Browsing by Title

Tutkimuksessa tarkastellaan Äidit mukana tai Vanhemmat mukaan kouluun -hankkeisiin osallistuneiden maahanmuuttajataustaisten äitien kokemuksia alkuopetuksen luokilla opiskelusta ja oman lapsen koulunkäynnin tukemisesta. Tutkimusaineisto koostuu kuuden maahanmuuttajataustaisen äidin haastatteluista. Äidit opiskelivat syyslukukaudella 1–2 tuntia päivässä alkuopetuksen luokissa lukemista, kirjoittamista, suomen kieltä ja matematiikkaa. Haastattelut suoritettiin tulkkien avustuksella. Haastateltavat olivat kotoisin Itä-Afrikasta, Lähi-Idästä ja Etelä-Aasiasta. He olivat asuneet 9–18 vuotta Suomessa. Haastateltavilla oli ainakin yksi peruskouluikäinen lapsi. Tutkimustuloksia peilattiin erityisesti Epsteinin malliin kodin ja koulun päällekkäisistä vaikutusalueista. Lisäksi äitien lapsille tarjoamia tuen muotoja tarkastellaan vanhempien koti- ja kouluperustaisen sitoutumisen näkökulmista. Tutkimuksessa selvisi, että äidit tukivat lastensa koulunkäyntiä monipuolisesti. He auttoivat lapsiaan kotitehtävissä sekä etäkoulussa. Äidit pitivät yhteyttä koulun henkilökuntaan sekä sähköisen seurantajärjestelmä Wilman kautta että erilaisissa tapaamisissa koulun henkilökunnan kanssa. Äidit tukivat lasten sosioemotionaalista hyvinvointia muun muassa osallistumalla lasten välisten ristiriitatilanteiden selvittelyyn yhdessä koulun henkilökunnan kanssa. Osa äideistä oli kokenut puutteellisen Suomen kielen taidon haittaavan lapsen koulunkäynnin tukemista. Kun äidit opiskelivat alkuopetuksen luokissa osana Äidit mukana tai Vanhemmat mukaan kouluun -hankkeita, he kokivat oppineensa suomen kieltä, tutustuneensa koulun ja luokan käytänteisiin ja suomalaiseen koulujärjestelmään, oppivat pedagogisia malleja ja motivoituivat kodin ja koulun yhteistyöhön. Opiskelu samassa koulussa edisti äitien mahdollisuutta havainnoida omaa lastaan kouluympäristössä sekä vuorovaikutusta koulun opetushenkilökunnan kanssa. Äidit, jotka opiskelivat samalla luokkatasolla kuin oma lapsi, kokivat hyödyllisenä samojen oppimateriaalien käytön lapsen kanssa sekä samoihin oppisisältöihin tutustumisen. Äitien opiskelu alkuopetuksen luokilla voidaan katsoa laajentavan Epsteinin mainitsemaa kodin, koulun ja yhteiskunnan päällekkäisten vaikutusten aluetta.

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten Lahden Diakonialaitoksen diakoniapalveluissa työskentelevät pyrkivät edistämään toiminnoissa mukana olevien osallisuutta. Osallisuus on kuulumista ja kuulluksi tulemista, vaikuttamista omaan elämäänsä ja ympäristöönsä sekä riittäviä aineellisia resursseja. Tämä tutkielma täydentää aiemman tutkimuksen tuloksia heikoimmassa asemassa olevien ihmisten osallisuuden edistämisestä. Tutkielman aineisto on kerätty haastattelemalla seitsemää työntekijää. Luonteeltaan tutkielma on laadullinen, ja aineiston analyysi on tehty aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Sisällönanalyysin perusteella muodostui kaksi pääluokkaa: Kävijöiden ja toiminnan lähtökohdat sekä osallisuuden edistämisen keinot. Kävijöiden ja toiminnan lähtökohdat -pääluokka käsittelee kävijöiden elämäntilanteita, toiminnan lähtökohtia ja tavoitteita sekä toimintaa haastavia tekijöitä. Osallisuuden edistämisen keinot -pääluokka käsittelee konkreettisia tapoja, joilla työntekijät pyrkivät vaikuttamaan ja edistämään kävijöiden osallisuutta. Lahden Diakonialaitoksen diakoniapalveluissa työntekijät pyrkivät edistämään kävijöiden osallisuutta ennen kaikkea mahdollistamalla. Mahdollistaminen rakentuu ymmärrykselle kävijöiden elämäntilanteista ja toiminnan lähtökohdista. Kävijöille halutaan tarjota yksilöllistä tukea, omannäköistä tekemistä ja onnistumisen kokemuksia turvallisessa ympäristössä. Kävijät nähdään osana yhteisöä, jossa pääsee vaikuttamaan ja kertomaan mielipiteensä ja jossa jokaisen toivotaan tuntevan olonsa nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään.

