Browsing by Title

Pro gradu -tutkielmassani pyrin selvittämään Andrew Feenbergin käsitystä tekniikan olemuksesta sekä tekniikan ja demokratian välisestä suhteesta. Tavoitteeseeni pyrin kahden tutkimuskysymyksen avulla: 1. Mitä tekniikka on Andrew Feenbergin mukaan ja mikä on tekniikan asema modernissa yhteiskunnassa? 2. Miten Andrew Feenberg käsittää tekniikan ja demokratian välisen suhteen? Tutkimusmetodina tutkimuksessa toimii systemaattinen analyysi. Systemaattisella analyysilla tarkoitetaan tutkimuksen lähteiden pohjalta tehtyä käsitteiden ja argumentaation analyysia sekä johtopäätösten tekemistä analyysin pohjalta. Tutkimuksen ensisijaisena lähteenä on Andrew Feenbergin kirjallinen tuotanto, etenkin Questioning Technology-teos, jossa Feenberg käsittelee eniten tutkimuksen kannalta relevantteja kysymyksiä. Andrew Feenbergin ajattelun tausta on voimakkaasti Frankfurtin koulun kriittisessä teoriassa. Feenbergin tavoite on luoda oma kriittinen teoria tekniikasta. Feenbergin mukaan meidän on kyettävä löytämään yhteiskunnan rationalisoimiseksi keinoja, jotka demokratisoisivat yhteiskuntaa vallan keskittymisen sijaan. Feenbergin mukaan nykyinen moderni yhteiskuntamme perustuu liiallisesti teknisen ajattelun ja teknisen rationalisaation pohjalle, mikä näkyy modernin yhteiskunnan teknisessä suunnittelussa. Feenbergin tärkein tavoite onkin tekniikan demokratisoiminen ja teknisen suunnittelun ulottaminen koskemaan vaihtoehtoisia arvoja ja intressejä. Ensimmäisessä pääluvussa esittelen kaksi Feenbergin ajatteluun olennaisesti vaikuttanutta ajattelijaa. Martin Heidegger ja Herbert Marcuse ovat kummatkin käsitelleet tekniikan filosofiaa omassa ajattelussaan. Heidän työnsä ovat vaikuttaneet paljon Feenbergin ajatteluun. Heideggeriltä Feenberg on omaksunut vaikutteita muun muassa tekniikan luonteen analysoimiseen tarkoitettuun instrumentalisaatioteoriaan ja Marcuselta taas tekniikan ja politiikan välisten suhteiden analysoimiseen. Toisessa pääluvussa pyrin selvittämään mitä tekniikka on Feenbergin mukaan. Feenberg hylkää omassa teoriassaan sekä Heideggerin että Marcusen edustaman essentialistisen tekniikan filosofian. Feenbergin mukaan tekniikalla ei ole mitään sellaista olemusta, joka määrittäisi automaattisesti sen, miten tekniikka vaikuttaa meihin ihmisiin. Feenbergin mukaan tekniikka ei myöskään kehity deterministisesti, vaan voimme itse vaikuttaa siihen, mihin suuntaan haluamme tekniikan kehittyvän. Feenberg omaksuu konstruktivistisesta tekniikan filosofiasta näkemyksen, jonka mukaan tekniikka on sosiaalisesti määrittynyttä. Voimme käyttää tekniikkaa niin hyvään kuin pahaankin oman valintamme mukaan. Koska tekniikkaan on mahdollista vaikuttaa poliittisella päätöksenteolla ja yhteisillä ponnistuksilla, on tekniikka ja sen suunnittelu myös mahdollista ulottaa demokraattisen päätöksenteon piiriin. Kolmannessa pääluvussa pyrin selvittämään miten tekniikan demokratisoiminen käytännössä tapahtuisi Feenbergin mielestä, sekä mikä on hänen mukaansa on tekniikan ja demokratian välinen suhde. Feenbergin teoriassa tekniikan demokratisoiminen tulee tapahtumaan ennen kaikkea niiden ihmisten toimesta, jotka joutuvat tahtomattaan teknisen vallankäytön kohteeksi. Nämä ihmiset, joiden elämään tekniikka vaikuttaa, muodostavat erilaisia verkostoja ja osanottajaryhmiä, jotka voivat toimintansa kautta vaikuttaa tekniikan demokraattiseen kehittämiseen ja