Browsing by department "Käytännöllisen teologian laitos"

Tutkimuksessa tarkasteltiin seitsemän kuvataiteilija-papin ammatillista tarinaa ja ammatti-identiteettiä tarinallisella tutkimusotteella. Tutkimustehtävänä oli selvittää, millainen taiteilijuuden ja pappeuden suhde on 1) haastateltavien ammatillisessa tarinassa ja 2) ammatti-identiteetissä. Teoreettinen viitekehys muodostui identiteettiä ja tarinallista identiteettiä sekä ammatti-identiteettiä koskevasta tutkimuksesta ja kirjallisuudesta. Ammatillista tarinaa tarkasteltiin tarinaa ohjanneiden arvojen ja motiivien näkökulmasta, ja ammatti-identiteettiä tarkasteltiin Heikkisen (2001) ja Jokisen (2002) mukaan persoonallisen ja sosiaalisen identiteetin osana. Tutkimuksen aineisto kerättiin avointen teemahaastattelujen avulla. Aineisto analysoitiin Lieblichin et. al. mukaan holistisen muodon ja sisällönanalyysin keinoin. Holistisessa muodon analyysissa erottui kolme tarinaryhmää, joista kussakin taiteilijuus ja pappeus suhteutuivat toisiinsa eri tavoin: 1) Muutostarinat, 2) Kompromissitarinat sekä 3) Vuorottelutarinat. Muutostarinoita yhdisti tietoinen päätös ryhtyä päätoimisesta papista täysiaikaiseksi taiteilijaksi pääasiassa papin työn asettamien luovuuden rajoitteiden vuoksi. Kompromissitarinoita yhdisti tasapainottelu taiteilijan ja papin työn välillä kompromisseja tehden. Vuorottelutarinoita puolestaan kuvasi niin intensiivinen suhtautuminen työhön, että taiteilijuuden ja pappeuden yhtäaikainen esiintyminen ammatillisessa tarinassa oli haastavaa. Holistisessa sisällönanalyysissa tarkasteltiin niitä ammatti-identiteetin kannalta merkittäviä teemoja, jotka nousivat esiin aineistosta. Aluksi teemoja tarkasteltiin tarinaryhmittäin, jolloin havaittiin, että samankaltaisesta tarinan rakenteesta huolimatta ammatti-identiteetin teemat saattoivat vaihdella melko paljon tarinaryhmien sisällä. Siksi tarkastelua laajennettiin vertailemaan toisiinsa kaikkia haastateltavia. Näin löytyi uusi tapa ryhmittää tarinat: taiteilijuuden ja pappeuden yhdistymisen ja eriytymisen tarinat. Näissä ryhmissä aiemmat ammatillisen tarinan ryhmät sekoittuivat keskenään. Yhdistymisen tarinoissa (Marika, Vilho, Eemil, Lasse ja Heikki) keskeisiä teemoja olivat näkemys taiteilijan ja kirkon yhteisestä tehtävästä sekä molempien ammattien näkökulmia yhdistävät työtehtävät. Eriytymisen tarinoissa (Marja ja Martti) keskeisiä teemoja puolestaan olivat pettymys kirkkoon työpaikkana sekä sekä etääntyminen luterilaisesta kirkosta. Taiteilija-pappien ammatilliset tarinat osoittautuivat hyvin moninaisiksi. Niitä määrittää vahva sitoutuminen itselle tärkeisiin arvoihin, jota voi nimittää myös kutsumukseksi, vaikka kutsumus-sanaa käytetäänkin arasti. Se, millä tavalla taiteilijuus ja pappeus suhteutuvat toisiinsa ammatillisessa tarinassa, näyttää riippuvan paljon siitä, kuinka itsenäisesti ja luovasti papin työtä on ollut mahdollista toteuttaa. Suurinta itsenäisyyttä papin työssä oli saatu kokea sairaalapapin työssä tai sivutoimisessa papin työssä. Kaikkein vaikeinta oli ollut kiireisessä seurakunnassa, jossa työnteko oli epäitsenäistä ja työyhteisössä oli ongelmia. Itsenäisyys ei ollut silti taannut mahdollisuutta pitää yllä taiteilijan työtä papin työn rinnalla, jos papin työ oli kaiken kaikkiaan liian kokonaisvaltaista ja kiireistä. Taiteilija-papin ammatti-identiteetin havaittiin painottuvan vahvasti persoonallisen identiteetin puolelle. Sosiaalisen identiteetin osalta näkyy sen sijaan pyrkimystä valikoida samaistumisen kohteet tarkasti. Taiteilijuuden ja pappeuden yhdistymisen näkökulmasta keskeistä on, näkeekö taiteilija-pappi taiteilijalla ja papilla jonkinlaisen yhteisen tehtävän. Tämä näkemys näyttää olevan yhteydessä käsityksiin taiteesta ja kirkosta. Vahvinta yhdistymistä ilmentävät ne tarinat, joissa suhde kirkkoon on positiivinen ja omalla taiteilijuudella on hengellinen perusta. Vastaavasti selkeintä eriytymistä ilmentävät ne tarinat, joissa kirkkoon on petytty ja hengelliset teemat on pyritty pitämään omasta taiteesta erossa. Näitä tarinoita yhdisti myös lapsuudenkodin taiteilijuutta vähättelevä ja pappeutta ihannoiva ilmapiiri. Mielenkiintoista on kuitenkin, että riippumatta yhdistymisen asteesta oma spiritualiteetti oli alue, jolla taiteilijuus ja pappeus saattoivat kuitenkin kaikilla jossakin määrin kohdata. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että jatkotutkimus luovien alojen ja teologisen alan yhdistelmistä voisi tuoda kirkon ja taidemaailman välille hedelmällistä ja tarpeellista vuoropuhelua.

