Browsing by study line "Ranskan kieli ja ranskankielinen kulttuuri"
Now showing items 1-20 of 40
-
(2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on vertailla suomalaisia ja quebeciläisiä kuolinilmoituksia. Tutkimuksen materiaalina käytetään neljässä sanomalehdessä ilmestyneitä kuolinilmoituksia. Aineisto koostuu 64 kuolinilmoituksesta. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että kuolinilmoitukset ovat kulttuurisidonnainen ja vakiintunut genre. Niillä on erityinen ulkoasu ja rakenne, josta ne on helppo tunnistaa. Tutkimuksessamme pyrimme määrittämään kuolinilmoituksien pakolliset sekä valinnaiset osat. Lisäksi tutkimme, minkälaisia kiertoilmaisuja ja koheesiokeinoja kuolinilmoituksissa käytetään. Tutkimuksemme on suurimmaksi osaksi kvalitatiivinen, sillä siinä vertaillaan kuolinilmoituksien eri osia. Näiden eri osien välillä vallitsee koheesio, jota sivuammekin tässä tutkimuksessa. Tutkimustulokset osoittivat, että pakollisia osia quebeciläisissä ja suomalaisissa kuolinilmoituksissa ovat otsikko, kuolinaika ja -paikka sekä kiitokset. Suomenkielisissä kuolinilmoituksissa välttämättömiä osia ovat lisäksi synnyin aika ja -paikka sekä mahdolliset omaiset/läheiset, jotka jäävät suremaan. Quebeciläisissä kuolinilmoituksissa keskeisenä osana on menehtyneen kuva, jota ei suomalaisissa kuolinilmoituksissa käytetä ollenkaan. Omaiset, niin kuolleet kuin elossa olevat, mainitaan nimeltä sekä mitä sukua he ovat vainajalle. Kiertoilmaisuja käytetään paljon kuolinilmoituksissa, koska ne sisältävät kuolemaan liittyviä sanoja, jotka usein koetaan vakavina. Etenkin kuolla-verbin eri synonyymit sekä lähtemiseen ja matkaan liittyvät metaforat ovat suosittuja suomalaisissa ja quebeciläisissä kuolinilmoituksissa. Kuolinilmoitusten yleinen rakenne eroaa tarkastelemiemme lehtien välillä. Québecissä kuva on sijoitettuna ilmoituksen alkuun, jota seuraa tiivis tekstikappale. Suomessa ilmoitus alkaa joko symbolilla tai menehtyneen hellittelynimellä kuten ”rakkaamme”. Suomalaiset kuolinilmoitukset ovat lyhyempiä ja selkeämpiä kuin quebeciläiset. Netissä julkaistavat kuolinilmoitukset lisääntyvät koko ajan, mikä mahdollistaa niiden sisällön ja ulkoasun personalisoinnin.
-
(2023)Ce mémoire de master étudie deux phénomènes de contact de langues, les emprunts linguistiques et l’alternance codique, dans les vidéos YouTube. L’objectif de cette étude est d’identifier les occurrences d’anglais dans le corpus, de les classifier et de les analyser. Nous examinons quelles sont les différences d’emprunts et d’alternance codique du point de vue quantitatif, quels types d’emprunts et d’alternance codique se trouvent dans le corpus étudié et comment la présence de l’anglais de manifeste dans les vidéos YouTube françaises et québécoises. Le corpus est constitué de vidéos YouTube de type vlog. Comme l’objectif de cette étude est de comparer l’utilisation de l’anglais dans les vidéos québécoises et françaises, des vidéos issues de ces deux pays ont été choisies. Le corpus inclut six créatrices de contenu, trois au Québec et trois en France. Par youtubeuse, nous avons sélectionné entre 34 et 48 minutes de vidéos, soit au total 4 heures, 9 minutes et 22 secondes de vidéo. L’étude combine l’analyse quantitative et l’analyse qualitative. Les emprunts sont rangés soit dans la catégorie d’emprunts établis, soit dans celle d’emprunts spontanés. Les alternances codiques sont classes en alternances extra-phrastiques, interphrastiques et intraphrastiques. L’étude se situe dans les domaines d’étude de la sociolinguistique et de la lexicologie. L’étude démontre qu’il y a plus d’énoncés en anglais dans les vidéos québécoises que dans les vidéos françaises. C’est le cas pour les emprunts et les alternances codiques. Sur un total de 1840 mots prononcés en anglais, 94,2 %, ou 1734 mots, viennent des vidéos québécoises. 5,8 %, ou 106 des mots prononcés en anglais, viennent des vidéos françaises. Nous avons trouvé 173 occurrences d’emprunts au total dans les vidéos québécoises, et 70 occurrences d’emprunts dans les vidéos françaises. L’analyse des alternances codiques montre qu’il y a plus d’alternance codique dans les vidéos québécoises du corpus étudié, comparé aux vidéos françaises. Nous avons pu identifier 1561 mots prononcés en alternance codique dans les vidéos québécoises, contre seulement 36 mots dans les vidéos françaises. L’étude montre que le contact de langues ne peut pas être évité. En examinant les vidéos issues de deux pays francophones, nous pouvons voir que les marques transcodiques sont observés dans le langage quotidien des youtubeuses québécoises et françaises, et que l’emprunt linguistique et l’alternance codique sont trouvés en abondance dans le corpus étudié. En tenant compte des dimensions sociolinguistiques du corpus examiné, l’étude montre que l’utilisation de l’anglais fonctionne comme une construction d’identité de youtubeur.euses et un signe d’appartenance au groupe social des jeunes.
-
(2020)Tämä tutkielma käsittelee kertojan henkilöhahmoa, kertojan äidin henkilöhahmoa sekä kertojan suhdetta äitiinsä Albert Camus’n teoksessa L’Étranger sekä Kamel Daoudin teoksessa Meursault, contre-enquête. Camus’n teos sijoittuu ”ranskalaiseen” Algeriaan, kun taas Daoudin teos kertoo itsenäisestä ja postkolonialistisesta Algeriasta. Camus’n teoksessa kertoja Meursault surmaa hetken mielijohteesta miehen, johon hän viittaa nimellä L’Arabe (”arabi”). Daoudin teoksen kertoja Haroun on kyseisen ”arabin” kuvitteellinen veli. Hän antaa kuolleelle veljelleen henkilöllisyyden ja ottaa kantaa Camus’n teoksen tapahtumiin. Daoudin teos on uudelleentulkinta Camus’n teoksesta. Tarkastelen edellä mainittujen kahden romaanin äitihahmojen välillä esiintyviä eroja ja salmankaltaisuuksia, kertojien hahmojen välillä esiintyviä eroja ja samankaltaisuuksia sekä äidin ja kertojan välistä suhdetta kummassakin romaanissa. Olen analysoinut henkilöhahmoja hyödyntäen Christine Montalbettin (2003) ja Philippe Hamonin (1977, 1998) tutkimuksia sekä Gérard Genetten (1982) intertekstuaalisuutta käsittelevää teoriaa. Tutkiessani kertojia olen lisäksi nojautunut Gérard Genetten (1972) kertojaa käsittelevään teoriaan. Olen tarkastellut kertojan ja äidin välistä suhdetta käyttäen apunani Tzvetan Todorovin (1966) henkilöhahmojen välisiä suhteita käsittelevää tutkimusta. Tutkimukseni osoitti, että äitien välillä sekä kertojien välillä on lukuisia merkitseviä samankaltaisuuksia, mutta myös eroja. Äideillä on samankaltaiset yhteiskunnalliset roolit sekä samankaltaiset nimet. Heillä kummallakin on allegorinen ulottuvuus ja monitulkintainen suhde poikiinsa. Heillä on kuitenkin myös erilaiset kulttuuritaustat ja erilaiset roolit poikiensa elämässä. Camus’n teoksen äiti on kuollut, kun taas Daoudin teoksen äiti on elossa. Kertojilla on samankaltaiset yhteiskunnalliset roolit ja heillä kummallakin on monitulkintainen suhde äiteihinsä. Kertojien elämät ja luonteet ovat samaan aikaan rinnakkaiset ja vastakohtaiset sekä heidän kulttuuritaustansa eroavat toisistaan. Tutkimuksessa selvisi myös, että kertojan ja äidin suhde on molemmissa teoksissa samaan aikaan rakastava ja ambivalentti. Camus’n teoksen äidillä on kaukaisempi rooli poikansa elämässä sekä Daoudin teoksessa kertojan ja äidin suhteeseen liittyy enemmän ristiriitaisia tunteita.