teknisen suunnittelun demokratisoimiseen. Feenberg pystyy työnsä kautta luomaan monipuolisen ja rikkaan kuvan tekniikasta ja onnistuu ansioituneesti yhdistämään essentialistista sekä konstruktivistista tekniikan filosofiaa, jotka normaalisti on nähty toistensa vastakohtina. Myös Feenbergin teoria tekniikan demokratisoimisesta on ajankohtainen ja innostava. Suurimmiksi puutteiksi Feenbergin tekniikkakäsityksessä ja demokratiateoriassa muodostuu Feenbergin jossain määrin epärealistisen optimistinen käsitys siitä, kuinka paljon voimme vaikuttaa tekniseen kehitykseen ja tekniikan käyttötapoihin sekä konkretian puute demokratiateoriassa. Feenberg käsittelee tekniikan demokratisoimista hyvin abstraktisti tarjoamatta juurikaan käytännön ehdotuksia siihen, miten demokratisoimisen tulisi käytännössä tapahtua. Puutteena voidaan myös pitää sitä, että Feenberg ei juuri ota normatiivista kantaa tekniikan etiikkaa käsitteleviin kysymyksiin.

Tutkimukseni tarkastelee Englannin kirkossa tapahtunutta uutisointia ja keskustelua apostolisesta konstituutiosta Anglicanorum Coetibus sekä personaaliordinariaateista vuosien 2009–2012 aikana. Vuoden 2009 lopussa julkistettiin apostolinen konstituutio, ja kolme personaaliordinariaattia perustettiin vuosina 2011 ja 2012. Ensimmäinen personaaliordinariaateista perustettiin Englannin ja Walesin roomalaiskatolisen kirkon piispainkonferenssin alueelle, joka kattaa myös suurimman osan Englannin kirkon alueesta. Tutkin maisterintutkielmassani sitä, miten Englannin kirkon vastuunkantajien käymässä keskustelussa ja lehdistössä puhuttiin ensin apostolisesta konstituutiosta ja sittemmin personaaliordinariaateista. Lähdeaineisto keskittyy Englannin suurimpiin päivälehtiin, kristillisiin lehtiin sekä teologisiin julkaisuihin, kuten The Guardian, Church Times sekä Churchman. Tämän lisäksi merkittävä osa lähteistä muodostui blogisivuista ja yksityisistä verkkosivuista. Tutkimus osoittaa, että Englannin kirkon alueella käytiin alkuun vilkasta keskustelua apostolisesta konstituutiosta sekä ensimmäisestä personaaliordinariaateista. Keskustelua käytiin sekä lehdistössä että useilla blogialustoilla. Apostolisen konstituution julkaisun myötä keskustelu painottui kritiikkiin paavia ja roomalaiskatolista kirkkoa kohtaan sekä spekulointiin siitä, miten apostolinen konstituutio vaikuttaisi anglikaanien ja roomalaiskatolisen kirkon välisiin oppineuvotteluihin. Näiden rinnalla korostui erityisesti pelko Anglikaanisen kirkkoyhteisön ja Englannin kirkon hajoamisesta. Teemat keskustelussa pysyivät samankaltaisina myös ensimmäisen personaaliordinariaatin pystyttämisen jälkeen alkuvuodesta 2011. Tämä tutkimus kuitenkin osoittaa, että suhtautuminen personaaliordinariaatteihin muuttui Englannin kirkossa merkittävästi tutkimusajanjakson aikana. Keskustelu personaaliordinariaateista hiljeni merkittävästi vuoteen 2012 mennessä, jolloin perustettiin personaaliordinariaatit Yhdysvaltojen ja Australian alueille. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että ensimmäisen personaaliordinariaatin jäsenmäärät jäivät reilusti alle sen, mitä alun perin useissa kirjoituksissa povattiin. Tämän lisäksi suhtautumiseen vaikuttivat ne keskustelut, joita Englannin kirkossa käytiin samanaikaisesti. Englannin kirkossa käyty keskustelu naispiispuudesta sekä Anglican Communion Covenantista veivät myös todennäköisesti palstatilaa personaaliordinariaateilta.

