Browsing by department "Maailman kulttuurien laitos"

Tutkimuksessa käsittelen suosittua bulgarialaista televisiosarjaa hyödyntäen balkanismin ja itsekolonisaation teorioita löytääkseni merkkejä 2010-luvun bulgarialaisen kulttuuri-identiteetin rakentumisesta. Näiden teorioiden mukaan “Balkan” on käsitteellistetty sivistymättömänä ja jälkeenjääneenä kulttuurillisena alueena, josta “sivistyneen Euroopan” ongelmat juontavat. Länsieurooppalainen kulttuurihegemonia määrittelee aina itsensä “sivistyksen” ja “edistyksen” keskiöön, ja siitä poikkeavat periferiaan. Periferiakulttuurit puolestaan muodostavat kulttuuri-identiteetin, joka perustuu vieraisiin arvoihin ja on aina puutteellinen ja kehittymätön suhteessa keskukseen. Itsekolonisoivat kulttuurit jäljentävät vahingollista käsitystä minuudestaan luontaisesti puutteellisena, mikä johtaa kolonisaatioon ilman hyökkäystä – alistumiseen “lännen” kulttuurihegemonian edessä. Tutkimuksessa käsittelen neljää tuotantokautta draamasarjasta Staklen dom (suom. Lasitalo), joka on yksi suurimmista televisioproduktioista 2010-luvun Bulgariassa. Tapahtumat sijoittuvat sofialaiseen ostoskeskukseen, jonka omistajat ja työntekijät ovat sarjan päähahmoja. Sarjan nimi viittaa ostoskeskuksen lasiseen arkkitehtuuriin, mutta samalla kommentoi perinteisten arvojen haurautta modernissa, individualistisessa ja kulutusmyönteisessä maailmassa. Staklen domin juonessa heijastuvat Bulgarian ajankohtaiset yhteiskunnalliset kysymykset, joten se tarjoaa mahdollisuuden tutkia bulgarialaisten käsityksiä omasta kulttuuristaan taiteen keinoin. Tutkimusaineisto koostuu noin 65 tunnista videokuvaa, josta olen analysoinut käsikirjoitusta, tarinankerrontaa ja kuvamateriaalia teoria-aineiston avulla. Tutkimuksessa käytetty dialogikäsikirjoitus on jaoteltu kahdeksaan teemaan: Bulgaria alueena ja sijaintina; bulgarialaiset kansana, ryhmänä tai yhteisönä; bulgarialaisen kulttuurin tuotteet ja symbolit; balkanistinen tai orientalistinen diskurssi; jaetun kulttuuritilan ajattomuus ja pysähtyneisyys; jaettu kulttuuritila väli- ja siirtymätilana, symbolisena siltana tai risteyksenä; siirtolaiskokemus ja sen toiseuttaminen; sekä etnisten vähemmistöjen ja “kyläläisten” toiseuttaminen. Tutkimus osoittaa, että bulgarialainen kulttuuri-identiteetti muodostuu kamppailussa kulttuurillisten, taloudellisten ja poliittisten voimien risteyksessä. Euroopan laajuisen kansallisen heräämisen ja balkanistisen käsityksen valossa Bulgarian anti omalle kulttuuriperinnölleen on näyttäytynyt vähäiseltä ja kiusalliselta myös aikalaistensa silmissä. Neuvostoliiton vallan alla bulgarialaisuus oli osa suurempaa slaavilaisuutta, mutta vuoden 1989 jälkeen neuvostoajan perintö jouduttiin kieltämään kokonaan, jotta Bulgaria voisi demokratisoitua ja modernisoitua. Bulgarian NATO- ja EU -pyrkimykset kertovat siitä, että bulgarialaisen jälkisosialistisen yhteiskunnan katse on suunnattu länteen, mutta länsi ei katso suopeasti takaisin. Aineiston pohjalta voidaan tulkita, että sosioekonomiset kysymykset ovat tiukasti sidottuna kulttuurisiin kysymyksiin vallitsevan kulutusyhteiskunnan myötä, mutta myös Bulgarian viimeisen 40 vuoden poliittisen ja yhteiskunnallisen tilanteen johdosta. Bulgarian siirtymä sosialismista liberaalidemokratiaan ja suunnitelmataloudesta markkinatalouteen on ollut kivulias, jonka takia yhteiskunnan rakenteet eivät edelleenkään heijasta bulgarialaisten monimuotoisuutta ja edistä valinnanvapautta tai turvallisuudentunnetta. Tämä näkyy sarjan esittämässä identiteettien keskeneräisyydessä, ylistyspuheessa kapitalismille ja alistumisessa itsekolonisaatioon. Tutkimusaineistosta voidaan havaita, että muinaisen (bulgarialaisen) kulttuurin symbolit ovat modernissa kontekstissa vanhanaikaisia ja uudet symbolit ovat löytyneet globaalista kulutusyhteiskunnasta. Tämä puolestaan on aiheuttanut jonkinasteisen eksistentiaalisen kulttuuri- ja identiteettikriisin. Ongelma on maailmanlaajuinen, mutta bulgarialaisessa kontekstissa erityisen vahingoittava, sillä samainen kulttuuri ja identiteetti ovat alun perin vahvasti balkanismin perintöön perustuvia uudelleen esitettyjä olemassaolon kuvauksia. Aineistossa näkyy myös selkeästi Bulgarian etnisten vähemmistöjen sekä paluumuuttajien toiseuttaminen nationalistisen ja poissulkevan ideologian pohjalta. Bulgarialainen identiteetti on eräänlainen siirtymäidentiteetti ja “puoli-identiteetti”, jonka keskeneräisyys johtuu toisaalta sen muodostumiseen vaikuttaneista historian tapahtumista, mutta toisaalta myös vanhentuneeseen olemusajatteluun kulttuurin suhteen. Tutkimuksen lopputulema on, että bulgarialaisen kulttuuri-identiteetin suurin haaste on inkluusio ja olemusajattelusta irtautuminen.

