Browsing by Title
Now showing items 95-114 of 1543
-
(2016)Tämän pro gradu -tutkielman tavoite on tutustua Daavidin ja Salomon monarkiaa koskevaan arkeologiseen aineistoon eri tavalla Heprealaista Raamattua tulkitseviin ja sitä tutkimuksissa soveltaviin arkeologeihin ja tutkijoihin. Tarkoituksena on havainnoida, miten erilaiset tutkimukselliset lähtökohdat ja suhtautuminen Heprealaisen Raamatun historialliseen tarkkuuteen ja luotettavuuteen vaikuttavat arkeologiseen tutkimustyöhön alkaen teorioiden, kuten kronologian, valinnasta päätyen lopputulokseen, jossa pyritään esittämään tietty historiallinen malli. Tarkoitus on myös kartoittaa, kuinka valittu tai vaikuttava Raamatun tulkinta ohjaa lopullista tulkintaa kaivauskohteiden löydösten, kuten raunioiden, keramiikan, artefaktien ynnä muiden sellaisten kohdalla mitä tulee ajoittamiseen ja historiallisen kuvan rakentamiseen rautakausien Levantista. Pro gradu -tasoisessa työssä on mahdoton sinänsä ratkaista sellaisia vuosikymmeniä debatoituja aiheita kuten esimerkiksi eri kronologisten mallien historiallinen luotettavuutta, kaivausmetodien tieteellistä pätevyyttä tai radiohiiliajoitusmenetelmien keskinäisiä ristiriitaisia tuloksia. Siksi olen tyytynyt esittelemään eri tutkintalinjoja sekä tunnettujen arkeologien näkökantoja ja suhtautumista Heprealaiseen Raamattuun joko arkeologisia löydöksiä selittävänä apuvälineenä tai hämmentävänä, tutkimustuloksia vääristävänä epähistoriallista aineistoa sisältävänä dokumenttina. Pro gradu -työni tutkimuskysymys on Heprealaisen Raamatun käyttö Daavidin ja Salomon monarkian arkeologisissa kysymyksenasetteluissa. Tutkimusmetodina olen käyttänyt vertailevaa lähestymistapaa. Käytännössä se on tarkoittanut arkeologien ja tutkijoiden kirjalliseen materiaaliin tutustumista. Aineisto on peräisin tutkimuskirjallisuudesta, artikkelikokoelmista, aikakausilehdistä ja blogeista. Tutkimukseni tuotti sinänsä yllätyksettömän lopputuloksen. Valittu suhtautuminen Heprealaiseen Raamattuun ja sen historialliseen luotettavuuteen ja sen arviointi arkeologisia löydöksiä tulkitsevana dokumenttina vaikuttaa ratkaisevasti kaikkeen arkeologiseen tutkimukseen. Toinen yhtä merkittävä valinta tehdään kronologian suhteen. Kuitenkaan ei voida mielestäni todeta yksiselitteisesti, että valitessa esimerkiksi matalan kronologian selittämään rautakausien tapahtumia, tarkoituksellisesti pyritään mitätöimään Heprealaisen Raamatun kuvaukset monarkiasta. Myöskään ei voida katsoa, että valitessa käyttää Heprealaista Raamattua arkeologisten löydösten tulkkina, mitätöidään lähtökohtaisesti tieteellinen tutkimustyö tai vaarannetaan sen mahdollisuus paljastaa todellista historiaa. Joka tapauksessa on selvää, että niin arkeologisten löydösten, kuten suuret kivirakennelmat Jerusalemissa tai portit Khirbet Qeiyafassa, kuin kronologisten mallienkin suhteen tieteellistä keskustelua ja tutkimustyötä käydään vielä pitkään. Hitaaseen muutokseen tai suuren konsensuksen saavuttamiseen eri löydösten suhteen vaikuttaa se, ettei sellaisia erityisen merkittäviä arkeologisia löydöksiä, kuten Tel Danin steela, löydy kovinkaan usein ja se, että osa tutkimusmenetelmistä, kuten kallis radiohiiliajoitus eri sovelluksineen ovat olleet tutkijoiden käytettävissä verrattain lyhyen aikaa. Toisaalta ottaen huomioon sen realiteetin, kuinka erilaisia poliittisia intohimoja herättävä valtio Israel on ja kuinka ristiriitaisia tulkintoja Israelin lyhyt tai pitkä historia kirvoittaa, lienee mahdollista väittää, että tuskin koskaan päästää kovinkaan laajaan konsensukseen sellaisista historiallisista aiheista kuten Daavidin kaupunki.
-
(2016)Dabru emet – juutalainen julkilausuma kristinuskosta julkaistiin lehti-ilmoituksena kahdessa yhdysvaltalaisessa sanomalehdessä 10. syyskuuta 2000. Se on ensimmäinen juutalais-kristillisessä dialogissa esitetty juutalainen puheenvuoro, jonka kirjoittajina ja allekirjoittajina on juutalaisia rabbeja ja tutkijoita erilisista juutalaisista ryhmistä. Julkilausumalla on tällä hetkellä jo kolmisen sataa allekirjoittajaa sekä Yhdysvalloista että Euroopasta ja Israelista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Dabru emetin merkitystä juutalais-kristillisessä dialogissa. Julkilausuman sisältöä ja sitä koskevaa juutalaista diskurssia tutkitaan systemaattisen analyysin avulla. Aluksi selvitetään sitä taustaa, joka vaikutti Dabru emetin julkaisemiseen ja lopuksi sen reseptiota ja jälkivaikutuksia. Tutkimuksessa nousee esiin kolme näkökulmaa, joiden avulla julkilausuman kirjoittajat lähestyvät juutalais-kristillistä dialogia: opillisten kysymysten, antisemitismin ja ”uuden suhteen” näkökulmat. Dabru emet ei tuo juutalais-kristilliseen dialogiin uusia opillisia kysymyksiä, vaan siinä keskitytään etsimään uskontojen yhteistä teologista minimiä osoittamalla niiden yhteisiä piirteitä ja eroavaisuuksia. Antisemitismiä julkilausuma käsittelee vain lyhyesti. Kirjoittajat pyrkivät irrottamaan natsismin ja kristinuskon kytköksen toteamalla, että ”natsismi ei ollut kristinuskon väistämätön seuraus”. Kristillisen juutalaisvastaisuuden historiaa ei tässä käsitellä laajemmin. Dabru emetin ydinsanoma on, että juutalaisten ja kristittyjen välille on nyt juutalaistenkin puolesta mahdollista luoda ”uusi suhde”, joka keskittyy uskontraditioiden sisältöihin ja rinnakkaiseloon tulevaisuudessa eikä enää menneisyydessä tapahtuneiden väärinkäytösten selvittelyyn kuten dialogissa on aiemmin usein tehty. Tämä uudenlainen suhde on kirjoittajien mielestä mahdollinen ja tarpeellinen siksi, että kristityt ovat omilla julkilausumillaan osoittaneet asenteenmuutosta suhteessa juutalaisiin. Dabru emet pohjautuu näin siis esimerkiksi Vatikaanin II konsiilin Nostra Aetate -asiakirjaan, jossa katolinen kirkko osoittaa tällaista mielenmuutosta. Dabru emetin julkaiseminen herätti laajan keskustelun juutalaisten keskuudessa. Tässä keskustelussa kritisoitiin paitsi dokumentin sisältöä, myös sen lähtökohtia ja muotoa. Diskurssia analysoimalla käy ilmi, että uudenlainen suhtautuminen kristinuskoon ei ole kaikkien juutalaisten toive. Dabru emet kohtasi myös paljon vastustusta erityisesti ortodoksijuutalaisissa piireissä. Julkilausuman tavoite on joka tapauksessa toteutunut: keskustelu kristinuskosta on herännyt juutalaisessa yhteisössä.
