Browsing by Title

Tuntemattoman vainajan henkilöllisyys selvitetään ensisijaisesti hampaiston, sormenjälkien tai DNA:n perusteella. Tunnistaminen tehdään vertaamalla vainajasta kerättyjä kuolemanjälkeisiä (postmortem, PM) tietoja oletetun henkilöllisyyden perusteella kerättyihin elämänaikaisiin (antemortem, AM) tietoihin. Tutkielman tavoitteena on tuottaa kirjallisuuskatsaus ensisijaisten tunnistamismenetelmien periaatteista ja vainajan kunnon vaikutuksesta PM-tietojen saatavuuteen erityisesti suuronnettomuuksissa. Vainajien kuntoon vaikuttavat tekijät on jaettu tutkielmassa mädäntymiseen, palamiseen ja silpoutumiseen. Aineistona on käytetty pääasiassa alan oppikirjallisuutta ja PubMed-tietokannasta haettuja artikkeleita. Hampaisto säilyy mätänevällä vainajalla hyvin. Sormenjäljet voidaan saada erinäisin menetelmin vielä kohtalaisen mädäntyneestä ihosta. Hajoavasta kudoksesta voidaan tutkia tavallista lyhyempiä DNA-jaksoja tai mitokondriaalista DNA:ta. Palaneen vainajan sormenjälkitunnistus on usein mahdotonta. DNA- ja hammastunnistus vaikeutuvat suhteessa palamisvaurioiden vakavuuteen. Silpoutuneiden vainajien tunnistamisessa DNA on tehokkain menetelmä, koska se mahdollistaa irrallisten osien tunnistamisen.

Kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin hammaseroosion esiintyvyyttä ja riskitekijöitä sekä suunterveyden neuvonnan vaikuttavuutta ja eroosion ehkäisyyn kehitettyjen omahoitotuotteiden tehokkuutta. Aineistona oli vuosien 2000-2020 välillä julkaistut artikkelit aiheesta. Eroosion esiintyvyys oli suurta kaikkialla maailmassa ja kaikissa ikäryhmissä. Esiintyvyydessä oli paljon vaihtelua tutkimusten välillä. Diagnosointiin käytettiin useita eri indeksejä, mikä vaikeutti vertailua. Suurin osa vaurioista oli lieviä ulottuen vain kiilteen alueelle. Yläinkisiiveissä ja alaposkihampaissa nähtiin suurimmat eroosiovauriot. Hammaseroosion esiintyvyyttä lisääviä riskitekijöitä olivat happamien ruokien ja juomien, etenkin virvoitusjuomien nauttiminen. Eroosiota lisäsi Lapsilla ja nuorilla äidin matala koulutustaso ja aikuisilla miessukupuoli. Kaikissa ryhmissä oli nähtävissä eroosion lisääntyminen ikääntymisen myötä. Tutkimusta suunterveyden neuvonnan vaikuttavuudesta on tehty vähän, eroosioon keskittynyttä tutkimusta ei ollenkaan. Perinteinen autoritäärinen neuvonta ei ollut tehokas tapa vaikuttaa potilaan terveystottumuksiin. Väestöllä on vähintään perustiedot eroosioon johtavista syistä. Hammaseroosion ehkäisyyn kehitetyt omahoitotuotteet ovat tutkimuksissa osoittaneet, että niillä voidaan vähentää eroosiovaurioita. Tuloksia on kuitenkin vain in-vitro- ja in-situ-tutkimuksista.

