Browsing by department "Maailman kulttuurien laitos 2010-2017"

Tutkielmassa tarkastelen, millainen on japanilaisen yhteiskunnan ja kirjallisuuden luoma kuva japanilaisnaisen kielenkäytön ihanteesta sekä miten se ilmenee manga-sarjakuvien naispuolisten hahmojen kielenkäytössä. Tutkimuskysymykseni ovat 1) Millaista japanin kielen feminiinisten piirteiden variaatiota tarkasteltavien manga-sarjojen naispuolisten henkilöhahmojen puheessa esiintyy? 2) Millä tavoin nämä piirteet ilmenevät erilaisissa puhetilanteissa erilaisten henkilöhahmojen puhetyyleissä? Teoriaosuudessa tarkastelen japanilaisnaisille sopivaksi katsotun kielen luonnetta ja historiaa sekä kielen yhteyksiä naisten asemaan japanilaisessa yhteiskunnassa. Käytän feminiinisen kielenkäytön analyysiin perustana kielentutkimuksessa esitettyjä feminiinisen kielen ilmentymiä. Japanin kielen feminiinisiin piirteisiin luetaan tyypillisesti kielellinen kohteliaisuus, pehmeys, hienostuneisuus, epävarmuus, tietyt lauseenloppupartikkelit, tietyt itseensä viittaavat persoonapronominit ja huudahdukset. Aineistoni koostuu kahdesta erilaisesta manga-sarjasta, jotka ovat molemmat miespuolisille lukijoille suunnattuja. Boku no hīrō akademia -sarjan tarina sijoittuu moderniin Japaniin ja on suunnattu nuoremmille mieslukijoille. Sarjan kontekstina on sankariakatemia ja sen opiskelijat, jotka ovat pääosin nuoria miehiä. Otoyomegatari-sarja sijoittuu Keski-Aasian 1800-luvun yhteiskuntaan ja on suunnattu vanhemmille mieslukijoille. Siinä painottuvat naishahmot ja heidän arkeensa liittyvät asiat. Tarkastelen kummastakin sarjasta kahta naishahmoa. Käytän aineiston analysoinnissa laadullisia tutkimusmenetelmiä. Ensimmäisessä vaiheessa hyödynnän laadullista sisällönanalyysia, kun luokittelen aineiston puhetilanteita, joissa valitsemani naishahmot esiintyvät. Puhetilanteiden luokittelun perustana käytän seuraavia kategorioita: puhujien ikä, sukupuoli, hierarkkinen asema, puhetilanteen toimintaympäristö ja keskustelun aihe. Analysoin diskurssianalyysin avulla näytteeseen valitut puhetilanteet. Tutkittu näyte sisältää 35 esimerkkiä erilaisista puhetilanteista. Aineistoni naishahmojen puheessa esiintyy feminiinisen kielen piirteitä, mutta naiselle sopivaksi katsotun kielenkäytön ideaalit toteutuvat vaihtelevasti. Puhetyylien erot voivat selittyä tapahtuma-ajankohtien ja kulttuuristen ympäristöjen perusteella. Yksittäisille hahmoille ominainen kielenkäyttö säilyy eikä siinä tutkitun aineiston perusteella esiinny feminiinisen kielen variaatiota huolimatta puhetilanteen kontekstista tai osallistujista. Japanilainen naisten kieli tutkimusaineistossani on enemmän roolikieltä kuin yritys ilmentää todellisuudessa elävää kieltä.

