Browsing by department "Hammaslääketieteen laitos"

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kuumetta vastaavan elinviljelylämpötilan vaikutusta hiiren poskihampaiden kiilteen kehittymiseen. Tutkimus tehtiin in vitro ja siinä käytettiin E18- hiiriä, joiden hampaita kasvatettiin 'kuumeessa' (39 °C) kolmannesta kasvatuspäivästä lähtien, osaa viisi ja osaa kolme päivää. Kontrollihampaita kasvatettiin 37 °C:ssa. Hampaita kasvatettiin yhteensä 11 päivää ja lopuksi ne kuvattiin. Stereomikroskooppikuvista mitattiin kiilteen korkeus ja kruunun korkeus ja laskettiin näiden suhde. Hampaat demineralisoitiin, valettiin parafiiniin, leikattiin leikkeiksi ja värjättiin HE-värjäyksellä. Leikkeistä mitattiin kiilteen paksuus ja kiilteen ja dentiinin yhteispaksuus ja laskettiin näiden suhde. Arvoja verrattiin kasvatusryhmien kesken. Tulokset analysoitiin Mann-Whitney-testillä. Kiilteen paksuus suhteessa kiilteen ja dentiinin yhteispaksuuteen oli pienempi 'kuumehampaissa'. Viisi tai kolme päivää 'kuumeessa' kasvatettujen hampaiden välillä ei ollut juurikaan eroja. Kiilteen korkeus suhteessa kruunun korkeuteen oli pienempi 'kuumehampaissa' kuin kontrollihampaissa. Korkea lämpötila ei muutoin näyttänyt vaikuttavan hampaiden kehitykseen. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että kasvatuslämpötilan nosto kuumeen tasolle aiheuttaa hiiren molaarihampaan kiilteen kehityksen häiriintymistä. Tulos tukee kliinisiä havaintoja, joiden mukaan korkea kuume lapsella voi aiheuttaa kiilteen kehityshäiriöitä.

Tutkielmaan kuuluu kaksi osaa: opetusvideon tekeminen nuoren hampaiden hoidosta ja tutkimus, jossa selvitettiin, minkälaisia asenteita ja tietoja kuudesluokkalaisilla on hammasterveydestä ja miten he käytännössä huolehtivat hampaistaan. Näkyykö tietotaito nuoren hampaidenhoidossa? Työssä selvitettiin myös, mitä nuoret pitävät Terve suu on cool – opetusvideosta. Videossa kerrotaan hammasterveysfaktoja ja kannustetaan nuoria pitämään huolta hampaistaan. Tutkimuksesta selvisi, että nuorilla on hyvä asenne hampaiden hoitoon ja hammaslääkärissä käyntiin. Hampaiden pesun suositus 2 x 2 min on nuorilla hyvin tiedossa, mutta happohyökkäys ymmärretään huonosti ja kariogeenisinä ruoka-aineina pidetään lähinnä vain herkkuja. Ksylitolituotteiden käyttö on alle puolella suositusten mukaista. Tutkimuksessa kävi ilmi, että melkein jokaisella tytöllä oli negatiivista sanottavaa hampaistaan, pojista alle puolella. Harva on kuitenkaan kuullut negatiivista kommentointia hampaistaan. Opetusvideo sai hyvän vastaanoton ja nuoret pitivät sitä hyödyllisenä. He suosittelisivat sitä sisaruksilleen ja kavereilleen.

Kartiokeilatietokonetomografiakuvaus (KKTT-kuvaus) on hammaslääketieteelliseen käyttöön kehitetty kolmiulotteinen kuvausmenetelmä. KKTT-kuvausta käytetään lapsilla ja nuorilla eniten oikomishoidossa, varsinkin puhkeamattomien hampaiden paikallistamiseen. Nuorten potilaiden kohdalla röntgentutkimusten oikeutus ja optimointi ovat tärkeitä, sillä säteilystä aiheutuva riski on sitä suurempi, mitä nuorempi kuvattava henkilö on. Tutkielmassa perehdyttiin Helsingin yliopiston hammaslääketieteenlaitoksella kuvattujen alle 17-vuotiaiden lasten ja nuorten KKTT-tutkimusten kuvausindikaatioihin, tutkimuksesta aiheutuneisiin säteilyannoksiin, kuvausten optimointiin sekä lähettävän hammaslääkärin koulutustaustaan. Saatuja tuloksia verrattiin SEDENTEXCT-suosituksiin. Tutkimuksessa todettiin, että kuvausindikaatiot olivat oikeutettuja ja SEDENTEXCT-suositusten mukaiset. KKTT-tutkimusten kuvausparametreista varsinkin kuva-alueen ja virran muutoksissa ajan suhteen tapahtui kuvausparametrien optimointia, sillä viimeisten KKTT-kuvausten laskennallinen säteilyannos on merkittävästi pienempi kuin ensimmäisten. Johtopäätös oli, että käyttämällä pienintä mahdollista kuva-aluetta sekä diagnostisesti riittävän kuvanlaadun takaavia kuvausparametreja, voidaan lasten ja nuorten saamaa säteilyannosta pienentää moninkertaisesti.