-
(2022)Tavoitteet ja teoriatausta. Tutkielmassa tarkastellaan verbin tapaluokkien ja sivulauseiden käyttöä kahdessa ranskan kielen oppimisen sovelluksessa RFI Savoirs ja Apprendre et Enseigner le français avec TV5MONDE. Lisäksi selvitetään, esiintyykö tietty verbin tapaluokka jollakin eurooppalaisen viitekehyksen kielitasolla yleisemmin kuin muilla kielitasoilla ja esiintyvätkö kaikki sivulausetyypit yhtä monipuolisesti kaikilla kielitasoilla. Tutkielman hypoteeseina on, että kielen A-tasoilla keskitytään pääasiassa relatiivi- ja kompletiivilauseisiin ja verbin tapaluokkien käyttö rajoittuu indikatiiviin. B- ja C-tasoilla verbien tapaluokkien ja sivulauseiden käyttö on taas monipuolisempaa. Aineisto ja menetelmät. Tutkimusaineisto koostuu RFI Savoirs ja Apprendre et Enseigner le français avec TV5MONDE-sovellusten A, B ja C-kielitasojen kuullun ymmärtämisen harjoitusten litteroinneista, joita on yhteensä 180. Tutkimuksessa on käytetty kvantitatiivista ja vertailevaa tutkimusmenetelmää. Tutkimuksen alussa sovelluksista ja niiden eri kielitasoihin kuuluvista tehtävistä on etsitty eri verbien tapaluokkiin kuuluvia aikamuotoja sekä sivulausetyyppejä ja jaettu ne omiin kategorioihin. Tämän jälkeen on laskettu samaan sovellukseen ja kielitasoon kuuluvien eri verbien tapaluokkien ja sivulauseiden määrät ja prosenttiosuudet kokonaismääristä. Tulokset ja johtopäätökset. Kaikki verbien tapaluokat ja sivulausetyypit esiintyvät molempien sovellusten kaikilla kielitasoilla. Käyttö pysyy samanlaisena tasosta toiseen, eikä eroja juurikaan näy. Verbien tapaluokista dominoivin on indikatiivi, toisena infinitiivi ja kolmantena partisiippi. Subjunktiivin, imperatiivin ja gerundin esiintyminen taas vaihtelee sovellusten eri kielitasojen välillä. Sivulauseista relatiivilause on käytetyin, kun taas epäsuora kysymyslause jää harvinaisemmaksi molemmissa sovelluksissa. Kompletiivi- ja konjunktiolauseiden (la subordonnée circonstancielle) käyttö taas vaihtelee sekä kielitasojen että sovellusten välillä.
-
(2021)Viinien ominaisuuksien kuvauksissa esiintyy runsaasti substantiiveja ja adjektiiveja. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää adjektiivin ja substantiivin käyttöä samppanjan arvosteluissa. Lisäksi tutkitaan, missä määrin samppanjan kuvauksessa esiintyvät substantiivit ja adjektiivit pohjautuvat alan vakiintuneisiin termeihin. Saatuja tuloksia verrataan viiniarvostelujen vastaaviin tuloksiin ja tarkastellaan, eroavatko tulokset toisistaan. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu yhtäältä katsauksesta viinisanaston historialliseen kehitykseen ja toisaalta sen nykypiirteiden tarkastelusta. Tämän jälkeen esitellään viinin maistamisen keskeiset osa-alueet: värin, tuoksun ja maun arvostelut. Nämä muodostavat myös työn keskeiset käsitteet. Teoreettisen osion päätteeksi tarkastelun kohteena on kyseisten aistihavaintojen sanallistaminen semanttisesta näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto koostuu 50 samppanjan arvostelusta ja 25 viinin arvostelusta. Samppanjan kuvaukset on poimittu Ranskan samppanjakomitean hyväksymien samppanjatalojen arvosteluista ja viinien arvostelut on kerätty ranskalaisesta viininarvosteluoppaasta. Aineisto on kerätty nettisivustoilta ja se koostuu erityyppisten samppanjoiden ja viinien arvioista. Tutkimusote on vertaileva ja sen menetelmänä on käytetty apuna määrällistä menetelmää. Kustakin samppanjan maistelun osiosta on laskettu substantiivien ja adjektiivien kokonaismäärät, prosentuaaliset osuudet ja keskimääräiset luvut. Selvitettäessä termistön vastaavuutta alan vakiintuneeseen sanastoon on pohjana käytetty ranskalaista viinisanakirjaa. Lopuksi lukuja on verrattu vastaaviin lukuihin viinin maistelun kohdalla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kokonaistasolla tarkasteltuna samppanjan ja viinin kuvaukset eivät juurikaan eroa toisistaan. Kummassakin tapauksessa substantiivien osuus on selkeästi suurempi kuin adjektiivien. Maistelun eri osioita tarkasteltaessa havaittiin, että värin kuvaus sisälsi kuitenkin enemmän adjektiiveja kuin substantiiveja kummankin viinityypin kohdalla. Tuoksun ja maun kuvaksissa todettiin, että samppanjan kohdalla käytettiin keskimääräisesti enemmän substantiiveja kuin viinin kohdalla. Ammattitermien osuus oli hieman alhaisempi samppanjan arvostelussa verrattuna viinin arvosteluun.
-
(2021)Tavoitteet ja teoriatausta. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten ranskan kielen suorien kysymyslauseiden muodostaminen ja käyttö opetetaan Escalier ja J’aime nimisissä oppikirjasarjoissa. Tutkimus pohjautuu nykypäivän kieliopillisiin näkemyksiin ranskan kysymyslauseista sekä nykypäivän kieltenopetuksen periaatteisiin, vuoden 2015 Lukion opetussuunnitelman perusteisiin (LOPS 2015) sekä Eurooppalaisen viitekehyksen kielitaitokuvaukseen (CEFR). Aineisto ja menetelmät. Tutkimus on vertaileva tutkimus, jonka tutkittavana aineistona toimii kaksi ranskan kielen oppikirjasarjaa, Escalier ja J’aime, joihin molempiin sisältyy neljä kirjaa. Kirjat ovat suunnattu lukiossa alkavan B3-kielen opiskeluun. Tutkimusmenetelmät ovat sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia.Tutkimuksen aluksi kirjoista on etsitty suorien kysymyslauseiden opetukseen liittyvät osiot, jotka on sitten kategorisoitu niissä käsiteltävien kysymystyyppien mukaisiin ryhmiin. Tämän jälkeen on laskettu erilaisia kysymyksiä käsittelevien osioiden lukumäärät ja prosenttiosuudet. Aineiston varsinainen analyysi koostuu sisällön tulkinnasta, jonka tarkoituksena on pohtia opetuksen suhdetta työn alussa esiteltyihin kieliopillisiin näkemyksiin sekä kieltenopetuksen periaatteisiin ja lukion opetussuunnitelmaan vertaillen sarjoja toisiinsa. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kummatkin sarjat käsittelevät samoja kysymyslauseita ja etenevät niiden opetuksessa samassa järjestyksessä aloittaen intonaatiokysymyksestä, jatkaen est-ce que -kysymyksellä ja käsitellen viimeisenä käänteisen kysymyksen. Kirjat kuitenkin nimeävät kysymykset eri tavoilla: J’aime sarjassa nimet korostavat kysymysten käyttötilanteita, kun taas Escalier-sarjassa korostetaan kysymysten rakennetta. Opetuksen sisältö on kuitenkin pääpiirteittäin samanlaista. Opetuksessa painotetaan eniten est-ce que -rakenteella muodostettua kysymystä. Säännöt kysymysten muodostamisesta ja käytöstä ovat yksinkertaistettuja, ja käänteistä kysymyslausetta käsitellään hyvin pintapuolisesti, mikä on toisaalta opetussuunnitelmassa määritetylle tavoitetaitotasolle sopivaa. Kummassakin kirjasarjassa on kysymysten opetukseen liittyen omat vahvuutensa: Escalier-sarjan kielioppisäännöt ovat erittäin selkeästi muotoiltuja, kun taas J’aime-sarjassa sääntöjä on täydennetty havainnollistavilla kuvituksilla sekä vertailuilla muihin kieliin.
