Suomessa käydään vuosittain runsaasti työtaisteluja, joista suurinta osaa pidetään laittomina. Työtaisteluoikeutta voidaan pitää perusoikeutena, mutta sitä on rajoitettu työrauhavelvollisuudella. Työtaistelu on laiton kun sillä rikotaan työrauhavelvollisuutta tai jätetään noudattamatta lain säätämää ennakkoilmoituksen vähimmäisaikaa. Laittoman työtaistelun sanktioksi on säädetty työehtosopimuslain 9 §:n mukainen hyvityssakko. Hyvityssakko on euromääräiseen ylärajaan sidottu vahingonkorvauksen sivuuttava seuraamus, joka tuomitaan maksettavaksi sille työehtosopimusosapuolelle, joka on kärsinyt työrauhavelvollisuuden rikkomisesta.
Tutkielman tavoitteena on selvittää, ovatko laittomat työtaistelutoimenpiteet Suomessa todellinen ongelma. Keskeinen tutkimuskysymys on, onko Suomen hyvityssakkojärjestelmä nykyisellään riittävä, vai tulisiko järjestelmään tehdä muutoksia. Entä olisiko suomalaista hyvityssakkojärjestelmää syytä tietyissä tilanteissa täydentää muin laittomia lakkoja ehkäisevin keinoin?
Hyvityssakkojärjestelmän toimivuutta on arvioitu tutkimalla työtuomioistuimen 2000-luvulla tuomitsemia hyvityssakkoja ja suhteuttamalla niitä työtaisteluista aiheutuneisiin vahinkoihin. Tutkimuksessa käsitellyn aineiston perusteella hyvityssakkojen määrä ei tällä hetkellä korreloi kärsittyyn vahinkoon. Keskimäärin hyvityssakoilla saadaan korvattua vain muutama prosentti laittomilla työtaisteluilla aiheutetuista vahingoista. Koska hyvityssakon suuruus ei absoluuttisestikaan nouse muutamia tuhansia euroja korkeammaksi, ei sillä voida katsoa olevan suurta vaikutusta laittomien työtaistelujen aloittamisen ehkäisemiseen.
Työtaisteluoikeuden asema Suomessa on hyvityssakkojen matalan tason vuoksi vahva. Työtuomioistuimissa laittomiksi todetut työtaistelut tosin useimmiten lopetetaan nopeasti viimeistään langettavan tuomion jälkeen, mutta sitä ennen on usein ehtinyt tapahtua satojen tuhansien, tai jopa miljoonien eurojen suuruista vahinkoa. Ongelmallisina ei pidetä rajoitettuja ja pieniin vahinkosummiin jääviä laittomia työtaisteluita, mutta usein käydään myös erityisen ongelmallisina pidettyjä työtaisteluita, joista aiheutuvat vahingot ovat räikeässä epäsuhteessa niillä tavoiteltuun hyötyyn ja joilla osoitetaan piittaamattomuutta nykyisenkään tasoisia työtaisteluoikeuden rajoituksia kohtaan.
Tutkielma sisältää myös oikeusvertailevan osuuden Ruotsin työtaistelulainsäädäntöön ja -käytäntöön, joka poikkeaa merkittävästi Suomen tilanteesta. Ruotsissa käydään huomattavasti vähemmän työtaisteluja, ja erityisen paljon vähemmän laittomia työtaisteluja. Ruotsissa on mahdollista tuomita työtaistelun aloittanut osapuoli vahingonkorvausvelvolliseksi laittomalla työtaistelulla aiheuttamistaan vahingoista. Myöskin työrauhavelvollisuus on ulotettu koskemaan yksittäisiä työntekijöitä.
Loppujen lopuksi työnantajalla ja työntekijällä on tahoillaan sama intressi: oman edun maksimointi tehdystä työstä. Voidaan ajatella, että liiallinen oman edun tavoittelu kääntyy pidemmällä aikavälillä itseään vastaan, sillä molemmat osapuolet ovat riippuvaisia toisistaan. Mikäli työtaisteluoikeutta halutaan rajoittaa, tulisi huomiota kiinnittää myös työntekijöiden aseman turvaamiseen. Työntekijäpuolella on oltava käytössään lainmukaisia keinoja oikeuksiensa turvaamiseksi ja neuvotteluasemansa parantamiseksi. Voitaneen sanoa, että vallitseva työtaistelukäytäntö ei vastaa lain sanamuodon mukaista tavoitetta työrauhan sitovuudesta. Lainsäätäjä on hiljaisesti hyväksynyt laittomien työtaistelujen käytön painostuskeinona työmarkkinaosapuolten välisissä riidoissa.
