Browsing by Title

Rab23:n vaikutukset intramembranoottiseen luutumiseen ovat olleet tunnetut 2000-luvun alusta, mutta geenin täsmälliset vaikutukset endokondraalisten luiden kehitykselle ovat yhä osittain epäselvät. Tämän tutkielman tavoitteena on havainnoida ja dokumentoida Rab23^opb2-genotyypin vaikutukset pitkien luiden fenotyyppiin käyttäen aineistona 15,5-18,5 sikiövuorokautisten hiirten olka- ja reisiluita ja menetelminä histokemiallisia värjäyksiä sekä in situ hybridisaatiota. Tutkimuksessa havaittiin Rab23^opb2-mutaation vaikuttavan hiirten olkaluiden kokonaispituuteen (p<0,05) sekä mineralisoituneen korteksin (p<0,05) ja distaalisen proliferoivan vyöhykkeen pituuksiin. Lisäksi kondrosyyttien maturaatiossa havaittiin epäjärjestäytyneisyyttä reservin kondrosyyttien muuntuessa proliferoiviksi. Löydökset sopivat yhteen aiemman tutkimuksen kanssa, jonka perusteella Rab23:n tiedetään osallistuvan hedgehog-signaloinnin säätelyyn. Sen sijaan havainto kondrosyyttien maturaation epäjärjestäytyneisyydestä voi olla riippumaton hedgehog-signaloinnista. Aihe edellyttää jatkotutkimuksia.

Syftet med avhandlingen är att analysera hur radiologisk bildtagning används vid trauma under graviditet samt hur joniserande strålning påverkar fostret. Litteraturöversikten baserar sig på vetenskapliga artiklar, vilka samlats in via Medline. 6-8 % av gravida kvinnor drabbas av betydande komplikationer till följd av trauma, t.ex. vid motorfordonsolyckor eller misshandel. Med betydande komplikation avses inre blödning, livmoderruptur, avlossning av placenta, bäckenfrakturer och direkt fosterskada, vilka samtliga har en hög fosterdödlighet och bör upptäckas i tid. Ultraljud är förstahandsundersökning vid trauma och används för att detektera intraperitonieal vätska eller blödning. Det är svårt att detektera intra-abdominala skador med ultraljud och datortomografi (DT) har därmed en etablerad position som bildtagningsmetod även vid graviditet. Vid DT-undersökning av buk och bäcken är fostrets beräknade strålningsdos 25 mGy. Strålningsdoser under 50-100 mGy har i studier inte visat samband med fosterskador. Moderns hälsa är av största vikt för fostrets överlevnad och adekvat bilddiagnostik är således nödvändig.

Seksuaalirikoksissa käytetyllä fyysisellä väkivallalla ja sen aiheuttamilla vammoilla on uhrin terveyden lisäksi vaikutusta oikeudellisten seuraamusten todennäköisyyteen. Käytetyn väkivallan vakavuus ohjaa myös rikosnimikkeen valintaa perusmuotoisen ja törkeän raiskauksen välillä. Vammojen huolellisella tutkimisella, dokumentoinnilla sekä vakavuuden arvioinnilla voi siis olla merkitystä tapauksen etenemiseen oikeusasteissa. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin erilaisia seksuaalirikoksissa syntyneiden vammojen luokitteluun kehitettyjä menetelmiä ja verrattiin niistä kahta (Clinical Injury Extent Scale ja Penn Injury Classification Scale) Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitoksella kehitettyyn Helsinki Rape Injury Scaleen (HELRIS). Vertailuun käytettiin aineistona vuosina 2002, 2004, 2012, 2014 ja 2017 Helsingin yliopiston oikeuslääkäriasemalla tutkittujen seksuaalirikosten uhrien oikeuslääkärin kliinisen tutkimuksen lausuntoja. Vertailuun otettiin yhteensä 425 tapausta. Vertailussa kävi ilmi, että HELRIS-järjestelmän liukuva pisteytys tuo selkeämmin ilmi hajonnan uhrien vammojen vakavuudessa kuin vertailtavien järjestelmien kolmiportaiset asteikot. Lisäksi erityisesti pään alueen ja ano-genitaalialueen vammoissa havaittiin suuntauksia, jotka peittyvät käyttäessä vain kolmiportaista asteikkoa, kuten pään alueen vammojen painottuminen asteikon molempiin ääripäihin. Kaikista aineistossa havaituista vammoista 59 % sijoittui raajojen alueelle. Erityisen ongelmalliseksi huomattiin HELRISiin vertailtavien järjestelmien tapa käsitellä kuristamista. Vaatimus objektiivisesti havaittavista kuristamisen merkeistä jättää kirjallisuuden perusteella suuren osan kuristamisista havaitsematta. Tutkitussa aineistossa kuristamista raportoi 9 % uhreista. Johtopäätöksenä HELRISin yksityiskohtaisemmat luokittelu- ja pisteytysmenetelmät luovat paremmat lähtökohdat tapausten vakavuuden luokitteluun sekä vertailuun kuin tarkasteluun valittujen järjestelmien kolmiportaiset luokittelut.

