Browsing by Title

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä on suurentunut riski sairastua psyykkisesti ja fyysisesti verrattuna heteroihin ja cissukupuolisiin. Terveyseroja selitetään vähemmistöstressin teorialla. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt altistuvat vähemmistöstressin kautta ylimääräiselle krooniselle stressille, jolla on epäedullisia vaikutuksia terveyteen. Vähemmistöstressin taustalla ovat sosiaaliset normit heteroseksuaalisuudesta ja cissukupuolisuudesta. Vähemmistöstressi muodostuu vaiheittain. Distaaliset stressitekijät ovat objektiivisesti stressiä aiheuttavia tilanteita tai asenteita (syrjintä, väkivalta, ennakkoluulot). Proksimaaliset stressitekijät (varuillaanolo, syrjintäkokemusten jatkuva toistuminen mielessä, identiteetin salaaminen) muodostuvat, kun vähemmistöön kuuluva alkaa ennakoida ja pelätä syrjintäkokemuksia. Proksimaaliset stressitekijät syntyvät distaalisten vaikutuksesta, mutta riippuvat lisäksi syrjityn omasta kokemuksesta. Viimeinen vaihe on yksilön itseensä kohdistama syrjintä. Vähemmistöstressi voi vaikuttaa myös ihmisiin, jotka eivät ole henkilökohtaisesti kokeneet syrjintää Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla on suurentunut riski masennukseen, ahdistukseen, syömishäiriöihin, kehonkuvaongelmiin, stressihäiröihin, itsetuhoisuuteen sekä itsemurhan yrityksiin. Erityisesti riski itsetuhoisuuteen on suuri. Vähemmistöillä on lisäksi suurempi riski fyysisiin sairauksiin, kuten infektioihin, astmaan sekä sydän- ja verisuonisairauksiin. Vähemmistöstressi voi näkyä terveydelle haitallisena käytöksenä, kuten päihteiden käyttönä sekä seksuaalisena riskikäyttäytymisenä. Vähemmistöstressi vaikuttaa eri tavoin eri vähemmistöryhmiin. Nuoret seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat ovat erityisen haavoittuvia. Vähemmistöstressi koskettaa myös muita vähemmistöryhmiä (kuten etniset vähemmistöt ja vammaiset). Vähemmistöstressiä vastaan on erilaisia yksilöllisiä ja yhteisöllisiä suojakeinoja. Vähemmistöstressistä kärsiviä voidaan auttaa vähentämällä proksimaalisia stressitekijöitä, esimerkiksi tukemalla itsensä hyväksymisessä. Lisäksi tulisi vähentää distaalisia stressitekijöitä vaikuttamalla vähemmistöstressin juurisyihin yhteiskunnassa.

Haimatulehdus on melko yleinen vatsakivun aiheuttaja ja hoitoon hakeutumisen syy. Yleisimmät tunnetut aiheuttajat ovat alkoholi ja sappikivet. Taudinkuva on moninainen ja aikaisemmin se on jaettu lievään ja vaikeaan muotoon. Tämä on kuitenkin osoittautunut liian löyhäksi luokittelumuodoksi kliinisessä käytössä ja vuonna 2012 julkaistuissa päivitetyssä Atlantan luokittelussa tuli mukaan uutena luokkana keskivaikea akuutti haimatulehdus. Tämä luokka käsittää käytännössä suuren osan aikaisemman luokittelun vaikeista haimatulehduksista. Tässä tutkimuksessa on tutkittu Meilahden sairaala-alueella vuonna 2016 hoidettujen potilaiden haimatulehduksen vaikeutta vanhan ja uuden luokittelun välillä ja tarkasteltu vaikean haimatulehduksen esiintyvyyden muutosta luokitusten perusteella. Potilastiedot on haettu takautuvasti potilastietojärjestelmistä syntymäaikajärjestyksessä. Lisäksi on tarkasteltu akuutin haimatulehduksen etiologiaa ja sen muutosta alkoholin kulutuksen suhteen. Potilaita aineistoon kertyi 232, joista miehiä 142 ja naisia 90. Vaikeita haimatulehduksia uusilla kriteereillä oli 17, kun taas vanhoilla kriteereillä 80. Uuteen keskivaikeiden haimatulehdusten ryhmään siirtyi 63 potilasta aiemmasta vaikeasta ryhmästä. Etiologialtaan yleisin vaikean haimatulehduksen aiheuttaja kerätyssä aineistossa oli alkoholi (64,7%). Aikaisemmin alkoholin osuus on ollut 79,3% ja sappikivien 6,3%. Sappikivet olivat vaikeista haimatulehduksista etiologiana 16,7% tapauksista tässä aineistossa. Keskivaikeassa akuutissa haimatulehduksessa tarvitaan vähemmän invasiivisia toimia ja pitkiä tehohoitojaksoja kuin vaikeassa. Keskivaikea haimatulehdus paikallisista komplikaatioista tai ohimenevästä elinvauriosta huolimatta hoituu pääosin lievän haimatulehduksen kaltaisesti. Uudempi luokittelu on edellistä tarkempi ja ryhmät aiempaa yhtenäisempiä hoidollisesti.

