Browsing by Title

The aim of this thesis was to study and develop the process hygiene of the new R1 bottling line at Altia Rajamäki alcoholic beverage plant. The products bottled on the line are mainly low- and non-alcoholic beverages that have limited amount of previously studied knowledge about the efficiency of hygienic practices of their production. In addition, the microbiological quality of the products’ raw materials was studied, and an attempt was made to identify the microbes occurring in the products and on the production line. The literature review deals with the legislation of food industry and the microbiological risks related to various types of beverages and their processing. In the experimental part of the thesis the microbiological hygiene of the bottling process was studied by collecting samples from the surfaces of the bottling line using mainly the microbiological swabbing method. The microbiological analyses of the bottled products were conducted by filtering the sample to a filter paper. Various culture mediums and antibiotics were also tested to identify the bacteria from yeasts and molds. 16S rRNA gene sequencing was used to identify the bacteria frequently occurring in the analyses. DNA isolation and PCR were conducted at the University of Helsinki and the gene sequencing was carried out by the Institute of Biotechnology. Sequence alignment was made using BLAST. The public version of the thesis lacks the confidential information which is provided only for Altia Oyj. Based on the results, the process hygiene of the R1 bottling line is sufficient in case the hygienic practices are followed. No significant microbiological growth was observed in the process hygiene samples. However, endospore producing bacteria were found in the products and these bacteria were presumed to originate from the raw materials of the products or from storage tanks and pipelines of these raw materials. Four bacterial genera, which frequently occurred in the products, were successfully identified. Nevertheless, based on the literature, it was noticed that these bacteria are not able to spoil alcoholic beverages nor to grow in the conditions of bottled products. However, some of these bacteria can substantially form biofilm.

Työn tavoitteena on mallintaa ekonometrisen analyysin avulla, kuinka kysyntä ja tarjontamallit vaikuttavat pystyhakkuiden hakkuumäärään. Tarkasteltava alue on koko Suomi, jossa mukana kaikki metsäkeskukset. Työssä esitettyjen mallien on tarkoitus kuvata Suomen raakapuumarkkinoita. Aikasarja- aineisto koostuu tukkipuun (kuusi -, mänty ja koivu), kuitupuun (kuusi, mänty ja koivu) keskimääräisistä kantohinnoista, sahatavaran vientituotteiden ja sellu – ja paperiteollisuus vientituotteiden hinnoista sekä metsäteollisuuden palkkatasosta. Tarkasteltava ajanjakso on 2003 – 2017. Tilastollisesti merkittävin tulos saatiin sahatavaran kysyntämallin estimoimisesta, jossa melkein kaikki valitut selittävät muuttujat kuvasivat sahatavan kysyntää hyvin. Testien avulla saatujen tietojen perustella, vaikuttaisi että suurimmat vaihtelut kysynnässä ja tarjonnassa tapahtuu lyhyellä aikavälillä. Muuten tilastollisesti merkittävimmät tulokset saatiin tarjontamalleista. Vaikka tutkielma sisältää puutteita, niin tutkielman avulla saatuja estimaatteja voidaan hyödyntää raakapuumarkkinoiden jatkotutkimuksissa.

