Hengitystiesairauteen viittaava oireilu on yksi yleisimmistä syistä hevosen tutkimiselle. Erilaiset hengitysteistä otetut näytteet helpottavat diagnoosin tekoa. Jo pitkään on yritetty selvittää, kumpi näytteenottomenetelmä, trakealima- vai keuhkohuutelunäyteenotto, olisi diagnostisempi. Useimmissa tutkimuksissa on kuitenkin päädytty siihen, että diagnostisinta olisi ottaa molemmat näytteet.
Tässä lisensiaatin tutkielmassa on esitetty trakealima- ja keuhkohuutelunäytteiden kerääminen, laboratoriotutkimukset ja tulosten tulkintaa. Lisäksi kirjallisuuskatsauksessa on vertailtu näitä kahta menetelmää. Tutkimusosuuden tarkoituksena oli pyrkiä selvittämään, kumpi näytteenottomenetelmä olisi diagnostisempi yliopistollisen hevossairaalan potilasmateriaalissa.
Potilastiedostosta etsittiin 51 yliopistolliseen hevossairaalaan hengitystiesairauteen viittaavan oireilun takia tutkittavaksi tullutta hevosta, joilta oli otettu sekä trakealima- että keuhkohuuhtelunäyte. Hevosilta oli arvioitu hengitysteiden liman määrä. Näytteiden solukuva tutkittiin yliopistollisen eläinsairaalan keskuslaboratoriossa. Hevosilta oli määritetty lisäksi veren fibrinogeenipitoisuus ja valkosolujen määrä. Hevoset olivat iältään 2-25 vuotiaita, ja mukana oli tammoja, ruunia ja oreja. Rodultaan hevoset olivat puoliverisiä, lämminverisiä, suomenhevosia ja poneja. Yleisin oire oli alentunut suorituskyky. Muita oireita olivat yskä, räkäisyys, nenäverenvuoto ja kuume.
Näytteenottomenetelmien välillä havaittiin riippuvuus neutrofiilien, lymfosyyttien ja makrofagien prosenttiosuuksissa. Hengitysteiden liman määrän ja neutrofiilien prosenttiosuuksien välillä havaittiin riippuvuus. Fibrinogeenipitoisuuden ja liman määrän välillä, sekä fibrinogeenin ja trakealimanäytteiden neutrofiilien välillä havaittiin myös riippuvuus. 30/51 määriteltiin sairaiksi jomman kumman näytteen perusteella käytetyillä neutrofiilien raja-arvoilla, mutta 9/51 hevosella (18 %) trakealima- ja keuhkohuuhtelunäytteen tulkinta erosi toisistaan.
Tulokset viittaavat siihen, että tässä potilasaineistossa trakealima- ja keuhkohuuhtelunäytteet olisivat sairauden havaitsemisen suhteen melko vertailukelpoisia keskenään tämänhetkistä näytteiden tulkintatapaa käytettäessä.
Tutkimuksen aineisto oli hyvin valikoitunutta; kaikilla hevosilla oireilu oli ollut kroonista tai uusiutuvaa. Tutkimuksessa ei ollut mukana oireetonta vertailuryhmää. Tässä tutkimuksessa menetelmien herkkyyttä ja tarkkuutta sairauden havaitsemisen suhteen ei voitu määrittää, sillä sairautta ei pystytty toteamaan ilman, että näytteiden tulokset olisivat olleet osana diagnoosia. Lisää tutkimuksia näytteenottomenetelmien osuvuuden määrittämiseksi tarvitaan.
