Tutkimuksen tehtävänä on selvittää dialogin edellytyksiä hoitajan ja muistisairaan välisessä hoitosuhteessa. Koska dialogisuus ymmärretään usein kahden tasavertaisen osapuolen väliseksi vuorovaikutukseksi, tarkastelen suhdetta, joka voi saada helposti paternalistisia piirteitä.
Tutkimuksen taustalla vaikuttaa Daryl Koehnin käsite dialoginen etiikka, jonka hän määrittelee perinteisen etiikan ja feministietiikan kautta lähdeteoksessani Rethinking Feminist Ethics: Care trust and empathy. Koehnin ajattelun pohjalta oletan, että dialogin osapuolet ovat rationaalisia ja tasavertaisia, jotta hyvä dialogi toteutuisi. Selvitän Koehnin dialogisen etiikan periaatteet ja arvioin niiden sovellettavuutta hoitajan ja muistisairaan välisessä suhteessa toisen lähteeni Hallikaisen yms. toimittaman teoksen Muistisairaan kuntouttava hoito pohjalta.
Tutkimuskysymyksenä on, mitkä ovat ehdot muistisairaan henkilön ja hoitajan välisen dialogin syntymiselle. Tutkimus lähtee liikkeelle rationaalisuuteen ja tasavertaisuuteen liittyvistä olettamuksista. Jos dialogin osapuolet ovat rationaalisia, oletan, että heillä on paremmat edellytykset tasavertaiseen suhteeseen. Lisäksi oletan, että tasavertaisuus tarkoittaa sitä, että osapuolet ovat autonomisia moraaliagentteja.
Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi, jonka avulla voidaan selvittää käsitteiden syntyä ja niiden keskinäisiä suhteita. Systemaattinen analyysi metodina mahdollistaa vuoropuhelun tutkimusongelman ja tutkimusaineiston välillä.
Tutkimus rakentuu kuudesta pääluvusta. Johdantoa seuraavassa luvussa käsittelen Daryl Koehnin ajatteluun vaikuttanutta perinteisen etiikan ja feministietiikan välistä suhdetta sekä dialogisen etiikan määritelmän syntyyn vaikuttaneiden feministieetikoiden Carol Gilliganin, Diana Meyersin ja Trudy Govierin keskeisiä näkökulmia. Kolmannessa luvussa esittelen Koehnin määrittelemät dialogisen etiikan periaatteet. Neljännessä luvussa selvitän muistisairaiden hyvän hoidon eettisiä periaatteita. Viidennessä luvussa keskityn hoitajan ja muistisairaan väliseen dialogiin. Viimeisessä luvussa ennen johtopäätöksiä käsittelen hyvän dialogin ehdoiksi tutkimusaineistoni pohjalta olettamiani rationaalisuutta ja tasavertaisuutta.
Tutkimusaineiston perusteella päädyn asettamaan luottamuksen ja kunnioituksen dialogin syntymisen kannalta olennaisimmiksi tekijöiksi, sillä ne korostuvat hoitajan ja muistisairaan suhteessa. Luottamus mahdollistaa yhteistyön, jonka määrittelen yhdeksi dialogin osatekijäksi. Osapuolten kunnioitus toisiaan kohtaan mahdollistaa yksilön kokemuksen autonomiasta, jolloin myös tasavertaisuus dialogin edellytyksenä toteutuu. Aluksi oletettu rationaalisuus dialogin ehtona ei sen sijaan korostu tutkimusaineistossa.
