Browsing by department "Department of Private Law"

Puhtaat varallisuusvahingot kohdistuvat useimmiten elinkeinonharjoittajiin. Puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamista sopimuksenulkoisissa suhteissa on kuitenkin rajoitettu. Niiden korvaamisen edellytyksenä on, että vahinko on korvauskelpoinen erityislainsäädännön perusteella, tai että jokin vahingonkorvauslain 5:1:n erityisedellytyksistä täyttyy. Tilanteita, jotka eivät kuulu erityislainsäädännön alaan ovat mm. julkinen arvostelu ja sopimattomat kilpailuteot, joissa on usein kysymys immateriaalioikeusloukkauksia muistuttavista tilanteista. Nämä ovat tutkielmassa tarkastelun kohteena. Yritystoiminta ja varallisuusarvot ovat muuttuneet vuonna 1974 voimaan tulleen vahingonkorvauslain säätämisen jälkeen. Aineettomien intressien, kuten yrityksen imagon ja yrityksen sisäisen erityisosaamisen merkitys liiketoiminnassa on jatkuvasti kasvanut. Puhtaiden varallisuusvahinkojen ja esinevahinkojen erottelu erilaisin korvausperustein ei näin ollen välttämättä ole enää ajankohtaista ja vahingonkorvauslakiin kohdistuu uudistamispaineita. Tutkielmassa on tarkasteltu puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamista elinkeinonharjoittajien välisissä oikeussuhteissa silloin kun kysymys on VahL 5:1 :n soveltamisalaan kuuluvista tilanteista. Yleensä korvauskannetta voidaan ajaa VahL 5:1 :n erittäin painavat syyt -kohdan nojalla, mutta koska tämä kohta ei ole yksiselitteinen puutteellisen ja epäselvän lainvalmisteluaineiston vuoksi, eikä erittäin painavien syiden sisältö ole vieläkään muotoutunut oikeuskäytännössä täysin selkeäksi, on vahingonkärsijän usein hankala arvioida mahdollisuutensa saada vahingonkorvauksia kärsimästään puhtaasta varallisuusvahingosta, jolloin oikeusvarmuus kärsii. Useimmiten oikeuskäytännössä on katsottu hyvän tavan vastaisuuden muodostavan erittäin painavat syyt vahingon korvaamiselle, mutta tästä ratkaisulinjasta on poikkeuksia. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, onko ajatus puhtaiden varallisuusvahinkojen rajoitetusta korvattavuudesta vanhentunut ottaen huomioon yritysten muuttuneen toimintaympäristön ja varallisuusarvojen merkityksen kasvamisen. Kysymyksen tarkastelu jakautuu kahteen osaan: Ensinnäkin tutkimuksessa selvitetään puhtaiden varallisuusvahinkojen rajoitetun korvaamisen syitä ja käydään keskustelua niiden soveltumisesta yritysten muuttuneeseen toimintaympäristöön. Toiseksi tarkastellaan sellaisia yrityksille ongelmallisia puhtaiden varallisuusvahinkojen aiheutumistilanteita, jotka eivät ole erityislainsäädännön suojan piirissä, ja sitä miten suojan tarve on saattanut kasvaa varallisuusarvojen muutoksen ja teknologian kehittymisen myötä. Median aiheuttamat puhtaat varallisuusvahingot ovat tulleet yhä merkityksellisemmiksi varallisuusarvojen dematerialisoitumisen myötä. Internet mahdollistaa julkaistun viestin leviämisen laajalle joukolle lyhyessä ajassa hyvin helposti, joka saattaa johtaa vahinkojen kertaantumiseen. Tiedonvälitys on myös kaupallistunut entisestään ja tiedon tuottaminen on nykyään hyvin nopeaa, ja se saattaa johtaa virheellisen tiedon julkaisemiseen. Median kohdalla on kuitenkin otettava huomioon sananvapauden vahva asema, arvosteluvapauden laajuus sekä median vallankäytön valvonnan rooli yhteiskunnassa. Toisaalta elinkeinonharjoittajan omaisuuden suoja toimii tilanteissa vastaperiaatteena, jota ei voida sivuuttaa harkittaessa vahingonkorvausvelvollisuutta yksittäistapauksissa. SopMenL on luonteeltaan erityislaki. Yleensä puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamisen kannalta relevantit erityislait sisältävät oman korvaussäännöksensä puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamisesta. SopMenL ei tällaista säännöstä kuitenkaan sisällä, vaikka siinä sääntelyn kohteena onkin joukko sellaisia tilanteita, joissa tyypillisesti aiheutuu puhtaita varallisuusvahinkoja. Suojan taso on siis varsin heikko, sillä vahingonkorvausvelvollisuus tulee arvioitavaksi VahL 5:1 :n perusteella. SopMenL tilanteissa korvaamista hillitsevänä tekijänä on otettava huomioon kilpailuvapauden ja toimintavapauden periaatteet ja se, että kaupankäyntikysymyksissä on perinteisesti korostettu laajaa itsemääräämisoikeutta ja on pidetty olennaisena, että valtion puuttuminen olisi mahdollisimman pieni. Vahingonkorvausta koskevan sääntelyn jättämistä VahL:n varaan on myös perusteltu sillä, että elinkeinonharjoittajat voivat melko tehokkaasti suojautua loukkauksilta sopimuksin. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Esimerkiksi liikesalaisuuksien loukkaustilanteissa sekä jäljittelytilanteissa on usein kyse kilpailutilanteesta, jossa sopimuksin suojautuminen ei ole mahdollista. Puhtaiden varallisuusvahinkojen merkitys on kasvanut jatkuvasti ja niiden korvaussääntelyn uudistamistarpeeseen on myös Suomessa kiinnitetty huomiota. Aineettomien intressien suojaa olisi mahdollista parantaa usealla eri tavalla. Vuonna 2002 oikeusministeriö teetti selvityksen VahL 5:1 :n uudistamistarpeesta, mutta selvitys ei kuitenkaan johtanut lain uudistamiseen. Lainsäädäntöä voitaisiin kehittää esimerkiksi uudistamalla VahL 5:1 :n sääntelyä ja säätämällä SopMenL:n oma vahingonkorvaussäännöksensä.

