Browsing by master's degree program "Magisterprogrammet i politik, medier och kommunikation"

Sortition – selecting representatives by drawing lots – has played a significant part in the history and development of democracy. When it comes to modern more representative variants of democracy, the custom of sortition has, however, fallen from grace and largely vanished from the main stage of democracy. But how well would it work in modern parliaments, compared to current practice of electing representatives? The thesis undertakes a task to simulate the main functions of a plural parliament in the case where there are no randomised representatives present, and in the case where randomised representatives are present – to different extents – and ultimately contrast them to solve this research question. The thesis takes on the research question with the method of constructing a rather simplistic model of a plural parliament and its functions, generating a metric of the hypothetical quality and volume of the legislation produced by the parliament. The model is run and re-run thousands of times as a so-called Mont Carlo simulation with few randomised and many fixed variables to produce overall results dataset of the simulations with different fractions of randomised legislators present in the parliament. The results dataset is ultimately subjected to an analysis of variance (ANOVA) to determine the likelihood of the different fractions of independent legislators producing legislation of different quantity and quality on average. The result of the conducted ANOVA is that the produced quantity and quality of legislation produced by different fractions of independent legislators very probably is not equal on average. Therefore, the quality and quantity of legislation seems to depend on the fraction of randomised legislators in a plural parliament. The quality and quantity of legislation is, further, higher on average in plural parliaments with a moderate number of randomised legislators than it is in a plural parliament where randomised legislators are not present. The thesis continues to conclude that – as the quality and quantity is on average higher with a moderate number of randomised legislators and as the true quality and quantity of the legislation is very probably not equal across the simulations – the quality and quantity of the legislation is higher with a moderate amount of sortition, i.e., randomised legislators present in a plural parliament. The thesis goes on to briefly discuss the ways the conditions of the model could be enabled in real-life and the best ways to achieve the results that the model points towards.

Tässä työssä tutkitaan ansaittua mediaa saavuttavan markkinointiviestin ominaisuuksia ja luonnetta laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Panimoalalla ansaittu media näyttelee erityisen suurta roolia brändin rakentamisessa, sillä Suomen alkoholimainonnan lainsäädäntö rajoittaa oman ja ostetun median käyttöä merkittävästi. Lisäksi tutkimukset osoittavat ansaitun median olevan omaa ja ostettua mediaa tehokkaampi markkinointiviestinnän keino, joten sitä on mielekästä tavoitella. Omaa, ostettua ja ansaittua mediaa on tutkittu paljon, mutta tutkimus siitä, minkälainen viesti lopulta saavuttaa ansaittua mediaa, on vajanaista. Tämä tutkimus pyrkii täydentämään tutkimusaukkoa vastaamalla tutkimuskysymykseen siitä, millaiset ominaisuudet edesauttavat markkinointiviestiä saavuttamaan ansaittua mediaa ennalta määriteltyjen sidosryhmien toimesta. Tutkimuksessa käsiteltävät sidosryhmät ovat ammattitoimittajat, vaikuttajat sekä tavalliset kuluttajat. Aluksi tutkimus asetetaan kontekstiin taustoittamalla alkoholimainontaa Suomessa, oman, ostetun ja ansaitun median aiempaa tutkimusta, ansaitun median tavoittelemisen keinoja nykypäivänä sekä sidosryhmien merkitystä onnistuneessa markkinointiviestinnässä. Tämän jälkeen esitellään PR-vaikuttaja Gini Dietrichin vuonna 2014 lanseeraama PESO-malli, jonka pohjalta määriteltiin tutkittavat teemat laadullisen sisällönanalyysin lähtökohdiksi. Teemat