Browsing by Title
Now showing items 623-642 of 3542
-
(2020)Tekoälypohjaisten järjestelmien käyttö on merkittävästi lisääntynyt viime vuosien aikana. Vaikka tekoälypohjaisia järjestelmiä kehitetään ja käytetään perinteisesti yksityisten toimijoiden toimesta, myös viranomaiset ovat alkaneet hyödyntämään tekoälypohjaisia järjestelmiä enenevissä määrin. Samalla, kun näiden järjestelmien käyttöaste kasvaa, on herännyt huoli siitä, kuinka vastuullisesti algoritmit toimivat. Vaikka kasvojentunnistus ei ole uusi ilmiö, on sen käyttö huomattavasti lisääntynyt viime vuosina tekoälypohjaisten algoritmien antamien tehokkuushyötyjen vuoksi. Etenkin rajavalvonnan osa-alueella kasvojentunnistuksen hyödyntämisen merkitys on kasvanut ja sen lisäämisestä keskustellaan laajemmin Euroopan Unionin alueella. Helmikuussa 2020 Euroopan komissio painotti Euroopan digitaalista tulevaisuutta rakentamassa -hankkeen yhteydessä luottamuksen ekosysteemin muodostamista tekoälyn suhteen. Hankkeen taustalla vaikuttaa muun muassa se, että lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että tekoälyn kehitysprosessin aikana tehtävät toimet vaikuttavat siihen, miten järjestelmä oppii malleja sekä tekee päätöksiä. Tämän osalta etenkin koneoppimista varten tarvittava harjoitusdata määrittelee hyvinkin laajasti sen, miten järjestelmä toimii tulevaisuudessa. Näin ollen huomiota on alettu enenevissä määrin kiinnittää siihen, sisältääkö harjoitusdata mahdollisia piileviä ennakkoasenteita tai muutoin syrjiviä elementtejä. Etenkin kasvojentunnistuksen osalta on käynyt ilmi, että tällaisia elementtejä sisältäviä datasettejä on käytetty kasvojentunnistusjärjestelmien opettamiseen, joka puolestaan on johtanut näiden järjestelmien kykenemättömyyteen tunnistaa esimerkiksi vähemmistöjä. Yleisen tietosuoja-asetuksen 35 artiklan perusteella rekisterinpitäjän on ennen henkilötietojen käsittelyä toteutettava arviointi suunniteltujen käsittelytoimien vaikutuksista henkilötietojen suojalle. Vaikutustenarviointi on toteutettava etenkin silloin, jos käsittely todennäköisesti aiheuttaa luonnollisen henkilön oikeuksien ja vapauksien kannalta korkean riskin. Kasvojentunnistuksen käyttäminen rajavalvontatarkoituksiin on korostetun perusoikeusliitännäinen aihealue, joten 35 artiklan vaatimukset mitä todennäköisimmin täyttyvät. Kyseisten vaikutustenarviointien toimivuus on kuitenkin laajasti kyseenalaistettu, ja on esitetty, että algoritmien vaikutustenarviointi pystyisi paremmin arvioimaan tämän tyyppisten käsittelytoimien vaikutuksia. Tämän tutkielman tarkoituksena on selventää yleisen tietosuoja-asetuksen 35 artiklan perusteella tehtävien vaikutustenarviointien suhdetta algoritmien vaikutustenarviointeihin. Tutkielmassa selvitetään, miten kyseiset arvioinnit eroavat toisistaan ja voidaanko ne katsoa erillisiksi arvioinneiksi, vai ovatko kyseiset vaikutustenarvioinnit läheisesti liitoksissa toisiinsa. Tutkimuskysymyksiä lähestytään lainopillisen metodin näkökulmasta siten, että ensin tarkastellaan kyseisten vaikutustenarviointien normitasoista sääntelyä. Tämän jälkeen tutkielmassa selvitetään, mitä ongelmia yleisen tietosuoja-asetuksen 35 artiklan perusteella tehtäviin vaikutustenarviointeihin liittyy ja samalla selvitetään, olisiko algoritmien vaikutustenarviointien lisääminen oikeudelliseen viitekehykseen tärkeää algoritmipohjaisten järjestelmien tuottamien laajojen, yli tietosuojan oikeudenalan menevien vaikutusten arvioimiseksi. Tutkimuskysymyksiä lähestytään rajavalvonnassa käytettävän kasvojentunnistusjärjestelmien näkökannalta, mutta kuitenkin siten, ettei jo olemassa olevia niin sanottuja pelkkiin todentamiseen perustuvia järjestelmiä tarkastella lähempää. Tutkielman tarkoituksena ei ole selventää, milloin kasvojentunnistusta voidaan käyttää rajavalvonnassa, vaan tarkoituksena on arvioida edellä mainittujen vaikutustenarviointien käytön toimivuutta silloin, kun kasvojentunnistusta käytetään. Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että yleisen tietosuoja-asetuksen tietosuojakeskeinen viitekehys rajoittaa tietosuojaa koskevien vaikutustenarviointien laajuutta siten, että 35 artiklan perusteella tehtävät vaikutustenarvioinnit ovat kykenemättömiä arvioimaan rajavalvonnassa käytettävien kasvojentunnistusjärjestelmien aiheuttamia vaikutuksia. Tämän pohjalta tutkielmassa suositellaan, että algoritmien vaikutustenarviointi tulisi saattaa osaksi tekoälypohjaisia järjestelmiä koskevaa oikeudellista viitekehystä.
-
(2013)The World Trade Organization (WTO), established in 1994, has been criticized for not sufficiently accommodating other values of international law such as the environment or human rights. This study examines interaction and possible collisions between the WTO and other special regimes of international law from the viewpoint of the WTO dispute settlement mechanism. Both normative and jurisdictional conflicts are studied. The purpose is to analyze the means available in international law to solve these conflicts and whether they actually are working. There is no hierarchy between international tribunals and no codified rules on how to solve conflicts of jurisdiction. Treaty clauses may be of some help, but often the clauses are too vague to offer any guidance in practical situations. Traditional principles governing jurisdiction, such as res judicata and lis pendens, might solve conflicts inside one regime, but they seem to work poorly in conflicts of jurisdiction between different special regimes. Parallel proceedings can be avoided if one of the tribunals shows deference to the other, or if the parties manage to agree on the relevant tribunal. Paradoxically, politics and diplomacy seems to play an important role in solving conflicts of jurisdiction between international tribunals. Normative conflicts can be defined either narrowly or broadly. This study advocates a broad definition of conflict in order to realize conflicts between obligations and permissions, and to avoid solving conflicts by merely defining them narrowly. Conflicts can be avoided through interpretation in the light of other rules of international law applicable between the parties, also known as systemic integration. Systemic integration could be especially useful in smoothing friction in the interaction between the WTO and other special regimes. However, so far the WTO panels and the Appellate Body have not made use of systemic integration to the extent possible. Actual conflict rules become necessary when interpretation fails in providing harmony between two conflicting norms. It is concluded that conflict rules, such as lex posterior and lex specialis, can be of use when solving conflicts inside one regime, but their applicability to conflicts between special regimes is problematic. Possible conflicts between peremptory norms and WTO law are also discussed. It is concluded that solving jurisdictional and normative conflicts has more to do with political decision-making than with the application of legal rules. It is suggested that the interaction between the WTO and other special regimes could further be enhanced by a broad definition of conflict and the utilization of systemic integration to its full extent.