In the past few decades, media has assumed an increasingly important role in shaping social and political understandings of the world. This is true across the world and its importance is magnified whenever the society it depicts is one of imbalances and inequalities. Such is the case in Bolivia, where centuries of colonialism, exploitation, discrimination, and injustices have created an immense gap between the Indigenous majority and a criollo minority, across all aspects of social, economic, and political life. After Evo Morales’ ascent to the presidency in 2006, Indigenous Peoples became the archetype for national citizenry, in a sharp contrast with their image under much of Bolivia’s history as a country. After the refounding of the nation as the Plurinational State of Bolivia in 2009, Indigenous Peoples were given a sociopolitical emphasis befitting of their representativeness, a volte-face contested by many. Coupled with these great changes in Bolivian society was the media (and particularly online media) growth registered in the last few decades. Its role as a political watchdog and as a social tone-setter became exponentially magnified, especially in its portrayal of Indigenous Peoples, no longer a marginal sociopolitical player in Bolivia but at the front and centre of national politics. This study analyses how Bolivian media portrays the country’s Indigenous Peoples in its online publications. This research focused on the second half of Evo Morales’ third term in office, when the new role of the indigenous person as a citizenship archetype had already been modestly consolidated. This study focuses on four distinct newspapers, relying on content analysis and framing analysis of articles dealing with and representing Indigenous Peoples as a methodology. The four newspapers were chosen either for their size and importance (El Deber, La Razón, Página Siete) or their political affiliation with the State (Cambio). As vehicles of information, the publications analysed convey heavily biased stances, widening the gap between one side and the other in an already deeply divided society like Bolivia’s. This polarisation acts as a tool of division, stoking flames of conflict and eroding the fertile middle grounds of dialogue, debate and compromise. Some media still portrays Indigenous Peoples as ossified relics of a pre-Columbian past, relying on binary oppositions between Indigenous and non-Indigenous, others discredit differences under the guise of mestizaje, while some focus on Indigenous Peoples’ agency to highlight what has been achieved and how their own volition can shape the course of their social, economic, and political path. Indigenous Peoples’ representations in Bolivia are, therefore, quite divergent, even amongst bigger and mainstream outlets, creating their own kind of echo chamber; depending on the media consumed and the sociopolitical predispositions of the readers, two quite divergent portrayals are real and coexist side by side. This very contradiction could be an object of future studies, in an attempt to study what is the role of the media in broadening social divides. This is especially true in a society like Bolivia, where the differences between the “haves” and the “have-nots” are stark and the media is openly and partially biased, enacting a role that is more opinion-based and less informative than the common canons of journalistic objectivity.

Työni käsittelee Grassmannin lakia, kreikkalaista äänteenmuutosta, jonka myötä kaksi aspiroitua foneemia sisältävissä sanoissa aspiraatoista ensimmäinen deaspiroituu dissimilaation myötä. Grassmannin laki vaikuttaa aspiroituihin klusiileihin /ph/ /th/ /kh/ sekä glottaalifrikatiiviin /h/. Koska 1. Grassmannin lain vaikutus /h/-äänteeseen jossain määrin poikkeaa sen vaikutuksesta klusiileihin ja 2. /h/ on melko myöhäinen innovaatio kreikan äännehistoriassa – osittain kreikan murteisiin jakautumista myöhäisempi – ja Grassmannin laki on luonnollisesti voinut vaikuttaa siihen vasta sen synnyttyä, kun taas on syytä epäillä Grassmannin lain vaikutaneen klusiileihin jo ennen murteisiin jakautumista, otan tutkittavakseni hypoteesin, että Grassmannin laki vaikutti ensin klusiileihin ja /h/:hon vasta myöhemmin. Työni tarkoitus on selvittää, voidaanko tämä hypoteesi verifioida tai falsifioida tutkimalla kreikan äänteenuutosten relatiivista kronologiaa. Kielen fonetiikkaa ja fonologiaa muuttavat säännölliset äänteenmuutokset, joiden myötä tietty äänne muuttuu