Oikeuden saatavuutta tarkasteleva tutkielmani käsittelee asianajajan palkkiota, joka on riippuvainen oikeudenkäynnin lopputuloksesta. Tarkemmin määriteltynä tarkastelussa ovat asianajajan tulospalkkioiden joukkoon luettava bonuspalkkio. Tutkielman ensimmäisessä osassa selvitetään, onko palkkio Suomessa voimassa olevan oikeuden mukaan sallittu palkkioperuste. Tämän osalta tutkielmassa tullaa johtopäätökseen, jonka mukaan bonuspalkkio sallittu. Sen etuna on parempi oikeuden saatavuus.
Tutkielman toisessa vaiheessa selvittään palkkion kykyä laskea taloudellista prosessikynnystä käytännössä. Koska tähän kynnykseen liittyy erottamattomana osana tieto oikeudenkäynnin kulujen lopullisesta jakautumisesta oikeudenkäynnin osapuolten kesken, tarkastellaan erityisesti palkkion suhtautumista täydenkorvauksen periaatteeseen.
Tutkielmassa selviää, että asianajajan palkkio voi olla samaan aikaan kohtuullinen suhteessa asiakkaaseen, mutta kohtuuton suhteessa hävinneeseen vastapuoleen. Näin ollen tutkielman puitteissa suoritettaan kaksi toisiaan lähellä olevaa, mutta erillistä kohtuullisuusarviota. Laskelmien kautta päädytään antamaan arvioituja raja-arvoja bonuksen suuruudelle, joita voidaan pitää kohtuullisina suhteessa asiakkaaseen. Tällöin tapauksen menestymisen todennäköisyys ratkaisee sen, missä suhteessa palkkion korotusosuuden tulee olla palkkion perusosaan nähden.
Asiakkaan oikeuden saatavuus paranee eniten, mikäli palkkio lukeutuu kokonaisuudessaan täyden korvauksen periaatteen mukaisiin kuluihin. Tästä perusteella bonuspalkkion tehokkaan toimivuuden edellytyksenä todetaan olevan sosiaalisen kulusäännön soveltaminen palkkioperustetta käyttäneen hyväksi. Oikeudenkäyntiä harkitsevalle asiakkaalle on ensiarvoisen tärkeää voida luottaa etukäteen siihen, että osapuolten asema tullaan huomioimaan myös täyden korvauksen periaatteen soveltamisessa. Tällä hetkellä vahvan vastapuolen velvollisuus korvata heikon osapuolen käyttämä bonuspalkkio ei ole tarpeeksi selvä, jotta bonuspalkkio parantaisi oikeuden saatavuutta tehokkaimmin.