-
(2019)Tämä tutkielma käsittelee Keith Hebdenin kristillistä anarkismia vastauksena dalit-teologiaan. Tutkielman keskiössä on kysymys toimijuudesta ja toiminnasta. Tutkimuskysymyksiä ovat: kuka Hebdenin ajattelussa toimii ja mitä toimijuus on? Mikä on oikeanlaista toimintaa ja mihin se tähtää? Minkälaisia oletuksia toiminta asettaa toimijalle ja toiminnan kohteelle? Lisäksi tutkielma vastaa kysymykseen siitä, miten Mohandas Gandhin filosofia liittyy Hebdenin ajatteluun ja miten se tukee dalitien toimijuutta. Päälähteenä tutkielmassa on Hebdenin teos Dalit Theology and Christian Anarchism (2011) sekä Hebdenin muu tuotanto niiltä osin, jossa hänen ajattelunsa liittyy tutkielman teemaan. Toissijainen lähde on Hebdenin ajattelun taustalla vaikuttavan Walter Winkin teos Powers That Be (1998). Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Analyysi nostaa esiin Hebdenin ajattelusta kolme erillistä toimijaa, jotka ovat dalit-toimija, me-toimija ja vihollinen. Dalit- ja me-toimijat toimivat yhdessä samaan päämäärää kohti. Heidän toimintansa kohteena on vihollinen, joka ylläpitää yhteiskunnan rakenteellista väkivaltaa ja kastisortoa. Päätoimija Hebdenin ajattelussa on dalit ja dalitien yhteisö. Dalitien toimijuus alkaa oman nimen valinnan prosessilla. Prosessi vahvistaa vastustuksen identiteettiä. Tutkielma osoittaa, että Hebden tulee vahvistaneeksi kuvaa dalitien kollektiivisesta identiteetistä samalla, kun hän toteaa dalitien identiteettien moninaisuuden. Tutkielmassa selviää että oikeanlainen toiminta määräytyy kristillisen anarkismin viitekehyksen kautta ja se tarkoittaa dominoivan, rakenteellista väkivaltaa ylläpitävän tahon väkivallatonta vastustamista. Hebdenin esiin nostamat esimerkit dalit-kulttuurista osoittavat, että toiminta on muun muassa notkeaa vastakulttuuria ja dalitien todellisuuden esiin nostamista. Analyysi osoittaa, että Hebden pitää dalitien kulttuuria luonnostaan anarkistisena. Tällä hän tarkoittaa dalitien vastustuksen identiteettiä, vallan jakauttamista, yhteisöllisyyttä ja daliteja alistaviin tahoihin kohdistuvaa väkivallatonta vastustusta. Hebdenin mukaan dalit-teologian tulisi olla sellaista, jossa otetaan huomioon dalitien luonnollinen anarkistisuus. Dalit-teologian tulisi uskaltaa kritisoida valtiota ja sen tulisi käyttää vastustuksen hermeneutiikkaa. Hermeneutiikan avulla löydetään väkivaltaa ylläpitävät tahot sekä väkivallattomuutta tukevat narratiivit, joilla kumotaan väkivaltaan oikeuttava myytti. Vastustuksen lopullinen tarkoitus on sekä sorrettujen että sortajien vapautuminen. Dalit-teologian tulisi siis olla kaikkia varten. Hebdenin koostamaa toimintamallia “Gandhi ja Jeesuksen vastustuksen taktiikka” analysoimalla selviää, että dalit-toimijalle asetetut oletukset liittyvät erityisesti luottamukseen. Toimijan on luotettava itseensä, toiminnan kohteeseen eli viholliseen sekä väkivallattoman taktiikan toimimiseen. Tutkielma osoittaa, että Gandhin filosofia ja esimerkki tukee huonosti dalitien toimijuutta, mutta sillä on kuitenkin mahdollisuus lisätä solidaarisuutta eri kastiryhmien välillä kastisorron vastaisessa toiminnassa sekä motivoida väkivallattomaan vastustukseen.
-
(2017)Perinteinen juutalainen ja kristillinen käsitys on, että kirjassa kuvattu Daniel oli historiallinen henkilö. Perinteisen juutalaisen ja kristillisen käsityksen mukaan Daniel myös kirjoitti Danielin kirjan 500-luvulla eKr. Danielin kirjan ajoitus on kuitenkin aiheuttanut kiistaa Raamatun tutkijoiden keskuudessa jo ensimmäisiltä kristillisiltä vuosisadoilta alkaen. Danielin kirjan perinteinen ajoitus asetettiin kyseenalaiseksi 200-luvulla jKr. kristinuskon vastustajan Porfyrioksen toimesta. Perinteinen näkemys Danielin kirjan ajoituksesta kuitenkin säilyi, kunnes valistuksen aikoihin (1700-luku) Porfyrioksen argumentit nostettiin uudestaan esille. Tänä päivänä historialliskriittisen Raamatun tutkimuksen piirissä valtaosa tutkijoista ajoittaa Danielin kirjan Antiokus Epifaneen aikaan toiselle vuosisadalle eKr. Vähemmistö tutkijoista puolustaa Danielin kirjan perinteistä ajoitusta. Tutkielman tarkoitus on perehtyä osaan siitä lähdeaineistosta, jonka perusteella Danielin kirja on ajoitettu joko varhaiseksi tai myöhäiseksi. Aineistoksi tutkielmassa on valittu Qumranin tekstilöydöt ja Danielin kirjan kielet, eli heprea ja aramea. Tutkielmassa analysoidaan ja vertaillaan kyseistä aineistoa sekä tutkijoiden argumentteja tämän aineiston pohjalta. Tutkimusmetodina käytetään siis pääosin vertailevaa ja analysoivaa metodia. Tutkielman päämäärä on tehdä loogisia, johdonmukaisia ja tieteellisesti kestäviä johtopäätöksiä Danielin kirjan ajoituksen suhteen. Tutkielman tutkimuskysymys on: ”milloin Danielin kirja on kirjoitettu Qumranin tekstilöytöjen sekä Danielin kirjan kielellisten havaintojen valossa?” Tutkielmassa käsitellään ensin Danielin kirjan sisältö ja sen historiallinen tausta, minkä jälkeen käydään läpi Danielin kirjan tutkimushistoriaa. Danielin kirjan sisältö, historiallinen tausta sekä tutkimushistoria auttavat ymmärtämään niitä jännitteitä, joita Danielin kirjan ajoitus pitää sisällään. Tutkimushistorian jälkeen käsitellään edellä mainittua lähdeaineistoa ja sen pohjalta esitettyjä argumentteja erillisinä kokonaisuuksina. Ensin käsitellään Qumranin tekstilöytöjä ja niiden pohjalta esitettyjä argumentteja. Seuraavaksi siirrytään Danielin kirjan arameaan, joka pitää sisällään persian ja kreikan lainasanat ja niiden tarkastelun. Tutkielman loppuluvuissa siirrytään Raamatun hepreaan. Loppuluvut sisältävät Danielin kirjan heprean sekä sitä koskevat havainnot ja argumentit. Tutkielman lopussa tehdään tiivistetyt johtopäätökset tutkimushistoriasta nousevista havainnoista, Qumranin aineistosta sekä aramean ja heprean kielellisistä havainnoista. Tutkimushistoriasta käy ilmi, että Danielin kirjan ajoitukseen on vaikuttanut Porfyrioksen ajoista ainakin 1900-luvulle saakka myös tutkijoiden omat ennakko-oletukset. Qumranin aineistosta saadaan selville, että kyseinen aineisto tukee varhaisempaa ajoitusta kuin Antiokus Epifaneen aika (168–164 eKr.). Danielin aramean kielellisistä havainnoista käy ilmi, että Danielin aramea tukee ajoitusta aikavälille noin 550–330 eKr. Tätä johtopäätöstä tukevat myös persian ja kreikan lainasanat. Danielin hepreasta puolestaan selviää, että se voidaan ajoittaa ainakin 500-luvulta eKr. aina noin 200 eKr. asti.
