Browsing by Title

G.W.F. Hegelin idea tunnustuksesta on noussut yhdeksi keskeisimmistä filosofisista käsitteistä. Feministisessä uskonnonfilosofiassa sillä on erityisen merkittävä asema. Tarkastelen tutkielmassani länsimaisen yhteiskuntafilosofian ja uskonnonfilosofian sukupuolittunutta traditiota, sekä sitä miten feministinen uskonnonfilosofia pyrkii asettamaan tämän tradition kriittisen tarkastelun kohteeksi ja muuttamaan sitä tasa-arvoisemmaksi. Vaikka Hegel monissa suhteissa edustaa länsimaisen filosofian patriarkaalista perinnettä, hänen tunnustuksen käsitteensä on tarjonnut hyvin hedelmällisiä välineitä feministiselle uskonnonfilosofiselle kritiikille. Antiikista periytyvä dualistinen näkemys miesten ja naisten erilaisuudesta ja elämänpiirien ja tehtävien eriytymisestä on synnyttänyt (hyvin ansaittua) kritiikkiä. Hegelin teoria Itsen ja Toisen välisestä tunnustuksesta, sen eri aspekteista ja sen toteutumisen ehdoista on ollut hyvin hedelmällinen feministiteologeille ja feministisille uskonnonfilosofeille, aivan kuten feministiselle ajattelulle laajemminkin. Feministit ovat tulkinneet dualistista ihmiskäsitystä Itsen ja Toisen ja Herran ja Rengin (tunnustuksen) dialektiikasta käsin, ja tulleet siihen johtopäätökseen, että tällaiseen ihmiskäsitykseen sisältyy monenlaisia ongelmia, sekä naisille että miehille. Se vaikuttaa sekä miesten että naisten käsitykseen omasta itsestään, toisistaan ja sosiaalisista ja yhteiskunnallisista järjestyksistä. Yksi dualistisen ihmiskuvan keskeisiä ongelmia on se, että se on performatiivinen, eli tuottaa yksilöpsykologista, sosiaalista ja yhteiskunnallista dualismia, syrjintää ja ulossulkemista. Feministinen uskonnonfilosofia on kohdistanut kriittisen katseen sukupuolittuneisiin Jumala-näkemyksiin, joiden he katsovat olevan monella tapaa naisten marginalisoidun aseman taustalla uskonnollisessa ajattelussa, yhteisöissä, oppirakennelmissa, symboliikassa ja myyteissä. Nostan tutkielmassani esiin etenkin kaksi Hegelin tulkinnan traditiota, joiden merkitys on huomattava paitsi tunnustus-teorioissa laajemminkin, myös ajankohtaisen feministisen uskonnonfilosofian jäsentymisessä. Toisen tradition – niin sanotun ranskalaisen feminismin - taustalla on venäläis-ranskalaisen Alexandre Kojèven Hegel-tulkinta. Toisen tulkintatradition taustalla on kriittisen koulukunnan edustama tulkinta. Nämä tulkintatraditiot kulminoituvat paljolti juuri tunnustuksen käsitteeseen. Feministisessä uskonnonfilosofiassa Kojève-taustaista tulkintaa edustaa esimerkiksi ranskalainen Luce Irigaray. Kriittisen koulukunnan edustamaa traditiota edustaa englantilainen Pamela Sue Anderson. Ajankohtainen feministinen keskustelu, sen sisäiset dynamiikat, näkemyserot ja ratkaisuehdotukset jäsentyvät pitkälti näiden kahden tulkintatradition, ja niiden sisältämien tunnustus-käsitysten välisessä ajatustenvaihdossa. Tutkielmassani tarkastelen näiden tulkintatraditioiden välistä dynamiikkaa. Tutkielmassani tulen siihen johtopäätökseen, että Hegelin tunnustusteorialla on tärkeä merkitys feministisen uskonnonfilosofian teorianmuodostukselle. Se tarjoaa hyvin monipuolisen teoreettisen välineistön, jonka avulla on mahdollista tarkastella ja kritisoida sukupuolittuneisuutta sen eri ilmenemismuodoissa, ja esittää ratkaisuehdotuksia patriarkaalisten systeemien muuttamiseksi.

