Browsing by Title

Äänimerkkien rekisteröinti EU-tavaramerkiksi on ollut jo pitkään mahdollista. EU-tavaramerkeistä säädetään asetuksella. Ennen nykyisen tavaramerkkiasetuksen voimaantuloa EU-tavaramerkeiltä vaadittiin graafista esitystapaa. Äänimerkkien kohdalla graafisen esitystavan vaatimus oli aluksi hankalaa täyttää, mutta lopulta siinä onnistuttiin täydellisten nuottiviivastojen ja sonogrammien avulla. Sittemmin vanhan tavaramerkkiasetuksen graafinen esitystapa on korvattu selkeyden ja täsmällisyyden vaatimuksella eli äänimerkit, kuten muutkin tavaramerkit, tulee kyetä esittämään EU:n tavaramerkkirekisterissä tarpeeksi selkeällä ja täsmällisellä tavalla, jotta suojan tarkka kohde pystytään yksilöimään. Tämä tarkoittaa äänimerkkien osalta sitä, että ne voidaan esittää rekisterissä äänitiedostoina. Äänimerkkien rekisteröintiin liittyy kuitenkin edelleen haasteita. Erottamiskyvyn vaatimuksella tarkoitetaan sitä, että merkin avulla tulee kyetä osoittamaan sillä suojatun tavaran tai palvelun kaupallinen alkuperä. Erottamiskyvyn vaatimuksen täyttäminen voi toisinaan olla äänimerkkien ollessa kyseessä haasteellista. Tutkielmassani pureudun erityisesti erottamiskyvyn vaatimukseen äänimerkkien näkökulmasta. Kategorisoin äänimerkit kolmeen eri lajiin ja pyrin tarkastelemaan erottamiskyvyn vaatimuksen täyttymisen edellytyksiä kunkin kategorian osalta erikseen. Äänimerkki ei saa olla liian tavanomainen ja unohdettavissa oleva, mutta toisaalta se ei voi olla liian pitkä ja monimutkainenkaan. Äänimerkki, kuten muutkin tavaramerkit, voivat lisäksi saavuttaa erottamiskyvyn käytön kautta. Näiden teemojen lisäksi tutustun lyhyesti tavaramerkin ja tekijänoikeussuojan tuottamaan päällekkäiseen suojaan.

Yhdistymisvapaus on perustuslaissa ja kansainvälisissä sopimuksissa turvattu perusoikeus, joka poliittisena oikeutena nauttii korotettua suojaa. Siihen voidaan puuttua vain poikkeuksellisesti ja pakottavista syistä. Rajoitusmahdollisuudet ovat olemassa sitä varten, että voidaan suojata muiden perusoikeuksien toteutumista sekä yhteiskunnan perustavanlaatuisia arvoja. Ääriliikkeet ovat lähtökohtaisesti koko tai jotakin yhteiskunnan osaa vastaan toimivia ryhmiä, jotka haluavat väkivaltaisin keinoin saada aikaan muutosta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on perehtyä näiden ääriliikkeiden oikeuteen käyttää yhdistymisvapautta omien pyrkimyksiensä edistämiseen. Tarkastelun kohteena on myös oikeustapausten valossa tämän yhdistymisvapauden rajoittamismahdollisuudet. Tutkielman päätutkimuskysymyksenä on: Millä tavoin ja kuinka laajasti yhdistymisvapautta voidaan rajoittaa ääriliikkeiden kohdalla? Apututkimuskysymykseni tähän kysymykseen vastatakseni ovat seuraavat: 1) Millaista ääriliikehdintää Suomessa esiintyy ja onko se todellinen vaara yhteiskunnallemme?; 2) Onko yhdistyslain 1 ja 43 §:ien lain ja hyvän tavan vastaisuus riittävän tarkkarajainen ehto perusoikeuden rajoittamiseen? Suojataanko yhdistymisvapautta perus-oikeutena riittävästi?; ja 3) Ovatko nykyiset vääränlaiseen toimintaan puuttumisen keinot riittävän tehokkaat? Yhdistymisvapautta säännellään Suomen perustuslain 13 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 11 artiklassa. Nämä muodostavat pohjan ymmärrykselle siitä, mikä kuuluu tämän vapauden suojan alaisuuteen. Perusoikeuksien soveltamiseen liittyy aina arvottamista, joten yhdistymisvapautta ja sen rajoittamista tarkastellaan myös yleisellä tasolla, ennen kuin ääriliikkeiden vapauden rajoittamiseen voidaan syventyä tarkemmin. Yhdistymisvapauden rajoittaminen yhdistyslain säännöksin on herättänyt oikeustieteilijöiden kritiikin, sillä rajoitussäännös on kirjoitettu avoimena säädöstekstinä, sillä ehtona yhdistymisvapauden rajoittamiselle on pelkkä lain ja hyvien tapojen vastaisuus. Vastaan tutkimuskysymyksiin oikeusdogmaattisen tutkimusmenetelmää käyttämällä. Tämän lisäksi tutkimus sisältää myös oikeusvertailua ja