-
(2022)Tutkielmassa tarkastellaan argumentointivirheitä ranskalaisen ekonomistin Olivier Demeulenaeren blogissa, joka käsittelee koronapandemiaa ja erityisesti koronarokotteita kriittiseen sävyyn. Korpukseksi valikoituivat julkaisut, joissa oli käytetty avainsanaa ”dictature vaccinale” eli ”rokotediktatuuri”. Teksteissä korostuu korona- ja rokoteskeptisyys, jota kirjoittaja(t) tuovat esiin monien eri argumentaatiokeinojen avulla. Kaikissa teksteissä kuitenkin ilmenee argumentointivirheitä, eli argumentteja, jotka näyttävät muodollisesti kelvollisilta, mutta ovat esimerkiksi sisällöltään virheellisiä. Laadullisen tutkimuksen tavoitteena on tutkia miten erityyppiset argumentointivirheet ilmenevät käytännössä ajankohtaiseen aiheeseen liittyvässä diskurssissa. Tutkielman teoriana toimii Ruth Amossyn "L’argumentation dans le discours" ja Irving M. Copin & Keith Burgess-Jacksonin "Informal Logic". Amossyn teoksessa tarkastellaan argumentaatiota diskurssissa alkaen Aristoteleen suostuttelun välineistä, eetoksesta, paatoksesta ja logoksesta. Myöhemmin Amossy viittaa Copi ja Burgess-Jacksonin teoksessa luokiteltuihin argumentointivirheisiin. Tämän luokittelun avulla lajittelimme löytämämme argumentaatiovirheet kolmeen kategoriaan sen perusteella, vetoavatko virheelliset väittämät luonteeseen ja uskottavuuteen (ethos), tunteisiin (pathos) vai järkeen (logos). Löysimme korpuksestamme melkein kaikista Copin ja Burgess-Jacksonin mainitsemista argumentointivirheistä vähintään yhden esimerkin. Niissä tapauksissa, joissa emme löytäneet sopivaa esimerkkiä, oli kyse joko siitä, että sellaista ei esiintynyt (esim. johdatteleva kysymys), tai siitä, että esimerkki ei ollut eksplisiittinen, vaan implisiittinen tekstin kokonaisuudessa (esim. kehäpäätelmä). Analyysin avulla saimme konkreettisia esimerkkejä siitä, miten lukijaan voi vedota silloinkin, kun väittämille ei ole perusteita. Monissa tapauksissa kirjoittaja kumoaa toisen mielipiteet hyökkäämällä vastustajaa kohtaan, eikä väite perustu itse sisältöön. Tällöin kirjoittaja itse heikentää omaa uskottavuuttaan. Hyvin usein kirjoittaja vetoaa lukijan tunteisiin, useimmiten herättämällä esimerkiksi vihan ja pelon tunteita, jotka hämärtävät loogista päättelykykyä. Järkeen tai logiikkaan liittyviä argumentointivirheitä löytyi myös, joskin nämä olivat vaikuttavimpia silloin, kun ne vetosivat samalla myös tunteisiin.
-
(2024)Tiivistelmä Tiedekunta: Faculté des sciences humaines Koulutusohjelma: Département des langues Opintosuunta: Langue et culture françaises Tekijä: Sirkku Parviainen Työn nimi: La comparaison de l’aspect idéologique des programmes d’enseignement respectifs de la France et de la Finlande Työn laji: Mémoire de master de langue française Kuukausi ja vuosi: 5/23 Sivumäärä: 41 Avainsanat: idéologie, politique, valeurs culturelles, programmes d'enseigement, compétences polyvalentes, France, Finlande, Stratégie Europe 2020, analyse de discours, analyse de contenu, rhétorique, représentations, théorie de Hosftede sur le multiculturalisme Ohjaaja tai ohjaajat: Mervi Helkkula Säilytyspaikka: Université de Helsinki Muita tietoja: Tiivistelmä: Dans cette étude nous comparons des aspects idéologiques des programmes d'enseignement respectifs de la France et de la Finlande. Nous y étudions en particulier les compétences polyvalentes. Comme objectif, nous souhaitons trouver des explications des différences culturelles entre les deux pays. Nous souhaitons approfondir la compréhension des cultures scolaires et des sociétés française et finlandaise en examinant les socles (des primaires) des deux pays. Cette étude s’inscrit dans l’approche de l´analyse de discours et de l’analyse de contenu. Les notions théoriques se situent dans la rhétorique. Il s'agit d'une étude de cas qualitative. Nous avons pu constater lors de l’examen des deux programmes d’enseignement que les points différents cruciaux demeurent : dans celui de la France dans l’appui fondamental sur les valeurs de la République c’est-à-dire : la liberté, l’égalité, la fraternité, la démocratie, la laïcité et la citoyenneté (selon la Constitution). Nous pouvons également apercevoir que la rhétorique concernant le développement du citoyen y est plutôt inspirée par la curiosité, l’observation (historique, géographique at artistique) et par le respect des choix individuels liés aux choix sociaux. Tandis que dans celui de la Finlande les aspirations globales – notamment celles du néo-libéralisme et des exigences du monde du travail (21st century skills) – sont plus présentes. Également, les thèmes du bien-être et de la sécurité scolaire sont plus explicites dans le programme finlandais. D´après la théorie de Hofstede sur le multiculturalisme, les deux cultures semblent plutôt être proches, selon les cinq dimensions : 1) la distance du pouvoir, 2) l’individualisme versus la communauté, 3) la masculinité versus la féminité, 4) l’omission de l´insécurité versus la tolérance de l´insécurité et 5) l’orientation du temps. Malgré les différences de la rhétorique dans les deux programmes d’enseignement, les deux cultures ne semblent pas être tant différentes, selon la théorie de Hofstede. La Stratégie Europe 2020 de l’Union Européenne contient les même valeurs et objectifs alignés avec les « 21 st century skills » et influence ainsi les contenus des deux programmes d'enseignement en les unifiant. Pour conclure, malgré les différences dans la rhétorique des programmes, les contenus des programmes semblent être plutôt semblables et ainsi ne peuvent pas donner d'explications des différences culturelles en soi.