Child labour nowadays has become a pervasive problem all over the world, predominantly in developing countries. About 150 million of children are involved in child labour throughout the world. In South Asia, almost 17 million children between five and seventeen years of age are involved in child labour and 2 million of children are involved in child labour from Nepal. Child labour issue is high among Dalit/lower caste community where one in every three children in Nepal is child laborers and about 1 million children are engaged in hazardous and exploitative activities because of the caste based discrimination and extreme poverty. The Purpose of this research is to identify the reasons behind the lower castes children involved in laborers activities and further studying in details about the sub-caste of lower caste children, their physical working condition in brick kilns, how they are exploited in work and the pulling factors to work precisely in brick kilns. The research was conducted at the brick kilns of Kathmandu valley which consists: Kathmandu, Bhaktapur, and Lalitpur district. The sample size for the research was 60 which was taken from 2brick kilns from each district and from each kiln ten samples were taken, and the purposive sampling method was used. The study is based on questionnaires, interviews, observation, review of literature and reports. Poverty was the major reasons found behind the involvement of lower castes children in labourer’s activities in brick kilns. The second reason is the advance money provided by the owner/naikes of the brick kilns. The third reason is the caste discrimination in the village society where they work and get very less money, or sometimes they have to work without money. The wage in the kiln is based on the quantity i.e. the number of brick produced or the number of brick carried. So, the families who brought their children along with them knowingly or unknowingly involved their children in the work of brick kilns like clay making, carrying bricks, moulding the bricks, domestic works like preparing food, making tea, cleaning dishes and laundry and as well as looking after their younger siblings. Some of the parents send their children to their relatives and neighbour to work in the brick kilns. Being the lower castes children, they are primarily exploited in the labourer’s activities from their household conditions because of the poor economic background of the families and uneducated parents where they couldn't go to school and are compelled to involve in child labour.

Tutkielmani aiheena ovat kolttasaamelaiset, jotka ovat Kuolan niemimaan alkuperäiskansaa. Kuolan niemimaan lisäksi heidän perinteinen asuinalueensa käsittää myös Suomen ja Norjan Lapin koillisosat. Vuoden 1920 Tarton rauhassa kolttien asuinalue jakautui kahtia, osan jäädessä silloisen Neuvostoliiton puolelle ja osan Suomen puolelle. Toisen maailmansodan jälkeen, Suomen menetettyä Petsamon alueen, koltat saivat valita kummalle puolelle rajaa he halusivat asettua. Valinta tehtiin pääasiassa vanhojen sukumaiden perusteella. Suomen valinneet koltat sijoitettiin lopulta Inarin kunnan alueelle, Sevettijärven, Nellimin ja Keväjärven kyliin. Koltat ovat perinteisesti kuuluneet ortodoksiseen kirkkoon, ja tämä tekee heistä uskonnollisen vähemmistön suhteessa enemmistösuomalaisiin, mutta myös suhteessa muihin saamelaisiin. Ortodoksisuus on myös nähty vahvana osana kolttasaamelaisten itäsaamelaista kulttuuriperinnettä, joka näkyy niin pukeutumisessa, käsitöissä, musiikissa, juhlissa kuin ruokakulttuurissakin. Tämä asetelma on toiminut lähtökohtana tutkimukselleni. Pro gradu -työssäni tarkastelen, millainen rooli ortodoksisuudella on kolttasaamelaisten identiteetin muotoutumisessa sekä miten rooli on muotoutunut