poikkitieteellistä tulkintaa, sillä käytän oikeustieteiden lisäksi poliittisen tutkimuksen sekä sosiologian aspekteja, jotta aiheeseen päästään syvemmälle. Keskiössä ovat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntö. Tärkeä asema on myös Turun hovioikeuden 28.9.2018 annetulla ratkaisulla Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkauttamisesta. Keskeisinä lähdeaineistoina työssä toimivat suomalainen perusoikeuskirjallisuus sekä lakien esityöt. Tutkielmassa selviää, ettei ääriliikkeiden yhdistymisvapauden rajoittaminen ole yksinkertaista eikä yksiselitteistä, ja mahdollinen lain muutos voisi olla ajankohtaista. Liika tulkinnanvaraisuus vaarantaa ennakoitavuutta ja tätä myöten heikentää luottamusta systeemiä kohtaan.

Ympäristörikoksilla tarkoitetaan fyysiseen ympäristöön kohdistuvia rikoksia, joista aiheutuu ympäristön pilaantumista tai muuta haitallista muuttumista tai sen vaaraa. Ympäristörikossäännöksillä suojataan ympäristöllisiä oikeushyviä, kuten ilmaa, vettä ja maaperää sekä niissä esiintyvää elollista luontoa, ja välillisesti ne suojaavat myös ihmisten terveyttä. Rikoslain 48 luku muodostaa ympäristörikossääntelyn perustan. Sen 1–4 §:ään on sijoitettu ympäristön turmelemisrikosten kannalta olennaiset säännökset: ympäristön turmeleminen, törkeä ympäristön turmeleminen, ympäristörikkomus ja tuottamuksellinen ympäristön turmeleminen. Nämä säännökset ovat ns. blankorangaistussäännöksiä, ja aineellisella ympäristölainsäädännöllä on huomattava merkitys niiden tulkinnassa. Ympäristön turmelemisrikokset ovat vaarantamisrikoksia, eli niistä voidaan rangaista siitä riippumatta, onko teosta aiheutunut jokin tietty seuraus. Tunnusmerkistön edellyttämä vaarantaminen voi olla konkreettista tai abstraktia. Konkreettisissa vaarantamisrikoksissa vahinkoseurauksen aiheutuminen on ollut varteenotettava mahdollisuus siten, että teosta on tietyssä yksittäistapauksessa aiheutunut tosiasiallista vaaraa suojatulle oikeushyvälle. Käytännössä konkreettisen vaaran aiheuttaminen viittaa ”läheltä piti” -tilanteisiin. Abstrakteissa vaarantamisrikoksissa ei edellytetä, että teolla olisi aiheutettu todellista vaaraa suojatulle oikeushyvälle tai että vahinkoseurauksen vaara olisi ollut lähellä, vaan teon on oltava yleiseltä luonteeltaan sellainen, joka käsillä olevissa olosuhteissa on omiaan johtamaan vahinkoseuraukseen. Empiirisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten yleisesti ympäristön turmelemisrikoksissa esiintyy abstraktia ja konkreettista vaaraa, ja kuinka tavallista on, että rangaistuksen tuomitsemiseen riittää vaaran aiheuttaminen. Toiseksi tarkoituksena oli tutkia, minkä tyyppisissä teoissa abstraktia ja konkreettista vaaraa esiintyy ja miten vaaraa on käsitelty tuomioiden perusteluissa. Aineisto koostui 143 tuomioistuinratkaisusta, joista 136 oli hovioikeusratkaisuja ja loput seitsemän korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiä. Abstrakti vaara oli havaittavissa kaikkiaan 84 tapauksessa (59 %) ja konkreettinen 13 tapauksessa (9 %). Yleensä vaaraan liittyi jokin realisoitunut vahinkoseuraus, joka saattoi olla joko edellytys vaaran aiheutumiselle tai siitä täysin riippumaton tapahtuma. Puhtaaseen abstraktiin vaaraan perustuvia rangaistukseen johtaneita tuomioita aineistossa oli 33 (23 %), mikä osoittaa, että puhdas abstrakti vaara paitsi riittää tuomion perusteeksi, se on sellaisena myös verrattain yleinen, kun taas konkreettiseen vaaraan perustuvat ympäristön turmelemisrikokset ovat huomattavasti harvinaisempia. Aineiston tapauksista 12:ssa (8 %) vahinkoa tai vaaraa ei ollut aiheutunut, ja näissä tapauksissa syytteet oli yleensä hylätty. Abstraktin ja konkreettisen vaaran analysoimiseksi aineisto jaettiin kahteen pääryhmään, pilaamisluonteisiin ja muuttamisluonteisiin tekoihin. Edellisiä oli 112 kpl (78 %) ja jälkimmäisiä 31 kpl (22 %). Tutkimusaineiston perusteella abstrakti vaara on varsin yleinen