Metsästysoikeus on Suomessa sidottu maanomistukseen. Tämä oikeudellinen järjestely on peräisin jo Ruotsin vallan ajalta. Maanomistaja voi halutessaan vuokrata metsästysoikeutensa toiselle taholle, joka yleensä on metsästysseura tai -seurue (jäljempänä seura). Vastike metsästysvuokrasta on yleensä riistaliha, palvelut tai raha. Tavoitteenani on tässä työssä selvittää, onko raha yleistymässä vaihdon välineenä suomalaisessa metsästyskulttuurissa osana maanvuokrausjärjestelyä. Lisäksi tavoitteena on selvittää vastikkeiden suuruus sopimuksissa, joissa vastikkeena on raha eri maanomistajaryhmillä ja riistakeskusalueilla. Aineisto on kerätty kahdella kyselyllä, joista ensimmäinen lähetettiin 1554 hirvenpyyntilupaa hakeneelle metsästysseuralle vuonna 2006. Vastauksia kertyi 882 kappaletta. Toinen kysely lähetettiin edelliseen kyselyyn vastanneelle 839 seuralle vuonna 2017 ja siihen vastasi 476 seuraa. Tämän opinnäytteen kannalta on olennaista, että kyselyt sisälsivät kysymyksiä seurojen vuokrakuluista, alueiden koosta sekä omistuksista ja rahavastikkeista. Vastanneilta seuroilta laskettiin rahavastikkeellisten metsästysmaiden osuus kokonaispinta-alasta vuosilta 2005 ja 2016 ja tarkasteltiin ovatko niiden keskimääräiset osuudet muuttuneet koko maassa ja eri riistakeskusalueilla. Myös riistakeskusalueiden keskimääräisiä metsästysmaiden hehtaarihintoja ja niiden muutoksia tutkittiin molemmilta vuosilta. Tarkastelussa otettiin huomioon myös eri maanomistajaryhmät. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin onko riistataloudellisesti arvokkaiden hirvieläinten pyyntialueiden suhteellisella osuudella kokonaispinta-alasta yhteyttä seurojen kokonaisvuokrakuluihin. Tulokset osoittivat, että rahavastikkeellisten metsästysmaiden osuudet kokonaismetsästyspinta-aloista koko Suomessa ovat pienentyneet. Pelkästään yksityisen sektorin omistamia maita tarkasteltaessa muutos oli vähäisempi. Riistakeskusalueittain tarkasteltaessa tilastollisesti merkitseviä muutoksia löytyi muutamalta alueelta. Hehtaarivuokrat kasvoivat vuosien välillä yksityishenkilöiden ja metsäyhtiöiden omistamilla mailla. Yhteisöt-ryhmän kohdalla tilastollisia eroja vuosien välillä ei havaittu. Valtion mailla hinnat eivät olleet muuttuneet rahanarvon muutoksen mukana, vaan olivat inflaatio huomioiden 2 % pienemmät. Maanomistajaryhmillä oli myös keskenään erisuuruiset keskivuokrat vuonna 2016. Hirvieläintenmetsästyspinta-alan suhteellisen osuuden ja seurojen kokonaisvuokrakulujen välillä ei löytynyt yhteyttä. Hehtaarihinnat näyttäisivät olevan kasvussa, mutta kuitenkin valtaosa metsästysmaista vuokrataan rahavastikkeetta. Yksityismaanomistajat asuvat tulevaisuudessa kuitenkin yhä kauempana omistamastaan metsästä, joten rahavastikekäytäntö saattaa tulevaisuudessa yleistyä.

Tämän Pro gradun tavoitteena oli selvittää pienten ja keskisuurten yritysten suhtautuminen rahoituspalveluihin ja niiden tarjoajiin, ja varsinkin laskurahoituspalveluun. Tarkoituksena oli myös selvittää, kuinka hyvin palvelu tunnetaan Suomessa. Tutkimuksen toimeksiantajan, Resurs Bankin, tavoitteena oli saada uutta tietoa ja keinoja markkinoinnin tehostamiseksi. Tutkimus suoritettiin kvantitatiivisena informoituna kyselytutkimuksena, pyrkien kattavaan näytteeseen. Toimeksiantajan tarjoamasta yritystietokannasta valittiin satunnaisotannalla 2000 yritystä, joista tavoiteltiin haastateltavia. Tutkimukseen osallistuminen tapahtui suostumalla puhelinhaastatteluun. Kyselyitä tehtiin yhteensä 200 kappaletta ja vastaajat olivat eri toimialojen yrityksistä ympäri Suomea. Suomen rahoitusmarkkinoille on tullut useita uusia rahoitusalan yrityksiä. Tuloksista selvisi, että pienten ja melko tuntemattomien rahoitusyhtiöiden tarjoamat rahoituspalvelut ovat kuitenkin jääneet tuntemattomiksi. Haastatelluista yrityksistä lähes 70 prosenttia ei osannut nimetä yhtään laskurahoitusta tarjoavaa rahoitusyhtiötä. Lisäksi yli puolet haastatelluista suhtautui laskurahoitukseen negatiivisesti ja samoin uskottiin asiakkaidenkin suhtautuvan. Syinä ovat lähinnä vanhat kokemukset vastaavista palveluista ja tietämättömyys. Rahoitusyhtiön ja – palvelun tunnettuuden ja imagon parantamisessa tulisi keskittyä asiakkuuden ja palvelun käyttöönoton konkreettisiin hyötyihin. Potentiaalisille asiakkaille tulisi osoittaa, mistä palvelun arvo muodostuu. Markkinoinnin kannalta ongelmana on viestin perille meno ja sen ymmärtäminen. Markkinoinnin tulisi ennen kaikkea havainnollistaa laskurahoituksen kustannusrakennetta, koska suurin osa yrityksistä koki palvelun kalliiksi.