Suomessa alkoi perjantaina 28.11.2014 poikkeuksellisen suuri kirkosta eroamisaalto. Kyseisenä perjantaina ja sitä seuranneena viikonloppuna Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta erosi yli 13000 henkilöä. Tässä pro gradu –tutkielmassani tutkin ja analysoin niitä syitä, jotka johtivat suuren määrän ihmisiä eroamaan kirkosta kyseisenä ajankohtana. Tutkimusaineistonani käytän eroakirkosta.fi nimisen, kirkosta eroamista varten luodun verkkopalvelun palautteita. Palautteissa kirkosta eroavat henkilöt voivat kertoa syynsä kirkosta eroamiselleen. Tutkimusaineistona ovat 600 kappaletta palautetta 28.11.2014 kello 13.12 – 18.35 väliseltä ajanjaksolta. Kyseinen ajanjakso on valittu siksi, että perjantaina 28.11.2014 kello 13 alkaneessa täysistunnossa Suomen eduskunnassa äänestettiin ensi kertaa Suomen historian aikana kansalaisaloitteesta alkunsa saaneesta lakimuutosehdotuksesta. Äänestyksen kohteena oli kansalaisaloite avioliittolain rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain ja transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain muuttamisesta. Valitessani kyseisen tutkimusajankohdan voin tutkia myös sitä, oliko kyseisellä eduskunnassa suoritetulla äänestyksellä vaikutusta kirkosta eroamisiin tutkimusajankohtana. Tutkimuksessa sovellan kvantitatiivista tutkimusmetodia. Tutkimusaineiston suuren määrän vuoksi, aineisto on syötetty SPSS-tilastollisten analyysien tekemiseen tarkoitettuun tietokoneohjelmaan. Kun havainnoista oli ohjelman avulla muodostettu datamatriisi, suoritin aineistosta tilastollisen analyysin. Analyysin perusteella muodostin 9 kappaletta erilaista klusteroitua muuttujaa kirkosta eroamisen syistä. Muuttujien klusteroinnissa olen soveltanut myös kvalitatiivisen sisällön analyysin periaatteita. Aineistosta nousi suurimmaksi kirkosta eroamista kuvaavaksi klusteroiduksi muuttujaksi (1) sukupuolineutraali avioliitto. Muuttuja (2) jokin arkkipiispan lausunto tai kommentti, oli palautteiden perusteella toiseksi suurin kirkosta eroamiseen johtanut syy. Tutkimuksen tuloksista voi päätellä sen, että Suomen eduskunnan täysistunnossa 28.11.2014 äänestetty tulos sukupuolineutraalista avioliittolaista ja siihen liittyvä keskustelu ja kommentointi eri medioissa, sekä joidenkin henkilöiden myönteiset kannanotot asiasta saivat suuren joukon ihmisiä eroamaan Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta tutkimusajankohtana.

