Browsing by Title

Queer-tutkimus on yksi sukupuolentutkimuksen tuoreista suuntauksista, ja saanut oman sovelluksena myös teologian alalla. Queer-tutkimuksen pyrkimyksenä on päästä eroon yhteiskunnassa vallitsevasta kategorisoinnista sukupuolen ja seksuaalisuuden saralla, ja osoittaa valmiiden sukupuolen ja seksuaalisuuden kategorioiden kestämättömyys. Queer-teologia on queer-teoriaan pohjautuva postmodeni lähestymistapa uskontoon, sen oppeihin ja pyhiin kirjoituksiin. Kaikkia uskonnon rakenteita on mahdollista tutkia queer-teorian avulla. Queer-teologia kulkee uusien kontekstuaalisen teologian menetelmien, kuten homoteologian, jalanjäljissä. Queer on käsitteenä ymmärrettävissä monin tavoin, mutta oma ymmärrykseni tässä tutkielmassa korostaa Jeesuksen persoonan vinoutta. Queer käsitteenä kuvaa vahvasti teorian ominaispiirrettä vastakarvaan asettumisesta ja normien kyseenalaistamisesta – tämä tulee ilmeiseksi myös Johanneksen evankeliumin Jeesus-kuvaa tutkittaessa. Tässä tutkielmassa luen Johanneksen evankeliumia queer-näkökulmasta. Queer-teologian ja perinteisten eksegeettisten menetelmien lisäksi tutkimusmenetelmäni kattaa muun muassa maskuliinisuuden, seksuaalisuuden, homoseksuaalisuuden ja sukupuolentutkimuksen. Katseeni kohdistuu yksinomaan kirjalliseen kuvaukseen Jeesuksesta. Queer-näkökulman avulla käyn läpi Jeesuksen elämää Johanneksen evankeliumissa, ja esitän omat perusteluni sille, minkä takia Jeesus on mielestäni queer. Oman tulkintani mukaan Jeesuksen queeriys perustuu hänen hybridi-luontoonsa sekä ihmisenä että Jumalana, hänen sukupuoleensa, hänen sosiaalisiin suhteisiinsa, seksuaalisuuteensa, maskuliinisuuteensa sekä hänen opetukseensa. Tutkielmassa tuon myös esiin oman queerin määritelmäni, ja kriittisesti pyrin dekonstruoimaan queer-teoriaa sen seksuaalivoittoisesta muodostaan. En halua hylätä sukupuolen ja seksuaalisuuden merkitystä eheän Jeesus-kuvan luomisessa, vaan muistuttaa, että kaikkein syvin ymmärrys Jeesuksesta muodostuu hänen kokonaisvaltaisen persoonan tutkimisesta. Tämän takia Jeesuksen asenteiden tulkinta kulkee muiden aiheiden rinnalla kautta tutkielman vahvistaen kuvaa Jeesuksen queeriydestä. Kaikki Jeesuksen käyttäytymisessä ja olemuksessa rakentavat sitä, kuinka ymmärrän hänen sukupuoltaan ja seksuaalisuuttaan. Jeesuksen sukupuoli ja seksuaalisuus rakentuvat erityisesti suhteessa muihin ihmisiin ja Jumalaan. Jumalallinen puoli Jeesuksessa tekee hänestä ainoan laatuaan ja tämän takia hyvin oudon yksilön. Näin ollen Jeesuksen sukupuoli on queer-näkökulmasta katsoen mahdollista kyseenalaistaa. Myös Jeesuksen maskuliinisuuden tuottaminen on paikoitellen ristiriitaista, vaikka ylösnoussut Kristus kuvataan ultra-maskuliinisena inhimilliseen Jeesukseen verrattuna. Johanneksen evankeliumista nousee esiin kaksi henkilöä, jotka luovat kyseiselle evankeliumille ominaislaatuisen piirteensä: nimettömäksi jäävä Jeesukselle rakas opetuslapsi sekä Jeesuksen kuolleista herättämä Lasarus. Nämä kaksi miestä kuvataan selvästi Jeesuksen rakkauden kohteiksi. Jeesuksen sosiaaliset suhteet myös laajemmin valaisevat hänen asennoitumistaan muita ihmisiä kohtaan – kuinka hän kohtasi naiset, miehet, yhteiskunnan valtaapitävät, hyljeksityt ja sairaat. Kaikki ihmissuhteet Jeesuksen elämässä luovat kuvaa hänen queeriydestään, sillä Jeesus osoitti kritiikkiä vallitsevia normeja ja valtaapitäviä kohtaan, ja käyttäytymisellään hän käänsi sosiaalisen hierarkian täysin ylösalaisin. Jeesus eli ja toimi omana aikanaan yhteiskunnan normeja horjuttaen, eikä hänen persoonansa mahdu mihinkään valmiiseen muottiin tai kategoriaan. Näin Jeesus oman luentani mukaan osoittaa olevansa itse queer.

