Browsing by Title

Tämän Pro gradu -tutkielman aiheena on viininjuonti ja juopuminen Uuden testamentin maailmassa. Tarkastelen varhaisten kristittyjen käyttämiä tai tuottamia tekstejä, joissa mainitaan viinin juominen ja juopuminen. Työssä selvitetään millaista juomakulttuuria tekstit heijastavat. Minkälaisissa tilanteissa viiniä juotiin? Miten humaltumiseen suhtauduttiin? Entä miten suhtauduttiin viinistä pidättäytymiseen? Tutkielman lähteenä on yli 40 erilaista ja erimittaista tekstikatkelmaa 17:sta eri kirjasta. Uudesta testamentista käsittelen evankeliumeista ja kirjeistä löytyviä lukuisia tekstikatkelmia joissa viininjuonti ja juopuminen mainitaan. Uuden testamentin ulkopuolisia lähteitä ovat Juudan testamentti Kahdentoista patriarkan testamenteista, Siirakin kirja, Tertullianuksen apologia 39, Hermaan paimen sekä juomista, syömistä ja pitoja koskevat kirjoitukset Clemens Aleksandrialaisen teoksesta Paedagogus. Tekstit on valittu sillä perusteella, että niistä voi päätellä jotain tekstiä käyttäneiden ihmisten tavoista ja asenteista viininjuontia kohtaan. Näitä tekstejä ei ole aiemmin järjestelmällisesti tutkittu viinin juomisen ja juopumisen näkökulmasta. Työn tavoitteena onkin luoda yleiskuva varhaiskristillisiin juomateksteistä ja niiden heijastamasta juomakulttuurista. Tutkielman lähdetekstit on jaettu neljän eri temaattisen kategorian alle ja jokaista teemaa käsitellään omassa luvussaan. Toisessa luvussa käsitellään evankeliumien tekstejä, joissa mainitaan sekä Jeesus, viinin juominen, että juopuminen. Kertomukset muistiin kirjoittaneet yhteisöt elivät kulttuurissa, jossa viinin juominen kuului normaaliin elämään. Heillä ei ollut vaikeuksia sijoittaa Jeesusta kertomuksiin, joissa viiniä juotiin runsaasti ja joskus myös humalluttiin. Kolmannessa luvussa käsitellään tekstejä, joissa viininjuonti liittyy ateriointiin. Ateriointi oli yleisin viinin juomisen ja humaltumisen konteksti antiikin maailmassa. Pidoissa tapahtuvista ylilyönneistä, liiallisesta juopumisesta ja sen aiheuttamasta seksuaalisesta siveettömyydestä varoitetaan monissa teemaan kuuluvissa teksteissä. Kuitenkin niistä heijastuvat myös yhteisten aterioiden ja niillä yhdessä nautitun viinin positiiviset puolet: yhteenkuuluvuudentunteen ja ystävyyden vahvistuminen. Luvussa neljä käsitellään tekstejä, joissa juopottelua ja raittiutta käsitellään paheena ja hyveenä osana tekstejä, jotka sekä muodoltaan että sisällöltään toistavat muualta antiikista ja Uudesta testamentista tuttuja malleja ja rakenteita. Todellisten juomatapojen sijaan nämä tekstit kertovat asenteista ja mielikuvista, joita viinin juomiseen ja juopotteluun liitettiin. Leimaamalla ryhmän ulkopuoliset juopoiksi vahvistettiin oman ryhmän yhteenkuuluvuudentunnetta. Korostamalla seurakunnan jäsenten raittiutta suojeltiin seurakunnan mainetta. Viidennessä luvun aiheena ovat tekstit, joissa kerrotaan viinin vaikutuksista ihmisen fysiologiaan ja terveyteen. Tutkielmassa käsitellyt tekstit kertovat ensimmäisten kristittyjen eläneen maailmassa, jossa viinin juominen kuului sekä arkeen että juhlaan. Sen juomiseen liittyi aina sosiaalinen ulottuvuus, niin hyvässä kuin pahassa. Viini kuului kristittyjen yhteisille aterioille mutta liialliseen humaltumiseen suhtauduttiin lähes poikkeuksetta kielteisesti. Teksteissä kerrotaan niin yhdessä juomisen iloista kuin liiallisen humalan vaaroistakin. Tutkielma antaa yleiskuvan ilmiön luonteesta, mutta jatkotutkimukselle jää tilaa ja sille vaikuttaa olevan myös tarvetta. Tutkielman aihe on hyvin ajankohtainen. Olemassa olevassa tutkimuksessa teksteistä tehdyt tulkinnat ovat usein pintapuolisia ja meidän aikamme arvot ja ihanteet heijastuvat helposti tukijoiden tekemiin tulkintoihin. Viinin juomista ja juopottelua antiikissa tulee kuitenkin tutkia sen omasta kulttuurisesta ja historiallisesta viitekehyksestä käsin.