Tässä tutkielmassa tutkittiin Jämsän Healing Rooms -rukousklinikan toimintaa sekä siellä toimivien esirukoilijoiden motivaatiota osallistua klinikalla tapahtuvaan vapaaehtoistyöhön. Jämsän Healing Rooms -toiminta on osa kansainvälistä rukousklinikkaverkostoa, jonka toimintaa organisoi yhdysvaltalainen International Association of Healing Rooms -järjestö. Tutkimukseni keskeisiä teemoja olivat vapaaehtoisuus, yhteisöllisyys ja karismaattinen kristillisyys. Näitä teemoja käsittelevä kirjallisuus muodosti tutkimukseni teoreettisen taustan. Tutkimukseni kannalta keskeisen teoreettisen tarkastelunäkökulman vapaaehtoisten motivaatioon antoi Anne Birgitta Yeungin kehittämä vapaaehtoismotivaation Timanttimalli . Tutkimusmetodina oli laadullinen teemahaastattelu ja analyysimenetelmänä aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Tutkimushenkilöinä oli 11 vapaaehtoista esirukoilijaa. Tutkimukseni keskeinen tulos ovat viisi motivaatioteemaa, joiden avulla voidaan tarkastella sitä, mistä tekijöistä tutkimukseni kohteena olleen yhteisön vapaaehtoisten motivaatio rakentui. Motivaatioteemat muodostivat kaksi pääryhmää, joista toinen koostui vapaaehtoiseen itseen päin suuntautuvista motivaatioteemoista. Näitä teemoja olivat hengellisyys, sisäinen kokemus sekä elämänkokemus ja elämäntilanne. Vapaaehtoisten kokemus toiminnasta Jumalan tahdon mukaisena työnä, jossa oman vakaumuksen ja kutsumuksen toteuttaminen oli mahdollista, antoi perustavanlaatuisen motiivin osallistua vapaaehtoistyöhön. Myös elämässä koetut vaikeudet, elämäntilanteen muutokset ja rukouksesta saatu apu vaikuttivat haastateltavien motivaatioon toimia vapaaehtoisina esirukoilijoina. Yhteiskristillisyyden korostaminen sekä kaipuu perinteisistä organisaatiorakenteista ja oppikysymyksistä erillään olevaan kokemukselliseen kristillisyyteen yhdisti monia vapaaehtoisia. Yhteisön koettiin tarjoavan tukea omissa sisäisen muutoksen prosesseissa, ja vapaaehtoisuuden myötä oli koettu sisäistä kasvua. Toisen pääryhmän muodostivat vapaaehtoisesta ulospäin suuntautuvat motivaatioteemat, joita olivat yhteisön toiminta ja rakenne sekä yhteisöllisyys ja sosiaalisuus. Näissä teemoissa korostui toimivan organisaation ja toiminnan puitteiden merkitys haastateltujen vapaaehtoismotivaatiolle. Hyvin järjestetty koulutus, hyvä johtajuus, selkeistä tehtävistä koostuva toiminta ja vapaaehtoisten ohjaus lisäsivät haastateltavien motivaatiota. Healing Rooms -toiminta tarjosi vapaaehtoisille mahdollisuuden olla yhteydessä samanhenkisten ihmisten kanssa ja toimia yhdessä mielekkäällä tavalla. Muiden vapaaehtoisten positiivinen palaute ja huomio yhteisössä koettiin tärkeiksi. Vapaaehtoistyön kautta oli löydetty sellainen sosiaalinen ympäristö ja ystäväpiiri, joka vastasi yhteisöllisyyden kaipuuseen. Vapaaehtoistoiminta on ajankohtainen teema myös evankelisluterilaisessa kirkossa. Kirkon haasteena on sellaisten vapaaehtoistehtävien ja -yhteisöjen luominen, joissa seurakuntalaiset voivat toteuttaa kykyjään, lahjojaan ja ominaisuuksiaan mielekkäällä tavalla. Tutkimukseni tuloksena muodostuneet viisi motivaatioteemaa antavat näkökulman seurakunnissa tapahtuvaan vapaaehtoistyön kehittämiseen.

