Browsing by Title

Korkeat verensokerit ovat yleisiä leikkauspotilailla, ja ne lisäävät leikkauksen komplikaatioriskiä. Verensokereiden hoito ei ole kirurgien ja operatiivisten osastojen henkilökunnan ominta osaamisaluetta. Uusia hoitomuotoja ja lääkkeitä diabetekseen tulee jatkuvasti, joten muiden kuin alan asiantuntijoiden on vaikea pysyä kehityksessä mukana. Tässä tutkimuksessa tavoitteenamme oli selvittää, voiko henkilökuntaa kouluttamalla lisätä diabeteshoidon osaamista. Jos osaaminen paranisi, voisivat myös potilaiden verensokerit ja näin ollen leikkaustulokset parantua. Tulosten avulla voidaan saada tietoa, kannattaako tällaiseen opetukseen käyttää rajallisia resursseja. Osana diabeteshoitoa kehittävää AGS-projektia annettiin operatiivisten osastojen henkilökunnalle aiheeseen liittyvää koulutusta. Otos perioperatiiviseen työhön osallistuvia hoitajia ja lääkäreitä täytti koulutusjakson alussa ja lopussa anonyymisti projektia varten suunnitellut kyselylomakkeet. Koulutusjakso sisälsi luentoja ja konsultaatioapua. Kyselylomakkeissa kysyttiin tiedollisia, avoimia kysymyksiä sekä monivalintakysymyksiä oman osaamisen sekä nykyisen koulutuksen tasosta. Kyselyyn vastasi ensimmäisellä kierroksella 51 sairaanhoitajaa, 55 lääkäriä ja 14 muun ammattiryhmän edustajaa, pääosin lähi- tai perushoitajia. Toisella kierroksella kyselyyn vastasi 60 sairaanhoitajaa, 44 lääkäriä ja 12 muuta. Havaitsimme osaamisen kehityksessä positiivisen trendin, mutta tulos ei yltänyt tilastollisesti merkitseväksi. Hoitajien tyytyväisyys koulutuksen määrään ja laatuun sen sijaan parani tilastollisesti merkitsevästi koulutuksen myötä. Yllättävintä oli usean kirurgin ajatus siitä, että verensokereiden hoito kuuluu ainoastaan sisätautilääkäreille. Tämä, sekä erityisesti alkutilanteen huono tietämys verensokereista korostaa koulutuksen tarpeellisuutta sekä kirurgeille että hoitajille. Käymme läpi myös kehityskohteita, joiden avulla tutkimus ja ennen kaikkea tärkeä koulutus voitaisiin toistaa toisissa sairaaloissa vielä paremmalla menestyksellä.

Akuutti haimatulehdus on tavallinen sairaus kirurgian päivystyksessä akuutti vatsa -potilailla. Haimatulehduksen etiologian määrittämisellä on tärkeä rooli toisaalta mahdollisesti tarvittavien hoitotoimenpiteiden valitsemisessa, mutta ennen kaikkea uusiutumisen estossa. Yleisimmät etiologiset tekijät akuutin pankreatiitin taustalla ovat alkoholin liiallinen käyttö sekä sappikivitauti. Harvinaisempia aiheuttajia ovat haiman tai haimatiehyen mekaaninen ärsytys toimenpiteen seurauksena, hypertriglyseridemia, autoimmuunitulehdus sekä tietyt lääkeaineet. Osassa tapauksista aiheuttajaa ei löydetä ja nämä jäävät ns. idiopaattisiksi. Teimme retrospektiivisen katsauksen Helsingin Yliopistolliseen sairaalaan kuuluvassa Meilahden sairaalassa vuosina 2016-2018 hoidetuista akuuttiin pankreatiittiin sairastuneista potilaista. Tarkoituksenamme oli selvittää akuutin haimatulehduksen tämänhetkinen ilmaantuvuus sekä mahdolliset muutokset haimatulehdusten etiologiajakaumassa. Lisäksi arvioimme tarkasteltavina olleiden suureiden mahdollista osuutta altistavina tekijöinä akuuttiin haimatulehdukseen sairastumiselle. Arvioitavia suureita olivat potilaiden ikä, sukupuoli, tupakointihistoria, alkoholinkäyttö, BMI sekä veren hyytymistä estävän lääkityksen käyttö. Tarkistimme myös potilaiden elossaolotiedot sekä selvitimme ilmenneet haimasyöpätapaukset akuuttiin pankreatiittiin sairastaneilla potilailla. Akuutin pankreatiitin insidenssi oli matalampi kuin aiemmissa suomalaisissa tutkimuksissa. Alkoholipankreatiittien osuus oli vähentynyt, mutta oli edelleen korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa. Sappipankreatiittien osuus oli noussut. Idiopaattisiksi jääneissä ja alkoholin aiheuttamissa tapauksissa tupakointi esittäytyi merkittävänä riskitekijänä. Idiopaattisissa tapauksissa myös antikoagulanttien käyttö oli mahdollinen haimatulehduksen riskitekijä. Obesiteetti vaikutti olevan merkittävä riskitekijä sekä idiopaattiselle että sappikivitaudin aiheuttamalle pankreatiitille.