ja millaisia eroja suhtautumisessa ortodoksikirkkoon on eri kolttasukupolvien välillä. Saamelaisten uskontoa ja uskonnollisuutta, etenkin uskonnon esikristillistä aikakautta, on tutkittu jo monien vuosikymmenten ajan. Kolttasaamelaisten nykyuskonnollisuuden osuus tästä tutkimuksesta on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle, mikä tarkoittaa, että tutkimus on tältä osin paikoin vanhentunutta. Tutkimukseni merkitys nousee juuri tästä vajeesta tutkimushistoriassa, ja tutkimukseni pyrkiikin tarkastelemaan myös viimeisten vuosikymmenten suurten sosiaalisten muutosten vaikutusta kolttasaamelaisten uskonnollisuuteen. Tämän vuoksi tutkielmani nojaa vahvasti uskontososiologisiin teorioihin ja tarjoaa myös tältä osin tuoreehkon näkökulman kolttasaamelaisen uskonnollisuuden tutkimukseen. Aineistoni koostuu kymmenestä teemahaastattelusta, jotka tein kahdella kenttätyömatkalla vuonna 2013 Inarin kunnan alueella. Suurin osa haastateltavistani oli ortodoksisia kolttasaamelaisia, mutta joukossa oli myös etnisiä suomalaisia. Olen soveltanut aineistooni laadullista sisällönanalyysia. Tarkastellessani aineistoa olen koonnut yhteen, mitä informantit ovat haastatteluteemoista sanoneet. Analyysin temaattinen fokus keskittyy kollektiivisen muistin käsitteen ympärille. Tapa, jolla informantit käsittelivät ortodoksisuutta, muistutti hyvin vahvasti ylisukupolvisen muistin käsitettä, ja täten voikin sanoa, että teoria nousi hyvin luonnollisesti aineiston pohjalta. Analyysiin liittyy vahvasti myös etnisyyden käsite. Kollektiivinen muisti osaltaan vahvistaa etnistä identiteettiä, ja tarkastelenkin tutkimuksessani myös kollektiivisen muistin ja etnisen identiteetin suhdetta ortodoksisuuden näkökulmasta. Analyysissani ortodoksisuuden rooli kolttasaamelaisten kollektiivisen muistin osana rakentuu seuraavien teemojen pohjalle: symbolit, rituaalit ja narratiivit, paikallisuuden ja kuuluvuuden tunne sekä kolttasaamelaisten monitasoinen vähemmistöasema suhteessa ympäröiviin ryhmittymiin. Läpileikkaavana teemana tutkielmassani on myös sukupolvien välinen kehitys. Tutkielmani osoittaa, kuinka esimerkiksi ortodoksisuuden kollektiivinen muisti linkittyy symboleiden kautta etnisyyteen kahdella tavalla: etniset elementit toisaalta linkittyvät (esimerkiksi kolttasaamelaisten puvun ja kielen käyttö liturgioissa) uskonnolliseen ympäristöön ja toisaalta alkujaan uskonnolliset elementit voivat myös saada vahvoja etnisiä vivahteita (esimerkiksi hautajaisrituaalit ja pyhimystarinat). Paikallisuus ja kuuluvuuden tunne alueeseen oli se sitten laajemmin koko saamelaisalue tai oma kotikylä - vahvistavat myös osaltaan ortodoksisuuden roolia kolttasaamelaisten kollektiivisessa muistissa. Uskonto koetaan vahvemmin omalla kotialueella, ja toisaalta kolttakylien väliset eroavaisuudet korostavat myös kollektiivisen muistin värikkyyttä. Materiaalini antaa myös viitteitä siitä, että ortodoksisuus voi toimia kolttasaamelaista identiteettiä vahvistavana tekijänä saamelaisalueen ulkopuolella asuville. Kolttasaamelaisten ainutlaatuinen asema monitasoisena vähemmistöryhmänä heijastuu myös kollektiiviseen muistiin. Koltat ovat vähemmistönä niin ortodoksikirkon sisällä, suhteessa luterilaisiin suomalaisiin, kuin myös suhteessa muihin saamelaisiin. Muiden ryhmien suhtautuminen kolttien ortodoksisuuteen ja toisaalta myös se, miten koltat ovat itse suhtautuneet muihin tahoihin, on vaikuttanut siihen, miten ortodoksisuuden rooli kollektiivisen muistin osana on rakentunut. Tutkielmani myös osoittaa, että suhtautumisessa ortodoksiseen kirkkoon on sukupolvien välisiä eroja. Tähän ovat osaltaan vaikuttaneet ympäröivän yhteiskunnan muutos, modernisaatio ja sekularisaatio, mutta myös kolttasaamelaisten vähemmistöroolin muotoutuminen suhteessa ympäröiviin yhteisöihin.