Suomennan ja arvioin Qumranin neljännen luolan tekstilöytöihin sisältyvän tekstin 4Q512 fragmentaarista tekstiä ja sen sisältöä sen parhaiten säilyneiden palstojen osalta. Tutkimuksen tavoitteena on saada aikaan hyvä suomenkielinen käännös kyseisestä tekstistä ja arvioida sen rekonstruktiota ja sisältöä ja sitä, miten hyvin sisältö vastaa tekstin otsikkoa. Pohdin tutkimuksessani myös rituaalisen ja moraalisen puhtauden suhdetta tekstissä käytetyn termistön ja sisällön pohjalta. Vertaan termien käyttöä heprealaisen Raamatun termeihin ja muihin Qumranin liikkeen teksteihin, erityisesti kahteen toiseen puhtausteemaa käsittelevään tekstiin. Tutkielmasta käy ilmi, että käännetyssä tekstiosuudessa on selkeästi sekä liturgista, että ohjeistavaa tekstiä. Sitä ei voi kuitenkaan pitää sääntötekstinä. Sen voi mielestäni lukea liturgisten tekstien ryhmään, vaikka se ei sitä pelkästään olekaan. Tekstiä voi myös kuvata tilannekohtaisena ohjetekstinä henkilölle, joka käy läpi rituaalisen puhdistautumisen eri vaiheita. Näitä vaiheita ovat muun muassa vedessä kastautuminen, puhdistusvedellä pirskottaminen sekä ylistysosuudet, jotka rytmittävät tekstiä, jossa esitetään sinä-muotoista kiitosta Jumalalle erilaisista aiheista. Kiitoksen aiheet ovat esimerkiksi kiitosta Jumalan armosta ja hänen puhdistavasta työstään. Tämä työ voi olla joko rituaalisesta epäpuhtaudesta puhdistamista tai vapauttamista synnistä. Edellisten lisäksi kiitetään myös erottautumisesta epäpuhtaudesta, mikä vahvistaa käännöstekstin yhteyttä Qumranin liikkeeseen, jonka piirissä haluttiin erottautua epäpuhtaudesta; henkilöistä tai paikoista. Moraalisen ja rituaalisen puhtauden yhteyden tai erillisyyden suhteen arvioin erilaisia näkemyksiä tutkielmani ja aiempien tutkimusten pohjalta. Työni kohteena olevaa tekstiä käytetään usein esimerkkinä siitä, miten rituaalinen ja moraalinen puhtaus ovat rinnasteisia tai jopa toinen toisistaan riippuvaisia. Päädyn johtopäätökseen jonka mukaan moraalisen aspektin, esimerkiksi synnin tunnustamisen näkyminen kääntämässäni tekstissä, ei tarkoita sitä, että nämä kaksi, moraalinen ja rituaalinen, olisivat joka puhdistautumistilanteessa läsnä yhtä aikaa. Kuvaan tekstiä tilannekohtaisena ohjetekstinä, jolloin moraalisuuteen liittyvien termien ja lauseiden mukana olo voi olla tarkoitettu vain määrättyyn tilanteeseen. Tekstistä ei voi tehdä johtopäätöstä, että nämä kaksi olisivat riippuvaisia toisistaan. Mikäli näin olisi, tulisi myös toisissa, Qumranin liikkeen rituaalista puhdistautumista käsittelevissä, puhtausteksteissä olla viittauksia moraaliseen puhtauteen. Ehdotan lopuksi kysymyksen asettelua, jonka avulla Qumranin liikkeen piirissä voi ymmärtää paremmin puhtauden, rituaalisen tai moraalisen, suhdetta liikkeen toimintatapoihin ja itseymmärrykseen. Qumranin liikettä ja sen tekstejä tulisi tarkastella siitä näkökulmasta, minkä vastauksen eri tekstit antavat moraalisen tai rituaalisen epäpuhtauden ongelmaan. Onko vastaus vesiriitti, polttouhri tai kenties liikkeen piiriin kuuluvan yhteisön hyväksyntä ja löytyykö molempiin epäpuhtauksiin samoja vai erilaisia vastauksia. Tällöin tarkastelukulma on enemmän puhtaus ja miten se saavutetaan kuin epäpuhtaus. Samalla nousisi esiin se, mikä on puhtauden tavoite. Mahdollinen tällainen tavoite nousee tutkimuksessa esiin, nimittäin pyhäkön tai alttarin puhtaus, joka merkitsee paikkaa, jossa Jumalan voi kohdata.