Selvitän tässä tutkimuksessa, kuinka Unkaria käsiteltiin Suomen herätysliikkeiden lehdissä 1956–1958. Lähdeaineistoni käsittää seitsemän herätysliikelehden ne kirjoitukset, joissa mainittiin Unkari. Tätä aineistoa tutkin sekä kvantitatiivisesti että kvalitatiivisesti. Kvantitatiivisen käsittelyn tulosten perusteella käyn läpi kirjoituksia teemallisesti. Uutistyyppisen aineiston esittelen kronologisesti. Itä-Euroopan poliittisen elämän vapautuminen johti Unkarissa kansannousuun lokakuussa 1956. Neuvostoliitto tukahdutti kansannousun parin viikon jälkeen marraskuun alussa. Tämän jälkeen Unkarin johtoon asetettiin Neuvostoliitolle uskollisia henkilöitä ja kansannousuun osallistuneita rankaistiin jopa kuolemantuomioilla. Monet unkarilaiset pakenivat maasta. Unkarin luterilaisessa kirkossa kansanousun aikana johtoon palanneet piispat olivat viroissaan vielä vuoden 1957. Vuoden 1958 aikana Unkarin hallitus vaihtoi piispoiksi hallitukselle lojaaleja henkilöitä. Vuonna 1927 alkanut teologien stipendiaattivaihto oli Suomen herätysliikkeiden Unkari-yhteyk-sien takana. Monet Unkari-kirjoitusten kirjoittajat ja kirjoituksissa käsitellyt henkilöt olivat olleet vaihdossa Unkarissa tai Suomessa. Osalla kirjoittajista oli taustalla osallistuminen Suomessa 1930-luvulla äärioikeistolaiseen liikehdintään, joka halusi edistää heimoaatetta. Unkarin pitäminen sukulaiskansana oli kuitenkin myös laajemmin suomalaisten omaksuma ajatus. Unkari tuli esille herätysliikkeiden aikakausilehdissä lähinnä hengellisissä kirjoituksissa. Näissä kerrottiin esimerkiksi vierailuista, unkarilaisista piispoista, papeista ja seurakunnista. Unkarilaisten saarnat, puheet, kirjoitukset ja kirjat olivat myös suuressa roolissa. Sen sijaan sanomalehtityyppisten Päivämies- ja Sana-lehtien kirjoituksista suurin osa oli uutisia. Itse kansannousun syntymistä, kulkua ja tukahduttamista sivuttiin vain kolmessa kirjoituksessa. Uutisten aiheina olivat sen sijaan muun muassa pakolaiset ja heidän avustamisensa, reaktiot maailmalta Unkarin tapahtumiin ja Unkarin hallituksen toimet piispojen vaihtamiseksi. Lehdet ottivat kantaa Unkarin tapahtumiin pääasiassa uutisten aiheiden valinnalla, suoria kannanottoja vältettiin. Vahvempia kannanottoja antoivat kirjoituksissa haastatellut henkilöt. Neuvostoliitto mainittiin nimeltä harvoin, ja sen suoraa tuomitsemista välteltiin. Toisen maailmansodan päättymisestä oli vain hieman yli vuosikymmen, ja Suomessa pelko joutumisesta Neuvostoliiton kanssa uuteen sotilaalliseen välienselvittelyn oli vielä vahva. Jotkut haastateltavat tekivät maailmantilanteesta raamatullisen eskatologiaan pohjautuvia päätelmiä. Vaikka Neuvostoliittoa käsiteltiin varovaisesti, lehdet asemoivat itsensä ja Suomen selkeästi vapaaseen läntiseen maailmaan kuuluviksi. Toisaalta sodasta oli jo niin kauan, että Suomi oli muuttunut autettavasta auttajaksi. Lehtien kirjoituksissa kehotettiin sekä avustamaan unkarilaisia että rukoilemaan heidän puolestansa. Unkarilaisten auttajana Suomi koki olevansa osa paljoon kykenevää läntistä vapaata maailmaa. Monessa kirjoituksessa heimoveljeys tiivistyi uskon-veljeydeksi, koska usein Unkarin luterilaiset olivat erityisen kiinnostuksen ja huolenpidon aiheena.