This study set out to examine and analyse Finnish military chaplains’ and commanders’ conceptions and experiences concerning the utilisation of Finnish military chaplains as religious experts – i.e. advising personnel on religion and culture and engaging local religious leaders and communities – in international military operations, with the focus on deployments to Lebanon and Afghanistan from 2010 to 2018. Simultaneously the study intended to contribute to the broader discussion on religious approaches and actors in conflict resolution, especially in the framework of comprehensive crisis management (CCM). This was done by conducting a qualitative content analysis on ten semi-structured interviews. The interviews were studied through a framework of religious approaches to conflict resolution, particularly the concepts of Religious Area Analysis (RAA) and Religious Leader Engagement (RLE) by Dr. Steve K. Moore and Religious Advicement (RA) and Religious Leader Engagement/Religious Leader Liaison (RLL) by Dr. Eric Patterson. It was found that Finnish military chaplains’ RAA/RA and RLE/RLL endeavours in the two countries have been similar to their international counterparts’ contributions in various operational environments, with the exception of no known successes of mediation, facilitation, or reconciliation between estranged local religious actors or communities – only some attempts in Lebanon. Although in the interviewees’ cases RAA/RA and RLE/RLL efforts seem to have been limited mainly by external factors such as the level of willingness of locals, the security situation at hand, and the mandate and nature of each operation, the effect of individual and organisational issues was evident: to some extent, lack of full awareness and vision, insufficient policy and doctrine, limited training and instructions, inadequate planning and preparations, non-existent organisational frameworks, short rotations, and biased attitudes of personnel all have influenced Finnish chaplains’ chances to serve their contingents in terms of local religious conditions and actors. In other words, these activities have not been conducted in a fully organised manner. The irregular state of RAA/RA and RLE/RLL in the Finnish Defence Forces has implications to the comprehensiveness of the organisation’s conflict resolution efforts: if relevant expertise is not systematically used, opportunities will likely be missed and unnecessary mistakes made. Moreover, in light of theoretical understanding it may be stated that without a broader vision, longer-term planning, and increased commitment with respect to the approaches it will be very difficult, if not impossible, to connect the Finnish Defence Forces’ international operations to any peacebuilding initiatives through local religious and traditional leaders – a strategy which has proven to be highly useful for Finnish peace mediation efforts.

The objective of this thesis is to utilise the frame-building perspective to study how the Finnish newspaper Helsingin Sanomat framed the case of the Chibok schoolgirls who were abducted by the terrorist group Boko Haram in April 2014 in Nigeria. The data of this study is based on 105 news articles published by Helsingin Sanomat between April 2014 and December 2018. The structure of the thesis consists of four main sections. The first section focuses on mapping the case in the Nigerian context and providing information to understand the Nigerian situation with regard to its historical background, the rise of Boko Haram, and the case of the abducted Chibok girls. The second section focuses on the theoretical frameworks. News framing theory is an appropriate tool for studying media content that deals with terrorism. While the case consists of foreign news, there are also brief references to the theory of newsworthiness and foreign news transmission processes in the Finnish media. Also, the ambiguous relation between media and terrorism is addressed: terrorists need media for conveying information about their attacks, and correspondingly, their attacks serve as material for the news media. The third section focuses on terrorism and its victims, and its relation to conflict-related gender-based violence. In the Chibok schoolgirls’ case one perspective to violence is the concept of abduction. The fourth section focuses on the implementation of the frame building perspective to examine the selected Helsingin Sanomat news data. The study reveals that in reporting the Chibok schoolgirls’ case, Helsingin Sanomat favoured material from western news agencies and the most referred to news agencies were AFP and Reuters. Local Nigerian media was referred to as a source only in five of the news. The categorization of the quote source types reveals that Nigerian authorities dominated as sources for the citations in the news. From the news data a total of 12 frame theme categories are recognized and these categories are further organized into four main frame theme groups. In the group “Understanding the circumstances” the prevailing background information is the description of Boko Haram and the dichotomy of the country, but discussion of the ethno-religious historical background of the conflict remains limited. The second group “Government inactivity and politics” reveals that the news mainly concentrate on the negotiations and the international interventions to resolve the conflict between the Nigerian government and Boko Haram. The third group “Terrorism and violence” concentrates on the case of the Chibok schoolgirls, and the other attacks are described as chains of events. The Nigerian government’s role in the atrocities is recognized but not widely discussed. In the last frame theme group “Community and compassion” the communities’ active role in conflict resolution is recognized as the voice of the victims of Boko Haram. In general, the Chibok schoolgirls are depicted as a cohesive group which is subject to terrorism and collective violence. Despite the wide media coverage, the schoolgirls’ story is told by others in the news or via the reports of human rights organizations. The conflict in the country is depicted to be that between the Nigerian government and Boko Haram, although the unstable situation in the country has developed from a complex web of socio-cultural, economic, ethno-religious, and regional elements. The Chibok girls themselves, although referred to in the news, are mainly presented as victims whose own voice is hardly heard.

