Browsing by discipline "Lääkintä- ja bio-oikeus"

Surrogacy is a debated way of having children. It divides people, and jurisdictions in those who endorse it and those who do not accept it. Just within Europe there are multiple approaches adopted on its regulation, alternating between permissive take on it to total bans and criminal sanctions. Globalisation, advancement of medicine and digitalisation have contributed to enabling the providers of surrogacy services in countries where it is legal with the people in the countries where it is not permitted at all or where they are not eligible to take part in such an agreement, who want to have a child through a surrogacy arrangement. This has created a completely unregulated global market of service providers and cross-border reproductive patients circumventing domestic legislation. The diversity of regulatory approaches in national legislation in Europe combined with the total absence of international regulation create a robust foundation to exploitation and human rights infringements in surrogacy cases. Most European states have ratified the European Convention on Human Rights, and have to accommodate its requirements in their legislation and practices concerning surrogacy. Consequently, this thesis aspires to map out the different legislative ways that European countries have adopted in regulating surrogacy, and evaluate their compatibility with the European Convention on Human Rights as well as their felicity in ensuring the realisation of the human rights of the surrogate mothers. In addition to that, the thesis discusses the historical development of medically assisted reproduction and surrogacy. Cross-border surrogacy has led to litigation on both domestic courts and in the European Court of Human Rights. The case law from both of this are shaping the developing understanding of the scope of national legislation regarding surrogacy. Cross-border reproductive tourism has put the scope of national law in test, invoking questions about whether national regulation on the subject will prove to be redundant when the circumvention of national is increasingly affordable and accessible. Judging these cases, the courts have to take into account not only domestic legislation, but also international conventions the states have contracted and the principles, such as the priority of the best interest of the child, stemming from them. This thesis has a detailed review of the cross-border surrogacy cases of the European Court of Human Rights, and analyses case law’s impact on the current and the future development of national and international regulation, their effect on the predictability and legal stability of domestic law. Lastly, the thesis maps out the current endeavours on international level to draft international regulation on surrogacy. There are some similarities between the development of the international adoption regulation to ongoing developments of surrogacy in practice and in regulation. The thesis provides a brief review of present situation of international regulation, and aspires on its part to contribute data to analysing the best regulatory options for both national and international regulation on surrogacy.

Bioteknologinen kehitys on mahdollistanut ihmisten kudosnäytteiden entistä laajemman käytön terveyttä edistävässä tutkimuksessa. Suomessa näytteiden tutkimuskäytöstä ei ollut aiemmin erityislainsäädäntöä, vaan siitä säänneltiin sellaisten lakien kautta, joita ei ollut varsinaisesti säädetty näytetutkimusta silmällä pitäen. Nyttemmin asia on korjaantunut, kun näytekokoelmien systemaattista käyttöä varten on säädetty biopankkilaki (688/2012). Tutkielmassa tarkastellaan näytteiden tutkimuskäyttöä näytteenantajan itsemääräämisoikeuden näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää, kuinka näytteenantajan itsemääräämisoikeus on parantunut entisestä biopankkilain säätämisen myötä. Koska näytteenantajan suostumus on ensisijainen