-
(2021)Tutkielmassa tarkastellaan ranskalaisen keltaliivi-liikkeen käsittelyä vasemmistolaisessa L’Obs -lehdessä sekä oikeistolaisessa L’Express -lehdessä. Aihe valikoitui sen vuoksi, että se on ajankohtainen ja vasta vähän tutkittu. Tavoitteena on selvittää, millaisia asenteita artikkeleiden taustalta mahdollisesti löytyy, miten keltaliivi-liike artikkeleissa representoidaan, ja löytyykö lehtien väliltä mahdollisesti eroja. Tutkimusaineisto koostuu lehtiartikkeleista, joita on yhteensä 54. Tutkimuksen teoreettisena taustana toimii Catherine Kerbrat-Orecchionin teos L’énonciation : de la subjectivité dans le langage. Teoksessa Kerbrat-Orecchioni käsittelee kielen subjektiivisuutta, ja esittää työkaluja sen tunnistamiseksi. Tutkimuksessa käsitellään myös artikkeleita omana tekstilajinaan sekä kiinnitetään huomiota ironiaan, joka on usein käytetty tehokeino etenkin politiikkaa käsittelevissä artikkeleissa. Analyysiosuudessa artikkeleita käsitellään sanaluokan mukaan, keskittyen substantiiveihin, adjektiiveihin ja verbeihin. Tutkielman ensimmäinen hypoteesi on, että toimittajat suhtautuvat keltaliiviliikkeeseen kriittisesti sen saamasta laajasta tuesta huolimatta. Toinen hypoteesi on, että vasemmistolainen L’Obs käsittelee liikettä ymmärtäväisemmin kuin oikeistolainen L’Express, sillä liike on saanut alkunsa ranskalaisen yhteiskunnan epätasa arvosta ja tuloeroista. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että ensimmäinen hypoteesi käy toteen, sillä vaikka artikkeleiden joukossa on myös neutraaleja tekstejä, valtaosa artikkeleista suhtautuu liikkeeseen subjektiivisesti. Toisaalta lehtien eri poliittiset kannat eivät näytä vaikuttavan keltaliivien representaatioon huomattavalla tavalla. Toisen hypoteesin vastaisesti vasemmistolaislehti kritisoi keltaliivi-liikettä useasti jopa kriittisimmin sanankääntein. Molempien lehtien artikkeleissa keltaliivit esitetään syrjäytyneenä ja vähätuloisena kansanosana, joka taistelee eliittiä vastaan. Keskeisimmät kritiikin kohteet ovat mielenosoituksissa esiintynyt väkivalta sekä liikkeen epämääräisiksi jääneet tavoitteet.
-
(2021)Tavoitteet ja teoriatausta. Tämän tutkimuksen päätarkoituksena on tutkia suomalaisten ranskanopettajien musiikinkäyttöä opetuksessa. Tarkempia tutkimuskohteita ovat opettajien syyt musiikin käyttöön, tavat käyttää musiikkia opetuksessa, käytettävät musiikkigenret sekä kriteerit musiikin valitsemiseen. Teoriatausta koostuu musiikin hyödyistä opetuksessa, tehtävätyypeistä sekä musiikin valitsemiskriteereistä. Aineisto ja menetelmät. Tutkittavana aineistona toimii kysely, johon vastasi 103 suomalaista ranskanopettajaa. Tutkimusmenetelmät ovat sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia. Suurin osa vastauksista analysoidaan kvantitatiivisesti opettajien mielipiteiden suuntausten mittaamiseksi, mutta osaa vastauksista tutkitaan myös kvalitatiivisesti ja nostetaan esille poikkeumia sekä mielenkiintoisia tuloksia. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimus osoittaa, että tärkeimmät syyt musiikin käytölle ovat tunteelliset syyt, kuten oppilaiden tai opettajan mieltymys musiikkiin. Tuloksista käy myös ilmi, että kaikista suosituimmat käyttökohteet musiikille ranskanopetuksessa ovat sellaisia, jotka ovat yksinkertaisia ja joissa on oleellisena osana musiikin kuuntelu ja sen auditiivinen luonto. Tutkimuksessa selviää myös, että suosituimmat musiikkigenret ranskanopetuksessa ovat pop, chanson, lastenlaulut sekä pedagogiset laulut ja rap. Tärkeimmät kriteerit musiikin valintaan ovat loogisia, kuten musiikin saatavuus ja laulun selkeys.
-
(2021)Tavoitteet ja teoriatausta. Tutkielman päätarkoituksena on selvittää ja kuvata ranskan kielen imperfektin ja passé composén käytön opettamista kahdessa suomalaisessa ranskan oppikirjasarjassa. Lisäksi tutkitaan, miten passé simple -aikamuoto otetaan huomioon opetuksessa. Tutkimuksessa selvitetään, miten aikamuotojen käyttöerot selitetään kirjoissa, ja miten nämä selitykset näkyvät kirjojen harjoituksissa. Tutkimuksen teoriatausta koostuu kielitieteelliseen aspektiin, ranskan kielen aikamuotoihin, suomen kielen aspekti-ilmaisuun ja kieliopin opettamiseen liittyvästä kirjallisuudesta. Aineisto ja menetelmät. Tutkimuksen aineistona toimii Escalier- ja J’aime -oppikirjasarjoista valikoitu aineisto. Aineisto on poimittu neljästä oppikirjasta (J’aime 2 & 3 ja Escalier 2 & 3). Menetelmänä on laadullinen sisällönanalyysi. Aineisto on järjestetty aineistosta löytyvien sisältöjen mukaan kategorioihin teoriaohjaavasti, eli teoriakehys on vaikuttanut siihen, minkälaisiin sisältöihin on kiinnitetty huomiota. Järjestelty aineisto on analysoitu tulkitsemalla sisältöä teoriakehykseen verraten. Tulokset ja johtopäätökset. Oppikirjoissa käsitellään imperfektin ja passé composén käyttöä aspektin ilmaisun näkökulmasta. Kielioppiselityksissä käytetään jokapäiväistä kieltä ja vältellään kielitieteellistä termistöä. Aikamuotojen käyttöerojen kielioppiselityksissä korostuu ajatus imperfektistä olotilojen tai tapahtumien taustojen kuvaajana ja passé composésta yksittäisten tapahtumien kuvaajana, mutta muitakin selityksiä tarjotaan. Kielioppiselitysten mukaisia käyttötapoja harjoitellaan kirjojen tehtävissä. Käyttöeroja kuvataan enimmäkseen yksittäisten lauseiden tasolla, mutta jonkin verran harjoitellaan myös aikamuotojen käyttöä kerronnassa. Kirjoissa hyödynnetään myös eri kielten välistä vertailua aspektierojen opettamisessa, mutta tehtävien osalta vertailu jää vähäiseksi.