Fransiskaanien tarina on kertomus työstä. Ei ole montaa pyyteettömämpää tapaa osoittaa rakkautta, kuin palvella hädässä olevia lähimmäisiä vailla omia intressejä, vain perustoimeentulon hankkien ja ohessa elämäänsä ilolla ja riemulla rikastuttaen. David Flood on tehnyt pitkän elämäntyön tutkien varhaista fransiskaanista liikettä ja tehnyt aiempaa paradigmaa muuttavia johtopäätelmiä siitä, että meillä on ehkä enemmän opittavaa siitä mitä varhaiset fransiskaanit tekivät, kuin mitä he puhuivat. Tässä tutkielmassa tutkin varhaisten fransiskaanisten tekstilähteiden sekä David Floodin kirjallisuuden valossa työn käsitystä varhaisessa fransiskaanisuudessa. Tavoitteenani on kirkastaa ymmärtämystä työn eri ulottuvuuksista liikkeen varhaisissa vaiheissa. Lähteinäni käytän veljestön osalta sen paavillista vahvistusta vaille jäänyttä elämänohjetta Regula non Bullataa, Paavin yhteisölle reilun vuosikymmenen jälkeen vahvistamaa sääntöä Regula Bullataa sekä Franciscus Assisilaisen lähellä kuolemaansa sanelemaa Testamentumia. David Floodin osalta lähteinäni ovat hänen kaksi fransiskaanista työtä käsittelevää kirjaansa Work for Everyone (1997) sekä The Daily Labor of the Early Franciscans (2010). Metodina käytän systemaattista analyysiä kiinnittäen huomiotani keskeisiin käsitteisiin, argumentteihin ja niiden taustalla oleviin edellytyksiin. Taustoittaakseni fransiskaanista liikettä edeltäneet ja siihen vaikuttaneet tekijät, tutkielma sisältää melko kattavan taustaluvun niin kirkon, luostarilaitoksen kuin laajemman yhteiskunnan osalta. Tutkielma avaa kehityskulkuja, jotka johtavat liikkeen varhaisessa vaiheessa tärkeästä ruumiillisesta työstä kohti klerikalisoitumista ja siirtymää ruumiillisesta työstä kohti papillisia tehtäviä. Painotus tutkielmassa on ajassa ennen klerikalisoitumista ja siltä ajanjaksolta tutkielma erittelee työn elämää rikastuttavia ulottuvuuksia lähteidensä pohjalta. Osana tarkastellaan työn yhteiskunnallisia ja poliittisia ulottuvuuksia fransiskaanisesta näkökulmasta. Tutkielma löytää työn merkityksen yksilölle ja yhteisölle niin konkreettisella kuin käsitteellisellä tasolla ja avaa näkemään joutilaisuuden välttämisen arvon.

Tässä tutkielmassa tutkin amerikkalaisen hip hop-artisti Mos Defin muslimi-identiteettiä hänen kappaleidensa sanoitusten kautta. Mos Defiä kuvaillaan akateemisessa tutkimuksessa yleensä sunnimuslimiksi. Tarkoitukseni on monipuolistaa tätä yksinkertaistettua kuvausta. Aineistonani toimii Mos Defin neljän sooloalbumin sanoitukset. Metodini on sisällönanalyysi ja tärkeimmät teoreettiset käsitteet ovat identiteetti ja identifikaatio. Tarkastelen mitä sanoitukset pitävät sisällään, jotta voin vastata kysymykseen millainen muslimi-identiteetti Mos Defille rakentuu. Esittelen analyysiluvuissa kolme erilaista islamin muotoa, joita sanoituksista löytyy. Näitä ovat sunnalainen islam, musta amerikkalainen islam ja Five Percent Nationin islam. Johtopäätöksissä väitän, että Mos Defin identifioituu kaikkiin näihin islamin muotoihin. Siksi Mos Defin kutsuminen sunnimuslimiksi ei ole riittävä kuvaus hänen uskonnollisesta identiteetistään, ja akateemisessa tutkimuksessa tulisi huomioida paremmin ristiriitaistenkin identifikaatioiden täyttävän eri tarpeita Mos Defin muslimi-identiteetissä.