näytteitä ja niihin liittyviä tietoja koskeva käsittelyperuste, tarkastelu keskittyy persoonallisuusoikeudellisen informed consent- doktriinin ympärille. Tutkielmassa hyödynnetään lähinnä oikeusdogmaattista ja oikeusvertailevaa metodia, joita täydentää myös oikeudellis-eettinen tutkimusmenetelmä. Kudostutkimusten kontekstissa suostumusmalli on kehittynyt lääketieteellisten interventiotutkimusten käyttöönottamasta nimenomaisesta suostumuksesta kohti laajempaa suostumusta, jonka nojalla näytteenantaja voi suostua näytteidensä ja tietojensa käyttöön myös tulevia tutkimuksia varten. Laaja suostumus ei kuitenkaan tarkoita, että suostumus olisi päättymätön, vaan näytteenantajalla säilyy edelleen mahdollisuus muuttaa tai rajata suostumustaan tai peruuttaa suostumuksensa niin halutessaan. Biopankkilain mukaan peruuttamisoikeudella ei kuitenkaan ole taannehtivia oikeusvaikutuksia, vaan tutkijat voivat edelleen hyödyntää ennen peruuttamista aikaansaatuja tutkimustuloksia. Näytteenantajan itsemääräämisoikeuteen kuuluu myös tiedonsaantioikeus, jonka perusteella henkilöllä on oikeus tietää onko biopankissa häntä koskevia näytteitä, mistä häntä koskevia tietoja on saatu ja mihin tutkimuksiin näytteitä ja tietoja on luovutettu. Näytteenantajalle on pyynnöstä annettava näytteestä määritetty analyysitieto ja geneettisen tiedon osalta myös selvitys tiedon merkityksestä. Näytteenantaja voi myös päättää haluaako hän tietää omaan terveyteensä vaikuttavista merkityksellisistä biopankkitutkimuksen löydöksistä. Kudostutkimuksen erityisesimerkkinä tutkielmassa käsitellään näytteenantajan itsemääräämisoikeutta myös pluripotenteilla kantasoluilla tehtävässä tutkimuksessa, jossa suostumuskysymykset ovat haastavampia. Tutkielmassa kuitenkin päädytään siihen, ettei myöskään tässä kontekstissa perustavanlaatuisia tutkimuseettisiä periaatteita tule unohtaa, vaan näytteenantajalla on oikeus peruuttaa suostumuksensa myös hänen raakamateriaalistaan muodostettujen kantasolulinjojen tutkimuskäyttöön, jos linjat voidaan vielä yhdistää luovuttajaan. Tutkimuksen perusteella käy kuitenkin ilmi, että kansainväliset käytännöt peruuttamisoikeuden osalta ovat vaihtelevia, joka voi rajoittaa kantasolulinjojen jakamista eri oikeusjärjestelmien välillä. Kudostutkimuksiin kuuluu merkittävänä osana myös tietosuojakysymykset, sillä näytteen analysoinnin jälkeen siitä saatu ja siihen liitetty tieto on tutkimuksen tärkein voimavara, mutta myös olennaista suojelua vaativa intressi. Tältä osin tutkielmassa käydään läpi henkilötietolain biopankkilakia täydentävää sääntelyä ja nostetaan esille tietosuojasääntelyn ja tutkimuslainsäädännön välisiä jännitteitä. Tutkimuksen perusteella käy ilmi, että erityisesti rekisterien tutkimuskäyttöä koskeva lainsäädäntö on nykyisellään liian rajoittava biopankkitoiminnan tavoitteiden täysimääräisen toteutumisen kannalta ja edellyttäisi lainsäädännön muutoksia. Translationaalisen lääketieteen tavoitteena on tuottaa kudosnäytteistä perustutkimustiedon lisäksi myös kliinisiä hoitomuotoja potilaille. Tässä mielessä kudostutkimuksiin liittyy myös kaupallinen näkökulma, sillä lääkekehityksessä näytteet voivat muuttua taloudellisesti arvokkaiksi. Tutkielman lopuksi näytteenantajan itsemääräämisoikeutta pohditaan eettis-oikeudellisesti myös omaisuusajattelun kautta, sillä erityisesti common law-maissa on alettu esittää vahvoja argumentteja sen puolesta, että näytteen luovuttajilla voisi olla omistusoikeudellinen intressi heistä irrotettuihin kudoksiin. Tutkielmassa kuitenkin päädytään siihen, että biopankkilain laaja suostumusmalli, tiedonsaantioikeus ja tutkimustoiminnan julkinen valvonta turvaavat entistä paremmin näytteenantajan oikeudet. Suostumus on siis riittävä keino näytteenantajien itsemääräämisoikeuden toteuttajana, eikä näytteistä tarvitse tehdä luovuttajien omaisuutta, sillä myös itsemääräämisoikeudella on oltava rajansa ja se on asetettava linjaan muiden kudostutkimusta koskevien perusoikeuksien kanssa.