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän, kuinka Raamatun evankeliumien suhde Rooman valtakuntaan näkyy niiden kuvauksessa Pontius Pilatuksesta. Lähestyn tutkimuskysymystä narratiivi- ja redaktiokritiikin näkökulmasta. Lisäksi arvioin eri tutkijoiden näkemyksiä asiaan. Keskeisen aseman tutkielmassani saa imperiumikritiikin arviointi. Tyypillisesti imperiumikritiikissä Raamatun teksteistä etsitään viittauksia Rooman imperiumiin. Nämä viittaukset voivat olla sekä suoria että piilotettuja. Imperiumikritiikin näkökulma tavallisesti on se, että Raamatun tekstit ovat vastakulttuurisia tekstejä, jotka haastoivat Rooman valtakunnassa vallitsevat arvot. Imperiumikritiikin näkökulmasta Pontius Pilatus on mielenkiintoinen tutkimuskohde, sillä hän esiintyy kaikissa evankeliumeissa Jeesuksen tuomitsijana. Lisäksi roomalaisena maaherrana hän edustaa selvästi Rooman valtaa. Niinpä mikäli Rooman valtakunnan arvostelu kuului evankeliumin tarkoituksiin, Jeesuksen oikeudenkäynti Pilatuksen edessä tarjosi siihen erinomaisen mahdollisuuden. Tutkielmassa keskitynkin erityisesti Jeesuksen oikeudenkäyntiin, sillä siinä Pilatus esiintyy merkittävimmässä roolissa. Toisaalta Jeesus ja Pilatus eivät ole oikeudenkäynnin ainoat henkilöt, vaan merkittävän roolin saavat myös eräät juutalaiset ryhmät ja väkijoukko. Evankelistat korostavatkin esimerkiksi juutalaisten ylipappien osuutta Jeesuksen tuomitsemisessa, jos juutalaisen väkijoukon kokoonpano vaihteleekin hieman evankeliumien välillä. Tästä syystä kiinnitän tutkielmassani huomiota myös siihen, kuinka evankeliumit suhtautuvat niissä esiintyviin juutalaisiin. Tässä tutkielmassa päädyn siihen johtopäätökseen, ettei yksikään evankeliumi edusta anti-imperialismia. Johanneksen evankeliumin jyrkkä dualismi avaa kyllä mahdollisuuden ymmärtää, että myös Rooman valtakunta kuuluu pimeyden ja valheen alle, jos se ei tunnista Jeesuksen totuutta. Tästä huolimatta Rooma ei nouse erityiseksi teemaksi missään kohtaa evankeliumia. Markuksen ja Matteuksen evankeliumit puolestaan vaikuttavat ensisijaisesti korostavan oikeudenkäyntiin osallistuneiden juutalaisten syyllisyyttä Jeesuksen kuolemaan samalla, kun Pilatuksen vastuu Jeesuksen tuomitsemisesta jää vähemmälle huomiolle. Luukkaan evankeliumi taas edustaa myönteisintä asennetta niin juutalaisia kuin roomalaisiakin kohtaan. Evankeliumi välttää syyllisyyden teemaa ja korostaa Jumalan suunnitelman toteutumista Jeesuksen kuolemassa. Yleisesti ottaen totean, että evankeliumien ensisijainen konteksti on juutalainen. Evankeliumien kirjoittajien yhteisöt pyrkivät määrittelemään omaa suhdettaan muuhun juutalaisuuteen ja muihin juutalaisiin ryhmiin. Evankeliumeissa näkyykin turhautuminen siihen, etteivät kaikki juutalaiset ole tunnustaneet Jeesuksen messiaanisuutta. Sen sijaan Rooman valtakunta jää vähälle huomiolle, mutta evankelistojen asenne näyttää lähtökohtaisesti olleen myönteinen tai ainakin neutraali. Tämä näkyy myös siinä, että Pilatus jää evankeliumien kuvauksessa varjoihin. Evankelistat kuvaavat vain vähän Pilatuksen ajatuksia ja tavoitteita. Niinpä evankeliumien Pilatus-kuvaukset ovat hyvin alttiilta tulkinnoille, siinä missä evankeliumeissa esiintyvien juutalaisten tavoitteet ovat varsin ilmeiset.