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten Marius Victorinus tulkitsee lain ja evankeliumin suhteen Galatalaiskirjeen kommentaarissaan. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi. Marius Victorinus oli 300-luvulla elänyt roomalainen grammaatikko, reettori ja uusplatonistinen filosofi, joka myöhäisellä iällä kääntyi kristityksi. Hän laati kommentaarin ainakin kuuteen Paavalin kirjeeseen. Marius Victorinuksen kirjalliset työt ovat suurelta osin kadonneet, mutta voidaan osoittaa, että muun muassa Ambrosiaster ja Augustinus ottivat häneltä vaikutteita omiin kommentaareihinsa. Marius Victorinus kirjoitti kommentaarinsa käyttäen kirjaimellista, jae jakeelta etenevää tulkitsemistapaa allegorisen tulkinnan asemesta. Tämä tulkintatapa oli suosittu Marius Victorinuksen jälkeisten latinankielisten teologien keskuudessa. Marius Victorinus oli ensimmäisiä teologeja, joka lisäsi kristilliseen ajatteluun vaikutteita uusplatonistisesta filosofiasta; Augustinuksen kautta tällä perinteellä oli merkittävä vaikutus siihen, millaiseksi länsimainen teologinen ajattelu muotoutui. Galatalaiskirjeen kommentaarissaan Marius Victorinus sanoo, että Galatalaiskirjeen kirjoittamisen motiivina oli Paavalin halu oikaista galatalaisten virheellinen käsitys lain ja evankeliumin suhteesta. Marius Victorinuksen mukaan kirjeen keskeinen teema on galatalaisten harha, juutalaisen lain sekoittaminen Kristuksen evankeliumiin. Marius Victorinuksen ehdottoman jyrkkä juutalaisvastainen asenne värittää hänen teologista keskusteluaan laista ja evankeliumista – Marius Victorinukselle lailla ei ole, eikä ole koskaan ollut, merkitystä pelastuksen kannalta. Marius Victorinus asettaa lain ja evankeliumin jyrkästi erilleen. Laki annettiin vain juutalaisille osoittamaan synnit, eikä se koske enää edes heitä Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen. Usko Kristuksen evankeliumiin on ainoa tie pelastukseen. Marius Victorinus näkee lain ongelmana sen, että erityisesti juutalaiset, mutta myös jotkut kristityt, tulkitsevat lakia lihallisesti, jolloin laki ei ole yhteensopiva evankeliumin kanssa. Sen sijaan lain hengellinen tulkinta kuuluu uskoon, eikä aiheuta konflikteja evankeliumin kanssa. Kristuksen laki on synonyymi evankeliumille. Uskon ja tekojen välinen suhde liittyy Marius Victorinuksen teologisessa ajattelussa lain ja evankeliumin suhteeseen. Useinmiten usko ja teot ovat vastakkaisia – usko evankeliumiin ja juutalaisen lain edellyttämät työt. Marius Victorinus käsittelee kuitenkin myös tekoja, jotka kuuluvat kristilliseen elämään. Näillä teoilla ei kuitenkaan saavuteta vanhurskautusta, vaan kristitty tekee hyvää Hengen vaikutuksesta. Lihan ja Hengen välinen vastakkainasettelu on tärkeä osa paavalilaista teologiaa. Marius Victorinuksen teologiassa liha ja Henki liittyvän läheisesti yhteen lain ja evankeliumin kanssa. Pyhien kirjoitusten lihallinen ymmärrys merkitsee juutalaisen lain vaatimusten noudattamista pelastuksen toivossa. Hengellinen ymmärrys puolestaan merkitsee evankeliumin vastaanottoa ja uskoa Kristuksen sovitustyöhön. Marius Victorinus käyttää läpi koko kommentaarinsa termiä mysterium, jonka hän liittää useimpiin käsittelemiinsä teemoihin. Marius Victorinus kutsuu pelastushistorian huippua, pakanoiden pääsyä osallisiksi Jumalan Israelin kansalle lupaamasta hyvästä, nimellä mysterium. Mysterium on avain Marius Victorinuksen Galatalaiskirjeen ymmärtämiseen. Tulkitessaan Paavalin vertausta laista holhoojana ja Paavalin selitystä Vanhan testamentin kertomukseen Hagarista ja Saarasta Marius Victorinus osoittaa kykynsä allegoriseen raamatuntulkintaan kirjaimellisen tulkintatavan lisäksi.

