Browsing by Title

Background: Hepatoblastoma (HB) is the most common malignant liver tumor among children. Methods: To gain new insight into the pathobiology of HB, we performed RNA sequence analysis on 5 patient-derived xenograft lines (HB-243, HB-279, HB-282, HB-284, HB-295) and 1 immortalized cell line (HUH6). Primary hepatocytes were used as control. Results: We found 2,868 genes that were differentially expressed in all of the HB lines on mRNA level. The most upregulated genes were ODAM, TRIM71, and IGDCC3, and the most downregulated were SAA1, SAA2, and NNMT. Protein-protein interaction analysis identified ubiquitination as a key pathway dysregulated in HB. UBE2C, encoding an E2 ubiquitin ligase often overexpressed in cancer cells, was markedly upregulated in 5 of the 6 HB cell lines. Validation studies confirmed UBE2C immunostaining in 20 of 25 HB tumor specimens versus 1 of 6 normal liver samples. The silencing of UBE2C in two HB cell models resulted in decreased cell viability. RNA sequencing analysis showed alterations in cell cycle regulation after UBE2C knockdown. UBE2C expression in HB correlated with inferior patient survival. Conclusions: We conclude that UBE2C may hold prognostic utility in HB and that the ubiquitin pathway is a potential therapeutic target in this tumor.

Tavoitteet. Emootioiden tiedetään keskeisesti vaikuttavan kokemukseemme kuluneen ajan kestosta. Kokeelliset tutkimukset ovat johdonmukaisesti osoittaneet, että uhkaavat tapahtumat havaitaan neutraaleja tapahtumia pidempikestoisempina. Subjektiivisten aika-arvioiden on esitetty pohjaavan sisäiseen tahdistin-varaaja-mekanismiin, johon emootioiden ajatellaan vaikuttavan vireystilan tai tarkkaavuuden kautta. Uhkaavan tapahtuman ennakoinnin vaikutuksia ajan keston havaitsemiseen on tutkittu vähemmän ja tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Tutkimusasetelmasta riippuen uhan ennakoinnin on huomattu aiheuttavan niin ajan keston yli- kuin aliarviointia. Selityksenä on esitetty, että erilaiset tapahtumat mahdollisesti aktivoivat erilaista mekanismia subjektiivisen aika-arvion taustalla. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten 1) uhkaavan tapahtuman ennakointi ja 2) tilanteessa koettu ahdistus vaikuttavat kuluneesta ajasta tehtyyn aika-arvioon. Hypoteeseina oli, että sekä uhkaavan tapahtuman ennakointi että korkeampi ahdistuneisuus aiheuttavat ajan keston yliarviointia. Menetelmät. Tutkimuksen aineistona oli VirtualTimes-projektin MEG-tutkimuksen behavioraalinen aineisto. Tutkimukseen osallistui 34 perustervettä 18–52-vuotiasta (KA = 29.8) aikuista. Kokeessa osallistujat suorittivat ajallisen diskriminaatiotehtävän, jossa tehtävänä oli luokitella eri kestoisia visuaalisia ärsykkeitä lyhyiksi tai pitkiksi ennalta opittujen standardikestojen perusteella. Lisäksi koehenkilöt ehdollistettiin kahden väriselle ristille, joista toinen indikoi kokeessa uhkaavaa ja toinen neutraalia tilannetta. Uhkaa indikoivan ristin jälkeen kolmasosassa kerroista esitettiin epämiellyttävä ääniärsyke. Tulokset analysoitiin monitasomallinnuksella tarkastelemalla koetilanteen ja ahdistuksen päävaikutusta sekä näiden kahden yhdysvaikutusta. Tulokset ja johtopäätökset. Hypoteesien ja aiemman tutkimuskirjallisuuden mukaisia tuloksia ei löydetty. Uhkaavan tapahtuman ennakointi, koettu ahdistus tai niiden yhdysvaikutus eivät kokonaisuutena vaikuttaneet ajan keston havaitsemiseen, vaikka manipulaatio vaikutti onnistuneen ja ääniärsyke koettiin huomattavan ahdistavaksi. Aika-arvioissa oli kuitenkin suurta variaatiota, ja yksilötasolla voitiin havaita niin yli- kuin aliarvioimisefektiä. Taustalla saattaisi vaikuttaa sekä virittyneisyys- että tarkkaavuusprosesseja, jotka tässä tutkimuksessa aktivoituivat eri tavoin eri koehenkilöillä. Mekanismien tarkemman roolin ymmärtämiseksi tarvitaan lisää tutkimusta esimerkiksi eri uhkatyypeillä emootion virittyneisyyttä ja valenssia varioiden. Myös ärsykkeen esiintymistodennäköisyyden varioiminen voi tarjota lisätietoa ennakointitilanteista.  