pilaamisluonteisissa teoissa: se oli havaittavissa 73 tapauksessa (65 %), kun konkreettinen vaara esiintyi vain 11 tapauksessa (10 %). Muuttamisluonteisissa teoissa abstrakti vaara oli sen sijaan huomattavasti harvinaisempi esiintyen 11 tapauksessa (35 %), kun konkreettinen vaara havaittiin vain kahdessa tapauksessa (6 %). Tämän kahtiajaon jälkeen teot luokiteltiin kummankin pääryhmän sisällä tekotyypin perusteella eri kategorioihin, joiden sisällä vaaraelementtejä analysoitiin tekotyypeittäin. Pilaamisluonteisten tekojen kategorioita erotettiin 11. Ne liittyivät usein tavalla tai toisella jätteisiin, ja abstraktin vaaran esiintyminen kaikissa pilaamisluonteisissa tekotyypeissä oli varsin yleistä. Muuttamisluonteisten tekojen kategorioita oli kolme, ja niissäkin abstraktia vaaraa esiintyi yleisesti; ainoastaan maankäyttö- ja rakennuslain vastaisissa teoissa vaaraelementtiä ei havaittu. Konkreettista vaaraa esiintyi etenkin teoissa, joihin liittyi laiminlyöntejä öljyjen tai muiden haitallisten kemikaalien tai jätteiden käsittelyssä. Näille teoille oli myös tyypillistä, että ne sijoittuivat tärkeille pohjavesialueille.

Digitisation of information has, together with the advent of the internet and the rise in computing power, changed our ability to access and distribute vast amounts of data among an increasing number of people all around the world. Transforming data into innovations drives the competitiveness and economic growth of the European Union. Online platforms play an important role in this process. Competition law of the EU prevents competition within the single market from being distorted, contributing to the welfare of consumers. Article 102 of the Treaty on the Functioning of the European Union (TFEU) prohibits the abusive behaviour of an undertaking holding a dominant position within the internal market. A dominant undertaking may not strengthen its dominance in a way restricting competition. A large part of the data processed in the digital economy is personal data. Personal data may serve as a raw-material for innovation, but protection of personal data is enshrined, together with privacy, as a fundamental right under the Charter of Fundamental Rights of the European Union and the European Convention on Human Rights. Processing of personal data must comply with the rules of the General Data Protection Regulation (GDPR) of the EU. Article 102(a) TFEU prescribes that an abuse may consist in imposing unfair trading conditions. It has been suggested that this kind of exploitative abuse could be committed by setting down unfair terms relating to the processing of personal data in accordance with the privacy policy of a dominant undertaking. The privacy terms of Facebook were found to be abusive in the decision of the German competition authority, Bundeskartellamt, in February 2019. This study aims to examine whether a dominant undertaking could commit an abuse within the meaning of Article 102(a) TFEU by breaching the data protection rules of the GDPR. Quality is a parameter of competition, and the European Commission has noted that privacy may be an important element of quality. Degrading the quality of privacy by imposing privacy terms in violation of data protection law has been suggested to be able to cause damage to consumers in a manner constituting an abuse. The European Commission and the Court of Justice of the European Union (CJEU) have found that trading conditions under Article 102(a) TFEU may be exploitative if they are unfair in the sense that they are disproportionate and not necessary in relation to their legitimate objective, or if they are unilaterally imposed and non-transparent. Committing an abuse within the meaning of Article 102(a) TFEU is possible by imposing privacy terms which infringe data protection law. The mere breach may not, however, automatically establish an abuse. The terms may be exploitative if they can be