Unihäiriöt ovat lapsilla yleisiä. Yleisimpiä unihäiriöitä lapsilla ovat nukahtamisen vaikeudet, liian lyhyt yöuni ja liian aikainen herääminen. ADHD-lapsipotilailla unihäiriöitä on kantaväestöä enemmän. ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö on yksi yleisimmistä lastenpsykiatrisista häiriöistä. Unihäiriö ADHD-potilaalla voi pahentaa oireilua ja toisaalta ADHD voi pahentaa unihäiriötä. Unta voidaan lapsilla tutkia subjektiivisilla keinoilla, kuten kyselyillä tai objektiivisilla mittauksilla, esimerkiksi unipolygrafian avulla. Sekä objektiivisilla että subjektiivisillä menetelmillä mitattuna ADHD-lasten uni eroaa terveistä. Unihäiriöitä voidaan diagnosoida ADHD-lapsipotilailla haastattelulla, unipäiväkirjoilla, unikyselyillä, unipolygrafialla ja aktigrafialla. Unihäiriöiden hoidon ydin on unenhuollolliset menetelmät. Näitä voidaan täydentää tarvittaessa lääkityksellä asiantuntevan lääkärin valvonnassa. Unihäiriö reagoi hyvin hoitoon ADHD-lapsilla ja se lievenee iän myötä useimmilla potilailla. Tämän työn empiirisessä osassa tutkittiin lapsen raportoimien unihäiriöiden määrää ja yhteyttä lapsen oirekuvaan ADHD-lapsipotilailla lastenpsykiatrisessa potilasaineistossa. Tutkimuksessa analysoitiin vanhemman täyttämän vaikeudet ja vahvuudet -kyselyn tuloksia ja lapsen täyttämän 17D -kyselyn tuloksia uni -kysymyksen osalta. Unihäiriöiden määrä ADHD-lapsipotilailla oli samansuuntainen verrattuna aikaisempiin tutkimustuloksiin. Havaitsimme, että lapsen ilmoittama unihäiriö liittyi ADHD-lapsipotilailla erityisen vahvasti tunne-elämän ongelmiin. Siksi on tärkeää kartoittaa unihäiriöitä erityisesti tunne-elämän ongelmista kärsivillä ADHD-lapsipotilailla. Unihäiriöitä tulisi tutkia jatkossa standardoiduilla unikyselyillä sekä lapsen että vanhemman vastaamana. Vanhemmat eivät välttämättä tunnista lapsen unihäiriötä ja myös lapsen täyttämä unikysely parantaa herkkyyttä tunnistaa unihäiriö. Jatkossa lapsen raportoimia unihäiriöitä pitää tutkia tarkemmin ADHD-potilailla, koska aikaisempaa tutkimustietoa aiheesta on vähän.