Objectives The study aimed to determine the costs of short-term (1 to 14 days) sickness absence of the employees to the employer and the impact of employees' physical activity on the costs. Methods The Helsinki Health Study follow-up survey made in 2007, including 3935 employees, was used in the analysis. Physical activity was based on the questionnaire data and classified into inactive, moderately active and vigorously active. Sickness absence and salary data were derived from the employer's registers. The follow-up for sickness absence was three years. The effect of physical activity on the cost of absence was analyzed with a two-part model. Results On average, an employee was absent six days a year due to short-term sickness absence, with a production loss of 2350 EUR in / during the three years. The vigorously active were less likely to have sickness absences and their absence spells were shorter than those in the less active groups. The production loss of a vigorously active employee was 404 EUR less than of an inactive employee. The average annual salary varied according to employees' physical activity, with higher physical activity associated to higher salary. Conclusions Production loss is associated with physical activity. Increasing employees' physical activity would decrease production loss. Studies on the cost of sickness absence should be based on individual level salary data as using an industry or occupational average proxy measure does not account for salary differences among different level of physical activity.

Bad breath or oral malodour can be related to gingival diseases, trimethylaminuria, various inflammation diseases of upper respiratory tract, foreign bodies in nasal cavity etc. Bad breath is usually, in 85 % to 95 % of cases, inflicted by gram negative anaerobic bacteria in tongue coating. These bacteria have a tendency of producing foul-smelling sulphur containing gases called volatile sulphur compounds or VSC. Main cause of bad breath is parodontitis or postnasal drip into posterior part of the tongue. Detecting bad breath is most efficiently done by organoleptic method. By skilled analyser the reason for oral malodour can be determined with great accuracy. For scientific study the most effective method is gas chromatography (GC) with flame photometric detector (FPD). With it almost every component of exhaled air can be detected both quantitative and qualitative. Effective chairside methods include portable sulphur monitors and saliva tests.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ortodonttien tilannetta Suomessa: ikä- ja sukupuolijakaumaa, pää- ja sivutyöpaikkojen alueellista jakautumista kunta- ja sairaanhoitopiiritasolla, ortodonttien työssäkäyntialueita sekä sitä, oliko syntymä- ja koulutuspaikkakunnalla merkitystä myöhemmän työskentelypaikkakunnan valinnassa. Tutkimuksessa tarvittavat tiedot kerättiin aineiston pohjana olevaan listaan Suomen työikäisistä oikomishoidon erikoishammaslääkäreistä. Tutkimusaineistoa analysoitiin ja käsiteltiin tilastollisin keinoin. Tulokset havainnollistettiin teemakarttojen, diagrammien sekä taulukoiden avulla. Vuonna 2010 Suomessa toimi 159 ortodonttia, joista 75 prosenttia oli yli 45-vuotiaita. Eniten ortodontteja oli sijoittunut hammaslääketieteen koulutusta antavien yliopistokaupunkien, Helsingin, Turun ja Oulun, läheisyyteen. Vähiten ortodontteja työskenteli Itä- ja Pohjois-Suomen kunnissa. Jokaisessa sairaanhoitopiirissä ortodonttien määrä suhteessa väestöön oli liian pieni. 40 prosentilla ortodonteista sivutyöpaikka sijaitsi yli 50 kilometrin päässä päätyön paikkakunnasta ja 19 prosentilla yli 100 kilometrin päässä päätyön paikkakunnasta. Syntymä- ja ylioppilaaksitulon paikkakunnalla oli vaikutusta siihen, minne hakeuduttiin perustutkintoa opiskelemaan. Perustutkinnon suorittaneista keskimäärin 40 prosenttia jäi töihin samaan sairaanhoitopiiriin, jossa koulutusta antanut yliopisto sijaitsi. Yli puolet ortodonteista teki erikoistumisopinnot samassa yliopistossa kuin perusopinnot ja suurin osa jäi myös saman sairaanhoitopiirin alueelle töihin erikoistuttuaan.