-
(2023)Cette étude examine l’usage des différentes formes de répétition dans la structuration des discours de vœux présidentiels de 1981 à 2022. L’objectif de la recherche est d’une part, de décrire et de classer les formes de répétition qui apparaissent dans les vœux présidentiels et permettent de les structurer. D’autre part, notre analyse permet de comparer les différents présidents français, de Mitterrand à Macron, dans leur usage de la répétition dans ces discours de Nouvel An. La comparaison est faite sur plusieurs plans. D’abord, nous avons comparé l’usage des formes de répétition selon l’orientation politique, autrement dit, est-il possible de discerner des différences entre les présidents de gauche et de droite ? et du centre ? Ensuite, nous avons comparé l’usage selon l’axe diachronique : l’usage des formes de répétition évolue-t-il au fil du temps ? La dernière comparaison que nous avons faite était entre le premier discours et le dernier discours du mandat d’un même président. Il est possible, par cette troisième comparaison, de voir si un président sortant ou récemment élu utilise plus ou moins la répétition comme un outil structurant de ses vœux. Les vœux présidentiels ont été choisis comme corpus parce qu’ils sont les seuls discours que chaque président a donnés dans un contexte similaire, ce qui les rend comparables. Pour repérer les instances de répétition, nous avons utilisé le logiciel « AntConc », qui relève les répétitions identiques. De plus, nous avons repéré et relevé manuellement les formes de répétition qui n’étaient pas totalement identiques. La théorie des formes de répétition analysées dans cette étude se base sur les ouvrages d’Emmanuelle Prak-Derrington ainsi que sur ceux d’Henry Suhamy et Patrick Bacry. L’étude est quantitative dans la mesure où nous comptabilisons les instances de répétition pour pouvoir comparer les différents présidents. Elle est qualitative dans la mesure où nous analysons et expliquons, à travers des exemples, les différentes formes de répétition que nous avons trouvées dans le corpus. Les résultats attestent qu’il n’y a pas de différence considérable dans l’usage des formes de répétition entre les présidents de différentes orientations politiques, ni selon l’époque donnée. Pourtant, nous pouvons constater que le premier discours du mandat est systématiquement plus structuré par la répétition que le dernier (l’exception étant les discours de Chirac). Dans le cadre de cette recherche, nous avons aussi proposé une sous-catégorie d’anaphores rhétoriques, les anaphores « cadratives ». Selon nous, certains schémas d’anaphores jouent le rôle de cadratifs, ce qui veut dire qu’ils encadrent des parties d’un texte plus vaste. Nous estimons que n’importe quel mot ou groupe de mots peut servir de cadratif quand il est répété sous forme d’anaphores au début d’un paragraphe et nous avons trouvé des instances de ce phénomène dans les vœux présidentiels.
-
(2021)Avhandlingen behandlar framställningen av osynliga karaktärer i två franska litterära verk, Guy de Maupassants novell Le Horla från år 1887 och Sylvie Germains kortroman Hors champ från 2009. Båda verken innehåller en osynlig karaktär, i Le Horla en bikaraktär och i Hors champ huvudpersonen själv. Le Horla är skriven i dagboksform och handlar om en man som gradvis får den allt mera obehagliga känslan av att vara förföljd av en osynlig varelse. Hors champ följer karaktären Aurélien Labas som under en veckas tid blir allt mer osynlig tills han till slut helt försvinner. I avhandlingen undersöks, genom en analys baserad på litterär teori, hur framställningen av de osynliga karaktärerna påverkas av skillnaden i narrativt perspektiv. Avhandlingens teoretiska ram utgår från forskningen av berättande och fokalisering. Här används teoretiska verk av Gérard Genette, Vincent Jouve och Jean-Michel Gouvard. Exempel från andra litterära verk bifogas även. Utgående från den litterära teorin analyseras Le Horla och Hors champ först skilt för sig. Centrala element i den litterära analysen är berättandets olika funktioner, berättarens identitet, och det narrativa perspektivet på händelserna i historien. I den senare delen av avhandlingen utvidgas analysen till en jämförelse av de två verken med utgångspunkt i två specifika tematiska ramverk. Det första temat är förekomsten av speglar och fotografier såsom verktyg som möjliggör varseblivning av det osynliga. Det andra temat handlar om hur litterär beskrivning av osynlighet används för att skapa en ångestfylld atmosfär i texterna. Trots att Le Horla och Hors champ, skrivna med ett tidsavstånd av mer än hundra år, skiljer sig relativt mycket från varandra, presenteras osynligheten såsom kvalitet i båda verken som något skrämmande och negativt. Båda texterna skildrar händelserna ur huvudpersonernas perspektiv och fokuserar starkt deras subjektiva upplevelser. Avhandlingen argumenterar för att dagboksformen i Le Horla skapar en atmosfär av distans och slutgiltighet i framställningen av händelserna. I Hors champ, däremot, möjliggör den heterodiegetiska berättaren att perspektivet i romanens sista paragrafer skiftas bort från Aurélien och på så sätt understryks hans försvinnande ur historiens värld. Författaren argumenterar för att spegeln, som är ett narrativt redskap i de båda verken, fungerar som ett objektivt verktyg som gör det möjligt att presentera verkligheten ur ett för huvudpersonerna utomstående perspektiv. I Le Horla fungerar spegeln som ett vetenskapligt instrument med hjälp av vilket man kan bevisa den osynliga varelsens existens. Därmed symboliserar spegeln i berättelsen möjligheten att eliminera tvivel och övervinna den osynliga varelsen. I Hors champ förekommer både speglar och fotografier i vilka huvudpersonen ser att han blir allt suddigare tills han helt och hållet försvinner. Dessa gör det möjligt för huvudpersonen att se sig själv ur ett närapå objektivt perspektiv, och därmed bekräfta att han verkligen håller på att försvinna, både från nuet och från det förflutna. Slutligen visar författaren i avhandlingen att det finns vissa likheter i hur den litterära beskrivningen i de båda verken fungerar i skapandet av en olycksbådande känsla. Däremot skiljer sig den tematiska helhetseffekten på grund av de olika narrativa synpunkterna. I Le Horla, där osynligheten ingår i den hotfulla och okända varelsens karakteristik, blir osynligheten något som är väldigt märkbart ur huvudpersonens perspektiv. Den ångestfyllda effekten skapas därför genom närvaron av osynlighet. I Hors champ, där huvudpersonen gradvis försvinner ur de andra karaktärernas medvetande, skapas den ångestfyllda effekten snarare av frånvaron av uppmärksamhet från de sekundära karaktärerna.
-
(2024)Cette étude examine la représentation discursive des soldats français déployés dans le Sahel dans l’opération Barkhane (2014–2022) de l’armée française. L’objectif de l’étude est d’identifier les rôles sémantiques donnés aux soldats et d’examiner l’image créée de leur agentivité. Le corpus de l’étude se compose de quinze articles informatifs publiés dans l’édition abonnée du quotidien Le Monde sur le site d’Internet lemonde.fr en 2015 et 2016. La structure profonde des propositions décrivant les événements présentés dans le corpus est examinée pour étudier l’agentivité des soldats. Les rôles sémantiques sont identifiés selon la grammaire des cas de Fillmore. De plus, les désignations indiquant la participation des soldats dans les événements aussi bien que les verbes et les noms indiquant les événements présentés sont catégorisés et étudiés par rapport aux cas sémantiques. Quatre types de désignation référant aux soldats et sept types d’expression indiquant l’événement sont identifiés. En outre, des cas sans désignation des soldats apparaissent. L’étude est, en premier lieu, qualitative mais des remarques quantitatives sont faites sur la fréquence des expressions étudiées. Des désignations référant aux soldats, celles indiquant des personnes séparées, un collectif ou un événement sont les plus fréquentes. Des expressions présentant les événements, les plus fréquentes sont celles indiquant un événement violent tel qu’un homicide. L’étude montre que les soldats sont donnés des cas sémantiques Agentif, Instrumental, Datif et Objectif dont les deux premiers sont des rôles d’agent et les deux derniers sont des rôles de patient. L’analyse montre un lien entre la présentation de l’agentivité des soldats et les expressions employées. Les désignations des soldats référant à une ou plusieurs personnes séparées sont employées surtout quand on présente les soldats comme patients d’un événement violent. Par contre, les soldats étant les agents d’un événement violent, on indique les soldats par des désignations référant à un collectif ou à un événement. En somme, comme personnes, ils sont présentés comme des instruments de la direction militaire de la France et des victimes du conflit. Dans le corpus étudié, à travers l’emploi des mots neutres et adéquats dans le contexte du conflit armé, les soldats sont présentés surtout comme des acteurs militaires. Cependant, l’étude montre que par des choix lexicaux et syntaxiques l’auteur peut influencer la perception que les lecteurs ont de l’agentivité des acteurs. L’étude est importante dans le sens où elle démontre le pouvoir du média journalistique dans la mis en scene de l’information sur des événements qui se passent loin du public et dans la mis en place le l’opinion publique sur ces événements.