Siionin virsillä on herännäisyydessä keskeinen asema. Körttiläisen uskonelämän harjoittamiseen kuuluvat seurat, joissa veisatut Siionin virret ja lyhyet puheet vuorottelevat. Siionin virsissä on sanottu kaikuvan ”herännäisyyden sydänäänet”. Virsikokoelmalla on pitkä historia. 1700-luvun puolivälin Tukholman herrnhutilaisten laulukirjan suomensi Elias Lagus vuonna 1790. Tätä ja muita käytössä olleita laulukokoelmia yhdistelemällä, perusteellisen teologisen tarkastelun suoritettuaan, Wilhelmi Malmivaara julkaisi ensimmäisen varsinaisen Siionin virret – kokoelman vuonna 1893. Toinen kokonaisuudistus toteutettiin Jaakko Haavion johdolla ja tämä, nykyisin käytössä oleva, kokoelma otettiin käyttöön vuonna 1972. Nyt on siis tultu kolmanteen kokonaisuudistukseen. Tutkimuksessani selvitän meneillään olevan Siionin virsien uudistamisen perusteita käyttäen aineistona liikkeen omaa julkaisua, Hengellistä Kuukauslehteä. Vuoden 2008 alusta maaliskuuhun 2017 ulottuvan ajanjakson aikana ilmestyneistä Siionin virsien uudistamista koskevista artikkeleista selvitän, miten uudistus toteutetaan, minkälaisia teologisia painotuksia uudistusperusteista ilmenee ja mitkä ovat sävelmistön uudistamisen tärkeimmät periaatteet. Tutkimukseni on menetelmältään laadullinen, aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Virsiuudistus toteutettiin järjestelmällisen toimintasuunnitelman mukaisena. Herännäisyyden palvelujärjestön, Herättäjä-yhdistys ry:n, musiikkitoimikunta toimi uudistuksen vireille panijana. Työhön osallistui tehtävään nimetty Siionin virsien uudistustoimikunta (SVUT), sen teksti- ja sävelmäjaostot, virsirunoilijat sekä palauteryhmä. Uusissa Siionin virsissä toivotaan korostettavan sielunhoidollisuutta, kristityn ja Kristuksen välistä suoraa yhteyttä sekä ensimmäisen uskonkappaleen aihepiirejä, kuten luomisen teologiaa. Moralistisesta, toisia tuomitsevasta, asenteesta virsissä pyritään pääsemään eroon. Ihmisen ajalliset tehtävät ja lähimmäisistä huolehtiminen saisivat virsissä tulla kirkkaammin näkyviin. Sävelmistön osalta ensisijaisina pidetään liikkeen omasta perinteestä kumpuavia kansantoisintoja, joille luonteenomaista ovat polveilevat, koristesävelin kaunistetut, sävelkulut.

Avioliiton suosion laskiessa myös kirkollisen vihkimisen suosio on kokenut laskun. Siviilivihkiminen on noussut viime aikoina entistä suositummaksi ja jopa ohittanut suosiossaan kirkollisen vihkimisen. Samaan aikaan myös kirkosta eroaminen on lisääntynyt jatkuvasti. Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin, minkä syiden takia nykyään valitaan kirkollinen avioliittoon vihkiminen, ja mitkä tekijät vihittyjen elämässä ovat vaikuttaneet tämän päätöksen tekemiseen. Tämän laadullisen tutkielman 24 kirjoituksesta koostuva aineisto on kerätty kirjoituspyynnön avulla. Vastaajat ovat 19-42-vuotiaita viime vuosina naimisiin menneitä naisia ja miehiä eri puolilta Suomea. Aineiston analysoinnissa on käytetty kahta eri analyysimetodia. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla tutkin, mitä kaikkia syitä kirkollisen vihkimisen valitsemisen taustalla on. Narratiivisen analyysin avulla puolestaan tarkastelin aihetta tarkemmin yksilön näkökulmasta: mitkä tekijät tämän yksittäisen henkilön elämässä ovat vaikuttaneet valinnan tekemiseen? Aineistolähtöisen sisällönanalyysin perusteella syyt valita kirkollinen vihkiminen jakautuivat neljään eri luokkaan. Nämä luokat ovat: 1. Uskonnolliseen vakaumukseen liittyvät syyt, 2. Kulttuuriin ja historiaan liittyvät syyt, 3. Tunteisiin liittyvät syyt ja 4. Sosiaaliset syyt. Aineistosta nousi esille 28 erilaista perustelua. Eniten erilaisia syitä sijoittui luokkiin 3 ja 4, mutta luokasta 1 löytyi suosituin yksittäinen syy, Jumalan siunaus avioliitolle. Narratiivisen analyysin perusteella muodostui neljä erilaista vastaajaryhmää, joita kuvaamaan loin vastaajien yhteisiä piirteitä sisältävät tyyppitarinat. Nämä vastaajaryhmät ovat: 1. Kulttuurin ja perinteiden arvostajat, 2. Jumalan siunausta hakevat, 3. Sosiaalisten syiden kannustamat ja 4. Juhlavuuden ja tunnelman hakijat. Näistä ryhmistä selvästi suurin oli Jumalan siunausta hakevat, johon sijoittui hieman yli puolet tutkielman informanteista. Tutkimustulosteni perusteella syyt valita kirkollinen vihkiminen ovat yllättävän usein uskonnollisia. Lähes kaikkia vastaajia kuitenkin yhdisti päätöksen tekemisen taustalla ollut vahva subjektiivinen pohdinta. Tämän pro gradu -tutkielman tulokset kuvastavat tätä postmodernia, individualistista aikakautta, jossa ihmiset yhä enemmän määrittävät elämänsä ja uskonnollisuutensa subjektiivisuuden kautta.