-
(2017)Tutkielmani tavoitteena on tarkastella skottifilosofi David Humen (1711-1776) käsityksiä pahan ongelmasta. Pahan ongelman ytimessä on maailman pahuuden ja kärsimyksen olemassaolon suhde kaikkivaltiaaseen, kaikkitietävään ja täydellisen hyvään luojajumalaan. Miten on mahdollista, että Jumala sallii maailmassa pahuutta? Perinteisesti teologiassa näihin kysymyksiin on pyritty vastamaan teodikeoilla. Teodikeoissa pyritään antamaan jokin selitys tai ratkaisu pahan ongelmaan. David Hume nostaa kirjoituksissaan pahan ongelman esille ongelmallisena uskolle Jumalaan. Tämänkaltaista lähestymistapaa kutsutaan nykyuskonnonfilosofiassa argumentiksi pahasta. Hume käsittelee pahan ongelmaa uskonnonfilosofisessa pääteoksessaan Keskusteluja luonnollisesta uskonnosta (jatkossa KLU), jota käsittelen seikkaperäisesti tutkielmassani pääluvussa 2. Pääluvussa 3. keskityn Humen muusta tuotannosta löytyvään aiheen käsittelyyn. Tutkielmani ensimmäisessä Taustaa-luvussa lyhyesti läpi Humen elämän ja hänen filosofiansa pääpiirteet. Tärkeäksi kysymykseksi nousee, kuinka Humen KLU:ta tulisi tulkita, sillä Hume ei suoraan ilmaise kantojaan kirjassa. Päädyn pitämään Humea uskontokriittisenä ajattelijana. Hän vastustaa varsinkin taikauskoa. Kysymys, uskoiko Hume jonkinlaisen Jumalan olemassaoloon jää avoimeksi. Varsin selväksi käy kuitenkin, että Jumalan ideaa ei voi Humen mukaan päätellä kokemuksesta tai demonstratiivisesti. KLU:ssa keskustelevat kolme Humen keksimää henkilöä nimeltään Demea, Kleanthes ja Filon. Demeaa kuvataan mystikoksi ja Kleanthesta antropomorfistiksi. Filon näkee Jumalan olevan ihmisen maailman yläpuolella, joten Jumalasta ei voi tämän maailman perusteella päätellä mitään. Kleanthes taas katsoo, että maailmasta ja ihmisestä voi päätellä, minkälainen Jumala on. Filon, joka on skeptikko, kyseenalaistaa kummankin argumentit. Filonin katsotaan nykyään vastaavan Humen omia kantoja tai ainakin olevan niitä lähimpänä. Filon esittää KLU:n luvussa 10. Epikuroksen kysymykset, joissa tiivistyy pahan ongelma. Hume-tutkijat eivät ole yhtä mieltä siitä, miten kohta tulisi tulkita. Anders Kraal jakaa tutkijoiden tulkinnat seuraavasti: epäjohdonmukaisuus, epätodennäköisyys, päättely ja semanttinen. Filon analysoi myös maailmankaikkeuden perimmäisten syiden moraalisia ominaisuuksia. Hän päätyy väittämään, että ne ovat neutraaleja ja välipitämättömiä maailmassa valitsevan pahuuden suhteen. Moni tutkija on katsonut, että Filon ylittää väitteessään skeptisismin rajat. Toiset tutkijat katsovat kuitenkin, että Filon vain parodioi Kleanthesta. KLU:n 12. luku saa tutkielmassani oman alalukunsa, sillä katson tutkija William Lad Sessionsin tapaan sen olevan oleellinen KLU:n oikean tulkinnan kannalta. 12. luvussa Filon esittää näkemyksen, joka pyrkii tasapainoilemaan ateismin ja teismin välillä, vaikka katsookin samalla ateismin olevan järjetöntä. Toisaalta hän myös tuomitsee jyrkästi kaikenlaisen taikauskon ja uskonkiihkoilun. Filon näyttää myöntävän, että maailmasta voidaan tehdä päätelmiä Jumalan moraalisista ominaisuuksista. Epäselväksi jää, minkälaisia päätelmiä ne voivat olla. Jotkut tutkijat, kuten Norman Kemp Smith, katsovat, että Filon myöntää, että tämänkaltaisia päätelmiä voi tehdä, mutta että niissä ajaudutaan väistämättä spekulaatioon. Tutkielmani kolmannessa pääluvussa käyn läpi Humen muusta tuotannosta löytyvää pahan ongelman käsittelyä. Humen muusta tuotannosta ei näytä löytyvän KLU:n kanssa ristiriidassa olevia väitteitä, vaan ne näyttävät olevan samassa linjassa sen kanssa.
-
(2015)Tässä tutkielmassa perehdyn skottiempiristi David Humen käsitykseen passioista, tahdosta sekä tahdonvapaudesta ja moraalisesta vastuusta. Lähteeni on teoksen A Treatise of Human Nature toinen kirja Of the Passions mutta tutkielmassa viitataan myös teoksen muihin kirjoihin sekä Humen muihin teoksiin. Metodini on systemaattinen analyysi. Tutkielmani aiheesta ei ole julkaistu aikaisemmin suomenkielistä tutkimusta. Tutkimuksen ensimmäinen pääluku on katsaus Humen filosofiaan. Varsinaisia tutkimuskysymyksiä käsittelen luvuissa 2-4. Toisessa luvussa vastaan kysymyksiin siitä, mitä passiot ovat ja mikä on niiden tehtävä. Passiot ovat Humen mukaan sekundaarisia vaikutelmia ja hän jakaa ne epäsuoriin ja suoriin passioihin. Suorat passiot, kuten ilo, suru, halu ja pelko, syntyvät suoraan kivun tai nautinnon kokemuksesta. Epäsuorat passiot, kuten ylpeys, nöyryys, viha ja rakkaus, vaativat syntyäkseen sekä kohteen että aiheuttajan sekä assosiaatiota näiden välillä. Hume luokittelee passioita myös niiden tyyneyden ja rajuuden perusteella. Luokittelu perustuu passioiden häiriönasteeseen sielussa. Kumpikin voi yhtälailla toimia toiminnan motivaattorina. Kolmannessa luvussa kysyn ja vastaan, mitä Hume tarkoittaa tahdolla ja minkälainen kyky se on sekä mikä on passioiden suhde tahtoon. Hume määrittelee tahdon sisäiseksi vaikutelmaksi, jonka tunnemme ja josta olemme tietoisia, kun tieten tahtoen saamme aikaan minkä tahansa uuden liikkeen ruumiissamme tai uuden havainnon mielessämme. Tahto on passioiden kaltainen, mutta niistä erotettava sielun kyky. Tahto on Humen mukaan itsessään toimintaa ja passiot taas toimivat toimintaa aikaansaavina voimina. Humen määritelmä ei anna selkeää kuvaa siitä, mitä hän tarkoittaa tahdolla ja miten se toimii. Neljännessä luvussa kysyn, mistä tahto on vapaa, miten tahto ja passiot liittyvät moraaliseen vastuuseen ja miten Hume määrittelee moraalisen vastuun. Humen mukaan tahto on vapaa silloin, kun sille ei ole ulkoista estettä tai pakotetta. Hume uskoo siihen, että kaikella maailmassa on syynsä ja seurauksensa, jolloin myös kaikki toiminta ja ajattelu on aiheutunut jostain aikaisemmasta. Hume on kompatibilisti eli hän katsoo, että vapaa tahto on yhteen sovitettavissa determinismin kanssa. Klassisessa tulkintatavassa Humen kompatibilismia tarkastellaan Humen vapaudelle antaman määritelmän ja maailmassa ilmenevän välttämättömyyden kautta. Klassisessa tulkintatavassa Humen mukaan ihmistä voi pitää vastuullisena vain sellaisista teoista, jotka ovat johdettavissa häneen ja jotka ovat aiheutettuja. Tulkinnassa keskitytään perustelemaan miten aiheutettu toiminta voi olla vapaata. ja sen mukaan moraalinen vastuu edellyttää determinismiä. Naturalistisessa tulkintatavassa otetaan huomioon Humen passioteoria. Humen mukaan moraalinen vastuu koetaan sisäisinä moraalitunteina, jotka ovat passioita. Toisen toimintaa eli tahdon toteuttamista seuratessa siitä koetaan joko hyväksyntää tai paheksuntaa ja toista pidetään sen perusteella vastuullisena toiminnastaan. Mikäli hyväksynnän tai paheksunnan tuntemuksia ei synny, toisen ei katsota olevan vastuussa teostaan. Merkitystä ei ole sillä, voidaanko toiminta johdonmukaisesti määritellä vapaaksi, vaan sillä, saako se aikaan moraalitunteita.