Apraxia and aphasia occur frequently together. Producing speech and using other means of communication such as gesturing is challenging for persons with a severe apraxia-aphasia. Prior research concerning the recovery of persons with a severe apraxic-aphasic disorder is limited. The aim of this study was to examine the possible changes in gesturing among persons with severe apraxic-aphasic disorder between one and three years after stroke. The goal was to investigate the changes in recognizability of the gestures produced after a verbal command. Additionally, the possible effects on recognizability of the gestures by showing a picture of an object related to the gestures or a gesture model were investigated. The sample used in this study was part of the Long-term recovery from apraxia-aphasia after a left hemisphere stroke research project and included seven persons with a severe apraxic-aphasic disorder. The gesturing was assessed using The Florida Apraxia Screening Test-Revised (FAST-R) on two study occasions – after one year and after three years of stroke. The results were analyzed both qualitatively and quantitatively. The findings of this study suggest that changes in gesturing among persons with severe apraxic-aphasic disorder are possible between one and three years after stroke. However, there was much variation in the performance between the participants. The performance on gesturing after a verbal command improved in four persons and remained approximately the same in three persons. At group level the changes in gesturing after a verbal command were not statistically significant. Generally, showing a gesture model improved the recognizability of the gestures substantially more compared to showing a picture. Persons with severe apraxic-aphasic disorder can benefit from showing a picture or gesture model in gesture production, but there was considerable variation between the participants.

Aims. Examining job demands and recourses has become central to the study of occupational well-being. Two phenomena emerging from this framework, work engagement and job crafting, have been found to be linked to the well-being of employees. However, previous studies have largely overlooked the possible effects of personality on these relationships. In addition, studies examining the impact of work engagement and job crafting specifically on the well-being of physicians are scarce. The aim of this study was to examine the work engagement and job crafting of Finnish physicians, how these phenomena relate to the physicians’ well-being and whether personality traits affect these relationships. Methods. The sample (N = 2932) consisted of Finnish physicians, who had filled out the “Working Conditions and Health of Physicians” 2015 survey by The Finnish Medical Association, The National Institute for Health and Welfare and the Finnish Institute of Occupational Health. In this study, personality was assessed using the Big Five traits of the Five Factor Model and well-being with self-reported work ability, health, psychological stress and sleep symptoms. The relationships between work engagement, job crafting, personality traits and well-being were examined using linear regression. Results. Finnish physicians often felt engaged in their work but crafted their jobs only sometimes. Work engagement was consistently and fairly strongly related to better well-being, whereas for job crafting the results were mixed and the effects weak. Personality traits had hardly any effect on these relationships. Out of the Big five traits, neuroticism had the most notable effect; it somewhat weakened the connection between work engagement and well-being, was a stronger predictor than work engagement for some of the well-being indicators and added significantly to the proportion of variance explained by those models. Some weak interactions were also observed between work engagement and some personality traits, where the link between engagement and well-being differed in strength depending on the personality trait. Conclusions. These findings support previous observations that work engagement is linked to the well-being of employees. It points to the fact that besides preventing and treating burnout, the promotion of work engagement may have significant positive effects on the well-being of physicians. Regarding the role of personality traits in occupational well-being, at least neuroticism should be taken into account in future studies as a possible risk factor for the well-being of employees.