Ulkomailla syntyneiden henkilöiden osuus Suomen väestöstä on kasvanut joka vuosi 2000-luvulla. Terveydenhuoltojärjestelmä ja elintavat eroavat usein maissa, joista ulkomailla syntyneet henkilöt tulevat Suomeen. Jokaisen hammaslääkärin on hyödyllistä tietää heidän suunterveydestään ja siihen johtavista syistä, jotta kaikkia potilaita voidaan hoitaa tasa-arvoisesti. Syventävässä tutkielmassa hyödynnettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Maamu-aineistoa vuodelta 2011. Maamu-aineisto koostuu Suomessa asuville venäläis-, somalialais- ja kurditaustaisille henkilöille tehdyistä haastatteluista ja terveystutkimuksista (n = 1846). Verrokkiaineistona käytettiin THL:n Terveys 2011 –tutkimusta (n = 1459) rajattuna Maamu-aineiston paikkakuntiin ja ikäryhmiin. Suunterveyden muuttujista valittiin tarkasteltaviksi koettu hampaiden kunto, hammasvaivojen esiintyminen, omahoitotottumukset, hammaslääkärikäynnit ja hampaiden lukumäärä. Elintapamuuttujista valittiin alkoholin käyttö, tupakointi sekä kasvisten ja hedelmien kulutus. Koettu suunterveys oli heikompi ulkomailla syntyneillä henkilöillä kuin koko Suomen väestössä keskimäärin ja lisäksi ulkomailla syntyneet kävivät harvemmin säännöllisissä hammastarkastuksissa. Epäedulliset elintavat olivat yhteydessä heikompaan koettuun suunterveyteen sekä harvempiin hammastarkastuksiin venäläis- ja kurditaustaisilla. Somalialaistaustaisilla ei pienten ryhmäkokojen takia voitu tarkastella elintapojen yhteyttä suunterveyteen. Tulevissa tutkimuksissa olisi hyvä tarkastella somalialaistaustaisten muita kuin tässä tutkimuksessa tarkasteltuja elintapamuuttujia, jotta saataisiin tietoa myös heidän elintapojensa yhteydestä suunterveyteen. Epäedulliset elintavat ja keskimääräistä heikompi suunterveys näyttävät kasaantuvan samoille yksilöille taustasta riippumatta. Koska ulkomailla syntyneet henkilöt käyvät koko väestöön verrattuna harvemmin hammastarkastuksissa, heidän ennaltaehkäisevään hoitoonsa tulisi kiinnittää erityistä huomiota suunterveydenhuollossa.

Ihmisen uloshengitysilman hiilidioksidin hiilen ja hapen isotooppijakauma riippuu monien biologisten prosessien yhteisvaikutuksesta. Ihmisen energia-aineenvaihdunta tuottaa hiilidioksidia, joka siirtyy verenkierrossa keuhkoihin ja poistuu uloshengityksen mukana. Energiaksi käytettävän ravintoaineen alkuperä vaikuttaa sen sisältämien hiilen ja hapen atomien erimassaisten isotooppien jakaumaan, joka heijastuu hiilidioksidin isotooppijakaumaan yhdessä ravinnossa ja juomassa saadun veden ja sisään hengitettävän ilman kanssa. Elimistön aineenvaihdunnan tila ja sairaudet voivat vaikuttaa uloshengitysilman isotooppijakaumaan. Tässä tutkimuksessa mittasimme uloshengitetyn hiilidioksidin isotooppijakaumia vapaaehtoisilta tutkimushenkilöiltä korkean tarkkuuden optisella isotooppispektrometrillä (OIRS). Arvoja analysoitiin suhteessa henkilöiden terveystietoihin ja laboratoriotuloksiin. Tutkimus osoittaa, että loppuvaiheen diabeteksen munuaistautia sairastavien hemodialyysihoitoa saavien henkilöiden uloshengittämän hiilidioksidin 18O/16O -isotooppisuhde on tilastollisesti merkitsevästi matalampi kuin kontrollihenkilöillä. Tämä tarkoittaa sitä, että toistaiseksi tuntemattomasta syystä näiden henkilöiden elimistöstä poistuu poikkeavan paljon hapen yleisintä isotooppia raskaampaa isotooppia tai heidän elimistönsä ottaa sitä vähemmän vastaan ympäristöstä. Tämän löydöksen merkitys munuaistaudin kehittymisessä ei ole vielä tiedossa, vaan lisää tutkimusta tarvitaan.