August Hermann Francke (1663–1727) oli saksalainen teologi, joka tuli tunnetuksi hallelaisen pietismin ja Hallen koulukaupungin (tai: Hallen laitosten) luojana. Koulukaupunki koostui useasta koulusta aina köyhien lasten opinahjosta orpokotiin ja aatelispoikien oppikouluun. Koulukaupungin arjen ja opetuksen kehittäminen oli Hallen yliopiston ja Saksan ensimmäisen opettajaseminaarin kehittämisen rinnalla Francken keskeisin elämäntyö. Hän oli syvästi uskonnollinen ja erittäin toimelias mies niittäen mainetta niin teologina kuin pedagogina. Hän jätti jälkeensä suuren määrän kirjallista aineistoa, kuten saarnakokoelmia, teologisia pohdintoja, pedagogisia kirjoituksia sekä runsaasti koulujensa oppilas- ja vuosiraportteja. Tutkimuksessa keskitytään Francken vuonna 1706 painettuna versiona julkaisemaan käytösoppaaseen Nützliche und nöthige Handleitung zu wohlanständigen Sitten (Hyödyllisiä ja tarpeellisia neuvoja säädylliseen käyttäytymiseen). Hän laati oppaan kuninkaallisen pedagogion (Königliches Pädagogium) kasvatuksen ja opetuksen tueksi. Koulu oli eräänlainen oppikoulu, joka valmisti aatelisperheiden ja ylemmän porvariston poikia yliopisto-opiskeluun sekä merkittäviin virkoihin ja asemiin Brandenburg-Preussin ruhtinaskunnassa, myöhemmin Preussin kuningaskunnassa. Tutkimuksen keskeinen tehtävä on tarkastella, millä tavoin käytösopas heijastaa ja edustaa Francken pietistisiä kasvatusperiaatteita. Francken perimmäiset tavoitteet, herättää lapsissa ja nuorissa aito usko sekä kasvattaa heidät nöyriksi, sivistyneiksi ja kohteliaiksi kristityiksi, kulkevat punaisena lankana koko käytösoppaan läpi. Kristillisistä hyveistä rakkauden kaksoiskäsky oli Franckelle yksi tärkeimpiä. Väsymättä hän opasti lapsia tämän käskyn mukaiseen elämään. Sivistynyt ja kohtelias käytös sekä sosiaalinen taitavuus merkitsivät hänelle kristillisen uskon ja rakkauden kaksoiskäskyn mukaista elämää. Francken käytösoppaasta nousevat näkyviin hänen vaatimansa ankara ulkoinen ja sisäinen kuri sekä jatkuva opiskeluun ja työntekoon kehottaminen. Huvituksille ja leikeille ei ollut hänen koulukaupungissaan tilaa. Lapset olivat koko ajan opettajien ja kasvattajien valvovien silmien alla. Franckella oli utopia paremmasta maanpäällisestä maailmasta, jonka hän uskoi toteutuvan vain ihmisten muuttumisen kautta. Tähän päämäärään hän tähtäsi kaikessa kasvatustoiminnassaan – kurin, kontrollin, uskon ja rakkauden ristipaineessa.