Vakavaa ja pitkäkestoista laihuushäiriötä sairastavat potilaat ovat pitkään jääneet hoidon ulkopuolelle, koska ei ole tiedetty miten heitä tulisi hoitaa. Viime aikoina asiaa on alettu tutkia. Suomenkielinen kirjallisuus aiheesta on kuitenkin erittäin vähäistä. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on koota yhteen vakavaa ja pitkäkestoista laihuushäiriötä käsittelevä kirjallisuus ja tutkimustieto. Katsausta varten tehtiin systemaattinen tiedonhaku Medline –tietokannasta. Lisäksi tehtiin käsihakuja ja tunnistettiin aiheeseen liittyviä artikkeleita lähdeluetteloista sekä uutuusvalvonnasta. Vakavaa ja pitkäkestoista laihuushäiriötä sairastavat voivat parantua tai ainakin oirekuva voi helpottua. Laihuushäiriön taudinkulussa ei ole tunnistettu kohtaa, jossa hoidosta ei enää olisi apua. Tutkimusnäyttöä on psykoterapioiden, erityisesti kognitiivis-behavioraalisen psykoterapian, tehosta. Hoidossa on syytä pyrkiä elämänlaadun parantamiseen ja tämän toteutuu parhaiten nostamalla painoa ja vähentämällä syömisoireita ja muita psyykkisiä oireita. Tarvitsemme kuitenkin lisää laadukkaita satunnaistettuja vertailututkimuksia, joiden avulla voimme rakentaa potilaille laadukasta ja näyttöön perustuvaa hoitoa. Lisäksi tarvitsemme yhtenäisen määritelmän vakavalle ja pitkäkestoiselle laihuushäiriölle, jotta tutkimukset olisivat vertailukelpoisia.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka vakavien mielenterveyshäiriöiden hoito toteutui Helsingin kaupungin psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa vuosina 2008-2009. Satunnaisesti valitun 168:n helsinkiläisen masennusta, kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja skitsofreniaa sairastavan potilaan sairauskertomusmerkinnät käytiin läpi. Potilaiden sosiodemografiset tekijät (siviilisääty, koulutus, yksin asuminen ja työssäkäynti) selvitettiin. Hoidon sisältöä verrattiin voimassa olleisiin "Käypä-hoito"-suosituksiin (KH). Potilaat jakaantuivat kutakuinkin tasan eri diagnoosiryhmien kesken. Tutkimuksessa pyrittiin myös selvittämään oliko hoitokäytännöillä eroja kaupungin viidellä psykiatrisella poliklinikalla ja vaikuttiko potilaan asuinalue ja sosioekonominen asema mahdollisesti hänen saamaansa hoitoon. Spesifien ei-lääkkeellisten hoitomenetelmien (psykoedukaatio, psykoterapia, ECT=electric convulsive treatment, aivojen sähköhoito) ja erilaisten kyselykaavakkeiden ja oiremittareiden käyttö oli alueilla kirjavaa ja kaiken kaikkiaan sangen vähäistä. Noin kolmella potilaalla neljästä (73.2%) oli voimassa oleva kirjallinen hoitosuunnitelma. Lääkehoito toteutui KH-suositusten mukaisesti noin kahdella potilaalla kolmesta (66.1%). Potilaille määrättiin