Tutkin yliluonnollisia kokemuksia kokeneiden käsityksiä yliluonnollisesta. Tutkimuskysymykseni ovat ensiksi, kuinka tutkittavat käsittävät yliluonnollisen ja toiseksi, millaisia merkityksiä yliluonnollinen saa siihen keskittyvissä Facebook-yhteisöissä ja haastateltavien kertomuksissa yhteisöllisyyden kautta. Aineisto koostuu kolmen ihmisen teemahaastatteluista sekä yliluonnollista käsittelevän Facebook-ryhmän, Yliluonnollista! (K18), etnografisesta havainnoinnista. Analysoin aineistoni käyttäen fenomenografista analyysimenetelmää. Tutkittavat ymmärsivät yliluonnollisen itselleen luonnollisena, arkielämään kuuluvana. Samalla he kuitenkin hyväksyivät yliluonnolliseen liittyvän selittämisen vaikeutta. Käsitykseen yliluonnollisesta sisältyi myös yliluonnollisen kohtaaminen. Tutkittavat kohtasivat esimerkiksi kuolleita läheisiään, henkioppaita ja muita yliluonnollisia olentoja sekä kokivat voimakasta läsnäolon tunnetta. Yliluonnollinen kuului myös tutkittavien käsityksiin elämästä ja kuolemasta. Tutkittavat eivät pelänneet kuolemaa, sillä he kokivat, ettei elämä pääty siihen. Yliluonnollinen koettiin myös todella merkitykselliseksi asiaksi elämässä. Tutkittavien omaan käsitykseen yliluonnollisesta vaikuttivat ensisijaisesti omat kokemukset. Yliluonnolliseen liittyy myös sosiaalisia ulottuvuuksia. Facebook-ryhmä asettaa oman määritelmänsä yliluonnolliselle. Facebook-ryhmässä koettiin ryhmän tarjoavan vertaistukea, mutta siellä esiintyi myös ilmauksia vähättelyn kokemuksista. Tutkittavat kokivat yhteiskunnan normien vaikuttavan siihen, että yliluonnollisesta kertominen muille ihmisille on haastavaa. Tästä syystä he jakoivat kokemuksiaan mieluiten luotettaville perheenjäsenille ja ystäville.

Tutkielman tavoitteena on tarkastella Augustinus Aureliuksen (354–430) rakkauden teologian vaikutusta C. S. Lewisin (1898–1963) ajattelun kanssa. Tutkimuksessa vertaan Augustinuksen rakkauden teologian keskeisimpiä ajatuksia Lewisin ajatuksiin ja tutkin, miten ne sopivat toisiinsa ja missä määrin Augustinuksen rakkauden teologia sopisi selittämään Lewisin ajattelua sekä pohditaan missä määrin ja mistä Augustinuksen lähteistä Lewis ammentaa Augustinuksen vaikutteitaan. Tutkimusmenetelmänä käytän systemaattista analyysia. Aloitan tutkimuksen tekemällä poikkileikkauksen Augustinuksen rakkauden teologian keskeisimpiin ajatuksiin. Tästä muodostan kokonaiskuvaa, jota vertaan sitten C. S. Lewisin ajatteluun. Lewisin ajattelusta nostan esille erilaisia teemoja, jotka korreloivat Augustinuksen käsitysten kanssa. Aineistona tutkimuksessa käytän Augustinuksen puolelta muutamia Augustinuksen rakkauden teologian yleisesityksiä, joita täydennetään alkuperäisistä teksteistä poimituilla ja tarkennetuilla kohdilla. Lewisin puolelta keskeisimpinä lähteinä toimivat hänen apologeettiset, kristillistä uskoa ja rakkautta käsittelevät teoksensa Mere Christianity, The Problem of Pain ja The Four Loves, sekä lisäksi jonkin verran muuta kirjallisuutta. Tutkimukseni tuo esille Lewisin osalta sekä selviä yhtymäkohtia ja suoria viitteitä Augustinuksen ajatusten lainaamisesta. Tutkielman edetessä kuva Lewisin käyttämästä Augustinuksen aineistosta täsmentyi ja joidenkin teosten merkitys korostui. Lewisin ajattelun Augustinukselta lainatuista tai samankaltaisista teemoista keskeisimpinä nousivat esille Jumalan rakastamisen ensisijaisuus ja sen vaikutus kaikkeen rakkauteen. Niin Augustinuksella kuin Lewisilla rakkaudessa merkittävin määrittävin tekijä on suhde Jumalan rakkauteen tai Jumalan rakastamiseen Tutkimukseni viimeisessä luvussa tarkastelen Lewisin Neljässä rakkaudessa esittämää kuuluisaa erimielisyyttä Augustinuksen Confessionesissa esittämiä ajatuksia kohtaan ja peilaan sitä Augustinuksen teoksen De civitate Dei kohtaan lukuun 14.9. Tarkastelu osoittaa, että Lewis kritisoi Augustinusta ajattelusta, jonka Augustinus oli eksplisiittisesti hylännyt myöhemmällä urallaan ja Lewis on todennäköisesti tiennyt Augustinuksen myöhemmästä näkökulmasta. Pyrin tuomaan esille mahdollista uutta tulkintalinjaa, jossa Lewisin erimielisyys voisi mahdollisesti olla pikemminkin havainnollistava esimerkki tärkeästä asiasta.