Tutkielmassa tarkastellaan, miten uskonto, mystiikka ja usko ilmenevät kahdeksassa Gurun opissa -kuvituskuvassa vuonna 2019. Gurun opissa on Lauri Maaralan kirjoittama ja suurimmaksi osaksi Matti Pikkujämsän kuvittama hengelliseen etsintään keskittyvä palsta, jota julkaistaan Kirkko ja kaupunki -mediassa. Kirkko ja kaupunki on Suomen evankelis- luterilaisen kirkon pääkaupunkiseudun jäsenille suunnattu media. Gurun opissa hyödyntää hengellisen etsinnän teemoissaan mystikkojen ja hengellisten merkkihenkilöiden ajatuksia ja elämänkertoja. Tutkielmassa käytetään semioottista kuva-analyysia erityisesti C.S. Peircen kolmea merkkityyppiluokkaa hyödyntäen. Merkkityyppiluokat ovat ikoninen, indeksinen ja symbolinen merkki. Tutkielmassa kysytään jokaisen kuvituksen kohdalla, mitä merkkejä kuvassa on. Merkkien avulla tutkielmassa tarkastellaan, mitä semioottisia merkityksiä kuvissa on ja lopulta sitä, miten kuvat ilmentävät uskoa, mystiikkaa ja uskontoa. Kuvitukset jakautuvat tutkielmassa merkkien perusteella kahteen teemaan. Toinen teema edustaa vahvemmin uskonnon yhteisöllistä ulottuvuutta ilmentäviä kuvia, kun taas toinen edustaa vahvemmin yksilön kokemuksellista ulottuvuutta ilmentäviä kuvia. Vahvemmin uskonnon yhteisöllistä ulottuvuutta ilmentävissä kuvissa korostuvat merkit erityisesti kristinuskon kertomuksellisen, myyttisen ja filosofisen ulottuvuuksien hahmoista. Myös perinteisesti itämaisiksi miellettyjen uskontojen filosofian merkkejä on löydettävissä yhdestä kuvituksesta. Teeman kuvien merkitys liittyy taivaallisen ja maallisen yhteydenpidon kuvaamiseen sekä luottamuksen ja levollisuuden löytämisen kuvaamiseen. Kuvat ilmentävät mystiikkaa ihmisen sisimpään päin suuntautuvasta etsinnän merkityksestään sekä uskontokuntien rajat ylittävästä merkityksestään käsin. Lisäksi kuvissa on merkityksiä uskosta, johon liittyy mysteeri ja järkeilemättömyys. Vahvemmin yksilön kokemuksen ulottuvuutta ilmentävissä kuvissa korostuvat merkit, joissa kuvataan ihmisyksilön kokemusmaailmaa. Teeman kuvien merkitys liittyy nykypäivänä elävän yksilön kokemaan ihmettelyyn ja merkityksellisyyden etsintään erityisesti modernien ilmiöiden maailmassa. Kuvissa on merkityksiä yksilön mysteerikokemuksista luonnon äärellä, mikä ilmentää mystiikkaan liittyviä piirteitä sekä nykypäivän henkisyyteen liittyviä suosittuja piirteitä. Kosmisen järjestyksen merkitykset kuvissa ilmentävät mystiikan luonnetta, jossa yksilö etsii ja kokee ykseyden ja mysteerin kokemuksia maailmankaikkeudessa.

Tämä tutkielma on kokoava tutkimus Raamatusta nousevista kuva-aiheista, joita esiintyy 1400-luvun lopun ja 1510-luvun henkilömaalauksissa Suomen keskiaikaisissa kivikirkoissa. Aikaisempi Suomen keskiaikaista kirkkotaidetta koskeva tutkimus on ollut pääosin taidehistoriallista. Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymykseen, millaisena Raamattu näyttäytyy suomalaisissa keskiaikaisissa kirkkomaalauksissa. Tutkimuskohteena ovat 1470–1490 –luvuilla Suomessa työskennelleen Taivassalon maalariryhmän maalaamat kirkot sekä 1500-luvun alussa maalatut kuvasarjat Länsi-Uudellamaalla, Hattulassa, Raumalla ja Pyhtäällä. Vanhasta testamentista peräisin olevia kuva-aiheita on vain 1510-luvulla tehdyissä maalaussarjoissa, joissa ne toimivat Kristukseen liittyvänä vertauskuvina ja hänen toimintansa selittäjinä. Vanhasta testamentista Suomen keskiaikaisten kirkkojen seinille on päässyt vanhan liiton keskeisiä henkilöitä, kuten Mooses, Daniel, Iisak ja Simson. Pelastushistoriaan kiinteästi liittyvät luominen ja syntiinlankeemus esiintyvät maalaussarjoissa kirkkosalin seinällä. Sen sijaan Kristuksen esikuvat löytyvät kirkkojen kattoholveista. Neitsyt Mariaan liittyvistä kuva-aiheista valtaosa on peräisin muualta kuin Raamatusta. Maalauksissa, jotka pohjaavat Raamattuun, Maria liittyy kiinteästi poikaansa Jeesukseen. Maria on yhdistetty Jeesuksen elämän loppuun ja alkuun; syntymäkertomuksiin ja kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen. Maria-aiheita esiintyy sekä Taivassalon ryhmän maalauksissa että 1500-luvun maalaussarjoissa. Jeesuksen elämä on havainnollistettu kalkkimaalauksissa yksityiskohtaisesti, etenkin Jeesuksen kärsimyshistorian osalta. Vain harvassa kirkossa Jeesus ei ole päässyt lainkaan osaksi maalauskokonaisuutta. Maalauksista välittyy kuva Jeesuksesta, joka etsii aikuisen ihmisen uskoa. Niin ikään maalausten Jeesus on pikemminkin ihmiskuntaa pelastamaan tullut taivaallinen Kristus kuin mies Jeesus Nasaretilainen. Viimeistä tuomiota esittävät maalauskokonaisuudet sekä evankelistasymbolit poikkeavat hyvin vähän eri kirkoissa. Molempien aiheiden kuvaamistavat olivat siinä määrin vakiintuneet, että erot kirkkojen välillä selittyvät käytetyillä mallikirjoilla ja maalareiden taidoilla. Viimeinen tuomio ja evankelista-symbolit kuuluvat suosituimpien kuva-aiheiden joukkoon. Jeesuksen opetuslapset on useassa kirkossa esitetty niin sanottuna credo-sarjana sekä osana kirkon pyhimysjoukkoa. Käsitellyn aineiston pohjalta nousee kuva Raamatusta, joka on lyhennetty ja tiivistetty. Keskiaikaisiin kuvaraamattuihin ja hartauskirjoihin verrattuna suomalaisissa kalkkimaalauksissa pitäydytään pitkälle olennaisessa kertomuksessa, eikä Jeesuksen elämää turhan tähden lähdetä selostamaan vaikeaselkoisin typologioin. Kuvakertomukset ovat ajan hengen mukaisesti vahvasti Kristus-keskeisiä. Kuitenkin kokonaisuutena Vanha testamentti pääsee maalauksissa paremmin esille kuin Uusi testamentti, josta huomio kiinnittyy lähes yksinomaan evankeliumeihin.

Tämän maisteri tutkielman tavoitteena on ollut tutkia millaisista taustoista sotilasrippikoulun käyvät varusmiehet tulevat, ja miksi varusmiehet käyvät rippikoulun juuri varusmiespalveluksen aikana. Tämä tutkimus on laadullinen tutkimus. Tutkimusaineisto koostuu 28 kyselystä, 3 haastattelusta, 2 kirjoituspyynnöstä sekä tutkijan kenttäpäiväkirjasta. Menetelmänä käytettiin siis aineistotriangulaatiota ja analyysimenetelmänä aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Sisällönanalyysin avulla saatiin viisi ryhmää kuvaamaan varusmiesten syitä käydä rippikoulu. Nämä ryhmät ovat: 1. käytännölliset syyt, 2. yhteisölliset ja sosiaaliset syyt, 3. kulttuuriset syyt, 4. tiedolliset syyt, 5. hengellisen kasvun syyt. Tutkimustuloksista selvisi, että suurin syy rippikoulun käymiseen ovat kulttuuriset syyt, johon lukeutuvat mahdollisuus kirkollisiin toimituksiin sekä rippikoulu kokemuksen saaminen. Toiseksi suurin syy olivat käytännölliset syyt, joihin lukeutui suorittamisen yksinkertaisuus ja vapautus muusta palveluksesta rippikoulun ajaksi. Tiedolliset sekä yhteisölliset ja sosiaaliset syyt olivat seuraavaksi yleisimmät syyt. Tiedollisiin syihin kuuluvat kiinnostus kristinuskon opillisiin kysymyksiin, yleissivistyksen ja uuden informaation saaminen sekä ydin asioiden kertaaminen. Yhteisöllisiin ja sosiaalisiin syihin lukeutuivat puolestaan seurakuntayhteys ja ystävyyssuhteiden luominen ja syventäminen. Hengellisen kasvun syihin lukeutui elämänkatsomuksellisten asioiden ja kysymysten pohtiminen, merkityksen ja Jumalasuhteen löytäminen ja vahvistaminen. Tutkimustuloksista selvisi, että varusmiehet tulivat hyvin erilaisista taustoista, sillä monella oli siteitä myös evankelis-luterilaisen kirkon lisäksi muihin kristillisiin kirkkokuntiin. Kuitenkin vain harvalla varusmiehellä oli ollut puhetta uskonnollisista asioista kotona, jolloin uskonnollisuus ei ollut vahvaa varusmiesten keskuudessa. Tässä tutkielmassa sovellettiin Daniéle Hervieu-Légerin analyysia sosiouskonnollisten identifikaatioiden dimensioita kuvaamaan haastateltujen varusmiesten uskonnollisuutta. Ristiintaulukoimalla dimensioilla havaittiin neljä sosiouskonnollista identifikaatiota, jotka ovat perinnöllinen uskonnoton uskonnollisuus, moraalinen uskonnollisuus, humanistinen uskonnollisuus ja yksilökohtainen uskonnollisuus.