toiseksi. Nämä äänteenmuutokset muodostavat työni teoreettisen perustan. Kielihistoriallisessa kontekstissa relatiivinen kronologia tarkoittaa kielessä tapahtuneiden äänteenmuutosten kronologisen järjestyksen määrittämistä. Työssäni tutkin Grassmannin lain relatiivista kronologiaa tarkastelemalla kummankin Grassmann-variantin – niin klusiileihin kuin /h/:honkin vaikuttaneen – ja muiden äänteenmuutosten välistä vuorovaikutusta selvittääkseni, onko tarkastelemani Grassmann-variantti toista äänteenmuutosta varhaisempi vai myöhäisempi. Tällä tavalla sijoitan kummankin Grassmann-variantin relatiiviselle aikajanalle tarkoituksenani selvittää, ovatko ne samanaikaisia vai eivät. Aineistoni koostuu sanoista ja muodoista, joissa tarkastelemieni äänteenmuutosten kronologisia suhteita voidaan havainnoida. Lähteinäni käytän pääasiassa kreikan etymologisia sanakirjoja ja kreikan äännehistoriaa käsitteleviä julkaisuja. Määrittelen työssäni Grassmann-varianttien kronologisen suhteen joukkoon muita äänteenmuutoksia. Sen sijaan en onnistu osoittamaan niiden olevan keskenään samanaikaisia enkä liioin, etteivät ne sitä ole. Sen sijaan määrittelen kummankin variantin varhaisimman ja myöhäisimmän mahdollisen tapahtuma-ajankohdan – poikkeuksena klusiileihin vaikuttaneen variantin myöhäisin mahdollinen tapahtuma-ajankohta – sekä suhteessa muihin äänteenmuutoksiin että absoluuttisesti: Grassmannin laki on vaikuttanut klusiileihin aikaisintaan heti nk. toisen kreikkalaisen palatalisaation jälkeen. Toinen palatalisaatio tapahtui todennäköisesti hyvän aikaa sen jälkeen, kun kreikka erkaantui lähimmistä indoeurooppalaisista sukulaisistaan. /h/:hon Grassmannin laki on vaikuttanut aikaisintaan 1400–1200 eKr., jolloin lineaari B -tekstit kirjoitettiin ja *Hj oli kehittymässä /h/:ksi sanan alussa, ja viimeistään joko sen jälkeen, kun epenteettinen /h/ lisättiin sananalkuisen υ-vokaalin edelle – emme tiedä, milloin tämä tapahtui – tai vuoden 500 eKr. tienoilla, jolloin epigrafisesta aineistosta löytyy esimerkkejä sen vaikutuksesta.

This Master’s thesis is a study of the basis and nature of participatory budgeting in the City of Helsinki, called OmaStadi, in context of international participatory budgeting models. My task is to find specific qualities in Helsinki’s participatory budgeting solution, recognise its model and, if possible, name it. Deliberative democratic theory serves as background. Other central concepts are involvement, engagement, participation and light participation. By nature this thesis is a case study with the city's decision documents as main body of material, supplemented with expert interviews. Background chapter describes discovery of participatory budgeting in Brazil’s Porto Alegre in the 1980’s and diffusion around the world in various versions. I leave for further investigation my observation that the method was already known earlier in the fields of financial management and school management. In Finnish circumstances participatory budgeting combines long known functions of citizens’ right of initiative, joint planning and public referendum in a new way. Participatory budgeting arrived in Helsinki earlier than is usually known. In the years 1999–2011 city schools implemented targeted pedagogical participatory budgeting as a part of youth participation program ”Hesan Nuorten Ääni” following the model of Norway’s city of Porsgrunn. Also unit level participatory budgeting has been tried out, with notable examples of a pilot in the New Central Library Project and the operating model of Maunula House culture and community centre. Present enseble of participatory budgetings in Helsinki consists of four complementary parts: 1) School-specific ”Ruuti-raha”, 2) youth work unit level ”RuutiBudjetti”, together with OmaStadi processes in 3) seven major districts and 4) the whole city. Specific qualities in the OmaStadi model are coequal individual participation and intensive involvement in planning. OmaStadi does not constitute new representative elements like the internationally noted Porto Alegre model and nearest reference point, Helsinki's youth work RuutiBudjetti do. Compared to internationally noted achetypes of participatory budgeting, Helsinki’s solution is a hybrid combining features from different models while emphasizing the co-development phase to which time is invested generously from both the citizen proposers as well as the city’s experts. This way, for a moment, the citizens themselves become part of the administration.