-
(2022)Factoring on yrityksen liiketoiminnassa syntyvien laskusaatavien hyödyntämiseen perustuva erityisrahoitusmuoto. Suomalaisessa rahoituskäytännössä factoringjärjestely rakennetaan tyypillisesti laskusaatavien yleispanttauksen varaan. Factoring perustuu factoringrahoittajan ja asiakasyrityksen väliseen rahoitussopimukseen, jossa sovitaan factoringin puitteissa myönnettävän luoton ehdoista sekä toisaalta järjestelyyn liittyvistä vakuuksista. Tyypillisesti asiakasyritys sitoutuu rahoitussopimuksessa siirtämään kaikki nykyiset ja tulevat toimialansa mukaisesta liiketoiminnasta syntyvät laskusaatavansa factoringrahoittajalle rahoitussopimukseen perustuvien factoringrahoittajan saatavien vakuudeksi. Laskusaatavan siirrossa asiakasyritykseltä factoringrahoittajalle katsotaan olevan kyse laskusaatavan panttauksesta. Tutkielmassa tarkastellaan lainopillisin menetelmin factoringjärjestelyn puitteissa tapahtuvaa laskusaatavan panttausta sekä sen sitovuutta factoringrahoittajan asiakasyrityksen konkurssitilanteessa. Jotta factoringrahoittaja saavuttaisi turvatun panttivelkojan aseman asiakasyrityksen konkurssissa, tulee laskusaatavan panttauksen olla paitsi oikeustoimena pätevä niin myös esineoikeudellisesti tehokas suhteessa asiakasyrityksen konkurssivelkojiin. Tutkielmassa eritellään laskusaatavan panttauksen pätevyyden sekä esineoikeudellisen tehokkuuden osatekijöitä ja edellytyksiä. Vaikka laskusaatavan panttaus olisi oikeustoimena pätevä sekä myös esineoikeudellisesti tehokas suhteessa asiakasyrityksen konkurssivelkojiin, voi panttaus silti tulla peräytettäväksi konkurssipesään jonkin takaisinsaannista konkurssipesään annetussa laissa (758/1991, TakSL) säädetyn takaisinsaantiperusteen nojalla. Tutkielmassa on tarkasteltu factoringpanttaukseen liittyvää takaisinsaantiriskiä TakSL 5 §:n mukaisen yleisen takaisinsaantiperusteen sekä vakuuden peräytymistä koskevan TakSL 14 §:n perusteella. Riski factoringjärjestelyyn perustuvan laskusaatavan panttauksen peräyttämisestä TakSL 14 §:n perusteella vaikuttaisi olevan olemassa erityisesti sellaisissa tilanteissa, joissa takaisinsaantiaikana pantatuilla laskusaatavilla katetaan aikaisemmin pantattujen kokonaan tai osittain arvottomiksi osoittautuneiden laskusaatavien synnyttämää vakuusvajetta. Takaisinsaantiperusteen edellytysten täyttymistä ei kuitenkaan factoringpanttauksen yhteydessä ole välttämätöntä arvioida täysin saatavakohtaisesti, sillä factoringjärjestelyssä vakuutena voidaan käsittää olevan factoringrahoittajalle siirretyistä laskusaatavista muodostuva rahavirta vakuusmassana. Vakuusmassa-ajatteluun perustuen on mahdollista esittää jopa sellainen tulkinta, että factoringjärjestelyyn perustuvat takaisinsaantiaikana tehdyt laskusaatavien panttaukset eivät ole TakSL 14 §:n mukaisesti peräytettävissä, vaikka panttauksilla olisi ainoastaan katettu aikaisemmin pantattujen laskusaatavien arvottomuudesta johtunutta vakuusvajetta, mikäli panttauksia voidaan muutoin pitää factoringjärjestelyn puitteissa tavanomaisina. Oikeustila vaikuttaa kuitenkin olevan avoin sen osalta, onko tällaista tulkintaa perusteltua tehdä.
-
(2016)Tässä tutkielmassa pyritään antamaan kokonaisvaltainen kuvaus factoring-rahoituksen toteuttamisesta Suomen oikeus- järjestelmän puitteissa. Tavoitteena on antaa kokonaisvaltainen kuvaus kaikesta rahoitusmuotoon vaikuttavasta säänte- lystä. Factoring-rahoitusta, kuten monia muitakaan rahoitusmuotoja, ei sääntele oma lakinsa, jolloin rahoitusmuoto tulee arvioitavaksi niin velkakirjalain, kauppakaaren kuin myös oikeustoimilain normien kautta. Tutkielmassa pyritään antamaan kattava kuvaus kaikesta tästä sääntelystä. Erityistä huomiota kiinnitetään rahoitusmuodon kannalta keskei- simpään sääntelyyn eli panttioikeudelliseen sääntelyyn. Factoring-rahoitus on luonteeltaan kolmikantasuhde, jossa on mukana rahoittaja, asiakasyritys sekä velallinen. Tut- kielmassa tarkastellaan näitä henkilösuhteita rahoittajan näkökulmasta ja esitetään, mitä riskejä näihin suhteisiin lain- säädännön tasolta kohdistuu, ja annetaan suosituksia siitä, miten nämä riskit voidaan etukäteisesti torjua. Factoring-rahoituksen toteutuksen ja siihen kohdistuvien riskien osalta tutkimuksessa päädytään siihen lopputulokseen, että rahoitusmuotoon kohdistuvat suurimmat riskit voidaan etukäteisesti sopimusoikeudellisin keinoin sulkea pois. Tutkielmassa esitetään, että riskienhallinnan kannalta suotavinta olisi, että rahoitusmuodon käyttö otettaisiin huomioon asiakasyrityksen toiminnassa ja omissa sopimusehdoissa jo ennen yrityksen ryhtymistä factoring-rahoitukseen. Omana osanaan tutkielmassa tarkastellaan myös asiakasyrityksen konkurssin vaikutuksia factoring- rahoitusjärjestelyyn, erityisesti takaisinsaantilain 14 §:n näkökulmasta. Suomen oikeusjärjestelmässä factoring-rahoitus järjestetään pääsääntöisesti panttauksen kautta. Tällöin asiakasyritys siirtää rahoittajalle laskusaatavakantansa, joka toimii yleisvakuutena rahoittajan saamisista asiakasyritykseltä. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, voidaanko nämä va- kuudet peräyttää asiakasyrityksen konkurssipesään TakSL 14 §:n edellytysten mukaisesti. Takaisinsaantilain soveltamisen osalta tullaan siihen tulkinnalliseen lopputulokseen, että vain tapauksissa, joissa facto- ring-rahoitukseen liittyviä vakuuksia on annettu rahoittajalla ilman liiketaloudellista perustetta, on takaisinsaanti mah- dollista. Mikäli factoring-rahoitus ja siihen liittyvät oikeudelliset toimet on tehty yrityksen normaaliin liiketoiminnan puitteissa, ei takaisinsaanti voi tulla kyseeseen kuin poikkeustapauksissa. Tutkielmassa myös esitetään, että takaisin- saantilain 14 §:n soveltamisedellytys, oikeustoimen vahingollisuus muiden velkojien näkökulmasta, ei voi muutoin kuin poikkeustapauksissa aktualisoitua factoring-rahoituksessa, vaikka jompikumpi pykälän soveltamisedellytyksistä, vakuuden antaminen vanhasta velasta ja julkivarmistuksen viivästyminen, täyttyisi.