Tutkielmassa tarkastellaan japanilaista Kantai Collection -laivastosotapeliä ja siihen liittyvä mediakokonaisuutta (media mix) sekä kyseisen mediakokonaisuuden yleisön sen pohjalta tuottamia omakustanteisia fan fiction -teoksia. Kantai Collection -pelin eri versioiden lisäksi tarkastellaan samannimistä animaatiosarjaa, mutta viitataan myös sarjakuva- ja elokuvaversioihin. Fan fiction -teoksia tarkastellaan sekä määrällisesti (N=120) että laadullisesti (N=46). Tarkastelu on kaksivaiheinen. Ensiksi analysoidaan alkuperäisteosten tarinarakenteita ja diskursseja Tyynenmeren sodasta ja Japanin lähihistoriasta soveltaen Michel Foucault’n määrittämää diskurssianalyysia sekä Umberto Econ teoriaa avoimista ja suljetuista teoksista. Toisessa vaiheessa analysoidaan samoin laadullisin menetelmin, miten yleisön tuottamat fan fiction -teokset toisintavat alkuperäisteosten diskursseja. Fan fiction -teosten laajan sisällöllisen hajonnan johdosta tutkielmassa tarkastellaan niiden yleisluonnetta lyhyesti myös määrällisen sisällönanalyysin kautta. Tutkimuksen tavoite on selvittää, miten Kantai Collection -aiheisille teoksille omistautunut yleisö reagoi näitä kansallisesti kiistanalaisia teemoja käsitteleviin diskursseihin. Tutkielman teoreettinen kehys rakentuu kahdesta pääjuonteesta. Ensimmäinen niistä perustuu pääasiassa Hashimoto Akikon sekä Franziska Seraphimin analyyseihin ja teorioihin Tyynenmeren sotaa koskevan kollektiivisen muistin muutoksesta Japanissa. Tutkielmassa kysytään, miten havaitut diskurssit ilmentävät Hashimoton ja Seraphimin esittämää kollektiivisen sotamuiston hajaannustilaa, joka on tehnyt vaikeaksi välittää yhtenäistä kansallista identiteettiä uusille sukupolville. Toinen teoreettinen juonne perustuu keskeisesti Ōtsuka Eijin teoriaan mediakokonaisuuksien luomista mielikuvitusmaailmoista. Hänen teoriassaan useista toisiaan täydentävistä versioista, kuten peleistä, sarjakuvista ja animaatiosarjoista, koostuvat mediakokonaisuudet luovat katsojien mielikuvituksissa ”vaihtoehtoisia todellisuuksia,” joihin katsojat yhdistävät myös palasia todellisesta historiasta. Tämä prosessi irrottaa historialliset tosiasiat viitekehyksestään, eikä esimerkiksi teoksissa ilmeneviä viittauksia sotaan tai muihin historiallisiin tapahtumiin käsitetä enää suhteessa todellisuuteen. Yleisö näkee ne ainoastaan fiktiivisten teosten pohjalta luodun mielikuvitustodellisuuden viitekehyksessä. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että alkuteosten diskurssien rakenne on erittäin monitulkintainen, ja että se käyttää parodiaa keinona välttää selkeä historiallisen narratiivin esittäminen. Alkuteosten sisällössä ei voida puhua ”sodan ihannoinnista,” mutta ne eivät liioin kritisoi Tyynenmeren sotaa ja sitä edeltävää historiaa. Tästä huolimatta tuottaja-yleisö muodostaa pitkälti rauhaa ja yhteisöllisyyttä korostavia diskursseja omissa teoksissaan. Toisaalta analyysi myös osoittaa, että yleisö tulkitsee sodan ja historian käsitteet hyvin abstraktilla tasolla sekä pääosin suhteessa mediakokonaisuuden sisäiseen maailmaan eikä suhteessa todellisuuteen. Tutkimustulokset antavat empiiristä tukea teoreettisessa kehyksessä esiteltyjen tutkijoiden ajatuksille.