Vuonna 2013 Japanissa luotiin maskottihahmo, jonka tehtävänä on levittää tietoa Japanin ja Venäjän saarikiistasta ja saada nuoria japanilaisia mukaan aluevaatimustoimintaan. Yhtenä alustanaan maskotti käyttää Twitteriä, jossa keskusteluun voi osallistua kommentoimalla. Maskotti sai suuren suosion julkaisemalla nationalistisia ja provokatiivisia tviittejä, joissa vaadittiin saaria takaisin ja syytettiin Venäjää laittomasta miehityksestä. Maskotti kuitenkin muutti sävyään vuoden 2017 kuluessa, mikä suututti sen Twitter-seuraajat ja he alkoivat sättiä maskottia. Tässä tutkielmassa tarkastelen kielteisen suhtautumisen ilmaisukeinoja. Tutkimusaineistoni koostuu edellä mainitun maskotin vuodenvaihteessa 2018–2019 julkaisemien tviittien yhteensä 400 kommentista. Hyödynnän analyysissäni diskurssianalyyttisiä työkaluja (Jokinen, Juhila & Suoninen 2016; Gee 2011, 2014; Maynard 2004, 2005). Analyysi paljasti, että kommentoijat käyttävät monipuolisia ilmaisukeinoja kielteisen suhtautumisen osoittamiseen. Leksikaalisista valinnoista keskeisenä havaintona on, että valitut sanat usein itsessään sisältävät kielteisen merkityksen. Analyysi paljasti myös, että kommentit sisältävät useita pragmaattisia funktioita kuten herjausta, käskyjä, ironiaa ja sodanlietsontaa. Maskotin lisäksi kommentoijat osoittavat kielteistä suhtautumistaan esimerkiksi Japanin ja Venäjän valtioita kohtaan. Tutkimus oli kvalitatiivinen tapaustutkimus, jossa keskitytiin saarikiistaa mainostavan maskotin tviittien sävynvaihdon seurauksena syntyneeseen kommentoijien kielteisen suhtautumisen ilmaisun aaltoon. Diskurssianalyysi teoriana ja metodina soveltui tutkimukseen, koska sen käyttö mahdollisti tutkijan kiinnittämään huomiota aineiston tarkastelun ohessa myös laajempaan kontekstiin eli koko aluekiistan ympärillä vellovaan keskusteluunkin. Tutkimusaiheeni eli ”epäihmisolennon” tai robotin kaltaisen maskottihahmon kirjoituksiin reagointi lienee jatkossakin relevantti, sillä tekoälyn ja robotiikan kehittyessä palveluita luultavasti on saatavilla kasvavissa määrin automatisoidusti. Tällöin tutkimukseenkin syntynee uusia lähestymistapoja.

Tämän pro gradu -tutkimuksen tavoitteena oli luoda luonnossa toteutettava elämyspedagogiikkaan ja kokemukselliseen oppimiseen pohjautuva ryhmämuotoinen kurssi tukemaan Lähi-idästä Suomeen saapuneiden turvapaikanhakija- ja pakolaisnuorten kotoutumista, psyykkistä hyvinvointia ja toimintakykyä, ja samalla tutkia tällaisen toimintamallin vaikuttavuutta. Merkittävimpänä tutkimuskysymyksenä oli, lisääkö elämyspedagoginen suomalaisessa luonnossa tapahtuva ryhmäprosessi ja kokemuksellinen oppiminen heidän toimintakykyään ja arjessa pärjäämistä. Tutkimus tehtiin yhteistyössä Outward Bound Finland ry:n ja Espoon maahanmuuttajapalveluiden kanssa. Pakolaisnuorilla on kantaväestön saman ikäisiin verrattuna huomattavasti suurempi riski sairastua psyykkisesti, ja yksin maahan tulleet turvapaikanhakijanuoret ovat suurimmassa riskissä psyykkiselle pahoinvoinnille koska heiltä puuttuvat luonnolliset arkea ja hyvinvointia tukevat verkostot. Luonnolla on monipuolisia terveysvaikutuksia ja erityisesti ryhmämuotoiset elämyspedagogiikkaan ja seikkailulliseen toimintaan perustuvat interventiot ovat antaneet lupaavia tuloksia nuorten psyykkisiä ongelmia hoidettaessa. Outward Bound -nuorisojärjestön filosofiaan pohjautuva elämyspedagoginen kurssi integroitiin kahden Omnian opiskelijaryhmän koulunkäyntiin ja toteutettiin lähiluonnossa yhtenä iltapäivänä viikossa kuuden viikon ajan. Lisäksi nuorille tarjottiin