ovat 1. Toimivuus PESO-nelikentässä; 2. Kuvaus tavoitetuista sidosryhmistä; 3. Kuvaus tavoitetuista kohderyhmistä; 4. Kuvaus viestin ominaisuuksista sekä 5. Ansaitun median tuoma lisäarvo. Analyysin aineisto koostuu kolmesta panimoalalla vuosina 2019-2020 toteutetusta markkinointitoimenpiteestä, joista jokainen suunniteltiin jo lähtökohtaisesti niin, että toimenpiteellä tavoitettaisiin ansaitun median tarjoamaa lisänäkyvyyttä. Aineiston pohjalta laaditun temaattisen analyysin tavoitteena oli tunnistaa aineistossa esiteltyjen case-esimerkkien viestejä yhdistäviä ja erottavia ominaisuuksia sekä tarkastella toimenpiteiden onnistumista PESO-mallin määrittämän ideaalin puitteissa. Tutkimustulokset voidaan tiivistää viiteen keskeiseen johtopäätökseen. Kolmen ensimmäisen PESO-mallin kehystämän johtopäätöksen mukaan yritysten tulee sisällyttää oman median rooli tehokkaammin markkinointiviestinnän suunnitteluun, yrityksen tulee myös itse ottaa vastuuta sisällön jakamisesta sekä luopua ajatuksesta, että yhdellä viestillä olisi mahdollista tavoitella kaikkia sidosryhmiä. Neljäs johtopäätös kiteyttää tutkimuskysymykseen vastauksen, jonka mukaan ansaittua mediaa saavuttava viesti on ominaisuuksiltaan yllätyksellinen, ainutlaatuinen, ajankohtainen, kekseliäs ja nokkela sekä sellainen, jota kilpailijoiden on vaikeaa kopioida uskottavasti. Viides johtopäätös koskee aineistossa esiteltyjen viestien eroavaisuuksia. Sen mukaan toimenpiteen kustannukset tai koko eivät automaattisesti korreloi saavutetun ansaitun median määrän kanssa. Tämän tutkimuksen kontribuutio markkinointiviestinnän aihealueelle on tuoda esille ansaitun median mahdollisuuksia ja rajoituksia useista eri näkökulmista. Tutkimuksessa onnistuttiin täydentämään havaittua tutkimusaukkoa tunnistamalla ansaittua mediaa saavuttavan viestin ominaisuuksia temaattisen analyysin sekä aineistossa esiteltyjen case-esimerkkien avulla. Tutkimustuloksissa tulee kuitenkin ottaa huomioon aineiston ja sidosryhmien rajallisuus sekä tutkijan subjektiivinen näkemys toimenpiteiden kulusta. Viestin ominaisuuksiin liittyviä havaintoja voidaan kuitenkin pitää melko yleistettävinä ja vähintään suuntaa-antavina ohjeina markkinointiviestinnän suunnitteluun. Tulevaisuudessa tutkimusta on mahdollista jatkojalostaa analysoimalla laajempaa aineistoa sekä huomioimalla erilaisia sidosryhmiä ja julkaisukanavia täysin objektiivisesta näkökulmasta. Lisäksi ansaitun median tavoittelun epäonnistumista kuvaava aineisto voi täydentää kokonaiskuvaa ja johdatella uusien tutkimuskysymysten äärelle.

Tutkielma tarkastelee, laadullisen asennetutkimuksen menetelmän avulla, Euroopan parlamentin täysistuntokeskusteluissa esiin nousevaa argumentointia ja asennekäsityksiä keskusteluissa, jotka liittyvät seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin. Tutkimuksen aineistona on kolme Euroopan parlamentin täysistuntokeskustelua vuosilta 2017 ja 2019. Feministinen politiikan tutkimus toimii tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä, jossa esitellään eri feministisen ajattelun suuntauksia ja näiden näkemyksiä politiikan, sukupuolen, seksuaalisuuden ja kehon välisistä suhteista. Tutkielman aihe on ajankohtainen. Naisten oikeuksien heikentämispyrkimykset Euroopan unionin jäsenvaltioissa ja globaalisti ovat heikentäneet seksuaalioikeuksien toteutumista kaikkialla maailmassa. Konservatiivisten liikkeiden voimistumisella on ollut vaikutusta myös Euroopan parlamentin politiikkaan ja päätöksentekoon. Aikaisempi tutkimus osoittaa, että etenkin kysymys oikeudesta aborttiin, ehkäisyn saatavuus ja kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus jakaa Euroopan parlamentin eri ryhmät vastakkain. Vihreät ja vasemmistoryhmät kannattavat feminististä määritelmää ja ratkaisuja, kun taas radikaalit ja konservatiivinen oikeisto vastustavat näitä. Tämän tutkielman tuloksista voidaan todeta, että asenteet aborttioikeutta, vähemmistöjen oikeuksia ja seksuaalikasvatusta kohtaan jakaa Euroopan parlamentin jäsenet vastakkain. Näitä oikeuksia kannattavat parlamentin jäsenet (EPP, S&D, ALDE, GUE/NGL, RE, Vihreät/ALE) argumentoivat