Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Essee muukalaisen käsitteestä

Show full item record

Title: Essee muukalaisen käsitteestä
Author(s): Susilahti, Atte
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Social Sciences, Department of Social Policy
Language: Finnish
Acceptance year: 2009
Abstract:
This master's thesis examines the concept of the Simmelian stranger. The concept is studied by relating it to Simmel’s other works, as well as to it’s persistence in many of the recurring themes in contemporary social theory. The first part of my thesis examines the epistemological foundations of Simmel's social theory. By defining the 'social' both as the a priori condition of social interaction, as well as a form that emerges trough this interaction, it becomes possible to study social life without reducing it to either the individuals or the society as a whole. The ‘social’, it is argued, can then be thought of as a Simmelian ‘third’. It is through this analogy that the connection between Simmel’s philosophy of sociological knowledge and the sociology of the stranger becomes apparent. It is suggested that in understanding the constitution of the stranger as a sociological form of the 'third', a somewhat impressionistic reading of Simmel’s philosophy and sociology is warranted. Part II of the thesis focuses on the stranger's role in Simmel's general analysis of modern life. In this context, strangerhood as a phenomenon is seen as one way of adapting to modernity and the new kind of social dynamics that come with it. Strangers, therefore, are seen as elements through which the unpredictabilities and tensions of modernity are confronted and managed. Strangerhood emerges both as a precondition for individuality as well as a reminder of the antagonism between the individual and the society. Drawing on and developing from earlier Simmel-studies, a chart outlining different typologies of strangers is presented (p. 49). It is also suggested that even though the unusual has often been of less interest to general sociological theory, it is through the concept of the unusual stranger that Simmel's 'plumb-line' between philosophy of knowledge, sociology and metaphysics can be understood. In the third part of the work, three distinctive ways of conceptualizing strangerhood are briefly discussed by relating them to the readings and views presented earlier. From the perspective of a systematic sociological theory (e.g. Rudolf Stichweh), strangerhood in global world-society is seen as a semantic impossibility. The experience of strangerhood, according to some theorists, has become either universal or invisible, making it unattainable by scientific categorisation. In other words, the stranger is claimed to have 'lost' its role as the 'third'. This view, however, is disputed by some theorists of late-modernity (e.g. Zygmunt Bauman). Although strangers represent ambivalence and blurring of boundaries, it is at the same time through its relationship to strangers that any society is constituted. It is the stranger who reveals the impossibility of 'solid modernity' as well as the inherent ambivalence within the modern project itself. A third discourse on strangerhood draws from the postmodern social theory combining it with semiotic and psychoanalytic cultural philosophy. In this increasingly impressionistic approach the experiential, aesthetic and phantasmatic elements of strangerhood become intertwined with post-structuralist discourse on subjectivity, knowledge and even mysticism. The thesis concludes in briefly outlining how assumptions of strangerhood and strangers are constantly negotiated through topical discussions such as those concerning multiculturalism and identity. It is claimed that although strangerhood itself remains a vague and elusive concept, it is through understanding and questioning our relationship to strangers both without and within that any dialogue or compromise between indifference and dogmatism can be established.