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää Ramsay Huntin (RH) oireyhtymän kliinistä kuvaa ja määrittää kasvohalvauksen pitkäaikaisennustetta RH potilailla. Lisäksi haluttiin selvittää onko ennuste edelleen huonompi kuin idiopaattisessa kasvohalvauksessa, Bellin pareesissa sekä miten potilaat ovat toipuneet muista oireyhtymään liittyvistä oireista. Tutkimusmenetelminä oli HUS Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikan sairaskertomuksista kerättyyn tietoon perustuva 120 potilaan potilasasiakirjatutkimus sekä potilaiden vastauksiin perustuva 81 potilaan kyselytutkimus. Vain 16%:lla potilaista rakkulat ja kasvohalvaus esiintyivät samanaikaisesti. Rakkulat sijaitsivat suun ja korvan lisäksi myös muualla kasvoissa ja ylävartalolla. Tavallisimmat muut oireet olivat korvakipu, tasapainohäiriö ja kuulonlasku. Lääkehoidetuilla paranemisennuste oli lähellä Bellin pareesin tasoa. Jälkioireista yleisimmät olivat korvien soiminen, huimaus tai tasapainohäiriö ja lisääntynyt kyyneleritys. Vaihtelevan kliinisen kuvan vuoksi RH oireyhtymä tulee pitää mielessä kaikkien kasvohalvaus- ja vyöruusupotilaiden kohdalla, jotta ennustetta parantava lääkitys aloitettaisiin tarpeeksi nopeasti.

Lääkäriksi valmistuminen edellyttää suuren tietomäärän haltuunottamista. Opintopisteen määritelmää käyttäen voidaan laskea, että lääketieteen opintoja aloittavalla opiskelijalla on edessään 9600:n tunnin opiskelu-urakka. Vaikka tieteellinen tietämyksemme eri opiskelutekniikkojen tehokkuudesta on lisääntynyt valtavasti viimeisen vuosisadan aikana ja aiheesta on julkaistu satoja ellei tuhansia tutkimuksia, käyttävät opiskelijat edelleen pääasiassa muistiinpanojen tekemistä, alleviivaamista ja kertaamista kursseilla vaadittavien tietojen oppimiseen. Tutkimusten mukaan nämä kuuluvat kuitenkin tehottomimpien opiskelutekniikoiden joukkoon. Tämä työ koostuu kahdesta erillisestä osasta: rannevammojen diagnostiikan harjoitteluun kehitetystä Rannevammatuutori-opetusapplikaatiosta sekä kirjallisesta osiosta. Kirjallisessa osiossa perehdytään pedagogiseen kirjallisuuteen sekä rannemurtumien diagnostiikan ja hoidon lääketieteelliseen taustaan. Pedagogisen tutkimustiedon mukaan tehokkaimmat opiskelutekniikat ovat harjoittelutestaus ja aikavälikertaus. Harjoittelutestauksessa opiskelija vastaa opiskeltavaa aihetta koskeviin kysymyksiin esimerkiksi opettelukortteja käyttämällä. Opettelukortissa on yhdellä puolella kysymys ja toisella puolella vastaus. Opettelukortteja käyttämällä opiskelija saa myös välitöntä palautetta, koska hän saman tien näkee mikä olisi ollut oikea vastaus kysymykseen. Tämän on todettu entisestään parantavan harjoittelutestaamisen tehokkuutta. Opettelukortteja voidaan käyttää myös aikavälikertauksessa, jonka ideana on jakaa opiskelu pienempiin sessioihin. Tutkimusten mukaan tämä on tehokkaampaa kuin opiskelun keskittäminen muutamiin maratonsessioihin juuri ennen kurssikoetta. Koska harjoittelutestaus ja aikavälikertaus ovat tutkitusti tehokkaimpia opiskelutekniikkoja, on Rannevammatuutori-opetusapplikaatio toteutettu niiden periaatteiden mukaan. Se sisältää erilaisia rannevammapotilastapauksia röntgenkuvineen, joiden perusteella opiskelijan on mietittävä oikea diagnoosi ja hoito. Oikean vastauksen saa näkyviin painamalla Näytä vastaus-painiketta, jonka jälkeen opiskelija voi painaa, joko Oikein- tai Väärin-painiketta sen mukaan miten arveli suoriutuneensa. Tapaukset, joihin opiskelija ei mielestään osannut vastata oikein, tulevat jonkin ajan kuluttua uudelleen opiskeltaviksi. Näin jatketaan, kunnes kaikki tapaukset ovat tulleet oikein vastatuiksi. Rannemurtumien lääketieteellistä taustaa käsittelevässä osiossa perehdytään aihetta koskevaan kirjallisuuteen. Suomessa yleiset rannevamman hoitolinjaukset on esitetty Käypä hoito -suosituksessa. Jos potilas on yli 65-vuotias suosittaa Käypä hoito, että rannemurtuma hoidettaisiin pääosin konservatiivisesti. Mikäli potilas on alle 65-vuotias ja rannemurtuma ei täytä hyväksyttävän asennon kriteerejä, suosittaa Käypä hoito operatiivista hoitoa. Tieteellinen näyttö operatiivisen hoidon hyödystä ei ole kovin vakuuttavaa. Ranteen toiminnallisen lopputuloksen ja radiologisen lopputuloksen korrelaatio on heikko, jos sitä ylipäätään on. Käypä hoito -suosituksen operatiivisen hoidon näytönastekatsaus perustuu kahteen saman tutkijan tekemään tutkimukseen, jossa toisessa oli 70 ja toisessa 40 potilasta. Näiden tutkimusten perusteella näytönastekatsaus arvioi, että operatiivisen hoidon hyödystä on kohtalaista tutkimusnäyttöä. Kirjallisuudesta löytyy kuitenkin useita paljon laajempia meta-analyysejä, joiden mukaan selvää näyttöä operatiivisen hoidon hyödystä ei ole.