Tutkielman aihe on Mooses Maimonideen käsitys maailman luotuisuudesta. Metodina on systemaattinen analyysi ja lähteenä on Maimonideen (1138–1204) filosofinen pääteos Hämmentyneiden opas. Tutkielmassa on käytetty pääasiassa Shlomo Pinesin englanninkielistä käännöstä Hämmentyneiden oppaasta (The Guide of the Perplexed, 1963). Tutkielmassa on johdanto, neljä päälukua ja loppukatsaus. Maimonideen maailman luotuisuuden malli asettuu aristoteelisen filosofian maailman ikuisuuskäsitystä vastaan. Maimonides perustelee malliaan maailman luotuisuudesta pääasiassa aristoteelisin välinein. Tutkijat ovat nähneet Maimonideen Hämmentyneiden oppaassa viitteitä sekä maailman ikuisuuden että luotuisuuden puolesta. Tämän takia aiheesta on olemassa eri koulukuntia. Hämmennystä ei vähennä se, että Maimonides itse tunnustaa kirjoittavansa kirjassa tarkoituksellisen ristiriitaisesti. Tutkimustehtävänä on selvittää, minkälainen on Maimonideen luotuisuuden perustelu ja kuinka koherentti se on. Maimonides ei hyväksy kalamin luotuisuusargumentteja, koska ne Maimonideen mielestä hävittävät olevalta eli kaikelta luodulta sille kuuluvan aristoteelisen substantiaalisen aseman eli ns. sekundaariset syyt muutoksille. Hämmentyneiden oppaan toisen kirjan alussa Maimonides luettelee 26 aristoteelista premissiä, joille hänen myöhempi filosofinen argumentointi pääasiassa perustuu. Jotta voitaisiin perustella luominen, on Maimonideen mielestä ensin perusteltava Jumalan olemassaolo. Maimonideen jumalatodistuksissa on premissinä aristoteelinen maailman ikuisuus. Jumalatodistuksia on viisi. Jumalatodistusten jälkeen Maimonides perustelee sfäärien ja intellektien olemassalon, joiden ymmärtämistä tarvitaan maailman luotuisuuden perustelun ymmärtämiseksi. On tunnettua, että Tuomas Akvinolainen hyödynsi Maimonideen jumalatodistuksia Summa Theologiaen jumalatodistuksissa. Hämmentyneiden oppaan toisen osan luvuissa 13–31 Maimonides puolustaa maailman luotuisuutta. Tässä jaksossa Maimonides ilmoittaa, että maailman luotuisuutta ei pystytä sitovasti todistamaan. Hän pyrkii kuitenkin todistamaan, ettei Aristoteleella myöskään ole sitovaa todistusta maailman ikuisuuden puolesta. Kun kysymyksestä on näin tullut avoin, pyrkii Maimonides todistamaan, ettei maailman nykyisestä olomuodosta voida päätellä sen mahdollisia aikaisempia vaiheita vastaväitteenä sille aristoteeliselle näkemykselle, että maailma on aina välttämättä ollut samanlainen. Maimonideen mielestä maailma on voinut muuttua, kehittyä luomisen prosessin seurauksena sellaiseksi, kuin se nyt on. Maimonides arvostelee myös aristoteelista välttämättömyyden käsitettä ja siihen liittyvän Jumalan sidotun tahdon ongelmaa. Maailman luotuisuus liittyy Maimonideella Jumalan vapaan tahdon teemaan. Yksi Jumalan luovuttamattomista ominaisuuksista on hänen vapaa tahtonsa. Jumala voi muuttaa mielensä, Jumala voi tahtoa uutta, jumala voi siis ”tahtoa [tahtoa] tai olla tahtomatta [tahtoa]” (GP II, 18 (301)). Tämä on Maimonideelle vapaan tahdon määritelmä. On mahdollista, että sekä välttämättömyyden käsitteen kritiikissä että vapaan tahdon käsitteen määrittelyssä Maimonideella näkyy al-Ghazalin (1058–1111) vaikutus. Maailma on Maimonideelle luotu, koska Jumala on vapaasti tahtonut sen. Maailma voi kyllä Maimonideen mielestä olla luomisen jälkeen ikuinen, ja maailman tuhoutumiseen liittyvät kohdat Toorassa voidaan hänen mielestään tulkita allegorisesti. Maailman ikuisuus tässä mielessä (a parte post) ei ole Jumalan vapaan tahdon este. Lopuksi hän suuntaa kritiikkinsä aristoteelis-ptolemaiolaista kosmologiaa kohtaan, sellaisena kuin se Maimonideelle 1100-luvulla ilmentyi, sillä juuri taivaan olemassaolo ja rakenne toimi aristoteelisessa filosofiassa vahvana perusteena maailman ikuisuuden ja Jumalan ”sidotun” tahdon puolesta. Maailman luominen kuuluu Maimonideen mukaan ihmeen kategoriaan. Se on tässä mielessä perimmäiseltä olemukseltaan samanlainen tapahtuma kuin profetia, joka on Maimonideelle toiseksi suurin ihme maailmassa maailman luomisen jälkeen. Profetian kautta Jumala viestii ihmiskunnalle välttämättömiä totuuksia (tosia asioita, ennustuksia ja kehoituksia). Samalla tavalla