Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Kilpailukykysopimus ja työsuhteen ehtojen normikollisio

Show full item record

Title: Kilpailukykysopimus ja työsuhteen ehtojen normikollisio
Author(s): Honkanen, Paavo
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Law
Discipline: Labour law
Language: Finnish
Acceptance year: 2018
Abstract:
Tutkin työssäni työmarkkinakeskusjärjestöjen solmiman kilpailukykysopimuksen mukaisen työajanpidennyksen vaikutuksia yksittäisten työntekijöiden työsuhteiden ehtoihin. Esittelen lyhyesti työsuhteiden ehtolähteet ja niiden välisen etusijajärjestyksen sekä edullisemmuussäännön. Esityksestäni käy ilmi, että työoikeudelliset normit järjestäytyvät varsin kompleksisen ja polveilevan järjestyksen mukaisesti. Vaikka edullisemmuussääntö ei olekaan niin yksiselitteisesti sovellettavissa kuin kenties ensi katsannossa näyttää, näyttäytyy se kuitenkin vahvana pääsääntönä, josta poikkeamisen edellytykset työehtojen osalta jäävät epämääräisiksi. Kilpailukykysopimus oli Juha Sipilän hallituksen ajama hanke väitetyn Suomen työmarkkinoiden kilpailukykyongelman korjaamiseksi. Maamme hallitus painosti työmarkkinakeskusjärjestöt sopimaan työntekijöiden kannalta heikennyksistä työsuhteiden ehtoihin niin sanotun pakkolakipaketin takaisinvetämiseksi. Kilpailukykysopimuksella sovittiin muun muassa julkisen sektorin työntekijöiden lomarahojen leikkaamisesta 30 %:lla, työntekijän eläkevakuutusmaksun osan siirtämistä työnantajalta työntekijän vastattavaksi ja tutkielmani kannalta tärkeimpänä muutoksena kunkin työntekijän vuosittaisen työajan pidentämisestä 24 tunnilla ansiotasoa muuttamatta. Oli täysin poikkeuksellista sopia työmarkkinajärjestöjen kesken heikennyksiä työntekijöiden työehtoihin. Varsinaisena aiheenani tarkastelen kilpailukykysopimuksen työehtosopimussovellutusten pätevyyttä eri tilanteissa. Jos työaikaehdosta on nimenomaisesti sovittu työsopimuksella, työsopimuksen ehto näyttää työntekijälle edullisempana tulevan sovellettavaksi työehtosopimuskirjauksen sijaan. Vaihtoehdon tälle tulkinnalle luo työaikaehdon näkeminen luonteeltaan kollektiivisena ehtona individuaaliehdon sijaan, missä tilanteessa työehtosopimuksen kirjaukselle tulisi antaa etusija. Jos työsopimuksessa ei ole sovittu työajasta, tai siinä on vain viittaussäännös sovellettavan työehtosopimuksen työaikaehtoon, sovellettavan työehtosopimuksen mukainen työaika tulee lähtökohtaisesti sovellettavaksi. Työajan pidennyksen toteuttamisen kannalta ongelmallisimmiksi ryhmiksi tässä tilanteessa näyttävät muodostuvan paikalliset sopimukset yleissitovien työehtosopimusten alalla, koska työaikalaissa on mahdollistettu yksittäisten työntekijöiden irtisanoutumisoikeus tällaisista työaikajärjestelyistä sekä toisaalta työajan pidentäminen niissä tilanteissa, joissa säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa eikä työajan lyhennysvapaista luopumista käytetä työajan pidentämiseen. Ellei alalla ole sovellettavaa työehtosopimusta, työajan pidennys tulee sovellettavaksi vain, jos siitä sovitaan kunkin työntekijän kanssa erikseen tai jos työajan pidentämisen katsotaan kuuluvan työnantajan direktio-oikeuden piiriin. Yhteenvetona työsuhteen ehtojen normilähteiden keskinäinen järjestys on edelleen osittain epäselvä, ja kilpailukykysopimuksen mukainen työajan pidentäminen kollektiivisopimuksin niin poikkeuksellinen toimi, ettei työoikeuden normijärjestelmä ole nähdäkseni kovin hyvin soveltuva sen tehokkaaseen toimeenpanoon. Jos työoikeutta aletaan hahmottaa aiempaa kunkin työntekijän ja työnantajan välistä individuaalisuhdetta painottavaa tulkintaa enemmän työnantajaa ja työntekijöitä yhteisesti koskevana järjestelmänä, kollektiivisopiminen myös työsuhteen ehtojen heikennyksistä saanee aiempaa enemmän jalansijaa.


Files in this item

Files Size Format View
Honkanen pro gradu.pdf 627.5Kb PDF

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record