Browsing by Title

Tämä tutkielma perustuu Marcella Althaus-Reidin käsityksiin teologian subjektista. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, keiden ja ketä Althaus-Reidin mukaan teologiassa tulisi tutkia. Tutkimuskysymystä tarkastellaan siitä näkökulmasta, mitä Althaus-Reidin luomissa säädyttömyyden teologiassa ja siitä jatketussa queer-teologiassa käsitetään teologian subjekteina. Tutkimusmetodina käytän systemaattista analyysia. Pääasiallisia lähteitä ovat Althaus-Reidin teokset The Indecent Theology (2000), The Queer God (2003) ja From Feminist Theology to Indecent Theology: Readings on Poverty, Sexual Identity and God (2004). Tutkimus jakaantuu kolmeen päälukuun sekä johdantoon, taustalukuun ja johtopäätöksiin. Taustaluvussa käsitellään Althaus-Reidin asettumista vapautuksen teologioiden ja feministiteologioiden keskelle. Tässä tutkielmassa esittelen, miten Althaus-Reidin uusi tapa tehdä teologiaa on syntynyt vapautuksen teologioiden jatkoksi ja sen tehtävänä on tarkastella marginaalisissa asemissa olevia kristittyjä, erityisesti köyhiä naisia. Tuon esille Althaus-Reidin kritiikin eurosentrisiä teologioita ja vapautuksen teologioita kohtaan ja kuvailen, miten säädytön teologia pureutuu kysymyksiin seksuaalisuudesta, kunnollisuudesta ja heteroseksuaalisuudesta. Lisäksi esittelen miten seksuaaliset tarinat voivat Althaus-Reidin mukaan olla keino käsitellä seksuaalisuutta teologiassa. Lisäksi käsittelenAlthaus-Reidin luomaa queer-teologiaa. Tuon esille, miten Althaus-Reid pyrkii luomaan polkuja aiheisiin, jota ei ole aikaisemmin käsitetty ja miten ’queeriuttamalla’ voidaan tuoda kristinuskon teksteistä esille uusia tulkintoja. Lopuksi käsittelen säädyttömän teologian tulevaisuutta Althaus-Reidin teksteissä. Käsittelen sitä, miten Althaus-Reidin mukaan menneisyydestä voidaan ammentaa tulevaisuuteen, miten hänestä tulisi siirtyä eteenpäin vapautuksen teologioista ja miten vielä voitaisiin tehdä teologiaa yhdessä marginaalien kanssa, ei vain heistä ja heille.

Tutkimukseni käsittelee suljetuista uskonyhteisöistä irtaantumisen prosessia. Tutkimustehtävänäni oli kartoittaa tunteiden merkitystä suljetusta uskonyhteisöstä irtaantumisprosessin jäsentäjänä ja selviytymisen tukena. Tämän lisäksi tarkastelin suljettua uskonyhteisöä ja lapsuudenperhettä tunteiden kasvualustana ja irtautujan selviytymiskokemusta. Tutkimusaineisto koostui 102 irtautujan kokemuksista. Irtautujat vastasivat nimettöminä Helsingin yliopiston sähköisen e-lomakkeen kautta likert -asteikollisiin monivalintakysymyksiin ja avoimiin kysymyksiin. E-lomakkeen linkki lähetettiin Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n verkossa toimiviin suljettuihin vertaistukiryhmiin. Aineistoa lähestyttiin tutkimuksellisesti kahdesta eri näkökulmasta. Kvantitatiivisen aineiston analyysissä käytettiin SPSS-ohjelmaa ja kyselylomakkeen avointen vastausten käsittelyssä käytettiin sisällönanalyysiä. Tutkimuksessa selvisi, että uskonyhteisön sulkevat rakenteet voivat uhata lapsen ja vanhemman vuorovaikutus- ja kiintymyssuhdetta ja lapsen kasvamista terveeseen erillisyyteen. Suljettujen rakenteiden avulla torjuttiin osa ihmisen inhimillisestä tunne-elämästä. Kielletyiksi ja synniksi koettuja tunteita ohitettiin hengellisesti anteeksiannolla. Tukahdetut tunteet ilmenivät usein psykosomaattina oireina ja stressinä. Irtautujista 98 % oli kokenut irtaantumisprosessinsa aikana stressiä ja 77 % psykosomaattisia oireita. Irtautujan irtaantumisprosessin tunteiden merkitys näyttäytyi kahden eri tuloksen valossa. Irtautuja prosessoi tunteillaan menneisyyttään ja haki turvaa ja merkitystä menneisyydestä. Omaan identiteettiin ja erillisyyteen liittyvillä tunteillaan irtautuja suuntautui tulevaisuuteen ja kamppaili erillisyyteen ja oman identiteetin vahvistamiseen. Selviytymiskykyään irtautujat kuvasivat kameleonttimaisena kykynä sopeutua ja uudistua muutoksiin kahden erilaisen maailman välillä. Aineistosta nousi kuusi erilaista selviytyjätyyppiä, jotka hakivat voimaa eri osa-aluilta. Selviytymiseen haettiin voimaa spiritualiteetin, kognitiivisuuden, ihmissuhteiden, myönteisen elämänasenteen, hengellisyyden ja itsetunnon alueilla.

