Tutkielmani käsittelee selviytymistä Cormac McCarthyn romaanissa Tie (2006) ja Yann Martelin romaanissa Piin elämä (2001). Tutkimukseni tavoitteena on osoittaa, että päähenkilöt selviytyvät koettelemuksistaan pitkälti tarkoituksen tunteen avulla. Tarkastelen tutkimuksessani myös päähenkilöiden hyödyntämiä tarkoituksen lähteitä.
Teoria-aineistonani toimivat pääasiassa Viktor Franklin, John Leachin ja Kenneth Pargamentin selviytymisstrategioihin keskittyvät psykologiset tutkimukset. Kyseisten tutkijoiden mukaan ihminen voi selviytyä vaikeistakin olosuhteista löytämällä elämästään ja kärsimyksistään merkityksen ja tarkoituksen. Keskeisiä tarkoituksen lähteitä ovat muun muassa uskonto ja hengellisyys, sosiaaliset suhteet, omien arvojen ja periaatteiden mukaan eläminen sekä erinäiset elämäntehtävät. Karuissa olosuhteissa selviytyjä voi myös käyttää mielikuvitustaan ja sävyttää kokemuksiaan fiktiolla merkityksellisyyden tunteen löytääkseen.
Niin Pii kuin McCarthyn romaanin nimetön miespäähenkilökin kärsivät muun muassa nälästä, yksinäisyydestä ja haastavista luonnonvoimista voimatta juuri vaikuttaa olosuhteisiinsa. He voivat kuitenkin vaikuttaa siihen, kuinka he tulkitsevat kokemuksiaan. Näitä tulkintoja ohjaa hahmojen tarkoituksen tarve. Molemmilla hahmoilla on seuranaan heistä riippuvainen kumppani, ja kumppanin suojelemisesta tuleekin heille tärkeä tarkoituksen lähde, samoin kuin kumppanuudesta itsestään. Myös hengellisyys on hahmoille keskeinen voimavara. Jumaluskon lisäksi hengellisyys ilmenee McCarthyn romaanissa uskona humaaniuteen. Tien miespäähenkilö kokee olemassaolonsa merkitykselliseksi elämällä arvojensa mukaisesti ja edustamalla hyvyyttä pahuuden riivaamassa maailmassa. Pii sen sijaan toimii usein moraalinsa vastaisesti, mutta rauhoittaa omaatuntoaan uskomusten ja mielikuvituksen avulla. Inhimillistämällä ympäristöään ja kohtaamiaan eläimiä Pii onnistuu luomaan illuusion elämää rikastuttavista sosiaalisista suhteista. Tiessä keskeiseen asemaan nousee myös miespäähenkilön suhde aikaan. Menneessä vellominen horjuttaa hänen elämänhaluaan, kun taas tulevaisuuden suunnittelu saa hänen kärsimyksensä tuntumaan merkityksellisemmiltä.
Vaikka McCarthyn ja Martelin teosten hahmot ovatkin fiktiivisiä, heidän kokemuksissaan ja reaktioissaan on havaittavissa paljon yhteneväisyyksiä Leachin, Franklin ja Pargamentin havaintojen kanssa. Ihmisellä on taipumus tarkastella elämäänsä tarinana, jossa tarkoituksella ja merkityksillä on keskeinen asema. Aineistoni perusteella tämä psykologinen taipumus heijastuu myös kirjoittamaamme fiktioon. Fiktiivisyydestään huolimatta selviytymistarinat voivat auttaa meitä tunnistamaan tarkoituksen lähteitä omissakin koettelemuksissamme.