-
(2023)Factoringtoiminnassa on kyse yritykselle syntyneiden laskusaatavien muuttamisesta rahaksi joko panttaamalla tai myymällä ne factoringtoimijalle. Arvonlisäverotuksen näkökulmasta factoringtoimijan harjoittamassa factoringtoiminnassa voi olla kyse arvonlisäverollisen palvelun myynnistä, arvonlisäverosta vapautetun rahoituspalvelun myynnistä, arvonlisäverollisesta ja arvonlisäverottomasta osasuorituksesta koostuvan palvelun myynnistä tai arvonlisäverotuksen ulkopuolelle jäävästä saamisten hankinnasta. Jos factoringpalvelun katsotaan koostuvan osasuorituksista, joiden arvonlisäverokohtelut eroavat toisistaan, tulee pohdittavaksi jakamis- tai liittymisperiaatteen soveltuminen. Tarkastelun kohteena on erityisesti factoringpalvelun myynnin arvonlisäverokohtelu, mutta myös factoringpalvelun ostajan arvonlisäveron vähennysoikeutta käsitellään tutkielmassa. Factoringtoiminnan arvonlisäverokohtelusta on kertynyt verrattain paljon kotimaista oikeuskäytäntöä, minkä lisäksi Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö on keskeisessä asemassa arvonlisäverosta vapautetun rahoituspalvelun käsitteen sekä jakamis- ja liittymisperiaatteiden tulkinnassa. Tutkielmassa tarkastellaan Suomen voimassa olevaa oikeustilaa lainopillisesta näkökulmasta. Koska arvonlisäverotus on harmonisoitu Euroopan unionin arvonlisäveroalueella direktiivillä, kuljetetaan läpi tutkielman mukana myös EU-oikeudellista näkökulmaa kysymykseen. Koska termillä factoring voidaan tarkoittaa hyvin monenlaista toimintaa, ei ole olemassa yhtä arvonlisäverokohtelua, joka soveltuisi kaikkeen factoringiin. Tutkielman tavoitteena on löytää ne factoringtoiminnan piirteet, jotka vaikuttavat toiminnan arvonlisäverokohteluun.
-
(2013)Avhandlingen analyserar förmögenhetsrättsliga konsekvenser vid äktenskapsskillnad och den ena makens död när inga förebyggande åtgärder, som till exempel ingånget aktieägaravtal eller äktenskapsförord, vidtagits, å ena sidan när makarnas gemensamma hem ägs av ett aktiebolag i vilket den ena maken är aktieägare, å andra sidan när makarna använt bolagets egendom ”som sin egen”. Räckvidden av den efterlevandes boendeskydd då makarnas gemensamma hem ägs av bolaget analyseras bland annat med beaktande av omfattningen av den avlidnes aktieinnehav. Uppmärksamhet ägnas även generella principer för värdering av företag, liksom betydelsen av verksamhetens art, eftersom värdering är en nödvändighet vid avvittring om åtminstone den ena makens egendom består av (bolagets) aktier. Även andra frågor med relevans för värderingen omnämns, exempelvis inlösenklausul och röstdifferentiering. En av knäckfrågorna gäller själva föremålet för utjämning och arvskifte. Kan den utjämningsskyldige aktieägaren prestera utjämning med bolagets egendom? Andra frågor är hur lottläggningen i varje slag av egendom mellan arvingarna tillgodoses när kvarlåtenskapen består av aktier. I vilken mån påverkas bedömningen av om maken är minoritetsägare, majoritetsägare eller enda ägare i bolaget? Är det möjligt att samtidigt och på ett tillfredsställande sätt tillgodose syften från så vitt skilda rättsområden som äktenskapsrätt och aktiebolagsrätt? Bland annat frågor som dessa behandlas.
-
(2017)The mass influx of individuals seeking protection from Europe has raised the question on the adequate definition of international protection statuses and the rights thereof into the focal point of the EU integration project. In the wake of the so-called refugee crisis beginning in 2015, many EU Member States, such as Finland, Sweden, Austria and Germany, have adopted national provisions restricting the right to family reunification. These national restrictions have especially targeted the subsidiary protection beneficiaries’ right to family reunification. It is not surprising since it is considered that subsidiary protection beneficiaries are granted no rights under the Family Reunification Directive. It should be noted that underlying the subject of this thesis is the conflict between State’s desire to control immigration as an embodiment of State sovereignty and the human or fundamental rights of international protection beneficiaries as limiting that sovereignty. The aim of this thesis is to examine the limitations imposed by international law, the ECHR and EU law on EU Member States as regards the adoption of national restrictions on family reunification rights, i.e. examine the obligations of the Member States under international law, the ECHR and EU law. The research question is twofold: first, what are the legal rules binding on EU Member States as regards the national regulation on family reunification; and second, what are the implications of the present legal framework in the light of fundamental rights and non-discrimination? Moreover, the issue of family reunification is approached with a special focus on the rights of international protection beneficiaries. The legal dogmatic method will serve as a starting point, as the first part of the research question essentially seeks to discover the present legal sate. However, the subject of this thesis is such that a proper, critical analysis on the present legal framework requires that due attention is paid to the surrounding social realities and the interplay between law and society. Moreover, the second part of the research question calls for an analysis on the current legal framework in a manner informed about the proper application of fundamental and human rights. Moreover, this thesis seeks to give a de lege ferenda recommendation on the basis of the findings. First, this thesis examines the obligations of the Member States under international law, focusing on the universal human rights treaties binding on each Member State pursuant to Article 38(1)(a) of the ICJ Statute. These instruments include, inter alia, the ICCPR, the CRC and the 1951 Refugee Convention. Second, the relevant provisions, first and foremost Article 8 and Article 14, of the ECHR and the jurisprudence of the ECtHR thereof is explored. Third, the provisions of EU law relating to family reunification and the qualification of international protection beneficiaries are examined. Finally, a national example is presented – outlining the Finnish regulation on family reunification and the amendments adopted to the Finnish Aliens Act in 2016.