kaikki todellinen tieto, ja siis myös filosofia, on peräisin Jumalalta. Totuudet välittyvät profeetalle uusplatonistisesti ymmärretyn emanaation kautta aktiivisen intellektin välityksellä järjen (ratio) ja siitä mielikuvituksen (imaginaatio) sielunkykyyn. Tässä on nähtävissä al-Farabin vaikutus. Jos filosofia ja Toora ovat ristiriidassa, voi ristiriita olla näennäinnen, jolloin Tooran kohta voidaan tulkita allegorisesti. Niissä kohdissa, joihin filosofia ei anna sitovaa vastausta, pitäytyy Maimonides Tooran – eli siis profetian kautta ilmoitetussa kannassa. Juuri tällainen on käsitys maailman luotuisuudesta. Jumala ihmetöidensä kautta luo maailman ja välittää tietoa aktiivisen intellektin kautta. Maimonideen voidaan myös katsoa kuljettavan lukijaa pedagogisesti (Hämmentyneiden oppaan johdannon 5. ja 7. ristiriitasääntöjen mukaan) luotuisuus ex nihilosta mahdollisesti myös platonistisen luotuisuuden ja aristoteelisen ikuisuuden mahdollisuuksien äärelle. En kuitenkaan katso Hämmentyneiden oppaan II 13–31 olevan fasadia, vaan eräänlainen maailmanselityksellinen lähtökohta. Tästä Maimonides lähtee liikkeelle ja tämän mukaisesti hänen voi tulkita esittelevän Hämmentyneiden oppaan ensimmäisen mahdollisen lukutavan. Tätä kutsutaan tutkimuksen piirissä myös eksoteeriseksi lukutavaksi vastakohtana esoteeriselle. Kysymys on siis erilaisista totuuden mediumeista. On myös huomattava, että aristoteelinen ikuisuus tässä tulkinnassa ei tarkoita ei-luotuisuutta, vaan maailman jatkuvaa riippuvuutta Jumalasta, ja siis jatkuvaa luotuisuutta tässä merkityksessä. Hämmentyneiden oppaan lukijat voivat tässä mielessä valita oman lukutapansa mukaisen vastauksen. Edellä on kuvattu ex nihilon mukainen eksoteerinen lukutapa. On myös mahdollista, että Maimonides ihmisen tiedon rajoja korostavassa skeptisismissään esitteli maailman luotuisuutta tai ikuisuutta koskevat mallit, jotka jäivät kuitenkin tasapainoiseen dialektiseen jännitteeseen (Fox). Toisin sanoen, on mahdollista, että Maimonides ei itsekään tehnyt lopullista valintaa näiden vaihtoehtojen välillä. Kysymystä Maimonideen luotuisuusnäkemyksestä ei kuitenkaan ole missään mielessä ratkaistu lopullisesti. On myös tärkeää tehdä ero Hämmentyneiden oppaasta tehtävien tulkintojen sekä Maimonideen omien tarkoitusten ja ”tulkintahorisontin” välillä: kirjasta voidaan tehdä tulkintoja, joita hän itse ei mahdollisesti olisi edustanut.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia voimaantumisen kokemuksia äideillä on vanhoillislestadiolaisten äitien suljetuissa internetyhteisöissä. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin sitoutumista voimaantumisen tuloksena. Tutkimuksen kohteena oli kolme vanhoillislestadiolaisten äitien internetyhteisöä, joita kutsutaan mammapalstoiksi. Tutkimusote oli kvalitatiivinen. Aineisto kerättiin keväällä 2007. Tutkimusaineistona oli kymmenen vanhoillislestadiolaisen äidin haastattelut eri puolilla Suomea. Haastattelujen tarkoituksena oli saada äitien kokemuksia voimaantumisesta tietyillä osa-alueilla ja siitä syystä haastattelut suoritettiin teemahaastatteluina. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautui Siitosen voimaantumisen teoriaan, jonka ytimenä on voimaantuminen yksilön henkilökohtaisena prosessina. Tutkimuksessa käytetiin soveltavasti apuna myös Siitosen katalyytti-ideaa, jonka mukaan vahva voimaantuminen johtaa vahvaan sitoutumiseen. Teoreettinen viitekehys toimi suuntaa antavana, mutta analyysissa jätettiin tilaa myös tutkittavan ilmiön aineistolähtöisille ominaispiirteille. Sisällönanalyysissa aineistosta kerättiin kaikki voimaantumiseen liittyvät ilmaukset ja ne jaettiin sisällön mukaisiin ryhmiin. Jaottelun tuloksena muodostui neljä voimaantumisen ulottuvuutta, jotka kuvaavat kukin voimaantumisen kokemuksia mammapalstoilla eri näkökulmasta. Näitä ulottuvuuksia olivat virtuaalisuus, identifikaatio, yhteisöllisyys ja itsetietoisuus.Virtuaalinen ulottuvuus kuvaa niitä tekijöitä, jotka internetin ja tekniikan puolesta vaikuttavat voimaantumiseen. Internetissä toimivat mammapalstat toivat etäisyyttä niin taustayhteisöön kuin muihin äiteihinkin, mikä helpotti vaikeista