Henkilön elämänkaaren tapahtumat, persoonallisuuden piirteet ja asenteet sekä ympäröivän yhteiskuntarakenteen vaikutus yksilön kokemukseen omista toimintamahdollisuuksistaan ovat kaikki mahdollisia selittäviä tekijöitä radikalisaatioprosessin taustalla. Ilmiön kokonaisvaltainen ymmärtäminen vaatii kuitenkin myös yksilön uskonnollisen ja ideologisen eetoksen itsenäisen vaikutuksen tarkastelua osana radikalisaatioprosessin muodostumista. Tässä tutkimuksessa analysoidaan uskonnollisen eetoksen vaikutusta selittävänä tekijänä. Tutkimuksessa tarkastellaan miten äärimmäinen uskonnollinen aatemaailma vaikuttaa yksilön alttiuteen omaksua radikaaleja ideoita sekä toteuttaa ekstremistisiä tekoja. Tässä tutkimuksessa käytettävä lähdeaineisto koostuu valtiollisista asiakirjoista. Kaikki analysoitavat asiakirjat liittyvät aiheiltaan Suomen valtion sisäiseen turvallisuuteen sekä radikalismin ja ekstremismin tematiikkaan. Tutkimusmetodina on käytetty laadullista sisällönanalyysiä. Asiakirja-aineistoja on yhteensä viisi, joista vanhin on julkaistu vuonna 2018 ja uusin vuonna 2021. Uskonnollista radikalismia ja ekstremismiä käsittelevän asiakirja-aineiston sisältö linkittyy pääasiallisesti ääri-islamistiseen liikehdintään. Tästä syystä tämänkin tutkimuksen analyysi uskonnollisen elementin vaikutuksesta radikalisaatioprosessin osatekijänä keskittyy ääri-islamistisen eetoksen tarkasteluun. Toteutetun aineiston analyysin perusteella voidaan esittää uskonnollisen eetoksen kytkeytyvän osaksi tiettyjen yksilöiden radikalisaatioprosessia. Radikalisaation taustalla vaikuttaa maailmankuvien vastakkaisuudesta syntyvä konflikti ja tästä ristiriidasta muodostuva kokemus osattomuudesta. Aineiston analyysistä käy ilmi, kuinka uskonnolla perusteltua radikalismia ja ekstremismiä voidaan ennaltaehkäistä tehokkaimmin nimenomaisesti uskonnollisen koulutuksen ja vuoropuhelun lisäämisen kautta. Havaintoja alleviivaa myös löydös selittävien tekijöiden paradigman muutoksesta, jossa uskonnollinen eetos tai poliittinen ideologia voidaan hahmottaa itsenäisiksi osiksi yksilön radikalisaatioprosessia ja mahdollisesti jopa tekijöiksi, jotka selittävät muiden ilmiöön liittyvien sosiaalisten olosuhteiden muodostumisen.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, mistä elementeistä uskonnollinen tila rakentuu Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen Ruoholahdessa sijaitsevan toimintapaikan, Luther-salin, kontekstissa. Tutkimus sijoittuu paikallisen uskonnontutkimuksen kenttään, joka on jäänyt viime vuosina melko vähäiselle huomiolle. Uskonnollista tilaa ei tässä tutkimuksessa nähdä vain fyysisenä paikkana, vaan fyysinen tila on yksi tilan ulottuvuuksista. Muita tilan ulottuvuuksia ovat henkinen ja sosiaalinen tila. Tilaan liittyy myös käsitykset tilan pyhyydestä sekä tilaan liittyvästä voimasta. Jako tilan sosiaalisiin, henkisiin ja fyysisiin ominaisuuksiin perustuu Kim Knottin kehittämään tilan analyysiin, joka on tutkimuksen teoriapohjana. Knottin teoria ei ole systemaattinen analyysin väline