Voimani raukeaa, otsani painuu maan tomuun (Ps.44:26). Häpeä on ihmiselle kärsimys, mikä vie hänen elämänvoimansa. Häpeää kokiessa ihminen arvostelee itseään ja minuuttaan. Häpeä on kokonaisvaltainen tunne, joka koskettaa koko ihmisyyttämme ja olemassaoloamme (Malinen 2005, 189). Tutkimuskysymyksinä selvitettiin, millaista nuoren kokema häpeä on ja mitä häpeävä nuori kokee tarvitsevansa. Lisäksi tarkasteltiin sitä, mikä on häpeän yhteys nuoren kokemukseen Jumalasta. Tutkimuksen aineisto koostui 77:lle nuorelle tehdystä kyselystä. Nuorista 47 oli rippikoululaisia ja loput 30 isosia. Aineisto kerättiin kesällä 2016. Aineisto analysoitiin induktiivisesti; aineistosta käsin. Tutkimustulosten mukaan lähes jokainen nuori häpeää. Nuori voi myös hävetä itsessään ”suurimmaksi osaksi kaikkea”(T 38), kuten yksi nuori häpeänsä sanoitti. Nuoren kokema häpeä on valtaosin sosiaalista häpeää eli toisten ihmisten silmien alla koettua häpeää. Nuoren häpeä liittyy pääosin häneen itseensä: erilaisuuteen ja ulkonäköön, epäonnistumiseen sanoissa ja teoissa sekä sisäisen todellisen minän paljastumiseen. Sosiaalista häpeää kokeva nuori altistuu sosiaalisissa yhteyksissä itsensä paljastumiselle. Nuorten kokema myötähäpeä oli verrattain vähäisempää ja sitä nuori koki häntä kipeästi koskettavista asioista, kuten vanhemman alkoholismista ja mielenterveysongelmista. Häpeässä nuori kokee itsensä (ja yhteyden toiseen ihmiseen) uhatuksi. Ainoastaan muutama nuori halusi jäädä häpeänsä kanssa yksin. Nuori kaipaa häpeäänsä toisen ihmisen myötätuntoa. Myötätuntoa kaivanneista nuorista 85%:lle kelpasi kuka tahansa toinen ihminen. Muutama nuori kaipasi häpeäänsä Jumalaa tai jotain korkeampaa voimaa. Nuoren kokemalla häpeällä ja Jumalalla ei tutkimuksen mukaan ole nähtävissä juurikaan yhteyttä. Muiden nuorten edessä häpeää kokeneen nuoren saattaa olla vaikea vastaanottaa kokemusta Jumalan armosta ja hyväksyvästä ja rakastavasta Jumalasta (Kettunen 2014, 150). Kettusen mukaan hyväksyntä on vastaus ihmisen häpeään. Tutkimustulosten myötä ajattelen, että nuori tarvitsee vielä enemmän; häpeävä nuori tarvitsee myötätuntoa, sillä myötätunto on hyväksyntää vielä askeleen edellä siinä, että se ohjaa ihmisen toimimaan toisen ihmisen hyväksi. Tutkijana ajattelen, että tarvitsemme sekä kirkossa että muussa yhteiskunnassa muutosta ja vahvaa kasvatustyötä, jotta sosiaalinen yhteys ympärillämme muuttuisi hyväksyvämmäksi ja myötätuntoisemmaksi. Olen kirjoittanut tutkimuksen viimeiseen lukuun konkreettisia ohjeita nuorelle, nuoren vanhemmalle ja ammattikasvattajalle.