mahdollisuus yhden yön retkeen syyslomaviikolla. Koulun puolesta kurssille asettui tiettyjä etukäteistavoitteita kuten suomen kielen oppimista. Kurssin ohjaajien taustatavoitteina oli lisäksi mm. tarjota nuorille käytännön taitoihin liittyviä onnistumisen kokemuksia koulutoiminnan puitteissa sekä tietotaitoa suomalaisesta luonnosta ja uskallusta liikkua siellä itsenäisesti. Kurssille osallistui yhteensä 27 nuorta, joista 16 oli mukana alusta loppuun. Nuorista 70 % oli iältään 17–18-vuotiaita, 63 % oli lähtöisin Irakista tai Syyriasta ja suurin yksittäinen kieliryhmä oli arabia. Etnografinen havainnointi oli pääasiallinen tutkimusmenetelmä, vaikka kyseessä ei näin lyhyessä ajassa varsinainen etnografinen tutkimus ollutkaan. Ennen kurssia ja sen päätyttyä nuoret lisäksi täyttivät hyvinvointiaan ja oireiluaan kartoittavan kyselylomakkeen, ja näiden vastausten kurssin aikana tapahtuneita muutoksia tutkittiin tilastollisesti. Nuoria myös haastateltiin kokemuksistaan puoli vuotta kurssin jälkeen. Nuoret kokivat kurssin myönteiseksi ja saivat merkittäviä onnistumisen kokemuksia kurssin aikana. Luonnossa nuorilla oli mahdollisuus rauhoittua, vaikka arjessa heillä oli paljon levottomuutta ja keskittymisen vaikeutta. Suomalainen luonto tuntui nuorista mieleiseltä paikalta viettää aikaa ryhmässä, vaikka aluksi siihen liittyi monia pelkoja ja epämukavuuden tunteita. Käytännön tekemisen luonnossa nuoret kokivat myös merkitykselliseksi. Kyselylomakkeella mitattavat tulokset jäivät vähäisiksi, vaikka toisia hyödyttävässä käyttäytymisessä oli havaittavissa pieni lisääntyminen. Otos oli kuitenkin pieni eikä tulos ole sen vuoksi yleistettävissä. Tällaista toimintaa olisi tärkeää järjestää jatkossakin, mutta sen olisi hyvä olla pidempikestoista ja/tai intensiivisempää. Resurssien salliessa olisi myös mielekästä mahdollistaa maahanmuuttajanuorten ja kantasuomalaisten nuorten yhteiset elämyspedagogiset ryhmät, jotka vahvemmin tukisivat sekä kotoutumista että molemminpuolista ymmärryksen ja solidaarisuuden lisääntymistä.

Tutkielmassa tarkastellaan ympäristödiskursseja maatalouspoliittisessa massakampanjassa, joka toteutettiin Mao Zedongin aikaisessa Kiinassa 1960- ja 1970-luvuilla. Kyseisen kampanjan tarkoituksena oli saada koko Kiina ottamaan mallia Dazhai-nimisestä kylästä, jonka Kiinan kommunistinen puolue katsoi edustavan esimerkillistä maanviljelyskulttuuria kaikilla mittareilla mitattuna. Ympäristödiskurssien lisäksi tässä tutkielmassa haetaan vastausta siihen, miten ihmisen ja luonnon välinen suhde esitettiin Dazhai-kampanjan yhteydessä. Näin tarkoituksena on tuottaa lisäymmärrystä Kiinan ympäristötuhoihin Maon hallinnon aikana. Tämän tutkimuksen tarkastelun kohteena olevat asiat sijoittuvat Kiinan kulttuurivallankumouksen aikakauteen. Tutkielman teoreettinen ja metodinen puoli nojautuu kriittiseen diskurssianalyysiin. Analyysin teossa on lisäksi käytetty apukeinona Norman Fairclough’n kolmijakoista analyysimallia. Aineisto koostuu yhteensä 21:sta lehtiartikkelista, jotka on julkaistu vuosien 1965 ja 1976 välillä lehdessä nimeltä China Pictorial. Tutkimusaineisto on kokonaisuudessaan kiinankielinen. Aineiston perusteella on havaittavissa neljä erilaista ympäristöön liittyvää diskurssia, joiden kautta Dazhai-kampanjasta kirjoitetaan. Diskurssit on nimetty ”luonto vallankumouksen jatkumona”–, ”luonnon muuttaminen kamppailun kautta”–, ”luonto välinearvona”– ja ”luonto sotilaallisena kohteena”–diskursseiksi. Näistä diskursseista ensimmäisessä näkyy ajatus siitä, että muiden yhteiskunnan