asioista keskustelua. Identifikaation eli samastumisen ulottuvuus luo näkökulman äitien yhteiseen taustaan vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluvina. Voimaantumiseen vaikuttivat positiivisesti äitien samankaltainen arvomaailma ja elämäntilanne, kun voitiin jakaa asioita ymmärtävässä seurassa.Yhteisöllinen ulottuvuus valottaa voimaantumiseen vaikuttavia tekijöitä yhteisön toiminnan kautta. Toimiva ja tasa-arvoiseksi koettu yhteisö toi hyväksytyksi tulemisen kokemuksia, mikä lisäsi äitien uskoa omiin kykyihin selvitä elämässä.Itsetietoisuuden ulottuvuus kuvaa vertaistuen merkitystä yksilön itseluottamuksen kasvulle ja siten voimaantumiselle. Analyysin tuloksena mammapalstat päädyttiin näkemään äitien itsensä määrittäminä henkisinä tiloina äidiksi kasvamisessa ja uuteen rooliin sopeutumisessa. Voimaantumisen prosessi toimi haastateltujen kohdalla kahdella tasolla: Voimaantuminen johti taustayhteisön normistoon sopeutumiseen. Äidit myös sitoutuivat oman hyvinvointinsa hoitamiseen ja kehittämiseen. Tutkimuksen päätuloksena oli, että mammapalstat toimivat osana vanhoillislestadiolaisten äitien elämänhallintaa. Mammapalstat auttoivat äitejä luottamaan tulevaisuuteen ja selviytymään yhteiskunnan ja taustayhteisön normistoon sopeutumisen ristipaineessa. Äitiys nähtiin vanhoillislestadiolaisen liikkeen kantavaksi rakenteeksi ja siten äitiydessä tapahtuvat muutokset koskettavat koko liikettä.

Tämä tutkielma tarkastelee vuonna 1985 Moskovassa järjestettyä voiton päivän paraatia rituaalina, jolla luotiin ja vahvistettiin poliittisia valtasuhteita. Tutkielmassa eritellään niitä rituaalisen toiminnan tapoja, joilla valtasuhteita pyrittiin luomaan erityisesti Neuvostoliiton ylimmän poliittisen johdon toimesta. Neuvostoliiton poliittinen ja ideologinen järjestelmä hahmotetaan tarkastelun kontekstissa poliittiseksi uskonnoksi, jota voidaan tutkia uskontotieteellisin ja rituaalitutkimuksen keinoin. Neuvostoliittoa ja neuvostoliittolaisia rituaaleja on tutkittu ensisijaisesti historiallisesta, yhteiskuntatieteellisestä ja sosiologisesta näkökulmasta. Tämä tutkielma pyrkii tuomaan uutta näkemystä näiden aiheiden ymmärtämiselle uskontotieteellisestä näkökulmasta. Voiton päivän paraatin perinteen tutkimuksessa on lisäksi aukko vuoden 1985 paraatin osalta, jota tämä tutkimus pyrkii paikkaamaan. Tässä tutkielmassa voiton päivän paraatia tutkitaan analyysikehikolla, joka perustuu Catherine Bellin konstruktiiviselle kriittiselle rituaalitutkimuksen näkökulmalle. Analyysikehikkoa käyttämällä voiton päivän paraati kehystetään rituaaliseksi tapahtumaksi, jonka toiminta muodostaa rituaalisen logiikan mukaisesti valtasuhteita. Tutkielmassa analysoitavaan aineistoon kuuluu kaksi Neuvostoliiton johtajan Mihail Gorbatšovin pitämää puhetta, Neuvostoliiton valtiollisen television tuottama lähetys paraatitapahtumasta sekä historioitsija Nina Tumarkinin omakohtaisiin kokemuksiin perustuva kertomus paraatitapahtumasta. Aineiston analyysin tulos on, että voiton päivän paraati täyttää rituaalisen tapahtuman tunnusmerkit ja on siten hedelmällinen kohde uskontotieteelliselle tarkastelulle. Paraatin kautta pyrittiin rakentamaan valtadiskurssia sosialistisen maailman yhtenäisyydestä ja läntisen, kapitalistisen maailman pahuudesta. Diskurssille keskeistä oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen johtajuuden merkityksen korostaminen yhtäältä sosialistisen maailman hyvinvoinnin turvaajana ja toisaalta länsimaisen imperialismin vastustajana. Kontrasti Neuvostoliiton kehnon tilanteen ja paraatissa esitellyn ideaalin välillä oli kuitenkin suuri, mikä nakersi diskurssin uskottavuutta. Jatkotutkimuksen kannalta Neuvostoliiton poliittisten tapahtumien kehystämistä rituaaleiksi ja tutkimista uskontotieteellisin keinoin voisi jatkaa. Esimerkiksi puoluekokoukset ja pioneeritoiminta ovat kiinnostavia tutkimuskohteita tästä näkökulmasta. Tässä tutkielmassa kävi myös ilmi, että rituaaleilla voi olla niiden järjestäjien valtatavoitteiden kannalta epätoivottuja tuloksia. Niin sanotusti epäonnistuneiden rituaalien vaikutusta näiden rituaalien järjestäjiin ja osallistujiin voisi tutkia tarkemmin.

Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää millainen suhde käsitteiden ”aktiivinen” ja ”kontemplatiivinen” välillä vallitsee 1200- ja 1300-lukujen taitteessa eläneen saksalaisen teologin Mestari Eckhartin mystiikanteologiassa. Lisäksi on tarkoitus selvittää mitä tuon suhteen kautta on mahdollista paljastaa Eckhartin mystiikanteologiasta laajemmin. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi ja päälähteinä käytetään Eckhartin saksankielisiä saarnoja. Erityisesti analysoidaan Eckhartin Martta-Maria -perikooppia (Lk.10:38–42) käsitteleviä saarnoja Pr.86 ja Pr.2. Lisäksi lähteinä käytetään muita Eckhartin saksankielisiä saarnoja ja muuta tuotantoa siinä määrin kuin niiden mukaan ottaminen auttaa paremmin ymmärtämään saarnojen intentioita. Jo ensimmäisistä kristillisistä vuosisadoista lähtien Luukkaan evankeliumin kertomus Martasta ja Mariasta on ollut aktiivisen ja kontemplatiivisen elämän locus classicus. Siksi tutkimuskysymykseen vastaamiseksi on valittu juuri Eckhartin sitä käsittelevät saarnat. Itse tutkimuskysymyksen valintaan on vaikuttanut puolestaan se, että Eckhart tulkitsee perikooppia häntä edeltävästä tulkintatraditiosta selvästi poikkeavalla tavalla ja nostaa Martan sisaruksista edistyneemmäksi. Tutkimus etenee seuraavalla tavalla. Luvussa 2 avataan käsitteiden ”aktiivinen” ja ”kontemplatiivinen” sisältöä sekä käsitellään kysymystä siitä miten niiden välistä suhdetta on kirkon historiassa tulkittu. Se tapahtuu esittelemällä kolme keskeistä tulkintalinjaa: normaalikirkollinen, monastinen ja mendikanttisääntökuntien tulkinta. Luvussa 3 käydään läpi Eckhartin elämää, tuotantoa ja harhaoppisuustuomiota sekä hänen teologiansa keskeisiä jäsentäviä periaatteita. Koska Eckhart on suomalaiselle yleisölle verrattain tuntematon teologi, aihetta käsitellään hieman laajemmin kuin pro gradu -tukielmassa on yleensä tapana. Luvussa 4 perehdytään Martta-Maria -perikooppiin ja sen pitkään tulkintahistoriaan. Luvussa 5 analysoidaan Eckhartin saarna Pr.86, luvussa 6 Pr.2. Luvussa 7 tutkimuksen tulokset kootaan yhteen. Eckhartin saarnoja analysoimalla paljastuu, että hän tulkitsee aktiivisen ja kontemplatiivisen elämän suhteen häntä edeltävästä traditiosta poikkeavalla tavalla. Eckhartia edeltävänä aikana kontemplatiivisia pyrkimyksiä ja Mariaa oli pidetty kristillisessä kirkossa aktiivista elämää ihailtavampana ja ansiollisempana jo tuhat vuotta. Siihen oli vaikuttanut erityisesti se, että 400-luvulta lähtien aina 1200-luvulle asti luostarit olivat Länsi-Euroopan sivistyksen ja teologian keskuksia. Sen vuoksi juuri monastisia ihanteita – erityisesti kontemplatiivisia pyrkimyksiä Jumalan välittömään katselemiseen – pidettiin pitkään kristillisen elämän ihanteina. Eckhart on kuitenkin osa uutta tulkintatraditiota jossa perinteisen klausuurin rajat pyrittiin laajentamaan luostarin muureista koskemaan koko maailmaa. Tämä uusi tulkintatraditio oli ominaista erityisesti mendikanttisääntökunnille (fransiskaanit ja dominikaanit) sekä begiiniyhteisöille, joissa kontemplatiivinen ja aktiivinen elämä pyrittiin yhdistämään yhdeksi kristilliseksi elämäksi. Tutkimuksessa käy ilmi, että suhteessa laajempiin tulkintatradition linjoihin, Eckhart voidaan liittää luontevasti osaksi näiden sääntökuntien uusia orastavia tulkintoja. Niiden mukaan kristillistä täydellisyyttä ei tavoiteta kääntymällä pois päin maailmasta vaan sitä kohti. Sen on kuitenkin tarkoitus tapahtua niin, että aktiivisuus maailmassa nousee kontemplatiivisesta elämänmuodosta käsin. Toisaalta tutkimuksessa paljastuu myös, että Eckhart menee vielä edellä mainittuja uusia tulkintojakin pidemmälle. Mendikanttisääntökunnissa kontemplatiivisuus säilytti yleensä vielä jonkinlaisen ensisijaisuuden aktiivisuuteen nähden, siihen valmistavana ja sen mahdollistavana vaiheena. Eckhart saarnaa kuitenkin niiden täydellisen ykseyden ja samanaikaisuuden puolesta. Hänelle täydellisyyttä edustaa Betanian sisaruksista Martta joka on ”neitsyt-vaimo”, koskematon ja puhdas, mutta joka kuitenkin samalla synnyttää. Neitsyyden ja vaimouden täydellisen samanaikaisuuden korostaminen nousee puolestaan Eckhartin voimakkaasta sitoutumisesta uusplatoniseen metafysiikkaan. Eckhartin ontologia on ”dynaamista ontologiaa”, jossa kaikki ymmärretään Jumalan yliajalliseksi emanaatioksi. Tulkitsemalla mm. Proklosta, Eckhart esittää, että kaikki luotu on olemassa ensisijaisesti ja täydellisenä ikuisuudessa syntyvässä Pojassa