Browsing by Title

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää filosofiaa lapsille (P4C) -menetelmien vaikutusta kouluikäisten lasten sosioemotionaalisiin taitoihin. Aikaisempi tutkimus aiheesta antaa viitteitä siitä, että P4C-pohjaisilla interventio-ohjelmilla on positiivisia vaikutuksia lasten sosioemotionaalisiin kykyihin, joiden harjaannuttamista voidaan pitää lähes välttämättömänä lapsen normaalin sosiaalisen ja emotionaalisen kehityksen kannalta. P4C-menetelmiä, jotka pyrkivät oppilaiden välisen dialogin sekä ajattelutaitojen kehittämiseen niin kriittisen, luovan kuin välittävän ajattelun osalta, on hyödynnetty ympäri maailman, myös Suomessa. P4C:n maailmanlaajuisen suosion takia sen mahdollista vaikutusta lasten kognitiivisiin ja ei-kognitiivisiin kykyihin voi pitää tärkeänä ja ajankohtaisena tutkimuskohteena. Suoritin tutkimukseni integroivana kirjallisuuskatsauksena, jonka aineistoksi valikoitui viisi kansainvälistä tutkimusartikkelia. Tutkimukseen valikoituneet artikkelit käsittelivät P4C-menetelmiä hyödyntävien, eri pituisten interventioiden vaikutusta 5-15 vuotiaiden lasten kognitiivisiin ja ei-kognitiivisiin taitoihin. Jaottelin tutkimusaineistoni analyysissa käsitteet sekä sosiaalisiin että emotionaalisiin kykyihin, joita käsittelin tutkimuksessani myös yhdessä termillä sosioemotionaaliset taidot. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että P4C-menetelmiä hyödyntävillä interventioilla on vaihtelevia, mutta enimmäkseen lievästi positiivisia vaikutuksia lasten sosioemotionaalisiin taitoihin. Vaihtelevia tuloksia selittänee muun muassa suuret kokoerot tutkimusten otoksissa sekä erilaiset mittarit. Sosioemotionaalisten taitojen objektiivista mittaamista hankaloittaa myös niiden luonne vaikeasti havainnoitavina ja mitattavina kykyinä, verrattuna puhtaasti kognitiivisiin kykyihin. Tuloksista voi kuitenkin saada selviä viitteitä P4C-pohjaisten interventioiden hyödyistä lasten sosiaalisen ja emotionaalisen kehityksen kannalta. Aihe kaipaa lisätutkimusta ja parempaa jatkotutkimusta varten tarvitaan tarkempia mittareita, isompia otoksia ja lisäresursseja pidempiin interventiojaksoihin.

Tavoitteet. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, miten ekososiaalisen sivistyksen osa-alueet ja päämäärät näkyvät vuoden 2018 valtakunnallisissa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Teoriapohjana käytetään ekososiaalista sivistystä sekä kestävyystietoista kasvatusta käsitteleviä julkaisuja. Ekososiaalinen sivistys käsitteenä määritellään tarkasti mm. Salosen tekstien pohjalta, jotta varhaiskasvatussuunnitelman perusteita on mahdollista vertailla siihen. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin laadullisena sisällönanalyysina, jossa on piirteitä myös diskurssianalyysista. Tutkimusaineistona käytettiin vuoden 2018 valtakunnallista Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet –asiakirjaa. Varhaiskasvatussuunnitelmaa analysoitiin vertaamalla sitä teoriapohjassa esiteltyihin ekososiaalisen sivistyksen tekijöihin. Analyysi tehtiin läpilukemalla asiakirjaa sekä hakusanojen avulla, ja arvioimalla asiakirjan diskursiivista luonnetta. Tulokset ja johtopäätökset. Varhaiskasvatussuunnitelmasta oli löydettävissä samoja arvoja ja päämääriä kuin ekososiaalisessa sivistyskäsityksessä. Erityisesti ihmistenvälisyys ja systeeminen maailmansuhde olivat yhteisiä arvoja. Ekologinen ja sosiaalinen kestävyys mainittiin VASU:ssa välttämättömiksi. Kuitenkin luonnon elinehtoisuus, kohtuullisuus ja vastuullisuus jäivät VASU:ssa pienemmälle huomiolle. Vaikka arvot olivat osittain samoja, oli niiden hierarkkisessa asemassa ja painotuksissa eroja. Jatkotutkimuksissa olisi tärkeä tarkastella tavoitteiden todellista toteutumista varhaiskasvatuksen kentällä.