Tutkimuksessa käsitellään ignatiaanisten ohjaajien käsityksiä hengellisestä ohjauksesta ja hengellisen ohjaajan ominaisuuksista sekä sitä, mikä ignatiaanisia ohjaajia on motivoinut koulutuksen suorittamiseen ja ohjaajana toimimiseen. Ignatiaaninen ohjaus perustuu Ignatius de Loyolan Hengellisiä harjoituksia -kirjaan. Kirja pohjautuu Ignatiuksen omaan hengelliseen kokemukseen, ja se on tarkoitettu oppaaksi hengellisille ohjaajille. Harjoitusten suorittaminen kokonaisuudessaan vie 30 päivää, mutta niitä voi tehdä myös lyhemmissä retriiteissä ja arjen keskellä. Harjoitusten tekijä tarvitsee matkakumppanikseen hengellisen ohjaajan. Ignatiaanisia ohjaajia kouluttaa Suomessa Hiljaisuuden ystävät ry. Tutkimusaineiston kerääminen tapahtui kahdessa osassa. Ignatiaanisten ohjaajien sähköpostilistalle lähetettiin tutkimuspyynnön ohessa linkki internet-kyselyyn, jonka avulla koottiin tietoa ohjaajien taustatekijöistä. Taustatekijöihin lukeutui muun muassa ikä, sukupuoli, asuinpaikka, kirkkokunta sekä ammatti- ja koulutustausta. Kyselyn yhteydessä ignatiaaniset ohjaajat ilmoittivat myös sen olivatko he halukkaita haastatteluun. Haastateltavat valittiin taustatietojen perusteella siten, että he edustivat monipuolisesti tutkimusjoukkoa. Haastateltavia ignatiaanisia ohjaajia oli yksitoista, ja haastattelut tehtiin keväällä 2012. Haastattelumenetelmänä oli teemahaastattelu. Aineiston analysoinnissa käytettiin laadullista sisällönanalyysia. Vahvin motiivi ignatiaaniseen ohjaajakoulutukseen hakeutumisen taustalla oli myönteinen kokemus ignatiaanisesta spiritualiteetista ja hengellisistä harjoituksista. Tämä vaikutti myös siihen, että ohjaajilla oli halu edistää ignatiaanisen spiritualiteetin tuntemusta ja halu jakaa eteenpäin muille sitä hyvää, minkä he itse olivat saaneet. Motivaatiota lisäsi myös menetelmän kokeminen hyödylliseksi ja matkakumppanina toimimisen antoisuus. Ignatiaaniset ohjaajien mukaan merkittävimpänä erona muihin auttamisen auttamisen muotoihin, kuten sielunhoitoon, työnohjaukseen ja psykoterapiaan, oli se, että hengellisessä ohjauksessa on kyse työskentelystä jumalasuhteen kanssa. Hengellinen ohjaus ei rajaudu tiettyyn aihepiiriin eikä ole erityistilanteessa olevan ihmisen auttamista. Eri auttamisen muodoilla on paljon sisäkkäisiä elementtejä, mutta jokaisella auttamisen muodolla on kuitenkin oma näkökulmansa ja painopisteensä. Ignatiaaniset ohjaajien mielestä hengellisen ohjaajan tehtäviin kuuluu jumalasuhteen tukeminen, raamatunkohtien valitseminen ja antaminen, matkakumppanina toimiminen sekä aktiivinen kuunteleminen. Tärkeimpiin hengellisen ohjaajan ominaisuuksiin kuuluu haastateltavien mukaan henkilökohtainen usko ja jumalasuhde, elämänkokemus ja hengellinen kokeneisuus, teologinen ja psykologinen tietämys, nöyrä elämänasenne ja toisten ihmisten ja Jumalan kunnioittaminen sekä hyvät vuorovaikutustaidot, joihin kuuluu erityisesti intuitio ja kyky kuunnella. Ignatiaaniset ohjaajat arvioivat, että hengelliset harjoitukset sopivat niille, jotka etsivät syvempää hengellistä elämää ja jumalasuhdetta. Ignatiaaninen spiritualiteetti voi olla avuksi heille, jotka kaipaavat rakennetta ja tukea hengelliseen elämään, tai kaipaavat hengellistä ohjausta ja oman kokemuksen jakamista matkakumppanin kanssa. Ignatiaaninen spritualiteetin arvioitiin sopivan yhteen niin tieteellisen maailmankatsomuksen kuin myös evankelis-luterilaisuuden kanssa. Se voi olla hyödyllinen esimerkiksi kirkon työntekijöille niin työvälineenä kuin myös oman hengellisen elämän hoitamisessa.