-
(2020)This thesis examines actual and potential human rights impacts of fashion industry. The main approach on subject is from the viewpoint of business and human rights, but corporate social responsibility and sustainability are utilised and discussed as well. Fashion industry in the thesis is defined in an encompassing manner, including productions, marketing and retailing of clothes, footwear, accessories, and cosmetics. Fashion industry is the second largest sector of industry in the world. Many different areas of human rights, recognised in international human rights instruments, are impacted directly and indirectly through actions and functions of fashion industry. ‘Race to the bottom’ and fast fashion phenomenon have pushed down the prices and quality of fashion merchandise during the past decades. Fashion industry is labour-intensive and low prices are often the result of poor working conditions and remunerations that are significantly below living wages. Child labour, forced labour, dangerous working conditions and lack of unionisation are common and result to widespread egregious human rights violations in the manufacturing and production of the raw materials in fashion industry. Industry’s use of natural resources is often reckless and wasteful, and overproduction has resulted to discarding and destroying large quantities of unsold merchandise. More direct human rights impacts, relating to fashion industry and environment, can occur through use and disposal of chemicals and dyes in the manufacturing processes that can have an affect on the living standards and health of the surrounding communities. Different forms of discrimination have been commonly manifested within the industry. There have been numerous lawsuits on discrimination and harassment in workplaces in fashion industry. Statistics, as well as researches based on interviews, show diversity to be realised poorly in the fashion business. Portraying harmful and offensive stereotypes in marketing practices and advertisement reflects problems of discrimination that are deep rooted in the company cultures of the industry and portrays lack of awareness on the issue. Right to property is often infringed in the fashion industry, since copying designs is a common custom. Most well-known cases are between major fashion labels, but in this work, the focus is on rights of small designers and on cultural property of distinct culturally unified groups of people. Taking intellectual property without permission from independent designer can potentially infringe their right to property as well standard of living and using cultural property of a distinct community can be an offensive on the group’s dignity, beliefs and traditions as well as infringement on their economic rights. In this thesis these issues are approached with a somewhat holistic manner. The main tool is the UN Guiding Principles on Business and Human Rights and a loose template of human rights impact assessment, based on the principles, but issues are processed from multiple focus points. There are currently various voluntary models for responsible business practices as well as national laws and different initiatives on corporate social responsibility, business and human right and sustainable business conduct. This fragmentation makes it essential to approach the issue with an all-inclusive method.
-
(2022)Avhandlingen är en rätts- och tvärvetenskaplig granskning av begreppet fast fornlämning enligt lagen om fornminnen (295/1963) 2 §. Skyddet av fasta fornlämningar som företeelse har förutom en förankring miljörätten även i kulturella rättigheter. Samtidigt har de fasta fornlämningar en fast anknytning hur dessa unika företeelser och deras värden samt information kan på ett hållbart sätt komma att bevaras för framtiden och hur och under vilka förutsättningar arkeologisk forskning kan bedrivas. För att förankra avhandlingen i styrningen av det bredare kulturmiljöfältet i vår samtid presenteras den del av det system som utgörs av statens internationella åtagande, unionsrätten, grundrättsfrågeställningarna och markanvändningens styrning. Då den rättsliga doktrinen som berör ämnet är begränsat, får offentligtryck, förvaltningsmaterial och arkeologisk forskning inom frågor relaterade till fornminnesförvaltningen betydelse för avhandlingens utformning. Arbetet avgränsas tidsmässigt i först hand till den rätts- och förvaltningshistoriska utveckling till tiden efter 1600-talet då skyddsintresset etableras från statsmaktens sida. Lagen om fornminnes lagförberedningsarbete under åren 1947-1962, rättskipningen och förvaltningspraxisen från 1960- till 2020-talet bildar den helhet som binder den rättshistoriska utvecklingen till begreppets nuvarande innehåll. Lagen om fornminne behandlas i arbetet till den del den berör fasta fornlämningar, medan andra närliggande begrepp behandlas endast som stöd i situationer där gränsgången mellan de olika fenomenen är relevant. Då fasta fornlämningar enligt lagrummets definition omfattar öppna definitioner på ett ålderdomligt lagtekniskt språk som inbegriper så gott som alla spår av olika mänsklig verksamhet för ett omfattande tidsrum, ställer den en avsevärd press för en enhetlig tolkning för att ge en rättssäker utgång. Systematiseringen av lagrummet ger oss dock möjligheten att se fast fornlämningar som bygger på tre kriterier, ålders-, bruks- och övergivenhetsrekvisitet. I avhandlingen föreslås att ett förtydligande av lagrummet var möjligt om en avskiljning sker när det gäller skyddet av fasta naturföremål, till vilka det kan anknytas historiska minnen. Då skulle det bli klarare att grundförutsättningen för att någon företeelse ska kunna ses som fast fornlämning är att det finns bevarade spår av mänsklig verksamhet på platsen. Samtidigt föreslås att en fast åldersgräns intas tillsamman med ett förfarande som möjliggör även skyddet av betydelsefulla yngre lämningar för att ta fast på eventuella förändrare värderingar inom samhället och samtidigt öka betydelsen av och inflytandet hos allmänheten inom rättsområdet.
-
(2015)Automaattinen tietojenvaihto on yksi tehokkaimmista keinoista veronkierron torjuntaan. Termillä tarkoitetaan tiettyjen, esimerkiksi sopimuksessa tai direktiivissä yksilöityjen tietojen vuosittaista, massaluonteista ja ilman erillistä pyyntöä tai ilmoitusta tapahtuvaa vaihtamista valtioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä. Ensimmäinen maailmanlaajuinen askel kohti yksityisten toimijoiden entistä suurempaa osallistamista veronkierron torjunnassa nähtiin vuonna 2010, kun Yhdysvallat sääti Foreign Account Tax Compliance Actin (FATCA). Kyseiset normit velvoittavat ulkomaisia finanssilaitoksia sillä uhalla, että velvoitteiden laiminlyönnistä seuraa 30 %:n ennakonpidätys kaikista yhdysvaltalaislähtöisistä, finanssilaitokselle kohdistuvista maksuista. Useiden valtioiden tietosuojalainsäädännöstä johtuvien ongelmien vuoksi FATCA:sta kehitettiin sittemmin kaksi erillistä valtiosopimusmallia. Suomi allekirjoitti tällaisen FATCA-sopimuksen yhdessä Yhdysvaltojen kanssa 5.3.2014. Sopimus astui Suomessa lakina voimaan 2.3.2015. FATCA-sopimus velvoittaa Suomea muuttamaan kansallista lainsäädäntöään niin, että se mahdollistaa FATCA-velvoitteiden noudattamisen suomalaisten finanssilaitosten osalta. Tällaisten ns. raportoivien finanssilaitosten tulee tutkia ja tunnistaa asiakaskunnastaan ne tilinhaltijat, jotka ovat Yhdysvaltojen kansalaisia, maahan rekisteröityjä yhtiöitä tai yhdysvaltalaisomisteisia ulkomaisia yrityksiä. Finanssilaitosten tulee raportoida tietyn kynnysarvon ylittävät yhdysvaltalaisomisteiset tilit Verohallinnolle, joka lähettää tiedot edelleen Yhdysvaltoihin. Lisäksi raportoivien finanssilaitosten tulee rekisteröityä Internal Revenue Servicen (IRS) ylläpitämälle verkkosivulle erityisen GIIN-tunnuksen (Global Intermediary Identification Number) saamiseksi. Tutkimuksessa havaittiin, että käytännössä velvoitteista yksikään ei ole finanssilaitoksille täysin uusi GIIN-rekisteröitymistä lukuun ottamatta. Laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä sekä lukuisat finanssisektorin erityislait velvoittavat finanssilaitoksia jo nyt tunnistamaan ja tuntemaan asiakkaansa sekä näiden tosiasialliset edunsaajat. Tuntemisvelvoite on niin vahva, että pankeilla ja muilla finanssialan toimijoilla on oikeus kieltäytyä asiakassuhteen perustamisesta tai liiketoimen suorittamisesta, ellei se saa pyytämiään tietoja asiakkaalta. Finanssilaitokset ovat myös jo aiemmin joutuneet raportoimaan Verohallinnolle tietoja asiakkaidensa sijoituksista ja näille maksetuista tietyn tulolajin suorituksista verotusmenettelylain nojalla. Tutkimuksessa kävi ilmi, että sopimuksen implementointiin Suomessa liittyy useita ongelmakohtia. Ensinnäkin Yhdysvaltojen ekspansiivinen ote kansalaistensa veronkierron torjuntaan aiheuttaa ongelmia Suomen kansallisen suvereniteetin kannalta. Valtiosopimuksen teksti perustuu yhdysvaltalaiseen oikeusperinteeseen ja sisältää viittauksia Yhdysvaltojen lainsäädäntöön, ja se voi olla tämän vuoksi vaikeaselkoinen suomalaiseen oikeuskieleen tottuneille toimijoille. Sopimus on myös Suomen näkökulmasta paikoitellen ristiriidassa Suomen ja Yhdysvaltojen verosopimuksen kanssa. Lisäksi etenkin verovelvollisten, mutta myös finanssilaitosten on mahdollista kiertää FATCA-raportointia esimerkiksi sijoituksia hajauttamalla. Tutkimuksessa esiteltiin lyhyesti myös muut automaattisen tietojenvaihdon mallit (OECD:n Common Reporting Standard, Rubik-sopimukset ja EU:n uudistettu virka-apudirektiivi) ja verrattiin näiden kattavuutta ja muita ominaisuuksia FATCA:n vastaaviin. Erilaiset päällekkäiset tietojenvaihtomallit ovat kuitenkin omiaan aiheuttamaan epävarmuutta ja ylimääräistä työtä alan toimijoille, joten yhden globaalin tietojenvaihtomallin koostaminen eri vaihtoehdoista voisi olla suositeltavaa. De lege frernda olisi myös syytä pohtia, onko pelotevaikutus oikea kannustin, jotta yksityiset tahot saadaan mukaan tukemaan valtioiden tämän suuntaisia pyrkimyksiä.
