Tutkielmassa kartoitettiin suomalaisten lemmikkikanien suolistoloistilannetta. Tällaista tutkimusta ei tiettävästi ole aiemmin tehty Suomessa. Tutkimuksen kirjallisuusosuudessa on esitelty kaneilla yleisimmin esiintyviä suolistoloisia erityisesti keskittyen lemmikkikaneihin. Lemmikkikaneilla tehtyjä tutkimuksia on kansainvälisestikin vielä vähän verrattuna villi- ja laboratoriokaneihin.
Kirjallisuuskatsaukseen valittiin esiteltäviksi seuraavat kanien suolistoloiset: Eimeria spp, Crytospordium spp, Passalurus ambiguus, Trichuris leporis, Trichystrongyloides retotaeformis, Cittataenia spp, ja Taenia pisiformis.
Tutkimusosuudessa tutkittiin ulostenäytteitä McMaster-tekniikalla 159 kappaletta, näistä useamman kanin yhteisnäytteitä oli 11 kpl. Näytteistä Eimeria spp. eli kokkidipositiivisia oli 22,5%:a ja kihomatopositiivisia (Passalurus ambiguus) 4,4%:a. Muita loisia (Trichuris leporis) löytyi vain yhdeltä kaneilta. Kokonaisloisprevalenssi tässä tutkimuksessa oli 24,5%.
Riskitekijöiksi kokkidi-infektiolle tässä tutkimuksessa todettiin monikanitalous (eli yli 3 kania taloudessa), p-arvo = 0,002. Riskitekijät, jotka korreloivat monikanitalouden kanssa olivat kanin hankinta kasvattajalta, jalostuskäyttö, nuori ikä, talouden muut eläimet, ulkoilu sekä se, ettei kania oltu lääkitty, steriloitu/kastroitu, eikä hoidettu eläinlääkärissä. Ulkoa kerätyt luonnonkasvit toimivat tässä tutkimuksessa loisinfektiolta suojaavana tekijänä. Selkeää syytä tähän ei löydetty, mutta luonnonkasveja syövät kanit poikkevat ehkä hoidoltaan muiltakin osin niistä kaneista, joille ei luonnonokasveja annettu ravinnoksi.
Rutiininomaiset loislääkitykset lemmikkikaneille eivät ole tämän tutkimuksen perusteella tarpeellisia, mutta erityisesti isoissa kaniloissa olisi hyvä säännöllisesti tarkkailla loistilannetta. Mikäli tarvetta loishäädölle ilmenee, on lääkityksen lisäksi huolehdittava myös hygieniasta ja ympäristön puhdistuksesta, etteivät kanit uudelleen infektoidu.