Aims: Adolescent sleep is impacted by numerous biological, psychosocial and contextual factors. The sheer number of new elements capable of affecting adolescent sleep has grown steadily, most notably the amount of electronic devices available. In this adolescent-based sample, we first seek to characterize, and secondly investigate the relationship between gaming, and adolescent sleep, depression and anxiety. Methods. Total of 1374 respondents, aged from 15 to 17 years of age, provided sufficient data in SleepHelsinki! Helsinki university research project. The associations between study parameters were analyzed using correlational comparisons and canonical correlations. Gender differences were also evaluated. The relationships between gaming, sleep, depression and anxiety were further studied using mediation model. Results and Conclusions. In our study the adolescents sleep duration averaged 7:10 hours (SD 1:07) which is well under the recommended amount 8-9 hours of sleep per night. Severe restriction of less than 6 hours of sleep existed in 17.3% of respondents. Negative associations between sleep duration and sleep quality were established on depression, anxiety, chronotype, gaming and alcohol consumption. Positive connections were found between good self-control and sleep hygiene. Girls fared systematically worse than their male counterparts: significantly having more severe sleep restrictions, longer sleep onset latency, worse sleep hygiene and sleep quality. The gaming addiction score was found to mediate the effect of both depression and anxiety on total sleep time. The hours of gaming also mediated the effect of anxiety, but not depression. This study confirms many findings indicating both risk factors and protective factors regarding adolescent sleep. The gaming is established as an integral component when examining adolescent sleep – it should be studied in unison with particularly anxiety and depression symptoms.

Bakgrund och mål: Prednisolon används under induktionsfasen i vården av barnens akuta lymfoblastleukemi (ALL). Långvarig användning samt höga doser av glukokortikoider hämmar kroppens egen kortisolutsöndring och sätter patienterna i risk av binjureinsufficiens. Material och metoder: För denna retrospektiva forskning identifierade vi alla patienter vårdade för akut lymfoblastleukemi vid Barnkliniken på Helsingfors Universitetssjukhus mellan 1992 och 2014 (n=352). I forskningen inkluderades alla patienter vårdade med en prednisolonbaserad induktionsvård enligt NOPHO (Nordic Society of Pediatric Hematology and Oncology) protokollet (n=270). Sammanlagt 371 ACTH- belastningstest utvärderades. Både låg- och standarddos ACTH-test användes. Full återhämtning definierades som både normal basal och stimulerad kortisolnivå. Resultat: Av 270 patienter hade 61,9% normal binjurefunktion i median 15 dagar efter nedtrappning av prednisolon. Binjureinsufficiens med både låg basalnivå samt stimulerad nivå upptäcktes hos 13% av patienterna. Mediantiden till normal binjurefunktion var 31 dagar för patienter med basalkortisol under 107 nmol/l, 24 dagar för patienter med basalkortisol 107–183 nmol/L och 12 dagar för patienter med basalkortisol över 183 nmol/L. Slutsatser: Dessa resultat kan användas för att minska onödiga hydrokortisonsubstitutioner eller ACTH belastningstest, men också för att garantera hydrokortisonsubstitution för patienter i risk.