ihmisoikeuksien ja yksilön vapauden kautta, jonka lisäksi nämä tunnistavat seksuaalisuuden, sukupuoli-identiteetin ja sosiaalisen sukupuolen (engl. gender) merkityksen yksilön kehitykselle ja hyvinvoinnille. Vastustavat parlamentin jäsenet (EKR, ID, EFDD, EPP) argumentoivat jäsenvaltioiden toimivaltaan ja syntymättömän lapsen oikeuksiin vedoten. Näiden puheenvuorojen esittäjät arvottavat perinteisiä perhe- ja sukupuolirooleja sekä biologisen sukupuolen (engl. sex) merkitystä. Yksittäiset EPP-ryhmään kuuluvat parlamentin jäsenet poikkeavat ryhmän linjasta kaikissa keskusteluissa, kun taas muihin ryhmiin kuuluvien parlamentin jäsenten esittämät yksittäiset puheenvuorot ovat ryhmäpuheenvuorojen kanssa linjassa. Analyysin tuloksista nousee lisäksi esiin, että puheenvuoroissa korostuu kaksijakoinen sukupuolikäsitys ja naisidentiteetti rakentuu pitkälti valkoisen, keskiluokkaisen, heteroseksuaalisen naiskäsitteeseen ympärille. Sukupuolen moninaisuutta ja muita sosiaalisia kategorioita ei oteta tarpeeksi huomioon keskusteluissa. Useat parlamentin jäsenet tarkastelevat naisia yhtenäisenä ryhmänä, mikä häivyttää näkyvistä marginaaliryhmät ja erilaiset kokemukset. Vaikka argumentaatiota käytiin puolesta ja vastaan, voidaan todeta, että yleinen asenne seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia kohtaan on myönteinen. Huomattavasti suurempi osa parlamentin jäsenistä kannattaa näiden oikeuksien toteutumista ja tunnustaa näiden oikeuksien merkityksen yksilön kehitykselle ja hyvinvoinnille.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaisia vakuuttelevan ja suostuttelevan retoriikan keinoja eri asiantuntijaryhmät käyttävät rakentaessaan henkilökohtaista brändiään sosiaalisen median kanava LinkedInissä. Tarkastelun keskiössä on myös se, miten henkilö- ja asiantuntijabrändäys nivoutuvat toisiinsa asiantuntijoiden LinkedIn-profiileissa. Tutkimuksen lähtökohtana on verkkoon siirtynyt asiantuntijuus, joka on saanut vauhtia vuosina 2020 ja 2021 koronavirusepidemiasta. Epidemian myötä myös työttömyysluvut ovat lähteneet nousuun ympäri maailman, ja oman asiantuntijuuden esittämisestä on tullut kauppatavaraa, kun kilpailu työpaikoista on koventunut. Verkosta on tullut vaikuttamisen ja verkostoitumisen sekä oman asiantuntijuuden kauppaamisen areena. Merkittävään asemaan nousee sosiaalisen median palvelu LinkedIn, joka on asiantuntijoiden ja yrityselämän keskiössä oleva sosiaalisen median kanava, ja samalla maailman suurin ammatillinen verkostoitumispalvelu. Tutkimuksen kohteena on se, miten ja millaisin keinoin asiantuntijuutta rakennetaan LinkedInissä ja miten viestin vakuuttavuutta voidaan lisätä. Tutkimuksen teoreettisena taustana toimii vaikuttamisen ja verkkovaikuttamisen sekä henkilö- ja asiantuntijabrändäyksen käsitteet. Tutkimusmenetelmänä on käytetty retorista analyysia. Tutkimusaineisto koostuu 20 asiantuntijan LinkedIn-profiiliteksteistä. Asiantuntijat on jaettu tutkimuksessa neljään eri kategoriaan: sosiaalisen myynnin, markkinoinnin ja brändin ja asiantuntijabrändäyksen ammattilaisiin sekä viestinnän ja markkinoinnin opiskelijoihin. Tutkimus toteutettiin keräämällä aineisto LinkedInistä 7.1.–19.1.2021 välisenä aikana. Jokaiselta tutkimukseen osallistuneelta asiantuntijalta pyydettiin kirjallinen suostumus aineistojen käyttöön ja profiilien tekstikatkelmien esittämiseen osana pro gradu -tutkielmaa. Aineiston analyysin tukena on käytetty Arja Jokisen (2016) jaottelua väitteen esittäjään ja esitettyyn argumenttiin liittyviin retorisiin keinoihin sekä muihin retorisiin keinoihin. Aineiston analyysi osoittaa, että LinkedInin henkilö- ja asiantuntijabrändäyksessä käytetään verrattain paljon retorisia keinoja. Eniten retorisia keinoja käytetään esitettyyn argumenttiin liittyvien retoristen keinojen kategoriasta. Runsainta retoristen keinojen käyttö on henkilö- ja asiantuntijabrändääjien ryhmässä ja vähäisintä viestinnän ja markkinoinnin opiskelijoiden ryhmässä. Käytetyimpiä retorisia keinoja asiantuntijoiden henkilökohtaisessa brändäyksessä ovat numeerinen ja ei-numeerinen