Browsing by discipline "Oikeustaloustiede"

The work in question seeks to set a relatively novel form of biotechnology, synthetic biology, in the frame of European intellectual property law, with an additional focus on patent law. The primary questions that the thesis seeks to address are 1) is synthetic biology structurally incompatible with existing forms of patent law, and 2) if some incompatibility is evident, what measures are best suited to ameliorate it. Methodologically, the thesis is heavily oriented towards a combination of legal dogmatics for descriptive sections and a classical law & economics approach for the normative sections. The specific form of synthetic biology discussed in the thesis is the so-called biopart-approach (also known as biobricks), which seeks to standardize DNA and other cellular material into modular units, which can subsequently be constructed into devices and systems, implemented in a minimal genome chassis, resulting in a synthetically constructed organism. Such organisms may exhibit properties which are more commonly associated with e.g. computers. The fundamental difference between synthetic biology and other forms of genetic engineering is the introduction of true engineering principles, mathematical modelling, standardization, quality characterization, and modular construction. The research community involved in synthetic biology exhibits two distinct forms of IP practices: the IP frame is a continuation of pre-existing practises in biotechnology, in which innovations are typically appropriated through patenting. The A2K frame seeks to limit the role of IP concerns in the development of synthetic biology, somewhat analogous to how the computer operating systems market is divided into proprietary actors and open source advocates. It is taken as a matter of course that the A2K frame will not exhibit major issues in innovation being hindered from within their own group. However, the same cannot be said in regards to the IP frame. The bioparts, devices, systems and chassis, along with all of their requisite enabling technologies, biotechnological standards, and research tools are patentable subject-matter as defined in the Biotechnology Directive and EPC. One section of the thesis is devoted to exploring the implications of both EU and EPO jurisprudence on the patenting of synthetic biology. The main focus of the latter part of the work concentrates on the fact that many of the aforementioned elements of the bioparts approach are complementary goods. This raises a problem when they are granted in a disaggregated manner, as licensees must conduct a series of non-coordinated negotiations with multiple patent holders to obtain the upstream patents needed for the development of downstream commercial applications. This fragmentation of exclusionary rights is called an anticommons. Furthermore, patent claims may not be entirely independent, with the production of a seemingly discrete technology requiring the licensing of multiple overlapping input patents. This configuration is called a patent thicket. Given the international nature of synthetic biology research, and the ever increasing strain on patent offices and its concomitant effect on patent quality, it is possible that synthetic biology will exhibit both phenomena. Despite the difference in origin, these phenomena result in a similar series of market failure, namely a) royalty stacking, b) patent hold-up, and c) suboptimal transaction costs in the form of high bargaining costs and search costs. These problems exacerbate each other, and they tend to exhibit a somewhat monotonic relationship with increased patenting. Both anticommons and patent thickets are well-known and studied in relation to e.g. the ICT and semiconductor industries. The last section of the thesis explores various options to resolve both the anticommons and patent thicket. The options are divided into market solutions, such as cross-licensing, patent pooling and patent clearinghouses, as well as patent policy tools, such as patent quality management, public institution participation in the IP market and the role of courts as potential arbiters of innovation and utility. An underlying theme in the work is the presumed advent of the unitary patent system, as well as its accompanying Unified Patent Court, and their effects on the incentive structures of actors within the IP frame.