Ihmiskauppa on maailmanlaajuisesti yksi nopeimmin kasvavista ja tuottoisimmista rikollisuuden muodoista. Ihmiskauppa on ilmiönä vielä jonkin verran tuntematon, vaikka sen vaikutukset ovat valtavat. Ihmiskaupan syitä ovat köyhyys, syrjäytyneisyys, valtioiden rakenteiden heikkous ja näistä johtuva toivottomuus sekä järjestäytyneen rikollisuuden kasvu. Ihmiskaupan harjoittajat etsivät jatkuvasti uusia muotoja ihmisten hyväksikäytölle. Maailman tilanne on arvaamaton, ja hädänalaisia ihmisiä on helppo rekrytoida erinäisiin toimintoihin joiden avulla ihmiskauppiaat saavat tuottoa. Ihmiskauppaa esiintyy monessa eri muodossa. Prostituutio tai muu seksuaalinen hyväksikäyttö on yleisesti tunnistetuin ihmiskaupan muoto, mutta ihmiskauppaa voidaan tavata monessa muussakin muodossa. On tärkeää osata tunnistaa ihmisen hyväksikäyttö ihmiskaupaksi, jotta uhri saa asianmukaisen avun ja ilmiöön kyetään pääsemään kiinni sen esiintymisen vähentämiseksi. Sijaissynnytys puolestaan on erittäin vaativa lapsettomuuden hoitomuoto, jossa joku kantaa ja synnyttää toiselle lapsen sopimuksesta. Joissakin valtioissa on noussut sijaissynnytykseen erikoistuneita keskittymiä, joissa vähäosaiset naiset tarjoutuvat sijaissynnyttäjiksi taloudellisen pakon sanelemana. Esille on myös tullut tapauksia, joissa naiset eivät ole päätyneet sijaissynnyttäjiksi vapaaehtoisesti. Tutkimuksen tarkoituksena on selkeyttää missä kohdin sijaissynnytysjärjestely on sen luonteinen, että se täyttää ihmiskaupan tunnusmerkistöt. Tutkimuksessa etsitään rajapintoja toteutuneista sijaissynnytysjärjestelyistä, ja peilataan niissä läsnäolleita elementtejä ihmiskauppaan liittyviin keskeisiin kansainvälisiin sopimuksiin sekä suomalaiseen lainsäädäntöön aihepiirin sisällä. Rajanpintojen selkeyttäminen on tarpeen, sillä aihepiirin sisällä tapahtuvat muutokset teknologian kehittyessä, valtionsisäisissä lainsäädännöissä sekä globalisaation aikaansaamien kuluttajasuuntausten virtauksissa tekevät aiheesta erittäin ajankohtaisen. Hedelmöitysteknologia levittyessä uusille markkinoille keinohedelmöityshoitoja on saatavilla alati uusilla alueilla, ja hedelmöityshoitoja kaipaavat pariskunnat sukkuloivat eri valtioiden lainsäädäntöjen puitteissa etsien itselleen parhainta mahdollista lisääntymisturismin kohdemaata. Kun valtiot heräävät tiettyyn ilmiöön ja ryhtyvät toimenpiteisiin sen estämiseksi, toiminta siirtyy toisaalle tai maan alle, ja samalla entistä kauemmas kontrollin piiristä. Tämän vuoksi esitän tutkimuksessa ratkaisuja, jotka poikkeavat valtioiden sisäisestä protektionismiin viittaavasta sijaissynnytysten täyskiellosta.

Koeputkihedelmöityksen kehitys on tehnyt mahdolliseksi käyttää sijaissynnyttäjää. Sijaissynnyttäjän käytöllä tarkoitetaan sitä, että alkio viedään naiseen (sijaissynnyttäjä) siinä tarkoituksessa, että synnyttävä nainen synnytyksen jälkeen luovuttaa lapsen toiselle henkilölle tai parille (aiottu vanhempi / aiotut vanhemmat). Sijaissynnytysjärjestelyä voidaan käyttää lapsettomuuden avuksi esimerkiksi silloin, kun lapsettomuuden syy on kohdun puuttuminen tai kun raskauden läpivieminen ei ole mahdollista kohdun vaikean rakenteellisen vian tai toiminnallisen häiriön takia tai kun raskaus muodostaisi uhan naisen tai syntyvän lapsen terveydelle Hedelmöityshoitolain valmistelun yhteydessä monet merkittävää asiantuntemusta edustaneet lausunnonantajat vastustivat sijaissynnytysjärjestelyjen käytön mahdollisuutta, niin myös sosiaali- ja terveysministeriön valtakunnallinen terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta ETENE. Hedelmöityshoitolain (1237/2006) voimaantulon myötä syyskuussa 2007 keinohedelmöitykseen perustuvat sijaissynnytysjärjestelyt kiellettiin Suomessa. Vuodesta 1991 hedelmöityshoitolain voimaantuloon asti sijaissynnytysjärjestelyt olivat mahdollisia yhtenä lapsettomuushoidon muotona. Suomessa on ennen vuotta 2007 tehty koeputkihedelmöitykseen perustuneita sijaissynnytysjärjestelyjä kolmisenkymmentä kappaletta ja niiden avulla arvioidaan syntyneen yli kymmenen lasta. ETENE:n muutettua kantaansa sijaissynnytyskysymyksessä syksyllä 2011, oikeusministeriö laati arviomuistion, jossa esitettiin kolme sääntelyvaihtoehtoa mahdollisen lainsäädäntötyön jatkovalmistelun perustaksi. Vaihtoehdoiksi esitettiin: nykytilan jatkaminen eli keinohedelmöitykseen perustuvien sijaissynnytysten täyskiellon jatkaminen, ei-kaupallisten sijaissynnytysten salliminen rajoituksitta tai ei-kaupallisten sijaissynnytysten salliminen yksittäisissä tapauksissa. Vaikka oikeusministeriön selvitystyö ei johtanut lainsäädännön muutostoimiin, totesi oikeusministeri tiedotteessaan kesäkuussa 2013, että oikeusministeriöllä on nyt suuri määrä pohjatyötä tehtynä ja paljon aineistoa, joka auttaa sijaissynnytyskysymyksen mahdollisessa jatkovalmistelussa.