määrällistäminen, kolmen lista sekä puhujakategorialla oikeuttaminen. Tällaisten lyhyiden ja nopeiden vakuuttamisen keinojen nähdään tukevan monien sosiaalisen median kanavien struktuuria, joissa julkaisujen merkkimääriä on usein rajattu. Verkkovaikuttamiselle tyypilliseen tapaan, myös LinkedInissä yleisöjen rajaaminen on haasteellista, mikä osaltaan lisää puhujakategorialla oikeuttamisen suhteellisen suurta käyttöä aineistossa. Samalla tämä haastaa asiantuntijoita puhumaan useille yleisöille samanaikaisesti, mikä on ristiriidassa asiantuntijabrändäyksen kanssa, koska sen ydin keskittyy yhteen teemaan kerrallaan. Henkilö- ja asiantuntijabrändäys nivoutuvat LinkedInissä vahvasti toisiinsa. Asiantuntijaprofiileissa esiintyy molempia brändäyksen tyylejä, ja niitä käytetään jokaisessa asiantuntijaryhmässä päällekkäin. Suurempi painotus on kuitenkin asiantuntijabrändäyksessä. Tutkimus osoittaa, että henkilöbrändäyksellä voidaan värittää asiantuntijabrändäystä ja luoda inhimillisyyttä.

Finland’s climate policy has become more ambitious. Since 2014, the first climate policy was adopted in 2015, climate funding has significantly increased and the goal in 2022 is to become a carbon neutral welfare state by 2035. All at once, a new wave of environmental actors, such as Extinction Rebellion and Fridays for Future have entered the policy scene. This Master’s Thesis investigates two possible mechanisms behind the policy change: the increase in the influence of environmental organizations and the changes in the beliefs of policy elites. Previous literature has pointed out that the Finnish ENGOs are relatively weaker than their counterparts in other policy sectors, weaker than other competing coalitions and weaker than in other comparable countries, while still being extremely radical in their views on climate change, indicating no co-optation to institutional logic. The ENGO coalition was found to be structurally included in the policymaking but was assessed the least influential of all coalitions. Thus, in the changed policy context, the following hypothesis is examined: ENGOs occupy more power in the climate policy network in 2020 than in 2014. The Finnish policy network has been found to be conflictual due to discrepancy in policy core beliefs among the policy actors, as well as historical emphasis on industry interest. The Finnish climate policy has been hindered by Tripartite coalition that prioritises economic values. Research has pointed out that influence attribution is a prompt proxy for policy influence. Thus, the second hypothesis states: The most powerful actors in the network have shifted in their views towards pro-mitigation over time. The research is carried out through utilizing data collected by COMPON- research group, analysing ENGO centralities, influence attribution and a composite measure for policy core beliefs. The results support the first hypothesis only partially. The ENGOs affiliations remain somewhat similar over time. Conventional ENGOs remained at the centre of the network, whereas the contentious ENGOs occupy outskirts of the network. However, more ENGOs report being included in the policy process in 2020 than 2014. Aligned with previous knowledge about ENGO influence, inclusion in the policy process is the most important factor behind successful influencing. The second hypothesis is supported by the results: a shift in policy core beliefs towards pro-mitigation has occurred among the policy elite, i.e., the central policy actors. Regardless of the corporate actors’ increased emphasis on economic values, there is an increased consensus about the importance of climate change. The two mechanisms examined in this research do not constitute a comprehensive explanation of the change in Finnish climate policy, as other factors such as changes of governments evidently play a role. They are, however, an important part of the explanation: mainstreaming of climate values has occurred in the Finnish climate network, which undermines previously strong coalition structures that would hinder progress.