ja vain formaalisesti ja vajavaisella tavalla havaittavassa todellisuudessa. Kristillinen täydellisyys on Eckhartille paluuta tuohon varsinaiseen olemiseen ikuisuudessa syntyvässä Pojassa. Paluu tapahtuu irrottautumalla (abegescheiden) kuvista (bilde) eli hyväksymällä, että Jumala ei ole missään käsitteissä, eikä häntä tavoiteta samoin kuin olemassa olevat asiat tavoitetaan. Sikäli kun ihminen riisutaan riippuvuudestaan kuvista, sikäli hän murtautuu (durchbrechen) takaisin siihen perustaan (grunt) jossa Poika ikuisesti syntyy. Perustasta käsin ihmisen on puolestaan mahdollista synnyttää sellaista aktiivisuutta ja toimintaa, joka ei ole itsekkyyden ja egon tahraamaa suorittamista ja kaupankäyntiä. Tutkimuksessa käy ilmi myös se, kuinka keskeinen rooli ymmärryksen (intellectus) kategorialla on kuvista luopumisen prosessissa ja Jumalan kaltaisuuden realisoitumisessa ihmisessä. Juuri ymmärtämisaktin (intelligere) puolesta ihminen on Eckhartin mukaan eniten Jumalan kaltainen ja osa Jumalan ikuisuudessa tapahtuvaa emanaatiota.

Tutkimuksessani selvitän, millainen suhde Martti Lutherilla oli Erfurtiin vuosina 1511–1546. Etsin vastausta kysymykseen analysoimalla Lutherin Erfurtiin lähettämiä kirjeitä sekä muita kirjeitä, joissa Luther käsittelee Erfurtia. Kysyn esimerkiksi, miksi Luther kirjoitti Erfurtiin ja mitä asioita kirjeissä käsiteltiin. Luther muutti augustinolaisen sääntökunnan käskystä Erfurtista Wittenbergiin vuonna 1511. Augustinolaiset valitsivat Lutherin vuonna 1515 Thüringenin ja Meissenin alueiden luostarien vikaariksi eli esimieheksi. Augustinolaisten Erfurtin luostari kuului Lutherin vastuualueeseen. Lutherin uudet vastuutehtävät vaativat häntä pitämään tiivistä yhteyttä Erfurtin luostariin, jolla oli esimerkiksi taloudenhoitoon liittyviä ongelmia. Tehtävää helpotti se, että augustinolaiset valitsivat luostarin prioriksi Lutherin ystävän Johannes Langin. Lutherin ja Langin välille muodostunut ystävyys ja työtoveruus lujittivat Lutherin suhdetta Erfurtiin. Luther hyödynsi kirjeyhteyttään Langiin viestiessään myös muille tahoille Erfurtissa. Luther ryhtyi Wittenbergin yliopiston opettajana akateemiseen taisteluun yliopistoteologiaa hallinnutta skolastiikkaa ja siihen perustuvaa aneoppia vastaan. Luther toivoi saavansa ajatuksilleen tukea maineikkaalta Erfurtin yliopistolta. Tässä tarkoituksessa Luther lähetti Langin välityksellä viestejä vanhoille arvostetuille opettajilleen, Jodocus Trutvetterille ja Bartholomäus Usingenille. Miehet eivät hyväksyneet Lutherin ajatuksia. Lutherin ajatukset saivat kuitenkin kannatusta Erfurtin yliopiston nuorempien opettajien ja opiskelijoiden keskuudessa. He onnistuivat estämään Lutherille vuonna 1520 osoitetun pannauhkausbullan julkaisemisen. Erfurtin yliopisto oli Wittenbergin lisäksi Saksan valtakunnassa ainoa yliopisto, joka ei julkaissut bullaa. Lutherin ajatuksia kannattaneet erfurtilaiset saivat toimia kaupungissa vapaasti, vaikka Wormsin valtiopäivät tuomitsivat Lutherin opetukset harhaoppisiksi vuonna 1521. Yliopiston opiskelijat osoittivat Lutherille tukensa mellakoimalla kirkon edustusta ja Lutheria vastustanutta yliopiston johtoa vastaan. Luther ymmärsi, että hänellä oli suuri kannatus Erfurtissa ja harkitsikin muuttavansa sinne asumaan. Hän arveli Erfurtin olevan valmis uudistamaan kirkollisen elämänsä. Hän myös uskoi, että paikan päällä hän olisi pystynyt ohjaamaan kaupungin kehitystä oikeaan suuntaan pelkän evankeliumin voimin. Lutherin kirjeiden valossa on selvää, että hän toivoi sanomansa läpäisevän koko Erfurtin kaupungin. Tämä näyttikin olevan mahdollista, kunnes Erfurtista tuli virallisesti kahden eri uskontokunnan kaupunki vuonna 1530. Luther puuttui tämän jälkeen enää harvoin Erfurtin asioihin. Hän ohjeisti Erfurtiin syntynyttä evankelista seurakuntaa seurakunnallisen elämän järjestämisessä ja uskonnollisissa erityiskysymyksissä. Odottaessaan kuolemaansa vuonna 1545, Luther osoitti kirjeessään Langille luottavansa hänen kykyihinsä ratkaista seurakunnan ongelmat ilman Lutherin neuvojakin. Vuosien varrella Lutherin suhde Erfurtiin muuttui samalla, kun hänen elämäntilanteensa ja hänen sanomansa saama vastaanotto muuttuivat. Yhteisten velvollisuuksien hoitamisesta alkanut ystävyys Johannes Langin kanssa säilyi kuitenkin läpi Lutherin elämän. Tämä ystävyys määritti myös Lutherin suhdetta Erfurtiin, sillä Lang vaikutti merkittävästi siihen, miten Lutherin sanoma tavoitti erfurtilaiset.