set above the competitive level by means of market power. A data breach which can profitably be carried out by a non-dominant undertaking does not involve use of market power and may thus not constitute an exploitative abuse. Exploitation differs from an exclusionary abuse in that it always involves exercise of market power. As there is in the EU competition law no requirement of a causal connection between an abuse and a dominant position, exclusion is possible even without use of market power. Finding an exclusionary abuse requires that the conduct has anticompetitive effects, but exploitation, on the other hand, does not cause direct detrimental effects on the structure of competition. Exploitation and exclusion are not mutually exclusive, and imposing privacy terms in violation of data protection law could be considered to constitute an exclusionary abuse if the conduct impedes competition. A dominant undertaking has a special responsibility not to impair the residual competition on the market. Competition law and data protection law of the EU both pursue the well-being of the EU and its citizens in slightly different ways. The scope of Article 102 TFEU is sufficiently broad to take into account issues relating to privacy and data protection. Assessing an abuse always requires taking into consideration all the relevant circumstances in accordance with the criteria established in the case-law of the CJEU.

Due to recent price volatility in the EU electricity markets, exceptional intervention measures have been implemented to ease the increased pressure on European households and businesses. This thesis examines the measure of setting a cap on market revenues for inframarginal energy generators. The thesis is divided into three sections. The first part of this research highlights the main elements of the EU’s energy policy objectives, attempts to trace back to the causes of the energy crisis, and examines how the current electricity market design contributes to attaining these goals. The second part deals with the content of the temporary regulatory measure that sets a cap on market revenues and attempts to identify some of its key costs and benefits. Finally, the third section takes a more pragmatic approach aiming to determine the risks adopting such regulatory measures may impose on the renewable energy industry by drawing from empirical data acquired from industry operators via survey responses. Combining these three parts of research, this thesis seeks to first determine and introduce the causes of the current electricity market crisis as well as the aspects of the current electricity market design that may be considered to malfunction. The second research question deals with the content of the regulatory measures adopted to mitigate this crisis in electricity markets attempting to conclude whether this measure can be considered an effective intervention. Along with the aims of the first and second parts, this thesis also attempts to assess the potential risks such regulation may have on the future of the renewable industry, forming the third research question answered through empiricism: how could this temporary measure affect the generators of renewable energy in the long-term? Besides providing a brief overview on the current EU electricity market design, this thesis aims to establish the importance of transitioning to renewable energy and increasing its role in the EU energy mix to not only be vital for environmental sustainability but a key element in ensuring the security of supply by diversifying the energy mix and decreasing the EU’s dependency on imported energy, as well as cutting off indirect support to Russian war. Along with this aim, it attempts to examine the effectiveness of the approach of setting a cap on market revenues on inframarginal technologies, especially considering the green transition targets of the EU.