Tutkimuksessa tarkastellaan Helsingin Hietaniemen hautausmaan yhdellä alueella, Taiteilijainmäellä (kortteli V21A), sijaitsevia hautamuistomerkkejä. Taiteilijainmäki sai alkunsa vuonna 1943, jolloin kansallistaiteilija Akseli Gallen-Kallela haudattiin rinteeseen rakennettuun hautakammioon. Alueelle haudatuille suomalaistaiteilijoille on pystytetty 50 hautamuistomerkkiä. Hautamuistomerkkien osalta alue on tullut valmiiksi 2010-luvulla. Tutkimuksen pääkysymys on, mitä Taiteilijainmäen hautamuistomerkit kertovat. Pääkysymys jaetaan kolmeen osakysymykseen. Mitä hautamuistomerkit kertovat haudatuista henkilöistä? Mitä hautamuistomerkkien symboliikka merkitsee? Miten hautamuistomerkit suhteutuvat aikaisempaan hautamuistomerkkiperinteeseen? Tutkimusaineisto muodostuu eri aineistotyypeistä. Hautausmaalla olevat hautamuistomerkit on tallennettu valokuvin, jotka on liitetty tutkimukseen. Arkistolähteiden ja tutkimuskirjallisuuden lisäksi tutkimusaineistoon kuuluu haastatteluja, joiden teemana on ollut yksittäinen hautamuistomerkki. Tutkimuksessa käytetään laadullista tutkimusmenetelmää. Hautamuistomerkit kertovat haudattujen elämäntyöstä, luonteesta ja harrastuksista. Joissakin taustakertomus on niin henkilökohtainen, ettei sitä voi päätellä muistomerkkiä tarkastelemalla. Yhdessä muotokuvallisessa muistomerkissä vainajan kuvaamisen tapa poikkeaa entisestä hiekkapuhalletun kuvan myötä. Yhteen on kasvokuvan lisäksi liitetty ratsastajapatsas, joka on harvinainen hautausmaakontekstissa. Haudattuihin liittyvät henkilökohtaiset asiat suuntaavat kertoman muistoihin ja taaksepäin. Kristinuskon keskeinen symboli, risti, esiintyy hautakivissä kahdessa muodossa. Latinalainen tyhjä risti on neljässä ja krusifiksi yhdessä hautakivessä. Yksi hautamonumentti on T-ristin muotoinen. Kristilliset symbolit suuntaavat kertoman eteenpäin, ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän toivoon. Tutkimuksen perusteella on mahdoton päätellä tutkittujen symbolien yleistä esiintyvyyttä hautausmailla Taiteilijainmäen kuriositeettiluonteen vuoksi. Neljässä veistoksellisessa ja yhdessä monumentaalisessa hautamuistomerkissä pohditaan kuolemaa ja sen väistämättömyyttä. Ne eivät anna vastausta. Niiden kertoma suuntautuu taaksepäin, sillä niistä puuttuu kristillisten symbolien sisältämä toivo. Suurin osa Taiteilijainmäen hautamuistomerkeistä pohjautuu aikaisempaan hautamuistomerkkiperinteeseen. Klassisia ja niihin perustuvia hautakiviä on lähes puolet, veistoksellisia muistomerkkejä on reilu kolmannes ja monumentaalisia vajaa viidennes. Alueella voi seurata suomalaisten kuvanveistäjien taidetta 1930-luvulta 2010-luvulle. Uusklassisen suunnan suurten sileäksi hiottujen kivien päälle on asetettu abstrakteja metallisia veistoksia. 2010-luvulla on uutta nykytaiteen mukaisen abstraktin metallisen veistoksen asettaminen suoraan maahan ilman näkyvää jalustaa, mistä esimerkkinä on veistos nimeltä Sateenvarjo.