Raskaudenaikainen päihteidenkäyttö on globaali ongelma ja voi vahingoittaa sikiön tervettä kehittymistä erittäin vakavasti. Suomessa raskaudenaikainen päihteiden, erityisesti alkoholin, käyttö on todettu sikiön kehityshäiriöiden merkittävimmäksi yksittäiseksi syyksi ja ainoaksi, joka olisi täysin ennalta ehkäistävissä. Alkoholi vaurioittaa sikiön elinten kehittymistä läpi raskauden ja kaikkein vakavimmin vaurioituneet lapset diagnosoidaan ns. FAS-lapsiksi. Tämän pro gradu -tutkielman lähtökohta on tarkastella syntymättömän lapsen oikeutta terveyden suojaan. Lähestyn tätä aihetta sikiön perustavanlaatuisten oikeuksien näkökulmasta suhteessa odottavan äidin itsemääräämisoikeuteen. Tarkastelen tilannetta ennen kaikkea raskaana olevan naisen tahdonvastaista hoitoa koskevien edellytysten täyttymisen näkökulmasta erityisesti Suomen perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta syntymättömältä lapselta puuttuvan oikeussubjektistatuksen huomioiden. Tämän vuoksi tutkielmani lähdeaineisto on säädöspainotteinen. Tutkimukseni rakentuu pääasiallisesti ongelmakeskeiselle lainopille, jonka lähtökohta on raskaudenaikainen alkoholinkäyttö ja sen aiheuttamat vauriot. Lainopin lisäksi tutkimuksessani on myös oikeuspoliittisen de lege ferenda -tutkimuksen piirteitä. Pyrin kartoittamaan mahdollista ratkaisumallia, jolle oikeudellinen sääntely voisi tulevaisuudessa perustua. On epäilemättä sikiön ja pitkällä tähtäimellä äidinkin etu, että sikiön tervettä kehittymistä pystytään suojelemaan siinäkin tilanteessa, jossa äidin oma tahdonvoima ei siihen riitä. Tämän lisäksi sikiön terveen kehittymisen suojelu on myös yhteiskunnan etu. Elämä on oikeushyvistä se kaikkein tärkein ja luovuttamattomin. Terveyden suojelu on samalla myös elämän suojelua. Sikiön elämän suojan rinnalle tulisi tulevaisuudessa nostaa sikiön terveyden suoja. Ihmisarvo on ihmisoikeuksista tärkein ja kaikkien ihmisoikeuksien perusta. Myös syntymättömällä lapsella on ihmisarvo, jota on kyettävä suojelemaan lainsäädännöllisin instrumentein sivistysvaltiossa, joka on sitoutunut kunnioittamaan kaikkia ihmisoikeuksia.