-
(2020)Tutkimuksen tarkoitus on perehtyä juutalaisen elämäntapaan David Sternin teologian kautta. Lähtökohtana on juutalaisuus, mutta tähtäinpisteenä on ymmärtää messiaanisen juutalaisuuden erityispiirteitä. Tutkimuksessa selvitetään sitä, mitä on messiaaninen juutalaisuus, miten he ymmärtävät Tooraa ja kuinka sitä eletään todeksi Yeshuaan (Jeesukseen) uskovina. Teoreettinen viitekehys koostuu juutalaisuuden historiasta, Tooran tulkinnasta Uuden liiton kontekstissa ja juutalaisen elämäntavan ymmärtämisestä. Keskeisin lähtökohta on Sternin edustama uuden testamentin halakha suuntaus. Tämän messiaanisen juutalaisuuden suuntauksen henkilölle juutalainen on kuin pioneeri, joka restauroi kristinuskoa ja juutalaisuutta. Jumalusko, kolminaisuus ja Yeshuan kaksinaisluonto esitellään juutalaisin termein. Toora saa uuden merkityksen Yeshuan kautta tarkasteltuna ja suullinen Toora alistetaan kriittiseen tarkasteluun Uutta testamenttia vasten Tutkimusaineisto koostui pääosin Sternin teoksista Jewish New Testament Commentary, Messianic Jewish Manifesto ja sen päivitetystä versiosta Messianic Judaism. Näitä tukemaan etsin paljon tieteellistä tutkimusta aiheeseen liittyen. Tutkimuksesta tuli kvalitatiivinen sisällönanalyysi. Systemaattinen analyysi oli tutkimusmenetelmä, jonka kautta tutkimustulokset kuvattiin. Messiaaniset juutalaiset edustivat aikanaan uudistusliikettä ja olivat kiinteä osa juutalaisuutta. Yeshua ja hänen opetuslapsensa olivat osa heitä, vaikka silloin heidän tunnettiin nasaretilaisina ja juutalaiskristittyinä. Kristinuskon tullessa yhä enemmän pakanakristillisten henkilöiden haltuun yhteys juutalaisuuteen ja myös sen messiaaniseen haaraan katkesi pitkäksi aikaa. Vasta 1800-luvun lopulta siionistisen liikkeen ja Israelin valtion synnyn kautta messiaanisen juutalaisuus koki uuden tulemisen 1970-luvulla. Tämä mahdollisti sen, että Yeshuaan uskovat juutalaiset saattoivat omaksua jälleen oman uskonnollisen identiteettinsä. Stern oli yksi heistä, jotka loivat teologista viitekehystä tälle nuorelle liikkeelle. Näin Tooraan ja juutalaisiin tapoihin liittyvät kysymykset alkoivat saada käytännöllisiä vastauksia. Tutkimustulokset vahvistavat sitä käsitystä, että messiaaniset juutalaiset tahtovat pysyä omassa juutalaisessa identiteetissään ja elää sitä todeksi tänäkin päivänä.
-
(2014)Emmanuel Levinas on ranskanjuutalainen filosofi, jonka filosofia keskittyy etiikkaan ja toisen kohtaamiseen. Tämä pro gradu keskittyy Levinaksen estetiikkaan, joka on riippuvainen hänen ”ensimmäisestä filosofiastaan”, eli etiikasta. !Työn tutkimuskysymykset ovat Kuinka Levinaksen estetiikka on muodostunut sekä kuinka Mark Rothkon Seagram Murals-maalauksia tulisi arvioida Levinaksen estetiikan pohjalta. Tämän lisäksi työ pohdiskelee juutalaisen filosofian mahdollisuutta ja fiosofian luonnetta. !Pro gradussa arvioidaan ensin Levinaksen laajempaa filosofiaa feministisen dekonstruktion avulla, joka paljastaa filosofian näennäisen rationaalisuuden ja Levinaksen naisvihamielisen paikantumisen. Tämän jälkeen gradussa arvioidaan Levinaksen estetiikkaa ja pohditaan Levinaksen estetiikan rajoja ensin tarkastelemalla Levinaksen argumenttien koherenttiutta hyväksikäyttäen Jacques Derridan kuva — merkki-analyysia, ja tämän jälkeen soveltamalla feministisen dekonstruktion paljastamia ongelmia spesifisti estetiikkaan. Lopuksi analysoin Mark Rothkon The Seagram murals-maalauksia käyttäen Levinaksen estetiikkaa, sekä vertaan sitä Rothkon omiin kirjoituksiin. !Tämä työ tulee siihen tulokseen, että Levinaksen etiikka sekä estetiikka pohjaa juutalaisuuteen, ja näin ollen on oikeutettua puhua juutalaisesta filosofiasta. Levinaksen etiikkaa kuitenkin heikentää hänen naisvihamielisyytensä, joka heikentää hänen esteettisiä argumenttejaan. Levinaksen pohjalta Rothkoa ja hänen töitään tulisi arvioida mukavuustuotteena, joka ei kuitenkaan täytä Levinaksen eettisen toiminnan määreitä.