Yleisellä tasolla tutkimuksen kohteena oli Suomen helluntailiikkeen spiritualiteetti. Tutkimuksen kehysperusjoukkona oli Helsingin Saalem-seurakunnan tilaisuuksiin osallistuvat ihmiset. Aineisto kerättiin kyselylomakkeilla syksyllä 2004 Saalem-seurakunnan tilaisuuksissa. Täytettyjä lomakkeita kertyi 230. Vastaajien ikä vaihteli 13-87 vuoteen ja heistä 36% olimiehiä. 70% kuului Saalem-seurakuntaan ja 17% johonkin toiseen helluntaiseurakuntaan. Ei-helluntailaisia oli 13% vastaajista. Rajoittuneelta osin käytössä oli myös 500 vastaajan vertailuaineisto Kallion kaupunginosan alueelta. Tämän niinsanotun Case Kallio -aineiston vastaajat olivat pääsääntöisesti heikosti sitoutuneita kristinuskon oppeihin sekä hartaudenharjoittamiseen. Vastaajista 50% oli miehiä. Ikä vaihteli 18-39-uoden välillä. Teoreettisena lähtökohtana tutkimukselle toimi yhdysvaltalaisen Daniel Albrechtin empiirinen tutkimus helluntailais-karismaattisesta spiritualiteetista. Hän määrittelee helluntailais-karismaattisen spiritualiteetin muodostuvan kolmesta tekijästä: uskomuksista, käytännöistä sekä niin sanotuista sensibiliteeteistä. Sensibiliteeteillä tarkoitettaan asennoitumista toimintaa kohti. Albrechtin luomien kategorioiden pohjalta laadittiin kyselylomakkeeseen kaksi mittaria. Toinen mittasi koko helluntailaisen spiritualiteetin kenttää kuvaavia perustekijöitä, joihin sisältyivät uskomukset, käytännöt sekä sensibiliteetit. Toinen mittari keskittyi mittaamaan vain yhtä spiritualiteettimääritelmän osaa, sensibiliteettejä. Helluntailaisuuteen painottuvan näkökulman lisäksi tutkimuksessa käytettiin hyväksi David Hayn spiritualiteettinäkemystä. Hän määrittelee spiritualiteetin arkitodellisuuden ylittäväksi tietoisuudeksi. Hayn laatimien kategorioiden avulla kartoitettiin yleisinhimillistä spiritualiteettia. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Saalem-seurakunnan spiritualiteetin ilmenemismuotoja ja eroavaisuuksia suhteessa taustoihin. Lisäksi verrattiin Saalemista kerättyä aineistoa vertailuaineistoon (Case Kallio) sekä selvitettiin kahden erilaisesta lähtökohdasta nousevan spiritualitteettinäkemyksen yhteyttä toisiinsa. Tutkimus oli luonteeltaan kvantitatiivinen. Tutkimusmenetelminä käytettiin tilastollisia testejä sekä faktorianalyysiä. Faktorianalyysin rinnalla käytettiin niin kutsutta Bayes-mallinnusta, jolla ei ole parametrisille menetelmille asetettuja tiukkoja käyttöehtoja. Saalem-seurakunnasta tutkimustulokseksi saatiin 11 eritasoista spiritualiteettiulottuvuutta. Albrechtin esittämät seitsemän sensibiliteettikategoriaa löytyivät lähes sellaisenaan aineistosta, kun taas helluntailaisen spiritualiteetin perustekijöiden sekä yleisinhimillisen spiritualiteetin kohdalla käytössä olleet mittarit eivät toimineet täysin odotetulla tavalla. Kahta erilaista aineistoa voitiin vertailla yleisinhimillisen spiritualiteetin osalta. Yleisinhimillinen spiritualiteetti ei ollut vieras ilmiö kristillisestä opista ja hartaudenharjoittamisesta vieraantuneille vastaajille. Kuitenkin se sai korkeampia vastauspistemääriä helluntailaisten parissa. Kyseistä spiritualiteettia eriytyi kuvaamaan kaksi ulottuvuutta: yhteisöllinen altruismi sekä arjen kauneus. Pelkästään Saalem-seurakunnasta kerätystä aineistosta eriytyi lisäksi kolme helluntailaisen spiritualiteetin perustekijää: sana ja missio, johtajakeskeisyys sekä ylistys -ulottuvuudet. Samasta aineistosta nousi kuusi sensibiliteettiulottuvuutta: ylistys,yleinen puhdistuminen, seremoniallisuus, armolahjat, tavoitteellisuus sekä hengellinen puhdistuminen ja muutos. Toinen ylistysulottuvuus kuvasi ylistyksen merkitystä, toinen ylistystapaa. Saalem-seurakunnasta kerätyn aineiston keskiöön asettui sanaa ja missiota kuvaava ulottuvuus. Korkeimman vastauskeskiarvon sai tavoitteellisuusulottuvuus, samoin kuin molemmat yleisinhimillistä spiritualiteettia kuvastaneet ulottuvuudet saivat korkeita vastauskeskiarvoja. Helluntailaisen spiritualiteetin ulottuvuudet korreloivat positiivisesti yleisinhimillisen spiritualiteetin ulottuvuuksien kanssa. Tulokset voitiin yleistää koskemaan Helsingin Saalem-seurakunnan jäsenistöä sekä pääkaupunkiseudun helluntailaisuutta. Koko Suomen helluntailiikkeen kohdalla tuloksia voitiin pitää suuntaa-antavina.