Tutkielmani keskiössä ovat kotitalouksissa säilytettävät esineet, joista on tehty päätös luopua mutta luopumista ei ole vielä toteutettu. Tarkastelen esineestä luopumisen prosessia, jonka aikana kuluttaja tekee päätöksen luopua esineestä, katkaisee aikaisemman suhteensa esineeseen, tekee päätöksen sopivasta luopumistavasta sekä suorittaa varsinaisen esineestä luopumisen. Tutkielmani esineistä luopumispäätöksen ja poistamispäätöksen välissä on materiaalista kulutustutkimusta, joka keskittyy kuluttajien esinesuhteiden tarkasteluun ja kulutuksen symbolisiin vaikutuksiin. Tutkielmassani esitän, mistä viive tehdyn luopumispäätöksen ja varsinaisen luopumistapahtuman välille syntyy. Tutkimusaineistoni koostuu kahdentoista henkilön teemahaastatteluista. Aineistoa täydentävät havaintoni, joita tein haastateltavieni kotona tekemieni haastattelukäyntieni yhteydessä. Kahta haastateltavistani tapasin heidän kotiensa ulkopuolella eikä näiden haastattelujen yhteydessä toteutettu havainnointia. Aineistossani on lisäksi valokuvia, joista osa on itse ottamiani ja osa haastateltavan minulle toimittamia. Tarkasteltua ilmiötä on lähestytty hermeneuttista tutkimusotetta hyödyntäen. Tulkinnassa poistamisprosessin eri vaiheet sekä esineistä luopuminen kokonaisuutena ovat olleet ilmiön ymmärtämisen ja tulkintaprosessin etenemisen lähtökohta. Esineistä luopuminen on monivaiheinen prosessi, joka käynnistyy luopumispäätöksestä. Huomionarvoisimpana pidän havaintoani siitä, että esineiden poistaminen tuntuu olevan kotitalouksissa toistuvasti tehtävä toimenpide. Säännöllisyys ja rutiininomaisuus nostavat esineiden poistamiseen liittyvän toiminnan tarkastelun yhtä tärkeäksi tutkimuskohteeksi kuin esineiden hankintapäätösten tarkastelun. Esineistä luopumisen voi nähdä samaan tapaan identiteetin rakentamisen käytäntönä kuin esineiden hankinnan. Esineistä luopuminen on tapa ilmaista sitä, minkälaiseksi kuluttajaksi itsensä näkee ja kuinka toteuttaa kulttuurissa yhteisesti määriteltyjä käytäntöjä siitä, kuinka itselle tarpeettomista esineistä hankkiudutaan eroon. Esineiden poistaminen ei ole erillinen tapahtuma kulutuskaaren loppupäässä vaan kuluttajat tunnistavat sen olevan osa esineiden kuluttamisen kokonaisuutta. Esineiden poistamiseen liittyviä pohdintoja käydään jo uusien esineiden hankinnasta päätettäessä. Kuluttajat näkevät paljon vaivaa, jotta he voisivat luopua esineistä parhaaksi katsomallaan tavalla. Parhaan luopumistavan valintaan sekä luopumistapahtuman toteuttamiseen sisältyvät ne tekijät, jotka aiheuttavat viiveen esineen luopumispäätöksen ja todellisen luopumistapahtuman välille. Tästä syystä useissa kotitalouksissa on aktiivikäytöstä poistettuja esineitä, joita ei ole saatu poistettua kotitalouden hallusta. Kuluttajat tunnistavat esineiden poistamisprosessin pysähtymisen ja heillä on käytössään erilaisia keinoja pyrkiä sujuvoittamaan esineiden poistumista hallustaan. Näitä keinoja käytetään poistamisesta koituvan haitan vähentämiseksi sekä esineiden kotitalouksista poistumisen nopeuttamiseksi.