Tämä pro gradu –tutkielma käsittelee kristillisen uskon avulla päihderiippuvuudesta toipuneita. Tutkimuksen tavoitteena oli hahmottaa päihteistä toipumisen prosessia kokonaisvaltaisesti ja tutkimuksen tehtävänä oli tarkastella miten usko on haastateltavilla ollut osana toipumisprosessissa ja mitä henkilöiden usko ja teologia on. Lisäksi tarkastelen toipuneiden uskoa ja teologiaa muutoksen näkökulmasta. Olen peilannut aineistoani olemassa olevaan teoriaan ja aiempaan tutkimukseen ja erityisesti Rom Harrèn ”psykologisen avaruuden” malliin. Aineisto on kerätty haastattelemalla 12 entistä päihteiden käyttäjää. Teemahaastattelun lisäksi pyysin haastateltavia kertomaan toipumistarinansa haastattelujen alussa. Aineiston analysointi on tehty sisällönanalyysin menetelmin. Tutkimuksen tuloksina voidaan todeta, että usko on ollut osana toipumisprosessia monin eri tavoin. Kristillinen usko ja uskonnolliset yhteisöt ovat olleet osana uudenlaisen identiteetin rakentumisessa ja lisäksi uskon myötä toipuneet ovat löytäneet uusia merkityksiä, sosiaalisia verkostoja ja tukea elämäänsä. Toipuneen usko ja teologia näytti muuttuneen toipumisprosessin aikana ja sen jälkeen. Tutkimuksessani tarkastelen tätä muutosta. Näiden päihteistä toipuneiden uskossa ja teologiassa näkyy eri uskonnollisista yhteisöistä omaksuttu sosiaalinen perimä sekä toiminta- ja ajattelumallien muunnos henkilöiden omalla persoonallisella tavalla.

Tutkimuksen kohteena on Esterin kirja ja kirjasta valittujen henkilöiden maskuliinisuus ja jonkin verran feminiinisyys. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten maskuliinisuus tulee ilmi Esterin ja kirjan muiden henkilöiden toiminnassa ja retoriikassa. Maskuliinisuuden lisäksi tarkastelen Esterin käytöksen ja viestinnän takana vaikuttavia arvoja ja asenteita. Esterin käärö eli Megilla kuuluu varhaiseen juutalaiseen kirjallisuuden lajiin. Esterin kirjan tapahtumat sijoittuvat Persiaan ja ajoittuvat 400-luvulle eKr. Esterin kirja kertoo juutalaisista ja koko kansaa uhkaavasta tuhosta, minkä estämisessä kuningatar Esterillä on keskeinen rooli. Tarkastelen tutkimuksessani seuraavien henkilöiden diskursseja ja toimintaa: kuningatar Ester, kuningas Ahasveros, juutalainen Mordokai ja juutalaisten vainooja Haaman (hoviherra Memukan) sekä syrjäytetty kuningatar Vasti. Esterin kirjassa on useita eri teemoja, kuten sukupuolinäkemykset, kunnia ja häpeä, viha ja rakkaus, valta ja alamaisuus, maskuliinisuus ja feminiinisyys. Yksi keskeinen teema Esterin kirjassa on miehen ja naisen yhteys ja tasapaino, minkä olen tuonut uutena näkökulmana maskuliinisuustutkimukseen. Maskuliini ja feminiini tulisi toimia yhdessä, niin miehessä kuin naisessa kuin avioliitossa ja yhteisössä. Ester ja Mordokai pääsivät tavoitteeseensa toimiessaan yhdessä, samoin Ester ja Ahasveros, toisin kuin Vasti ja Ahasveros. Hegemonista maskuliinisuutta ilmeni jossain määrin kaikilla tutkimillani henkilöillä. Hegemoninen maskuliinisuus voidaan ajatella hallitsevana ja ei-hegemoninen maskuliinisuus alisteisena ja alamaisuuden valitsevana. Maskuliinisuus ja feminiinisyys eivät ole kilpailevia ominaisuuksia, vaan toisiaan täydentäviä. Ester toimi hegemonisesta maskuliinisuudesta käsin tuhon estämisessä ja alamaisiinsa nähden, mutta hän oli ei-hegemonisessa maskuliinisessa suhteessa Ahasverokseen ja Mordokaihin nähden. Esterin toiminnan taustalla oli Persian aikakauden mukainen yleinen normi vaimojen alamaisuudesta aviomiehilleen. Esterin merkittävimpinä arvoina nousi esille rohkeus, viisaus ja hurskaus ja hänen asenteinaan kunnioitus, nöyryys ja toisten neuvojen huomioon ottaminen.