The so-called 2015 ‘European migrant crisis’ brought the systematic flaws of the Common European Asylum System to the forefront of public debate and the subject of sharing protection responsibilities has become one of the most divisive topics on the EU agenda in the past years. With prior attempts to allocate protection costs or asylum applications more fairly between the Member States, the lack of solidarity has previously dominated the debate around migration management. Announced in 2020, the European Commission’s New Pact on Migration and Asylum aims to reform the Union’s migration management by 2024. In this study, I analyze the Asylum and Migration Management Reform (AMMR), which is one of the New Pact’s legislative proposals. The significance of AMMR is in its attempt to replace the Dublin Regulation, which determines the Member State responsible for examining an asylum application. Based on this criteria of responsibility, certain Member States particularly on the Union’s borders became inundated with asylum claims as the first-entry countries back in 2015. Utilizing Ulrich Beck’s risk society theory as my framework, I examine the role of the ‘crisis’ in policymaking with an assumption that migration is constructed as a risk (policy problem) that requires measures of migration management (policy solution) in the examined proposal. By using Carol Bacchi’s What’s the Problem Represented to Be? (WPR) method, I analyze how migration and migration management are problematized in AMMR. This method is based on six interrelated questions that aim to answer: 1) what the ‘problem’ is represented to be, 2) what assumptions underlie this ‘problem’ representation, 3) how it came to be, 4) what is left unproblematic in it, 5) what effects are produced by it, and 6) where the ‘problem’ representation has been produced and how it could be challenged. Based on the analysis, I identify two ‘problem’ representations in the AMMR. There is a shift from the lack of solidarity to the lack of EU coordination ‘problem’ (1). With the assumption that there is political will to offer solidarity (Q2), the Commission’s role is to assess future situations of migratory pressure and coordinate support accordingly. With failed past attempts to re-define the criteria for determining responsibility, the move onto more choice-based solidarity measures is understandable (Q3). However, what is left unproblematic is whether the Member States will voluntarily provide a variety of solidarity measures, especially in the area of relocation of sharing costs (Q4). Because essential criteria for responsibility is preserved, we can expect future situations of migratory pressure in Member States on the Union’s borders and on popular migration routes (Q5). This dynamic will likely continue to polarize the subject of migration management. Without clear definitions for migratory pressure or expectations on sharing protection responsibilities, Member States are likely to disagree how to manage migration effectively (Q6). The lack of EU coordination ‘problem’ begins to widen the scope of migration management to external border protection, the fight against migrant smuggling, and forming partnerships with third countries for return and readmission of applicants. This in turn begins to shape migration as a risk (Q1), where irregular migration is presented to be an administrative burden to asylum systems. The focus on effective return procedure as a policy solution stems from the assumption that a significant number of applicants are not entitled to international protection (Q2), and insufficient return rates have been present in the Commission’s communications since the 2015 crisis (Q3). At the same time, there are varying recognition rates between Member States, appealed decisions, and a rise in more complex cases since 2015 (Q4). A general effect of this ‘problem’ representation is the growing suspicion towards applicants seeking international protection, particularly from countries of lower recognition rate (Q5). Unless protection standards are harmonized, an increase in the return of applicants could be called into question (Q6).