-
(2016)Freedom of establishment granted to nationals of Member States which is enshrined in the Article 49 of the Treaty on the Functioning of the European Union (TFEU) is one of the fundamental freedoms granted by the Treaty that extends to companies by virtue of Article 54 of TFEU. In the absence of company law harmonisation, the increased corporate mobility may lead to a competition between legal orders which in turn can produce laxer law in the Community and this fear is known as fear of Delaware effect in the European Union. Since company law is not harmonised in the EU, there are differences among national conflicts of laws rules of the Member States and many Member States felt justified to use the real seat doctrine as a defensive mechanism for negating the European Delaware. However, the judgment in Centros changed this situation and established legal forum shopping as a good practice. Subsequently the judgment in Überseering reaffirmed the principle of mutual recognition in the EU. Therefore these two judgments established the market for company incorporations and as a result it was feared that, a European Delaware is going to emerge. The purpose of this paper is to assess whether this fear is justifiable. For this purpose the traditional way of conducting legal research; looking for sources and by reading and evaluating them, using them with critical thinking and judgments, was used as a method in this paper. The paper found that, although after the judgments in Centros, Überseering and Inspire Art it was feared that a European Delaware is going to emerge; this fear was unreasonable. It is particularly because the regulatory competition not only needs the establishment of a market for company incorporations but also needs the willingness of the Member States and the companies to compete. The judgments in Centros and Überseering only established a partial market for company incorporation because a market for company incorporation needs both the ability to forum shop and the ability to reincorporate a company in another Member State. This paper also looked into the incentives for competition from the Member State’s and company’s perspective. Eventually, market for company incorporations was established after the judgment in Polbud which allowed cross-border conversion of companies; making regulatory competition possible in the EU. As a result, this paper proposed company law harmonisation as possible solution to the problem. It is high time the Commission took the initiative to make Community company law uniform so that a European Delaware does not emerge.
-
(2017)I syfte att skydda såväl aktieägare som borgenärer innehåller aktiebolagslagen (ABL) bestämmelser som är ämnade att försäkra kapitalets beständighet i aktiebolaget. Av dessa är bestämmelserna för hur medel får betalas ur bolaget de viktigaste, och ABL ställer därför tämligen strikta krav på hur detta utbetalningsförfarande ska se ut: ingen utbetalning får göras om det inte finns något utdelningsbart belopp (ABL 13:5) eller om det är känt eller borde vara känt att bolaget är insolvent eller att utbetalningen leder till insolvens (ABL 13:2). En olaglig utbetalning av medel kan, ifall det inte finns andra sätt att återfå de utbetalda medlen, aktualisera skadeståndsskyldighet för ledningen. Utbetalning av medel ska basera sig på det senast fastställda bokslutet, med beaktande av sådana omständigheter som har skett efter upprättandet av bokslutet (ABL 13:3). Ibland kan det dock hända att bokslutsinformationen visar sig vara felaktig så att utbetalningen i ljuset av den verkliga informationen visar sig vara olaglig, t.ex. som en följd av att en balanspost är felvärderad eller att bokslutet inte upprättats på rätt sätt. Det som är oklart är på vilket sätt en sådan felaktig bokslutsinformation påverkar bedömningen av ledningens skadeståndsansvar. Med utgångspunkt i idén om avtalsnätverk och huvudman-agentteorin ämnar avhandlingen för det första visa att bokslutet inte är en exakt beskrivning av bolagets verksamhet och ekonomiska ställning trots att både de nationella bokslutsnormerna och IFRS-standarderna konstant gett verkliga värden en mer framhävd roll, för det andra att ledningens förfarande i utbetalningsbeslutet ska bedömas utgående från bolagets syfte, vilket utgångsmässigt är att bereda största möjliga vinst åt hela aktieägarkollektivet. Detta innebär att ledningen i samband med utbetalningen i viss mån måste känna till en del av den ekonomiska verklighet som bolaget befinner sig i, en skyldighet som å andra sidan begränsas av skyldigheten att omsorgsfullt iaktta just bolagets, inte dess övriga intressegruppers, intresse. I det fallet att utbetalningen möjliggjorts av att bokslutet inte upprättats enligt behövliga bokslutsnormer kan ansvarsfrågor gällande upprättandet av bokslutet också aktualiseras.