-
(2020)Syventävien opintojen tutkielmassani tarkastelen erilaisia puheen esitystapoja ja niiden moninaisuutta kirjailija Jean Echenozin tavassa kirjoittaa. Tutkimuskohteenani ovat Echenozin "Un an" ja "Je m’en vais" -romaanit. Tavoitteenani on luoda yleiskuva échenozilaisesta diskurssista; toisin sanoen tutkin, miten Echenoz käyttää erilaisia puheen esitystapoja, luo vaihtelua niiden välille ja sitoo niitä narratiiviseen tekstiin. Tutkimus on samaan aikaan kielitieteellinen ja narratologinen. Teoriani pohjautuu pääosin Rosier’n sekä Maingueneaun kielitieteelliseen puheen esitystapojen lähestymistapaan. Rosier’n ja Maingueneaun avulla käyn läpi erilaisia puheen esitystapojen piirteitä, joita hyödynnän metodologisesti niin puheen esitystapojen löytämiseen tekstistä kuin näiden analysoimiseen. Narratologiselta pohjalta tukeudun suurimmalta osin Genetten teorioihin kertojan narratiivisesta etäisyydestä liittyen henkilöhahmojen puheen esitykseen. Käytän lisäksi Marnetten niin kielitieteellistä kuin narratologista näkökulmaa tukena edellisiin. Analyysi on jaettu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa pohdin puheen esitystapoja ja käyn läpi kaikki Echenozin käyttämät puheen esitystavat yksitellen. Pohdin myös fokalisaation ja kertojan etäisyyden vaikutusta puheen esitystapojen käyttöön. Toisessa osassa käyn läpi erilaisia liukumia, joita Echenoz hyödyntää siirtyäkseen esitystavasta toiseen ja sitoakseen puheen esitystä narratiiviseen tekstiin. Kolmannessa osassa keskityn analysoimaan typografisia keinoja sekä välimerkkejä puheen esityksen yhteydessä. Lopulta teen muutamia huomioita liittyen polyfoniaan, metalepsikseen sekä konditionaalin käyttöön. Analyysissä syvennän muutamia Salvanin tekemiä huomioita liittyen Echenozin puheen esitystapojen sekoittumiseen ja moninaisuuteen. Analyysin tuloksena totean, että échenozilainen diskurssi on monitulkintaista sekä vaihtelevaa. Henkilöhahmojen puheen esitykseen käytetään vaihtelevasti hyväksi kaikkia puheen esitystapoja, lukuun ottamatta suoran ja epäsuoran esityksen puhtaimpia muotoja. Puheen alkuperän merkintä on aika ajoin epäselvää, mikä vaikeuttaa niin puheen esitystapojen kuin puhujan sekä vastaanottajan identifioimista. Koska puheen esitystavat sekoittuvat välillä toisiinsa, on tekstissä läsnä vahva esitystapojen moninaisuus. Lisäksi Echenoz tukeutuu paljon erilaisten puheen esitystapojen yhdistelmiin, vahvistaen näin esitystapojen moninaisuutta. Liukumat esitystavasta toiseen sekä narratiivisesta tekstistä puheen esittämiseen vaihtelevat. Erityisesti narrativisoidun puheen (discours narrativisé) käyttö pehmentää siirtymiä. Toisaalta Echenoz luo tekstiin paljon katkoksia sijoittamalla vapaata suoraa esitystä epäsuoraan esitykseen, rikkoen puheen lineaarisuutta ja luoden näin ollen hierarkiaa puheen sisällä. Äkilliset siirtymät ovat yhteydessä kertojan kykyyn ja mahdollisuuteen hallita henkilöhahmojen puhetta. Typografisten keinojen käyttö tukee puheen esitystapojen identifioimista, vahvistaen aika ajoin katkoksia ja äkillisten siirtymien tehoa.
-
Le droit à la langue : Le point de vue des Corses sur la politique linguistique de la langue corse (2018)Tämä tutkielma käsittelee korsikan kieleen liittyvää kielipolitiikkaa kahdelta kannalta: ensinnäkin tarkoituksena on selvittää, mitä mieltä korsikalaiset ovat Ranskan valtiollisen tason kielipolitiikasta korsikan kieltä kohtaan. Tämän lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan Korsikan omaa kielipolitiikkaa suhteessa Ranskan valtioon. Keskeiset kysymykset liittyvät olennaisesti myös korsikalaisten kieli-identiteettiin sekä heidän kokemuksiinsa nykyisestä kielitilanteesta. Lopuksi tarkastellaan myös kielen rahoitusta. Korpuksena on neljä haastattelua sekä kaksi korsikan kielen kielipolitiikkaan ja sen rahoitukseen liittyvää dokumenttia. Haastateltavat ovat korsikalaisia poliitikkoja, yliopisto-opettajia tai he ovat muuten mukana Korsikan kielipolitiikassa. Dokumenteista ensimmäinen on vuoteen 2020 ulottuva sopimus Ranskan valtion ja Korsikan paikallishallinnon välillä toimeenpantavista kieleen liittyvistä tehtävistä ja niiden rahoituksesta. Toinen dokumentti on paikallishallinnon laatima kielipoliittinen toimintasuunnitelma vuosille 2015–2020. Tutkimuksen teoriatausta koostuu kielipolitiikan peruskäsitteistä muun muassa Chaudensonin, Boyer’n ja Calvet’n mukaan. Teoriaosuudessa käydään läpi tarkemmin myös Ranskan kielipolitiikan ominaispiirteitä sekä korsikan kielen ja paikallisen kielitilanteen kehitystä. Tutkimusmenetelmänä on haastattelu: puolet haastatteluista on tehty suoraan kirjallisina, loput on litteroitu sanatarkasti, jotta vastauksia voidaan verrata keskenään. Haastatteluista saatujen vastausten sisältöä analysoidaan myös suhteessa kahteen yllämainittuun dokumenttiin. Korsikan kieli näyttää olevan iso osa korsikalaisten identiteettiä, heillä on vahva halu käyttää kieltään ja sen koetaan olevan tärkeä osa kulttuuriperintöä. Haastattelut tukevat suurelta osin sitä käsitystä, jonka monet tutkijat, kuten esimerkiksi Arrighi, Blackwood, Quenot ja Noer, ovat esittäneet korsikan kielen tilanteesta ja asemasta yhteiskunnassa. Kielen tila ja status ovat parantuneet viime vuosikymmenten aikana ja sen käyttö ammatillisessa yhteydessä on lisääntynyt. Kieltä opetetaan kaikilla koulutusasteilla ja myös aikuiskoulutukseen on panostettu. Korsikalaisten huolena on kuitenkin, että Ranskan hallitus pitää korsikan kieltä ainoastaan koulukielenä, jonka kehitystä ei tarvitse tukea muulla tavoin. Korsikan kieli on vahvasti läsnä yhteiskunnassa, vaikka sen siirtyminen seuraavalle sukupolvelle perheensisäisesti onkin vähentynyt merkittävästi. Paikalliset ovatkin huolissaan kielen tulevaisuudesta ja sen mahdollisesta kuolemasta, mikäli valtio ja Korsikan paikallishallinto eivät saa sovittua riittävistä toimenpiteistä. Tällä hetkellä korsikan kielen valtionrahoitus on noin yhdeksän miljoonaa euroa vuodessa, ja Korsikan paikallishallinto rahoittaa sitä samalla summalla. Ranskan kansallisen tason kielipolitiikka saa kovaa kritiikkiä, ja hallitusta moititaan siitä, ettei se noudata erinäisiä kansainvälisiä vähemmistökieliä suojelevia sopimuksia. Vastaukset heijastavat esimerkiksi Sibillen esiintuomaa käsitystä Ranskasta ääritasavaltalaisena ja vallan keskittymisen maana, joka haluaa demokratian ja tasa-arvon nimissä rajoittaa monikulttuurisuutta ja -kielisyyttä sekä kääntyä sisäänpäin. Korsikalaiset haluaisivat muokata ranskalaisten yhteiskunnallista mentaliteettia avoimempaan suuntaan ja vaativatkin ranskan ja korsikan kielten tasa-arvoa, la co-officialité, eli että ne ovat juridisesti yhtä valideja kaikissa julkisissa tilanteissa. Tämä mahdollistaisi korsikalaisten mielestä kansalaisoikeuksien suojelun, korsikan kielen säilyttämisen ja sen positiivisen kehityksen. Näin ollen voidaan sanoa, että korsikalaiset ovat tyytymättömiä nykyiseen kielitilanteeseen ja heidän pääasialliset vaatimuksensa liittyvät korsikan kielen arvostuksen lisäämiseen ja sen takaamiseen, että he voivat käyttää sitä vapaasti nyt ja tulevaisuudessa, sekä yksityisissä että julkisissa tilanteissa.