vaan laaja teoreettinen viitekehys, jonka valossa tilaa on mahdollista tarkastella. Knott kehitti teoriansa alun perin sekulaarien tilojen tarkasteluun, mutta toteaa itse, että mikä tahansa kohde tarkasteltuna tilan ulottuvuuksien kautta antaa tutkimukseen käyttökelpoisia ja uudenlaisia näkökulmia. Analyysiin on otettu Knottin teoriasta aineksia, jotka sopivat myös lähtökohdiltaan uskonnollisen tilan tarkasteluun. Tutkimuksen aineisto koostuu osallistuvan havainnoinnin pohjalta tehdyistä muistiinpanoista sekä viidestä Sleyn toimintaan Luther-salissa aktiivisesti osallistuvan henkilön haastattelusta. Pääpaino on haastateltavien näkemyksissä tilan ulottuvuuksista, joita täydentävät osallistuvan havainnoinnin kautta tehdyt havainnot. Osallistuva havainnointi suoritettiin osallistumalla viikon ajan kaikkeen Luther-salin toimintaan lokakuussa 2013. Haastattelut toteutettiin marrasjoulukuussa 2013 puolistrukturoituina teemahaastatteluina, joissa teemat oli muodostettu tilan ulottuvuuksien pohjalta. Kim Knott korostaa ruumiin merkitystä kokemusten perustana, mikä otetaan myös analyysissa huomioon. Analyysin otsikot muodostuvat haastattelukysymysten pohjalta. Analyysissa tarkastellaan tilaa henkisen ulottuvuuden ja ruumiin, sosiaalisen ulottuvuuden ja rituaalien, fyysisen ulottuvuuden, pyhän sekä tilaan liittyvän voiman näkökulmasta. Analyysissa Knottin teoriaa peilataan haastateltavien näkemyksiin. Analyysimenetelmää voidaan kuvailla teoriaohjaavaksi sisällönanalyysiksi, jossa Kim Knottin tilan teoria toimii teoreettisena viitekehyksenä. Analyysissa otetaan mukaan myös muita teoreettisia näkökulmia aineistosta nousevien teemojen perusteella. Knottin mukaan tila on dynaaminen kokonaisuus, mikä tulee tutkimuksessa vahvasti esiin. Tilan ulottuvuudet ovat linkittyneet toisiinsa ja vaikuttavat tilassa samanaikaisesti. Tilan henkiseen ulottuvuuteen sisältyvät ruumiiseen perustuvat kokemukset, joiden kautta haastateltavat peilaavat ympäristöään ja muodostavat kokemuksistaan kielikuvia. Aineistosta erottautuu erityisesti koti -kielikuva, jonka voidaan nähdä liittyvän sosiaalisen ja uskonnollisen identiteetin ylläpitämiseen. Koti viittaa myös ajatukseen tilasta ihmisten muistojen ja merkitystenannon seurauksena. Sosiaalinen tila on monimuotoinen ja siihen sisältyy tuttujen tapaaminen, tilaisuuksien opetusosiot sekä tilaisuuksissa toistuvat rituaalit. Sosiaalisen tilan ominaisuudet tulevat haastatteluissa esille eräänlaisina itsestään selvyyksinä, esimerkiksi laulut ja opetusosiot ovat haastateltavien mielestä tilaisuuksien merkittävimpiä elementtejä. Pyhä liittyy tilan kaikkiin kolmeen ulottuvuuteen, ja tilan voima tilan sosiaalisiin suhteisiin, rajojen luomiseen ja identiteetin ylläpitoon. Tilan voimaan liittyy ihmisille luonnollinen taipumus kategorisoida sekä vallankäyttö, jossa sosiaalinen valta liittyy tilan luonteeseen sosiaalisen identiteetin ylläpitäjänä. Fyysinen tila muodostaa puitteet uskonnollisen toiminnan harjoittamiselle, mutta muutoin sitä ei nähdä kovinkaan merkittävänä.