Diabeettinen mikroangiopaattinen hemolyyttinen anemia (DMHA) on hyvin harvinainen ja vakava diabeteksen aiheuttama komplikaatio. Maailmalla on julkaistu vain tapausselostuksia, joista yksi oli raskaudenaikainen. Pitkään diabetesta sairastaneen verisuonistossa on vaurioita, myös punasolujen rakenne on poikkeava. Nämä yhdessä voivat johtaa jopa henkeäuhkaavaan pilkkoutumishemolyysiin. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää raskaudenaikaista diabeettista mikroangiopaattista hemolyyttistä anemiaa tyypin 1 diabeetikoilla. Vastaavanlaista tutkimusta ei ole tehty Suomessa aikaisemmin. Tutkimusmenetelmänä oli retrospektiivinen potilasasiakirjatutkimus ja aineistona on käytetty Helsingin Naistenklinikan diabetestutkimuksen rekisteriä vuosilta 1988−2008. Tutkimukseen otettiin mukaan White F –luokan potilaat (n=138) ja heidän verikoevastaukset kerättiin Excel-taulukkoon. Löytyi kaksi DMHA:han sopivaa potilasta, joiden potilaspapereihin perehdyttiin tarkemmin. Toisen potilaan kohdalla autoimmuunihemolyyttistä anemiaa ei voitu poissulkea. Ensimmäisen potilaan hemolyysi vaati useita punasolusiirtoja, toinen sai vain yhden kerran. Molemmille potilaille tehtiin suunniteltu keisarinleikkaus 3. trimesterin alkupuolella ja heidän anemia korjaantui spontaanisti noin kuukauden kuluttua synnytyksestä. Tutkimus osoitti, että harvinaisen DMHA−komplikaation mahdollisuus tulee muistaa kliinisessä työssä. Jatkossa voisi tutkia raskaudenaikaista DMHA:n esiintyvyyttä Suomen muissa sairaaloissa.