Kosteikkoekosysteemit ovat vähentyneet ja heikentyneet viimeisen vuosisadan aikana merkittävästi. Kosteikkojen vähentymisestä ja niiden ekologisen tilan heikkenemisestä ovat kärsineet myös niillä esiintyvät lajit, kuten sorsalinnut. Vesilintukantojen on havaittu taantuneen globaalisti, mutta myös Suomessa vesilintujen kannat ovat puolittuneet viimeisen 25 vuoden aikana. Suomessa esiintyvistä sorsalajeista 10 on määritetty uhanalaiseksi ja kaikkiaan 60 % Suomessa kosteikkoja ensisijaisina elinympäristöinään käyttävistä vesilinnuista on punaisella listalla. Suomi on tärkeä lisääntymisalue monelle vesilintulajille, joten kosteikkojen tila ja määrä Suomessa vaikuttavat suoraan vesilintupopulaatioihin myös muissa maissa. Elinympäristöjen heikkenemiseen ja populaatioiden taantumaan voidaan vaikuttaa elinympäristöjä kohentavilla toimenpiteillä ja luomalla uusia elinalueita. Uusia elinalueita luodessa on tärkeää huomioida lajien luontaiset elinympäristövaatimukset, jotka vaikuttavat niiden elinympäristövalintaan. Sorsien elinympäristöissä korostuvat lajeittain kosteikkojen erilaiset rakenteelliset piirteet ja ominaisuudet kuten elinympäristön koko, ravinnon laatu ja määrä sekä kasvillisuus. Tässä työssä oli tarkoituksena selvittää pystyvätkö rakennetut kosteikot toimimaan elinympäristöinä sorsalinnuille, ja mahdollistamaan niiden onnistuneen lisääntymisen rakennetuissa ympäristöissä. Kosteikkojen toimivuutta uusina elinympäristöinä tarkasteltiin sorsaparien ja -poikueiden esiintymismäärien kautta. Kosteikoilla suoritettiin kesällä 2020 kolme sorsalaskentakierrosta pari- ja poikuehavaintojen keräämiseksi. Ravintotilanteen selvittämiseksi kosteikoilta kerättiin vesiselkärangatonnäytteitä, jonka lisäksi kohteilta määritettiin kosteikkotunnuksia, jotka kuvasivat kosteikkojen fyysisiä piirteitä ja muita ominaisuuksia. Kosteikkotunnusten avulla pyrittiin selvittämään, mitkä tekijät selittävät parhaiten sorsaparien ja -poikueiden esiintymistä kosteikoilla. Tutkimuksessa oli mukana 44 rakennettua kosteikkoa, jotka määriteltiin niitä ympäröivän alueen perusteella 23 metsä- ja 21 peltokosteikoksi. Kosteikoilla tavattiin kaikkiaan 9 sorsalajia, joista 7 lajia käytti kohteita sekä pari- että poikueympäristöinä. Sorsien lisäksi kohteilla tavattiin 13 muuta kosteikkolinnuston lajia. Kosteikkotunnusten vaikutusta lajien esiintymiseen tutkittiin eniten havaintoja saaneiden lajien eli sinisorsan (Anas platyrhynchos), tavin (Anas crecca), telkän (Bucephala clangula) ja haapanan (Mareca penelope) kohdalla, vaikka tuloksista kävi lopulta ilmi, ettei haapanahavaintoja ollut riittävästi luotettavien tulosten saamiseksi sen kohdalta. Sinisorsalle merkittävänä tekijänä rakennetuilla kosteikoilla näyttäytyi elinympäristön kokonaisuus, kun sen esiintymiseen vaikutti yhtä aikaa useita eri rakennepiirteitä ja ominaisuuksia. Kaikista tärkeimpänä kosteikon piirteenä korostui kuitenkin kosteikon rantaviivan pituus niin sinisorsaparien kuin -poikueidenkin elinympäristöissä. Sorsapareista taveja tavattiin rakennetuilla kosteikoilla eniten. Taviparien esiintymiseen vaikutti erityisesti vesiselkärangattomien biomassaindeksi ja lajirikkaus, ja kosteikon rakennepiirteistä rantaviivan pituus ja saarekkeet. Tavipoikueille rakennepiirteiden merkitys ei korostunut yhtä paljon kuin tavipareille, mutta vesiselkärangattomat nousivat selvästi tavipoikueille tärkeimmiksi tekijöiksi elinympäristössä. Telkän pariympäristöissä korostui erityisesti vesiselkärangattomien biomassaindeksi, ja telkkäpoikueiden