Background: Adrenocortical carcinoma (ACC) is a rare endocrine carcinoma with poor 5-yr survival rates of <40%. According to the literature, ACC is rarely an incidental imaging finding. However, presentation, treatment and outcome may differ in modern series. Design and methods: We studied all patients (n=47, four children) from a single centre during years 2002 – 2018. We re-evaluated radiologic and histopathological findings and assessed treatments and outcome. We searched for possible TP53 gene defects and assessed nationwide incidence of ACC. Results: In adults, incidental radiologic finding led to diagnosis in 79% at median age of 61 yrs. ENSAT stage I, II, III and IV was 19%, 40%, 19% and 21%, respectively. Nonenhanced CT demonstrated > 20 Hounsfield Units (HU) for all tumours (median 34 (21-45)), median size 92 mm (20-196), Ki67 17% (1-40%), Weiss score 7 (4-9) and Helsinki score 24 (4-48). ACC was more often found in the left than the right adrenal (p< 0.05). One child had Beckwith-Wiedemann and one a TP53 mutation. In adults, the primary tumour was resected in 88% and 79% received adjuvant mitotane therapy. Median hospital stay was significantly shorter in the laparoscopic vs open surgery group (4 (3-7) vs 8 (5-38) days, respectively; p< 0.001). In 3/4 patients, prolonged remission of >5 to >10 years was achieved after repeated surgery of metastases. Overall 5-yr survival was 67%, and 96% vs 26% for ENSAT stage I-II vs III-IV (p< 0.0001). ENSAT stage and Ki67 predicted survival, type of surgery did not. Mitotane associated with better survival. Conclusions: Contemporary ACC predominantly presents as an incidental imaging finding, characterized by HU>20 on nonenhanced CT but variable tumour size (20-196 mm). Malignancy cannot be ruled out by small tumour size only. The 5-yr survival of 96% in ENSAT stage I-III compares favourably to previous studies

Turvalliset ja tehokkaat rokotukset ovat avainasemassa SARS-CoV-2 koronaviruspandemian pandemian hallinnassa. Tässä kaupallisista toimijoista riippumattomassa verrattiin terveydenhuollon työntekijöille annettujen rokoteannosten (valmisteina BNT162b2, mRNA-1273 ja ChAdOx1) haittavaikutuksia Helsingin yliopistollisessa sairaalassa. Tutkittavat (n = 203) saivat rokotteet ja täyttivät kyselylomakkeita 12/2020–12/2021. Haittavaikutukset luokiteltiin kolmeen luokkaan sen mukaan, miten ne vaikuttivat päivittäisiin toimintoihin: luokka 1 kuvaa oireettomuutta tai lieviä haittavaikutuksia ilman vaikutusta päivittäistoimintoihin, luokka 2 kohtalaisia haittavaikutuksia, jotka rajoittavat päivittäistoimintoja, ja luokka 3 vaikeita haittavaikutuksia, jotka estävät tavanomaiset päivittäistoiminnot. Ensimmäisen annoksen jälkeen 77.2%, toisen 79.6% ja kolmannen 80.6% raportoi haittavaikutuksia, joista yleisimpinä pistokohdan kipu, uupumus, sairaudentunne ja lihaskivut. Lisäksi raportoitiin pahoinvointia ja viluntunnetta. Vakavia haittavaikutuksia esiintyi ainoastaan ensimmäisen ChAdOx1 annoksen jälkeen: kaksi tromboottista trombosytopeniaa sekä yksi anafylaktinen reaktio. Tutkimuksemme varmisti aiempien tutkimusten tulokset haittavaikutusten lievyydestä: jokaisen annoksen jälkeen suurimmalla osalla haittavaikutukset arvioitiin luokkaan 1. Niiden osuus, joilla haittavaikutukset rajoittivat tavanomaisia päivittäistoimintoja, oli suurempi kolmannen kuin ensimmäisen ja toisen annoksen jälkeen, mikä korostaa tarvetta informoida tutkittavia etukäteen mahdollisista haitoista. Kolmannen annoksen jälkeen haittavaikutusten määrä ja niiden vaikutus päivittäistoimintoihin oli suurempi mRNA-1273- kuin BNT162b2-rokotteen saaneilla, mahdollisesti mRNA-1273-valmisteen korkean antigeenipitoisuuden vuoksi. Myöhemmissä analyyseissä pyritään selvittämään liittyvätkö vaikeammat haittavaikutusreaktiot ennestään koholla oleviin vasta-ainetasoihin vai liittyykö voimakkaisiin haittavaikutuksiin myös voimakkaampi immuunivaste.