Kilpailu- ja työoikeuden rajapinta on jännittynyt. Jännitteen taustalla on yleisen taloudellisen tilanteen lisäksi taloudellisten perusvapauksien ja sisämarkkinoiden toimivan kilpailun korostuminen sekä poliittisessa päätöksenteossa että oikeuskäytännössä. Jännite on johtanut tilanteeseen, jossa kansallisen työoikeuden, etenkin työmarkkinajärjestöjen ja työehtosopimusten, kilpailulainsäädännön soveltamisalarajaus voi aiheuttaa merkittäviä kilpailunrajoitustilanteita. Vallitseva yhteiskuntapoliittinen tilanne sekä taloudellista tehokkuutta ja markkinoiden toimivuutta korostava suuntaus voivat myös välillisesti vaikuttaa siihen, millaiseksi kilpailuoikeuden ja työoikeuden suhde muodostuu. Viime kädessä tuomioistuin joutuu ratkaisemaan tästä jännitteestä johtuvat ristiriidat. Perinteisesti työmarkkinat on rajattu kilpailulainsäädännön soveltamisalasta. Kilpailulain 2 §:n mukaan kilpailulakia ei sovelleta sopimuksiin eikä järjestelyihin, jotka koskevat työmarkkinoita. Kilpailulain soveltamisalarajausta on tulkittu siten, että työehtosopimusoikeuden ydinalueen ulkopuolelle menevä sääntely, joka vahingollisella tavalla rajoittaa kilpailua, kuuluu kilpailulain soveltamisalaan. EU:n jäsenmaissa kilpailulainsäädäntöä on pyritty harmonisoimaan, mikä on nostanut esiin kilpailuoikeudellisen sääntelyn mahdollisen vaikutuksen ja soveltamisen ongelmat perinteisesti työoikeuden sääntelyyn piiriin kuuluvissa kysymyksissä. Yksittäiset oikeustapaukset, joissa kilpailuoikeus ja taloudelliset perusvapaudet ovat osittain päällekkäin työoikeuden ja sosiaalisten perusoikeuksien kanssa, ovat sisämarkkinoilla kyseenalaistaneet perinteisen kilpailu- ja työoikeuden välisen rajanvedon. Työmarkkinajärjestöjä ja työehtosopimuksia koskeva kilpailu- ja työoikeuden päällekkäisyys sekä oikeuskäytännönmuutos näkyvät esimerkiksi työtaistelutoimissa. Aiemmin työtaisteluoikeutta on pidetty lähes loukkaamattomana perusoikeutena, mutta 2000-luvun Viking-ratkaisussa EUT on antanut painoarvoa kilpailuoikeudellisille elementeille ja jopa etusijan taloudellisille perusvapauksille suhteessa palkansaajien työtaisteluoikeuteen. Toimivan kilpailun taustalla on ajatus markkinoiden tehokkuudesta, jolloin resursseja vapautuu muuhun toimintaan ja ne allokoituvat tehokkaasti. Kilpailulainsäädännöllä pyritään varmistamaan, että markkinamekanismi voi toimia ja edistämään resurssien tehokasta allokoitumista. Kilpailulain tavoitteena on terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun turvaaminen vahingollisilta kilpailunrajoituksilta. Toimivan kilpailun näkökulmasta työmarkkinajärjestöjen toiminta ja työehtosopimukset voivat muodostaa merkittäviä kilpailunrajoituksia ja jopa estää uusien yritysten markkinoille pääsyn. Työehtosopimuksilla on luonnostaan kilpailua rajoittava luonne. Esimerkiksi yrityksen toimintavapautta rajoittavat työehtosopimusmääräykset, kuten vuokratyövoiman käyttörajoitus, voivat muodostaa kilpailunrajoituksen. Tutkielmassa tarkastellaan työmarkkinajärjestöjen, työtaistelujen ja työehtosopimusten vaikutusta toimivaan kilpailuun ja markkinoille pääsyyn oikeustaloustieteellisen näkökulman ja käytännön esimerkkien kautta. Oikeustaloustiede muodostaa talouden toiminnan analyysin ja juridisen lähestymistavan välille vuorovaikutussuhteen. Tutkielmassa tarkastellaan voidaanko työmarkkinajärjestöihin ja työehtosopimuksiin soveltaa kansallisia ja EU:n kilpailusäädöksiä, etenkin SEUT 101 ja 102 artikloja. Tutkielmassa lisäksi perehdytään siihen, miten työmarkkinajärjestöt, yleissitovat työehtosopimukset ja työtaistelutoimet vaikuttavat toimivaan kilpailuun ja markkinoille pääsyyn sekä näiden taloudellisiin vaikutuksiin.