Lasten hammashoidon tavoitteena on luoda pohja hyvälle suunterveydelle potilaan koko loppuelämäksi. Tämän saavuttamiseksi on tärkeää pitää suun alue terveenä. Lisäksi potilas on ohjattava käyttämään aktiivisesti hammashoidon palveluja. Hyvästä omahoidosta huolimatta, hammaslääkärin vastaanotolla joudutaan toisinaan tekemään toimenpiteitä, joihin liittyy kipua. Joskus tosin kipu voi myös olla syy hammashoitoon hakeutumiselle esimerkiksi, kun hammasydin tulehtuu hoitamattoman karieksen seurauksena. Lasten hammashoidossa toimenpiteitä, joihin liittyy kipua ovat muun muassa karioituneen hammaskudoksen poisto, endodonttiset ja parodontologiset hoidot, hampaan poistot sekä pienet kirurgiset toimenpiteet. Kivuliaat kokemukset voivat aiheuttaa pelkoa ja johtaa hammashoidon välttämiseen. Onkin ensisijaisen tärkeää, että lapsipotilaan kokema kipu otetaan huomioon ja sitä pyritään ehkäisemään ja lievittämään. Tutkielman tavoitteena on tehdä ajankohtainen kirjallisuuskatsaus kivunhallinnasta lasten hammashoidossa ja tätä kautta syventää tietämystä aiheesta. Tutkimus sisältää kolme eri aihealuetta. Ensin käsitellään kivun mekanismeja. Tämän jälkeen perehdytään siihen, kuinka lapsi kokee kivun hammashoidossa ja kuinka kipua voidaan arvioida. Lopuksi tutkielmassa käsitellään erilaisia lapsille sopivia kivunhallinnan keinoja. Tutkimusaineistona on käytetty aiheesta julkaistuja artikkeleita sekä osin myös alan ammattikirjallisuutta. Artikkeleita on haettu ensisijaisesti PubMedistä ja Ovid Medlinesta. Suomenkielisiä artikkeleita on haettu Medic-tietokannasta. Kipuaistimus välittyy periferiasta aivoihin kolmen eri tason hermosolujen kautta. Etenkin kivun aistimiseen liittyvän emotionaalisen puolen sekä kipua hermoston eri tasoilla moduloivien mekanismien takia kivun voimakkuuden arviointi voi olla ulkopuoliselle haastavaa. Apukeinoina tässä voidaan hyödyntää erilaisia kipumittareita. Lasten kivun ja siihen liittyvän pelon hallintaan on olemassa erilaisia vaihtoehtoja, joista sopivin pitäisi valita potilaskohtaisesti ja edessä olevan toimenpiteen mukaan. Pääpaino näissä menetelmissä on farmakologisissa valmisteissa: paikallispuudutteissa, kipulääkkeissä ja eriasteisissa sedaatioissa. Yhtä tärkeää on kuitenkin myös lapsen rauhoittaminen psykologisin keinoin.

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää hammaskaarten ahtauden etiologisia tekijöitä, erilaisia arviointimenetelmiä sekä hoitovaihtoehtoja. Tutkielma toteutettiin kirjallisuuskatsauksena. Katsaus pohjautuu pääasiassa tieteellisiin artikkeleihin, jotka on kerätty PubMed- ja Ovid Medline tietokannoista. Alan oppikirjoja on myös käytetty lähteenä. Hammaskaarten ahtaus voidaan määritellä hampaiden ja leukojen koon välisenä epäsuhtana. Pysyvässä hampaistossa A I luokan ahtaustila on kaikkein tavallisin purentavirhe ja eniten ahtautta esiintyy alahammaskaaren etualueella. Kirjallisuudessa on esitetty antropologiaan, genetiikkaan ja ympäristötekijöihin pohjautuvia teorioita ahtauden etiologisiksi tekijöiksi. Ahtauden arviointiin on kehitetty erilaisia menetelmiä käytettäväksi sekä tutkimustyössä että praktiikassa. Ahtauden vaikeusasteesta ja vaihdunta-vaiheesta riippuen ahtautta voidaan hoitaa tilaa säilyttämällä, approksimaalihionnoilla sekä laajentamalla kaaria ja/tai poistamalla pysyviä hampaita. Hoitomenetelmän valintaan vaikuttaa ahtauden määrän lisäksi potilaan inkisiivien asema, huulten jännittyneisyys, profiili ja leukojen kasvurotaation suunta. Ahtaus on varsin yleinen purentavirhe ja sitä esiintyy myös yhdessä muiden purentavirheiden kanssa. Ahtautta on tutkittu laajasti, mutta jatkotutkimuksia tarvitaan hoitojen vaikutusten ja tehokkuuden edelleen arvioimiseksi.

