Merirosvous ja aseelliset ryöstöt laajalti kriisiytyneen Somalian rannikolla ja sen ulkopuolisella Intian valtameren alueella ovat muodostaneet tunnetuimman uhan kansainvälisen merenkulun turvallisuudelle kuluneen vuosikymmenen aikana. Kansainvälinen yhteisö on YK:n turvallisuusneuvoston valtuuttamana turvannut kansainvälistä merenkulkua ja toiminut merirosvouksen ja aseellisten ryöstöjen ehkäisemiseksi ja estämiseksi Somalian rannikolla ja sen ulkopuolisella aavan meren alueella useiden eri sotilasoperaatioiden ja yksittäisten valtioiden merivoimien voimin laajamittaisesti vuodesta 2008 alkaen. Yksi keskeisimmistä
panoksensa tähän toimintaan antaneista toimijoista on Euroopan unioni, jonka alaisuudessa käynnistetty merioperaatio EUNAVFOR Atalanta aloitti toimintansa alueella joulukuussa 2008 ja toimii alueella edelleen.
Keskeinen osa EUNAVFOR Atalanta –operaation YK:n turvallisuusneuvoston mandaattiin perustuvasta merirosvouksen ja aseellisten ryöstöjen ehkäisyyn ja estämiseen tähtäävästä toiminnasta operaatioalueella muodostuu alusten pysäytystoimista: aluksen pysäyttämisestä, alukseen nousemisesta, aluksen tarkastuksesta ja mahdollisesta haltuunotosta. Vaikka kyse on operaation mandaatin kannalta olennaisesta toiminnasta, sen tarkastelu on oikeuskirjallisuudessa ollut verrattain vähäistä, yleisesti Somalian rannikon merirosvouksen ja aseellisten ryöstöjen kontekstissa ja erityisesti yksittäisen alueella toimivan sotilasoperaation näkökulmasta. Tutkielma tarkasteleekin nimenomaisesti edellä mainittuja pysäytystoimia EUNAVFOR Atalanta -operaatiossa. Tutkielma selvittää ensinnäkin, millä kansainvälisoikeudellisilla perusteilla pysäytystoimia voidaan operaatiossa suorittaa ja millaista sotilaallista voimankäyttöä näissä tilanteissa voidaan relevantin kansainvälisen oikeuden mukaan harjoittaa. Lisäksi tutkielma tarkastelee niitä haasteita, joita edellä mainitun tutkimuskysymyksen nojalla selvitettyjen kansainvälisen oikeuden sääntöjen soveltamisen ja käytännön operatiivisen toiminnan yhteensovittamisessa voidaan katsoa syntyvän. Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan tutkielmassa neljän operaatiolle tyypillisen pysäytystilanteen valossa.
EUNAVFOR Atalanta –operaatiossa sovellettava kansainvälinen oikeus on YK:n merioikeusyleissopimuksen mukaista oikeutta. Pysäytystoimissa toteutettava voimankäyttö on puolestaan rauhan ajan lainvalvontaoperaatioissa toteutettavaa voimankäyttöä, jota ohjaavat ja rajoittavat erityisesti viimesijaisuuden, välttämättömyyden ja kohtuullisuuden periaatteet. Alusten pysäytystoimista suuri osa voidaan operaatiossa suorittaa joko merioikeusyleissopimuksen 110 artiklan tarkastusoikeuden tai 105 artiklan mukaisen merirosvoaluksen haltuunotto-oikeuden nojalla. Kyseessä ovat tällöin merirosvouksesta epäiltyihin aluksiin kohdistetut pysäytystoimet, jotka suoritetaan joko aikaisemman tiedustelutiedon, aluksen senhetkisen toiminnan tai jo käynnissä olevan hyökkäyksen perusteella. Käytännön operatiivisessa toiminnassa näissä tilanteissa haasteita voidaan katsoa ilmenevän erityisesti epäilykynnyksiin liittyvissä kysymyksissä, jotka liittyvät sekä epäilykynnysten tason tulkinnanvaraisuuteen että merirosvoalusten tunnistamiseen operaatioalueella. Lisäksi pysäytystoimien oikeudellisina perusteina 110 artiklan ja 105 artiklan rajat ovat usein käytännön operatiivisessa toiminnassa häilyvät. Sen sijaan voimankäytöllisesti nämä tyyppitilanteet ovat selkeitä, eikä voimankäyttöä koskevan kansainvälisen oikeuden sääntöjen soveltaminen käytännön operatiiviseen toimintaan tältä osin tuota erityisiä haasteita.
Siirryttäessä panttivankitilanteisiin tai panttivankitilanteiksi kehittymässä oleviin tilanteisiin merirosvojen hyökkäysten kohteeksi joutuneilla kauppa-aluksilla pysäytystoimien oikeudellinen arviointi monimutkaistuu. Lähtökohtana näissä tilanteissa on pidettävä lippuvaltion suostumuksen hankkimista pysäytys- ja pelastustoimien suorittamiseksi vieraan valtion aluksessa. Lippuvaltion suostumuksen käyttöön pysäytystoimien oikeudellisena perusteena voidaan katsoa liittyvän kuitenkin käytännön haasteita erityisesti mukavuuslippukäytäntöjen ja tilanteen nopean kehittymistahdin johdosta. Vaihtoehtoisina perusteina aluksen päällikön suostumus, kansainvälisoikeudellinen pakkotila ja lippuvaltion jälkikäteisen hyväksynnän hyödyntäminen ovat mahdollisia. Päällikön suostumuksen riittävyyden osalta ei kuitenkaan vallitse kansainvälisessä oikeudessa riittävää yksimielisyyttä, kun taas pakkotilan ja jälkikäteisen hyväksynnän soveltamisen käytettävyyttä heikentävät pelastusoperaation lopulliseen tulokseen liittyvät epävarmuudet. Edellä mainituissa tilanteissa toimintaympäristö on puolestaan voimankäytön näkökulmasta monitahoinen, mikä on huomioitava jo pelastusoperaatioon ryhtymistä arvioitaessa. Lisäksi voimankäytön periaatteiden yleinen luonne asettaa haasteen operaation voimankäyttösääntöjen laadinnalle; yleiset periaatteet on kyettävä käytännöllistämään operaation toimintaympäristön ominaispiirteet huomioiden. Erityisesti tilanteiden voimankäytölle ominainen reaktiivisuus korostaa voimankäyttösääntöjen tarkkuudesta huolimatta aina tilannekohtaista päätöksentekoa.