Parodontiitti on hampaiden kiinnityskudosta tuhoava krooninen tulehdussairaus. Tutkimukset ovat osoittaneet, että Aggregatibacter actinomycetemcomitans ja Porphyromonas gingivalis kuuluvat parodontiitin pääpatogeeneihin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selventää kyseisten patogeenien yhteyksiä erääseen taudin lievempään muotoon, paikalliseen parodontiittiin. Tutkimuksessa käytettiin aineistona 65 sylkinäytettä, jotka olivat kerätty Terveys-2000 –tutkimuksen aikana. Sylkinäytteistä eristettiin bakteeri-DNA:t, jonka jälkeen DNA monistettiin käyttäen kvantitatiivista polymeraasiketjureaktiota. Monistuksen kautta selvitettiin Aggregatibacter actinomycetemcomitansin ja Porphyromonas gingivaliksen absoluuttiset määrät sylkinäytteistä. Tuloksia vertailtiin toisiinsa ja tutkimusryhmän aikaisemman tutkimuksen tuloksiin. Valtaosalla koehenkilöistä ei esiintynyt kumpaakaan patogeeniä. Porphyromonas gingivaliksen prevalenssi oli Aggregatibacter actinomycetemcomitanssiin verrattuna kaksinkertainen. Bakteeritasot olivat paikallista parodontiittia sairastavilla selvästi matalammat kuin pitkälle edennyttä parodontiittia sairastavilla. Tutkimus oli suppeudestaan huolimatta informatiivinen, sillä paikallisesta parodontiitista löytyy toistaiseksi suhteellisen vähän julkaisuja.

Parodontaalisairaudet ovat kansanterveysongelma, jonka ratkaisussa varhaisdiagnostiikka, tehokas hoito ja toimiva työnjako ovat tärkeitä. Kyselytutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa terveyskeskusten parodontologisia hoitokäytäntöjä. Tietoa voidaan hyödyntää perusopetuksen ja jatkokoulutuksen suunnittelussa. Hammaslääkäreiden käytännöt parodontiumin tutkimisessa ja hoidossa vaihtelevat ja diagnoosinteon kannalta merkittäviä tutkimuksia ei tehdä riittävästi. Parodontologiset hoitovalmiudet terveyskeskuksissa ovat heikot johtuen ajanpuutteesta ja hammaslääkärin heikoista valmiuksista. Hammaslääkäreiden antama hoito keskittyy kariologiaan ja endodontiaan, jolloin parodontaalisairauksien hoito jää usein suuhygienistien vastuulle.