Yhdysvallat on ottanut johtavan roolin terrorisminvastaisessa sodassa ja julkaissut terrorisminvastaisen sodan asiakirjoja, joista kansallinen turvallisuusstrategia vuosilta 2002 ja 2006 sekä kansallinen terrorisminvastainen asiakirja vuodelta 2006 ovat tämän tutkimuksen lähdeaineisto. Tutkielmassa analysoin, miten Yhdysvallat perustelee ja pyrkii oikeuttamaan terrorisminvastaisen sotansa. Tarkastelun teen vertaamalla terrorisminvastaisen sodan asiakirjoja perinteiseen länsimaiseen oikeudenmukaisen sodan teoriaan. Tutkimuksessani vastaan myös siihen, täyttääkö terrorisminvastainen sota oikeudenmukaisen sodan ehdot. Tarkastelussa käytän metodina systemaattista käsiteanalyysiä. Terrorisminvastaisen sodan tärkein väline on demokratia, johon Yhdysvallat sisällyttää ihmisoikeuksia ja yksilönvapauksia. Terrorisminvastaisen sodan tavoitteena on luoda sellaiset maailmanlaajuiset ja rauhalliset olosuhteet, että ihmiset pääsisivät nauttimaan jokaiselle luonnostaan kuuluvista yksilönvapauksista ja ihmisoikeuksista. Jotta sota olisi oikeudenmukainen, on tiettyjen ehtojen täytyttävä. Ennen sotaa on pyrittävä ratkaisemaan rauhanomaisesti sotaan johtava syy. Sodassa tulee olla oikeutettu peruste ja realistiset tavoitteet, jotka on esitettävä ennen sotaa. Vain itsepuolustuksellinen sota on oikeutettua. Sotaan voi ryhtyä vain laillinen auktoriteetti. Sodankäynnissä tulee käyttää vain kansainvälisesti hyväksyttyjen sodan sääntöjen sallimia menetelmiä. Tärkeintä sodankäynnissä on ihmisoikeuksien mahdollisimman pitkälle menevä kunnioitus. Sodan tavoitteena on tuottaa enemmän hyvää kuin pahaa. Sodalla saavutetun tilanteen tulee olla parempi kuin sotaa edeltävä tilanne. Sodan tavoitteena on oltava rauha, jonka ehtojen on oltava ennakoitavissa jo sotaa edeltävissä ja sodan aikaisissa toimissa ja sopimuksissa. Terrorisminvastaisten asiakirjojen perusteella Yhdysvallat täyttää terrorisminvastaisessa sodassa oikeudenmukaisen sodan ehdot, lukuunottamatta kaikkien rauhanomaisten keinojen koettelua ja ihmisoikeuksien kunnioitusta. Yhdysvallat vetoaa terrorismin poikkeavaan luonteeseen ja siihen, että terrorismi muodostaa äärimmäisen hätätilanteen. Äärimmäisessä hätätilanteessa on mahdollista toimia niin, että jos toimimalla vastoin oikeudenmukaisen sodan teorian ehtoja saavutetaan parempi lopputulos kuin ehtojen noudattamisella saavutettava lopputulos, on tietyin ehdoin mahdollista jättää osa oikeudenmukaisen sodan ehdoista täyttämättä. Yhdysvaltain mukaan terrorisminvastaisen sodan ihmisuhrit ovat välttämättömiä, jotta saavutetaan enemmän ihmishenkiä säästävä maailmanlaajuinen rauha. Terrorisminvastaisen sodan vankien ihmisoikeusloukkausten taustalla on pyrkimys yleisen turvallisuuden lisäämiseen. Lisäksi Yhdysvallat on vedonnut siihen, että rauhanomaisten neuvottelujen aikana terroristit ehtivät valmistautua tuleviin iskuihin. Yhdysvallat suosii nopeaa ja yllättävää toimintaa, vaikka se pyrkiikiin mahdollisuuksien mukaan rauhanomaisiin ratkaisuihin.