-
(2018)Tämä tutkielma käsittelee keskiajan Pariisia Victor Hugon romaanissa Notre-Dame de Paris (1831). Tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälainen kuva Pariisista luodaan sekä kyseisen teoksen pää- että sivuhahmojen kautta. Teoreettisena taustana toimivat pääasiassa Michel de Certeaun käsitteet paikka ja tila, jotka yhdistetään kerronnassa henkilöhahmoihin liittyvään suoraan määrittelyyn ja epäsuoraan esittämiseen. Analyysi kohdistuu siis sekä kertojan antamiin suoriin määrittelyihin liittyen esimerkiksi hahmojen ulkonäköön, että hahmojen sanoihin ja tekoihin. Tässä tutkielmassa henkilöhahmojen funktio romaanissa nähdään kykynä muuttaa Pariisi liikkumattomasta, puhtaasti maantieteellisestä paikasta eläväksi tilaksi. Täten hahmot siis edustavat Pariisia ja luovat sen tunnelman. Tutkielmassa löydetään kolme keskiajan Pariisiin liittyvää ilmiötä, jotka tulevat ilmi teoksen henkilöiden kautta ja jotka määrittävät, minkälainen kuva Pariisista annetaan romaanissa. Ensimmäinen ilmiöistä on kaiken erikoisen kiehtovuus, joka ilmenee henkilöhahmojen tapana kiinnittää huomio hyvin nopeasti kaikkeen viihdyttävään ja kummalliseen positiivisessa tai negatiivisessa mielessä. Toinen ilmiö on niin sanottu kätkössä oleva Pariisi, joka syntyy teoksen hahmojen luoteenpiirteiden niistä puolista, jotka eivät ole heti romaanin aluksi näkyvillä tai jotka eivät näy juuri ollenkaan esimerkiksi muille kertomuksen henkilöille. Viimeinen ilmiö liittyy kuoleman ja väkivallan läsnäoloon romaanissa: kuolema ja väkivalta vaikuttavat jollakin tavalla kaikkien hahmojen elämään ja he itse osallistuvat väkivaltaisiin tekoihin. Suuri osa hahmoista myös kuolee. Näiden kolmen ilmiön nähdään muodostavan keskiajan Pariisin tunnelman Notre-Dame de Paris-romaanissa. Lisätutkimusta voitaisiin tehdä Pariisin representaatiosta koko Victor Hugon tuotannossa.
-
(2022)Tämä tutkielma käsittelee mediakasvatusta ja sen sisällyttämistä opetussuunnitelman kautta lukion ranskan kielen opetukseen. Tutkimuksen tavoite on selvittää, mitkä ovat yleisimmin hyödynnetyt mediat ranskan opetuksessa valitun oppikirjasarjan kautta ottaen huomioon mediakasvatuksessa korostuvat mediakäytön taidot. Hypoteesin mukaan valitut oppikirjat ottavat huomioon pääosin perinteisten medioiden muotoja uusien medioiden yleistymisen ja oppilaiden omien mediamaisemien laajuuksista huolimatta. Tutkimuksen teorialuvussa esitellään mediakasvatuksen perusteita ja luonteenpiirteitä mediataitojen näkökulmista. Onhan selvää, että eri medioiden arkipäiväinen kulutus on lisääntynyt merkittävästi kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla vuosituhannen alun sähköistymisen ja medioitumisen jälkeen. Nuorten mediakulutuksen räjähdysmäisen lisääntymisen seurauksena tämä ei kuitenkaan tarkoita, että nuoret olisivat riittävän valveutuneita median vaaroista. Arkipäivän oikeasuhteiset mediataidot ja niiden kehittäminen tulisikin ottaa huomioon kaikessa koulun toiminnassa, myös ranskan opetuksessa. Koululla onkin tärkeä rooli vastatessaan mediakasvatuksen mahdollistamisesta opetuksessa. Suomessa etenkin lukioasteen koulutus on käynyt läpi suuren murroksen 2000-luvun alusta alkaen, jolloin digiloikka ja mediakasvatuksen sisällytys opetukseen tulivat ajankohtaisiksi. Valeuutiset, vihapuhe, nettikiusaaminen ja kyberväkivalta ovat vain pieni osa verkostoituneen mediakulutuksen kääntöpuolia. 1960-luvun valtamedioiden aikaan, vähitellen kehittynyt mediakasvatus pyrkii vastaamaan juuri näihin mediakäytön vastakkainasetteluihin ja antamaan apuvälineitä tunnistamaan, suojautumaan ja ehkäisemään mediakäytön ja sisältöjen ongelmia vastaan kriittisestä näkökulmasta. Mediakasvatus myös ohjaa etsimään, tuottamaan, jakamaan sisältöä eri medioissa ottaen myös huomioon eri yleisöt ja jokaisen aseman median kuluttajana. Mediakasvatus ottaa huomioon sekä perinteisen median muodot, että uudet mediat, mutta myös etenkin alati yleistyvän kansalaisjournalismin. Tutkielman korpuksena hyödynnetään Otavan J’aime oppikirjasarjaa, joka tarjoaa monipuolisesti sekä sähköisiä, että painettuja materiaaleja ottaen siten huomioon niin perinteisen kuin myös uusmedian. Tutkimuksen kautta tuotettiin oppikirjojen aktiviteetteja ryhmitteleviä frekvenssitaulukoita, jotka helpottavat analyysiä. Tutkimusta varten oppikirjoista on myös poimittu esimerkkiaineistoa. Aktiviteetteja, joiden avulla havainnollistetaan mediakasvatuksen toteutumista ja huomioon ottamista käytännössä. Analyysissä mediakasvatusta tutkitaan siten kolmelta eri tasolta analysoiden aktiviteetteja määrällisestä ja laadullisesta näkökulmasta. Tutkimuksessa esitetty hypoteesi osoittautui todeksi. Lisäksi saimme selville, että mediakasvatuksen vähäinen huomioiminen ei johdu ainoastaan materiaalien riittämättömyydestä, vaan usein ranskan opettajien puutteellisesta koulutuksesta mediakasvatukseen ja sen kysymyksenasetteluihin liittyen. Vaikka oppikirjat tarjoavatkin laajasti eri media- ja tiedonhakuaktiviteetteja yleisimmät oppikirjoissa esillä olevat mediat ovat kuitenkin perinteisiä.