Tämä tutkielma tarkastelee Tuomaan lapsuusevankeliumia maskuliinisuuden näkökulmasta. Tutkimuksen kysymyksen asettelu on seuraava: Millä tavalla maskuliinisuus toimii Tuomaan lapsuusevankeliumissa ja mitä se kertoo kirjoittajan intentioista maskuliinisuuden tematiikan näkökulmasta? Tutkielman tavoitteena on siis jäljittää kirjoittajan intentioita tekstissä esiintyvän maskuliinisuuden dynamiikan kautta. Tutkielman ongelmana on Tuomaan lapsuusevankeliumin kirjoittamispaikan ja ajoituksen epävarmuus. Tutkin lapsuusevankeliumin kirjoittajan luomaa narratiivia sillä oletuksella, että se heijastaa kirjoittajan omaa sosiaalista kontekstia. Narratiivisen maailman tarkastelun tarkoitus on kartoittaa lapsuusevankeliumin mahdollinen syntykonteksti ja antaa mahdollinen ajoitus. Lapsuusevankeliumin sosiaalisen maailman analyysin tuloksena kreikkalais-roomalainen kulttuuripiiri muodostuu mahdolliseksi syntykontekstiksi. Mahdolliseksi ajoitukseksi muodostuu toinen vuosisata. Lapsuusevankeliumin kontekstin jäljittäminen on tarpeellinen sen vuoksi, että maskuliinisuusihanteet ovat erilaisia eri kulttuuriympäristöissä. Lapsuusevankeliumin kytkeminen tiettyyn kontekstiin mahdollistaa maskuliinisuuden analysoimisen kyseistä kulttuurikäsitteistöä vasten. Luvussa neljä kartoitetaan kreikkalais-roomalaiset sukupuolikäsitykset ja luodaan pohja maskuliinisuuden tematiikalle. Varsinaisen analyysin kulmakivenä toimii vertailu Johanneksen evankeliumissa ja Tuomaan lapsuusevankeliumissa esiintyvien Jeesus-hahmojen välillä. Tuomaan lapsuusevankeliumi sisältää intertekstuaalisia yhtäläisyyksiä Johanneksen evankeliumin kanssa. Sen lisäksi kummankin evankeliumin Jeesukset ovat keskenään hyvin samankaltaiset maskuliinisuuden näkökulmasta. Ainoana erona on heidän ikänsä. Chartrand-Burken väite lapsuusevankeliumin Jeesuksesta aikuisena lapsen hahmossa kuitenkin ratkaisee ikää koskevan ongelman. Käytän sen vuoksi lapsuusevankeliumin Jeesuksen maskuliinisuuden kartoituksen apuna Johanneksen evankeliumin Jeesuksesta tehtyä maskuliinisuusanalyysiä. Lapsuusevankeliumin analyysissä joudutaan ottamaan Jeesuksen maskuliinisuuden lisäksi kantaa viisauden maskuliinisiin ulottuvuuksiin. Johtopäätökset ovat yllättävät. Johanneksen evankeliumin ja Tuomaan lapsuusevankeliumin Jeesuksen maskuliinisuus näyttäytyy hyvin samankaltaisena. Tuomaan lapsuusevankeliumin Jeesusta tulee tulkita samalla tavoin kuin Johanneksen evankeliumin Jeesusta. Jeesuksen maskuliinisuus kulkee lapsuusevankeliumin narratiivissa samanaikaisesti jumalallisella ja inhimillisellä tasolla. Maskuliinisuuden näkökulmasta lapsuusevankeliumin Jeesus on kaikkitietävä viisaushahmo, jolla on ehdoton valta elämään ja kuolemaan. Kuvaus on hyvin samanlainen Johanneksen evankeliumin Jeesuksen kanssa. Tämä johtopäätös ratkaisee lapsuusevankeliumissa olevan vihaisen Jumalan ongelman maskuliinisuuden näkökulmasta. Analyysin perusteella Joosefin tehtävä on toimia Jeesuksen kontrastina inhimillisellä tasolla.