Rakkaus on innoittanut vuosituhansien saatossa lukemattomia ihmisiä. Se on toiminut alkukantaisen ja ylimaallisen voimansa ansiosta sekä runoilijoiden ja filosofien muusana että arkipäiväisen elämän kantajana. Tämä tutkielma tarkastelee rakkaudesta kirjoitettuja tekstejä, aina antiikista 1900-luvulle asti. Tarkoituksena on lähteiden avulla tuoda esille, miksi rakkaudesta ilmiönä tulee keskustella ja kirjoittaa, niin uskonnollisella, filosofisella kuin tieteellisellä tasolla. Tutkielman päälähteinä toimivat Platonin klassikkoteos Pidot, apostoli Paavalin rakkauskäsitys Uudessa testamentissa ensimmäisen korinttolaiskirjeen luvussa kolmetoista, Tuomo Mannermaan analyysi Martti Lutherin rakkauskäsityksestä teoksessa Kaksi rakkautta sekä C.S. Lewisin kirja Neljä rakkautta. Tutkielman läpi kulkee myös rakkauden kaksi puolta, itsekkyys ja pyyteettömyys. Nämä kaksi ihmisyyteen kuuluvaa puolta tulevat ilmi esimerkiksi agape- ja eros- rakkauksissa. Rakkaus on teemana laaja, eikä tämä tutkielma voi käsitellä kuin pientä osaa suurta ja mielenkiintoista keskustelun kenttää. Rakkaus on vahva tunnetila, jonka voimia ylistetään ja manataan esim. runoudessa, kirjallisuudessa ja laulujen sanoituksissa. Yleismaailmallisena ilmiönä sen olemassaololle ja vaikutuksille on annettu monia erilaisia selityksiä, kuten tässä tutkielmassa käydään läpi. Rakkaudesta puhumisen perinteet ovat pitkät, johon tämä tutkielma pyrkii liittymään tuomalla ilmi nykyajassa ja menneisyydessä käytyjä keskusteluja ja niiden tulkinnoista johdettuja päätelmiä. Tutkielma ja rakkaudesta keskusteleminen tuo esille elämän arvostamisen ja sen ihmeellisyyden tärkeyden. Tutkielma tuo esille toiseuden ymmärtämisen, jota tutkielmassa analysoidut tekstit painottavat. Rakkaus on selvästi tärkeä osa ihmisyyttä riippumatta siitä, onko se lähtöisin Jumalasta, aivokemiasta tai jostain muusta ylimaallisesta. Sen avulla voimme ymmärtää maailmaa ja toisiamme. Siksi rakkaudesta tulee keskustella.

Tämän tutkielman aiheena on ramadan Helsingin Sanomien valokuvissa vuosina 1990─2015. Tarkastelen valokuvista rakentuvaa visuaalista järjestystä ja representaatiota. Työ liittyy osana siihen keskusteluun, jota käydään median islam-kuvasta. Mediaa arvostellaan usein siitä, että sen sanassa ja kuvassa islam näyttäytyy väkivallan, terrorin ja konfliktien kehyksissä. On jopa esitetty huoli, että jatkuva negatiivinen islam-uutisointi saattaa lisätä islam-vihaa. Islamin ja median ristiriitainen suhde kiinnostaa minua, ja sen vuoksi halusin tutkia sitä, löytyykö mediasta mahdollisesti toisenlainenkin kuin pelkästään väkivaltaan ja konflikteihin painottuva näkökulma islamiin ja sen uskonnonharjoittajiin, muslimeihin. Lähtökohtana tutkimukselle oli se, että koin mediaan kohdistuvan arvostelun osittain liian mustavalkoisena. Suomi on käynyt läpi historiallisen muutoksen 1990-luvulta lähtien muuttumalla sangen homogeenisesta maasta heterogeeniseksi ja Suomesta on tullut moniuskontoinen ja monikulttuurinen maa. Median islam-uutisointi vaikuttaa siihen, miten islamiin ja muslimeihin suhtaudutaan. Medialla on useita keinoja rakentaa visuaalisia järjestyksiä kulttuuristen merkitysten verkostossa ja erityisesti arkeemme liittyvillä uutiskuvilla on tärkeä osa ihmisten mielipiteen muodostuksessa ja mahdollisten stereotypioiden synnyttämisessä. Alusta pitäen oli selvää, että halusin tutkia ramadanin islamin visuaalista järjestystä ja sen representaatiota nimenomaan valokuvissa. Kiinnostus valokuvaa johtuu siitä, että työskentelin kuvatoimistossa lähes 30 vuotta. Työelämässä ei aina ollut mahdollista analysoida yksittäisiä valokuvia niin tarkkaan, kuin olisi halunnut, joten visuaalisen järjestyksen ja muiden käsitteiden