Ultraäänikuvantamisen lääketieteellinen käyttö lisääntyy jatkuvasti tarvittavan laitteiston ja sen saatavuuden kehittymisen myötä. Aiemmissa tutkimuksissa lääketieteellisen kuvantamisen integrointi anatomian opetukseen on havaittu monin tavoin hyödylliseksi. Se asettaa opiskelun kliiniseen viitekehykseen, voi parantaa ymmärrystä rakenteiden keskinäisestä suhteesta ja lisätä kiinnostusta anatomian opiskelua kohtaan. Helsingin lääketieteellisessä tiedekunnassa liitettiin vuonna 2014 ultraäänitutkimukseen perustuva harjoitus osaksi ensimmäisen opiskeluvuoden elävän anatomian opetusta. Tutkimuksessa selvitettiin kyselyllä opiskelijoiden kokemuksia opetuksesta. 203 opiskelijasta 172 vastasi kyselyyn helmikuun 2017 aikana. Lähes kaikki pitivät opetusta hyödyllisenä (94%), kiinnostusta lisäävänä (93%) ja toivoivat radiologiaa hyödynnettävän anatomian opetuksessa aiempaa enemmän (91%). Vastanneista 79% koki integroidun ultraääniopetuksen tukevan oppimista. Erityisesti opetuksesta vaikuttivat hyötyvän aktiivisia opetusmenetelmiä suosivat opiskelijat. Tutkimuksen perusteella ultraääniharjoitus vaikuttaa olevan hyödyllinen lisä anatomian perusopetukseen. Se voi lisätä opiskelumotivaatiota ja innostaa anatomian opiskeluun havainnollistamalla sen tärkeyttä kliinisessä viitekehyksessä. Jatkossa tulisi perehdytystä kehittää edelleen ja harkita opetusmenetelmän tutkimista todellista oppimista kuvaavin mittarein.

Vatsa-aortan aneurysma korjataan nykyään yleensä suonensisäisellä tekniikalla. Jos potilaan aneurysman ja aortan anatomia eivät sovi suonensisäiselle toimenpiteelle, harkitaan avoleikkausta. Suonensisäisessä korjauksessa aneurysma eristetään verenkierron ulkopuolelle stenttiproteesin avulla, joka viedään aorttaan perkutaanisesti nivusvaltimoiden kautta. Endovaskulaarinen hoito edellyttää myös sitä, että valtimoissa ei ole merkittävää kalkkista ahtaumaa tai mutkaisuutta, joka estäisi stentin kulun aorttaan. Femoraalisuonten sulkulaitteiden käyttö suonensisäisten aneurysman korjausleikkauksissa vähentää komplikaatioiden ilmenemistä, vähentää aikaa hemostaasiin, sekä mahdollistaa aikaisemman potilaan mobilisaation toimenpiteen jälkeen. Sulkulaitteiden asennukseen liittyy kuitenkin komplikaatioriskejä. Tavallisimmat komplikaatiot ovat vuoto, verenpurkauman kehittyminen, pseudoaneurysma ja suonen tukkiutuminen. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu MANTA-sulkulaitteella olevan pienempi komplikaatioriski verrattuna ProGlide-sulkulaitteeseen. Tämä tutkimus tehtiin kuitenkin aikana jolloin sulkulaitteita ei asennettu ultraääniohjatusti. Tämän retrospektiivisen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, vaikuttaako ultraäänilaitteen käyttö ProGlide-sulkulaitteen komplikaatioriskiin. Tutkimuksen aineisto koostui 2.1.2017-9.2.2022 välisenä aikana kerättyyn aineistoon HUSpotilastietojärjestelmästä. Potilaiden tapahtumia seurattiin toimenpiteestä kotiutumiseen koko sairaalaolon ajan. Kaikissa toimenpiteissä oli käytössä ultraäänilaite sulkulaitteen asennusvaiheessa. Lopullinen potilasaineisto koostui 637 potilaasta, joista 12 peruuntui sairastumisen vuoksi. Hoidettuja nivusia oli kokonaisuudessaan 1235, joista 1046 elektiivisiä, 129 stabiileja aneurysman ruptuuroita ja 60 epästabiileja aneurysman ruptuuroita. ProGlide-sulkulaitetta käytettiin elektiivisissä toimenpiteissä 973 kertaa, stabiileissa ruptuuroissa 119 kertaa ja epästabiileissa 32 kertaa. MANTA-sulkulaitetta käytettiin yhteensä 37 kertaa, Angioseal-sulkulaitetta 37 kertaa, suoraan avotoimenpiteeseen ilman sulkulaitteita päädyttiin 33 kertaa. ProGlide vaihdettiin toiseen sulkulaitteeseen 19 kertaa sekä konvertoitiin avoleikkaukseen 30 kertaa. Primaari päätetapahtuma on onnistunut sulkulaitteen käyttö ilman vaihtoa toiseen sulkulaitteeseen tai avoleikkaukseen. Sekundaari päätetapahtuma on femoraalisuonten jälkikorjausten määrä ja akuutin raajaiskemian tai infektion insidenssi toimenpiteen jälkeen. ProGlide-sulkulaittetta käytettiin ilman komplikaatioita elektiivisesti 936 kertaa (96,20%), stabiileissa RAAA-potilaissa 111 kertaa (93,28%), epästabiileissa RAAA-potilaissa 28 kertaa (87,50%). Tutkimuksen päätelmänä on, että ProGlide sulkulaite on turvallinen ja tehokas väline nivuspunktioiden sulkemiseen aortan aneurysmien hoidossa silloin, kun punktion yhteydessä käytetään ultraääniohjausta. Lisäksi todettiin että instabiileilla aneurysmaruptuuroilla sukulaitetta ei aina voida asentaa ennen aortan sulkupallon asennusta.