kaikissa diagnoosiryhmissä useimmiten (78 kpl, 46.4%) 3-5 eri psyykenlääkettä. Neljällä masennuspotilaalla (7.3%:lla masennuspotilaista) ei ollut mitään lääkitystä. Lääkärikäyntien lukumäärä oli keskimärin 4.8 käyntiä tutkimusjakson aikana. Kuusi potilasta (3.6%) ei tavannut lääkäriä kertaakaan. Depressiodiagnoosilla psykiatrian poliklinikoilla hoidossa olleista tarvitsi seuranta-aikana ainakin kerran sairaalahoitoa 7.2%, kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavista 22.2.% ja skitsofreniapotilaista 62.7%. Koko aineistossa vähiten sairaalahoitoa tarvitsivat korkeasti koulutetut (akateemiset) potilaat (13.7%). Vain peruskoulun käyneistä lähes joka toinen (48.6%) päätyi ainakin kerran sairaalahoitoon, noin joka viides (22.1%) keskiasteen koulutuksen saaneista ja opiskelijoista (21.5%). Voimassa olevan hoitosuunnitelman puuttuminen noin joka neljänneltä potilaalta, psykiatristen arviointiasteikoiden vähäinen ja alueiden sisälläkin epäyhtenäinen käyttö sekä lääkehoidon epäasianmukaisuus merkittävällä osalla potilaita olivat suurimmat puutteet. Asuinalue ei pääsääntöisesti vaikuttanut potilaiden saamaan hoitoon. Kuitenkin alueiden välillä oli joidenkin muuttujien kohdalla tilastollisesti merkitseviä eroja (puuttuva hoitosuunnitelma, oireenhallintakurssien käyttö, lääkäreiden puhelinvastaanottotoiminta, korkeasti koulutettujen osuus poliklinikan potilaista). Korkeammin koulutetut joutuivat harvemmin sairaalahoitoon kuin vähemmän koulutetut. Yksin asuvat joutuivat useammin (yksi neljästä) sairaalahoitoon kuin ei-yksin asuvat (yksi kolmesta). Kansalliset hoitosuositukset (KH) suosittavat psykiatristen arviointiasteikkojen käyttöä ja näiden osuutta hoidossa tulisi lisätä ja yhdenmukaistaa eri alueilla ja työntekijöillä. Hoitosuunnitelma tulisi olla kirjattuna potilaskertomukseen. Lääkehoidossa olisi pyrittävä hoitosuositusten mukaisiin vaikuttaviksi osoitettuihin annoksiin.

X-rays of hands are used to evaluate a child's bone age. The BoneXpert program has automated bone age evaluation. BoneXpert has been validated in several different populations and for different races. The purpose of this study is to validate BoneXpert bone age rating for the Finnish majority population. A sampling of 400 hand x-rays of healthy Finnish children was collected. The chronological age of these children was compared to the Greulich and Pyle bone age given by BoneXpert for these images. The mean difference of these values was 0.079 years, for females 0.13, for males 0.028. These values are smaller than previous studies have found that have validated BoneXpert. In conclusion BoneXpert gives valid values for Finnish children's bone age.

