Tuottajavastuun piiriin kuuluvat jätteet on pitkälti Euroopan unionin lainsäädäntöön nojautuen siirretty julkisilta toimijoilta tuotteiden maahantuojien ja valmistajien vastuulle. Muutos on osa laajempaa siirtymää perinteisestä piipunpääohjauksesta kohti tuotelähtöistä ympäristöohjausta. Tuottajavastuujärjestelmien on arvioitu pääsääntöisesti toimivan hyvin ja edistävän jätelainsäädännön tavoitteiden mukaisesti jätteiden synnyn ehkäisemistä sisällyttämällä tuotteen koko elinkaarenaikaiset kustannukset tuotteen hintaan. Tuottajavastuun avulla on myös edistetty jätteiden hyödyntämistä materiaalina jätelain etusijajärjestyksen mukaisesti.
Tuottajavastuujärjestelmien tehokasta toimintaa on kuitenkin häirinnyt se, että tuottajan jätteeseen liittyvien vastuiden ja oikeuksien ei ole koettu olevan tasapainossa. Jätemateriaalien arvo on noussut muun muassa neitseellisten raaka-aineiden niukkuudesta johtuvan hinnannousun seurauksena, jonka myötä jätealasta on tullut kasvata toimiala, jolla jätteistä kilpaillaan. Tuottajavastuulle perustuvan jätehuollon tehokas toteutuminen edellyttäisi, että tuottajilla olisi vastuunsa kantamiseksi täydet oikeudet vastuulleen kuuluvaan materiaaliin käytöstä poistetun tuotteen viimeisen haltijan luopuessa tuotteesta.
Kansallinen jätelainsäädäntö on viime vuosina läpikäynyt perusteellista kokonaisuudistusta. Sen keskeisin säädös, jätelaki (646/2011), tuli uudistettuna voimaan 1.5.2012. Jätelaki sisältää säännökset koskien tuottajavastuujärjestelmien perusrakenteita. Jätelakia koskevan hallituksen esityksen mukaan tuottajien ensisijainen oikeus jätehuollon järjestämiseen tulisi olla peruslähtökohta. Siksi lain uudistuksen yhteydessä pyrittiin selkeyttämään ja täsmentämään tuottajavastuun piiriin kuuluvien käytöstä poistettujen tuotteiden jätehuollon järjestämiseen liittyviä vastuita ja oikeuksia. Aikaisemmin keskeneräiseksi ja vakiintumattomaksi koettua tuottajavastuusääntelyä pyrittiin muutoinkin selkeyttämään uudessa jätelaissa.
Lainopillisen tutkielman päätavoitteena on selvittää, onko tuottajalla oikeus vastuulleen kuuluvaan jätteeseen. Tuottajan oikeutta jätteeseen tarkastellaan tutkielmassa suhteessa jätteen haltijaan, muihin jätehuollon toimijoihin ja toisiin tuottajiin. Tuottajan oikeutta jätteeseen lähestytään esineoikeudellisen omistusoikeus -käsitteen ja omaisuudensuojan rajoittamisen kautta. Tutkimusongelman selvittämiseksi tutkielmassa muodostetaan ensin kokonaiskuva siitä, mihin tuottajan jätehuoltovastuu perustuu, minkälainen on sen sisältö ja laajuus uuden jätelain mukaan ja kehen tuottajavastuu kohdistuu.
Uudessa jätelaissa tuottajavastuuta koskevia säännöksiä jäsenneltiin ja muotoiltiin uudelleen, mutta keskeisiltä osin tuottajien velvollisuudet säilyivät ennallaan. Merkittävin muutos vastuiden osalta oli pakkausten siirtäminen kokonaan tuottajavastuun piiriin. Tuottajien oikeutta vastuulleen kuuluvien käytöstä poistettujen tuotteiden jätehuollon järjestämiseen parannettiin suhteessa muihin jätehuollon toimijoihin. Yleistä jätteen haltijaan kohdistuvaa luovutusvelvollisuutta ei jätelakiin ehdotuksesta huolimatta sisällytetty. Myös tuottajien keskinäiset oikeudet ovat uudessakin jätelaissa jääneet vaille sääntelyä.