OTM-tutkielmassani tutkin, miten parhaiten tuettaisiin terveyssektorin innovaatiotoimintaa ja samalla turvattaisiin henkilötietojen suoja niin perusoikeuksien kuin EU:n yleisen tietosuoja-asetuksenkin edellyttämällä tavalla. Tarkastelen esimerkkitapauksena juuri voimaan astunutta toisiolakia (laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä 552/2019). Aihe on ajankohtainen, sillä terveysalan teknologioilla ja innovaatiotoiminnalla pyritään vastaamaan globaaleihin haasteisiin kuten väestön vanhenemiseen, kansalaisten valinnanvapauden lisäämiseen ja digitalisaation kehittymiseen, ja siten hankkimaan Suomelle taloudellista kasvua. Innovaatioiden kehittämiseksi tarvitaan kuitenkin tietovarantoja, joita toisiolailla pyritään hyödyntämään. Hallituksen esitystä toisiolaiksi (159/2017 vp) kritisoitiin vahvasti siltä osin, kun oltaisiin sallittu henkilötietojen käyttö suostumuksen perusteella kehittämis- ja innovaatiotoimintaa varten. Lisäksi lain esitöissä ilmeni paljon eriäviä näkemyksiä koskien esimerkiksi suostumuksen käyttöä käsittelyperusteena, tieteellisen tutkimuksen määritelmää ja tietosuoja-asetuksen sallimaa kansallista liikkumavaraa. Erityisesti suostumus terveystietojen käsittelyperusteena tässä yhteydessä on kiistelty teema, minkä johdosta on myös mielekästä tutkia missä määrin henkilö voi suostumuksen edellytykset on mahdollista täyttää innovaatiotoiminnan yhteydessä, missä määrin henkilö voi suostumuksella rajoittaa omien perusoikeuksien toteutumista ja mikä olisi eettisesti kestävin keino käsitellä arkaluontoisia henkilötietoja lain tarkoituksia varten. Tulen tutkielmassani perehtymään yllä mainittuihin kiistanalaisiin kohteisiin ja esittämään niiden perusteella oman de lege fe-renda –suositukseni. Tutkielmani on oikeuspoliittinen lainsäädäntötutkimus, jossa pyrin tarjoamaan lainsäätäjälle erilaisia ratkai-suja innovaatiotoiminnan edistämiseksi ja henkilötietojen suojan turvaamiseksi. Tutkielmassani tulen vastaamaan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1. Mikä on terveystietojen sääntelykehys? 2. Mitä suostumuksen käyttö terveystietojen käsittelyperusteena edellyttää ensinnäkin tietosuoja-asetuksen ja toiseksi perustuslain näkökulmasta? 3. Minkälainen ratkaisu tukisi parhaiten terveysalan kehittämis- ja innovaatiotoimintaa ja turvaisi samalla tutkimuksen kohteina olevien henkilöiden perusoikeudet? Lisäksi tarkastelen kehittämis- ja innovaatiotoiminnan sisältöä: mitä se tarkalleen ottaen on, miksi sitä tarvitaan terveysalalla ja mikä sen erottaa tieteellisestä tutkimuksesta? Tarkastelen ensin kehittämis- ja innovaatiotoiminnan sisältöä ja merkitystä, jonka jälkeen perehdyn terveystietojen suojaan. Tarkastelen eri instrumentteja, ja niissä asetettuja periaatteita, joilla henkilötietoja suojataan ja tutustun terveystietojen erityisasemaan henkilötietojen suojan kannalta. Tämän jälkeen tutustun suostumukseen niin perusoikeusnäkökulmasta kuin tietojenkäsittelyperusteena. Lopuksi esittelen lain esitöissä ilmennyttä keskustelua ja teen oman de lege ferenda –ehdotukseni.