Tutkielman tehtävänä on selvittää mitä saarnanvalmistus on homileettisten teorioiden mukaan ja miten se jakautuu eri osa-alueisiin. Tämän lisäksi tutkitaan miten nämä saarnanvalmistusprosessia kuvaavat teoriat ja niiden eri osa-alueet näkyvät painetussa saarna-aineistossa. Saarnan valmistamiseen liittyvä prosessi jakautuu kolmeen osaan: eksegeetiseen analyysiin, homileettiseen analyysiin ja nykytilanneanalyysiin. Saarna-aineiston jokaisesta saarnasta löytyi piirteitä näistä kolmesta analyysistä. Ekseegettinen analyysi näkyi saarna-aineistossa raamatun ajankuvan ja kulttuurihistoriallisen taustan kuvauksena, päivän raamatuntekstin referointina sekä Raamatun suorina lainauksina. Homileettinen analyysi taas näkyi dogmaattisten aiheiden käsittelynä, liturgiaan ja sakramentteihin nivoutumisena sekä kirkkovuoden ajankohdan huomioimisena. Nykytilanneanalyysi näkyi saarnoissa nykyajan kuvauksena, ajankohtaisten teemojen ja uutisotsikoiden käsittelynä, retoristen tehokeinojen käyttönä sekä nykyhetken ja evankeliumin julistuksen välille rakennettuna siltana. Aineistona tutkimuksessa käytettiin suomalaista ja ulkomaista homileettista kirjallisuutta 1940-luvulta 2010-luvulle, tärkeimpinä muun muassa Yrjö Sariolan Johdatus homiletiikkaan, Martin Lönnebon Homiletik ja Raija Vartiaisen toimittama Saarnaa sanaa. Kirjallisuuden lisäksi tutkimuksessa käytettiin saarna-aineistoa, jonka saarnat koottiin painetuista saarnakokoelmista ja pappisliiton jäsenlehdistä.