Muutokset suomalaisten uskonnollisuudessa ja kirkon jäsenyyteen sitoutumisessa haastavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hakemaan uudenlaisia tapoja toimia ja perustella olemassaolonsa. Pro gradu - tutkielmani käsittelee tätä paikantamisprosessia. Lähestyn aihetta Helsingin seurakuntien nuorille aikuisille suunnatun Usko toivo rakkaus -mainoskampanjan avulla. Kampanjan tavoitteena oli luoda kuvaa Helsingin seurakunnista kiinnostavana ja merkityksellisenä yhteisönä, innostaa osallistumaan seurakunnan toimintaan sekä pohtimaan uskon kysymyksiä. Aineistoni koostuu 19 printtimainoksesta, jotka ovat ilmestyneet lehdissä vuosina 2007-2009. Sovellan työssäni Norman Fairclough'n diskurssianalyyttista kehystä, jonka tarkoituksena on liittää yhteen tekstin, sen tuottamisen, levittämisen ja kuluttamisen käytäntöjen, sekä sosiokulttuuristen käytäntöjen analyysi. Asemoin UTR -mainoskampanjan osaksi kirkollisia ja yhteiskunnallisia kielenkäytön tapoja olettaen diskurssianalyyttisen näkökulman mukaisesti näiden aspektien olevan vuorovaikutteisessa suhteessa toisiinsa. Tarkastelen mainontaa uudenlaisena kirkollisen viestin välittämisen muotona ja kysyn, mitä tämä muutos viestinnän käytänteissä kertoo kirkon muuttuvista suhteista jäseniinsä ja laajemmin yhteiskuntaan. Analyysissäni selvitän tapoja kuvata kirkkoa ja sen sanomaa, ja pyrin paikantamaan ne osaksi laajempia tulkintakokonaisuuksia, joita kutsun diskursseiksi. Esitän, että UTR -mainoskampanjan määräävänä jäsennyksenä toimii kirkossa vaikuttavan psykouskonnollisen kulttuurin tulkintarakenne oikeanlaisesta uskosta ja uskonyhteisön merkityksestä. Tämä ajatuskokonaisuus sovittaa yhteen viestin kohdeyleisön oletetun yksilöllisesti muodostuvan uskonnollisuuden, sen muodostamisen ja ilmentämisen tavat, sekä kirkon uskonyhteisöön jäsentymisen. Mainokselle ominaisen suostuttelevan kielen ja sanoman kohderyhmälähtöisen muokkaamisen voi tulkita passiiviseksi reaktioksi kirkon aseman heikentymiseen. Toisaalta kirkko on lähtenyt muutokseen omista lähtökohdistaan ja monipuolisesta perinteestään käsin. Usko toivo rakkaus on aktiivista toimintaa, jolla kansankirkko jäsentää paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tutkielman päämääränä on luoda yleiskäsitys Donetskin kansantasavallaksi julistautuneen separatistialueen synnystä Itä-Ukrainaan vuonna 2014 ja perehtyä separatistihallinnon omiin käsityksiin alueen historiasta, synnystä ja identiteetistä. Keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat: 1) Miten Donetskin kansantasavalta määrittelee itsensä? 2) Miten kansantasavalta määrittelee historiansa? 3) Miten kansantasavalta määrittelee kevään 2014 tapahtumat? Tutkielma toimii samalla yleishistoriikkina Donbassin maantieteellisestä alueesta ja se esittelee itsenäisen Ukrainan historiallisia kehitysvaiheita kylmän sodan jälkeisessä maailmassa. Rakenteeltaan tutkielma jakautuu johdanto- ja aineistolukujen jälkeen Donbassin maantiedettä, väestöä ja hallintoa esittelevään lukuun, jota seuraa itsenäisen Ukrainan eri kehitysvaiheiden tarkastelu ja lopulta Donetskin kansantasavallan syntyhistoria. Tutkielma on laadullinen ja se pyrkii selittämään Donetskin kansantasavallan syntyä separatistihallinnon omien lausuntojen ja julistusten pohjalta. Tutkielman tieteellisinä metodeina on käytetty sisällönanalyysia ja diskurssianalyysia ja sen tutkimusote on narratiivinen. Donetskin kansantasavallan identiteettiä ja itseymmärrystä on käsitteellistetty kansallisen identiteetin tutkimuksen metodologian pohjalta ja translitterointi on toteuttu suomalaisen SFS 4900-standardin mukaisesti. Tutkielman keskeisenä tuloksena separatistihallinnon narratiiveja on yhdistetty erityisesti Venäjän keisarikunnan ja Neuvostoliiton ajan vallitseviin aatesuuntauksiin ja niitä on vertailtu nykymaailmassa muuhun entisen Neuvostoliiton alueella esiintyneeseen alueelliseen separatismiin. Donetskin kansantasavallan omaksumaa neuvostosymboliikkaa on myös vertailtu Valko-Venäjän omaksumaan historiakäsitykseen Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Tutkielmassa on lisäksi tarkasteltu kansantasavallan hallinnossa vaikuttaneiden tahojen henkilöhistoriaa ja tuotu esiin separatistijohdon aiempaa taustaa muissa entisen Neuvostoliiton alueen separatistisissa ja Venäjä-mielisiksi tulkittavissa järjestöissä. Ajallisesti tammikuusta syyskuuhun 2014 sijoittuva tutkielma tuo esiin monia kilpailevia käsityksiä siitä, mikä Itä-Ukrainaan perustettujen kansantasavaltojen pidemmän aikavälin tavoitteena oli. Tutkimusmateriaalin pohjalta on havaittavissa, että osalla paikallisesta separatistijohdosta oli mielessään vain Donetskin ja Luhanskin alueet kattava autonominen vyöhyke, kun taas Venäjältä tulleilla tiedustelu-upseereilla oli tavoitteena aina Moldovaan asti ulottuva Novorossijan liittovaltio. Narratiivien muutos korreloi myös ajallisesti touko-kesäkuussa ja heinä-elokuussa tapahtuneiden vallanvaihdosten kanssa, minkä johdosta konfliktin paikallinen elementti korvattiin ensin Venäjältä saapuneilla sotilastiedustelun edustajilla ja myöhemmin Venäjän armeijan vakituisilla joukoilla. Tutkielman julkaisuhetkellä konflikti on myös yhä käynnissä ja se on alkanut muistuttaa kasvavissa määrin Transnistrian, Abhasian ja Vuoristo-Karabahin jäätyneitä konflikteja.