Tutkielmassa selvitetään, miten Yhdysvalloissa v. 1830 järjestäytynyt Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko (MAP-kirkko, mormonit) ymmärtää juutalais-kristillisen käsityksen, jonka mukaan ihminen on luotu ad imaginem Dei. Koska käsitteet imago Dei ja deifikaatio liittyvät yhteen niin mormonismissa kuin ns. perinteisessä kristinuskossakin, tutkielma on samalla selvitys mormonien jumalallistumiskäsityksen nikealaisesta paradigmasta poikkeavista piirteistä. Tutkimusmenetelmänä on systemaattinen analyysi, jonka avulla pyritään avaamaan mormonien imago Dei -käsitystä strukturoivat metafyysiset uskomukset ja rakenteet. Mormonien imago Dei -käsitystä myös verrataan yksityiskohtaisesti nikealaiseen imago Dei -teologiaan ja erityisesti Martin Lutherin imago Dei -teologiaan. Tutkielman lähteinä käytetään MAP-kirkossa keskeisinä ja arvovaltaisina pidettyjä opetusjulkaisuja ja opillisia selontekoja, joista osa on moderneja ja osa klassisia. Näitä ovat mormonismin perusteita käsittelevä oppikirja Gospel Principles (2009), MAP-kirkon perustaneen Joseph Smithin pitämät, Jumalan olemusta käsittelevät saarnat The King Follett Discourse (1844) ja The Sermon in the Grove (1844) sekä MAP-kirkon ylimmän johdon opilliset julkilausumat The Origin of Man (1909), The Father and the Son (1916), ”Mormon” View of Evolution (1925) ja The Family (1995). Oppi Jumalan kaltaiseksi tulemisesta on mormonismissa yhtä keskeinen kuin Lutherin teologiassa. Deifikaation luonteen, toteutumisajankohdan ja metafyysisen perustan mormonismi näkee kuitenkin radikaalisti eri tavalla kuin Luther. Keskeisiä syitä tähän ovat mormonismin finiittinen ja antropomorfinen jumalakäsitys sekä pelagiolainen ja ei-mystinen pelastuskäsitys ja niihin liittyvät epätraditionaaliset käsitykset luomisesta, lankeemuksesta, sovituksesta ja uskosta sekä ihmisen ontologisesta asemasta ja ratkaisuvallasta coram Deo. Mormonismin mukaan ihminen on luotu Isä Jumalan ja hänen puolisonsa kuvaksi, eikä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kuvaksi, kuten Lutherin teologiassa. Mormonismi käsittää Jumalan eli ”taivaallisen Isän” ruumiilliseksi, perheelliseksi ja lisääntymiskykyiseksi olennoksi, jolla on ”taivaalliseksi Äidiksi” kutsuttu jumalallinen puoliso. Ihminen puolestaan on näille ”taivaallisille Vanhemmille” pre-eksistenssissä syntynyt ”henkilapsi”, joka on inkarnoitunut maan päälle suorittamaan Jumalalta saamaansa tehtävää kehittyä kohti jumalallisten vanhempiensa kaltaisuutta. Tätä tarkoitusta varten henkilapsi-ihmisen on otettava vastaan MAP-kirkon julistama evankeliumi ja noudatettava sen lakeja ja toimituksia, joihin kuuluu mm. MAP-kirkon opetuksen mukaisen avioliiton solmiminen ja perheen perustaminen. Mikäli MAP-kirkon jäsen noudattaa ”evankeliumin periaatteita” riittävän kuuliaisesti koko elämänsä ajan, hänet katsotaan viimeisellä tuomiolla kelvolliseksi palaamaan Jumalan luokse ja tulemaan kaikessa Jumalan ja hänen puolisonsa kaltaiseksi eli saamaan ”korotus”. Korotetut ihmiset ovat ylösnousseita jumalia, jotka elävät Jumalan luona ikuisesti iankaikkisina perheinä ja joilla on myös kyky saada uusia henkilapsia. Lisäksi heillä on oikeus jatkaa Jumalan luovaa ja pelastavaa toimintaa tai liittyä siihen. Mahdollisuus Jumalan kaltaisuuteen perustuu mormonismissa Jumalan ja ihmisen väliseen ontologiseen sukulaisuuteen. Koska ihminen on kirjaimellisesti Jumalan jälkeläinen, hän on perinyt kyvyn kehittää itsessään taivaallisten Vanhempiensa jumalallisia ominaisuuksia. Lutherin teologiassa mahdollisuus Jumalan kaltaisuuteen perustuu partisipatoriseen ja energeettiseen unioon, johon Jumala antautuu ex nihilo luodun ihmisen kanssa sulasta armosta lahjoittamalla hänelle uskon. Mormonismissa usko on paljolti synonyymi Jumalan tahdon mukaiselle toiminnalle, kun taas Lutherin teologiassa usko on yliluonnollinen kvaliteetti, joka mahdollistaa Jumalan tahdon mukaisen toiminnan. Jumalan kaltaiseksi tuleminen edellyttää mormonismissa myös Kristuksen sovitustyötä. Sovitus ei kuitenkaan takaa Jumalaan uskovalle ihmiselle Jumalan kaltaiseksi tulemista vaan pelkästään kuolemattomuuden. Jumalan kaltaiseksi tuleminen riippuu siitä, käyttääkö ihminen oikein ”tahdonvapauttaan” eli onko hän kuuliainen evankeliumin laeille ja toimituksille. MAP-kirkon uskon mukaan ihmisellä on pelastuskysymyksessä vapaa ratkaisuvalta, myös ja eritoten lankeemuksen jälkeen. Mormonismin mukaan Jumalan kaltaisuus on eskatologinen palkinto, joka annetaan tuonpuoleisuudessa vain niille Jumalaan uskoville, jotka ovat omalla toiminnallaan osoittautuneet kelvollisiksi tulemaan Jumalan kaltaisiksi. Lutherin teologiassa Jumalan kaltaisuus on kaikille Jumalaan uskoville tarkoitettu maanpäällinen lahja, jonka tarkoitus on vapauttaa alustavasti ihmisen sidottu ratkaisuvalta. MAP-kirkko ei tunne Lutherille luovuttamatonta oppia uskonvanhurskaudesta, jonka mukaan syntinen ihminen julistetaan ja tehdään Jumalan kaltaiseksi ja Jumalalle kelpaavaksi sola gratia, per fidem ja propter Christum.

