Browsing by Author "Lindstedt, Salli"

Vainoamisen kriminalisoimiseksi on maaliskuussa 2013 annettu hallituksen esitys (HE 19/2013 vp), jonka mukaan vapauteen kohdistuvia rikoksia koskevaa rikoslain 25 lukua ehdotetaan täydennettäväksi uudella vainoamista koskevalla säännöksellä. Esitetyn säännöksen mukaan vainoamiseen syyllistyisi henkilö, joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainoaa toista siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta. Vainoamisesta olisi tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Vainoaminen olisi virallisen syytteen alainen rikos. Tutkielmassa tarkastellaan tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet vainoamisen rangaistavaksi säätämiseen sekä kriminalisoinnin sisältöön. Tutkielmassa pohditaan kansainvälistä velvoittavuutta vainoamisen säätämiseksi rangaistavaksi. Merkittävässä asemassa on Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (CETS No. 210), jonka voidaan sanoa olleen lähtölaukaisijana kansallisessa kriminalisoinnissa. Kriminalisoinnin hyväksyttävyyden ja välttämättömyyden arvioimisessa käsitellään oikeushyvien suojelun periaatetta ja etenkin sitä, voidaanko perus- ja ihmisoikeuksista johdetuilla oikeushyvillä positiivisesti perustella kriminalisointia. Perus- ja ihmisoikeuslähtöisen ajattelun vahvistumista kuvaa myös tyypillisesti naisiin kohdistuvan väkivallan käsitteleminen perus- ja ihmisoikeuskysymyksenä. Kansainvälisten velvoitteiden ja vaikutteiden lisäksi tutkielmassa arvioidaan kansallista tarvetta uudelle vainoamista koskevalle erilliskriminalisoinnille. Rikoslain useat rangaistussäännökset voivat tulla sovellettavaksi erilaiseen häirintäkäyttäytymiseen. Rikoslain säännöksistä tutkielmassa käsitellään laitonta uhkausta sekä lähestymiskieltolainsäädäntöä. Vainoamista koskeva säännös tulee olemaan osittain päällekkäinen kyseisten säännösten kanssa, minkä vuoksi tutkielmassa tarkastellaan näiden säännösten suhdetta toisiinsa. Tässä yhteydessä käsitellään myös symbolisen rikoslain kieltoa. Vainoamista koskeva säännös koostuu tahallisuusvaatimuksesta, tekotapoja kuvaavista tunnusmerkeistä, oikeudettomuusedellytyksestä sekä abstraktia vaaraa ja toistuvuutta koskevista edellytyksistä. Osa säännökseen sisältyvistä tunnusmerkistötekijöistä on jokseenkin vieraita Suomen rikosoikeudelliselle järjestelmälle. Vainoamista koskevaa rangaistussäännöstä arvioidaan erityisesti laillisuusperiaatteen epätäsmällisyyskiellon näkökulmasta. Kutakin tunnusmerkistötekijää käsitellään erikseen ja pohditaan, kuinka hyvin ehdotettu säännös täyttää täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimukset. Tutkielmassa käsitellään säännöksen soveltamisessa mahdollisesti aktualisoituvia kysymyksiä ja mahdollisia tulkintavaihtoehtoja sekä esitetyn rikostunnusmerkistön yleisluontoisuuden vaikutuksia rangaistavan käyttäytymisen rajojen määrittämiseksi.