Tutkielma tarkastelee perustason palliatiivisen hoidon yksikössä toimivan saattohoidon vapaaehtoisen kokemusta. Vapaaehtoiset ovat suomalaisen saattohoidon merkittävä ja kasvavan tarpeen alainen resurssi. On hyvä tunnistaa hoivaprosessin ja palveluketjun kohdat, jotka mahdollistavat vapaaehtoisen tukemisen tehtävissään. Tutkimustehtävänä oli tutkia vapaaehtoisen kokemusta hoivakodissa asuvan vanhuksen elämän loppuvaiheen saattamisesta, kuolemasta ja vapaaehtoisen voimavaroista. Tutkimuksen pääaineiston muodostavat STEA -rahoitteisen Lohtua läsnäolosta -hankkeen kuuden vapaaehtoisen haastattelut. Tutkimus toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Teemoissa huomioitiin hankkeesta tehtyjen kolmen terveydenhoitoalan opinnäytetyön pohjalta nousseita jatkotutkimusaiheita. Suomalaista saattohoitoa tarkastelevissa tutkimuksissa on keskitytty erityistason terveydenhuollon piirissä, tasolla B tai C toimiviin vapaaehtoisiin. Lisäksi lähivuosina on toteutettu tutkimusta kotisaattohoidon palliatiivisen hoidon vapaaehtoisen ja potilaan kokemuksesta (Vaarala-Saarenpää sekä Saarenpää, Vähäkangas ja Anttonen, 2020). Tutkimusaineiston tarkastelemisessa on hyödynnetty tulkinnallista fenomenologista analyysiä. Ihmisen kokemuksellinen suhde maailmaan on intentionaalista ja rakentuu merkityksistä. Merkityksien syntysija on ihmisyksilöiden kulttuurisessa yhteisössä. Kokemus sisältää yksilöllistä ja ainutlaatuista, sekä yhteisöllistä ja jaettua. Tutkittavat ovat osa yhteisön luomaa merkitysperinnettä ja näin jokaisen yksilön kokemus paljastaa myös jotain yhteistä. Saavutettu tieto pohjautuu yksilön kokemukseen. Tietoa ei voida yleistää, mutta kokoavia johtopäätöksiä voi tehdä. Tulosluku 4. kuvaa 1) motivaatiota saattohoidon vapaaehtoisuuteen, 2) pidemmän palliatiivisen hoidon ja lyhyemmän saattohoidon vapaaehtoistehtäviä sekä 3) vapaaehtoisen kokemusta kuolemasta. Tulosluku 5. käsittelee vapaaehtoisen voimavaroja. Aineistosta nouseva keskeinen kehittämistarve on 1) saatettavan elämään ja kuolemaan liittyvä vapaaehtoisen informointitarve, 2) palautejärjestelmän ja yhteisöllisten tapaamisten kehittämistarve sekä 3) työnohjauksellisten vertaisryhmäkeskustelujen kehittämistarve. Tutkielmasta saatava tieto saattohoidon vapaaehtoisen kokemuksesta on vapaasti hyödynnettävissä palliatiivisen hoidon hoivayksiköissä ja vapaaehtoisten koulutuksissa, työnohjauksessa ja vertaistuellisissa keskusteluryhmissä, sekä valtakunnallisen saattohoidon vapaaehtoisuuden kehittämisen osana

Tässä tutkimuksessa selvitettiin lukioiden evankelis-luterilaisen uskonnon opettajien näkemyksiä sähköisten ylioppilaskoetehtävien kehittämisestä ja suhtautumista ylioppilaskokeen sähköistämiseen, joka tapahtuu uskonnossa syksyllä 2017. Tutkimustehtävästä johdettiin seuraavat tutkimuskysymykset: 1. Millaisia näkemyksiä opettajilla on sähköisten ylioppilaskokeiden evankelis-luterilaisen uskonnon esimerkkitehtävistä? 2. Millaisiksi evankelis-luterilaisen uskonnon sähköisiä ylioppilaskoetehtäviä kannattaisi kehittää opettajien mielestä? 3. Miten opettajat suhtautuvat ylioppilaskokeen sähköistämiseen? Tutkimusaineisto kerättiin helmikuussa 2015 kyselylomakkeella, johon vastasi 133 uskonnonopettajaa. Tämä tarkoittaa 25 prosenttia lukion uskonnonopettajista. Tutkimusmenetelmä oli mixed method, jossa yhdistellään kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Kyseessä on näkemyksiä kartoittava pilottitutkimus, jonka taustana on arvioinnin tutkimus sekä Krathwohl-Andersonin muunnelma Bloomin tehtävätaksonomiasta. Vastaajat kokivat esimerkkitehtävistä käsitteenmäärittelytehtävän ja tekstipohjaisen tehtävän onnistuneen keskitasoisesti. Sen sijaan karttapohjaisen tehtävän koettiin onnistuneen hyvin. Vastaajien ehdotukset ylioppilaskoetehtävien kehittämisestä luokiteltiin neljään pääulottuvuuteen. Tavoitteissa ja sisällössä vastaajat toivoivat ajankohtaisuutta, ilmiöpohjaisuutta, keskeisten opetussuunnitelman sisältöjen mittaamista ja tarttumapintoja opiskelijoiden elämään. Tehtävätyypin ja vaativuustason osalta