Tutkielmassa tarkastellaan kriittisesti Suomen vanhemmuuslainsäädäntöä erityisesti homo- ja lesbovanhemmista muodostuvien sateenkaariperheiden näkökulmasta. Tutkimuksessa selvitetään, miten vanhemmuus määräytyy Suomen lainsäädännössä, millaista vanhemmuutta lainsäädäntö suojaa ja millaista perhekäsitystä ja käsitystä lapsen edusta suhteessa erilaisiin vanhemmuuksiin se ilmentää. Tutkimuksessa tuodaan myös esiin, miten lainsäädäntö kykenee vastaamaan lesbo- ja homoparien sekä useammasta kuin kahdesta vanhemmasta koostuvien apilaperheiden vanhemmuusratkaisuihin ja miten lainsäädäntöä pitäisi tästä näkökulmasta kehittää. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan lapsen etua. Metodologisesti tutkimus on sekä oikeuspoliittinen että lainopillinen tutkimus.
Tällä hetkellä isyys määräytyy isyyslain 5.9.1975/700 mukaisesti avioliittoon perustuvan isyysolettaman, maistraatin hyväksymän isyyden tunnustamisen tai kanteeseen perustuvan tuomioistuimen päätöksen perusteella. Hedelmöityshoidon tuloksena syntyneen lapsen isäksi on vahvistettava mies, joka antoi suostumuksensa hedelmöityshoitoon yhteisymmärryksessä äidin kanssa. Annettaessa hedelmöityshoitoa yksinäiselle naiselle, voidaan hedelmöityshoitolain 22.12.2006/1237 mukaan lapsen isäksi suostumuksellaan vahvistaa siittiöitään luovuttanut mies. Adoptiolaissa 20.1.2012/22 vanhemmuus siirtyy aiemmilta vanhemmilta adoptiovanhemmille, kun tuomioistuin vahvistaa adoption. Laki rekisteröidystä parisuhteesta 9.11.2001/950 mahdollistaa perheen sisäisen adoption myös rekisteröidyille homo- ja lesbopareille. Äitiys perustuu kirjoittamattoman oikeuden nojalla synnytykseen. Lainsäädännössä korostuu isyyden merkitys ja sen taustalla näkyy heteronormatiivisuus, oletus kahdesta luonnollisesta sukupuolesta, miehestä ja naisesta sekä heteroydinperheiden ja niistä poikkeavien perhemuotojen välinen legimititeettiero.
Sateenkaariperheiden asema vanhemmuuslainsäädännössä on epätasa-arvoinen heteroperheisiin nähden. Esimerkiksi perheen ulkoinen adoptiomahdollisuus on rajattu vain aviopareille, eikä hedelmöityshoitoja saavan naisen rekisteröityä puolisoa voida vahvistaa suoraan syntyvän lapsen vanhemmaksi hoitoon annetun suostumuksen perusteella, kuten heteroparien kohdalla. Apilaperheiden asemaa hankaloittaa se, ettei Suomen lainsäädäntö mahdollista lapselle useampaa kuin kahta juridista vanhempaa. Lasten asema näissä perheissä on turvaton, kun heille merkityksellisiä vanhemmuuksia ei voida laillisesti vahvistaa. Sateenkaariperheiden aseman parantamiseksi on ehdotettu muun muassa tasa-arvoista avioliittolakia, jolloin myös rekisteröidyt parit saisivat adoptiomahdollisuuden, sekä isyyslain muuttamista vanhemmuuslaiksi, jolloin esimerkiksi isyysolettama tulisi sovellettavaksi myös rekisteröityihin pareihin. Myös synnyttäneen äidin samaa sukupuolta oleva avopuoliso pitäisi pystyä vahvistamaan juridiseksi vanhemmaksi hedelmöityshoitoon annetun suostumuksen perusteella.
Tutkimuksessa tarkasteltiin lapsen etua niin lainsäädännössä, perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta, kuin myös eettismoraalisena ei-juridisena terminä, joka tulee esiin sateenkaariperheiden vanhemmuutta koskevissa keskusteluissa. Tutkimusten perusteella homo- ja lesboperheiden lapset ovat tasapainoisia, eivätkä eroa heteroperheiden lapsista merkittävästi. Näyttääkin siltä, ettei ole perusteita asettaa yhtä perhemallia tai vanhemmuuden mallia toista parempaan asemaan lapsen kasvuympäristönä. Vanhemmuuden määräytymistä koskevissa laeissa lapsen etu näyttäytyy paitsi sitä kautta, millaista vanhemmuutta niiden voi katsoa suojaavan, myös esimerkiksi hedelmöityshoitolaissa olennaisena edellytyksenä hedelmöityshoidon antamiselle sekä perusteluna lapsen tiedonsaantioikeudelle alkuperästään. Adoptiolaissa lapsen etu on lain johtava periaate, edellytys adoption vahvistamiselle, sekä syynä vanhempien ikäeroa ja avioliittovaatimusta koskevalle sääntelylle. Myös adoptiolain mukaista lapsen oikeutta pitää yhteyttä aikaisempaan vanhempaansa ja oikeutta tietää alkuperästään on perusteltu lapsen edulla.