Tavoitteet: Tämän kuvailevana kirjallisuuskatsauksena toteutetun tutkimuksen tavoitteena on tuoda esille eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten leikkiin pääsyn toteutumista varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen arjessa sekä kasvattajien sensitiivistä asennetta moninaisuutta ja lasten omaehtoisten leikkien tukemista kohtaan. Opetussuunnitelmien mukaan toimintakulttuuria tulee kehittää inkluusion periaatteiden mukaisesti huomioiden moninaisuuden toteutuminen ja jokaisen lapsen oikeus olla osallisena ryhmän toiminnassa, mutta miten tulee toimia, jotta ”Pääsenkö mukaan?” -fraasi toteutuisi yhdenvertaisesti jokaisen lapsen kohdalla. Menetelmät: Kirjallisuuskatsaukseen valikoitui viisi, osittain erityyppistä, eri kieli- ja kulttuuri-taustaisten lasten kielen ja leikin tukemista koskevaa tutkimusta. Tutkimuksia analysoitiin huomioiden niiden yhtäläisyyksiä ja erilaisia näkökulmia keskeisten käsitteiden ja tutkimus-kysymysten kontekstissa sekä tuoden esille vuoropuhelua tutkimusten kesken. Viitekehyksenä käytettiin varhaiskasvatuslakiin, opetussuunnitelmiin sekä lähdekirjallisuuteen pohjautuvaa teoriaa monikulttuurisuudesta ja kielestä, lasten osallisuudesta, leikistä ja sen tukemisesta sekä kasvattajien leikkipedagogisesta osaamisesta. Tutkittua tietoa tuotiin esille edustavasti ja johdonmukaisesti mutta myös kriittisesti perustellen. Tulokset ja johtopäätökset: Kaikissa kirjallisuuskatsaukseen kuuluvissa tutkimuksissa korostui kasvattajien keskeinen rooli lasten osallisuuden ja leikin tukijoina ja kulttuurisen moninaisuuden edistäjinä. Vertaisvuorovaikutuksen kautta lapset voivat ilmaista itseään, olla osallisena ja samalla oppia uutta. Tutkimuksessa tuli esille monia konkreettisia tapoja ohjata leikki-tilanteita laaja-alaisesti oppimisen eri osa-alueet huomioiden. Toiminnan suunnitelmallisuutta ja tavoitteellisuutta sekä leikkipedagogiikan johtamista ja omaksumista pidettiin tärkeinä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että kasvattajat ovat tietoisia inklusiivisesta toimintatavasta ja leikin tukemisen tärkeydestä, mutta toimintakulttuurin muutos ei aina näy kaikessa ja kaikkialla. Kentällä tulee tehdä paljon työtä, jotta kulttuurinen moninaisuus nähtäisiin aidosti uutena normaalina ja jokainen lapsi kieli- ja kulttuuritaustastaan huolimatta pääsisi mukaan.

Käsittelen kandidaatintutkielmassani Paavalin kääntymistä kristityksi Kenneth I. Pargamentin luoman uskonnollisen copingin teorian valossa. Tutkielmani on teoreettinen siten, että yhdistän siinä aikaisempia teoretisointeja uskonnollisesta copingista ja uskonnollisista kokemuksista ja täydennän tätä teoretisointia Paavalin kääntymiskokemuskuvausten aineistolla. Oletan Paavalin puhuvan historiallisista kokemuksista: tutkielmani ei siis ole vain tradition tutkimusta. Tutkielmassani esitän yhden näkemyksen niistä luonnollisista kognitiivisista rakenteista, jotka ohjasivat Paavalin tulkitsemaan kriittisen, hänen kääntymiseensä johtaneen kokemuksen uskonnollisena Jeesus-ilmestyksenä.