Tutkimuksessa käsitellään varhaisen kreikkalaisen heksametrirunoilijan Hesiodoksen (n. 700 eaa.) runoteokseen Työt ja päivät (kr. Ἔργα καὶ ἡμέραι) sisältyvää myyttiä viidestä ihmisheimosta. Tämä myytti kuvaa ihmiskunnan kehityksen muinaisen kultaisen ihmisheimon autuaasta aikakaudesta hopeisen, pronssisen ja herooisen heimon kautta nykypäivän rautaisen heimon vaikeaan aikakauteen. Toisin kuin eräät saman myytin myöhäisemmät versiot, Hesiodoksen myytti ei kuitenkaan kuvaa inhimillistä historiaa asteittaisena rappeutumisena ideaalisesta alkutilasta, vaan tämän kaavan rikkovat niin Hesiodoksen negatiivisesti kuvaama hopeinen heimo kuin edeltäjiään parempana esitetty herooinen heimokin. Tutkimuksen päämääränä on tarjota myytistä tekstuaalisesti perusteltu luenta, jossa myyttiä tulkitaan osana Töiden ja päivien laajempaa kontekstia. Tutkielma koostuu kolmesta pääosasta. Ensimmäisessä pyritään hahmottamaan Hesiodoksen asemaa osana perinteisesti suullista, mutta 700-luvulla hiljalleen kirjalliseksi muuttuvaa kreikkalaista runonlaulantaperinnettä. Runoteoksen Työt ja päivät sisältö ja ohjelma esitellään: Hesiodos pyrkii runossaan luonnehtimaan inhimillistä elämää tosiasiallisesti vallitsevia reunaehtoja ja esittämään tietyn kuvan siitä, miten ihmiset parhaiten voivat parantaa elintasoaan. Tämän keskeisen teeman valottamiseksi Hesiodos tuo yhteen mitä moninaisimpia aineksia: mm. myyttejä, tarinoita, kansanviisauksia ja maanviljelijän kalenterin. Runoilijan oma aktiivisuus hahmottuu juuri tämän materiaalin taidokkaana järjestämisenä niin, että se palvelee hänen runonsa ohjelmaa. Kirjoituksen toisessa pääosassa esitetään lyhyt yhteenveto Hesiodoksen myytistä viidestä ihmisheimosta, käydään läpi myytin tulkintaan liittyviä keskeisiä ongelmia ja esitellään eräitä tulkintasuuntauksia, joiden puitteissa myyttiä on pyritty analysoimaan. Näiden lähestymistapojen ansioita ja ongelmia arvioidaan, ja keskustelun pohjalta muotoillaan lähtökohdat tutkielmassa ehdotettuun lukutapaan. Tulkinta ihmisheimomyytistä esitellään kirjoituksen kolmannessa pääosassa. Ehdotuksen valossa myytin ensisijainen tarkoitus on tematisoida eräitä inhimillistä elämää määrittäviä keskeisiä reunaehtoja. Hesiodoksen myytti voidaan jakaa kahteen pääosaan, joista ensimmäinen kattaa kultaisen ja hopeisen heimon ja muodostaa myytin, joka valaisee ihmiselämää kontrastiivisesti kuvailemalla inhimillisiä elämänmuotoja, jotka eroavat radikaalisti meille tutuista elämänmuodoista. Pronssinen, herooinen ja rautainen heimo taas muodostavat historiallisen myytin, jonka tehtävä on osoittaa, että inhimillisessä historiassa voi esiintyä niin edistystä kuin taantumistakin: tulevaisuus on avoin, ja voimme itse vaikuttaa siihen. Lukutapaa puolustetaan tulkitsemalla ensi silmäyksellä nykyihmisten väistämättömään tuhoon viittaava rautaisen heimon tulevaisuuden kuvaus pikemminkin apokalyptiseksi varoitukseksi siitä, mitä tulee tapahtumaan, ellei ihmiskunta muuta tapojaan. Tutkimus päätetään käsittelemällä eri tapoja, joilla Hesiodos on työstänyt myyttiä osaksi runonsa kokonaisuutta, luonut yhteyksiä sen ja runon muiden osien välille, ja muokannut itse myyttiä palvelemaan hänen runonsa päämääriä.