-
(2017)Företagsförvärv, särskilt sådana som berör teknologibolag inom den privata sektorn, är ofta behäftade med stora utmaningar, relaterade till immateriella rättigheter och därmed även i många fall open source licenser. Frågor angående hur open source licenser kan överlåtas från en licenstagare till en annan samt vilka krav som kan ställas på säljaren har även ökat i samband med att IT-bolag och startupföretag blivit allt aktivare på den internationella marknaden för företagsförvärv. I samband med företagsförvärv aktualiseras även traditionella juridiska frågor om fel i vara och huruvida dessa rättsregler kan tillämpas även i sådana fall där felet finns i säljarens sätt att använda sig av open source och skyldighet att uppfylla kraven som open source licensen ställer på användaren. Syftet med denna studie är att beskriva och analysera överlåtelsen av open source licenser från säljare till köpare i samband med företagsförvärv. Intentionen med avhandlingen är även att ur ett praktiskt perspektiv identifiera särskilda risker i samband med överlåtelse av open source licenser i företagsförvärv samt när fel i vara enligt köplagen kan anses föreligga. I avhandlingen tas även i beaktande situationer där parterna i köpebrevet inte har avtalat om när fel i vara ska anses föreligga och hur riskerna i sådana fall ska fördelas. För att kunna identifiera riskerna i samband med överlåtelse av open source licenser har jag i denna avhandling valt att separat behandla grunderna för open source licenser, företagsförvärv, överlåtelse av licensavtal samt fel i vara. Ambitionen är att analysera hur den finska lagstiftningen och grundläggande principer kring företagsförvärv går att tillämpa på open source licenser. Avhandlingen börjar med att presentera open source licenser som begrepp och juridiskt instrument på en grundläggande nivå. Även de för avhandlingen mest relvenata open source licenserna samt lagvalsfrågor och andra grundläggande avtalsrättsliga fenomen och dess tillämpning på open source licenser presenteras. Eftersom upphovsrätten onekligen har en mycket stark koppling till open source licenser och således även denna studie, behandlas förhållandet mellan dessa även kort. Efter att open source licenserna behandlats är syftet att beskriva kontexten för överlåtelsen av open source licenser i avhandlingen dvs. företagsförvärv. Företagsförvärvsprocessen beskrivs steg för steg börjande från förhandlingsfasen till signing och closing. Sedan presenteras köpebrevets utformning samt open source licensernas inverkan på säljarens garantier och innehållet i själva köpebrevet. Ett central ämne i avhandlingen är själva överlåtelsen av open source licenser. Syftet är att generellt behandla överlåtelse av open source licensavtal utgående ifrån allmänna avtalsrättsliga principer om överlåtelse av avtal. I avhandkingen presenteras även de särdrag som open source licenserna för med sig i en företagsförvärvsprocess i t.ex. due diligence processen samt vilka särskilda risker som säljaren och köparen måste ta i beaktande då köpeobjektet omfattar någon typ av öppen källkod. Avslutningsvis behandlas säljarens felansvar som kan uppstå till följd av fel i vara utgående från köplagens bestämmelser. Utöver de teoretiska feltyperna presenteras även konkreta exempel på fel i vara i samband med företagsförvärv där open source licenser överlåts till köparen.
-
(2014)Avhandlingen behandlar fel vid hästköp. I och med att antalet hästar under det senaste årtiondet i Finland har ökat, har även antalet hästköp ökat i jämn takt. Ett större intresse för ridning och hästport leder även till ett större antal hästar. Numera har ungefär 160 000 finländare ridning som hobby och år 2012 fanns 74 100 registrerade hästar i landet. Då mängden genomförda hästköp blir fler, ökar även mängden problem och hästköp får allt större juridisk betydelse. Problemet med hästköp är att föremålet är ett djur och bedömningen av fel i vara kan i många fall bli mycket komplicerad. I praktiken uppstår de flesta tvister på grund av hästens hälsa. Målet med avhandlingen är att analysera vad som anses vara ett fel vid hästköp, hur bedömningen av fel i häst görs till skillnad från andra föremål och vilka påföljder felet leder till. De flesta fel som förekommer är kvalitetsfel varav en stor del kan anses vara dolda fel. Rättsliga fel och rådighetsfel är däremot inte lika vanliga vid hästköp. Fel i hästar har ofta samband med hästens kritiska punkter som huvud, ben och rygg. På hästköp tillämpas de regler som över lag tillämpas vid köp av lösa saker, det vill säga samma regler som tillämpas vid exempelvis köp av en bil eller en båt. Det rör sig alltså av en tillämpning av köplagen i de flesta fall och konsumentskyddslagen i de fall där säljaren handlar i egenskap av näringsidkare och köparen är konsument. Hästen köps nästan alltid för ett visst användningsändamål. Det är användningsändamålet som ger vid handen vilka egenskaper som kan krävas av hästen. Det kan ställas högre fysiologiska krav på häst för tävlingsbruk än på en häst som köps för lättare hobbybruk eller enbart promenadridning. Det väsentliga är vad parterna, det vill säga köparen och säljaren, har avtalat om. Som utgångspunkter vid felbedömningen ses även hästens lämplighet för köparen och resultatet av en eventuell veterinärbesiktning. Eftersom föremålet för köpet är ett djur, blir tillämpningen av påföljdssystemet begränsad. Förstahandsåtgärderna avhjälpande och omleverans tillämpas sällan på hästköp. Därför blir de aktuella påföljderna prisavdrag eller hävning. Väljer köparen att behålla hästen trots felet kan ett prisavdrag bli aktuellt. Ofta är dock felet så pass allvarligt att hästen inte kan användas för det aktuella användningsändamålet och hävning är den enda tänkbara påföljden.
-
(2023)Women commit international crimes for a variety of reasons, including political and personal agendas. Still, the perceptions of female offenders are often very gendered. These perceptions vary between female offenders committing crimes solely because they are influenced by a man to female offenders being sadistic monsters. In both instances female offenders are denied their personal agency. Either they are mentally, and sexually, deranged or not personally responsible for the crimes committed. This is a factor in sentencing proceedings as gender has been proved to play a role. It can act as an aggravating factor, which is the case when women are portrayed as monsters, or as a mitigating one. International crime and criminology have also generally considered female perpetrators an anomaly. Most of the early works in these fields either ignored the possibility of a woman committing crimes or regarded female criminals as mentally deranged to separate them from ‘ordinary’ women. Women are often victimised during conflicts and the protection of these women is extremely important. This work is not to undermine the efforts to protect women but to offer a more holistic approach to women’s wartime experiences. This thesis will discuss the crimes committed by Azra Basic during the war in Bosnia Herzegovina and Lynndie England in Abu Ghraib during the ‘war on terror’. Both women served as prison guards during their respective conflicts and were accused of participating in various atrocious crimes. England quickly became the face of the Abu Ghraib -scandal, not because she was more responsible of the torture than others, but because she was a young woman. Basic and England received relatively long sentences when these are viewed in context with the sentences of the men involved. In international criminal law there is an explicit obligation to prosecute or extradite. But with the primacy having been given to national courts, sentencing practices are not cohesive and national courts may be inclined to be more lenient towards their own nationals. In the cases of England and Basic it becomes clear that, although gendered language is not present in many court decisions or indictments, gender stereotypes and narratives have an impact on how men and women and their appropriate roles are seen in a society. Thus, though gender-neutral in language, the decisions were impacted by the fact that the perpetrators were women.
-
(2015)This thesis identifies feminist activism as a key influential factor on the language of international conventions addressing the issue of trafficking for sexual purposes, and consequently as a significant factor in the resulting inconsistent language and inconsistent legal obligations contained within the conventions. The thesis introduces the concept of “governance feminism” and discusses how three main feminist theories—abolitionism, pro-work feminism, and individualism—have influenced the three main trafficking conventions related to the issue of trafficking for sexual purposes. The three main convention discussed are: The 1949 Convention for the Suppression of the Traffic in Persons (1949 Convention), The 1979 Convention on the Elimination of all forms of Discrimination Against Women (CEDAW) and The Protocol to Prevent, Suppress and Punish Trafficking in Persons, Especially Women and Children (Palermo Protocol). The analysis of these texts determines the legal obligations that each convention contains; identifies which particular school(s) of feminist theory influenced the text, and to what extent; and, illustrates the inconsistencies in language and obligations among the conventions. Based on the identification of the three main feminist schools and their influence on the text of the three conventions considered, the thesis then analyzes domestic laws on trafficking for sexual purposes and prostitution in three different jurisdictions: New York—looking also at United States federal trafficking law, Finland, and Sweden. This analysis illustrates how inconsistent language, and therefore inconsistent obligations, in the conventions allows for disparate approaches to trafficking domestically. The thesis also compares the comprehensive legal frameworks in these domestic jurisdictions and concludes that if governance feminists seek to advance the human rights of women, and eliminate sex trafficking through a legal framework, it would serve them well to acknowledge the relationship that anti-trafficking laws and prostitution laws have domestically and work to create clearer international guidelines in support of their goals.