-
(2020)Lithuanian neo-pagan community “Romuva” approached the Lithuanian parliament to grant it state’s recognition. According to the Ministry of Justice, the religious community met all necessary requirements – it has been registered for 25 years, its customs and creeds do not contradict law and morals, and it has support in the society. However, the Lithuanian parliament voted against granting the new status. This thesis aims on how was the legal recognition of the “Romuva” argued for and against in the public media and the Lithuanian parliament and what kind of understanding of neo-paganism in particular and religion in general was constructed in these arguments. To achieve the goal two sets of data were analyzed: all articles related with “Romuva” recognition appeared on the most popular as well as pro-christian and pro-romuvian media sites from 2018-2020. Also public records from the Lithuanian parliament during submission and consideration phases, letters to parliamentarians. The data was also structured in a timeline to track the development of arguments. Findings show that even though the question for recognition is legal, during the debate historical and political arguments were dominating. Many of them did not relate with requirements for the recognition officially set by the Ministry of Justice. The biggest involvement in the question was demonstrated by pro-christian community’s members – politicians, scholars. The recognition for neo-pagans was strongly resisted by the dominant religion in Lithuania Christian Church
-
(2010)Demokraattisella päätöksentekotavalla on vahva kannatus suomalaisessa yhteiskunnassa, ja demokratiaa edellytetään entistä enemmän myös julkisen vallan ulkopuolisilta organisaatioilta, kuten yrityksiltä ja kansalaisyhteiskunnan erilaisilta järjestöiltä ja muilta yhteenliittymiltä, kuten uskonnollisilta yhteisöiltä. Uskonnollisista yhteisöistä Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on juridinen erityisasema ortodoksisen kirkon ohella ja jäseninään suurin osa Suomen kansalaisista, joten vaatimukset demokraattisuudesta kohdistuvat erityisesti siihen. Kirkollinen demokratia on moni-ilmeinen ja monella tapaa ymmärretty ilmiö, ja se on historiassa kehittynyt rinnan valtiollisen ja kunnallisen päätöksenteon kanssa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia näkemyksiä seurakunnissa toimivilla luottamushenkilöillä (useimmiten niin sanotuilla maallikoilla) on kirkon demokratian tilasta ja miten he ovat kokeneet luottamustehtävässään demokratian toimivuuden. Tavoitteena oli siis jäsentää käsitettä kirkollinen demokratia - mitä kaikkea se sisältää ja millaisia muutospaineita siihen kohdistuu. Tutkimus toteutettiin Espoon hiippakunnan seurakuntiin/ seurakuntayhtymiin lähetetyllä kyselylomakkeella. Aineisto käsitti lopulta 273 vastausta, ja sitä tutkittiin pääasiassa tilastomatemaattisin keinoin. Analyysissa hahmottui kuusi kirkollisen demokratian faktoria eli ulottuvuutta: 1. Politiikka kirkossa , 2. Luottamus johtoon, 3. Vaikutusmahdollisuudet, 4. Demokratian toimivuus, 5. Vallankäyttö ja avoimuus ja 6. Tulevaisuus ja uudistukset. Kaikkiin mainittuihin kuuteen osa-alueeseen on syytä kiinnittää huomiota, mikäli tavoitteeksi asetetaan demokraattisesti toimiva, kansaa lähellä oleva kansankirkko. Kaikki ulottuvuudet liittyvät myös toisiinsa, sillä jos jokin osa-alue voi erityisen huonosti, vaikuttaa se myös muihin. Kirkollista demokratiaa tulisikin katsoa siis kokonaisuutena, eivätkä yksittäiset mittarit (esimerkiksi äänestysaktiivisuus kirkollisvaaleissa) kerro koko totuutta, vaikka ne yhdessä muun tunnetun tiedon kanssa tarkasteltuna antavatkin suuntaviivoja. Kirkollista demokratiaa määrittävät myös ihmiset, jotka sitä toteuttavat päätöksentekoelimissä; kyselyssä selvisikin yleiskuva luottamushenkilöiden ikä-, sukupuoli- ja puoluepoliittisesta rakenteesta. Samoin saatiin tietoa luottamushenkilöiden motivaattoreista luottamushenkilötoimintaan - ne vaihtelivat yleisluontoisesta halusta vaikuttaa yhteisiin asioihin aina jonkin yksittäisen epäkohdan poistamiseen. Luottamushenkilöiden näkemykset ja kokemukset kirkollisesta demokratiasta olivat pääosin myönteisiä. Päätöksenteko- ja vaalijärjestelmä sekä omat vaikutusmahdollisuudet siinä koettiin hyvinä. Samoin kirkon johtajiin seurakuntien kirkkoherrojen ja piispojen tasolla oltiin tyytyväisiä. Ilmi tuli toki myös täysin päinvastaisia kielteisiä kokemuksia demokratian soveltamisesta käytännössä. Ne jäivät kuitenkin pääasiassa yksittäistapauksiksi. Demokratiaa ei nähdä pelkkänä itsetarkoituksena, vaan hallinnollisena välineenä mahdollisimman hyvin toimivaan seurakuntaan ja kirkkoon. Toisaalta monet luottamushenkilöt suhtautuivat myönteisesti, vaikka eivät varauksettomasti siihen, että kristillisestä opista voidaan päättää demokraattisesti. Kirkollinen demokratia ei ole tuolloin siis vain käytännön, vaan myös kirkon opillisen itseymmärryksen asia.
-
(2015)This study focuses on comparison of demonologies in the texts Apocryphon of John, The Life of Antony and Asclepius. The study has two aims. Firstly, to bring together demonologies of the texts that were normally investigated separately and contrast them. Secondly, to analyse the result of the comparison and speculate about possible social setting that could have generate them. The latest is conducted with the help of Grid and Group Theory by Mary Douglas, which is used as a heuristic tool. What can be suggested about the social setting of the text that produced such a demonology? The study proceeds by juxtaposing demonologies with each other and by examining specific “traits” of texts’ demonologies: hierarchy, ranking, classification and etiology. All the collected data in the process of comparison is, simultaneously, analysed and evaluated from the perspective of Grid And Group Theory. Thus, distinctive features of every demonology are also juxtaposed with typical features of demonologies typical for four social setting (strong group/strong grid, strong group/weak grid, weak group/ strong grid, weak group/ weak grid), invented by Mary Douglas. After that, I move on to investigation the demonologies from the perspective of motivation (rationale) of Evil in them and their role in the bodily interference. According to Group and Grid theory, social structure of the community also somehow reflects not only the hierarchical side of cosmology, but also qualitative one. Thus, the texts are categorized in accordance with how justified Evil is in them and the importance of purity and impurity in cosmology. The last analysis chapter is concerned with comparing ways of demons attack and ways of possible defense against it. The examination shows how authoritative and dangerous the malevolent creatures are in each text. The results of the analyses confirm that all the three texts have different demonologies and, according to Grid and Group Theory, may be ascribed to different social settings. In case of The Life of Antony it is “strong group/ strong grid”, while Apocryphon of John fits well in “strong group/weak grid”. As for Asclepis, it bears the features of 3 social settings: strong group/strong grid, strong group/weak grid, weak group/ strong grid, weak group.
-
(2016)This study looks at the way in which the good works inspired by religious motives are related to the secular understanding of development. The aim is to better understand how development workers with religious worldview define the concept of development and how their faith influences their thinking. Faith is understood as the source of values based on which the ideas of development are shaped. The task is approached by interviewing the Finnish staff members of a Pentecostal development organization, Fida International. Their staff members’ understanding of development is studied. Development as a religious concept is formulated based on the interviews. The background chapters give the context of the study by introducing the debate and connections between the concepts of religion and development. Also an introduction of the capability approach developed by Amartya Sen and Martha Nussbaum is provided since in this study it represents the secular understanding of development. The key concepts of the approach: functionings, agency and development are used to analyze how religious values influence the understanding of development. Chapter four introduces the research material, the methods and the process of analysis. The data consist of 16 interviews carried out in East Africa by the author in the spring of 2016. In chapter five the results of the analysis are presented. The valued functionings that emerge from faith were: fulfilling God’s call, living out one’s faith, deliverance and trusting God, spiritual growth, freedom from guilt through God’s forgiveness and mercy, and achieving balance and harmony. The results are brought together to formulate a definition of development as religious concept. Chapter six reflects on the results in relation to the literature focusing on the religious perception of development. The elements that faith brings to the secular understanding of development are intertwined around the holistic approach in which the economic, political, social and spiritual dimensions of development cannot be viewed separately. Therefore, the relationship between God and the human becomes central. The human finds his ultimate purpose and thus the aim of development within God in his Kingdom. Therefore, faith widens the time perspective of development from this life into eternity. According to the interviewees of the study God has called the human to love him by loving his neighbors. Solidarity, equality and just world become the aim of development within the time frame of this life. To reach there, to have Shalom in this life already, was seen as too idealistic. Therefore, the aim of the man-made development process within this time frame emerges with the ultimate aim of development, the life in God’s Kingdom in the eternity.