TIIVISTELMÄ Tiedekunta: Lääketieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Hammaslääketieteen koulutusohjelma Opintosuunta: Hammaslääketiede Tekijä: Verneri Korkee Työn nimi: Aerosolin muodostuminen hammashoidon toimenpiteissä ja aerosolivälitteisten tartuntojen ehkäisy kliinisessä työssä Työn laji: Syventävä tutkielma Kuukausi ja vuosi: maaliskuu 2023 Sivumäärä: 37 Avainsanat: Hammaslääketiede, COVID-19, SARS-CoV-2, aerosoli, bioaerosoli, turbiinipora, pandemia, suunterveydenhuolto Ohjaaja tai ohjaajat: HLT Laura Lahdentausta-Suomalainen ja Dosentti, EHL Susanna Paju Säilytyspaikka: Tiedekunnan kanslia toimittaa Terkkoon. Opiskelija tallettaa sähköisen version Heldaan. HELDA – Helsingin yliopiston digitaalinen arkisto Muita tietoja: Tiivistelmä: Johdanto: COVID-19 pandemian aikana aerosolit ja niiden rooli tartuntatautien leviämisessä ovat nousseet merkittäväksi kysymykseksi hammashoidon rajoitusten laatimisessa ja työturvallisuudessa. Selvää konsensusta aerosolia tuottavista toimenpiteistä ei ole ollut aiemmin, koska mitattua tietoa on ollut vähän. Tutkielman tavoitteena on tutkia ja mitata aerosolin muodostumista hammashoidon potilastilanteissa eri instrumenteilla. Tutkielmassa pureudutaan tutkimustiedon valossa myös erilaisiin keinoihin aerosolimuodostuksen minimoimiseksi ja aerosolivälitteisiltä tartunnoilta suojautumiseen. Menetelmät: Tutkimus toteutettiin PKS-SEHYK:in tiloissa ja potilailla kliinisenä tutkimuksena. Potilastöiden aikana mitattiin aerosolien muodostumista 16 eri kokoluokassa (0,300-10µm) ja niiden konsentraatioita ja massakonsentraatioita vertailtiin toimenpiteitä edeltäviin tausta-arvoihin. Tutkimukseen osallistui 84 potilasta, joista 54 oli naisia ja 30 miehiä. Lopulliseen dataan valittuja toimenpiteitä mitattiin yhteensä 254 kappaletta ja tuloksia saatiin yhdeksästä toimenpiteestä/instrumentista, joissa kaikissa n>5. Tulokset: Turbiinipora nosti merkittävästi <1µm hiukkasten mediaani- ja maksimipitoisuuksia ja massakonsentraatiota sekä kokonaiskonsentraatiota tausta-arvoihin verrattuna. Sininen kulmapää nosti >5µm hiukkasten mediaani- ja maksimipitoisuuksia ja massakonsentraatiota. Sekä sininen kulmapää että ultraäänilaite nostivat >5µm maksimipitoisuuksia sekä totaalipitoisuuksia. Punaisella kulmapäällä ei havaittu nousuja tausta-arvoihin verrattuna, mutta kaikki turbiinipora, sininen ja punainen kulmapää, sekä ultraäänilaite nostivat pitoisuuksia suun tutkimukseen verrattuna. Pohdinta: Turbiiniporan käyttö tuotti suurimmat nousut <1µm aerosoleissa sekä kokonaispitoisuuksissa. Myös sininen ja punainen kulmapää sekä ultraäänilaite nostivat aerosolipitoisuuksia suun tutkimuksen pitoisuuksiin verrattuna. Näitä kaikkia voidaan pitää aerosolia tuottavina instrumentteina ja aerosolin muodostuminen tulisi huomioida työturvallisuudessa niitä käytettäessä.