The Payment Services Directive 2 (PSD2) introduces novel obligations for the account servicing payment service providers (i.e. account banks) to enable access to their customers’ account data, when such access is explicitly consented by the customer, unless a refusal to enable such access is justified. Further, the account banks have an obligation to allow third-party payment service providers to utilize authentication procedures, which are provided by the account banks. Jointly, these obligations may be described as “access obligations”, either to data or procedure. The PSD2 reform and in particular its access obligations directed the account banks are expected to be significant for the payment services market requiring the account banks to implement new business models in order to comply with the PSD2. When the account banks are subject to these novel supply obligations, and the payment service market will be opened for the new kinds of payment service providers, this may also facilitate the possible abusive behavior amongst the account banks from a competition law perspective. As seen in the Commission’s investigations with respect to several account banks refusing to grant access to their customer account data even before the PSD2, the refusal to supply considerations under Article 102 TFEU are possible in this context. The questions underlying in this setting are examined in the thesis, such as whether the account banks’ refusal to supply access to their customers’ account data and authentication procedures constitutes an abuse of dominant position as a refusal to supply under Article 102 TFEU even if such refusal would be justified under the PSD2. Ultimately, the discussion concerns the interaction between competition law and the PSD2 and which assessment should prevail. As a prerequisite for the assessment of the PSD2 obligations under the refusal to supply doctrine, such doctrine is assessed generally in a data context. With respect to the refusal to supply data, the assessment requires analyzing the market dynamics. The definition of dominance in data-driven markets requires shifting the emphasis from the market shares to the characteristics of the market and the exclusivity of data. The aspect of exclusivity is closely held with the debate on the essentiality or indispensability of data having also relevance when defining the actual abuse of dominance. However, the considerations on the essentiality of data are limited only to forced data sharing without a regulatory duty to supply. This means that the Commission is forcing an undertaking to share its data solely based on the doctrine under Article 102 TFEU and thus is required to prove the abuse-specific criteria on the refusal to supply. With respect to regulatory duties to supply, the Commission will consider only the likelihood of anti-competitive foreclosure in its refusal to supply assessment. This burden of proof may be seen lower than compared to the traditional refusal to supply data test that requires to prove, for instance, the indispensability of data, which may be met only in exceptional situations. In the PSD2 context, the payment service market has its specialties, which need to be taken into consideration in the refusal to supply assessment. As a result of the equivalent supply obligation for all account banks, market shares may have more relevance in the dominance assessment. The problem is that access to all account banks’ data may be considered as essential, when account information or payment initiation services may not function properly without this access. Further, the PSD2 access obligations are regulatory duties due to which the element of indispensability is not required to be considered in the abuse assessment. If the account bank refuses to provide access to the account data for the third-party payment service providers, it is likely that such refusal will eliminate competition from payment initiation and account information service markets. Thus, the account banks’ refusal to supply access to their customers’ account data and authentication procedures may constitute an abuse of dominant position as a refusal to supply under Article 102 TFEU. In contrast, the compliance with the PSD2, for instance with respect to justified refusal, does not entail that such conduct is also compliant with competition law. However, justified refusal under the PSD2 should not trigger Article 102 TFEU and in these situations the PSD2 should prevail over competition law. The supply obligations beyond the PSD2 may be addressed solely under Article 102 TFEU and the refusal to supply-specific assessment requiring the indispensability of input, whether either data or data processing system. From a practical perspective, the account banks have addressed the PSD2 access obligations by creating an open banking system and cooperating with the FinTech companies. Further, some account banks will grant the access beyond the PSD2 obligations. The system of open banking may, however, imply competition law problems with respect to refusal to supply and other types of Article 102 TFEU abuses. However, the actual effect of the PSD2 and its implications to competition will be seen, when the transition period of the PSD2 ends on 14 September 2019 and the novel market practice will commence to evolve.

Abstract The two globally leading anti-corruption acts, the United States’ Foreign Corrupt Practices Act (‘FCPA’) and the United Kingdom’s Bribery Act, stand at the forefront of international fight against corruption. These acts prohibit foreign bribery of public officials with an extraterritorial jurisdiction. During the past years, enforcement activities of these laws have significantly grown. Only during 2020, the total penalties for violations of the FCPA imposed by the US authorities to companies was USD 6.4 billion. Out of these 12 companies only one was from the US: jurisdiction of this strict act is exceptionally broad. A company involved in international business and the individuals representing it may face severe penalties, if the company fails to prevent corruption in its business. The US and UK anti-corruption regulation include, however, a significant defence mechanism for the companies. If the company can demonstrate, after having violated either the US or UK anti-corruption laws, that despite its representative engaged in foreign bribery, it has an effective corporate compliance and ethics program, it may receive declination or at least substantial credit possibly worth of millions. The US and UK authorities have issued guidance on corporate compliance and ethics programs to support the prosecutors in their enforcement activities. This guidance also supports the companies in identifying what is required from a corporate compliance and ethics program to be considered effective. This guidance is of utmost importance for companies, as comprehensive case law is not available when majority of cases are settled. What is enough when it comes to corporate compliance and ethics programs? The requirements of the FCPA and UK Bribery Act on corporate compliance programs are studied in this thesis using a comparative research methodology, demonstrating that full compliance with these acts can be reached simultaneously. However, it is also concluded, that given the inadequate guidance by the supporting documentation, the companies cannot verify their compliance without their compliance and ethics programs being investigated by the authorities, ie US or UK prosecutors. A clear lack of guidance is identified.