År 2019 demonstrerade unga runtom i världen på grund av klimatkrisen. Finland var inget undantag, även här demonstrerade de unga. Trots att det inte var första gången de unga demonstrerat så blev året speciellt för de ungas aktivitet inom klimatrörelsen på grund av den uppmärksamheten de ungas demonstrationer fick av medier. Syftet med studien är att identifiera de ramar som finns i de utvalda finska medierna och belysa dessa ramar med exempel ur mediernas texter. Meningen med studien är att svara på frågan vilka ramar som tydligt träder fram i dessa medier då de behandlar de ungas miljödemonstationer. Syftet är att kunna definiera de viktigaste ramarna samt kunna namnge dem och svara på vilka värderingar som ligger bakom dem. Som material för studien används artiklar ur tre nationella finska tidningar, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat samt Iltalehti, som behandlar de ungas miljödemonstrationer. En orsak till valet av dessa tidningar är att de har uppmärksammat de ungas klimatdemonstrationer i flera olika artiklar, vilket skapar en möjlighet att studera ramarna närmar och ger möjligheten att använda många olika artiklar som exempel i analysen. Som metod för studien har använts ramanalys, med hjälp av vilken materialet analyserats. Genom ramanalysen har det varit möjligt att hitta och identifiera de ramar som funnits i materialet. Den teoretiska referensramen har byggt på demokratiteori. Referensramen har även inkluderat teorier om deltagandedemokrati samt sociala rörelser. Demokratiteorierna har använts för att analysera ramarna samt skapa förståelse kring de ungas deltagande i demokratin genom demonstrationer samt mediernas uppfattning om de unga som en del av demokratin. I avhandlingen analyseras materialet från de utvalda tidningarna samt ges exempel på ställen i artiklarna där ramarna framkommer. I analysen identifieras och presenteras tre olika ramar. De unga som experter (ram 1), de unga som offer (ram 2) och de ungas deltagande som en del av demokratin (ram 3). Ramarna analyseras genom att granska artiklarna och deras innehåll. Som stöd för analysen av materialet används teori kring ramanalys samt teori om deltagandedemokrati. I analysen argumenteras det för att dessa tre ramar är specifikt framträdande och det pekas på de olika sätten som ramarna träder fram i texterna. I slutsatsen av avhandlingen kan konstateras att dessa tre ramar framträder tydligt i de utvalda mediernas artiklar. Dessa tre ramar kan även konstateras hänga ihop med deltagardemokratiska värderingar och kan alla konstateras hänga ihop med en positiv syn på de ungas deltagande i klimatdebatten.

Ilmastokriisin torjuminen ja kestävä kehitys ovat nousseet viime vuosien aikana ilmastoaktivistien puheesta valtioiden, yritysmaailman ja yhteiskunnallisten toimijoiden tulevaisuusstrategioiden keskiöön. Keskustelussa nykyisen talousmallin kyvyttömyydestä luoda edellytyksiä hyvälle tulevaisuudelle esitetään ratkaisuksi usein kiertotaloutta. Kiertotalous on kestävä vaihtoehto lineaariselle talousmallille ja tärkeässä osassa yllä mainituissa suunnitelmissa. Samalla ympäristötietoisuus ja kiinnostus kestäviä ratkaisuja kohtaan ovat yleistyneet myös kansalaisten parissa. Tässä pro gradu -tutkielmassa kestävyysteemojen valtavirtaistumista tarkastellaan viestinnän näkökulmasta. Tutkielma perehtyy siihen, miten kiertotalousyritysten asiantuntijat kehystävät kiertotalouden viestintää ja mikä kiertotalouden viestinnän kehysten suhde on kestävän viestinnän teorioihin. Kiertotalouden viestintä on aiheena ajankohtainen, mutta niukasti tutkittu. Myös kestävän viestinnän teorian pohjalta tehtyjä empiirisiä tutkimuksia on vähän. Tutkielmassa on pyritty osaltaan täydentämään näitä puutteita. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu viestinnän ja markkinoinnin tutkimuksen kestävän viestinnän teorioiden pohjalta. Kestävä viestintä on tutkimuksen mukaan viestintää, jolla pyritään edistämään kestävää kehitystä ja luomaan yhteiskunnallista muutosta. Tärkeimpiä lähteitä ovat Leuphanan yliopiston ympäristö- ja kestävän viestinnän instituutin tutkijat sekä William Kilbourne ja Pierre McDonagh. Tutkimuksessa todetaan, että luonnon itseisarvoa korostava eli ekosentrinen kestävä viestintä haastaa länsimaissa hallitsevan yhteiskunnallisen paradigman, joka pyrkii jatkuvaan talouskasvuun luonnon kustannuksella. Tästä syystä kestävän viestinnän toteutumista pidetään epätodennäköisenä. Kestävän viestinnän teoria saa tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä parikseen kiertotalouden käsitteen, johon liittyy ajatus luonnonvarojen ja talouskasvun irtikytkennästä. Tutkimusaineisto koostuu kuuden suomalaisen kiertotalousyrityksen viestinnän parissa työskentelevän henkilön teemahaastatteluin toteutetuista haastatteluista. Yritykset valittiin yhtä lukuun ottamatta Sitran Kiertotalouden kiinnostavimmat -listauksesta ja ne edustavat erilaisia kiertotalouden liiketoimintamalleja. Teoriaohjaavassa aineiston kehysanalyysissa käytettiin Anna-Maija Puroilan puheen kehysanalyysia, jonka avulla puheesta tunnistettiin yhteisiä perspektiivejä ja kielellisiä kuvauksia. Aineiston analyysissa kiertotalousyritysten asiantuntijoiden puhe jakautui neljään kehykseen, jotka ovat muutoksen, vaikuttamisen, tasapainoilun ja ymmärrettäväksi tekemisen kehykset. Kehyksissä muodostuu kuva ajan hermolla toimivista kiertotalousyrityksistä, jotka haluavat tuottavan liiketoiminnan ohella olla luomassa kestävää muutosta. Tärkeä löydös oli kiertotalouden viestinnässä nähtävät haasteet, jotka liitettiin kuluttajille suunnattuun kiertotalouden ja kestävän kehityksen teemojen viestintään. Yhteiskunnallisten tahojen puolestaan koettiin olevan hyvin perillä kiertotalouden ja kestävän kehityksen aiheista ja niiden merkityksestä. Tutkielman tärkein anti on sen tarjoama uusi tieto sekä kiertotalouden viestintää että kestävää viestintää koskien. Analyysi osoittaa, että kun kestävää kehitystä tavoitellaan kiertotalouden keinoin, on haasteena hallitsevan yhteiskunnallisen paradigman sijaan ruohonjuuritaso: kansalaisten asenteet, ennakkoluulot ja tiedon puute. Tutkielman tulokset viittaavat näin ollen siihen, että kestävä kehitys on länsimaissa noussut talouskasvun vierelle osaksi paradigmaa ylläpitävien yhteiskunnallisten toimijoiden intressejä. Kestävän viestinnän teorian kannalta olennainen johtopäätös on se, että kiertotalous mahdollistaa kestävää kehitystä edistävän viestinnän tavalla, joka ei ole ollut kestävän viestinnän teorioiden näkökulmasta aiemmin mahdollista.