toivottiin monipuolisia tehtäviä sekä sovellus- ja analysointikyvyn mittaamista. Vastaajat arvostivat eniten esseetyyppisiä tehtäviä ja vähiten uudentyyppisiä soveltavia tuottamistehtäviä. Lyhyiden muistitietotehtävien osalta opettajien näkemykset jakaantuivat. Vastaajat arvostivat kuitenkin lähes kaikkia ylioppilaskoetehtävissä mahdollisia aineistoja ja toivoivat niiden lisääntyvän. Erityisen mielekkääksi he kokivat kuva-aineistot, mutta sähköistämisen mahdollistamaa audiovisuaalista aineistoakin arvostettiin. Muotoilussa ja arvioinnissa korostettiin tehtävänantojen ja arvioinnin yksiselitteisyyttä. Opettajien osaamisvalmiudet sekä emotionaaliset ja välineelliset valmiudet helpottavat sähköistämisuudistuksen kohtaamista. Näiden valmiuksien perusteella opettajat voidaan jakaa kolmeen ryhmään: monipuoliset valmiudet omaaviin opettajiin (N=54), innostuneisiin, laitepulaa kärsiviin opettajiin (N=37) ja heikommat valmiudet omaaviin opettajiin (N=31). Vastaajat näkivät ylioppilaskokeet edelleen tarpeellisena, mutta asennoituminen ylioppilaskokeen sähköistämiseen oli jakautunutta.

Tutkielma tarkastelee rukouksen käyttöä suomalaisessa sairaalasielunhoidossa. Tutkielma selvittää sitä, millainen asema rukouksella on sairaalapapin työssä. Tutkimuskysymykset käsittelevät papin tapaa määritellä rukous, rukouksen määrää työssä, asennetta rukoilemiseen, tapoja rukoilla ja kokemusta rukoilemisen vaikutuksista potilaan ja omaan hyvinvointiin. Tutkielman tausta on angloamerikkalaisessa ja suomalaisessa rukous- ja sairaalasielunhoitotutkimuksessa sekä sielunhoitoteorioissa. Tutkielman aineisto kerättiin keväällä 2018 e-kyselyllä, joka lähetettiin kaikille evankelis-luterilaisen kirkon 130 sairaalapapille. Heistä kyselyyn osallistui 64. Kyselyssä oli taustakysymysten lisäksi 82 monivalintatehtävää rukoilemisesta ja neljä avointa kysymystä. Aineistoa analysoitiin määrällisesti SPSS-ohjelmalla ja laadullisesti sisällönanalyysillä. Määrällisessä analyysissä tarkasteltiin yhden muuttujan vaihtelua keskiarvojen, -hajonnan ja frekvenssien avulla. Muuttujien ja laadittujen summamuuttujien yhteisvaihtelua tarkasteltiin korrelaatioiden ja ristiintaulukoinnin avulla. Määrällisen analyysin perusteella rukousta käytetään ja arvostetaan suomalaisessa sairaalasielunhoidossa. Asenne rukouksen käyttöön nousee papin omasta hengellisyydestä. Pappi tarjoaa potilaalle rukouksen mahdollisuutta erityisesti, kun tietää potilaan vakaumuksen. Potilas pyytää rukoilua useimmin papilta, joka on tyytyväinen työhönsä, jolle usko on erittäin tärkeää ja joka ei pelkää rukouksen vahingollisuutta. Sairaalapappi sanoittaa rukousta potilaan kanssa käydyn keskustelun pohjalta sekä käyttää valmiita rukouksia ja rukouskaavoja. Sairaalapappi koskettaa potilasta harvoin rukoilun aikana. Hän rukoilee tai siunaa potilasta usein tapaamisen lopussa. Sairaalapapit pitävät rukousta hyvänä coping-keinona sairauden keskellä. Rukouksen uskotaan tuovan toivoa, lohtua, rauhaa, voimaa, apua vaikeuksissa ja vahvistavan suhdetta Jumalaan. rukouksella uskotaan olevan todellisia vaikutuksia elämässä ja paranemisessa lääketieteellisen hoidon ja terapian ohella. Sairaalapapin oma rukousaktiivisuus näkyy hiljaisena rukouksena, syntien anteeksipyytämisenä ja Jeesus-nimen käyttönä. Työhönsä tyytyväiset papit kokevat potilaan puolesta rukoillessaan Jumalan läheisyyttä ja rauhaa. Ne, joille usko on erityisen tärkeää, rukoilevat muita enemmän. Uskon tärkeäksi kokeminen on yhteydessä Jumalan äänen kuulemiseen ja luottamukseen rukoilemisen hyödyistä. Sairaalapapin yhteydet Tuomas-messu -yhteisöön näkyivät lisääntyneessä hiljaisen rukouksen määrässä työpäivän eri tilanteissa. Laadullisen analyysin perusteella rukous on sairaalapapille yhteyttä Jumalaan ja muihin rukoilijoihin. Useille se on hiljaisuutta, Jumalan läheisyyttä tai elämäntapa. Rukous on tärkeä osa sairaalapapin elämää ja voimavara työssä. Koetut rukousvastaukset liittyivät potilaan voinnin fyysiseen ja psyykkiseen kohenemiseen, sekä johdatuksen ja avun saamiseen omassa työssä.