-
(2021)Specialförvärvsbolag (“SPAC-bolag”) är bolag som grundas utan egen operativ verksamhet med avsikten att genomföra ett företagsförvärv. Bolaget ansamlar medel från investerare genom ett offentligt erbjudande för att finansiera ett efterföljande företagsförvärv. Företaget skall inom en förutbestämd tidsperiod på 36 månader genomföra förvärvet, och ifall detta misslyckas skall bolaget likvideras och bolagets aktier avlistas från börsen. I förvärvet väljs ett eller flera privata operativa bolag ut som målbolag, som sedan fusioneras med det börsnoterade SPAC-bolaget. Genom fusionen tas det onoterade företaget således upp till offentlig handel utan att genomgå en traditionell börsnoteringsprocess. I SPAC-affärsmodellen har de grundande aktieägarna, även kallade sponsorer, ofta en betydande maktposition i bolaget såväl genom sitt betydande aktieinnehav som genom nära förhållande med bolagets ledning. Detta har lett till att bolagsmodellen kommit att kritiseras inom den internationella rättslitteraturen för att strida mot vissa grundläggande aktiebolagsrättsliga principer såsom principen om aktieägarnas likställighet. Likväl har det nya marknadsfenomenet gett upphov till frågor kring SPAC-bolagets informationsplikter gentemot investerarna, i och med den osäkerhet som råder kring SPAC-bolagen. Bottnande i dessa problemområden undersöker avhandlingen således hur fenomenet SPAC passar in i den finska värdepappersmarknads- och aktiebolagsrätten. Särskilt granskas SPAC-bolagets natur, vilka krav på informationsplikt som finns för SPAC-bolag, samt hur vissa corporate governance -relaterade frågor gällande ledningens och aktieägarnas inbördes ställning och gränsdragning skall komma att tolkas inom SPAC-kontexten. Som stöd för granskningen utförs en praktisk fallstudie av ett nyligen börsnoterat finskt SPAC-bolag, Virala Acquisition Company. Slutsatserna som dras i avhandlingen är att SPAC-bolag inte skiljer sig avsevärt från traditionella börsbolag vad kommer till reglering. Avgörande är de strukturella val man i det enskilda fallet valt att implementerat i bolagets SPAC-modell. Den främsta skillnaden bolagsformerna emellan följer av att bolaget inte har någon egentlig operativ verksamhet, utan endast letar efter ett lämplig målbolag att förvärva och fusioneras med. Således kan SPAC-bolag ur investerarnas synvinkel ses som en form av private equity för småsparare, medan man ur målbolagens synvinkel kan se SPAC-bolag som en icke-konventionell finansieringskanal. Eftersom SPAC-bolagen skall anses erbjuda nya lösningar på gamla problem skall ytterligare reglering ännu inte anses behövlig, även om det står klart att det är för tidigt att förutspå hur SPAC-fenomenet kommer utvecklas och vilka praktiska följder fenomenet kommer få på den finska värdepappersmarknaden.
-
(2014)Tutkielmassa tarkastellaan elokuvatuotannossa erityisesti tuottajan, käsikirjoittajan ja ohjaajan välisissä suhteissa esiintyvää ongelmaa siitä, miten oikeus elokuvateoksen valmiudesta päättämiseen määräytyy. Elokuva-alalla viimekätinen päätösvalta tunnetaan ja siitä usein sovitaan nimellä final cut -oikeus. Alalla ei kuitenkaan vallitse yksimielisyyttä siitä, mitä tällä oikeudella täsmällisesti tarkoitetaan ja kenelle se lähtökohtaisesti kuuluu. Kysymys on elokuva-alan omasta käsitteestä, jota oikeusjärjestyksemme ei tunne, eikä tätä ongelmakokonaisuutta ole sellaisenaan säännelty. Elokuvateoksen valmiuden määritteleminen aiheuttaa monesti erimielisyyttä tuottajan ja tekijöiden, keskeisesti ohjaajan ja käsikirjoittajan, välisissä suhteissa. Tuottajan tavoitteena on myydä elokuvaa, ja tuottaja myös vastaa elokuvan taloudellisesta puolesta ja sisällöstä suhteessa ulkopuolisiin. Elokuvan oikeudet myydään ja rahoitus kerätään pääsääntöisesti ennakkoon. Rahoittaja- ja ostajatahot saattavat asettaa elokuvan sisällölle vaatimuksia jo etukäteen, ja tuottajan on varmistettava, että elokuva valmistuu sovitunlaisena. Elokuvan tekijät puolestaan usein vetoavat päätösvaltansa tueksi tekijänoikeuksiin. Vallitsevien näkemyserojen voidaankin nähdä pohjautuvan copyright- ja droit d’auteur -tekijänoikeusjärjestelmien omaksumiin erilaisiin malleihin elokuvateoksen oikeudenhaltijuudesta. Tutkielman tavoitteena on selvittää final cut -kysymystä ja sen ratkaistavuutta sopimuksin. Tutkielmassa final cut -oikeudella tarkoitetaan oikeutta päättää elokuvan lopullisesta, julkaistavaksi tulevasta muodosta ja sisällöstä. Tutkimuskysymyksenä on kartoittaa sitä, onko kysymys final cut -oikeudesta sopimusoikeudellinen vai tekijänoikeudellinen kysymys, ja millaisia siihen liittyviä oikeuksia eri intressitahoille kuuluu. Toinen laajempi tavoite on tutkia oikeudesta sopimista, eli tuoda esiin ne tekijänoikeudelliset ja muut merkitykselliset seikat, joita tuotannon sopimuksissa tulee ottaa huomioon. Tavoitteena on hahmottaa sopimusvapauden laajuutta ja raamit sille, missä määrin käsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja voivat sopia elokuvateoksen valmistumiseen liittyvästä päätösvallasta ja mitkä tekijät tai näkökohdat tähän vaikuttavat. Tutkimuskysymykseen pyritään vastaamaan selvittämällä elokuvateokseen liittyviä tekijänoikeuksia, kysymykseen tulevia sopimustyyppejä sekä sopimusoikeuden yleisiä oppeja. Tarkastelun keskiössä ovat tekijänoikeussuojan edellytykset, sisältö ja oikeuksien luovutettavuus sekä toisaalta sopimusten tulkintaa koskevat periaatteet. Tekijänoikeudella on sekä varallisuusoikeudellinen että persoonallisuusoikeudellinen puolensa. Suomen tekijänoikeuslaki edustaa mannermaista droit d’auteur -perinnettä, ja juridiset henkilöt voivat saada tekijänoikeuksia vain luovutusten kautta. Olennaisia tarkastelun kohteita ovat tekijänoikeuden suhteet oikeuteen saattaa teos ensi kerran julkisuuteen ja teoksen muuttamiseen, eli millainen oikeus tekijällä on muutosten vastustamiseen tekijänoikeuden nojalla ja mitä pidetään loukkaavana. Tekijänoikeuden erityisen luonteen vuoksi tekijänoikeuden luovutukseen ei kaikilta osin sovelleta samoja periaatteita kuin varallisuusoikeuksien luovutukseen yleensä. Moraaliset oikeudet eivät pääsääntöisesti ole luovutettavissa, ja muutoinkin luovutussopimuksia koskee lähtökohtaisesti suppean tulkinnan periaate. Tutkimusongelman käsittelyssä nousee esille myös työsopimustyypin ja työnantajan direktio-oikeuden merkitys. Tekijänoikeuden osalta työsuhteissa luotuja teoksia koskee niin sanottu normaalikäyttösääntö, ja toisaalta työnantajan direktio-oikeus tarkoittaa oikeudellisesti merkityksellistä valtaa antaa työntekoa ja sen järjestelyjä koskevia määräyksiä. Lopuksi tutkielmassa kiinnitetään huomiota päätösvaltakysymyksiä ympäröiviin sopimusteknisiin ja -taktisiin käytännön näkökohtiin sekä riskienhallintaan sopimuksen teossa. Tutkielman näkökulma on lähtökohtaisesti osapuolten suhteen neutraali, mutta sopimista tarkastellaan kuitenkin tuotannon häiriöttömän sujumisen tavoitteesta käsin. Tutkielmassa päädytään siihen, ettei moraalisten oikeuksien suoma tekijän oikeus kieltää teokseensa kajoaminen ja sen muuttaminen moraalisia oikeuksia loukkaavalla tavalla ole välttämättä yhtä kuin oikeus päättää teoksen lopullisesta muodosta. Päätösvallan jakautuminen jää pitkälti sopimuksenvaraiseksi. Tutkimuksen myötä on kuitenkin havaittu ongelmalliseksi, ettei yhteistekijöiden keskinäisiä suhteita ole oikeudessamme erityisesti säännelty, nimenomainen teoksen ensimmäistä julkistamista koskeva oikeus puuttuu, eikä elokuvan tekijöiden moraalisten oikeuksien käyttöä ole rajoitettu kuten monissa muissa maissa.