osa-alueiden lisäksi myös luonto tulee mullistaa ja saattaa Kiinan kommunistisen puolueen hallintaan. Toisessa diskurssissa luonto nähdään asiana, jota on mahdollista muuttaa äärimmäisyyteen asti tahdonvoiman ja fyysisen kamppailun tuloksena. Kolmas diskurssi näkee luonnon sen tuoman hyödyn näkökulmasta, sekä heikentää perinteisiä kiinalaisia luontokäsityksiä. Neljännessä diskurssissa luonto on kohde, joka on voitettava, jota kohden pitää hyökätä ja jota vastaan pitää aloittaa sota. Näiden neljän diskurssin kautta havaittava ihmisen ja luonnon välinen suhde on vahvasti antroposentrinen sekä tiukasti poliittiseen ideologiaan kietoutuva.

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Humanistinen tiedekunta Tekijä – Författare – Author Artemis Miriam Kankare Työn nimi – Arbetets titel – Title Islam Ahmadiyyan uskonnollinen vaino Pakistanissa: Vihapuheen diskurssianalyysi Oppiaine – Läroämne – Subject Uskontotiede Työn laji – Arbetets art – Level Maisteri Aika – Datum – Month and year 11/2020 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 80 Tiivistelmä – Referat – Abstract Dynaaminen islamilainen reformistiliike on saanut institutionaalisen vainon osakseen Pakistanissa uuden edistyksellisen ja rauhanomaisen islamintulkinnan myötä. Uskonnollista vainoa ja toiseutta käsittelevä pro gradu työni valottaa Suomessa vähän tunnetun rauhanomaisen islamin liikkeen, Islam Ahmadiyyan poliittista vainoa Pakistanissa, jota on kuvattu ihmisoikeusjärjestöjen ja Aasian Ihmisoikeusraportin mukaan Ahmadies in Pakistan Face an Existential Threat erääksi maailman vainotuimmaksi uskonnolliseksi ryhmittymäksi. Olen tehnyt teemahaastatteluni Suomessa asuvien ahmadimuslimien kokemuksista vainosta entisessä kotimaassaan, jotka toivat esille systemaattisen ja valtion perustuslain muutoksilla sanktioiman vainon, perustuen heidän luokitteluunsa ei-muslimeiksi. Tämä kategoria perustuu tiukkoihin oikeaoppisen islamin määritelmiin, jotka korostavat profeetta Muhammedin asemaa viimeisenä profeettana. Ahmadit puolestaan uskovat oman liikkeensä perustajan asemaan Luvattuna Messiaana ja Mahdina, jonka epäpoliittinen islamin tulkinta on rauhanomainen, kieltäen poliittisen jihadin. Pakistania leimaa valtion sunnalainen eetos, jonka oikeaoppisuutta on korostettu erityisillä ulaman eli oppineiston antamilla fatwoilla, eli uskonnollisilla määräyksillä. Ahmadien toiseutta on korostettu ei-muslimikategorialla ja jumalanpilkkalaeilla, jotka kriminalisoivat ahmadien uskonnon harjoittamisen, levittämisen, äänioikeuden ja islamilaisten ilmauksien käyttämisen missään muodossa, jopa musliminimien antamisen lapsille. Sosiaalista etäisyyttä ahmadeihin rakennetaan antiahmadijärjestöjen, (Khatme Nabuwwat, Profeettojen Sinetti järjestö) vihapuheessa, joka on avoimen hyökkäävää ja kehottaen joukkoväkivaltaan ahmadeja vastaan. Ahmadien toiseutta yhteiskunnassa kuvaan työssäni Van Dijkin teoksen Discourse, Racism and Ideology pohjalta, joka analysoi rasismin ilmentymistä puheessa ja diskurssissa. Haastatteluaineistoa analysoin ahmadien vainoa Van Dijkin esittämien rasismin pääkategorioiden kautta, joita ovat maahanmuutto, integraatio, koulutus, työllisyys, sosiaaliset etuudet ja toimeentulo, politiikka sekä laki ja järjestys. Sosiaalista etäisyyttä ja toiseutta rakennetaan me (sunnalaiset) vastaan qadianit ja kafirit diskurssissa, jota esiintyy Pakistanin katukuvaan asetetuissa julisteissa ja kylteissä, sekä maan poliittisessa retoriikassa yleensäkin. Ahmadien vaino herättää kysymyksen vallasta ja uskonnosta sekä