Työssä tutkitaan turvetuotannon luvallistamiskysymyksiä luonnonsuojelullisten ja luonnonvarojen käyttöä korostavien tavoitteiden kohtauspinnassa. Tutkielman metodiksi on valikoitunut avoin, keskustelukeskeinen lähestymistapa, joka osoittautui sopivan hyvin tieteellisen tutkimuksen välineeksi. Erityisiä oikeuslähdeopillisia kysymyksiä tarkastellaan tutkimuksessa vain niiltä osin kuin työn muut osat sitä vaativat. Siksi yksittäisiä oikeuslähdeopillisia kysymyksiä ei oteta esille tutkimuksessa kattavasti. Ensimmäisessä varsinaisessa tutkimusjaksossa keskistytään lainsäädäntöhistoriaan. Lainsäädäntöhistoriasta oli löydettävissä sekä luonnonsuojelua että luonnonvarojen käyttämistä tukevia argumentteja, joiden sisältö voidaan melkein suoraan siirtää nykyiseen keskusteluun. Ennen kuin työssä siirrytään varsinaiseen tuotannon luvallistamisen käsittelyyn, siinä luodaan lyhyt katsaus ympäristövaikutusten arviointimenettelyn asemaan. Menettelyllä ei ole laajaa käyttöä turveteollisuudessa. Turveteollisuuden luvallistamiskysymyksiä käsitellään tutkimuksessa kolmessa eri kokonaisuudessa. Ensimmäisessä näistä hahmotetaan luvallistamista alueellisena ja ajallisena kokonaisuutena. Hahmotustapa osoittautui käyttökelpoiseksi ja hyvin turveteollisuuden todellisia oikeudellisia ongelmakohtia vastaavaksi. Keskimmäisessä luvallistamiskysymyksiä tarkastelevista jaksoista keskitytään ajankohtaiseen ongelmaan ilmaston lämpenemisestä. Jaksossa tarkastellaan teoreettista mahdollisuutta huomioida lupamenettelyssä toiminnan vaikutukset ilmastonmuutokselle. Erityisesti tässä jaksossa painottuu tutkimuksen metodin soveltaminen, jonka avulla voidaan ratkaista suhtautuminen tuotannosta esitettyihin, jopa vastakohtaisiin luonnontieteellisiin väitteisiin. Tarkastelussa päädytään siihen, että yksi mahdollinen tulkinta voimassaolevan oikeuden sisällöstä on toiminnan ilmastovaikutusten huomioiminen ympäristölupaharkinnassa. Viimeisimmässä tuotannon luvallistamista käsittelevässä jaksossa tutkimuskohteena on joitain toiminnan osia, joille edellytetään vesilain mukaista lupaa. Tässä jaksossa tutkimuskohteen rajaaminen osoittautui erityisen tärkeäksi, koska vaihtoehtoja tutkimuskohteiksi oli tarjolla runsaasti. Tutkimusalueeseen kuuluvat luvallistamiskysymykset, jotka tulivat vahvimmin esille työn aluksi tehdyissä haastatteluissa. Rajaamalla tutkimuskohde tällä perusteella pysytellään mahdollisimman tiiviisti alkuperäisessä tutkimusasetelmassa. Työn lopuksi käsitellään luvallistamisen suhdetta kaavoitukseen, nimenomaan maakuntakaavoihin ja valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin, joilla pyritään sääntelemään tuotantoa. Lyhyen katsauksen perusteella päätelmänä on instrumenttien vähäinen tosiasiallinen merkitys.