Tämä tutkielma ja sen aihevalinta pohjautuu monipolviseen ja pitkään prosessiin, niin sanottuun sote-uudistukseen. Poliitikkojen ja puolueiden puhuessa sote-uudistuksesta puhutaan usein siitä, kuinka lääkäriin olisi päästävä nopeasti. Tämä herätti tutkielman tekijässä kysymyksen siitä, millaista roolia suun terveydenhuolto on saamassa tulevassa uudistuksessa, vai onko suun terveydenhuolto jopa unohdettu? Tutkielma on siten kirjallisuuskatsaus siitä, millaista roolia suun terveydenhuollolle on annettu neljän eri suurpuolueen vaaliohjelmissa sekä kolmessa eri hallitusohjelmassa, alkaen aina vuoden 2011 vaalikaudesta. Kirjallisuuskatsaus tarkastelee myös sitä, millaisia ovat puolueiden näkemyserot tuotantotavoissa, jotka kytkeytyvät tiiviisti puolueiden ratkaisuvalintoihin sote-suunnitelmissa. Kirjallisuuskatsauksen menetelmänä on kuvaileva kirjallisuuskatsaus, jota luonnehditaan myös yleiskatsaukseksi. Tutkielman tuloksena voidaan todeta, että vain yhdestä tarkastelumme suurpuolueiden vaaliohjelmista löytyy kannanotto suun terveydenhuollosta omana teemanaan. Lisäksi tarkastelun kolmesta hallitusohjelmasta vain viimeisimmässä, eli Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelmassa otetaan kantaa suun terveydenhuoltoon omana teemanaan. Havainto on merkittävä, sillä suun terveydentilalla on merkittävä yhteys yleisterveyteen ja havaitun havainnon pohjalta voidaankin kysyä, ymmärtävätkö kaikki puolueemme tämän asian tärkeyden vai ajavatko muut intressit hammashoidon ohitse? Suun terveydenhuollon julkisen hoitovastuun kannalta suunta vaikuttaisi olevan laajenemassa Marinin hallitusohjelman myötä. Suuntaus on suun terveydenhuollolle tarvittava ja kaivattu sekä poikkeaa edeltävän eli Sipilän hallituksen kaventavasta hoitovastuun suunnasta tai tarkastelun ensimmäisen hallituksen, eli Kataisen hallituksen linjauksesta, jossa hoitovastuu ei muuttunut suuntaan tai toiseen.

Joulukuussa 2019 alkanut Covid-19 pandemia on aiheuttanut maailmanlaajuisen oppilaitosten sulun ja opetusten sekä tenttien siirtymisen virtuaaliseksi interntin avulla. Maaliskuussa 2020 Helsingin yliopistossa lääketieteellisen tiedekunnan luento-opetukset ja tentit siirtyivät etänä toteutettaviksi. Kontaktia vaativat opetukset kuten laboratorio-opetukset, potilastyöt ja simulaatio harjoitustyöt toteutuivat pienryhmissä turvallisuusohjeita noudattaen. Tämä tutkielma selvittää Helsingin yliopiston hammaslääketieteen opiskelijoiden tenttimenestystä etäopetuksen ja etätenttien opetusjakson aikana vuonna 2020 ja vertaa sitä aiempien lukuvuosien tenttimenestykseen. Tutkimus myös selvittää hammaslääketieteen opettajien näkemyksiä etätenttien onnistumisesta sekä etätenttien sovellettavuus mahdollisuudesta tulevaisuudessa. Aineistona on käytetty Helsingin yliopiston hammaslääketieteen koulutusohjelman (vuosikurssit 1. - 5.) kurssien tenttitilastoja lukuvuosilta 2018/19, 2019/20 ja 2020/2021, sekä laadullista tätä syventävien opintojen tutkielmaa varten kerättyä aineistoa hammaslääketieteen opettajille lähetetyn kyselytutkimuksen avulla. Tutkimus on osittain julkaistu Arponen H, Zou-Kopsa Q, Karaharju-Suvanto T. Examination performance of dentistry students during the COVID-19 pandemic. Acta Odontol Scand. 2022 Jul 10:1-7. doi: 10.1080/00016357.2022.2096922. Epub ahead of print. PMID: 35811471.