haastaa laajentamaan käsitystä islamilaisen maailman heterogeenisyydestä länsimaisessa stereotypioiden värittämässä islam-kuvassa. Ahmadit ovat olleen Pakistanissa keskeisissä asemissa politiikassa, armeijassa, liike-elämässä, kuuluisimpina Zafrullah Khan, kansainvälisen oikeuden tuomari ja Pakistanin ensimmäisen pääministeri sekä fysiikan Nobel palkinnon saanut Abdus Salam. Haastattelut kattoivat laajan kirjon vainokokemuksia aina Loharen 2010 moskeijahyökkäyksestä, jossa kuoli 86 poliisin seistyä vieressä toimettomana. Toinen haastateltava kertoi oikeusistunnoista, joihin mullat eli uskonoppineet osallistuivat tuomarien painostamiseksi ahmadienvastaisiin päätöksiin. Toista syytettiin väärin perustein ja hän joutui lopulta lähtemään maasta ahmadiutensa takia. Terroristivankiloissa pidettiin ahmadilähetyssaarnaajia jumalanpilkasta syytettyinä. Naiset eivät voineet asioida paikallisissa kaupoissa, vaan he yrittivät salata ahmadi-identiteettinsä ja asioida suuremmissa kaupungeissa. Lapset joutuivat kokemaan vainoa koulussa ja opiskelijoita syrjittiin ja uhkailtiin yliopistolla. Suuri osa ahmadeista asui Rabwah:ssa, joka oli ahmadeille erityisesti varattu alue. Rabwah:ssa kuitenkin järjestettiin säännöllisesti ahmadienvastaista toimintaa paikallisen sunnamoskeijan taholta. Talousministeriksi nimetty Atif Mian joutui eroamaan virastaan sen jälkeen, kun selvisi hänen olevan ahmadi. Ahmadien vaino ulottuu myös Bangladeshiin ja Indonesiaan, jossa ahmadienvastaisten fatwojen yllyttämän joukkoväkivallan seurauksena on kuollut monia ahmadeja. Wahhabbilaisen islamin hallitsemassa Saudi-Arabiassa islamilaiset vähemmistöt, kuten shialaiset on niinikään julistettu jumalanpilkkaajiksi. Pakistan on sitoutunut kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, joiden rikkomista se ei ole kuitenkaan myöntänyt. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Islam Ahmadiyya, toiseus, rasismi, vihapuhe, diskurssianalyysi Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Keskustakampuksen kirjasto Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information

Regional mascots in Japan are utilized in several different ways from place branding, tourism marketing and business to administrative soft power functions. With the Japanese tourism industry relying heavily on domestic travel, regional mascots are parts of campaigns designed to market rural travel locations to domestic audiences. Predating the use of mascots, these campaigns have long marketed rural destinations as imagined homeplaces utilizing the culturally bound nostalgic imagery of hometown, furusato. The concept of homeplace is intimately connected to the locally observable phenomenon of indulgent interdependence in Japan, amae. This study aims to find nostalgic triggers identifiable in the framework of furusato and amae in regional mascots and their campaigns through qualitative representational analysis. Nostalgia is conceptualized as an emotional response containing a mixture of positive and negative feelings for things no longer available. In addition to personal nostalgia, nostalgia can be experienced towards a collectively shared cultural past or a historical time, in which case the nostalgic experience is simulated. In advertising texts, nostalgic triggers provide a means for greater consumer involvement. In the Japanese cultural context, nostalgic experience is often connected to the sense of homelessness and yearning for homeplace. While personal nostalgia for furusato is possible, the majority of nostalgic