Objectives: Sleep difficulties are more frequent and have a wide effect on health and mental health. Epigenetics studies the complex interplay of genetics and environmental factors, thus helping to locate networks relating to sleep difficulties. This thesis investigates how epigenetic markers, discovered in 2019 in Health 2000 data, that were associated with sleep difficulties associated with DILGOM 2007 data’s wellbeing factors. We hypothesize that they relate to sleep and mood variables also in this data. Methods: DILGOM 2007 data is a part of THLs FINRISKI 2007 population data and it was originally collected for metabolic syndrome research. The sample size that included methylation data was 511 with ages ranging from 25 to 74. This thesis compares 203 differentially methylated positions (DMP), found in both data sets, to wellbeing variables. At first, correlations were examined between systemic methylation levels and fenotype variables. Then, correlations of white blood cell populations to psychosocial variables were examined. Lastly 5 DMPs were chosen based on previous research for further examination, and regression analyses were conducted to model their methylations. Results and conclusions: In this data DMPs were not significantly related to sleep or mood variables anymore as previously assumed. Instead, DMPs strongly correlated with BMI in the whole data. In white blood cell populations CD8T significantly correlated with psychosocial burden. Additionally antidepressants, BMI and CD8T cells explained the variance of methylation in genes chosen for further examination. High BMI in the data seems to mediate the results reflecting underlying low grade inflammation. Epigenetic markers relating to sleep difficulties could reflect low grade inflammation, which is either caused by sleep difficulties or manifests as sleep difficulties.

Alle vuoden ikäisten lasten unen merkitystä painon kehitykseen ei ole juuri tutkittu. Aikuisilla ja myöhemmin lapsuudessa lyhytaikainen uni on tutkimusten mukaan selvästi yhteydessä lihavuuden riskin kasvuun. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan 3 ja 8 kuukauden ikäisten lasten unen pituuden merkitystä painon ja pituuden kehitykseen. Oletuksena on, että vähäinen unen kesto lisää painoa tässä ikäluokassa. Tutkimus perustuu syntymäkohorttiaineistoon, johon kuuluvat perheet ovat vastanneet kyselylomakkeisiin ennen lapsen syntymää, 3 kuukauden ja 8 kuukauden iässä. Tulokset perustuvat SPSS tilasto-ohjelmalla tehtyihin parittaisiin vertailuihin ja tilastolliseen malliin. Tulosten mukaan 3 kuukauden iässä lyhytuniset ovat keskimäärin laihempia kuin pitkäuniset. 8 kuukauden iässä suuntaus muuttuu osin päinvastaiseksi eli lyhytuniset ovat keskimäärin hiukan painavampia, mikä osin tukee tutkimus hypoteesia. Tuloksista voi päätellä, että 8 kk iässä lyhytunisten riski lihavuudelle myöhemmässä iässä on kasvanut. Jatkossa tulisi tarkastella unihäiriöiden merkitystä unen kestoon ja alle kaksi vuotiaan unen pituuden merkitystä painon kehitykseen sekä huomioida myös muita sekoittavia tekijöitä.

