Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by department "Avdelningen för livsmedelshygien och miljöhälsa"

Sort by: Order: Results:

  • Jokinen, Hanne (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)
    Tuotantoeläinten hyvinvointi kiinnostaa kuluttajia koko ajan enemmän ympäri maailmaa. Vuoden 2015 lopussa eläinoikeusjärjestön salaa kuvaamat ja julkisuuteen vuotamat videot eri teurastamoilta osoittavat, että eläinten kohtelussa teurastamoilla on parantamisen varaa myös Suomessa. Uudet asiat tyypillisesti pelottavat eläimiä, erityisesti silloin, kun niille ei anneta aikaa tottua tilanteeseen. Eläinten teuraskuljetuksiin ja teurastamolla olemiseen liittyy tämän vuoksi runsaasti niitä stressaavia tekijöitä. Pelokas eläin on vaikea käsitellä – se saattaa ryntäillä holtittomasti tai kieltäytyä kokonaan liikkumasta – mikä johtaa henkilökunnan runsaaseen voimankäyttöön tilanteen hallitsemiseksi ja aikatauluissa pysymiseksi. Teurastamoympäristössä eläinten hyvinvointiongelman takana on tyypillisesti kaksi perustavanlaatuista puutetta. Toisaalta eläintilojen, lastauslaitureiden tai kuljetusautojen suunnittelussa ei tavallisesti ole huomioitu riittävästi, miten eläimet havainnoivat ympäristöään, millaiset tekijät kiinnittävät niiden huomion ja mitä siitä seuraa. Ympäristön häiriötekijöiden runsas määrä johtaa eläinten pysähtelyyn, liikkumishaluttomuuteen ja muuhun vaikeaan käsiteltävyyteen. Toisaalta eläimiä käsitteleviä henkilöitä ei ole koulutettu tarkkailemaan ja ymmärtämään eläinten käyttäytymistä tai hyödyntämään niillä luonnostaan olevia käyttäytymismalleja rauhallisella ja järkevällä tavalla. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää, mitä tällä hetkellä tiedetään eläinten luonnollisen käyttäytymisen huomioimisesta niiden käsittelyssä sekä eläintilojen suunnittelussa. Painopiste oli erityisesti teurastamoympäristöissä, mutta joiltakin osin hyödynnettiin tietoa myös muista sellaisista eläintiloista ja käsittely-ympäristöistä, joissa eläinten eläimet joutuvat epämiellyttäviksi kokemiensa hoitotoimenpiteiden kohteeksi. Tällaisia ovat esimerkiksi lampaiden keritseminen tai lähes puolivillien ja jo ihmisten läheisyyttä kaihtavien nautojen rokotukset, punnitukset ja lääkinnät. Eläinten liikuttamisessa tulisi hyödyntää ensisijaisesti niiden pakoaluetta eli luontaista tarvetta säilyttää tietty etäisyys uhkaksi kokemaansa asiaan, kuten vieraaseen ihmiseen. Pakoalueen rajan tuntumassa pysyttelevä ihminen saa eläimen liikkumaan, mutta rauhallisesti ja kiihtymättä, kunhan se ei näe liikkumista estäviä tekijöitä tiellään. Tuotantoeläimet ovat erityisen herkkiä visuaalisille signaaleille sekä äkillisille äänille. Kulkureittien muuttaminen sellaiseksi, etteivät eläimet näe äkillisiä liikkeitä ympärillään tai odottavia ihmisiä edessään tai joudu kulkemaan muuttuvien lattiapintojen tai selkeiden saumojen yli vähentävät eläinten pysähtelyä ja vastaanhangoittelua. Useimpien eläinten käsittely on helpointa pieninä, 4–5 eläimen ryhminä, jolloin ne saavat tukea toisistaan, mutta eivät pääse pakkautumaan hankalasti hajotettaviksi tiiviiksi laumoiksi. Siipikarjan ja porojen ihmiskontaktien määrä ja pituus tulee pyrkiä minimoimaan. Sujuva eläintenkäsittely teurastamoympäristössä on monen pienen osatekijän muodostama kokonaisuus. Merkittäviä parannuksia voidaan kuitenkin hyvin usein saada aikaan jo henkilökunnan koulutuksella sekä pahimpien häiriötekijöiden poistamisella sekä eläinten hyvinvoinnin vaarantumisesta kertovien tapahtumien jatkuvalla seurannalla.
  • Mäkinen, Malin (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)
    Arbetet med att utreda livsmedels- och vattenburna utbrott är viktigt ur folkhälsosynpunkt. En allt mer industrialiserad livsmedelsproduktion med stora produktionsmängder och en global marknad kan ställa utbrottsutredningsarbetet inför nya utmaningar, och en kontinuerlig utveckling av systemen för utredning behövs för att möta verklighetens krav. Samhällsstrukturen och systemen för utbrottsutredning i Sverige och Finland liknar varandra på många sätt, men har vissa skillnader som gör att en jämförelse mellan dem kan generera intressant information som kan användas vid utvecklandet av båda ländernas system. Den här undersökningens målsättning är att hitta styrkor och svagheter i det svenska systemet för utredning av livsmedels- och vattenburna utbrott, dels genom att undersöka verksamheten på gräsrotsnivå, och dels genom att göra en jämförelse med det finländska systemet som undersökts i en liknande studie under 2015. Studien genomfördes i ett samarbete mellan Helsingfors universitet och det svenska Livsmedelsverket genom att skicka ut en frågeenkät till alla de kommunala myndigheter som arbetar med utbrottsutredning i Sverige, som till största möjliga mån innehöll motsvarande frågor som ställts till de kommunala myndigheterna i Finland ett knappt år tidigare. Materialet från undersökningen bearbetades och analyserades med hjälp av programmen Microsoft Excel 2010 och IBM SPSS Statistics 23. Enkäten besvarades med 151 godkända svar, och en svarsprocent på 59,9 %. Bland de svarande myndigheterna fanns representanter från alla Sveriges län. De viktigaste resultaten som steg fram angående det svenska utbrottsutredningsarbetet var att det till stor del sköts av enskilda personer i små enheter, att de största styrkorna sågs vara gott samarbete och förekomsten av rutiner, att det fanns ett behov av mera övning på arbetet och större tydlighet och ansvarsfördelning, samt att det sågs vissa problem i samband med patientprovtagning och rapportering av utbrott till Livsmedelsverket. Vid en jämförelse med det finländska systemet verkade det som att större enheter med bestämda utredningsgrupper och det elektroniska rapporteringssystemet för matförgiftningar som används i landet hade vissa fördelar. På basen av den här studien ser det ut som att en övergång mot större enheter och organisationer kring utredningsarbetet kunde vara fördelaktigt för upprätthållandet av en tillräcklig beredskap, och den erhållna informationen kan utnyttjas i utvecklandet av det svenska utbrottsutredningsarbetet.