-
(2016)Tutkimukseni tehtävä on selvittää, kuinka Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyöntekijät mieltävät diakoniaan liittyvän kasvatuksen. Diakoniakasvatusta toteutetaan seurakunnissa, mutta siitä ei ole toistaiseksi olemassa yleistä linjausta, eikä diakoniakasvatus ole ollut suomalaisen diakonian tutkimuksen keskiössä. Kyseessä on kvalitatiivinen, induktiivisen sisällönanalyysin keinoin toteutettu tutkimus. Tutkimusaineisto koostuu 75:stä kyselylomakevastauksesta, jotka on kerätty helmi-maaliskuussa 2015 suomenkielisissä hiippakunnissa työskenteleviltä diakoniatyöntekijöiltä. Taustoitan tutkimusta tarkastelemalla diakonian historiallista kehityskaarta, diakonian teologiaa ja nykyajan suomalaista seurakuntadiakoniaa ja -kasvatusta. Esittelen myös diakoniakasvatukseen sovellettavia kasvatus- ja oppimisteorioita sekä eettistä ja uskontokasvatusta. Tutkimuksen tulosluvuissa käsittelen diakoniatyöntekijöiden näkemyksiä diakoniakasvatusta ohjaavista kristinopillisista lähtökohdista, tavoitteista ja aihealueista. Esittelen diakonian ohjaus-, opetus- ja kasvatustehtävien käytäntöjä sekä diakoniatyöntekijöiden suhtautumista ja valmiuksia kasvatustyön toteuttamiseen. Sivuan lisäksi sitä, miten seurakunnissa on määritelty diakoniakasvatusta. Johtopäätösluvussa kiteytän tuloksia ja esitän mallin diakoniakasvatuksen määritelmästä. Tutkimukseni osoittaa, että diakoniakasvatus ankkuroituu kristinopin keskeisiin sisältöihin, diakonian kokonaisuuteen ja seurakuntayhteyteen. Diakoniakasvatusta on tarkoituksellinen diakonian olemuksesta, merkityksistä ja keskeisistä sisällöistä viestiminen. Sitä on myös diakonian työtilanteisiin liittyvä kasvatuksellisuus itsessään. Toisaalta diakoniakasvatusta on kaikki tiedostettu tai tiedostamaton toiminta, joka ohjaa ihmisiä diakonisen asenteen omaksumiseen. Diakoniakasvatuksessa keskeistä on vuorovaikutuksellisuus, ja toteuttamismenetelmät ohjautuvat tavoitteista ja tilanneyhteyksistä käsin. Diakoniakasvatusta työmuotona arvostetaan ja pidetään tärkeänä. Se nähdään mahdollisuutena lähimmäis- ja yhteisvastuun laajentamiseksi sekä asenteisiin ja olosuhteisiin vaikuttamiseksi. Diakoniakasvatus on keino lisätä tietoa kirkossa tehtävästä hyvästä. Ihanteellisimmillaan diakoniakasvatus läpäisee kaikki seurakunnan työalat ja tavoittaa kaikenlaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä. Haasteena pidetään diakoniakasvatuksen painottumista suhteessa muun diakoniatyön kokonaisuuteen. Kasvatustehtävien toteuttaminen diakoniatyössä edellyttää riittäviä resursseja ja valmiuksia.
-
(2009)Tutkielman aiheena on kuvata ja analysoida seurakunnan työalajohtajuutta työhyvinvoinnin näkökulmasta. Aineistona on kahdentoista diakonian työalajohtajan teemahaastattelut. Tutkimuskysymyksinä ovat: 1. Millaisilla edellytyksillä työalajohtaja voi toimia seurakunnassa? 2. Mistä työhyvinvointi diakoniatyössä haastateltavien kokemuksen mukaan muodostuu? 3. Millaisilla toimenpiteillä työalajohtajat edistävät tiimiläistensä työhyvinvointia? Sisällönanalyysilla saatujen tulosten mukaan työalajohtajuus onnistuu, kun kirkkoherra on työalajohtajuuden tukena ja vallan ja vastuun delegointi on selkeää ja riittävän laajaa. Ilman ylemmän johdon tukea työalajohtajan tehtävässä toimiminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Työalajohtajan toimivalta ja vastuu tuli määritellä selkeästi. Kirkkoherralla oli merkittävä rooli myös työyhteisön suhtautumisen muokkaajana. Huomattavan monessa seurakunnassa varsinkin papeilla oli ollut vaikeuksia suhtautua johtajuuteen aseman sijasta tehtävänä. Haastatellut työalajohtajat painottivat johtajuutta ammattina, johon voi ja pitää kouluttautua sekä toisaalta prosessina, jossa ei tule valmiiksi. Työalajohtajan tuli haastateltavien mukaan olla työalansa substanssiosaaja. Diakoniatyössä monet työn piirteet toimivat sekä työhyvinvointia edistävinä että sitä haastavina. Työn haasteellisuus ja monipuolisuus tuottivat työniloa, mutta tuntuivat myös raskailta. Työn rajaamisen ongelmat olivat ajankohtaisia kaikissa haastatteluseurakunnissa. Työajattomuus koettiin pääsääntöisesti voimavaraksi ja mahdollisuudeksi. Verkostoyhteistyö vei voimavaroja, mutta antoi myös tunteen yhdessä tehtävästä laajemmasta työstä. Merkittävä vaikutus työhyvinvointiin oli työntekijän suhtautumistavalla työhönsä. Työalajohtajat edistivät tiimiläistensä työhyvinvointia luomalla rakenteita ja toimintaedellytyksiä työn kehittämiselle ja työn tekemiselle. Yhteisöllisyyttä vahvistavat toimenpiteet liittivät sooloilevat työntekijät osaksi tiimiä. Hoitamalla hallintoon liittyvät tehtävät työalajohtajat vapauttivat tiimiläisten työpanosta varsinaisen diakoniatyön tekemiseen. Työalajohtajat toimivat diakonian äänenä välittämällä tietoa tiimin ja hallinnon välillä molempiin suuntiin sekä tuomalla esiin diakonian näkökulmaa seurakunnassa ja toiminta-alueella. Työalajohtajat edistivät tiimin keskusteluyhteyttä ja huolehtivat tiimin työskentelyilmapiiristä. Keskustelujen avulla he loivat yhteisiä toimintatapoja ja linjanvetoja sekä vahvistivat maltillista suhtautumista työhön. Diakonian työalajohtajista löytyi neljä työalajohtajtyyppiä suhteessa työhyvinvoinnin edistämiseen: Koordinoija, Pelinrakentaja, Majakka ja Opas. Koordinoijat korostivat toimivien rakenteiden merkitystä. Pelinrakentajat painottivat tiimin yhteistä suunnittelua, jakamista ja arviointia. Majakka-työalajohtajat toimivat vakaina yhteisöllisyyden ja optimismin vahvistajina. Oppaat loivat levollista ja laadukasta työskentelyilmapiiriä. Diakonian työalajohtajat pyrkivät omalla johtamistoiminnallaan luomaan tiimiläisilleen mahdollisimman hyvät puitteet tehdä työtä hyvällä mielellä.