Glukokortikoidia (tavallisesti beetametasonia) annetaan raskaana olevalle naiselle ennenaikaisen synnytyksen uhatessa sikiön keuhkojen kypsyttämiseksi. Glukokortikoidin haittavaikutuksena, etenkin diabeetikoilla, on verensokerin nousu useaksi päiväksi. Naistenklinikalla on hoito-ohje lisäinsuliinin annostelusta glukokortikoidin annon jälkeen diabeetikoilla. Aikaisempia tutkimuksia siitä kuinka insuliinia tulisi annostella beetametasonin annon jälkeen on vähän. Tämän tavoitteena oli selvittää, onko nykyinen hoito-ohje riittävä. Tutkimukseen valikoitui lopulta 22 tyypin 1 diabeetikkoa. Potilaiden tiedot kerättiin jälkikäteen potilastietokannasta. Jokaisen potilaan kohdalla selvitettiin diabetekseen käytössä ollut lääkitys, HbA1c viimeisimmän kuukauden ajalta, syy sairaalahoitoon ja raskausviikot. Lisäksi kirjattiin beetametasonin annon jälkeen kolmen vuorokauden ajalta korkeimmat ja matalimmat plasman glukoosiarvot sekä tieto siitä kuinka paljon kukin potilas sai lisäinsuliinia. Tämän tutkielman perusteella näyttää siltä, että useilla potilailla esiintyi beetametasonin annon jälkeen huomattavan korkeita verensokeriarvoja ja tämänhetkinen ohjeistus on riittämätön. Verensokeriarvojen nousu on yksilöllistä, mutta niillä potilailla, joilla oli aikaisemmin huono sokeritasapaino sekä jo valmiiksi suuri vuorokausi-insuliiniannos, näyttäisi kehittyvän suurempi hyperglykemia. Tutkielman luotettavuutta heikensi vähäinen potilasmäärä sekä puutteelliset merkinnät potilastietojärjestelmässä.

Anemia koskettaa maailmanlaajuisesti jopa neljäsosaa väestöstä. Raskaana olevat naiset ovat erityisessä riskiryhmässä. Raudanpuutteen on arveltu liittyvän jopa 90 % raskausajan anemioista. Raudanpuuteanemialla on todettu yhteys äitien ja lasten kuolleisuuteen, vastasyntyneen matalampaan syntymäpainoon, ennenaikaiseen synnytykseen sekä suurentuneeseen riskiin leikkaukselliselle synnytykselle, lisäksi raskaudenaikainen anemia saattaa lisätä riskiä lapsen anemialle vuoden ikään saakka. Raskaudenaikaista raudanpuuteanemiaa on jo pitkään hoidettu suun kautta otettavalla rautalisällä. Suun kautta otettava valmiste aiheuttaa osalle käyttäjistä merkittäviä sivuvaikutuksia eivätkä kaikki myöskään saa suun kautta otettavalla raudalla riittävää hoitovastetta. Uudet suonensisäiset rautavalmisteet on todettu turvallisiksi ja tehokkaiksi ja niihin liittyy vähemmän sivuvaikutuksia kuin suun kautta annosteltavaan rautaan. Aineistomme käsitti 146 HYKS Naistenklinikan synnyttäjää, jotka olivat vuosina 2012 - 2017 saaneet suonensisäistä rautahoitoa ferrikarboksimaltoosilla (Ferinject®). Tarkoituksena oli kuvata aineiston synnyttäjät, raskaudet ja vastasyntyneet sekä selvittää Ferinjectin® mahdollisia sivuvaikutuksia ja vaikutusta laboratorioarvoihin. Totesimme, että Ferinject® oli turvallinen valmiste eikä siihen liittynyt aineistossamme merkittäviä sivuvaikutuksia. Ferinject®-lääkkeen tehoa laboratorioarvoihin, kuten hemoglobiiniin, oli tässä aineistossa haastava arvioida, sillä kontrolliarvot oli otettu laajalla aikavälillä ja osalta tutkittavista ne puuttuivat kokonaan. Aineistossamme oli enemmän anemian riskitekijöitä kuin väestössä keskimäärin. Riskitekijöitä olivat esimerkiksi, että äiti oli uudelleensynnyttäjä tai että kyseessä oli monisikiöraskaus. Lisäksi keisarileikkauksia, ennenaikaisuutta ja istukan kiinnittymishäiriöitä tavattiin väestön keskimääräistä tasoa enemmän. Lasten myöhempää vointia ei tutkimuksemme puitteissa tulla seuraamaan.