Tutkimuksessa selvitettiin eri koiraroduilla esiintyviä hammaspuutoksia ja niiden luonnetta. Aineistona oli Helsingin yliopiston koirien geenitutkimusryhmän keräämiä eri koirarotujen hammaspuutostietoja. Omistajien raportoimia hammaspuutoksia oli reilu 800 koiralla, joista 306 koiran omistajat olivat kyselylomakkeella ilmoittaneet tarkasti koiralta puuttuvat hampaat. Nämä yksilöidyt hammaspuutostiedot sisälsivät 130 koirarodun edustajia. Excel-taulukkolaskelmaohjelmaa käyttäen aineistosta selvitettiin hammaspuutosten luonnetta ja laadittiin yhteenvedot hammaspuutoksista roduittain, kiinnittäen erityisesti huomiota koirarotuihin ja yksilöihin, joilla puutoksia oli keskimääräistä enemmän. Valtaosa puutoksista oli yhden tai kahden hampaan puutoksia. Hammaspuutosten esiintymisessä ylä- ja alaleuan sekä oikean ja vasemman leukapuoliskon välillä ei havaittu merkittävää eroa. Eniten puuttuvia hampaita olivat premolaarit, ja näistä yleisimmin puuttui yläleuan ensimmäinen premolaari. Roduissa, joissa hammaspuutoksia oli raportoitu paljon, suurin edustus oli terrieriroduilla. Rotuyhdistysten tietoihin yhdistettynä hammaspuutosten kannalta mielenkiintoisiksi koiraroduiksi paljastuivat mm. tanskalais-ruotsalainen pihakoira, valkoinen länsiylämaanterrieri, silkkiterrieri, englanninsetteri, kerrynterrieri, shetlanninlammaskoira, cirneco dell'etna, suomenpystykorva ja jackrusselinterrieri. Runsaasti hammaspuutoksia omaavista koirayksilöistä huomattava osa oli silkkiterriereitä ja valkoisia länsiylämaanterriereitä, ja näiden hammaspuutokset olivat valtaosin bilateraalisia.

Hammersmithin menetelmä (Hammersmith Infant Neurological Examination) on systemaattinen neurologinen tutkimus, jolla pyritään löytämään kehittymässä olevaan CP-vammaan viittaavia löydöksiä alle kahden vuoden ikäisillä lapsilla. Hammersmithin menetelmää käytetään tutkimaan riskilapsia, joilla on tunnistettu jokin varhaiselle aivovauriolle altistava tekijä. CP-vamma on yleisin vastasyntyneisyyskauden aivovaurion aiheuttama sairaus. Tämän tutkielman tarkoituksena oli kääntää Hammersmithin menetelmän tutkimuslomake englanninkielisestä alkuperäisversiosta suomeksi. Käännös suunniteltiin moniammatillisena yhteistyönä ja toteutettiin virallisten käännösohjeiden mukaisesti, jolloin käännösprosessiin sisältyi myös takaisinkäännösvaihe. Käännöksen tarkoituksena on edistää Hammersmithin menetelmän käyttöä Suomessa. Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa Hammersmithin menetelmästä CP-vamman diagnostiikassa todettiin, että riskilasten seurannassa Hammersmithin menetelmä on hyvä tutkimus neurologisen tilanteen arviontiin. CP-vamman varhainen diagnoosi tapahtuu luotettavimmin yhdistämällä Hammersmithin menetelmä aivojen magneettikuvaukseen sekä liikkeiden videopohjaiseen arviointiin. Varhaisella diagnoosilla päästään varhaiseen kuntoutukseen, ja optimoidaan toimintakyky niin hyvin kuin aivovaurion kanssa on mahdollista. Tutkielman kirjallisuushaussa selvitettiin, onko kääntäminen hyödyllistä. Pelkkää kääntämisprosessia kuvaavia artikkeleita löytyi paljon. Tutkimuksia siitä, onko menetelmän kääntämisestä ollut hyötyä, ei löytynyt. Ei myöskään löytynyt tutkimuksia, joissa kääntäminen olisi todettu hyödyttömäksi. Artikkeleissa perusteltiin eri menetelmien kääntämistä sillä, että itse menetelmä on todettu hyväksi. Kirjallisuuden perusteella Hammersmithin menetelmä todettiin hyväksi tutkimukseksi osana riskilasten seurantaa. Kääntämisen hyödyllisyyteen ei kirjallisuushaussa löytynyt vastausta. Käännös tehtiin onnistuneesti ja sen oletetaan lisäävän menetelmän käyttöä Suomessa. Tämän toivotaan myös edistävän riskilasten seurannan yhtenäistymistä.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää hampaan poiston aiheet, poistotavat ja toimenpiteen vaativuus, kun kohteena olivat kaikki hampaat eikä vain viisaudenhampaat. Tutkimusaineiston muodosti tilastoraportti Helsingin kaupungin suun terveydenhuollossa vuosina 2013–2014 tehdyistä kaikista hampaan poistoista. Helsingin kaupungilla on käytössä THL:n luokitusta yksityiskohtaisempi toimenpideluokitus, joka huomioi hampaan poiston aiheen EBA-koodin lisäkirjaimella. Näihin toimenpidekoodeihin perustuen tutkimuksessa selvitettiin hampaan poistojen aiheet, oliko kyseessä pihtipoisto, poistoleikkaus vai saneeraus sekä oliko toimenpide arvioitu vaativaksi vai ei. Aineisto analysoitiin Excelillä. Aineisto koostui yhteensä 97 276 poistotoimenpiteestä, joista 78,7 % tehtiin tavanomaisesti pihtipoistona, 13,1 % leikkaamalla ja loput 8,2 % olivat saneerauksia (EBA15). Koodin perusteella kaikista poistotoimenpiteistä 74 %:sta selvisi poiston aihe ja 71 %:sta arvio poiston vaativuudesta. Karies oli yleisin syy hampaan poistolle (35 %) ja seuraavaksi parodontologiset syyt (32 %). Pihtipoistoista reilu viidesosa luokiteltiin vaativiksi (EBA05). Poistoleikkauksista vajaa kymmenesosa oli vaativia puhkeamattomien hampaiden poistoleikkauksia (EBA12). Kun vaativiksi arvioidut pihtipoistot (EBA05) ja kaikki poistoleikkaukset laskettiin yhteen, vaativien poistojen osuus kaikista hampaan poistoista oli 28,5 %. Johtopäätöksenä todettiin, että tässä poikkeuksellisen laajassa aineistossa poistoista suurin osa oli pihtipoistoja, jotka soveltuvat hammaslääkäreiden tehtäväksi, ja leikkauksia oli vain 13 %, joista osa saattaa vaatia erikoishammaslääkärin osaamista. Lisäksi todettiin, että karieksen osuus hampaan poiston syynä oli merkittävästi vähentynyt ja parodontologiset syyt yleistyneet yli 30 vuotta sitten tehtyyn suomalaiseen tutkimukseen verrattuna. Tulokset hampaan poiston yleisimmistä aiheista vahvistavat aiempaa suomalaista ja muita kansainvälisiä tuloksia.

