Yhä suurempi osa rahoitustuotteisiin liittyvistä kuluttajasopimuksista solmitaan etänä käyttäen erilaisia sähköisiä kanavia. Päivittäinen
pankkiasiointi on siirtynyt suuressa määrin fyysisistä konttoreista verkkopankkeihin ja verkkopankkipalveluiden käyttäjien määrä
on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Työn tarkoituksena on käsitellä verkossa tehtävän vakuutussopimuksen solmimista ja
sen sisällön määräytymistä. Tutkimusaihe on vakuutussopimus- ja kuluttajansuojalain mukaisen tiedonantovelvollisuuden täyttäminen
sekä vakioehtojen liittäminen osaksi sopimusta sähköisessä ympäristössä. Tarkastelen tiedonantovelvollisuutta erityisesti
vakuutuksenantajan näkökulmasta. Huomio suuntautuessa sekä tiedonantovelvollisuuden sisältöön että toisaalta tapaan, jolla
tiedonantovelvollisuus tulisi täyttää.
Sopimusta solmittaessa osapuolten tiedot sopimuksen kohteesta, hyödyistä tai riskeistä saattavat vaihdella. Tieto saattaa olla
jakautunut epätasaisesti osapuolten kesken. Vakuutuksenantajan korostetun tiedonantovelvollisuuden tarkoitus on tasoittaa tiedollisesti
vahvemman elinkeinonharjoittajan ja heikomman kuluttajan asemaa niin, että kuluttajalla olisi edellytykset ymmärtää vakuutustarpeensa
mutta toisaalta välttää tarpeeton vakuuttaminen. Mikäli tiedonantovelvollisuuden sisältö tai tapa ei ole lain mukainen,
voivat sopimus ja siitä seuraavat velvollisuudet poiketa oletetuista. Varsinkin kuluttajasuhteissa virhe sopimusprosessissa voi olla
kriittinen. Sopimusdialogissa piilevä systemaattinen virhe korkean volyymin palvelussa saattaa aiheuttaa suuren määrän virheellisiä
sopimuksia. Tavoitteena on kuvata vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuuden sisällölliset ja menetelmälliset vaatimukset
sekä kuvata esimerkkiprosessi, jossa tiedonantovelvollisuus on toteutettu lain vaatimusten mukaisesti.
Tiedonantovelvollisuus saa sisältönsä useista lähteistä, kuten vakuutussopimuslaki ja kuluttajansuojalaki. Tarjoamalla vakuutuksenottajalle
kaikki eri laeissa vaadittu informaatio, voi johtaa helposti päällekkäisyyksiin ja informaatiotulvaan josta kuluttajan on
vaikea löytää olennainen tieto. Riskeinä ovat myös kohonneet transaktiokustannukset sekä suurempi riski materiaalin ristiriitaisuuksista.
Näin ollen on tärkeää kartoittaa ja optimoida sisältö niin, että päällekkäisyyksiltä vältytään mutta lain mukaiset velvoitteet
täyttyvät. Prosessin suunnitteleminen tehokkaaksi tukee näin myös myynnillisiä ja asiakaspalvelullisia tarpeita.
Verkkoympäristö poikkeaa perinteisestä sopimusneuvottelusta. Sopimusoikeuden yleiset periaatteet kuten sopimusvapaus ja tarjous-
vastaus -mekanismi pätevät kuitenkin myös elektronisissa sopimuksissa. Lainsäädännössä on erityisesti varmistettu, että
myös sähköinen sopimus täyttää kirjalliselle sopimukselle asetetut muotovaatimukset. Teknisillä ratkaisuilla ja prosesseilla on suurempi
merkitys kuin mitä niillä on tavanomaisessa sopimusdialogeissa. Tekniset ratkaisut korvaavat sähköisissä välineissä perinteisen
ihmisten välisen kanssakäymisen. Kahden ihmisen välisen dialogin sijaan vuorovaikutus verkkopalvelussa perustuu ihmisen
ja Internet-pohjaisen käyttöliittymän keskusteluun. Se kuinka tämä keskustelu käydään, ratkaisee myös sen kuinka esimerkiksi
tiedonantovelvollisuus toteutuu ja minkä sisältöiseksi sopimus lopulta muodostuu.
Työn tavoitteena on kuvata vakuutussopimuksia, sekä etämyyntiä koskeva sääntely-ympäristö ja lopuksi antaa esimerkki sopimustransaktiosta,
jossa vakuutuksenantaja täyttää eri oikeuslähteistä johtuvat tiedonantovelvollisuudet yhdessä sähköisessä prosessisissa
ilman päällekkäisyyksiä.