Background: Common variable immunodeficiency (CVID) is the most common primary immunodeficiency. Prevalence varies greatly between countries and studies. Most diagnostic criteria include hypogammaglobulinemia and impaired vaccine response. Aim: To evaluate the minimum prevalence as well as the clinical and immunological phenotypes of CVID in Southern Finland. Methods: We performed a cross-sectional study to assess all adult CVID patients followed-up in three hospital districts in Southern and South-Eastern Finland between April 2007 and August 2015. CVID diagnosis was based, with a minor modification, on the ESID/PAGID criteria for primary CVID. Antipolysaccharide responses to Pneumovax® were defined as impaired only if 50% or more of the serotypes did not reach a level of 0.35 μg/mL after vaccination. We further characterized the patients’ B cell phenotypes and complications associated with CVID. Results: In total, nine patients were excluded due to potential secondary causes before diagnosis. ESID/PAGID criteria were met by 132 patients (males 52%), of whom 106 had “probable” and 26 “possible CVID”. Based on the population statistics in the three hospital districts, the minimum adult prevalence per 100 000 inhabitants in Finland for all CVID (“probable CVID”, respectively) patients was 6.9 (5.5). In the highest prevalence district (Helsinki and Uusimaa), the prevalence was 7.7 (6.1). CVID patients suffer from frequent complications. Ten patients died during follow up. Of probable CVID patients, 73% had more than one clinical phenotype. Intriguingly, gradual B cell loss from peripheral blood during follow up was seen in as many as 16% of “probable CVID” patients. Patients with possible CVID displayed somewhat milder clinical and laboratory phenotypes than probable CVID patients. We also confirm that large granular lymphocyte lymphoproliferation is a CVID-associated complication. Conclusion: The prevalence of CVID in Finland appears the highest recorded, likely reflecting the genetic isolation and potential founder effects in the Finnish population. Studies to discover potential gene variants responsible for the high prevalence in Finland thus seem warranted. Increased awareness of CVID among physicians would likely lead to earlier diagnosis and improved quality of care.

Objectives. Child psychiatric patients have been noted to sleep less and experience more sleep problems than their normative peers. Sleep problems have been noted to associate with the intensity of child psychiatric patients’ psychiatric problems. At population-level, sleep problems have been recognized as a risk factor for having co-existing psychosocial symptoms. Especially persistent sleep problems are considered to affect children’s mental health and development far more adversely than short-term sleep problems. However, knowledge of the continuity and persistence of sleep problems among child psychiatric patients is scarce. Only little is known about the associations between sleep problems, especially persistent ones, and their connections to psychiatric symptoms among this patient group. This longitudinal study investigates how often sleep problems in preschool age continue till school age among child psychiatry patients. This study also examines if sleep problems at preschool predict psychiatric symptoms at school age and how sleep problem persistency associates with psychiatric symptoms at school age. Methods. Participants (n=68) were outpatients in Psychiatric Units for Young Children in Helsinki University Hospital during 2015-2017. Caregivers evaluated children’s sleep with Sleep Disturbance Scale for Children (SDSC) and psychiatric symptoms with Child Behavior Checklist (CBCL) at baseline (age 4-7 years) and at follow-up (age 8-13 years). Family background questionnaire was collected at both times. The persistency of sleep problems was investigated using repeated measures of ANOVA and repeated t-tests. Sleep’s relation to psychiatric symptoms was investigated with linear regression models and sleep problem persistency’s relation to psychiatric symptoms was examined with variance analysis. Results and conclusions. Sleep problems tend to persist among child psychiatric patients. Of the children who had sleep problems at preschool age, 64% continued to have them at school age, e.g., 23.5% of the children suffered from persistent sleep problems. Sleep problems did not decrease by age statistically significantly. Sleep problems at preschool age predicted overall psychiatric symptoms, internalizing, and externalizing symptoms at school age, when regression models did not include control variables. Internalizing symptoms at school age were predicted by sleep problems (p=.036) even after controlling for age, sex, and psychiatric symptoms at preschool age. Persistent sleep problems strongly associated with the intensity of psychiatric symptoms at school age. Sleep problems are prevalent, persistent, and connected with psychiatric symptoms in children treated in child psychiatric clinics. The results emphasize the importance of identifying and treating sleep problems in these children.