-
(2019)Tax withholding refers to a procedure for charging taxes, where the payer of the income (withholding agent) charges the tax from the income payable to the income recipient and transfers the charged amount to the tax authorities on behalf of the income recipient. Final withholding tax refers to a tax, where the tax charged by the withholding agent is the taxpayer’s final tax burden in the source State. Consequently, the procedure involves no regular subsequent steps to withholding. Final withholding tax is charged simultaneously with the payment of the income. The tax is levied on gross income. Final withholding taxes are widely used in taxation of portfolio dividends in the source State, when the dividend recipient is not a resident of that State. Most of the Member States of the European Union apply final withholding also in intra-EU settings, where both the source State of the portfolio dividends and the State of residence of the taxpayer are EU States. The popularity of final withholding taxes is explained with their effectiveness in ensuring that the source State can collect taxes on dividends received by nonresident taxpayers, who may have no other connection with the source State. Furthermore, final withholding taxes are easily administrable. States do not commonly use final withholding taxes for taxation of portfolio dividends in domestic settings, where the dividend recipient is resident in the source State of the dividends, because final withholding taxes are not compatible with taxation of net income. Consequently, States apply different tax systems on resident and nonresident dividend recipients. This may violate the fundamental freedoms, if the source State subjects nonresident taxpayers to less beneficial treatment than comparable resident taxpayers. The Court of Justice of the European Union has held final withholding taxes admissible in principle, but Member States have been compelled to extend many beneficial tax rules to apply also, if a nonresident taxpayer receives the dividends. What follows from the case law of the Court of Justice of the European Union is, firstly, that the differences in the taxation of resident and nonresident taxpayers in the source State are reduced. Secondly, the nonresident taxpayer is often required to resort to the refund procedure before it receives as beneficial a treatment as it should under the fundamental freedoms. The refund procedure eliminates most of the benefits of final withholding taxes: it is a lengthy and expensive procedure, and the nonresident taxpayer is most likely required to resort to external assistance. Application of relief at source and streamlining the refund procedure would alleviate the problems that currently plague the refund procedure.
-
(2023)Kovenantteja eli luottosopimukseen sisällytettäviä erityisehtoja käytetään turvaamaan luotonantajan asemaa sekä varmistamaan, että luotonsaaja kykenee tulevaisuudessa täyttämään takaisinmaksuvelvoitteensa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan finanssikovenantteja sekä toimintakovenantteihin luettavia informaatiokovenantteja. Finanssikovenantin rikkoutuminen johtaa siihen, että luotonantaja voi ennalta sovitun mukaisesti ryhtyä erilaisiin toimenpiteisiin, vahvimmillaan luottosopimuksen irtisanomiseen. Irtisanominen taas voi johtaa luoton takaisinmaksuun välittömästi. Finanssikovenantteja käytetään tyypillisesti eräännyttämisperusteina sellaisissa tilanteissa, joissa yrityksen taloudellinen asema uhkaa heikentyä. Tällöin finanssikovenantin rikkoutuminen voi olla suoraan tai välillisesti yhteydessä luotonsaajan maksukyvyttömyyteen, jolloin takaisinsaantiriski voi kohota. Tässä tutkielmassa tarkastellaan erityisesti TakSL 5 § ja 10 §:n mukaisia takaisinsaantisäännöksiä. TakSL 5 § sisältää yleisen takaisinsaantiperusteen, jonka nojalla oikeustoimi peräytyy, jos sillä on sopimattomasti suosittu velkojaa toisten velkojien kustannuksella. Peräytymisen edellytyksinä pidetään lisäksi velallisen maksukyvyttömyyttä tai oikeustoimen johtamista velallisen maksukyvyttömyyteen, oikeustoimen sopimattomuutta sekä osapuolen vilpillistä mieltä. TakSL 10 §:n nojalla voidaan peräyttää epätavallisin maksuvälinein, ennenaikaisesti tai pesän varoihin nähden huomattavalla määrällä maksetut maksut, joita ei voida pitää olosuhteisiin nähden tavanomaisina. Finanssikovenantit voivat lisätä takaisinsaantiriskiä sen vuoksi, että ne sidotaan tyypillisesti luotonsaajan maksukykyyn liittyviin tunnuslukuihin. Luottosopimukseen sisällytettävät informaatiokovenantit voivat puolestaan synnyttää luotonantajalle erityistietämyksen luotonsaajan oloista, jolloin eräät takaisinsaantiin liittyvät edellytykset voivat täyttyä varsin helposti. Tilanteessa, jossa luottosopimus irtisanotaan kovenantin rikkoutumisen perusteella voidaan myös tutkia TakSL:n ennenaikaisen maksun kriteeristön täyttymistä. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi sitä, voidaanko finanssikovenantteja joissakin tapauksissa pitää niin yleisinä, että ne täyttäisivät tavanomaisuuden kriteerin, eikä peräytymistä näin ollen tapahtuisi. Kovenantteja sisältäviin luottosopimuksiin liittyy lisäksi keskeisesti TakSL:n läheisyyskriteerin täyttymisen riski, jota sivutaan tässä tutkielmassa. TakSL:n 5 §:n ja 10 §:n mukaisten edellytysten täyttymisen lisäksi tutkielmassa käsitellään sitä, onko luotonantajalla käytettävissään keinoja, joilla takaisinsaantiriskiä voitaisiin pyrkiä minimoimaan.
Now showing items 623-642 of 3542