Toukokuussa 2022 Suomi haki jäsenyyttä Pohjois-Atlantin liitto Natossa. Tämä oli seurausta siitä, että aiemmin saman vuoden keväällä Venäjä oli hyökännyt aiempaa suuremmalla voimalla Ukrainaan. Ukrainan sodan aiheuttama muutos Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjassa oli nopea ja merkittävä. Suomi on perinteisesti vältellyt sotilaallista liittoutumista, varsinkin Natoon liittymistä, koska tämän on katsottu heikentävän liiaksi suhteita Venäjään. Nato-jäsenyyden kannattaminen on ollut suomalaisessa politiikassa arka aihe, jopa tabu. Silti valtaisa enemmistö kansanedustajista kannatti Natoon liittymistä. Tämä tutkielma selvittää, mikä kansanedustajia motivoi, kun he tekivät päätöstä Nato-jäsenyyden hakemisesta. Tutkielma pohjautuu Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen diskurssiteoriaan sekä Jacques Lacanin psykoanalyyttiseen teoriaan. Aineistona on eduskunnan täysistunnon pöytäkirja maanantailta 16.5.2022, jolloin eduskunnassa käytiin lähetekeskustelu valtioneuvoston Nato-jäsenyyttä puoltavasta selonteosta. Pöytäkirja käsittää 208 puheenvuoroa, joihin on sovellettu sekä Laclaun ja Mouffen diskurssinalyysia että Jason Glynosin ja David Howarthin logics approachia. Tutkielma osoittaa, että Natoon liittymistä kannattaneet kansanedustajat priorisoivat nopeita päätöksiä ja yksimielisyyttä yli puoluerajojen. Heidän toimintaansa motivoivat ideologiset fantasiat, joissa Venäjä näyttäytyy uhkana Suomen turvallisuudelle ja Nato tarjoaa pelastuksen. Nämä fantasiat perustuivat yhtäläisyyden ketjulle, jossa Suomi ja Ukraina samaistetaan maina, jotka molemmat ovat joutuneet Venäjän hyökkäyksen kohteeksi. Naton liittymistä vastustaneet kansanedustajat eivät puolestaan onnistuneet luomaan selkeää viholliskuvaa, eikä heistä siksi muodostunut yhtenäistä poliittista liikettä. Naton vastustajien ideologisissa fantasioissa sotilasliiton jäsenyys tekee Suomesta ydinsodan osapuolen, mikä johtaa tuhoon.

Rikoksiin, rikollisiin ja tuomioihin liittyvä keskustelu kuumentaa tunteita ja tuo toisinaan esiin argumentin niin sanotusta kansan oikeustajusta. Tällainen ”maalaisjärkeä” edustava oikeuskäsitys esiintyy rikoskeskustelun lisäksi myös poliitikkojen puheissa ja sen olemusta on pyritty selvittämään kriminologisin menetelmin. Tässä maisterintutkielmassa syvennytään kansan oikeustajuun tieteellisenä käsitteenä viestinnän tutkimuksen näkökulmasta. Tutkielman teoreettinen kehys muodostuu kansan oikeustajuun sekä verkkokeskusteluiden tunneilmaisuun ja moraalitunteisiin liittyvästä tutkimuskirjallisuudesta. Tutkimuskysymyksinä kysytään ensinnäkin, miten kansan oikeustaju rakentuu kielenkäytössä sekä toiseksi miten rikosaiheisessa nettikeskustelussa ilmennetään tunteita. Tutkimus on toteutettu analysoimalla kolmea eri oikeustapausta koskevien Helsingin Sanomien artikkeleiden kommentteja. 13 artikkelista muodostuvan aineiston laajuus oli 369 kommenttia. Tutkimuskirjallisuutta hyödyntävän aineistolähtöisen diskurssianalyysin pohjalta määrittyi viisi kansan oikeustajun diskurssia. Nämä ovat suomalaisen oikeuden, kannattavan rikollisuuden, pahuuden, retribuution ja ymmärryksen diskurssit. Jokaiseen diskurssiin liittyy kielellisiä erityispiirteitä ja kyseiselle diskurssille ominaisia tunneilmaisuja. Tutkielman perusteella kansan oikeustaju näyttäytyy moniulotteisena ilmiönä, joka on sidoksissa tunteisiin. Se rakentuu tapauskohtaisesti ja tulee näkyväksi erityisesti silloin, kun oikeustapaus herättää tunteita. Kansan oikeustajun diskursseissa korostuivat rangaistushaluiset kommentit ja annettujen tuomioiden kritiikki. Tyypillisimmin ilmaistut tunteet olivat turhautuminen, viha ja paheksunta rikollisia ja tuomioita kohtaan sekä myötätunto rikosten uhreille ja näiden omaisille. Kommenteissa kuitenkin esitettiin myös analyyttista pohdintaa ja pyrkimystä ymmärtää rikosten syitä ja seurauksia. Kansan oikeustajukeskustelu näyttäytyy kokonaisuutena, jossa määritellään yhteiskunnan arvoja, rakennetaan moraalisia hierarkioita ja pyritään toisinaan myös lisäämään ymmärrystä.