Tutkimuksessa tarkastellaan Jaakobin kirjeessä kuvattuja sairaan voitelua ja syntien tunnustamista rituaaleina. Tämän pohjalta selvitetään yksittäisten toimijoiden ja yhteisön rooleja, rituaalien vaikuttavuutta sekä niiden suhdetta toisiinsa. Sairaan voitelu -rituaalissa rituaalin osia ovat vanhinten kutsuminen, öljyllä voitelu ja rukoilu Herran nimessä. Syntien tunnustamisrituaalissa ne vastaavasti ovat syntien tunnustaminen ja rukoilu. Näitä osia ei voi erottaa toisistaan ja ne toistuvat aina rituaalia suoritettaessa. Stanley Tambiahin määritelmän valossa sekä sairaan voitelu että syntien tunnustaminen voidaan käsittää rituaaleiksi. Lawsonin ja McCauleyn kognitiivisen rituaaliteorian pohjalta sairaan voitelu -rituaali on eräänlainen erityisagentti- ja erityisinstrumenttirituaalin sekamuoto. Vanhimmille suunnattu kehotus rituaalin suorittamiseen ilmentää yli-inhimillisen agentin liittymistä rituaalissa vanhimpiin erityisagenttirituaalikuvauksen mukaisesti. Yli-inhimillinen agentti voi liittyä rituaaliin myös toimintojen – rukouksen ja öljyllä voitelun – kautta, mikä ilmentää erityisinstrumenttirituaalikuvausta. Sen pohjalta rituaali voidaan toistaa eikä sen suorittajilta vaadita erityistä virkaan tai tehtävään vihkimistä. Rituaalin voi siis suorittaa kuka tahansa. Syntien tunnustaminen käsitetään ensisijaisesti erityisinstrumenttirituaalina, jolloin yli-inhimillinen agentti liittyy rituaalissa toimintoihin – syntien tunnustamiseen ja rukoiluun. Mary Douglasin ruumis-metaforan kautta sairaus voidaan käsittää sekä yksilön että sosiaalisen ruumiin epätasapainona, koska sairaus on ainakin tilapäisesti vienyt yksilön eroon yhteisöstä. Puhtaus-saastaisuus-näkökulma tulee erityisesti ymmärrettäväksi, kun sairaus käsitetään epäpuhtautena mahdollisen synnin aiheuttaman sairauden tapauksessa. Rituaalit olivat ensisijaisesti keino parantua. Syntien tunnustamisrituaali toimi mahdollisesti myös välineenä – kalliin signaalin teorian mukaisena kalliina signaalina – yhteisön normien mukaan elävien kristittyjen erottamisessa yhteisöön vähemmän sitoutuneista jäsenistä. Lisäksi se saattoi olla rituaaliin liittyvien roolien myötä myös keino ratkaista ristiriitoja yhteisössä tasa-arvoisten kristittyjen välillä. Rituaalien vaikuttavuus – paraneminen – voidaan käsittää yli-inhimillisen agentin liittymisellä rituaaliin Lawsonin ja McCauleyn kognitiivisen rituaaliteorian pohjalta. Lisäksi niiden vaikuttavuutta voidaan selittää rituaaliparantamisen erityispiirteiden ja plasebovaikutuksen pohjalta. Lauseet ”uskon rukous parantaa sairaan” ja ”koska vanhurskaan rukous vaikuttaa” ilmentävät myös rituaalien vaikuttavuutta Jaakobin kirjeen sisällön perusteella. Myös anteeksiantamuksella oli mahdollisesti paranemista edistävä vaikutus. Sairaan voitelu- ja syntien tunnustamisrituaalit olivat osa antiikin yhteisön rituaalikokonaisuutta. Ne voidaan suorittaa toisistaan riippumatta. Ne voivat toisaalta liittyä myös toisiinsa, jolloin synnit tunnustettiin vanhimmille sairaan voitelun yhteydessä. Toisaalta henkilö on voinut pyytää syntien tunnustamisen yhteydessä myös sairaan voitelun suorittamista.