Tutkielma on kirjallisuuskatsaus aiheesta sepelvaltimotauti hampaanpoistopotilailla. Tutkimus pyrkii parantamaan potilasturvallisuutta ja vähentämään sydänsairaiden potilaiden suukirurgiseen hoitoon liittyvää epätietoisuutta kirurgiaa tekevien hammaslääkäreiden keskuudessa. Tieteelliset artikkelit kerättiin PubMed -tietokannasta. Tietoa haettiin myös oppikirjoista ja Terveysportti.fi internetsivustolta. Tutkielma painottuu hammaslääkärin vastaanotolla relevantteihin asioihin. Esiin nousevat potilaan lääkityksen ja mahdollisten leikkausten (pallolaajennus, ohitusleikkaus) sekä vierasaineiden (verisuonistentti, tahdistin) merkitys hampaan poiston yhteydessä. Erityisesti painottuen potilaan toimenpidekelpoisuuden ja yleisterveydentilan arviointiin erilaisia luokituksia hyödyntäen. Tutkielmassa käydään läpi myös antibioottiprofylaksian tarpeen punnitseminen, potilaan lääkityksien aiheuttamat riskit ja hoitoon liittyvien mahdollisten komplikaatioiden ennaltaehkäisy ja välttäminen, sekä ohjeistus siitä kuinka toimia akuutissa tilanteessa. Tietoa sepelvaltimotaudista on paljon. Hammaslääkärin vastuulle jää kuitenkin hammaslääketieteellisten suukirurgisten toimenpiteiden yhteydessä olennaisten yleislääketieteellisten asioiden ymmärtäminen ja riskien arvioiminen. Etenkin väestön vanhentuessa tulee peruskoulutetun hammaslääkärin omata riittävät valmiudet kohdata sydänsairaita potilaita. Tämän myötä kasvaa myös vastuu oman tiedon päivittämisestä.