Tutkielman tarkoituksena on tarkastella rakennusurakan yleisten sopimusehtojen YSE 1998 mukaisissa rakennusurakkasopimuksissa tapahtuvia urakoitsijan suorituksen viivästyksiä erityisesti sellaisissa tilanteissa, joissa viivästys on urakoitsijan ennalta suunnittelema, ja joissa viivästys ulottaa vaikutuksensa rakennusurakkasopimusta edeltäneeseen urakkakilpailuun. Käsittelyn kohteena ovat nimenomaan sellaiset suunnitellut viivästykset, joita voidaan pitää oikeustaloustieteellisestä näkökulmasta tehokkaina sopimusrikkomuksina. Tehokkaassa sopimusrikkomuksessa sopimuksen välittömille osapuolille ei aiheudu sopimusrikkomuksesta vahinkoa, vaan tilaajalle koituva vahinko viivästyksestä kompensoidaan sopimussakolla, ja urakoitsija laskee etukäteen, kuinka paljon rakennusurakka voi viivästyä, jotta hän tekisi rakennusurakalla voittoa. Itse sopimusrikkomus koskee rakennusurakkasopimusta, mutta ulottaa merkityksensä myös urakkakilpailuun ja erityisesti urakoitsijan menestykseen urakkakilpailussa, minkä johdosta tutkielmassa puhutaan tehokkaasta sopimusrikkomuksesta rakennusurakkasuhteessa. Rakennusurakkasopimuksen sopimusrikkomus voi ulottaa merkityksensä urakkakilpailuun tutkielman mukaan silloin, jos tilaaja suosii mahdollisimman nopeaa urakka-aikataulua, mikä on myös ilmaistu tarjouspyynnössä. Tällöin urakoitsija voi tehdä urakkakilpailussa sellaisen tarjouksen, jonka sisältämässä urakka-aikataulussa urakoitsijan on alkujaankin mahdotonta pysyä ja jonka urakkahintaan on laskettu etukäteen mukaan rakennusurakan yleisten sopimusehtojen YSE 1998 mukainen viivästyssakko. Olennaista on myös se, että urakoitsija salaa varsinaisen toimintasuunnitelmansa tilaajalta, sillä näin urakoitsija voi tällaisella vilpillisellä tarjouksella voittaa sellaisen urakkakilpailun, jota urakoitsijan ei olisi mahdollista voittaa totuudenmukaisella ja realistisella tarjouksella. Toimintamallin toimivuus perustuu etenkin siihen, että rakennusurakoissa käytetään usein rakennusurakan yleisten sopimusehtojen viivästyssakkoehtoa sellaisenaan, eikä kyseinen viivästyssakkoehto ole erityisen ankara urakoitsijaa kohtaan. Lisäksi toimintamalli vaatii, että tilaaja on tarjouspyynnössään ilmoittanut voittavan tarjouksen merkittävimmäksi valintaperusteeksi nopean urakka-ajan. Tutkielmassa käsitellään sekä yksityisiä urakkakilpailuja, joihin sovelletaan rakennusalan urakkakilpailun periaatteita, sekä julkisia urakkakilpailuja, joihin sovelletaan lakia julkisista hankinnoista. Menettelyt muistuttavat jossain määrin toisiaan, ja molempien menettelyjen pääasiallinen tarkoitus tutkimuskysymyksen kannalta relevanteilta kohdin on suojata erityisesti urakkakilpailuun osallistuvien urakkakandidaattien oikeuksien toteutumista urakkakilpailussa, eikä niinkään tilaajan tai hankintayksikön oikeuksia, vaikka toki näitäkin suojataan. Tutkimuskysymykset ovat (1) selvittää, onko urakkakilpailun sääntöjen kiertäminen tosiasiassa mahdollista tässä kuvatulla tavalla sekä (2) kuinka tämänlainen toimintamalli voitaisiin kaikkein tehokkaimmin ehkäistä. Asian keskiössä on ennen kaikkea tilaajan