-
(2022)Cette recherche s’intéresse aux actes de langage utilisés dans des commentaires Facebook portant sur la chronique « Le sexe selon Maïa », une chronique du journal Le Monde. Notre premier objectif est de savoir quels types d’actes les internautes effectuent à travers la parole lorsqu’ils parlent de la sexualité, sans oublier la façon dont ils réalisent ces actes. Le second objectif, quant à lui, s’intéresse à la variation que ces actes de langage présentent en fonction du genre du locuteur (homme ou femme), ainsi qu’en fonction du sujet de discussion (la sexualité de l’homme, de la femme ou celle des deux genres). Le corpus est constitué de 125 commentaires Facebook qui appartiennent à deux champs de commentaires. Le premier commente la chronique « Le consentement masculin : on en parle (enfin) ? », celle-ci ayant été publiée le 14 juillet 2019. Le second est lié à la chronique « Le désir des femmes, entre flamme et flemme », celle-ci datant du 14 juin 2020. Seulement les commentaires portant sur la sexualité ont été inclus dans le corpus. En étudiant les actes de langage, notre intention est de comprendre la manière dont les internautes conçoivent la sexualité : le travail s’inscrit donc dans le cadre de l’analyse du discours. La théorie des actes de langage (Kerbrat-Orecchioni 2001 ; Searle 1979) forme la base théorique de notre recherche. De plus, nous avons recours à des notions voisines comme les actes de langage indirects (Kerbrat-Orecchioni 1986) et les termes subjectifs (Kerbrat-Orecchioni 1980), ainsi qu’aux apports de l’approche interactionniste de la théorie des actes de langage (Goffman 1967 ; Brown & Levinson 1987 ; Kerbrat-Orecchioni 2001). Les actes assertifs, comme les assertions et les contestations, sont le type d’acte de langage le plus fréquent dans le corpus. Ils sont suivis des actes expressifs et directifs. Ces premiers sont le plus souvent des reproches, tandis que ces derniers sont dominés par les questions. Typiquement, les assertifs et les directifs sont des actes de langage directs, tandis que les expressifs préfèrent l’actualisation en tant que sous-entendu d’un autre énoncé. Globalement, la majorité des actes de langage portent plusieurs valeurs pragmatiques ou s’actualisent aux côtés d’autres actes. La répartition des actes de langage est presque indépendante du locuteur et du sujet de discussion : même si le nombre d’expressifs augmente lorsque les hommes parlent de la sexualité des femmes et vice versa, cette augmentation demeure faible. En revanche, les femmes effectuent proportionnellement plus d’actes portant sur la sexualité des deux genres, ce qui pourrait indiquer que leur perception de la sexualité ne regarde pas le genre de la personne dont il est question. De plus, elles emploient plus d’actes hybrides ayant une double-valeur pragmatique : souvent, il s’agit d’une combinaison entre un assertif et un reproche. Ceci suggère que la vision des femmes de la sexualité est plus colorée émotionnellement et qu’elles ont plus tendance à adoucir leurs énoncés avec le langage implicite en comparaison avec les hommes. Concernant le lien entre les termes subjectifs et les actes de langage, nous avons observé que ces termes permettent d’effectuer plusieurs actes à la fois, comme l’acte d’argumenter et celui de reprocher. Pourtant, les internautes masculins et féminins n’en emploient pas de la même façon. Les hommes sont plus susceptibles de décrire la nature même des femmes en termes péjoratifs afin d’expliquer les comportements qu’ils jugent mauvais. Les femmes, au contraire, emploient des termes péjoratifs à des fins argumentatives puisqu’elles visent à disqualifier l’adversaire et ses propos avec ces termes.
-
(2019)Tutkielma käsittelee musliminaisten huiviin liittyviä asenteita Ranskassa. Tutkielman tavoitteena on löytää syitä sekä kielteisille että myönteisille asenteille. Tavoitteena on myös nostaa esiin musliminaisten omia ajatuksia vaatetuksestaan, sillä näitä harvemmin kuulee julkisessa diskurssissa. Tutkielmassa tarkastellaan ensinnäkin, minkälaisista aiheista väitellään, kun kyse on musliminaisten käyttämästä huivista. Toiseksi selvitetään, millä tavalla ihmiset asennoituvat huiviin. Tutkielmassa annetaan myös erityishuomio musliminaisten kommenteille. Lopuksi analysoidaan, miten näitä esitettyjä mielipiteitä perustellaan. Tutkimuskysymyksiin vastataan diskurssianalyysin avulla. Tutkielmassa huomioidaan aineiston konteksti (minkälaisella alustalla kommentit on tuotettu sekä yhteiskunnallinen tilanne Ranskassa) ja teoreettisena lähtökohtana hyödynnetään kielitieteen teoriaa asennoitumisesta subjektiivisuuden ilmausten avulla sekä argumentaatioteorioita. Tutkimusaineistona on 236 kommenttia, jotka on kirjoitettu ranskalaisen urheiluvälinevalmistajan Décathlonin Facebook-sivulle. Helmikuussa 2019 Décathlon ilmoitti alkavansa myydä musliminaisille suunnattua urheiluhuivia, mutta ilmoitti päivää myöhemmin Facebook-sivullaan peruuttavansa aikeensa. Tämän ilmoituksen alle kirjoitetut huiviin liittyvät kommentit ovat tämän tutkimuksen aineistona. Aineisto luokiteltiin ensin sisällönanalyysin menetelmin kategorioihin sen mukaan, minkälaisista aiheista kommenteissa puhuttiin. Tämän jälkeen aineistosta tutkittiin kielitieteellisen diskurssianalyysin avulla, millä tavalla aineistossa kommentoineet Facebook-käyttäjät asennoituivat huiviin kommenteissaan. Tutkimuksessa havaittiin, että käyttäjät väittelivät monista aiheista. Suurimmaksi osaksi kommentit kuitenkin liittyivät Ranskan tasavallan arvoihin ja periaatteisiin sekä siihen, mitä huivi edustaa ja miksi huivia käytetään. Käyttäjät asennoituivat kommenteissaan eri tavoin, joko kielteisesti, myönteisesti tai neutraalisti. Musliminaiset asennoituivat huivin käyttöön ja sen kaupallistamiseen myönteisesti ja he pyrkivät kommenteissaan luomaan vastadiskursseja heitä vastustaville diskursseille. Näkemyksiä perusteltiin eri tavoin, mutta yleisimpinä argumentteina käytettiin Ranskan arvoja ja periaatteita, etenkin vapautta ja laïcité-periaatetta (valtion tunnustuksettomuus). Tärkeä tutkimustulos oli, että eri tavoin huiviin asennoituvat käyttivät samoja perusteluja argumenteilleen. Tutkimus osoittaa, että syitä huiviin liittyville negatiivisille asenteille Ranskassa on monia: huivi nähdään ulkomaalaisena, Ranskan arvoja ja periaatteita vastustavana käytäntönä, joka rajoittaa naisten vapautta ja on uhka Ranskalle tai ranskalaisille naisille. Tutkimus osoittaa kuitenkin myös, että monet eivät näe huivin käyttöä ongelmallisena. Tutkimuksessa havaittiin, että musliminaiset nähdään usein alistettuina uhreina, jotka tulisi pelastaa huivin kaltaisilta käytänteiltä. Tutkimuksen perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että monet ranskalaiset musliminaiset käyttävät huivia vapaasta tahdostaan eivätkä koe sen olevan vastoin Ranskan arvoja. Eräs tärkeä johtopäätös onkin, että tietyt ranskalaiset arvot ja periaatteet ymmärretään eri tavoin. Esimerkiksi laïcité-periaatteen katsotaan yhtäältä takaavan oikeuden käyttää huivia ja toisaalta rajoittavan oikeutta käyttää uskonnollisia symboleja julkisissa paikoissa.
Now showing items 1-20 of 40