Tausta ja tavoitteet. Selektiivinen mutismi, eli valikoiva puhumattomuus on usein lapsuudessa alkava häiriö, jonka pääoireena on kyvyttömyys puhua tietyissä tilanteissa, vaikka toisissa puhuminen onnistuu. Häiriö asettuu lasten psykiatrian ja logopedian rajapintaan, mutta aihetta ei vielä ole Suomessa tutkittu puheterapian kontekstissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää: 1. Kuinka paljon suomalaiset puheterapeutit kohtaavat valikoivasti puhumattomia henkilöitä työssään? 2. Minkälaisia menetelmiä suomalaiset puheterapeutit käyttävät valikoivasti puhumattomien henkilöiden arvioinnissa ja kuntoutuksessa? 3. Minkälaista on valikoivan puhumattomuuden puheterapeuttisen kuntoutuksen tuloksellisuus Suomessa? 4. Mikä on puheterapeuttien kokemus omasta osaamisestaan valikoivan puhumattomuuden kuntoutuksessa? Menetelmät. Tutkimus oli kyselytutkimus. Lomake laadittiin tätä tutkimusta varten Helsingin yliopiston E-lomake -ohjelmalla ja levitettiin 23.8.2016 sähköpostitse Puheterapeuttiliiton kautta kaikille liiton varsinaisille jäsenille (n=1207). Lopullinen vastausprosentti oli 12,1 %. Aineiston analyysiin käytettiin tilastollisia menetelmiä, ja se toteutettiin IBM SPSS Statistics 23 -ohjelmalla. Tulokset ja johtopäätökset. Arvioitujen valikoivasti puhumattomien asiakkaiden esiintyvyys aineistossa oli 0,94 % ja kuntoutettujen 0,80 %. Arviointimenetelmistä suosituimpia olivat vapaa havainnointi ja strukturoimaton haastattelu, harvinaisin taas strukturoitu haastattelu. Myös logopedisiä testejä oli käytetty. Kuntoutusmenetelmistä suosituimpia olivat vanhempien sekä päiväkodin tai koulun henkilökunnan ohjaaminen, vähiten suosittuja kognitiiviset menetelmät. Kuntoutuksessa oli käytetty myös puhetta tukevia ja korvaavia menetelmiä (AAC). Selkeää hoitoketjua näille asiakkaille ei vaikuttanut olevan. Tässä aineistossa puheterapeuttien antama kuntoutus vaikutti tulokselliselta, sillä valtaosa valikoivasti puhumattomista asiakkaista oli alkanut puhua kuntouttaneelle puheterapeutille, sukulaisilleen sekä päiväkodin tai koulun edustajille. Keskimäärin aineiston puheterapeutit kokivat valikoivan puhumattomuuden arvioinnissa ja kuntoutuksessa parhaimmaksi teoriatietonsa aiheesta. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että valikoivasti puhumattomia asiakkaita esiintyy suomalaisten puheterapeuttien vastaanotoilla, ja että he kuntouttavat näitä asiakkaita tuloksellisin keinoin.

Tausta Pitkäaikaishoidossa asuvat vanhukset kärsivät kuljetuksista päivystykseen. Päivystyskäyntien on havaittu johtavan esimerkiksi deliriumiin, sairaalasyntyisiin infektioihin, vääriin lääkeannoksiin sekä elämänlaadun heikkenemiseen. Suuri osa ensihoidon kuljettamista pitkäaikaishoidon asukkaista kuljetetaan päivystykseen verrattain lievien ongelmien vuoksi. Kyseiset ongelmat voitaisiin usein hoitaa potilaan luona siinä yksikössä, jossa potilas asuu. Maaliskuussa 2019 Espoossa ja Kauniaisissa aloitti liikkuva pitkäaikaishoidossa asuvien ja kotihoidon tukea tarvitsevien päivystyksellisiin tilanteisiin erikoistunut sairaanhoitajajohtoinen diagnostiikka- ja hoitoyksikkö ”liikkuva sairaala” (LiiSa). LiiSan tavoitteena on pitkäaikaishoidon asukkaiden ja kotihoidon tukea tarvitsevien hoidon laadun parantaminen sekä ensihoidon ja päivystyspoliklinikoiden ruuhkien vähentäminen diagnosoimalla ja hoitamalla asukkaiden ei-kiireellisiä akuutteja vaivoja potilaan luona sen sijaan, että paikalle hälytettäisiin ensihoito. Menetelmät Tutkimuksessa vertailimme Espoon ja Kauniaisten 40:en palveluasumisen yksikköön, joissa on yhteensä 1366 sänkypaikkaa, tehtyjen ensihoidon tehtävien määrää ja tehtävien kiireellisyyksiä puolen vuoden ajanjaksoilla ennen LiiSaa (1.3.