Tutkielmassa tarkastellaan markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (EU) N:o 596/2014 (MAR) 11 artiklan toisen kohdan mukaisen julkisten ostotarjousten toteutukseen liittyvän markkinoiden tunnustelun sääntelyä ja sen ympäröivää viitekehystä. Markkinoiden tunnustelulla ostotarjouskontekstissa tarkoitetaan tilannetta, jossa julkista ostotarjousta suunnitteleva henkilö ilmaisee sisäpiiritietoa osapuolille. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella markkinoiden tunnustelun sääntelyä ostotarjouskontekstissa erityisesti julkisiin ostotarjouksiin liittyvän sääntelykehyksen valossa, huomioiden sisäpiiritietoa koskevan sääntelyn olennainen rooli. Hyödyntäen teleologista tulkintatapaa, tutkielma jäsentää ensin markkinoiden tunnustelua koskevaa sääntelykehystä arvopaperimarkkinaoikeudellisessa kontekstissa. Tutkielma peilaa myös sisäpiirisääntelyn soveltuvuutta ostotarjouskontekstiin ja sen vaikutusta tyypillisissä julkisissa ostotarjousprosesseissa. Lisäksi tutkielmassa keskitytään markkinoiden tunnustelua koskevan sääntelyn systematisointiin ja markkinoiden tunnustelua koskeviin menettelysäännöksiin. Tutkielma identifioi sääntelyssä ilmeneviä ristiriitoja ja epäselvyyksiä sekä analysoi näiden vaikutusta markkinoiden tunnustelua koskevan sääntelyn käytännön toteutukseen. Säännöksen systematisoinnissa otetaan myös huomioon Euroopan komission uusimmat markkinoiden tunnustelua koskevan sääntelyn muutosehdotukset ja niiden vaikutukset erityisesti markkinoiden tunnustelua koskeviin menettelysäännöksiin. Lisäksi tutkielman pääasiallisena tavoitteena on tuoda markkinoiden tunnustelun sääntely julkisia ostotarjouksia koskevan sääntelyn piiriin ja peilata sääntelykehystä julkisia ostotarjouksia koskevaan taloudelliseen sekä oikeudelliseen tarkoitusperään. Markkinoiden tunnustelua ja julkisia ostotarjouksia koskevien sääntelykehysten sekä tarkoitusperien vertailu osoittaa niillä olevan päällekkäisyyksiä eri lähtökohdista huolimatta. Tutkielmassa perehdytään erityisesti siihen, vaarantuvatko ostotarjoussääntelyn oikeusperiaatteet ja taloustieteelliset tarkoitusperät markkinoiden tunnustelusäännöksen epäselvyyksien ja tulkinnanvaraisuuksien takia tarkoituksenmukaisuusharkinnan avuin. Tutkielman johtopäätöksenä esitetään markkinoiden tunnustelua koskevan sääntelyn tunnusmerkistön epäselvyyden takia vallitsevan jännite ostotarjoussääntelyn ja markkinoiden tunnustelun sääntelyn välillä, joka johtaa tehokkuuden ja oikeusvarmuuden vaarantumiseen julkisten ostotarjousten markkinoiden tunnustelussa. Tutkielmassa lisäksi todetaan markkinoiden tunnustelusäännöksen käytännön hyödyn vaarantuvan yhdistyvien sääntelykehysten välillä vallitsevan jännitteen takia, johtaen haitallisiin tehokkuusvaikutuksiin määräysvaltamarkkinoilla.