pohtiminen tutkimusprosessin aikana avasi uuden, mielenkiintoisen näkökulman valokuviin. Tutkielma painottuu yhteen islamin viidestä peruspilarista, ramadaniin, johon liittyy sekä uskonnollisia että muita käytäntöjä, ja se on myös visuaalisesti kiinnostava tapahtuma. Tutkielman teoreettinen viitekehys on poikkitieteellinen, koska tutkimusaihe sivuaa uskontoa, visuaalista kulttuuria ja mediaa. Täten viitekehyksessä on aineksia ja käsitteitä uskontotieteestä, mediatutkimukseen kuuluvasta visuaalisen kulttuurin tutkimuksesta ja kulttuuritutkimuksesta. Tutkielmani osoittaa, että Helsingin Sanomien visuaalinen järjestys ramadanista vuosina 1990─2015 rakentuu arjesta ja tuttuudesta. Tulokset vahvistivat hypoteesiani, että Helsingin Sanomat ei stereotyypittele muslimeja, vaan heille annetaan erilaisia identiteettejä. Ramadanin vietto näyttäytyy lisäksi suomalaisuuden linssin läpi, koska uutta kulttuuria esitettään lukijoille tuttuihin asioihin, kuten jouluun vertaamalla ja samalla ramadania voidaan pitää asiana, jolla muslimiyhteisöä kiinnitetään kuvin ja jutuin suomalaisuuteen ja tuttuuteen.

Tässä pro gradu –tutkielmassa selvitetään miten rajattu joukko lukiolaisia kuvailee rasisteja ja rasismin uhreja sekä sitä miten nuoret kuvailevat rasistisia tilanteita. Tämän lisäksi selvitetään, mitä rasismi on nuorten käsityksen mukaan ja ovatko he itse kokeneet tai nähneet rasismia. Tutkimuksen taustalla on käsitys, jonka mukaan nykyajan nuoret ovat suvaitsevaisempia kuin aiemmat sukupolvet. Tässä tutkimuksessa selvitetään tämän sukupolven ajatuksia rasismista. Tutkimuksen teoreettinen tausta koostuu rasismi-käsitteen määrittelemisestä ja sen alkuperäisestä merkityksestä sekä mitä rasismi on Suomessa nykypäivänä. Nuorten näkökulmasta teoreettinen tausta pyrkii selvittämään miten rasismi näkyy heidän elämässään. Tämän lisäksi teoreettisen taustan tarkoituksena on hahmottaa tutkittava joukko eli nuoret – mitä nuoruus on ikävaiheena ja millainen maailmankuva heillä on. Teoreettisen taustan tuloksia peilataan aineistosta löytyviin määritelmiin ja tarinoihin. Luonteeltaan kvalitatiivisen tutkimuksen aineisto on kerätty kahdesta helsinkiläisestä lukiosta, kolmelta eri äidinkielen tunnilta syksyn 2016 aikana. Vastaajia oli yhteensä 63 ja he kaikki olivat opiskelijoita lukiossa, jossa tutkimus tehtiin. Aineisto kerättiin hyödyntäen eläytymismenetelmän passiivista muotoa, jossa kehyskertomuksen pohjalta vastaajat jatkoivat tarinaa oman mielikuvituksensa mukaisesti. Tarinan jälkeen nuoret määrittelivät rasismin omin sanoin, listasivat syitä rasismille ja kirjoittivat mikäli olivat kokeneet tai nähneet rasismia. Aineisto analysointiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Keskeisimpinä tuloksina nuoret kuvailevat rasismin uhrin olevan haavoittuva ja ennakkoluuloista kärsivä. Häntä ei kuvailla kantasuomalaisen näköiseksi. Rasisti puolestaan kuvaillaan ylimielisenä, ennakkoluuloisena ja sivistymättömänä. Rasistiset tilanteet liittyvät vahvasti kehyskertomuksen asettamaan juhlatilanteeseen, jossa juhlien järjestäjä syrjii ulko-ovelleen saapunutta somalitaustaista nuorta. Kertomuksissa rasisti, rasismin uhri ja muut juhlijat vaikuttavat tarinan juoneen. Syitä rasismille ovat ennakkoluulot, pelko vieraasta, tietämyksen puute, itsekkyys, koulutus, kapeakatseisuus, media, yhteiskunta ja kasvatus. Nuoret painottivat syrjinnän syinä ulkomaalaisuutta, maahanmuuttoa, ihonväriä, kulttuuria ja erilaisuutta. Tämän lisäksi esille nostettiin muihin vähemmistöihin kohdistuva syrjintä. Nuoret kertoivat nähneensä rasismia julkisissa tiloissa, kaduilla ja Internetin keskustelupalstoilla. Harva vastaajista kertoi henkilökohtaisesti kokeneensa rasismia.