Primaarinen biliaarinen kirroosi (Primary Biliary Cirrhosis, PBC) on krooninen kolestaattinen maksasairaus. Sen tunnusmerkkejä ovat vasta-aine välitteinen immuunireaktio elimistön omia mitokondrion sisäkalvon ja tuman antigeeneja vastaan, sekä asteittain etenevät sappitievauriot. PBC:a on tähän asti tutkittu lähinnä immunologisesta näkökulmasta, joka on ollut lähtökohtana laajoille tutkimuksille. Näiden tutkimusten pohjalta kehitetyt hoidot ovat kuitenkin osoittautuneet pääosin tehottomiksi. Tämä on johtanut päätelmiin, että sairauden kehittymiseen voisi hyvinkin liittyä myös muita kuin immunopatologisia prosesseja. PBC:ssa, niinkuin yleensä muissakin autoimmuunisairauksissa, potilaista valtaosa on naisia. Sen puhkeamiseen vaikuttavat perinnöllinen alttius ja laukaisevat ympäristötekijät. PBC:n hoito on pääsääntöisesti oireenmukaista. Vain ursodeoksikoolihapolla on saatu sairauden etenemistä hieman hidastettua. Sairaus johtaa kuitenkin lopulta maksakirroosiin, johon ainoa tehokas hoito on maksansiirto. 42 %:lle PBC-potilaista kehittyy sekundaarinen Sjögrenin syndrooma (Sjögren's syndrome, SS). Sille on luonteenomaista syljen erityksen niukkuus (sialopenia) ja kyynelnesteen erityksen väheneminen (keratoconjunctivitis sicca). Maksansiirtopotilaalle immunosuppressiivisten lääkkeiden käyttö voi aiheuttaa hypertensiota ja siten tarvetta verenpainetta alentavalle lääkitykselle. Sekundaarisen SS lisäksi myös verenpainetta alentavat lääkkeet voivat vähentää syljen eritystä. Vähentynyt syljen eritys (hyposalivaatio) johtaa usein kiusallisiin suun alueen tuntemuksiin: metallin makuun, kielikipuun, limakalvojen kirvelyyn, muuttuneeseen makuaistiin ja kserostomiaan. Se aiheuttaa myös lisääntyneen riskin saada suuhun komplikaatioita, kuten limakalvomuutoksia, traumaattisia haavaumia (ulcuksia), punajäkälää (oral lichen planus, OLP) ja hiivasieni-infektioita (kandidosis). Sialopenia, OLP ja hiivasieni-infektiot edelleen voivat aiheuttaa symptomaattista suun poltetta. Hoitamattomat infektiot suussa voivat aiheuttaa tulehduksia muuallakin elimistössä. Hampaiden pinnat taas tulevat herkemmiksi karieksen ja eroosion tekemille vaurioille. Suu on tärkeä sosiaaliselle ja fyysiselle hyvinvoinnille. Kun sen perustoiminnot, kuten puhuminen ja ruokien sekä juomien maistaminen, tulevat potilaalle vaivalloisiksi sialopeniassa, johtaa se helposti sosiaaliseen syrjäytymiseen ja depressioon. Hyposalivaatiopotilaan hoidon kulmakiviä ovat riittävän juomisen varmistaminen, ravintoneuvonta ja kotihoidon opetus. Näiden lisäksi pyritään potilaalle löytämään juuri hänelle sopivat suunhoitotuotteet hyposalivaatiosta aiheutuvien oireiden lievittämiseen ja hyvän suuhygienian ylläpitämiseen.

Yläkulmahampaiden puhkeamishäiriöitä esiintyy 1-3%:lla väestöstä ja niiden varhainen tunnistaminen on tärkeää purennan kehittymisen kannalta. Puhkeamattomat yläkulmahampaat paljastetaan kirurgisesti hammaskaaren palatinaali- tai bukkaalipuolelta kruunun sijainnista riippuen. Yläkulmahampaan sijainti hammaskaarella voidaan määrittää sekä kliinisesti että röntgentutkimuksia apuna käyttäen. Tutkimuksen tavoitteena oli retrospektiivisesti tutkia eri röntgenologisten paikantamismenetelmien luotettavuutta kirurgisesti paljastettujen, puhkeamattomien yläkulmahampaiden paikallistamisessa sekä potilaaseen kohdistunutta säteilyaltistusta. Tutkimukseen valittiin 26 Helsingin kaupungin terveyskeskuksen potilasta, joilta puhkeamaton yläkulmahammas, seitsemällä bilateraalisesti, oli paljastettu kirurgisesti vuosina 2007-2009. Potilaskertomuksesta kirjattiin kulmahampaan palpaatiolöydös ja röntgenkuvista pääteltiin kulmahampaan sijainti hammaskaarella. Saatua tulosta verrattiin leikkauskertomuksen tietoihin. Tutkimuksen perusteella todettiin, että oikomishoidon vuoksi otetun panoraamatomografiakuvan (PTG) lisäksi tarvitaan vain yksi yläokklusaalikuva puhkeamattoman yläkulmahampaan sijainnin määrittämiseksi. Jos potilaasta oli saatavilla PTG-kuva, saatiin sen ja yhden okklusaalikuvan perusteella luotettavasti selville puhkeamattoman hampaan sijainti käyttäen parallaksimenetelmää. Näissä tapauksissa potilaasta oli lähes aina otettu turhia lisäkuvia, joiden potilaalle aiheuttama säteilyaltistus oli vähintään 12 Sv. Oikomishoidon erikoishammaslääkärin kliininen tutkimus osoittautui varsin heikoksi menetelmäksi kulmahampaan sijainnin määrittämisessä. Palatinaalisesti impaktoituneet yläkulmahampaat olivat huomattavasti paremmin palpoitavissa kuin labiaalisesti impaktoituneet. Palpaatiotulosta ei ollut mainittu sairauskertomuksessa 30%:ssa tapauksista. Kliinisen tutkimuksen lisäksi röntgentutkimukset ovatkin välttämättömiä puhkeamattoman kulmahampaan sijainnin määrittämiseksi.