-
(2016)Tässä tutkimuksessa selvitän miten diakonian työnkuva muuttui Sodankylässä 1990-luvun laman seurauksena. Tarkastelen asiaa pääasiassa kahden seurakunnassa lama-aikana ja välittömästi sen jälkeen työskennelleen diakoniatyöntekijän kokemuksina. Tutkimukseni pääasiallisen aineiston muodostavat kahdesta Sodankylän seurakunnan diakoniatyöntekijästä tehdyt puolistrukturoidut teemahaastattelut. Tutkimukseni kirjalliset lähteet, eli Sodankylän seurakunnan toimintakertomukset ja diakoniatilastot, selventävät lähinnä asiakasmäärän, asiakkaiden ikäjakauman ja jaettujen avustusten aiheuttamia muutoksia Sodankylän seurakunnan diakonian työnkuvassa. Tutkimuksessani olen kiinnostunut diakoniatyöntekijöiden tarinoista: heidän kokemuksistaan lama-aikaisesta ja sen jälkeisestä asiakastyöstä, työnkuvan muutoksesta sekä heidän omasta itseymmärryksestään siitä, mikä diakoniatyössä ja auttamistyössä on oleellista. Lisäksi olen selvittänyt avustusmääriä ja asiakaskunnan muutosta tilastoista. Tutkimus osoittaa diakonian työnkuvan muutoksen olleen Sodankylässä pitkälti samankaltainen, kuin diakonian työnkuvan muutoksen on todettu olleen valtakunnallisesti: 1990-luvun laman seurauksena asiakaskontaktien määrä kasvoi diakoniatyössä, vanhuksiin kohdistuneet asiakaskontaktit vähenivät ja työikäiset diakonian asiakkaana lisääntyivät. Diakonien työ painottui vastaanotolla työskentelyyn, ja kotikäyntien määrä väheni. Taloudellisen avustamisen määrä diakoniatyössä lisääntyi. Sodankylässä diakonian asiakasmäärään vaikuttivat voimakkaasti vuosina 1994–2008 tapahtuneet henkilöstömuutokset. Asiakaskontaktien lukumääristä kertovien tilastojen yhdistäminen haastatteluun paljasti niiden takana olevan satunaismuuttujia, jotka eivät tulisi näkyväksi pelkistä tilastoista. Paikallisseurakuntien välillä voi siis olla suuria eroja esimerkiksi asiakas- tai avustusmäärissä. Nämä vaihtelut saattavat vääristää diakonian valtakunnallisia tilastoja, jotka ovat laskettuja keskiarvoja paikallisseurakuntien keräämistä tilastotiedoista. 1990-luvun laman aikana Sodankylän seurakunnan diakoniatyöntekijät kokivat työssään oleellisimmaksi talousvaikeuksien aiheuttamien huolten kuuntelemisen. Kaikkiaan Sodankylässä diakoniatyöntekijät mielsivät työssään oleellisimmaksi keskusteluavun antamisen.
-
(2013)Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää diakoniatyöntekijöiden käsityksiä verkostoyhteistyöstä mielenterveystyössä. Tutkimustehtävää tarkastellaan kahden tutkimuskysymyksen kautta: 1. Miten mielenterveystyöhön liittyvä verkostoyhteistyö toteutuu diakoniatyössä? 2. Miten diakoniatyöntekijät kokevat verkostoyhteistyön merkityksen työn kannalta? Aikaisemmat tutkimukset antavat ymmärtää, että diakoniatyöntekijät suhtautuisivat kielteisesti verkostoyhteistyöhön. Tämän vuoksi tutkimustehtävää tarkastellaan myös hypoteesin Diakoniatyöntekijät suhtautuvat kielteisesti verkostoyhteistyöhön näkökulmasta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys yhdistää verkostoyhteistyön, moniammatillisen yhteistyön ja mielenterveystyön teorioita. Tutkimuksessa tarkastellaan verkostoyhteistyötä seurakunnan ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Tutkimusmetodi on kvantitatiivinen. Tutkimuksen aineiston muodostavat yli 80 000 asukkaan kaupunkien seurakunnissa ja seurakuntayhtymissä mielenterveystyön parissa työskenteleviltä diakoniatyöntekijöiltä kerätyt kyselylomakkeet (N=170). Aineiston analysoinnissa käytetään pääasiassa valikoitua aineistoa, joka koostuu verkostoyhteistyötä tekevien diakoniatyöntekijöiden vastauksista (N=88). Tutkimukseen osallistuneista diakoniatyöntekijöistä hieman yli puolet (51,8 %) ilmoitti tekevänsä verkostoyhteistyötä mielenterveystyössä. Suurin osa vastaajista tekee verkostoyhteistyötä kuukausittain tai muutamia kertoja vuodessa. Verkostoyhteistyötä tehdään hieman enemmän julkisen kuin kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Diakoniatyöntekijät arvioivat verkostoyhteistyön onnistumisen edellytysten ja verkostoyhteistyön tarkoituksen pääasiassa toteutuvan verkostoitumisprosessissa. Tutkimustuloksissa korostuivat erityisesti molemminpuolinen yhteistyökumppaneiden tarve sekä luottamus yhteistyökumppaneihin. Diakoniatyöntekijät suhtautuivat verkostoyhteistyöhön myönteisesti. Vastaajat olivat motivoituneita verkostoyhteistyön tekemiseen ja heidän kokemuksensa yhteistyöstä olivat myönteisiä. Verkostoyhteistyö näyttäytyi diakoniatyöntekijöille ennen kaikkea voimavarana, eikä niinkään rasitteena. Diakoniatyöntekijät arvioivat verkostoyhteistyöstä olevan enemmän toiminnallista kuin taloudellista hyötyä. Verkostoyhteistyön myönteisimmiksi puoliksi vastaajat arvioivat yhteistyökumppaneiden tietämyksen lisäämisen, ihmisten tavoittamisen paremmin sekä asiakaspalvelun parantamisen. Merkittävimmät ongelmat verkostoyhteistyössä liittyivät työntekijöiden vaihtuvuuteen, yhteisen ajan löytämiseen ja kiireeseen. Vastaajat arvioivat verkostoyhteistyössä olevan enemmän myönteisiä puolia kuin ongelmia. Tutkimustulokset poikkesivat osittain aikaisemmista tutkimustuloksista, joissa korostuivat työntekijöiden kielteinen suhtautuminen verkostoyhteistyöhön sekä yhteistyössä ilmenevät ongelmat. Tämän tutkimuksen valossa verkostoyhteistyö mielenterveystyössä näyttäytyy diakoniatyöntekijöille myönteisenä, motivoivana ja voimavaroja antavana asiana. Tutkimustulokset eivät tukeneet hypoteesia, jonka mukaan diakoniatyöntekijät suhtautuvat kielteisesti verkostoyhteistyöhön.