Tutkielmassa tarkastellaan terveydenhuollon ammattihenkilöiden välisiä potilastietojen (potilasasiakirjaan sisältyvien potilasta koskevien tietojen) siirtoja. Tyypillisesti näitä tehdään kahden tai useamman terveydenhuollon ammattihenkilön välillä tapahtuvassa konsultointitoiminnassa. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679, annettu 27 päivänä huhtikuuta 2016, luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuojaasetus) on osa EU:n tietosuojalainsäädännön uudistusta. Asetuksena se on Suomessa suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä. Yleisen tietosuoja-asetuksen soveltaminen alkoi 25.5.2018. Suomessa tietosuoja-asetuksen tarjoama kansallinen liikkumavara on toteutettu 1.1.2019 voimaan tulleella tietosuojalailla (1050/2018). Sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö on Suomessa jaettu useaan erityislakiin. Osa näistä erityislaeista on vanhoja. Esimerkiksi tutkielman kannalta olennainen laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992, jäljempänä potilaslaki) on jo melkein 30 vuotta vanha. Sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöä on yritetty uudistaa useamman edellisen hallituksen toimesta kokonaisuudistuksena – siinä kuitenkaan onnistumatta. Lakien uudistyö on taas käynnissä pääministeri Sanna Marinin hallituksen toimesta. Tutkielman aiheeseen syventyminen on ajankohtaista, koska maailma on muuttunut potilaslain säätämisestä ja meillä on uutta lainsäädäntöä, jonka käsitteistö mahdollistaa aiheen tarkastelun uusin työkaluin. Esimerkkinä maailman muuttumisesta on se, että konsultointia on nykyään helppo tehdä yleisessä tietoverkossa. Uudesta tietosuojalainsäädännöstä tutkielman kannalta keskeisin on tietosuoja-asetus. Tietosuoja-asetuksella on nimenomaan pyritty vastaamaan henkilötietojen käsittelyyn käytettävän teknologian kehitykseen. Tutkielmassa pyritään selvittämään konsultaatiotilanteen kannalta tärkeitä kysymyksiä uuden tietosuojalainsäädännön näkökulmasta. Tutkielmassa paneudutaan olennaisiin käsitteisiin kuten potilastieto, terveystieto, pseudonymisointi, anonymisointi, laillinen käsittelyperuste ja rekisterinpitäjä. Esimerkkinä tarkastellaan konsultaatiotilannetta, missä konsultaatio tehdään sähköisessä palvelussa kahden tai useamman terveydenhuollon ammattihenkilöiden välillä siten, että palvelu on muu kuin työnantajan siihen osoittama/tarjoama työkalu. Kyse voi olla esimerkiksi sosiaalisen median käytöstä konsultointiin. Anonyymit tiedot eivät määritelmällisesti ole henkilötietoja, joten ne eivät kuulu tietosuojalainsäädännön soveltamisalaan. Itse anonymisointi on kuitenkin käsittelytoimi, jolloin henkilötietojen anonymisoinnissa on kyse henkilötietojen käsittelystä. Kysymys siitä, mistä avoimessa palvelussa voi keskustella, kiteytyy ennen kaikkea anonyymin ja pseudonyymin tiedon rajanvedon tarkasteluun. Pseudonyymit tiedot ovat edelleen henkilötietoja, joten pseudonyymit potilastiedot ovat edelleen potilastietoja. Potilastiedot ovat salassapidettäviä usean kansallisen lain nojalla. Potilastiedot kuuluvat myös pääsääntöisesti yleisen tietosuoja-asetuksen erityisten henkilötietoryhmien lähtökohtaisen käsittelykiellon piiriin. Käsittelykieltoon on poikkeuksia tietosuoja-asetuksessa ja tietosuojalaissa. Terveydenhuollon kannalta yksi olennaisimmista poikkeuksista tietosuoja-asetuksen erityisten henkilötietoryhmien käsittelykieltoon on tietosuojalain poikkeus terveydenhuollon palveluntarjoajan järjestämään tai tuottamaan palveluun liittyvästä terveystietojen käsittelystä.

Ruumiin ja sen osien lääketieteellisen hyödyntämisen kasvaessa on yhä ajankohtaisemmaksi tullut kysymys siitä onko ruumiilla oikeuksia tai muita suojattavia intressejä. Ruumiin tai sen osan hyödyntäminen tutkimuksessa, opetuksessa tai jopa elävien hoidossa herättää etenkin lääkintäoikeuden näkökulmasta kysymyksen koskien sitä voiko ruumiilla olla (perus- ja ihmis-) oikeuksia, jotka vaikuttaisivat tutkijoiden, lääkäreiden tai muiden toimintaan näiden käyttäessä ruumiita tutkimus- ja opetustarkoituksiin. Ajatus siitä, että kuolleetkin kykenisivät omaamaan oikeuksia on pääosin suhteellisen tuore. Kuolleen käsittelyä ja oikeuksia koskevia kysymyksiä onkin Suomen lainsäädännössä ja oikeuskirjallisuudessa käsitelty niukasti. Vainajia koskevien säännösten suojelukohteena on usein ollut kuolleen sijasta elävien ihmisten intressien suojaaminen. Tutkielman tarkoituksena on selvittää ensinnäkin sitä onko kuolleilla