Suomessa elävänä syntyneistä lapsista 5-6% syntyy ennenaikaisesti (<37+0 raskausviikkoa). Tärkein yksittäinen syy ennenaikaiselle synnytykselle on kohtu- ja sikiökalvojen tulehdus, joka on usein taustalla myös ennenaikaisessa lapsivedenmenossa. Valtaosa tulehduksista on piileviä, ja niiden diagnosoimiseksi voidaan käyttää raskausaikana lapsivesipunktiolla otettua lapsivesinäytettä. Kohtutulehdus aiheuttaa lisääntynyttä sairastavuutta ja kuolleisuutta sikiölle ja äidille. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää raskauksien kulku ja synnyttäjien sekä syntyneiden lasten tulehdusten esiintyvyys raskauksissa, joissa sikiökalvot olivat puhjenneet ennenaikaisesti. Tutkimusaineistossa oli kaikki HYKS Naistenklinikalla vuosina 2012-2017 ennen raskausviikkoa 34+0 tapahtuneet yksisikiöiset synnytykset, joissa sikiökalvot olivat puhjenneet ennenaikaisesti. Aineistossa oli 319 synnytystä. Aineisto kerättiin retrospektiivisesti potilasasiakirjoista. Analysointivaiheessa vertailtiin kerättyjä tietoja sen perusteella, oliko tehty lapsivesipunktiota piilevän kohtutulehduksen diagnosoimiseksi. Lapsivesipunktio oli tehty 51:ssä (16%) raskaudessa ja 268:ssa (84%) raskaudessa sitä ei tehty. Tutkimuksessa todettiin, että vakavia tulehduksia esiintyi ennenaikaisen lapsivedenmenon jälkeen 8%:lla syntyneistä lapsista. Määrä on noin kaksi kertaa enemmän kuin kaikilla vastasyntyneillä Suomessa. Neonataalikuolleisuus koko aineistossa oli 3,2% ja tehohoitoa tarvitsi 83% lapsista. Istukan histologinen tulehdus todettiin 64,8%:ssa näytteeksi otetuista istukoista. Istukan histologisia tulehduksia todettiin sitä enemmän, mitä pidempi aika lapsivedenmenon ja synnytyksen välillä oli. Kliinistä kohtutulehdusta tavattiin 6,3%:lla synnyttäjistä raskausaikana ja kliiniset tulehdusoireet ohjasivat lapsivesipunktion tekemistä. Lapsivesipunktion käytöllä tulehdusten diagnostiikassa ei ollut vaikutusta syntyneiden lasten tulehdusten tai kuolleisuuden esiintyvyyteen, mutta varhaisemmista syntymäviikoista johtuen tehohoitojaksot olivat pidempiä, mikäli lapsivesipunktio oli tehty. Ennenaikaiseen sikiökalvojen puhkeamiseen liittyy suurentunut vakavien tulehdusten ja kuolleisuuden riski sekä merkittävä tehohoidon tarve. Histologinen kohtutulehdus on huomattavan yleinen synnytyksen jälkeinen löydös näissä raskauksissa. Tarkat ja herkät diagnoosimenetelmät kohtutulehduksen diagnosoimiseksi jo raskausaikana puuttuvat toistaiseksi. Jatkossa tarvitaan lisää tutkimustietoa ja kattavampaa seurantaa lapsiveden tulehduslöydösten vaikutuksista syntyvien lasten pitkäaikaiseen terveyteen.

Goals. Earlier studies have shown that prenatal environment and/or nutrition may program diseases later in life. Over the past few years much interest has emerged on the association between prenatal vitamin D and child's later development. However, there is no earlier research on the connection between prenatal vitamin D and child's sensory processing. Sensory processing problems are common in autism spectrum disorder and previous studies have shown the possible association between prenatal vitamin D and autism spectrum disorder. The goal of this study is to examine whether prenatal vitamin D level is associated with child's sensory processing at the age of one year. Methods. This research is part of a Helsinki University Children's Vitamin D Intervention Trial Study (ViDI). This study includes mothers (n=831), whose vitamin D concentration has been measured in their early and/or late points of pregnancy and who have also filled in Sensory Experience Questionnaire (SEQ) measuring child's sensory features at one-year follow-up. Prenatal vitamin D concentration was split into quadrants and treated as a dichotomous variable. The lowest quadrant reflected "a low vitamin D concentration"-group and rest of the values were named as "a high vitamin D concentration"-group. Prenatal vitamin D level was also analyzed as a continuous variable. The factor analysis was conducted with SEQ. A factor analysis showed that three factor solution fitted the data. These factors, which describe child's sensory features, were named as sensory over-responsivity, sensory under-responsivity and sensory seeking. Linear regression analysis was used to examine the association between prenatal vitamin D concentration and child's sensory features. Conclusions and results. A higher vitamin D level in the late-pregnancy was associated with higher sensory seeking score at one year of age when examined as a continuous variable. When controlling confounding variables (i.e., child's gender, child's date of birth, mother's maternal smoking habits, mother's age, education, marital status and BMI before pregnancy) the association remained significant. There was no statistically significant association between vitamin D level and sensory over-responsivity or sensory under-responsivity scores. Prenatal vitamin D level in early-pregnancy was not associated with child's sensory features, measured either as a continuous or as dichotomous variable. These results are in line with the earlier studies that vitamin D levels in pregnancy might be associated with fetus brain development and that is how prenatal vitamin D concentration might affect fetal programming during the sensitive periods of gestation.