Tämän tutkielman aihe on yhteinen katsomusopetuskeskustelu. Tässä tutkielmassa tarkastelen sitä, millaisen kuvan suomalainen lehdistö antaa yhteisestä katsomusopetuksesta. Aihe on ajankohtainen ja nousee julkiseen keskusteluun aika ajoin. Tutkielmassa kysyn, miten yhteistä katsomusainetta puolustetaan ja vastustetaan sekä millainen kuva katsomusaineista rakentuu lehdissä käydyn keskustelun myötä. Aineisto koostuu 28:sta uutisesta, jotka on valittu laajalevikkisimmistä näköislehdistä. Tarkastelen yhteistä katsomusainekeskustelua diskurssianalyysin avulla. Diskurssianalyysi auttaa tulkitsemaan lehdistöstä rakentuvaa kuvaa katsomusainekeskustelusta. Aineistosta löytyi kuusi diskurssia: uskontodialogi, pelko ja viha, yhteistä opetusta vastaan, laki ja opetussuunnitelmat, koulun tehtävä ja arvomaailma sekä resurssit. Yhteistä katsomusainetta puolustetaan eri katsomusten välisellä vuorovaikutuksella. Niin ikään yhteistä mallia vastaan ovat pienryhmäisten uskontojen sekä elämänkatsomustiedon edustajat. Keskustelussa nousee esille muuttuvan yhteiskunnan mukanaan tuovat haasteet katsomusopetukselle. Viime aikaisissa keskusteluissa nousee esille valinnanvapauden puute. Keskustelu tuo esille oppilaiden eriarvoisuuden nykymallissa kun opetus määräytyy uskonnollisen jäsenyyden mukaan.

Tämä tutkimus käsittelee kohua, joka alkoi sisäministeri Päivi Räsäsen Kansanlähetyspäivillä pitämästä puheesta heinäkuussa 2013. Tiedotusvälineet tarttuivat tapahtuman jälkeen virkkeeseen, jossa Räsänen pohti, onko Raamattu joskus asetettava lain edelle. Tutkimustehtäväni on selvittää, miten puhetta käsiteltiin suomalaisissa sanomalehdissä. Tutkin ensinnäkin sitä, ketkä puhetta kommentoivat ja miten keskustelu eteni. Toiseksi tarkastelen sitä, millaisia sisältöjä media tuotti Räsäsen puheesta. Aineistooni kuuluu neljätoista Suomessa ilmestyvää suomenkielistä sanomalehteä ja verkkouutispalvelua sekä Suomen Tietotoimisto. Analyysimenetelmäni on aineistolähtöinen laadullinen sisällönanalyysi. Tutkimukseni kontekstia kuvaan esittelemällä tutkimuskirjallisuutta uskonnon asemasta 2010-luvun länsimaisissa yhteiskunnissa. Lisäksi valotan uskonnon suhdetta puoluepolitiikkaan ja mediaan. Tutkimusaineistossa Räsäsen ajatuksiin ottavat kantaa poliitikot, kirkon edustajat, kansalaiset ja media itse. Poliitikot tuomitsivat Räsäsen ajatuksen lain rikkomisesta lähes yksimielisesti ja vaativat Räsästä kantamaan vastuun puheistaan. Kirkon edustajat sanoutuivat irti Räsäsen puheesta kommentoimalla Räsäsen raamattunäkemystä, teologisia painotuksia, eettisiä kantoja ja asemaa suhteessa kirkkoon. Media raportoi puheesta seuranneista kirkosta eroamisista. Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittajan Seppo Simolan ja Räsäsen sananvaihto tiivisti kirkon liberaalin ja konservatiivisen siiven linjaerot. Kansan ääni kuului monipuolisimmin lehtien julkaisemissa mielipidekirjoituksissa. Median vaikutus kohussa näkyi karkeasti jaoteltuna kahdella tasolla: Puhetta ja siihen liittyviä teemoja kommentoitiin ensinnäkin suoraan lehtien pääkirjoituksissa ja muissa toimitusten mielipiteellisissä teksteissä. Toiseksi tiedotusvälineet määrittelivät koko tapausta koskeneen keskustelun kulun. Tarkastelin Päivi Räsäsen puheesta virinnyttä mediakeskustelua myös yhteiskuntatieteellisen moraalipaniikin käsitteen avulla. Moraalipaniikkien on määritelty sisältävän viisi kriteeriä, joilla yhteiskunta reagoi sitä kohtaavaan yhteiseen uhkaan. Nämä kriteerit – huoli, vihamielisyys, suhteettomuus, leimahtavuus ja yksimielisyys – olivat nähtävissä siinä, miten yhteiskunnan eri osapuolet suhtautuivat konservatiiviseen kristilliseen puheeseen. Julkinen keskustelu puheesta toi esiin uskonnon, politiikan ja median liikkeessä olevat valta-asetelmat. Aineistossani poliitikot määrittelivät uskonnon paikan, mutta lopullinen valta oli medialla, joka tarjosi julkisen tilan niin politiikalle kuin uskonnollekin. Moraalipaniikin piirteet osoittivat, että keskustelulle uskonnon paikasta on tarvetta suomalaisessa yhteiskunnassa. Kohussa oli piirteitä sekä sekulaarille että jälkisekulaarille yhteiskunnalle ominaisesta itseymmärryksestä. Tutkimus osoittaa, että samalla, kun yhteiskunta sanoutuu näennäisesti irti yhteisestä moraalista, se etsii suvaitsevaisuudesta itselleen yhteistä pyhää.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Hizbollahin tuottamia marttyyrikertomuksia yhteisön ja kollektiivisen muistin näkökulmista käsin. Tarkoitus on tuoda esiin shiialaisuuden politisoitunutta ja modernia marttyyrikuvastoa Hizbollahin kontekstissa. Hizbollah on Libanonissa ja laajemmin geopoliittisesti toimiva hybridinen organisaatio, joka on 1980-luvun perustamisajoistaan lähtien käyttänyt aktiivisesti resurssejaan martyrologian rakentamiseen erityisesti osana sen islamilaisen vastarinnan ideologiaa. Tutkielman teoreettisena taustaoletuksena on, että itsensä uhraaminen ja marttyyrius ovat sosiaalisia ilmiöitä ja prosesseja, joissa kuolemalle annetaan ryhmän uskomuksia, arvoja ja intressejä palveleva merkitys. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa toimii ranskalaisen sosiologin, Maurice Halbwachsin (1877–1945) kehittämä kollektiivisen muistin käsite. Halbwachsin elämäntyö keskittyi tarkastelemaan muistojen sosiaalista muodostumista. Teoria muun muassa katsoo, että kollektiivisesti jaetut muistot ja tulkinnat menneisyydestä rakentavat ryhmän identiteettiä ja minäkuvaa nykyhetkessä. Tutkielman aineisto koostuu kymmenestä Hizbollahin nimiinsä ottamasta marttyyrista vuosilta 1982–2008. Tekstilähteet on kerätty Hizbollah-liitännäisestä Baqiatollah-verkkolehdestä. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla tarkastelen, millaisia tulkintoja ja merkityksiä marttyyrien elämä, teot ja uhrikuolema kertomuksissa saavat. Lisäksi tutkin, mitä taustalla olevasta yhteisöstä voidaan kertomusten perusteella sanoa. Kollektiivisen muistin kautta analysoin edelleen, miten narratiivit osallistuvat shiiojen jaetun menneisyyden rekonstruointiin ja säilyttämiseen osana Libanonin lähihistoriaa. Tutkielman keskeisin huomio on, että marttyyrikertomusten kautta Hizbollah voi rakentaa ja kommunikoida shiialaista identiteettiään ja asemaansa islamilaisen vastarinnan airuena. Kertomusten kautta lukijoille välittyy arvoja, ihanteita ja uskomuksia, jotka vahvistavat shiiayhteisön sisäistä koheesiota ja määrittelevät ryhmän suhdetta ympäröivään todellisuuteen. Kertomuksista nouseva kollektiivinen muisti kiinnittyy erityisesti Karbalan narratiiviin, johon kertomusten sen hetkistä historiallista tilannetta toistuvasti peilataan ja tulkitaan. Kollektiivisen muistin valossa shiiayhteisön menneisyys näyttäytyy myyttisenä voiton historiana, jossa Karbalassa koetut vääryydet sovitetaan Hizbollahin marttyyrien aktiivisen vastarinnan ja uhrausten avulla.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluselämä on ollut jatkuvan uudistuksen kohteena. Kirkkohallitus päätti järjestää vuosiksi 2011–2013 Tiellä – På väg jumalanpalveluselämän uudistushankkeen. Hankkeen tarkoituksena oli kehittää seurakuntien jumalanpalveluselämää. Vain osa hankkeeseen osallistuneista seurakunnista pysyi hankkeessa loppuun saakka, ja vielä harvempi seurakunta koki onnistuneensa kehittämään voimakkaasti jumalanpalvelustaan parempaan suuntaan. Tutkimukseni seurakunnat Haapajärvi, Kangasniemi, Kempele ja Pielisensuu olivat mielestään onnistuneita seurakuntia. Hankkeen aikana ja sen jälkeen jumalanpalveluksen ympärillä on käyty keskustelua yhteisöllisyydestä ja osallisuudesta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten hankkeessa onnistuneiden seurakuntien pääjumalanpalvelukseen tehdyissä muutoksissa näkyy yhteisöllisyys. Aineiston keruu tapahtui jumalanpalveluselämästä vastuussa olevien työntekijöiden kautta sähköpostilomakkeilla. Aineiston analysointi tapahtui teoriaohjaavalla analyysilla. Seurakunnat tekivät yhteisöllisyyteen liittyviä muutoksia vuorovaikutusta kehittämällä. Tehdyt muutokset jakautuivat vuorovaikutusta tukeviin tekijöihin ja toiminnassa tapahtuvaan vuorovaikutukseen. Vuorovaikutusta tukevat tekijät olivat luottamus ja tasavertaisuus, tekemisen mielekkyys, turvallisuuden tunne ja yksilön huomioon ottaminen. Toiminnassa tapahtuva vuorovaikutus jakautui osallistumiseen, vaikuttamiseen, suunnittelemiseen ja samankaltaisuuden kokemiseen. Seurakuntien tekemät muutokset olivat yhteisöllisyyttä kehittäviä. Yhteisöllisyyden parantamiseen jäi kuitenkin haasteitakin. Erityisesti suunnittelun ja kehittämisen vaikuttamismahdollisuuksissa sekä nuorten ja nuorten aikuisten huomioinnissa oli puutteita. Tutkimustuloksista on nähtävissä Fredrik Modéuksen osallistava jumalanpalveluskäsitys. Hänen esittämä osallisuus näyttääkin olevan suurelta osin yhteisöllisyyttä parantavaa. Tuloksissa näkyy myös jumalanpalvelusoppaan suositukset. Jumalanpalvelusoppaan seuraaminen näyttäisi tekevän jumalanpalvelusta yhteisöllisemmäksi. Seurakuntien muutoksissa aktiiviseurakuntalaisten tarpeet näyttivät tulleen paremmin huomioiduiksi kuin harvoin käyvien.