tai hankintayksikön mahdollisuus selvittää urakoitsijoiden tarjousten aito toteuttamiskelpoisuus, johon liittyvät urakkakilpailun periaatteiden sekä hankintalain kohdat epäilyttävän alhaisesta hinnasta ja sen merkityksestä tarjouksen hylkäämisperusteena urakkakilpailussa. Tutkielmassa otetaan kantaa siihen, pitäisikö esimerkiksi epäilyttävän nopea urakka-aikataulu olla epäilyttävän alhaisen hinnan ohella tarjouksen hylkäämisperuste niin yksityisissä kuin julkisissakin urakkakilpailuissa, jotta tutkielmassa kuvattua kyseenalaista urakkakilpailutoimintaa voitaisiin ehkäistä. Tutkielmassa käytetään metodina oikeustieteelle tyypillisesti ennen kaikkea oikeusdogmaattista metodia, mutta asioita tarkastellaan niiden luonteen sekä käytännönläheisyyden takia myös oikeustaloustieteellisessä viitekehyksessä. Myös tutkimuskysymykseen (2) pyritään vastaamaan oikeustaloustieteellisiä argumentteja, käytännössä tehokkuusvertailua hyödyntäen.

Euroopan komissio antoi 9.4.2014 ehdotuksen osakkeenomistajien oikeuksia koskevan direktiivin 2007/36/EY (SHRD I) muuttamiseksi ja direktiiviä muutettiin toukokuussa 2017 osakkeenomistajien pitkäaikaiseen vaikuttamiseen kannustamisen osalta antamalla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2017/828 (SHRD II). Tämä muutosdirektiivi on osa laajempaa eurooppalaista pyrkimystä kohti pääomamarkkinaunionia. Jäsenvaltioiden piti panna muutosdirektiivi täytäntöön ja saattaa muutosdirektiivin edellyttämä kansallinen sääntely voimaan viimeistään 10.6.2019. Tämän tutkimuksen kohteena on yritysjohdon kannustinjärjestelmät päämies-agentti-teorian valossa. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella tarkemmin uutta osakkeenomistajien oikeudet–direktiivin muutosdirektiiviä ja sen vaikutuksia palkitsemiseen. Tarkemmat tutkimuskysymykset, joita on tarkoitus selvittää muutosdirektiivin osalta ovat: 1) Miksi osakkeenomistajien oikeudet-direktiivi muuttui? 2) Miten muutosdirektiivi vaikuttaa palkitsemiseen? sekä 3) Miten kansallinen lainsäädäntö ja itsesääntely muuttuvat muutosdirektiivin johdosta? Tämän tutkimuksen tutkimusmenetelmä on oikeusdogmaattinen ja sen näkökulma yhtiöoikeudellinen sekä oikeustaloustieteellinen. Lähdemateriaalina tutkimuksessa on käytetty oikeusdogmaattiselle tutkimukselle tyypillisiä lähteitä, eli lainsäädäntöä, lainsäädännön esitöitä, lainsäädännön kommentaariteoksia, oikeuskirjallisuutta sekä artikkeleita. Tehdyn tutkimuksen perusteella voi todeta seuraavaa. Osakkeenomistajien oikeudet -direktiivin muutoksen taustalla on vuoden 2008 finanssikriisi. Direktiivin muutoksella halutaan vahvistaa osakkeenomistajien mahdollisuuksia vaikuttaa pörssiyhtiöiden johdon palkitsemiseen, sekä lisätä osakkeenomistajien ja muiden sijoittajien tiedonsaantia yhtiön johtoon kuuluvien henkilöiden palkitsemisesta, parantamalla dialogia osakkeenomistajien ja yhtiön välillä. Muutosdirektiivin keskeisin aiheuttama muutos liittyy pörssiyhtiöille asetettuihin raportointivelvollisuuksiin sekä vaatimuksiin viedä tiettyjä asioita yhtiökokouksen päätettäväksi. Palkitsemisen osalta tämä tarkoittaa