ihmisarvoa ja koskeeko ihmisarvon loukkaamattomuuden suoja vainajia. Toiseksi pohditaan sitä voidaanko kuolleilla ajatella olevan oikeuskelpoisuutta ja oikeuksia yleisesti. Tutkielmassa ei oteta kantaa siihen mitä oikeuksia kuolleilla voisi mahdollisesti olla, eikä perehdytä siihen miten kuolleita pitäisi käsitellä, mikäli ihmisarvon ja ihmisarvon loukkaamattomuuden katsotaan koskevan vainajiakin. Tavoitteena on siis selvittää hyvin yleisellä tasolla koskeeko ihmisarvo ja sen loukkaamattomuus kuolleita ja voidaanko kuolleilla ajatella olevan oikeuksia. Ensimmäistä kysymystä selvitetään lainopillisesti Suomen näkökulmasta käyttäen tähän perustuslakia (11.6.1999/731), lakia lääketieteellisestä tutkimuksesta (9.4.1999/488, tutkimuslaki) ja lakia ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä (2.2.2001/101, kudoslaki). Lainopilla eli oikeusdogmatiikalla tarkoitetaan oikeustieteen perinteistä ydinaluetta, jonka tutkimuskohteena on voimassaoleva oikeus. Lainopissa selvitetään siis voimassaolevan oikeuden sisältöä. Toista kysymystä selvitetään oikeusteoreettisella otteella käyttäen apuna parhaiten kuolleen oikeuksien olemassaoloa tukevana teoriana ns. intressiteoriaa. Lyhyesti sanottuna intressiteoria liittyy ajatukseen siitä, että oikeudet ovat yhteydessä oikeudenhaltijan intresseihin. Intressiteoriaan pohjaudutaan lähtien siitä oletuksesta, että vainajalla voisi olla voimassaolevia intressejä kuoleman jälkeenkin. Oikeusteoria tutkii oikeustieteen ja oikeuden yleisiä piirteitä ja kysymyksiä. Oikeusteoria käsittelee mm. eri oikeudenaloille yhteisiä oikeusperiaatteita ja käsitteitä. Tutkielman alussa käsitellään lyhyesti kuolemaa yleisesti ja pohditaan sitä millainen merkitys kuolleella ruumiilla on. Tämän jälkeen selvitetään ensin kuolleen henkilön juridista asemaa ja sen kuolleelle suomaa suojaa Suomessa perustuslain tasolla ja toiseksi opetus- ja tutkimuslakien näkökulmasta, jonka jälkeen pohditaan perus- ja ihmisoikeussuojan ulottuvuutta kuolleisiin. Tästä siirrytään selvittämään sitä voidaanko kuolleilla ajatella olevan oikeuksia yleisellä tasolla. Tässä osiossa käsitellään mm. kysymyksiä siitä tulisiko kuolleilla olla oikeuksia, mihin mahdolliset oikeudet ovat kytköksissä, kauanko ne ovat voimassa, miten tulisi suhtautua ristiriitoihin elävien ja kuolleiden oikeuksien välillä sekä kuka kuolleen oikeuksia ajaisi. Tutkielman loppuosassa käsitellään sitä miten kuolleita voidaan juridisesta näkökulmasta käyttää Suomessa tutkimus- ja opetustoiminnassa ja kuinka ajatus kuolleiden ihmisarvon olemassaolosta vaikuttaa näitä toimintoja koskevassa lainsäädännössä. Tämän tutkielman päätelmänä on, että Ihmisarvoa on pidettävä myös vainajille kuuluvana ehdottomana ja luovuttamattomana oikeutena, joka kuvastaa sitä arvoa, joka kuuluu jokaiselle ihmiselle tämän tilasta ja statuksesta huolimatta. Ihmisarvon luonne on sellainen, että sen on katsottava säilyvän myös henkilön kuoleman jälkeenkin. Tämä ajatus voidaan perustaa kuolleeseen itseensä liittyvien seikkojen lisäksi ihmisarvon merkitykseen yhteiskunnassa. Ihmisarvon olemassaolo ja sen loukkaamattomuus on tärkein kuollutta suojaava oikeudellinen arvo. Suojan kannalta on kuitenkin tärkeää tiedostaa se, että ihmisarvon loukkaamattomuuden sovellettavuus on kuolleiden osalta suppeampi, kuin elävistä ihmisistä puhuttaessa. Vainajien kohdalla onkin siksi puhuttava ns. residuaalisesta ihmisarvosta. Tässä rajoitetussa muodossaankin ihmisarvon voidaan katsoa kuuluvan kaikille kuolleille ja riippumatta siitä onko vainajalla joku valvomassa vainajan etuja tämän puolesta. Suomen lainsäädännössä perus- ja ihmisoikeudet on perinteisesti katsottu kuuluvan henkilölle vain tämän elinaikana. Suomen lainsäädäntöä on kuitenkin mahdollista tulkita siten, että ihmisarvon loukkaamattomuus ulottuu myös vainajiin. Perustuslain 1 § on tulkittavissa siten, että ihmisarvon loukkaamattomuuden suoja koskee myös kuolleita ihmisiä. Etenkin silloin, jos pykälän voidaan katsoa saavan itsenäisen merkityksen, eikä sitä tulkita vain muiden perusoikeuspykälien taustalla vaikuttavana arvona. Ajatus kuolleiden ihmisarvosta saa lisätukea mm. kudoslain ja tutkimuslain tulkinnasta. Kudoslakia sovellettaessa ihmisarvon loukkaamattomuuden on mielestäni katsottava suojaavan myös kuollutta ihmistä, vaikka tämä ei itse lakitekstistä suoraan ilmenekään. Samoin myös tutkimuslain tulkinnassa voidaan ihmisarvon loukkaamattomuuden katsoa soveltuvan vainajiin.

