Kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on koota nykyinen tietämys aikuisen naudan mahahaavasta suomenkieliseksi yhteenvedoksi. Katsauksessa on selvitetty mahahaavan etiologiaa, oireita, hoitoa, esiintyvyyttä Suomessa sekä maailmalla, ennaltaehkäisyä ja diagnostiikkaa. Katsauksessa pyritään myös selvittämään uusien tutkimuksien tarve.
Juoksutusmahan mahahaavaa esiintyy niin lypsylehmillä, vasikoilla, sonneilla kuin hiehoillakin. Se aiheuttaa akuuttia juoksutusmahan verenvuotoa, ruuansulatushäiriöitä, meleenaa (verta ulosteessa) ja joskus perforaation, joka johtaa paikalliseen tai yleistyneeseen peritoniittiin eli vatsakalvon tulehdukseen. Joissakin tapauksissa mahahaava on krooninen ja aiheuttaa ruuansulatushäiriöitä ja lievää verenvuotoa. Mahahaavat ovat naudoilla kivuliaita ja aiheuttavat maidontuotannon vähenemistä, lehmien kuolemia sekä ennenaikaisia poistoja. Tilalliselle mahahaavat aiheuttavat taloudellisia tappioita.
Aikuisilla itsestään kuolleilla naudoilla mahahaava on yleisin diagnoosi raadonavauksissa. Suomessa vuosina 2009-2012 itsestään kuolleista aikuisista naudoista 11 prosenttia oli kuollut mahahaavaan.
Mahahaavat luokitellaan neljään tyyppiin mahahaavan vakavuuden ja muutosten perusteella. 1-tyypin haavauma on läpäissyt limakalvon, muttei aiheuta laajaa verenvuotoa eikä läpäise juoksutusmahan seinämää. 2-tyyppi eli vertavuotava mahahaava ei läpäise juoksutusmahan seinämään, mutta on vaurioittanut isoja verisuonia ja vuotaa verta ruuansulatuskanavaan. 3- ja 4-tyypeissä mahahaava on perforoinut juoksutusmahan seinämän ja ruuansulatuskanavan sisältö pääsee valumaan vatsaonteloon. 3-tyypissä aiheutunut peritoniitti rajautuu paikalliseksi, kun taas 4-tyypissä aiheutuu yleistynyt peritoniitti ja shokki.
Oireina mahahaavassa on tyypistä riippuen huonosyöntisyys, pötsin pysähtyminen, veriset ulosteet, anemia, vatsaontelon kipu, kuume, depressio, shokki tai kuolema. Diagnoosi perustuu usein kliinisiin oireisiin, mutta diagnoosia ei voida varmistaa ilman vatsaontelon avausta. Diagnostiikassa voidaan käyttää apuna ulosteen veritestiä, hematokriittiä, vatsaontelon punktiota ja ultraäänitutkimusta. Lisäksi veren gastriini- ja pepsinogeenipitoisuus sekä pötsin kloridi- ja sappihappopitoisuus saattavat muuttua mahahaavassa, mutta nämä eivät ole yleisessä käytössä diagnostiikassa.
Hoito vaihtelee mahahaavan tyypin mukaan. Kaikilla mahahaavapotilailla on hyväksi ruokinnan muutos, stressin vähentäminen ja tukihoito. Lisäksi potilaskohtaisesti laajakirjoinen antibiootti, verensiirrot, kirurgia, nestehoito ja mahansuojalääkitys. Maailmalla aikuisilla naudoilla hoitoon käytetään mahansuojalääkkeitä, joita Suomessa ei voida käyttää saatavuuden ja lainsäädännön takia.