This thesis is an assessment of the hoax hypothesis, mainly propagated in Stephen C. Carlson's 2005 monograph "The Gospel Hoax: Morton Smith's Invention of Secret Mark", which suggests that professor Morton Smith (1915-1991) forged Clement of Alexandria's letter to Theodore. This letter Smith claimed to have discovered as an 18th century copy in the monastery of Mar Saba in 1958. The Introduction narrates the discovery story of Morton Smith and traces the manuscript's whereabouts up to its apparent disappearance in 1990 following with a brief history of scholarship of the MS and some methodological considerations. Chapters 2 and 3 deal with the arguments for the hoax (mainly by Stephen C. Carlson) and against it (mainly Scott G. Brown). Chapter 2 looks at the MS in its physical aspects, and chapter 3 assesses its subject matter. I conclude that some of the details fit reasonably well with the hoax hypothesis, but on the whole the arguments against it are more persuasive. Especially Carlson's use of QDE-analysis (Questioned Document Examination) has many problems. Comparing the handwriting of Clement's letter to Morton Smith's handwriting I conclude that there are some "repeated differences" between them suggesting that Smith is not the writer of the disputed letter. Clement's letter to Theodore derives most likely from antiquity though the exact details of its character are not discussed in length in this thesis. In Chapter 4 I take a special look at Stephen C. Carlson's arguments which propose that Morton Smith hid clues of his identity to the MS and the materials surrounding it. Comparing these alleged clues to known pseudoscientific works I conclude that Carlson utilizes here methods normally reserved for building a conspiracy theory; thus Carlson's hoax hypothesis has serious methodological flaws in respect to these hidden clues. I construct a model of these questionable methods titled "a boisterous pseudohistorical method" that contains three parts: 1) beginning with a question that from the beginning implicitly contains the answer, 2) considering everything will do as evidence for the conspiracy theory, and 3) abandoning probability and thinking literally that everything is connected. I propose that Stephen C. Carlson utilizes these pseudoscientific methods in his unearthing of Morton Smith's "clues". Chapter 5 looks briefly at the literary genre I title "textual puzzle -thriller". Because even biblical scholarship follows the signs of the times, I propose Carlson's hoax hypothesis has its literary equivalents in fiction in titles like Dan Brown's "Da Vinci Code" and in academic works in titles like John Dart's "Decoding Mark". All of these are interested in solving textual puzzles, even though the methodological choices are not acceptable for scholarship. Thus the hoax hypothesis as a whole is alternatively either unpersuasive or plain bad science.