Postsekulaareihin uskontoihin kuuluvassa uuspakanuudessa korostuu voimakkaasti henkilökohtainen auktoriteetti sekä kehon ja seksuaalisuuden hyväksyntä. Tästä ja uuspakanuuden historiasta, kuten feministisen liikkeen voimakkaasta vaikutuksesta johtuen uuspakanuudessa naiset ovat tasa-arvoisessa asemassa miesten kanssa, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin ei suhtauduta tuomitsevasti ja näkemykset seksuaalisuudesta ja seksistä ovat positiivista. Uuspakanuudessa seksi voi myös olla osa uskonnonharjoitusta. Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on selvittää, miten suomalaiset uuspakananaiset määrittelevät ja kokevat seksuaalisuuden elämässään, osana uuspakanuutta ja omaa uskonnonharjoitustaan sekä millaisena he näkevät valtakulttuurin suhtautumisen seksuaalisuuteen ja seksiin. Tutkimuskysymykseni on: Miten uuspakananaiset suhtautuvat seksuaalisuuteen ja seksiin erityisesti suhteessa uskontoonsa? Aineisto koostuu neljän uuspakananaisen haastattelusta. Analysoin aineiston hyödyntäen sisällönanalyysin menetelmiä sekä teoreettista viitekehystä. Teoreettinen viitekehykseni pohjaa uuspakanoiden seksuaalisuutta käsittelevään aiempaan tutkimukseen. Viitekehys jakautuu kolmeen osaan: 1) seksuaalisuus luonnollisena ja myönteisenä osana elämää, 2) seksuaalisuus osana uuspakanuutta ja 3) seksuaalikäsitykset valtakulttuurista erottavana tekijänä. Tutkimustulosten perusteella muodostamani teoreettisen viitekehyksen avulla voi kuvata uuspakanaisten suhdetta seksuaalisuuteen ja seksiin. Aiempaan uuspakanoiden seksuaalisuutta käsittelevään tutkimukseen verrattuna merkittävin ero on seksin ja uskonnon yhdistämisessä, mitä tapahtuu suomalaisilla uuspakanoilla melko vähän. Uskonnon ja seksin yhdistäminen nähdään kuitenkin hyväksyttävänä.

Tämä kvalitatiivinen Pro gradu –tutkielma käsittelee superruokaan liittyvää rituaalinkaltaisuutta, puhtautta ja kehollisuutta. Tutkimuksessa hyödynnetään Catherine Bellin rituaalinkaltaisuuden ja ylläpitävien rituaalien teorioita, ja niiden avulla tarkastellaan sitä, millaista rituaalinkaltaisuutta superruokailmiössä on. Superruokaa tarkastellaan sekulaarina ilmiönä uskontotieteen mahdollistamin menetelmin. Lisäksi tutkimusmateriaalista nousseen terveyden käsitteen tärkeyttä tarkastellaan Foucault’n biovallan tematiikan avulla. Tutkimuksessa analysoitu materiaali on kerätty seitsemän puolistrukturoidun teemahaastattelun keinoin. Haastateltavat olivat superruokia itse käyttäviä, asiantuntija-asemassa olevia henkilöitä, jotka työskentelivät markkinoinnin, henkilökohtaisen valmentamisen ja ravintoneuvonnan aloilla. Rituaalinkaltaisuus näkyi analyysin perusteella mm. haastateltavien vuorokausirytmissä, ruoanlaittotavoissa ja terveyttä ylläpitävissä toimissa. Analyysitapana käytettiin teoriaohjautuvaa sisällönanalyysiä, sillä se tarjosi mahdollisuuden hyödyntää teoriaa analyysin kulussa ja antaa mahdollisuuden nostaa haastattelumateriaalista nousevia elementtejä tarkastelun keskiöön. Kehollisuus oli olennainen osa superruoan rituaalinkaltaisuutta, ja keho toimi terveyden määrittelijänä, kohteena ja mittarina: ihminen ei ole terve, ellei hänen kehonsa voi hyvin. Keho toimii myös ylläpitävien toimintojen kohteena ja mahdollistajana. Superruoan puhtauden tarkastelussa hyödynnettiin Mary Douglasin puhtaan ja epäpuhtaan kategorista tematiikkajakoa. Haastateltavien arkisessa toiminnassa ilmeni sääntöjen seuraamiseen (rule-governance), formalismiin (formalism) ja muuttumattomuuteen (invariance) viittaavia piirteitä. Terveys oli rituaalinkaltaisen toiminnan efekti, jota tavoiteltiin ja jota pyrittiin ylläpitämään erilaisin jatkuvuuden takaavin toiminnoin. Bellin teorian ylläpitävät toiminnot ovat siis yläkäsitteitä rituaalinkaltaiselle toiminnalle, jotka tähtäävät kokonaisvaltaisen terveyden tavoitteluun ja säilyttämiseen. Laajemmassa kontekstissa tutkimus asettuu sekulaarien ilmiöiden ja ruokavalioiden tarkasteluun osana nykyaikaista yhteiskuntaa. Tutkimus keskittyy yksilön toimintaan ja kokemuksiin, mutta analyysin tuloksia peilataan myös yhteiskuntaan. Tutkimuksessa pyritään myös määrittelemään hajanaista superruoan kenttää nykyaikaisena ilmiönä.