The master’s thesis views the public statements of George W. Bush, Barack Obama and Donald Trump concerning two issues central to the ongoing Israeli-Palestinian conflict: Israeli settlement activity and the status of Jerusalem. The ties between the United States and Israel are remarkably close, and it would be reasonable to assume the U.S. to have leverage over Israeli politics. The continuing Israeli settlement activity on the West Bank and East Jerusalem threaten Jerusalem’s status as a divided city between the Israelis and Palestinians and contribute to the overall unrest on the area. While the position of successive U.S. administrations has been that the settlement activity is ill-advised or even illegal, most presidents have only applied verbal means in an attempt to press Israel to end the construction. When it comes to Jerusalem, the stance of the U.S. had long been that the status of the city was to be negotiated between the Israelis and Palestinians, which however changed as the Trump administration recognized Jerusalem as the capital of Israel. In this thesis, I view the ways with which the three presidents rationalize the righteousness of their actions in speeches, interviews, press conferences and proclamations. Here, I borrow Isabella and Norman Fairclough’s term “practical argumentation”, which is argumentation for or against a particular way of acting. Using discourse analysis as my method, I view the strategies with which the presidents make their action, or abstention from action, seem as the single right option. Such strategies are referred to as “factualization strategies”. The focus is in the decisions the presidents make concerning Israeli settlements and the status of Jerusalem. For the most part, Bush avoids elaborate critique towards Israeli settlements, guiding the discussion to other topics, such as the fight against terrorism. When Bush does urge Israel to cease building settlements, he justifies his critique by referring to previous agreements and by arguing that the settlement activity has a prejudicing effect on the final-status negotiations. Obama’s critique towards the settlements is consistent. Unlike Bush, he does not show unwillingness to discuss the topic, arguing that the 2010 settlement freeze helped negotiations proceed in a constructive way. However, when inquired about further actions towards Israel, Obama states that he needs to wait and see how Israeli and Palestinian politics are going to sort themselves out and that Israeli politics are too complex to be interfered with. Like Bush, Obama occasionally prioritizes on other matters at the expense of the settlement question arguing that less emotionally loaded issues need to be solved first. Close to the end of his last term, Obama decided to abstain from vetoing a United Nations resolution that condemned Israeli settlements on the West Bank and in East Jerusalem. He factualizes the righteousness of his decision by stating that the accelerating pace of the settlement construction poses a threat to the two-state goal. Bush and Obama share the view that the status of Jerusalem is to be negotiated between the parties themselves. Trump has a different approach. While he voices his stance on the settlements only once, suggesting that Israel should slow down with the construction, he addresses the status of Jerusalem multiple times. Trump argues that recognising Jerusalem as the capital of Israel was right due to Jerusalem being founded by Jews and that the recognition was the will of the U.S. Congress. Furthermore, Trump argues that the status of Jerusalem has long been the hardest topic of the negotiations and that a U.S. intervention to solve the issue serves the interests of the peace process, as there now is one less question to discuss.