Suomessa asuu vakituisesti noin 300 000 ulkomaalaistaustaista henkilöä. Vuosittain maahamme on muuttanut yli kymmenentuhatta ulkomaalaista. Suomeen on tullut erityisesti 1990-luvulla muiden kulttuurien, etnisen alkuperän ja uskonnon edustajia. Tämä on asettanut evankelisluterilaiselle kirkolle haasteita ja mahdollisuuksia kasvaa monikulttuurisuudessa. Maahanmuuttajat hakeutuvat usein kirkon toiminnan piiriin. Osalla Suomeen muuttaneista on kristillinen vakaumus, osalla jokin muu uskonto tai uskonnottomuus. Seurakunnissa maahanmuuttaja otetaan vastaan samanarvoisena kuin kuka tahansa ihminen. Kristillinen lähimmäisenrakkaus velvoittaa auttamaan kaikkia luotuja. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten monikulttuurista työtä tekevät rakentavat yhteisöllisyyttä Pelipuistossa, Hervannan lähiöseurakunnassa Tampereella. Teoriataustana käytetään sosiaalisen pääoman teoriaa ja sosiologian klassikoiden yhteisömääritelmiä. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla Pelipuiston seurakuntakodin työntekijöitä ja vapaaehtoisia. Haastateltavia oli kaikkiaan kolmetoista. Aineisto analysoitiin laadullisen ja aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Monikulttuurista työtä tekevät rakentavat yhteisöllisyyttä kohtaamalla ihmisen, selvittämällä mistä hän on kiinnostunut ja mitä hän tarvitsee. Tarpeista, yhteisistä tekijöistä ja kiinnostuksesta lähtee ryhmän tai kerhon perustaminen. Usein ryhmästä löytyy vapaaehtoinen kerhon ohjaaja. Pelipuiston työntekijöiden toimesta luodaan puitteet kerhoille ja ylläpidetään niitä. Tuetaan sitä, että ihmiset kävisivät Pelipuiston kerhoissa ja löytäisivät ystäviä. Tavoitteena on että maahanmuuttaja löytäisi suomalaisen ystävän. Pelipuisto on toiminnallinen yhteisö, jossa kokoontuu lukuisia pieniä kerhoja. Näissä yhteisöllisyys on kiinteää yhteisöllisyyttä, jossa me-henki on vallitseva. Myös hengellisyys oli yhteisöllisyyttä luova voima. Pelipuiston toiminnallinen yhteisöllisyys on ainutlaatuista. Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakuntien olisi syytä hakea mallia Pelipuiston toiminnasta. Yhteisöllisyyden rakentaminen on kirkon tavoitteena. Tutkimuksessa selvisi, että maahanmuuttajatyöntekijät ja vapaaehtoiset tarvitsevat jatkuvasti koulutusta. Uusien kulttuurien ja uskontojen tunteminen kehittäisi työtä edelleen.

Hengelliset organisaatiot (engl. faith-based organizations) ottavat inspiraatiota ja ohjausta jonkin uskonnon opetuksista ja periaatteista tai kyseisen uskonnon sisäisestä tulkintatavasta tai koulukunnasta. Sekulaarien organisaatioiden tavoin myös hengelliset organisaatiot joutuvat pohtimaan tulevaisuuttaan ja laatimaan strategioita toimintansa kehittämiseksi. Hengellisten organisaatioiden strategiatyössä on paljon yhteistä esimerkiksi voittoa tavoittelemattomien ei-hengellisten organisaatioiden kanssa, mutta oman erityispiirteensä niille antavat uskonnollinen missio, toiminta ja arvopohja. Tämä tutkimus tarkastelee hengellisessä organisaatiossa tehtävää strategiatyötä avoimen strategian viitekehyksestä käsin. Tutkimustehtävänä tutkitaan, miten avoimen strategian kahden perustekijän, läpinäkyvyyden ja osallistamisen, koetaan toteutuvan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Milleniaalien kirkko -strategiahankkeessa. Tutkimuksen lähdeaineisto koostuu kuuden hankkeeseen osallistuneen kirkon työntekijän haastatteluista, joita analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Haastatteluaineiston perusteella kirkon ja strategiatyön suhde mielletään ristiriitaiseksi, eikä kirkossa tehtävä strategiatyö ole haastateltavien näkemysten perusteella täysin sopeutunut organisaation erityispiirteisiin. Vaikka strategiatyötä on viime vuosina avattu kirkon työntekijöille, se ei näy laajemmin seurakuntalaisille tai sidosryhmille. Kirkko ei ole asiantuntijavaltaisena organisaationa myöskään erityisen edistynyt jäsentensä osallistamisessa strategiatyöhön, vaikka vapaaehtoisilla on muuten suuri merkitys kirkon jokapäiväisessä toiminnassa. Läpinäkyvyys edellyttää luottamusta ja vastavuoroisuutta, ja sen koetaan vaikuttavan merkittävästi strategiaprosessin suunnitteluun. Osallistaminen vaatii puolestaan yhteistä suuntaa ja jaettuja merkityksellisyyden kokemuksia. Tutkimus osoittaa avoimen strategian viitekehyksen olevan hyödyllinen työkalu hengellisen organisaation strategiatyön tarkasteluun. Analyysin perusteella annetaan suosituksia kirkon strategiatyön sopeuttamiseksi, asiantuntijavaltaisuuden vähentämiseksi sekä refleksiivisen ja henkilökohtaisen tavoitekulttuurin vahvistamiseksi.