sitä, että yhtiökokouksissa tullaan äänestämään ylimmän johdon toteutuneesta palkitsemisesta ja palkitsemispolitiikasta. Tätä kutsutaan say-on-pay –käytännöksi. Yhtiökokouksen päätettäväksi tulee täten viedä yhtiön laatima palkitsemispolitiikka ja palkitsemisraportti, ja jos osakkeenomistajat haluavat äänestää palkitsemispolitiikasta tai palkitsemisraportista yhtiökokouksessa, niin neuvoa-antava tai sitova äänestys tulee järjestää. Osakkeenomistajilla on oikeus äänestää ylimmän johdon palkitsemispolitiikasta vähintään joka neljäs vuosi ja aina, kun halutaan tehdä merkittävä muutos politiikkaan. Palkitsemispolitiikassa tulee selvittää, kuinka palkitseminen tukee yhtiön liiketoimintastrategiaa, pitkän aikavälin tavoitteita sekä kestävää kehitystä. Muutosdirektiivin myötä yhtiöille tulee lisäksi myös erilaisia lisävaatimuksia palkitsemisraportointiin liittyen. Jokaisen ylimpään johtoon kuuluvan henkilön edellisvuoden toteutuneesta palkitsemisesta kaikilta osin, tulee yhtiöiden julkaista palkitsemisraportti yhtiön verkkosivuilla. Tämän raportin yhtiöiden tulee saattaa yhtiökokouksen käsiteltäväksi vuosittain. Osakkeenomistajien oikeus vaikuttaa johdon palkitsemiseen, eli ”say on pay”, tulee voimaan yhtiökokouksissa vuodesta 2020 alkaen, palkitsemispolitiikan osalta vuonna 2020 ja palkitsemisraportin osalta vuonna 2021. Muutosdirektiivi hyväksyttiin Suomessa keväällä 2019 ja Suomi toteutti vuonna 2019 kansalliset lainsäädäntömuutokset, jotka johtuivat muutosdirektiivistä. Palkitsemiseen liittyvän lainsäädännön osalta, osakeyhtiölakiin (OYL) ja arvopaperimarkkinalakiin (AML) sekä eräisiin niihin liittyviin lakeihin tehtiin muutoksia. Tämän lisäksi annettiin myös uusi valtiovarainministeriön asetus (VvMA osakkeen liikkeeseenlaskijan palkitsemispolitiikasta ja palkitsemisraportista), johon sisältyy tarkemmat säännökset palkitsemispolitiikan ja palkitsemisraportin sisällöstä ja tietojen esittämistavasta direktiivin täytäntöön panemiseksi. Myös Arvopaperimarkkinayhdistyksen Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance-koodia) päivitettiin muutosdirektiivin voimaantulon myötä. Arvopaperimarkkinayhdistys ry julkaisi 1.11.2019 uuden hallinnointikoodin (Corporate Governance 2020), jota pörssiyhtiöiden on noudatettava 1.1.2020 lähtien. Say on pay-järjestelmä on jo käytössä useissa maissa ja tutkimustiedon perusteella, järjestelmä on lisännyt osakkeiden käyttöä osana johdon palkitsemisjärjestelmää. Palkitsemisen tasoon sillä ei puolestaan ole juurikaan ollut vaikutusta. Suomessa vaikutukset tulevat olemaan samankaltaisia. Osakkeiden käyttö palkitsemismuotona tulee luultavasti lisääntymään. Kun lisäksi ottaa huomioon sen, että ulkomaalaisilla osakkeenomistajilla on merkittäviä omistusosuuksia suomalaisissa yhtiöissä, niin myös palkitsemisen tasossa voi tapahtua nousua. Ulkomaalaiset osakkeenomistajat haluavat varmistua siitä, että heidän omistamissaan yhtiöissä on mahdollisimman pätevä johto ohjaamassa yhtiön toimintaa. Tämän seurauksena on myös odotettavissa, että palkitsemisen tasossa tulee tapahtumaan kansainvälistä harmonisoitumista.