Tämä lisensiaatintutkielma on kirjallisuuskatsaus pernaruttoa aiheuttavan Bacillus anthracis -bakteerin säilymisestä ympäristössä sekä säilymiseen vaikuttavista tekijöistä. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat B. anthracis -bakteerin ja itiöiden säilymiseen maaperässä sekä pohtia näiden tekijöiden merkitystä Suomessa. Tavoitteena oli myös tehdä kartta, josta käyvät ilmi pernaruttotaudinpurkaukset Suomessa vuodesta 1940 alkaen. On tärkeää, että pernaruttotapauksista on kartta, jotta eläinlääkärit olisivat tietoisia aiemmista tautitapauksista alueellaan ja osaisivat tarvittaessa epäillä pernaruttotartuntaa. Tutkielman kolmantena tavoitteena oli verrata silmämääräisesti pernaruttotaudinpurkauksista tehtyä karttaa Suomen maaperä- ja tulvariskialuekarttoihin sekä pohtia, miksi pernaruttoa on esiintynyt eniten tietyillä alueilla.
Pernarutto on vaarallinen, vastustettava eläintauti ja zoonoosi, jonka leviäminen voi aiheuttaa mittavia taloudellisia tappioita ja uhata myös ihmisten terveyttä. Pernaruttoa aiheuttava Bacillus anthracis pystyy muodostamaan itiöitä, jotka voivat säilyä maaperässä jopa satoja vuosia. Maaperän ominaisuudet vaikuttavat siihen, kuinka hyvin B. anthracis säilyy ympäristössä. B.anthracis -itiöt selviytyvät parhaiten kosteassa, lievästi emäksisessä maassa, jossa on runsaasti kalsiumia ja orgaanista ainetta. Pernaruttotaudinpurkauksia on tavattu monenlaisissa ilmastoissa ja sääolosuhteissa, mutta liian alhaiset ja korkeat lämpötilat voivat häiritä B. anthracis -bakteerin sporulaatiota ja germinaatiota. Tulvat voivat lisätä taudinpurkausten määrää nostamalla itiöitä maaperästä laiduntavien eläinten ulottuville. Itiöiden säilymiseen vaikuttavat myös maataloudessa käytettävät lannoitteet ja kemikaalit, maaperän eliöt ja mikrobit sekä kasvillisuus.
Viime aikoina tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, ettei B. anthracis ole täysin obligaatti taudinaiheuttaja, vaan se kykenee elämään myös vegetatiivisena tietynlaisissa mikroympäristöissä isäntäeläimen ulkopuolella. Sekä vegetatiivinen bakteeri että itiö voivat olla monin tavoin vuorovaikutuksessa kasvien ja eläinten kanssa. B. anthracis -itiöt edistävät ruohokasvien kasvua, mikä puolestaan houkuttelee paikalle kasvinsyöjiä ja lisää niiden alttiutta infektiolle. Itiöt pystyvät myös germinoitumaan vegetatiivisiksi bakteereiksi Suomessakin esiintyvän Festuca arundinacea -heinäkasvin eli ruokonatan juuriston tuntumassa. Itiöt voivat säilyä matojen ruuansulatuskanavassa sekä germinoitua ja jakautua ameebassa. Lisäksi B. anthracis voi säilyä vegetatiivisena hyönteisten ruuansulatuskanavassa.
Pernaruttoa on esiintynyt eniten Lounais- ja Etelä-Suomessa sekä Pohjanmaan rannikolla. Näiden alueiden maaperässä on runsaasti savikerrostumia. Savimaiden olosuhteet ovat B. anthracis -itiöiden säilymistä suosivia: ne ovat kosteita, emäksisiä ja niiden kalsiumpitoisuus on korkea. Pernaruton säilymistä edistäviä tekijöitä Suomessa voivat olla myös tulvat, viljelysmaan kalkitseminen ja maaperän eliöt. Viileä ilmasto sekä maaperän luontaisesti alhainen pH saattavat puolestaan vähentää taudinpurkauksien määrää. Pernaruttoa tavataan Suomessa enää harvakseltaan, mutta koska itiöt voivat säilyä maaperässä pitkään, taudista on vaikeaa päästä kokonaan eroon.