Plutarkhoksen ja Uuden testamentin ajan kristillisten kirjoittajien naiskuvaa ja näkemystä avioliitosta ei ole juurikaan vertailtu aiemmin. Molempien teokset on kirjoitettu suunnilleen samoihin aikoihin ja ne esittävät samanlaisen eettisen ideaalin avioliitosta ja puolisoiden rooleista siinä. Plutarkhoksen näkemys avioliitosta näkyy selvimmin hänen teoksessaan Neuvoja vastanaineille. Myös muista Plutarkhoksen teoksista löytyy mainintoja avioliitosta ja puolisoiden rooleista. Uuden testamentin maininnat avioliitosta jakautuvat useisiin eri teksteihin. Evankeliumit käsittelevät avioeroa. Paavali käsittelee avioliittoa yleensä ja seksuaalisuutta avioliitossa. Uuden testamentin myöhemmät kirjeet, varsinkin niiden huoneentaulut, ja apostolisten isien tekstit keskittyvät eniten puolisoiden rooleihin avioliitossa. Plutarkhoksen näkemys avioliitosta oli positiivinen. Tämä näkyy useissa hänen teoksistaan. Kristittyjen kirjoittajien näkemys avioliitosta ei ole niin yksiselitteisen positiivinen. Paavali ei perustele avioliittoa muuten kuin haureuden välttämisellä. Kuitenkin Efesolaiskirjeessä avioliitto käy metaforaksi Kristuksen ja kirkon suhteelle. Plutarkhos ja kristityt kirjoittajat eivät anna paljon ohjeita puolison valinnasta. Plutarkhoksen mukaan puolison valinnassa tulee katsoa hänen luonnettaan, ei varallisuutta tai ulkonäköä. Paavalin ja Ignatioksen mukaan on parempi, jos puoliso on myös kristitty. Kristityt antavat myös ohjeita seka-avioliittoon, jossa puoliso on ei-uskova. 1. Pietarin kirjeen mukaan vaimon tulee pysyä uskossaan, eikä pelätä miestään. Plutarkhoksen mukaan vaimon tulisi palvoa samoja jumalia kuin miehensäkin. Plutarkhos näyttää suhtautuvan naisten aloitteentekoon avioerossa kielteisemmin kuin miesten. Kristityt kirjoittajat suhtautuvat avioeroon kielteisesti, vaikka lieventävätkin Jeesuksen avioerokieltoa. Plutarkhos ei hyväksy miehen aviollista uskottomuutta, mutta antaa miehelle kuitenkin myönnytyksen, jos tämä on liian heikko kontrolloimaan itseään. Kristityt kirjoittajat suhtautuvat uskottomuuteen yksiselitteisen kielteisesti. Ohjeissa avioparille Plutarkhos korostaa avioliiton harmoniaa ja avioparin riitelemättömyyttä enemmän kuin kristityt kirjoittajat. Plutarkhoksen ja kristittyjen kirjoittajien ohjeet vaimolle ovat samanlaisia. Vaimon ihanteelliset ominaisuudet olivat samoja; naisen tuli olla siveellinen ja häveliäs sekä hiljainen. Sekä Plutarkhos että huoneentaulujen kirjoittajat olivat sitä mieltä, että naisen tulisi alistua miehelleen. Plutarkhos ei perustele alistumista mitenkään, kun taas kristityt kirjoittajat antavat aina jonkun perustelun. Yleisin perustelu on apologeettiset syyt. Myös miehelle annettavat ohjeet ovat samanlaiset. Miehen tulee hallita vaimoaan, mutta sekä Plutarkhos että kristityt kirjoittajat rajoittavat miehen hallintavaltaa. Mies toimii myös vaimonsa opettajana. Plutarkhos antaa enemmän ja yksityiskohtaisempia ohjeita seksistä kuin kristityt kirjoittajat. Kristityistä kirjoittajista ainoastaan Paavali paneutuu näihin kysymyksiin tarkemmin. Sekä Plutarkhoksen että Paavalin mukaan ihmisten piti suhtautua seksiin kunnioituksella ja välttää liiallista himoa.