kohdalla biomassaindeksin lisäksi merkittäviksi kosteikon piirteiksi nousivat rantaviivan pituus ja saarekkeiden kappalemäärä. Telkkäpoikueita tavattiin kosteikoilla sorsapoikueista eniten. Erot pari- ja poikuemäärissä kosteikkotyypeittäin (metsä- ja pelto) jäivät hyvin pieniksi. Kosteikkotyypin vaikutus näkyi enemmän lajien sisällä parivaiheesta poikuevaiheeseen siirryttäessä kuin lajien välillä. Ainoastaan telkän kohdalla oli havaittavissa selvä metsäkosteikkojen suosiminen molempien vaiheiden aikana. Lisäksi kosteikoittain tarkasteltiin kosteikkolinnuston yleistä lajimäärää, jossa huomioitiin kaikki kohteilla havaitut lajit. Kosteikkolinnuston lajimäärät vaihtelivat kohteittain 1–13, kun keskimäärin kosteikoilla oli 4,91 lajia, eikä merkittävää eroa kosteikkotyyppien välillä lajimäärissä havaittu. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että rakennetut kosteikot edustavat resursseiltaan laajaa skaalaa erilaisia elinympäristöjä, jotka voivat vuositasolla toimia ainakin yleisimpien sorsalajien elinympäristöinä.

The first objective of the study was to determine, what kinds of costs are related to the recycling of construction and demolition wood wastes, and how they are distributed among the supply chain. In addition, the objective was to determine, does the price of wood wastes differ, when they are utilized for new products instead of utilizing them in energy production and what is the most potential way of utilizing wood waste chips from a techno-economic perspective. The study was implemented by visiting recycling centres in the Uusimaa region that received wood waste. During the visits wood waste specialists were interviewed at the recycling centres. For conducting information about the possible utilisation options for the wood waste resources, specialists from the subject matter were interviewed. The main purpose of the interviews for the recycling centre was to gather information about the total amount and quality of wood wastes recycled in the Uusimaa region, and to receive information about the cost inquired in the recycling processes. The main purpose for the specialist interviews was to study the different possibilities and constriction in utilizing the heterogeneous wood waste resources. In 2013, the annual production of wood wastes in the Uusimaa region was approximately 185,000 tons. The wood wastes originated mainly from demolition of buildings. The most significant part of the wood waste come to the recycling centre as sorted wood waste from the construction site, while a small proportion comes as mixed construction and demolition waste. Only 33 % of the total amount of wood wastes came as clean wood waste loads, although the total amount of wood waste represented 51 % of clean wood waste. From the total amount of wood wastes, 97.3 % was utilized in energy production in 2013. The average cost for shredding wood wastes was 15.6 €/ton and the average price of wood waste chips was 38.5 €/ton. The objective whereby 70 % of the construction and demolition waste must be recycled by 2020 in Finland will significantly increase the reuse of wastes. The main barriers in reusing wood wastes rise from utilizing painted wood and wood products. The main challenges come from technical and economical issues related in the reuse of these products. Based on the study, wood waste chips produced from construction and demolition wood waste is a potential raw material resource, for example in replacing wood chips from natural forests.