Tutkielmani tarkoituksena ja tavoitteena on tarkastella ja analysoida salaliittoteorioita narratiivisessa muodossa retoriikan analyysin keinoin. Tämä tapahtuu analysoimalla ja tarkastelemalla, millaisella tavalla retoriikan teoreetikko Kenneth Burken dramatistininen viisijako näyttäytyy aineistona käytetyssä blogisivustossa. Tutkielman keskeinen tutkimusmenetelmä on retoriikan analyysi Burken Dramatistinen viisijakoa käyttäen. Tutkielman aineisto on kerätty NWO-havaintoja blogisivustolta. Tutkielmassa esitellään keskeisiä käsitteitä ja taustoja, jotka liittyvät salaliittoteorioihin. Uskontoa tarkastellaan uskontotieteellisen kolmen näkökulman mukaan, miten salaliittoteoriat ja uskonnot linkittyvät toisiinsa. Jaottelu on Robertsonin, Aspremin ja Dyrendalin mallit, joita on kolme erilaista uskontojen ja salaliittoteorioiden välisistä suhteista, jonka avaan tutkielmassa. Burken dramatistisen viisijaon avulla toteutettua analyysia peilataan edellä mainittuihin kolmeen näkökulmaan. Tutkielman tuloksiin sisältyy havainto siitä, että käyttämällä Burken dramatistista viisijakoa analyysin menetelmänä on mahdollista havaita aineistossa olevia kielellisiä sisäisiä suhteita. Aineistossa on havaittavissa retorisia ulottuvuuksia, joissa uskontoon viittaava käsitteistö on mukana ja käsitteistöt linkittyvät salaliittonarratiiveihin. Tutkielman tuloksissa on myös havaittavissa, että uskonto vaikuttaa retoriseen ilmaisuun tekstin sisällä. Tutkielman tuloksiin sisältyvät myös pohdinnat siitä, miten retoriikan tutkimusta voitaisiin soveltaa myöhemmin samankaltaisesti tutkimuksellisena pohjana tulevaisuudessa

Kuningatar Salome Alexandra kuului hasmonien sukuun, joka oli hallinnut Juudeassa makkabilaiskapinasta lähtien. Juudeaa vuosina 76–67 ennen ajanlaskun alkua hallinneesta Alexandrasta tehty tutkimus on pitkälti keskittynyt hallitsijasuvun historian kuvaamiseen. Alexandran jälkeen valtakunta ajautui kriisiin, jonka seurauksena hasmonien dynastia päättyi ja roomalaiset hallitsivat aluetta. Tutkielmassani pureudun tapahtumiin historioitsija Josefuksen ristiriitaisten kuvausten takana, ja tarkastelen, missä määrin naisvihamielisyys vaikutti kuvaukseen Alexandrasta. Selvitän Josefuksen omaa näkökulmaa naisiin vallassa. Pohdin myös, missä valossa aikalaiset näkivät kuningattaren harjoittaman politiikan ja osallistumisen uskonnollisella kentällä, ja millainen suhde ajan juutalaisuudella on ollut naiseen hallitsijana. Tutkimuskysymyksiini vastatakseni tarkastelen sekä kuningatar Alexandran että Josefuksen historiallisia konteksteja. Kiinnitän huomiota erityisesti sukupuoli-ihanteisiin. Tarkastelen Josefus-tutkimuksen linjoja, joiden perusteella kiinnitän huomioni tärkeimpiin naisia koskeviin kysymyksiin Josefuksen teksteissä. Käyn läpi historioitsija Josefuksen kuvaukset Alexandran hallintovuosista hänen teoksistaan Juutalaissodan historia ja Juutalaisten muinaishistoria. Tarkastelen käytettyä kieltä sukupuolen näkökulmasta. Johtopäätökseni on, ettei kuningatar Alexandran sukupuoli ollut ainoastaan syynä Josefuksen ristiriitaisille kuvauksille tapahtumista. Hasmonihallinnon politiikka ennen Alexandran valtaanpääsyä ei miellyttänyt fariseuksien ryhmää. Kun fariseukset pääsivät valtaan Alexandran myötä, aiheutti se närkästystä heidän vastustajissaan. Alexandraan kohdistui kritiikkiä, joka olisi voinut kohdistua myös fariseuksiin. Josefus kirjoitti historiankuvauksensa vasta Alexandran kuoleman jälkeen roomalaisten puolelta, joten hänen kuvauksiinsa vaikuttivat lähteiden kriittinen näkemys hasmoneista sekä hänen oma näkemyksensä juutalaisuudesta ja naiseudesta. Alexandran hallintovuodet olivat todellisuudessa rauhallista aikaa.