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ja analysoida Tapio Puolimatkan käsitystä realistisen uskonnonopetuksen oikeutuksesta indoktrinaation ongelman valossa. Käytän tutkimuksessa neljää päälähdettä, jotka ovat Puolimatkan kirjat: Opetusta vai indoktrinaatiota? Valta ja manipulaatio opetuksessa (1997), Opetuksen teoria. Konstruktivismista realismiin (2002), Usko, tieto ja myytit (2009) sekä Usko, tiede ja evoluutio (2008). Tutkielman tutkimusmetodi on systemaattinen analyysi. Realistisella uskonnonopetuksella ymmärretään tässä yhteydessä tunnustuksellisen uskonnonopetuksen synonyymiä, jolloin opetuksen tehtäväksi nähdään uskonnollisten uskomusten opettaminen tosina sisältöinä. Indoktrinaation käsitteen Puolimatka määrittelee opetuksen alakäsitteeksi, jolla on negatiivinen merkitys. Näin ollen Puolimatka ymmärtää indoktrinaation käsitteen kasvatuksellisesti hyväksyttävän opetuksen vastakohtana. Esitän tutkimuksen johdantoluvussa (luku 1) työhypoteesin, jonka mukaan teistinen realismi liittyy Puolimatkan ajattelussa realistisen uskonnonopetuksen sisällön lisäksi siihen uskomusten oikeuttamisen rakenteeseen, jonka varassa Puolimatka pyrkii oikeuttamaan realistisen uskonnonopetuksen. Tästä syystä tarkastelen tutkielman taustaluvussa (luku 2) teismin käsitettä kiinnittämällä erityisesti huomiota reformoidun epistemologian käsitykseen teismistä ja sen oikeutuksesta, jolla on keskeinen vaikutus Puolimatkan ajatteluun. Tutkielman ensimmäisessä tutkimusluvussa (luku 3) analysoin lähemmin Puolimatkan käsitystä indoktrinaation käsitteestä, jota vasten realistisen uskonnonopetuksen oikeutusta on mahdollista arvioida. Puolimatka määrittelee indoktrinaation käsitteen humanistisen kasvatusihanteen perustalta, joka jakautuu yleissivistyksen ihanteeseen ja älyllisen vapauden ihanteeseen. Kun yleissivistyksen ihanne korostaa tosiksi tiedettyjen sisältöjen opettamista, älyllisen vapauden ihanne korostaa opetuksen tieteellisyyttä, rationaalisuutta, kriittistä avoimuutta sekä dialogisuutta. Vaikka edelliset kasvatusperinteet ovat keskenään jännitteiset, Puolimatka pyrkii ajattelussaan luomaan niistä synteesin, jonka puitteissa myös realistinen uskonnonopetus voidaan oikeuttaa. Toisessa ja kolmannessa tutkimusluvussa (luvut 4 ja 5) tarkastelen Puolimatkan käsitystä realistisen uskonnonopetuksen sisällöllisestä oikeuttamisesta. Puolimatka argumentoi yhtäältä perinteisen indoktrinaation sisältökriteerin muotoa vastaan ja toisaalta sen puolesta, että uskonnolliset uskomukset voivat olla tiedollisesti oikeutettuja uskomuksia, jotka eivät riko tieteellisyyden ihannetta. Osoitan tässä yhteydessä, että Puolimatkan oma sisältökriteeri vaatii korjausta, jotta sen varassa voidaan mielekkäästi arvioida realistisen uskonnonopetuksen oikeutusta. Osoitan myös, että Puolimatkan määritelmä perususkomuksesta ja kristillisten perususkomusten sisällöstä ovat keskenään ristiriitaisia, jonka seurauksena realistisen uskonnonopetuksen sisällöllinen oikeutus kyseenalaistuu. Koska kysymystä realistisen uskonnonopetuksen oikeutuksesta ei voida Puolimatkan mukaan ratkaista vain opetussisältöjen näkökulmasta, viimeisessä tutkimusluvussa (luku 6) analysoin Puolimatkan käsitystä realistisen uskonnonopetuksen muodollisesta oikeutuksesta. Tällöin huomio kiinnitetään kysymykseen, miten realistista uskonnonopetusta voidaan harjoittaa kasvatuksellisesti hyväksyttävällä tavalla. Tässä yhteydessä osoitan, että Puolimatkan käsitys realistisen uskonnonopetuksen muodollisesta oikeutuksesta voidaan ymmärtää rationaalisuuden, kriittisen avoimuuden ja dialogisuuden käsitteiden pohjalta. Tämän jälkeen osoitan analyysini perusteella, että Puolimatkan käsitys kriittisestä avoimuudesta ajautuu ristiriitaan realistisen uskonnonopetuksen perustehtävän kanssa, jolloin sen mielekkyys kyseenalaistuu myös muodollisesta näkökulmasta. Taustaluvussa (luku 7) vedän yhteen tutkielman keskeisiä tutkimustuloksia osoittaen samalla työhypoteesin oikeaksi.