Sustainable development is a large entity, that as a concept, is still ambiguous and unclear. Since the Brundtland report in 1987, sustainable development has slowly stared to increase its significance in day-to-day activities, where the ongoing UN’s international Agenda 2030 aims yet to increase the progress towards sustainable development across the globe. Sustainable development includes multidimensional economic, environmental and social aspects, where challenges facing sustainability within its dimensions are different in different regions. The ambiguity related to sustainable development lies in its complexity, where measuring progress demands clear and legible applications to ensure the accurate interpretation and communication of the measures. There are many ways to measure sustainable development, and as it is such an immense subject, the transparent procedure behind any sustainable assessment is underlined. This study is a local-level sustainable development performance analysis, that is conducted of all the Finnish local authorities. Sustainability performances are derived as sustainable development scores and ranking positions for each considered local authority via a dataset of 59 indicators. The indicators are aligned with the Agenda 2030 17 SDGs – the sustainability performance assessment is based on indicator data normalization, where normalized indicator data is aggregated to the appointed SDG, and furthermore as the overall sustainable development scores for each local authority. The sustainable development ranks are then derived from the score values as a data arrangement application. Being a data-based examination, data-related characteristics are invoked in this study by computing the sustainable development performance numbers of all the Finnish local authorities four times: once with the original dataset, and three times by applying weights to the data; considering indicator-specific data coverage by the share of population included, indicator-specific coverage by local authority data availability and lastly SDG-specific coverage by the number of indicators aligned. The results after all the four sustainability performance applications show that Kuopio scores the best of all the Finnish local authorities every time. On the contrary, Koski Tl gets the worst performance, also for all the four performance applications. Otherwise, there are movements in ranking positions and sustainable development scores comparing the weighting applications with the non-weighted outcomes. When reviewing the top 10 and bottom 5 local authorities, municipalities of Åland; Jomala, Lemland and Lumparland, for instance improve their performances significantly when applying the weights to indicator coverage by local authority data availability. What can be deduced from this analysis, is that this sustainability performance assessment application is one way of measuring local sustainable development. The outcome of this data-based analysis is dependent on the indicators in use, and the applied minimum-maximum normalization method used in the aggregation process. This study provides an example of a local-level sustainability performance application, that may be utilized and further continued, acknowledging all the variable components, causal relations and data-related challenges that inevitably are present in such assessments. Such aggregated sustainability indicators’ analyses are prone to challenges related to data, where the intent for the given application vary case-by-case and should therefore also be assessed regarding the intended use.

Pollen beetle is one of the most harmful pests of rapeseed and turnip rape in Europe. It can cause considerably high yield losses. In addition, due to routine use of pyrethroids, pyrethroid resistant strains of pollen beetle have developed in several European countries, including Finland. One alternative for pesticides is biological control, which can be enhanced by improving the survival of natural enemies of pests. In Finland two species of natural enemies of pollen beetle occur: Phradis morionellus and Diospilus capito. The aim of this study was to investigate long term changes in percent parasitism and test if certain factors have influence on it. The main data on percent parasitism was collected during 1985-1995 from different locations of the turnip rape cultivation area in Finland. To get some current data, percent parasitism was observed in 2015, though from smaller area than in the main data. In addition to data on total percent parasitism, specific data on both parasitoid species was available for most of the years. Also the density of pollen beetle larvae was observed during 1990-1995. Supplementary data was collected on soil types, growing zones, precipitation and average temperature and annual severity of aphid and pollen beetle attack. To test differences between geographical areas, the observed locations was divided into 18 minor areas, and further into six grand areas. Several statistical analyses were ran on such a diverse data. The results show that percent parasitism differed significantly between years, geographical areas and growing zones. Percent parasitism was significantly relative to temperature in May and rain in July, but no differences were found between related soil types. Percent parasitism was not relative to density of host larvae, but correlated negatively with host density in the following year. Strong negative correlation between both severity of aphid attack and annual sale of dimethoate indicates that the parasitoids are exposed to pesticides in those years with high annual abundance of aphids. From the two parasitoid species, P. morionellus occurred much more abundant than D. capito. As observed, percent parasitism can be very high, but in some years and geographically it can be diminished due to several factors. By decreasing harmful activities, parasitism could be enhanced and biological control of pollen beetle could be improved.