Tavoitteet. Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella uudenlaisen afasian kuntoutukseen suunnatun kuorolauluintervention subjektiivisesti koettua hyötyä. Interventio oli osa Helsingin yliopiston Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikön Laulun sanoin -hanketta ja se koostui kuorolaulusta, ryhmämuotoisesta MIT (melodinen intonaatioterapia) -kuntoutuksesta sekä laulun harjoittelusta tablettitietokoneella. Interventioon osallistui afasiaa sairastavia henkilöitä sekä heidän läheisiään. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että musiikilla ja laululla voi olla kuntoutuksellisia vaikutuksia muun muassa kielellisiin toimintoihin. Afasian kuntoutuksessa on eniten tutkittu MIT-menetelmää, mutta myös uusia musiikkia sisältäviä kuntoutusmuotoja kehitetään aktiivisesti. Subjektiivisesti koettua kuntoutuksesta saatua hyötyä ei ole afasian osalta erityisesti tutkittu, vaikka oman kokemuksen tiedetään vaikuttavan kuntoutuk- sen lopputulokseen. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, minkälainen subjektiivinen arvio afaattisilla henkilöillä ja heidän läheisillään oli interventiosta. Lisäksi tarkastellaan, oliko afasian vaikeusasteella, harjoittelumäärällä tai demografisilla tai kliinisillä taustatiedoilla yhteyttä koettuun hyötyyn sekä erosivatko afaattisten henkilöiden ja läheisten kokemukset toisistaan. Menetelmät. Aineiston muodosti osallistujien intervention jälkeen täyttämät kyselylomakkeet subjektiivisista kokemuksista, interventiojakson aikana toteutuneet harjoittelumäärät sekä osallistujien demografiset ja kliiniset taustatiedot. Kyselylomakkeeseen vastasi 23 afaattista henkilöä sekä 11 läheistä. Aineistoa analysoitiin tilastollisesti Friedmanin testillä, Mann–Whitney U-testillä, Spearmanin järjestyskorrelaatioanalyysilla, Wilcoxonin merkittyjen sijalukujen testillä sekä yhden otoksen t-testillä. Avointen kysymysten vastauksia analysoitiin tyypittelemällä vastauksia teemoittain ja laskemalla esiintymisfrekvenssejä. Tulokset ja johtopäätökset. Afaattiset henkilöt kokivat intervention hyödylliseksi ja myös läheiset kokivat, että interventio oli afaattisille henkilöille hyödyllinen. Afaattisten henkilöiden ja läheisten kokemukset intervention hyödyllisyydestä eivät eronneet toisistaan, eikä harjoittelumäärän, kliinisten tai musiikillisten taustatietojen ja koetun hyödyn välillä havaittu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Erityisesti mielialan kohoaminen, uusiin ihmisiin tutustuminen ja vertaistuen saaminen nousivat esiin kvalitatiivisissa vastauksissa. Näiden tulosten perusteella voidaan ehdottaa, että ryhmämuotoinen kuoro- laulukuntoutus, jossa on MIT:n elementtejä, vaikuttaa positiivisesti afaattisten henkilöiden mielialaan, sekä heidän itse arvioimana että läheisten arvioimana. Interventiosta voi jatkotutkimuksen avulla ke-hittää afasian ryhmämuotoisen laulukuntoutusmuodon.

Background. Aphasia is a linguistic disorder that occurs after language acquisition and is most commonly caused by stroke. Research on novel word acquisition can contribute to the development of aphasia rehabilitation because it helps understand the relearning of words lost due to aphasia. Novel word acquisition has been researched mainly in chronic aphasia, in which learning is possible but shows large individual variation. There is initial evidence that novel word learning is also possible in non-chronic aphasia. Aims. The objective of this thesis is to study recovery and novel word learning in the subacute and chronic stages of aphasia. The thesis will also look into possible connections between learning in subacute aphasia and learning in chronic aphasia. These connections have not been previously explored. Methods. The multiple case study included four aphasic participants who were examined 0–3 months after stroke and again 12 months after stroke. The examination consisted of cognitive-linguistic background tests, questionnaires and a computer-based novel word learning task. In the latter, the participant was tasked with learning the associations between given pseudo-words and images through feedback and repetition. Research data was analyzed case by case. Results and conclusions. Recovery and novel word learning in subacute and chronic aphasia varied among the participants. In both stages, some participants learned new vocabulary and were able to transfer it into their long-term memory. The changes in novel word learning from subacute to chronic aphasia also varied among the subjects. These changes were not systematically connected with the severity of the participants’ aphasia, their baseline learning ability or an alleviation of cognitive-linguistic symptoms. Learning ability in subacute aphasia does therefore not always appear to predict learning ability in chronic aphasia, but novel word learning is possible in both subacute and chronic aphasia. Aphasia recovery shows considerable individual variation.