The right of private applicants to bring actions for annulment in European Union courts is regulated by article 263(4) TFEU. According to the article, private parties may bring actions for annulment only in three situations. First, as stated in the first limb, they may institute proceedings against an act addressed to them. Second, the second limb enables instituting proceedings against an act, which is of direct and individual concern to them. The third limb and last possibility is to institute proceedings against a regulatory act, which is of direct concern to them and does not entail implementing measures. These limitations raise the question of whether the effective judicial protection is sufficiently ensured in the Union legal order. The principle of effective judicial protection is a general principle of Union law. It can be seen as one of the emanations of rule of law, which is a foundational value of the European Union. The principle is also laid down in article 47 of the Charter of Fundamental Rights of the European Union, which is inspired by articles 6 and 13 of the European Convention of Human Rights. The judicial protection in the European Union rests on two pillars: the Union remedies and the remedies before national courts. Although the European Union offers a complete legal system of legal remedies and procedures, the effectiveness of the alternative remedies is not always adequate. The Court of Justice of the European Union has consequently interpreted especially the criterion of individual concern strictly. However, it has used a more generous approach in the fields of competition, state aid, and anti-dumping. It seems like the Court has been more willing to safeguard the effectiveness of European Union law than the effective judicial protection of individuals. If the Union legal system wishes to be a modern, value-driven legal system that is accountable for its substance, it should match its effectiveness understanding with a right to effective judicial protection.

Turvallisuus on monitasoinen ja monitulkintainen sana, jonka käsitesisältö vaihtelee määrittelijän mukaan. Yhteiskunnallinen modernisaatiokehitys haastaa ne perinteiset rakenteet, joiden varaan turvallisuusinstituutiot ja niiden ideologiset kohteet ovat rakentuneet ja turvallisuuskeskustelun keskiöön ovatkin nousseet uudet turvallisuutta vaarantavat uhat, kuten ideologis-uskonnollinen terrorismi ja hybridiuhkat, jotka ovat yhdessä muuttaneet uhkakäsityksiä ja hämärtäneet sisäisten ja ulkoisten uhkien torjumisen ja turvallisuuden toteuttamisen toimia oikeudellisesti. Konkreettisen turvallisuuden kasvusta huolimatta turvattomuuden tunne on yhteiskunnassa kasvanut. Yhteiskunnan kehittyessä herää kysymys siitä, onko turvallisuus ja erityisesti sen toteuttamisen juridiset kehykset pysyneet muutoksen perässä, sekä toteutuuko turvallisuus yksilö-, kollektiivi- ja valtiotasolla ja miten yhteiskunnallinen kehitys saattaa vaikuttaa turvallisuuskäsityksiin ja toteuttamiseen oikeudellisesti. Tutkielman tarkoitus on selvittää turvallisuuden laajempaa merkitystä yhteiskunnan syntymisen taustalla ja sen oikeudellisen modernisaation kehityksessä, sekä tunnistaa turvallisuuden toteuttamisen käsitystä hyvinvointivaltiossa ohjaavia piirteitä ja sen mahdollisia epätoivottavia modernisaatiokehityksestä johtuvia kehityskulkuja kansallisvaltiokehyksessä. Tutkielmassa on vahva valtiosääntöoikeudellinen ja oikeussosiologinen fokus rikosoikeudellisen lähdeaineiston rinnalla. Tutkielmassa turvallisuus tunnistetaan utilitaristisesti ajateltuna kollektiivisena hyvänä, joka saa toteuttamisen pidäkkeensä yksilölähtöisenä perusoikeutena, jota kollektiivista ja kansallista turvallisuutta turvaa-vien toimien on edistettävä ollakseen hyväksyttyjä. Turvallisuuden ja rikosoikeudellisen riskihallinnan välinen suhde on muodostunut yhteiskunnan modernisaation ja hyvinvointivaltiokehityksen kohdalla hyvin merkittäväksi turvallisuuden toteuttamisen nykytilan tulkitsemiseksi normatiivisesti. Turvallisuus on osa valtion riskejä ja uhkia torjuvaa olemusta, järjestystä ja kontrollia, joka on tarkoitettu ihmisten fyysisen vapauden turvaamiseksi. Abstrakti, kollektiivinen turvallisuus ohjaa turvallisuuden yleistä sisältöä ja sen strategiaa yhteiskunnassa, jota konkreettinen yksilölähtöinen turvallisuuden toteuttaminen hillitsee sitoutumisellaan perus- ja ihmisoikeusjärjestelmään. Demokraattinen kontrolli pitää terveessä ja aktiivisessa yhteiskunnassa huolen siitä, että kollektiiviset intressit ovat yhdenmukaisia niiden yksilöintressien kanssa, joita perusoikeusjärjestelmä suojaa.