Tutkielmassa tarkastellaan miten vankien hoitotilanteessa otetaan huomioon yksityisyyden suoja sekä järjestyksen ja turvallisuus. Vankien terveydenhuolto järjestetään pääasiassa vankilassa, mutta aika ajoin vanki lähetetään tilapäisesti vankilan ulkopuolelle hoitoon tai tutkimuksiin. Tutkielmassani pohdin, miten yksityisyyden suoja sekä järjestys ja turvallisuus toteutuvat sekä toteutetaan silloin, kun vangin hoito tai tutkimus tapahtuu vankilan ulkopuolella. Kun vanki siirretään vankilan ulkopuolelle tilapäisesti hoitoon tai tutkimuksiin, tulee hänet saattaa hoitoon riittävän valvonnan alaisena. Vanki tulee olla vartioinnissa kuljetuksen aikana ja jatkuvasti sairaalassaoloaikana. Jotta hoitotilanteessa voidaan ylläpitää järjestystä ja turvallisuutta, tulee hoitotilanteessa mahdollisesti olla läsnä ulkopuolisia henkilöitä (välitön valvonta). Ulkopuolisten henkilöiden läsnäolo saattaa kuitenkin vaarantaa vangin oikeuden yksityisyyden suojaan. Jos ulkopuolisten läsnäolo on välttämätöntä, tulisi järjestystä ja turvallisuutta ylläpitää niin, ettei vartijalla ole näkö- ja kuuloyhteyttä vankiin ja terveydenhuollon ammattihenkilöstöön. Jos läsnäolo ei ole välttämätöntä, tulee vartijoiden olla toimenpidehuoneen ulkopuolella (välillinen valvonta). Kun tehdään ratkaisua valvonnan keinoista hoitotilanteessa, tulee ottaa huomioon, miten turvataan terveydenhuollon ammattihenkilöstön oikeus henkilökohtaiseen turvallisuuteen, mutta samaan aikaan tulee turvata vangin oikeus yksityisyyden suojaan. Valvonnan keinoja valitessa, tulee valita keinot, jotka vähiten rajoittavat perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Vankien hoitotilanne ei täysin vastaa hoitotilannetta, jossa potilaana on henkilö, joka ei ole menettänyt vapauttaan. Vangin ollessa potilaana on hän samaan aikaan vanki, joten vankien hoitotilanteessa tulee tasapainoilla eri säännösten välillä. Lisäksi hoitotilanteessa tulee tehdä punnintaa eri perus- ja ihmisoikeuksien välillä. Tutkielmassa on tarkasteltu miten vankien hoitotilanteessa onnistutaan tasapainoilemaan eri säännösten ja oikeuksien välillä. Tutkielmassa esille tulleiden asioiden perusteella vankien hoitotilanteessa epäonnistutaan usein tasapainoilemaan eri säännösten ja oikeuksien välillä. Vangin yksityisyyden suoja joutuu hoitotilanteessa väistymään, kun ylläpidetään järjestystä ja turvallisuutta. Vaikka järjestys ja turvallisuus on hyväksyttävä rajoitusperuste, on sitä aika ajoin tulkittu liian laveasti.