Tämän tutkielman aiheena on Glen H. Stassenin (1934–2014) ruumiillistuneen opetuslapsiuden etiikka. Tutkielman metodi on systemaattinen analyysi. Ensimmäisessä analyysiluvussa tarkastellaan ruumiillistuneen opetuslapsiuden käsitettä, jonka teologinen perusta on kolmessa ulottuvuudessa. Ensimmäinen on Jumalan kaikkivaltius, jonka perusteella teologialla on yhteiskunnallista merkitystä. Toinen on täyteläinen tulkinta Jeesuksesta, jossa painottuu heikkojen puolelle asettuminen. Jeesuksen eettistä toimintaa kuvaa Dietrich Bonhoefferin (1906–1945) käsite Stellvertretung, oleminen ”toista varten”. Kolmas ulottuvuus on Pyhä Henki, joka johdattaa kohti Jumalan tahtoa. Stassenin mukaan kristillisessä etiikassa ei tule pitää esillä ideaaleja, koska niiden toteuttaminen on ihmiselle mahdotonta. Hänen mukaansa realistisesti maailmaa tarkasteleva kristinusko kykenee vastaamaan myös sekulaarin ajan asettamiin haasteisiin. Tätä käsitystä haastetaan pohtimalla esimerkiksi, onko kristinuskon maailmankuva perinteisesti ylioptimistinen, kuten Stassen väittää. Toisessa analyysiluvussa käsitellään vuorisaarnan etiikkaa. Stassen tulkitsee vuorisaarnaa kolmiosaisina opetuksina, joissa opetuksen kärki on realistinen. Tämän triaditulkinnan mukaan Jeesus ei kiellä esimerkiksi vihaa, kuten vuorisaarnan antiteesitulkinta antaa ymmärtää, mutta käskee sovinnontekoon. Stassenille vuorisaarna on myös yhteiskunnallisesti relevantti. Vuorisaarna käsittelee muun muassa distributiivista oikeudenmukaisuutta ja väkivallattoman vastarinnan oikeutusta. Johtopäätöksenä ruumiillistunutta opetuslapsiutta kuvataan Jeesuksen seuraamiseksi inhimillisenä kristittynä. Stassenin eettiset periaatteet lähtevät liikkeelle yllättävän paljon ihmisestä ja siitä, että inhimilliset ominaisuudet asettavat kristilliselle etiikalle kehykset. Stassen ei myöskään näe eettisiin ideaaleihin liittyvän hyötyjä ihmisen toiminnan ohjaajina. Ihmisläheisyytensä lisäksi hän johtaa eettisiä periaatteita, kuten kristillisen rakkauden määritelmän myötätuntona ja oikeudenmukaisuuden toteuttamisena, suoraan Jeesus-tulkinnastaan. Tutkielman kolmannessa analyysiluvussa tarkastellaan oikeudenmukaisen rauhanteon paradigmaa, joka liittyy sodan oikeuttamisen sijaan rauhan rakentamiseen kymmenen ohjeen avulla. Stassenin mukaan paradigmassa ylitetään pasifismin ja oikeutetun sodan teorian väliset ristiriidat. Tutkielmassa ilmenee, että yleiseen rauhantahtoon nojaavassa paradigmassa on vahvuuksia ja oivaltavia sovelluksia vuorisaarnan etiikasta, kuten vihollisrakkaudesta, joka ei tarkoita omista oikeuksista luopumista. Mutta oikeudenmukainen rauhanteko ei pysty sovittelemaan erilaisiin eettisiin lähestymistapoihin kuuluvien rauhan määritelmien välistä ristiriitaisuutta. Neljännessä analyysiluvussa käsitellään ruumiillistuneen opetuslapsiuden suhdetta Bonhoefferin teologiaan. Stassenin mukaan Bonhoefferin vuosien 1940–1945 teologia ei sovi tämän varhaisemman teoksen Nachfolge (1937) vuorisaarnatulkintaan. Stassenin mukaan vuorisaarnan triaditulkinta vastaa paremmin Bonhoefferin viimeisten vuosien teologiaa. Tutkielmassa osoitetaan väitteen vahvuudet ja heikkoudet. Pääpiirteissään triadi-tulkinta täsmää Bonhoefferin ajatuksiin vuorisaarnasta, mutta yksityiskohtien tasolla todisteita tästä ei ole. Lisäksi neljännessä analyysiluvussa tutkitaan Bonhoefferin ja Stassenin teologisten painotusten eroja. Toisin kuin Stassenille, Bonhoefferille ”toista varten” olemiseen voi liittyä jopa lain rikkominen silloin, kun se palvelee lain todellista tarkoitusta. Teologit myös lähestyvät sekulaarin ajan kristinuskoa osittain eri näkökulmista: Bonhoefferin mukaan kristityn vastuun toteutumiseksi on lakattava tukeutumasta Jumalan suuruuden illuusioon. Stassenille vastaava illuusio puolestaan on optimistinen maailmankuva. Teologien näkökulmia yhdistää vahvasti ajatus kristinuskon tämänpuoleisuudesta, eli siitä, että kristityn on kannettava vastuuta maailmasta.