Tutkielmani käsittelee elefanttien asemaa ja sen kehitystä roomalaisessa sodankäynnissä ja voitonjuhlinnassa antiikin kirjallisten ja kuvallisten lähteiden pohjalta. Roomalaiset kohtasivat elefantteja ensimmäisen kerran taistelussa Epeiroksen kuningas Pyrrhosta vastaan Herakleian taistelussa vuonna 280 eKr., ja olivat aluksi täysin voimattomia tätä uutta sodankäynnin muotoa vastaan. Sotanorsut olivat roomalaisten silmissä hirvittäviä petoja, vihollisia, jotka pelkällä ulkoisella olemuksellaan aiheuttivat sekasortoa ja paniikkia. Analysoin tutkielmassani millaisia erilaisia aseita ja taktiikoita roomalaiset kokeilivat ja käyttivät vihollistensa sotanorsujen torjumiseksi ja kuinka, vuodesta 200 eKr. alkaen, roomalaiset käyttivät elefantteja myös omissa joukoissaan, joskin elefanttien käyttö jäi roomalaisten osalta pienimuotoiseksi ja satunnaiseksi. Analysoin myös muutosta, joka tapahtui roomalaisten suhtautumisessa sotanorsuihin, kun heidän kokemuksensa elefanttien vastaisessa sodankäynnissä kasvoi ja kun he rupesivat käyttämään sotanorsuja omissakin joukoissaan. Ensimmäiset elefantit, jotka tuotiin Roomaan tavallisen kansan nähtäville, olivat Pyrrhokselta vangittuja sotanorsuja, jotka Manius Curius Dentatus esitteli vuoden 275 eKr. triumfissaan sotavankeina. Dentatuksen triumfi oli samalla myös ensimmäinen triumfi, jossa esiteltiin roomalaisten näkökulmasta eksoottisia eläimiä. Työni elefantteja roomalaisessa voitonjuhlinnassa koskevassa osassa käsittelen aluksi elefanttien merkitystä voitonkulkueiden kehityksessä uskonnollisista puhdistautumisriiteistä kohti spektaakkelimaista voitonjuhlintaa. Koska elefantit olivat yleensä osallistuneet voitonjuhlintaa edeltävään sodankäyntiin taistelemalla joko roomalaisia vastaan, tullen vangituksi taistelussa, tai roomalaisten joukoissa, elefanttien rooli ja merkitys roomalaisissa voitonkulkueissa ja muissa voitonjuhlintaan liittyvissä spektaakkeleissa oli pelkkää eksoottista eläintä huomattavasti monimuotoisempi. Analysoin tutkielmassani myös, miten ja millaisissa rooleissa elefantit esitettiin roomalaisessa voitonjuhlinnassa, ja miten muutos roomalaisten suhtautumisessa elefantteihin sodankäynnissä ja keisariajan voitonjuhlintaan tuomat muutokset vaikuttivat elefanttien roolin voitonjuhlinnassa. Elefanttien ollessa sodankäynnissä pelättyjä vihollisia ne esitettiin myös voitonjuhlinnassa voitettuina ja vangittuina vihollisina, ja samoin kuin taistelussa panikoiviin elefantteihin yhdistettiin ihmismäinen epäluotettavuuden piirre, myös voitonkulkueissa vankeina esiteltyjä elefantteja kuvattiin sangen inhimillisinä. Elefanttien sodankäynnissä aiheuttaman kauhun vähennyttyä ja roomalaisten otettua sotanorsuja omaankin käyttöönsä, elefantteja ei enää esitetty vihollisina eikä niiden kauheutta korostettu voitonjuhlinnassakaan. Sen sijaan elefantit ylenivät triumfaattorin saattajiksi korostamaan tämän jumalaisuutta.