Naisvangit ovat pieni, noin 8 prosentin vähemmistö miesvaltaisessa vankilamaailmassa, jonka toiminnot ja kuntoutusohjelmat on kehitetty miesenemmistön lähtökohdista käsin. Naiseuteen liitettyjen kulttuuristen käsitysten, arvojen ja normien johdosta naisten rikollisuus koetaan monin tavoin tuomittavampana kuin miesten. Sukupuolella ja siihen liittyvillä rooliodotuksilla on myös suuri merkitys siinä, millaisena naisvanki näkee itsensä, ja miten ympäröivä maailma häneen suhtautuu. Päihde- ja mielenterveysongelmat sekä henkisen, fyysisen ja seksuaalisen väkivallan kokemukset ovat naisvankien keskuudessa erittäin yleisiä. Vaikka naisvangit ovat rikollisia, ovat he taustoiltaan usein myös monenlaisen hyväksikäytön ja alistamisen uhreja. Vankeuslaissa (767/2005) vankeusajan tavoitteeksi määritellään rikoksettoman elämäntavan ja yhteiskuntaan sijoittamisen edistäminen. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia erityisiä kuntoutustarpeita naisvangeilla on ja miten näihin tarpeisiin vankeusaikana vastataan.
Tutkimuksen aineisto muodostui kuuden naisvangin, sekä kuuden naisvankien kuntoutuksen parissa työskentelevän työntekijän haastatteluista. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina, joka mahdollisti haastateltavien vapaan kerronnan. Haastateltaville annettiin tilaa kuvailla omin sanoin tilannettaan ja kokemuksiaan, sekä nostaa heille tärkeitä teemoja. Aineiston analyysi toteutettiin aineistolähtöisesti laadullisen sisällönanalyysin keinoin, jonka avulla aineistosta haettiin kiinnostavia teemoja, eroja ja yhtäläisyyksiä. Analyysivaiheessa aineistosta nousi kolme pääteemaa, jotka keskittyvät vankeusaikaisiin kokemuksiin kuntoutuksesta, muutoshalukkuuteen sekä ajatuksiin tulevaisuudesta.
Naisvankien kuntoutuksen parissa työskentelevien työntekijöiden mukaan naiserityisyys tulisi huomioida paremmin vankeinhoidossa. Naiserityisyyden työntekijät määrittelivät herkkyydeksi naisvankien erityisasemaa ja -tarpeita kohtaan. Naisvangeilla on työntekijöiden mukaan usein huono itsetunto ja puutteellinen tai täysin olematon käsitys omista rajoista.
Naisvangit kokivat vankeusaikana olevansa 'poissa omasta elämästään', ja tämä tuntui raskaalta. Myös ikävä rakkaiden luokse varjosti vankeusaikaa. Vankila tarjosi kuitenkin ajan ja paikan elämän tärkeiden asioiden äärelle pysähtymiseen, sekä omaan kuntoutumiseen keskittymiseen. Tukea toivottiin sekä tarvittiin äitiyteen, päihteisiin, väkivaltaan ja itsetuntoon liittyviin teemoihin. Vankeusaikainen kuntoutustarjonta koettiin pääosin hyväksi, ja kuntoutuksesta oli saatu työkaluja vaikeiden asioiden työstämiseen. Naisvangeissa on kuitenkin myös väliinputoajia, jotka eivät osu kuntoutustarjonnan kohderyhmään: päihteettömät, väkivaltaa kokemattomat sekä lyhyttä tuomiota suorittavat jäävät vankeusaikana ilman tarvitsemaansa apua ja tukea. Tutkimuksessa selvisi, että kuntoutusta tarvitaan sekä ryhmä-, että yksilömuotoisena. Ryhmämuotoinen kuntoutus mahdollistaa vertaistuen saamisen, mutta ei sovi kaikille. Jotkut aiheet ovat liian kipeitä ryhmässä käsiteltäviksi. Vapautumisen jälkeiseen aikaan liittyi toiveita, mutta myös huolenaiheita. Tulevaisuudelta toivottiin tavallista arkea omassa kodissa. Vangin leiman pelättiin kuitenkin pilaavan työllistymismahdollisuudet. Myös mahdolliset epäonnistumiset vapautumisen jälkeen pelottivat.
Naiserityiselle kuntoutukselle on vankeinhoidossa selkeä tarve. Naisvankien parissa työskentelee jo nyt ammattitaitoista ja osaavaa henkilökuntaa. Kuntoutushenkilöstöä ja naiserityisyyden huomioimista tarvittaisiin kuitenkin enemmän, jotta vankeusaikaisen kuntoutuksen avulla voitaisiin todella auttaa naisvankeja rikoksettomaan elämäntapaan ja yhteiskuntaan sijoittumisessa.