Tutkielmani käsittelee baha’i-uskon sanomaa globaalin yhdistymisen tarpeesta sekä siihen liittyvää globaalia toimintaa. Näkökulmanani on tarkastella, miten ja millaisina nämä ilmenevät baha’i-uskolle tärkeän Babin 200-vuotissyntymäpäivään liittyvissä kansainvälisissä artikkeleissa. Tutkielmassani kysyn, millaisiin käsityksiin globaalin yhdistymisen sanoman voi tulkita artikkeleissa pohjautuvan, ja miten näiden käsitysten kautta ilmennetään globaalia toimintaa. Tutkielmani teoreettinen viitekehys muodostuu baha’i-uskon ja globalisaation suhteen tutkimuksesta. Globalisaatio on ollut pitkäaikainen kehitysprosessi, jolla on väistämättä ollut vaikutuksia myös uskontoihin. Siihen liittyvien prosessien havainnoimisen kannalta on keskeistä ymmärtää, että globaalilla ja lokaalilla on vastavuoroinen suhde. Baha’i-uskon ja globalisaation suhdetta on aiemman tutkimuksen valossa kannattavaa lähestyä globaalin yhdistymisen sanoman ja sitä kuvaavien käsitysten ja periaatteiden kautta, sillä niitä voi pitää keskeisinä taustavaikutteina baha’iden toiminnalle. Tutkimusaineistonani on 26 artikkelia, jotka ovat peräisin baha’iden toimintaa ympäri maailmaa raportoivalta Bahá’í World News Service -uutissivustolta. Aineistokseni valikoimani artikkelit muodostavat oman rajatun tapauksensa, koska ne käsittelevät baha’ille tärkeän Babin vuoden 2019 lokakuuhun osunutta 200-vuotissyntymäpäivää. Artikkelit on julkaistu vuoden 2019 maalis-joulukuussa. Niissä kuvataan Babin merkkipäivän juhlistamista ja kunnioittamista monipuolisesti ja kansainvälisesti. Tutkimusmenetelmänäni käytän diskurssianalyysia, jossa tutkitaan sosiaalisen todellisuuden rakentumista kielenkäyttöä havainnoimalla. Erityisesti diskurssianalyysin analyyttiseen orientaatioon painottuen esitän tutkielmani analyysiosuudessa kolme globaalin yhdistymisen sanomaa kuvaavaa tulkintarepertuaaria, joiden kautta globaalia toimintaa artikkeleissa ilmennetään. Nämä ovat perinteen kunnioittaminen, moninaisuuden arvostaminen sekä yhteiskuntaan suuntautuminen. Lisäksi ilmennän jokaisen näistä rakentumista vielä kahden yksityiskohtaisemman tulkintarepertuaarin avulla. Tästä seuraten esitän, että artikkeleissa ilmennetään perinteen kunnioittamista historia- ja reflektointirepertuaareilla, moninaisuuden arvostamista suosio- ja osallistamisrepertuaareilla ja yhteiskuntaan suuntautumista hyöty- ja tunnustusrepertuaareilla. Tutkielmani osoittaa, että artikkeleissa kuvataan monipuolisesti globaalin yhdistymisen sanomaa ja siihen liittyvää toimintaa huolimatta siitä, että artikkelit käsittelevät Babin merkkipäivää. Varsinaista globaalia toimintaa ilmennetään moninaisten toimija- ja toimintakuvausten kautta sekä globaalia että lokaalia tasoa kuvaten. Tekemieni havaintojen peilaaminen aiempaan baha’i-uskon ja globalisaation suhteesta tehtyyn tutkimukseen osoittaa näiden välillä olevan useita yhtäläisyyksiä.