Rakennussuojelu on rakennetun ympäristön suojelua. Se on osa kulttuuriperintömme vaalimista. Kulttuuriperinnön vaaliminen on perustuslaillinen velvollisuus. Lisäksi rakennusperinnön suojelemiseen Suomen valtiota velvoittavat eräät kansainväliset sopimukset. Suojelu voi kohdistua kokonaiseen rakennukseen, rakennusryhmään, rakennusten ympäristöön tai sitten vain yksityiskohtien, kuten vesikaton taikka edustavan porrashuoneen suojeluun. Rakennetun kulttuuriympäristön eli rakennusperinnön suojeleminen on Suomen lainsäädännössä järjestetty kahden lain varaan. Kyseiset lait ovat laki rakennusperinnön suojelemisesta (498/2010) sekä maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999). Rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain nojalla suojelupäätöksen tekee elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavoittajan on huomioitava rakennetun ympäristö ja siihen liittyvät erityiset arvot kaavoituksessa.
Rakennukseen kohdistuvat suojelumääräykset rajoittavat omistajan käyttövaltaa omaisuuteensa. Niistä voi siten aiheutua suojelun kohteena olevan rakennuksen omistajalle vahinkoa tai haittaa. Rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain mukaan vahingon tai haitan muodostuessa merkitykselliseksi, on vahingon tai haitan kärsijällä oikeus saada valtiolta siitä täysi korvaus. Maankäyttö- ja rakennuslain nojalla annettujen suojelumääräysten on lähtökohtaisesti oltava maanomistajaa kohtaan kohtuullisia. Rakennusperinnön suojelemisesta annetussa laissa tarkoitetun kohteen suojelemiseksi tästä voidaan poiketa, jolloin kohtuuttomien suojelumääräysten osalta korvausvelvollinen on kunta. Valtio ei kuitenkaan ole maksanut korvauksia rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain taikka sitä edeltäneen rakennussuojelulain (60/1985) perusteella kuin kaksi kertaa. Myöskään kunnat eivät ole maksaneet korvauksia maanomistajille maankäyttö- ja rakennuslain nojalla asemakaavassa annettujen kohtuuttomien suojelumääräysten johdosta.
Laki rakennusperinnön suojelemisesta astui voimaan 1.7.2010. Rakennussuojelun keskeiset mekanismit kuitenkin säilyivät pääosin rakennussuojelulain mukaisina. Siten rakennussuojelulain aikaisella oikeuskäytännöllä on merkitystä uudemmankin lain mukaisissa tulkintatilanteissa. Tutkielmassa tuodaan esiin miten lainsäädäntö muuttui uuden lain myötä. Lisäksi tutkielmassa esitellään rakennussuojelun rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain ja maankäyttö- ja rakennuslain varaan rakentuvaa suojelujärjestelmää. Maankäyttö- ja rakennuslaki on yleislaki, kun taas rakennusperinnön suojelemisesta annettu laki on rakennussuojelua koskeva erityislaki. Pääpaino on suojelumääräyksistä aiheutuneen haitan ja vahingon korvattavuuden tarkastelussa. Tutkielmassa käsitellään kysymyksiä milloin vahingon tai haitan on katsottava muodostuvan merkitykselliseksi ja milloin asemakaavassa annettu suojelumääräys on kohtuuton maanomistajaa kohtaan. Keskeisenä kysymyksenä on myös se, miksei korvauksia ole maksettu.
Kun rakennussuojelu on järjestetty kahden lain varaan, on huomiota kiinnitettävä niiden soveltamisaloihin. Asemakaavoitetulla alueella rakennussuojelu maankäyttö- ja rakennuslain nojalla asemakaavassa annettavilla suojelumääräyksillä on pääsääntö. Työnjaossa kahden lain välillä on pitkälti kysymys myös kunnan ja valtion viranomaisten välisestä toimivallan jaosta. Kunnan suunnitteluviranomaisilla on taloudellinen paine pyrkiä kaavoituksessa lopputulokseen, jossa kunta ei joudu korvausvastuuseen asemakaavassa annettujen suojelumääräysten johdosta. Kunnalla on alueellaan kaavoitusmonopoli. Toisaalta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja museoviranomaiset voivat ottaa kantaa kaavoitukseen. Rakennusperintölain soveltaminen kuuluu taas yksin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtäviin. Siten rakennussuojeluasioissa kunnan suunnitteluviranomainen ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voivat joutua toistensa vastapuoliksi.
Tutkielman metodi on pääasiassa oikeusdogmaattinen. Työ pohjautuu pitkälti kotimaisen lainsäädäntömateriaalin ja suomalaisen oikeuskirjallisuuden varaan. Lainsäädännön lisäksi huomattavaa merkitystä on ollut keskeisiä lakeja koskevilla hallitusten esityksillä. Myös tietyillä oikeustapauksilla on ollut keskeistä merkitystä aihepiirin käsittelyn kannalta. Tutkielman loppupuolella luodaan katsaus Suomen lainsäädäntöä vastaavaan keskeiseen Ruotsin rakennussuojelua koskevaan lainsäädäntöön.