Tässä tutkimuksessa selvitetään Helsingin yliopiston teologian perustutkinto-opiskelijoiden opiskelu-uupumusta. Tavoitteena on kartoittaa teologian opiskelijoiden opiskelu-uupumusta ja tutkia sen yhteyttä sukupuoleen, ikään, opintojen vaiheeseen ja hengellisyyteen. Tutkimuskysymyksiä on neljä: 1. Kuinka yleisiä opiskelu-uupumusoireet ovat Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan perustutkinto-opiskelijoilla? 2. Miten teologian opiskelijoiden opiskelu-uupumusoireilu eroaa sukupuolen, iän ja hengellisyyden mukaan? 3. Millaista ja kuinka yleistä teologian opiskelijoiden opiskelu-uupumus on? 4. Miten teologian opiskelijoiden opiskelu-uupumus eroaa sukupuolen mukaan ja miten se on yhteydessä ikään, opintojen vaiheeseen ja hengellisyyteen? Aineisto koostuu huhti-toukokuussa 2016 sähköisesti kerätyistä kyselyvastauksista, jotka analysoitiin tilastollisin menetelmin. Vastaajajoukkona on 166 perustutkinto-opiskelijaa Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta. Tutkimuksen mukaan Helsingin yliopiston teologian opiskelijoiden opiskelu-uupumusoireilu on yliopisto-opiskelijoiden valtakunnallista tasoa yleisempää. Oireista kärsii todennäköisimmin nuori naisopiskelija, joka pitää hengellisyyttä vain vähän tai ei ollenkaan tärkeänä. Uupumusasteisen väsymyksen, kyynisyyden ja riittämättömyyden ulottuvuuksista koostuvaa opiskelu-uupumusta esiintyy teologian opiskelijoilla paljon, sillä opiskelu-uupumuksen kokonaisriski on kohonnut useammalla kuin joka toisella. Naiset ovat uupuneempia kuin miehet. Kohonneen riskin ryhmään kuuluvat ovat iältään tyypillisesti alle 35-vuotiaita. Opintojen vaihe ja opiskelu-uupumus eivät ole yhteydessä. Miehillä opiskelu-uupumusta esiintyy sitä vähemmän, mitä tärkeämpänä he pitävät hengellisyyttä omassa elämässään. Erityisesti teologian naisopiskelijoita koskettavan opiskelu-uupumusilmiön laajuutta ei ole aiemmissa tutkimuksissa havaittu. Tämä tutkimus tarjoaa tärkeän lähtökohdan teologian opiskelijoiden opiskelu-uupumuksen syvemmälle analyysille.

Tutkimustehtäväni oli tutkia Kristillistä Taideseuraa kristillisen taiteen määrittelijänä. Tutkimuskysymyksiäni olivat kristillisen taiteen määrittely Kristillisen Taideseuran mukaan, kristillisen taiteen tehtävät sekä näkemykset kirkkotaiteesta Kristillisen Taideseuran mukaan sekä Kristillisen Taideseuran näkemys omasta paikastaan ja tehtävästään yhteiskunnassa. Primäärisenä tutkimusmateriaalina oli Kristillisen Taideseuran julkaisema Ars Magna -lehti, ja tutkittava janjakso käsitti vuodet 1976-1990. Tutkin aineistoa hyödyntäen sisällönanalyysia ja soveltaen myös diskurssianalyysin ja retorisen analyysin metodeja. Löysin tutkimusaineistosta kristilliseen taiteeseen liittyviä diskursseja, kuten totuudellisuus, raaamatullisuus, ymmärrettävyys, julistavuus, taiteilijan kristillisyys sekä taiteen laadukkuus.Kristilliselle taiteelle asetettiin tehtäviä liittyen Jumalan suhteeseen ihmiseen ja toisaalta ihmisen lähimmäissuhteeseen, toisiin ihmisiin. Lisäksi kristillisen taiteen odotettiin puhuttelevan, herättävän tunteita ja välittävän arvoja. Sen toivottiin välittävän todellisuuden koko kuvan, toisinsanoen paradoksaalisenkin kuvan maailmasta jumallisen ja inhimillisen, hyvän ja pahan, maallisen ja taivaallisen leikkauspisteenä. Taiteen julistavuudesta vs. autonomiasta oli aineistossa moniäänistä keskustelua. Kirkkotaiteesta puhui eniten Kristillisen Taideseuran silloinen puheenjohtaja Tauno Sarantola. Hän painotti erityisesti kirkkoihin sijoitettavaan taiteeseen liittyen sitä, että kirkkotaiteen on oltava esittävää, perustellen Kristuksenkin ihmiseksi tulolla ja sillä, että ”Kristus ei ole abstraktio”: Kristillinen Taideseura oli löytänyt oman tehtäväkenttänsä kristillisen taiteen edistäjänä ja sitä kautta seurakuntien ja muidenkin ihmisten elämän rikastuttajana.