  • Mäkelä, Anu (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)
    Viime vuosina Yersinia enterocolitican bioserotyypin 2/O:9 esiintyminen on lisääntynyt Euroopassa. Bioserotyyppi 4/O:3 on pitkään ollut yleisin ihmisten yersinioosia aiheuttava kanta, mutta myös bioserotyypin 2/O:9 on todettu olevan patogeeninen ihmisille. Bioserotyypin kantoja on eristetty sioista, lampaista ja naudoista, mutta ne eivät pääosin aiheuta tautia eläimillä. Suomessa tätä bioserotyyppiä on erittäin harvoin eristetty eläimistä. Y. enterocolitican tunnistus on pitkään tapahtunut pääosin bio- ja serotyypityksen avulla. Näiden menetelmien heikkous on kuitenkin herkkyys ympäristön vaikutuksille. Multilocus sequence typing (MLST) – menetelmän avulla bakteereita voidaan tunnistaa sekvensoimalla bakteerin ylläpitogeenejä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia eri lähteistä peräisin olevia Y. enterocolitica - kantoja MLST-menetelmällä, joka perustuu seitsemään ylläpitogeeniin (Hall ym. 2015), ja tämän avulla vertailla suomalaisten ja eurooppalaisten kantojen eroavaisuuksia. Lisäksi tavoitteena oli pystyttää toimiva seitsemään ylläpitogeeniin perustuva Yersinia MLST-menetelmä Elintarvikehygienian- ja ympäristöterveyden osastolle. Yhteensä tutkittiin 10 Y. enterocolitica –kantaa, joiden oletettiin alustavien bioserotyypitystulosten perusteella kuuluvan biotyppiin 2 ja serotyyppiin O:9. Suomalaiset kannat oli eristetty lampaiden (4/10), myyrän (1/10) ja ihmisen ulosteesta (1/10). Suomalaisia kantoja verrattiin Sveitsissä ja Saksassa eristettyihin kantoihin, jotka oli eristetty sian nielurisasta (1/10), villisian nielurisasta (1/10) ja ihmisen ulosteesta (2/10). Kantojen puhtaus varmistettiin veri- ja selektiivilevyllä, ja tyypitettiin kaupallisella testillä sekä bio- ja serotyypitysmenetelmillä. MLST-menetelmää varten tutkittavien kantojen DNA eristettiin kaupallisella menetelmällä ja lisäksi DNA:n laatu ja määrä optimoitiin. Kannoista monistettiin MLST-karakterisointia varten PCR:n avulla seitsemän ylläpitogeeniä (aarf, dfp, galR, glnS, hemA, rfaE ja speA). Ennen tutkimusta, PCR-ajo optimoitiin kaikille geeneille. Saadut PCR-tuoteet sekvensoitiin ja sekvenssejä vertailtiin Yersinia MLST-tietokantaan sekä aiempiin tutkittuihin sekvenssityyppeihin. Kaikkien suomalaisista lampaista eristettyjen kantojen MLST-sekvenssityypit muistuttivat toisiaan. Yksi ulkomaalaisista kannoista osoittautui tyypityksessä bioserotyypiksi 1A/O:5, joka näkyi myös poikkeavana MLST-sekvenssityyppinä. Suomalaisesta myyrästä eristetty kanta muistutti profiililtaan lampaista eristettyjen kantojen MLST-tyyppejä. Pääosin kaikki yhdeksän bioserotyypin 2/O:9 kantaa muistuttivat huomattavasti toisiaan. Eroavaisuudet olivat pääosin ihmisistä eristettyjen kantojen välillä. Myös MLST-profiilit vastasivat tietokannan O:9 -serotyypin kantoja. Seitsemästä tutkitusta geeneistä geenin rfaE osalta emme saaneet luotettavia tuloksia. Geenin galR kohdalla saimme laadukasta sekvenssiä vain yhteen suuntaan sekvensoidessa. Muiden geenien kohdalla MLSTmenetelmän pystyttäminen onnistui odotetusti. Suomesta eläimistä eristettyjen kantojen profiilit olivat hyvin samankaltaisia, viitaten niiden olevan läheistä alkuperää. Tämä on tärkeä tekijä selvitettäessä bioserotyypin leviämisreittejä Suomessa. Villieläinten on epäilty olevan bioserotyypin 2/O:9 reservuaari. Tutkimuksemme lampaiden, villisian ja myyrän samankaltaiset MLST-profiilit tukevat tätä hypoteesia edelleen. Tuloksia arvioitaessa tulee myös huomioida MLST-menetelmän mahdollinen heikko kyky erottaa geneettisesti läheisiä kantoja.