-
(2023)Kaupunkiteologian historiantutkimus on toteutettu historiantutkimuksen menetelmin tarkastellen erityisesti yhden toimijan työtä ja vaikutusta tietyssä ajallisessa ja paikallisessa kontekstissa. Tutkimuksen lähteinä käytetään Espoon seurakuntien arkistolähteitä, lehtiartikkeleita ja ajankohtaan liittyvää kirjallisuutta, sekä avoimia haastatteluja, jotka tehtiin diakoniatyöntekijöille Korpela, Niska-Virta ja Rasila. Tutkimus vastaa tutkimuskysymykseen, millaista diakoniatyöntekijä Elli Korpelan toiminta oli marginalisoituneiden parissa 1971–1989 ja kuinka hän sitä toteutti. Elli Korpela työskenteli Tapiolan seurakunnassa diakoniatyöntekijänä luoden uudensuuntaista lähimmäiskeskeistä diakoniatyötä, joka painottui etenkin päihde-, mielenterveys- ja kriminaalityöhön. Tämän marginalisoituneen ihmisryhmän kohtaamisessa Ellin työssä korostui ennakkoluulottomuus, jalkautuminen, terapeuttinen läsnäolo ja ymmärrys ongelmien kasaantumisesta. Elli teki uraauurtavaa työtä. Työssä näkyi aito välittäminen ja lähimmäisenrakkaus, mutta Elli toi myös esiin, että työtä ei pystynyt resurssien rajallisuuden vuoksi tekemään niin laadukkaasti, kuin hän olisi halunnut. Elli teki myös arvokasta työtä vapaaehtoisten johtajana ja vapaaehtoiset olivat hänelle arvokas resurssi, kun hän jalkautui marginalisoituneiden pariin. Lisäksi Elli pyrki omalla toiminnallaan vaikuttamaan ihmisten asenteisiin ja ennakkoluuloihin marginaaliryhmiä kohtaan. Tutkimus vastaa tutkimuskysymykseen ja antaa myös uutta tietoa kaupungistumisen ja yhteiskunnan marginalisoitumisen aiheuttamista ongelmista diakoniatyölle ja diakoniatyön merkittävyydestä haasteellisissa olosuhteissa. Jatkossa tutkimusta voidaan hyödyntää seurakuntatyössä, yhdyskuntatyössä ja marginalisoituneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten parissa tehtävän moniammatillisen työn kehittämisessä. Tutkimuksessa tulee esiin, miten seurakunta voi vaikuttaa yhteiskunnassa ilmeneviin epäkohtiin ja toimia myös itse niiden poistamiseksi. Jatkotutkimusaiheina nousivat marginalisoituneiden naisten kokemukset, diakonian asiakkaiden ja seurakuntatyön työntekijöiden kokemukset ja lisäksi olisi tarpeen tutkia olisiko Espoon Diakoniakeskuksen perustaminen ajankohtaista.
-
(2016)Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja analysoida diakoniatyöntekijöiden ja pappien käsityksiä spiritualiteetista. Tutkimuskysymysten avulla selvitettiin spiritualiteetin muotoutumiseen, sisältöön ja ammatilliseen identiteettiin liittyviä tekijöitä diakoniatyön kontekstissa. Tutkimuksen aineisto kerättiin kirjeiden avulla Oulun hiippakunnan diakoniatyöntekijöiltä ja papeilta. Aineisto koostui 30 kirjeestä. Tutkimuksen lähestymistapa oli laadullinen. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Spiritualiteetti on käsitteenä monimerkityksinen, ja sitä voidaan tarkastella useista erilaisista näkökulmista. Tässä tutkimuksessa spiritualiteetti ymmärretään laaja-alaisesti, jolloin siihen sisältyvät yksilöllinen ja yhteisöllinen hengellinen elämä, sosiaaliset suhteet sekä ihmisen tapa elää ja etsiä elämän tarkoitusta. Diakoniatyöntekijöiden ja pappien spiritualiteetin muotoutumisessa kodin perinnöllä, kasvulla evankelis-luterilaiseen seurakuntaan, henkilökohtaisella uskolla ja hengellisellä yhteisöllä oli tärkeä merkitys. Ne muodostivat perustan yksilölliselle ja yhteisölliselle uskolle. Spirituaalinen aktiivisuus, joka muodostui spiritualiteetin hoitamisesta, spiritualiteetin merkityksestä ja uskosta elämisestä, oli tunnusomaista tutkimukseen osallistuneille. Spiritualiteetti ja ammatillinen identiteetti liittyivät diakoniatyön kontekstissa toisiinsa palvelevan uskon kautta. Palveleva usko muodostui alalle suuntautumisesta, spiritualiteetin sisällöstä, työn hengellisyydestä, työn omaleimaisuudesta ja työssä jaksamisesta. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että diakoninen spiritualiteetti rakentuu yksilöllisestä ja yhteisöllisestä uskosta, spirituaalisesta aktiivisuudesta ja palvelevasta uskosta sekä näiden välisestä keskinäisestä yhteydestä. Tämä yhteys näyttäytyi tässä tutkimuksessa positiivisena, mutta aihepiiristä on tarpeen tehdä jatkotutkimusta isommalla aineistolla ja erilaisia aineistonkeruumenetelmiä yhdistämällä. Tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää koskemaan koko Oulun hiippakunnan diakoniatyöntekijöiden ja pappien spiritualiteettia, mutta ne antavat uutta tietoa spiritualiteetista ja sen yhteydestä diakoniaan. Tutkimusta voidaan hyödyntää diakonia-alan koulutuksessa ja seurakuntien työntekijöiden täydennyskoulutuksessa. Tulosten pohjalta voidaan kehittää diakoniatyötä ja vahvistaa seurakuntien työntekijöiden yksilöllistä ja yhteisöllistä spiritualiteettia sekä työhyvinvointia.
-
(2016)Diarmuid Martinista tuli Dublinin hiippakunnan arkkipiispa vuoden 2004 huhtikuussa. Pro gradu-tutkielmassani tutkin, miten Diarmuid Martin kuvattiin Irlannin suurimmissa sanomalehdissä vuosina 2004–2010. Tutkin mitä teemoja Martin lehtien mukaan toi esiin arkkipiispana ja miten hänen toimintansa vastaanotettiin. Lähteinä työssäni käytän kahta suurinta irlantilaista sanomalehteä The Irish Times ja Irish Independent. The Irish Times uutisoi asiasta enemmän, minkä vuoksi sen artikkelit esiintyvät työssäni. Keskityin työssäni lehtien artikkeleihin, joissa kuvataan Martinin toimintaa. Tutkimuksessani selvisi, että lehtien mukaan Diarmuid Martin toimi arkkipiispana uudenlaisella tavalla. Martin otti aktiivisesti kantaa sanomalehdissä keskusteltaviin arvokysymyksiin. Yhdysvaltojen pedofiliaskandaalin vuoksi seksuaalisuuteen liittyvät teemat olivat puheenaiheena. Huolta nostatti myös pappien vähenevä määrä. Arvokysymyksissä Martin pysyi vahvasti katolisessa opetuksessa, mutta tuki myös homojen oikeuksia valtiollisessa lainsäädännössä. Lehtien mukaan arkkipiispana Martin toimi kirkon puolelta edelläkävijänä koulutuksen järjestämiseen liittyvissä asioissa, koska Martin oli valmis vähentämään katolisen kirkon valtaa koulutukseen. Martinin toiminta herätti lehtien mukaan kiitosta ja kritiikkiä. Lehtien perusteella merkittävimmäksi tekijäksi Diarmuid Martinin arkkipiispan viran aikana muodostui Irlannin katolisen kirkon lasten seksuaalinen hyväksikäyttöskandaali. Katolisen kirkon papit olivat syyllistyneet lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja kirkon johtajat olivat onnistuneet salaamaan asian. Irlannin valtio perusti useamman komission tutkimaan hyväksikäyttötapauksia Irlannissa. Komissiot julkaisivat löydöksensä raporteissa, joista Ferns-raportti, Ryan-raportti ja Murphy-raportti julkaistiin tutkimusajanjakson aikana. Diarmuid Martin reagoi lehtien mukaan aktiivisesti raporttien julkaisuun ja asettui erityisesti uhrien puolelle. Martin toimi uudella tavalla edeltäjiinsä verrattuna, mikä herätti närkästystä piispojen ja pappien keskuudessa, mutta herätti kiitollisuutta valtion virkamiehissä ja maallikoissa.
Now showing items 95-114 of 1543