Tutkielmani tarkoituksena on analysoida Rawlsin kirjassaan Oikeudenmukaisuusteoria muotoilemaa teoriaa oikeudenmukaisuudesta. Keskityn hänen teoriaansa vain siltä osin, kuin se on ilmaistu tässä yhdessä teoksessa. Keskityn analyysissä Rawlsin käyttämiin käsitteisiin, argumentaatioon ja taustaedellytyksiin. Tutkimuskysymykseni on, miten hyvin Rawls ottaa huomioon yksilönvapauden ja uskonnollisen suvaitsevaisuuden kirjassaan esittämässään teoriassa. Pyrin myös selvittämään, miten Rawls ymmärtää rationaalisuuden ja vapauden käsitteet sekä miten sisäisesti johdonmukainen hänen teoriansa on. Pääasiallisena lähteenä työssäni käytän John Rawlsin teosta A Theory of Justice (2008) ja Rawlsin yleisimmin tunnettujen termien sekä suorien lainausten suomennoksissa olen turvautunut Terho Pursiaisen suomennokseen Oikeudenmukaisuusteoria (1988). Ensimmäisessä pääluvussa esittelen tutkimuksen aiheen, tutkimustehtävän sekä Rawlsin teorian pääpiirteissään. Rawlsin tarkoituksena on ollut luoda yhteiskuntasopimustraditiota jatkava kilpaileva teoria utilitarismille, jonka hän koki teoksensa kirjoittamisen aikoihin olevan vallitseva trendi yhteiskuntafilosofiassa. Hänen teoriansa tarkoituksena on huomioida yksilönoikeudet ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus edeltäjiään paremmin. Toisessa pääluvussa tarkastelen Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaa tarkemmin. Tarkastelen teorian sisältämiä oletuksia ja perusteita vapauden suhteen sekä teorian sisältämää menetelmää yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi. Rawls olettaa, että rationaaliset alkuasetelman osanottajat valitsisivat kaksi oikeudenmukaisuuden pääperiaatetta, vapausperiaatteen ja eroperiaatteen. Periaatteiden valintaprosessin oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi päätökset tehtäisiin tietämättömyyden verhon takaa, jotta valitsijoiden henkilökohtaiset sidonnaisuudet eivät vaikuttaisi lopputulokseen. Kolmannessa pääluvussa käsittelen muuta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, jonka avulla tarkoituksenani on käsitellä Rawlsin käyttämiä keskeisiä käsitteitä eri näkökulmasta. Tarkastelen erityisesti liberaalia traditiota ja rationaalisuutta sekä sidonnaisuuksien vaikutusta rationaalisuuden syntyyn. Johtopäätöksenäni on, että Rawlsin kirjassaan muotoilema oikeudenmukaisuusteoria ei ansioistaan huolimatta kykene riittävällä tavalla huomioimaan yksilönvapauksien turvaamista eikä uskonnollisen suvaitsevaisuuden toteutumista. Rawlsin teorian voimakkaasti hypoteettinen luonne estää teorialle keskeisten rationaalisuuden ja oikeudenmukaisuuden ilmenemisen johdonmukaisesti. Rawlsin teoriassaan kuvaama rajoitettu moraalinen subjekti ei ole kykenevä tekemään merkittäviä valintoja oikeudenmukaisuudenperiaatteiden suhteen.