Työ on esseemuotoinen tutkielma Georg Simmelin muukalaisen käsitteestä. Muukalaista tarkastellaan sekä muotona että hahmona ilmenevänä simmeliläisenä Kolmantena. Muukalaisen käsitteen sosiaalitieteellisen käytön haasteita ja mahdollisuuksia pohditaan sekä nykykeskustelun että Simmelin omien kirjoitusten pohjalta. Osa I tarkastelee Simmelin sosiologisen ajattelun tietoteoreettisia lähtökohtia. Sosiaaliteoreettisella tasolla Kolmanneksi määrittyy yksilöiden välisen vuorovaikutuksen mahdollistava ja siinä ilmenevä sosiaalinen. Sijoittamalla sosiaalinen yksilöiden välille syntyväksi itsenäiseksi kokonaisuudeksi vältetään sen tarkastelun palauttaminen joko yksilöön tai yhteisöön. Muukalainen osoittautuu sekä sosiaalisen ennakkoehtoihin sisältyvän Kolmannen sosiologiseksi muodoksi että itsessään yksilön ja yhteisön väliselle vastakkainasettelulle rakentuvaksi ilmiöksi. Sosiaalisen tietoteoria on samalla teoriaa muukalaisesta. Työn II-osa tarkastelee muukalaisen roolia Simmelin aikalaisdiagnostisessa analyysissä. Muukalaisuus ilmiönä näyttäytyy erityisenä modernin elämän kompensaatiomenetelmänä ja muukalaisen hahmot jonain, joihin suhtautumisessa modernin elämän epävarmuutta ja jännitteitä käsitellään ja rajataan. Muukalaisuus on sekä yksilöllisen olemisen ennakkoehto että sen rajallisuudesta muistuttava elementti, itsekin epävarmuuden ja tuntemattomuuden muodossa esiintyvä tapa käsitellä epävarmuutta. Työn III-osassa eritellään lyhyesti muukalaisuutta käsittelevää nykykeskustelua kärjistämällä siitä kolme eri lähestymistapaa. Systemaattista yhteiskuntateoriaa korostavasta näkökulmasta (esim. Rudolf Stichweh) muukalaisuus on modernissa yhteiskunnassa semanttisesti mahdotonta. Moderni muukalaisuus nähdään universaalina tai näkymättömänä, tieteellisen keskustelun tavoittamattomissa olevana ilmiönä. Muukalaisen esitetään menettäneen roolinsa Kolmantena. Postmodernistisemmassa aikalaisdiagnoosissa (esim. Zygmunt Bauman) huomio kiinnittyy systemaattisen tarkastelun ulkopuolelleen sulkemiin ilmiöihin: erontekojen hämärtymiseen, ambivalenssiin ja fragmentaarisuuteen. Moderniteetin ja muukalaisuuden ajatellaan sisältävän sekä järjestystä tukevia että sitä purkavia piirteitä. Muukalaisuus nähdään yhä yksityisemmin määriteltynä, mikä kuitenkin korostaa siitä keskustelemisen välttämättömyyttä. Kolmas lähestymistapa (esim. Julia Kristeva) liittää yhteen muukalaisuuden ja myöhäismoderniin sisältyvän sisäisen ja ulkoisen, subjektin ja objektin välisten erontekojen problematisoitumisen. Tällöin muukalaisuutta lähestytään myös tarkastelijan kokemuksena ja olemisen tapana. Esteettisten, mielikuvituksellisten sekä subjektin rajoja kyseenalaistavien piirteiden kautta muukalaisuudesta löydetään sekä taiteeseen, tieteeseen että uskoon viittaavia sävyjä. Vaikka essee ei varsinaisiin tuloksiin pyrikään, on sen tavoitteena ja lopputuloksena osoittaa muukalaisen olevan myöhäismodernissakin ajassa sekä vastauksia että kysymyksiä herättävä Kolmas. Epämääräisyydestään huolimatta muukalainen tuo keskusteluun esimerkiksi vierauden ja välinpitämättömyyden kaltaisia käsitteitä laajemman näkökulman ja mahdollistaa sen toisilleen vastakkaisinakin ilmenevien muotojen välisen vertailun. Ymmärrys muukalaisuuden eri ilmenemismuodoista voi myös osaltaan auttaa erittelemään ja pohtimaan esimerkiksi monikulttuurisuuden kaltaisia vaikeasti teoreettisesti tavoitettavia ilmiöitä. Vaikka muukalaisuus itsessään jää aina osin tieteellisen keskustelun ulkopuolelle, on sen tiedostaminen tarpeen määriteltäessä keskustelulle arvioinnin ja arvostelukyvyn mahdollistavia rajoja.


Files in this item

Files Size Format View
esseemuu.pdf 252.4Kb PDF

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record