Introduction: The incidence of gestational diabetes (GDM) is rising in the Western world along with the increment in young women’s overweight and obesity rates. GDM poses short- and long-term threats to the health of both mother and child, which in turn might add to the economical burden and cause human suffering. Lifestyle counseling and nutritional management are key to managing adverse outcomes in both the woman with GDM and her unborn child. Objective: The aim of this thesis is to study whether the intake of energy, energy nutrients, and fiber change after the diagnosis of GDM. The changes in intakes of energy, energy nutrients, and fiber are compared between women with GDM and women with normal glucose tolerance. In addition, the changes in energy nutrients and fiber in different food sources are studied and compared between groups. Materials and methods: The study was conducted based on data from the control group in The Finnish gestational diabetes prevention study (RADIEL). RADIEL is a prospective, randomized, controlled intervention that was carried out in 2008–2014, and in which women at high risk of GDM pregnant in the first half of pregnancy or planning pregnancy were enrolled. The control group received usual care at antenatal clinics. The data was collected before the initiation of this thesis. Study participants with 3-day food record data from both the first and the third trimester of pregnancy were eligible for this study (n=111). GDM was diagnosed by a 75 g oral glucose tolerance test in 22 of the participants in 22–28 weeks of gestation. Of the participants, 89 remained healthy by their glucose metabolism. The differences between women with GDM and women with normal glucose tolerance were tested using a t-test for normally distributed variables, and Mann-Whitney U test, χ2 test or Fisher’s exact test for non-normally distributed variables. Analysis of covariance was used to test the differences in change in intake of energy, energy nutrients, and fiber between the first and third trimester. GDM, previous GDM, age, body mass index (BMI), education in years, and the intake of the nutrient at baseline (first trimester) were used as covariates. Results: The women with GDM had significantly lower prepregnancy BMI (p=0.025) and a history of GDM (p=0.011) was more common among them compared to women with normal glucose tolerance. Moreover, at baseline, their fasting insulin (p=0.033) and HOMA-IR (p=0.041) were lower and their HbA1c (p=0.038) higher than that of the women with normal glucose tolerance. The intake of energy, and energy nutrients and fiber in relation to energy did not differ between groups (p>0.05). However, as compaired to women with normal glucose tolerance, women with GDM reduced their intake of carbohydrates (adj. p=0.002) and sucrose (adj. p=0.002), and increased their intake of fat (adj. p=0.037) and fiber (adj. p=0.002) in relation to energy from the first trimester to the third. In food sources, the only difference between groups regarded the change of fiber (p=0.049) in relation to the total intake of fiber; this was seen in the food source of bread and flour, in which the proportion of fiber increased in women with GDM. Conclusions: The dietary intake changes significantly differently between women with GDM and women with normal glucose tolerance in regards of carbohydrate, fat, sucrose, and fiber. In women with GDM, the changes in beforementioned nutrients are in line with the Current Care Guidelines of GDM, with the exception of fiber that still changes towards the guidelines. The proportion of fiber changes differently between groups in the food source of bread and flour. Nutrition management of GDM should focus more on the importance of fiber and the composition of fatty acids in the diet, but it should also focus on increasing the proportion of protein to optimize the intake of carbohydrates and fat. The fact that women with GDM in this study had a relatively low energy intake from carbohydrates and a high energy intake from fat, raises the possible need to study how this affects the blood glucose and body composition of the child.