-31.8.2018) ja LiiSan toiminnan aikana (1.3.-31.8.2019). Kiireellisyksien tutkimiseen käytimme ensihoidon arvioimaa tehtäväkohtaista kiireellisyysluokkaa (A-D, jossa A on kiireellisin ja D vähiten kiireellinen). Tulokset LiiSan toiminnan alkamisen myötä ensihoitotehtävien määrä palveluasumisen yksiköissä väheni 16,8 % (95 % luottamusväli 10,6 % - 22,6 %, P<0,001). Tehtävien kokonaismäärän väheneminen johtui ei-kiireellisten tehtävien (C ja D) vähenemisestä. D-luokan tehtävien määrä väheni 19,8 % (7,1 % - 30,8 %, P=0,003) ja C-luokan tehtävien määrä 30,3% (17,3 % - 41,3 %, P<0,001). Kiireellisten tehtävien (A ja B) määrissä tapahtuneet muutokset eivät olleet tilastollisesti merkittäviä. Pohdinta Väestö vanhenee ja palveluasumisen yksiköiden akuuttia hoitoa vaativien asukkaiden määrä kasvaa. Uusia terveydenhuoltopalveluja tarvitaan, jotta asukkaat saisivat jatkossakin laadukasta hoitoa, ja jotta ensihoidon resurssit riittäisivät todellisten hätätilanteiden hoitoon. Tämä tutkimus antaa viitteitä siitä, että LiiSa parantaa palveluasumisen yksiköiden asukkaiden hoidon laatua välttämällä raskaita päivystyskäyntejä. Hoitamalla ei-kiireellisiä tehtäviä, jotka aiemmin ensihoito olisi hoitanut, LiiSa edesauttaa ensihoidon keskittymistä todellisiin hätätilanteisiin vaarantamatta potilasturvallisuutta.

Pyöräilyn suosio Suomessa on kasvanut. Pyöräilyä käytetään kulkutapana niin työmatkoilla kuin myös vapaa-ajan liikunta-aktiviteettina. Huoli ilmastonmuutoksesta sekä kaupunkiympäristön vähäiset parkkipaikat ja ruuhkaisuus ovat myös myötävaikuttaneet pyöräilyn lisääntymiseen. Samalla kuitenkin polkupyörävammojen määrä on pysynyt samana tai jopa kasvanut. Vuosina 2006–2021 Töölön sairaalassa hoidettiin 326 yli 16-vuotiasta vakavasti loukkaantunutta polkupyöräilijää. Tutkimusaineisto kerättiin näiden potilaiden Helsingin Traumarekisteriin rekisteröidystä tiedosta sekä käymällä läpi kaikkien näiden potilaiden elektroniset potilaskertomukset. Potilaista 53,4 % kaatui itse pyörällä ja 46,3 % törmäsi toiseen liikkuvaan osapuoleen. Vain 29,4 % loukkaantuneista käytti pyöräilykypärää tapaturmahetkellä. Vajaa neljännes loukkaantuneista oli alkoholin vaikutuksen alaisena tapaturman sattuessa, ja näistä kaksi kolmasosaa olisi ylittänyt rattijuopumuksen promillerajan. Päihtyneenä ja ilman kypärää ajaneilla pyöräilijöillä oli selvin päin ajaneita ja kypärää käyttäneitä pyöräilijöitä enemmän päävammoja. Potilasaineistossa kuolleisuus oli 8,6 %, ja yleisimmät kuolinsyyt olivat aivovamma ja kaularankavamma. Tutkimuksen keskeisimpiä havaintoja olivat päihtyneenä ajaneiden pyöräilijöiden korkea veren alkoholipitoisuus sekä päihtyneenä ajaneiden ja aivovammaan kuolleiden potilaiden vähäinen kypärän käyttö. Pyöräilytapaturmien tutkintaa ja tilastointia tulisi kehittää, jotta tapaturmia voitaisiin ennaltaehkäistä nykyistä paremmin. Myös toimenpiteitä kypärän käytön lisäämiseksi ja päihtyneenä pyöräilyn kitkemiseksi olisi syytä tehdä.