experience can be categorized as collective or historical. Things like local specialty products, events and activities may serve as nostalgic triggers. Amae ties in with furusato through the collective nature of village life and interdependence, whereas cute culture connects with amae through feelings of comfort and indulgence. Character culture enables affective consumption and escape into simulated worlds. The representation analysis utilized follows the constructionist approach to representation and meaning making, where reality is constituted from meaning making processes. This approach allows the search of denotative and connotative connections between mascot campaign content and furusato imagery. The analysis focuses on four regional mascots and their campaigns. The material introduced includes design, promotional activities, products and content produced for the characters. Content analysed is multimodal including audiovisual material, websites, blogs and social media channels. The representations in the campaigns are found to constitute locations as imagined homeplaces and communities. Similarly, the analysis discovered possibilities for nostalgia through experiences of amae. Nostalgic triggers identified through the analysis evoke either personal, collective or historical nostalgia. Notions of tradition, home, childhood, nature, festival culture, cuisine and local specialties are identified as powerful nostalgic triggers in the Japanese cultural context. As the outcome of nostalgic feeling cannot be guaranteed, further study is recommended for the confirmation of the occurrence of nostalgic reactions to these triggers from a larger sample of material.

Työpaikan huonot ihmissuhteet voivat Japanin terveys-, työ- ja hyvinvointiministeriön mukaan johtaa työntekijöiden itsemurhiin. Tutkimusten mukaan nuoret japanilaiset toivovat ja arvostavat hyviä ihmissuhteita. Tutkimusta työpaikan ihmissuhteista japanilaisessa kontekstissa on tehty vain vähän ja siksi se on tärkeää. Tutkielmassa tarkastelen japanilaisten työntekijöiden käsityksiä pääasiallisesti työpaikan horisontaalisista ihmissuhteista. Tutkielman tavoitteena on ensisijaisesti selvittää, millaisia diskursseja löytyy puhuttaessa työpaikan ihmissuhteista. Toissijaisesti tarkastelen sitä, mitä funktioita näillä diskursseilla on ja millainen kokonaiskuva ihmissuhteista syntyy japanilaisen työmaailman kontekstissa. Perehdyn tutkimuskysymyksiin keväällä 2018 Japanissa keräämäni aineiston pohjalta. Aineisto koostuu 20 japanilaisen työntekijän haastattelusta. Tutkimuksen teoreettinen tausta muodostuu työyhteisöön liittyvän kirjallisuuden ja Japanin työelämän kontekstin pohjalta. Paneudun tutkimusongelmaan diskurssianalyyttisin keinoin. Haastateltavien puheesta nousee esiin neljä diskurssia. Ne käsittelevät työpaikan ihmissuhteiden määrittäviä tekijöitä, merkitystä, hierarkkisuutta ja keinoja, joilla ihmissuhteita yritetään kehittää. Tutkimukseen osallistujat kokevat merkitykselliseksi myös kommunikaation roolin ihmissuhteissa. Havaitsemillani diskursseilla on erilaisia funktioita: ne konstruoivat, ylläpitävät, muuntavat ja purkavat työpaikan ihmissuhteita ja hierarkiaa. Diskurssit myös kuvaavat työyhteisöä, luovat käsitystä sosiaalisista suhteista ja viestivät työpaikan ihmissuhteista. Kokonaiskuva työpaikan ihmissuhteista on hyvä, koska enemmistö haastatelluista kokee ihmissuhteiden olevan hyvät tai neutraalit. Tutkimukseen osallistuneet tiedostavat ihmissuhteiden ongelmallisuuden ja niiden tärkeyden. Tutkielman perusteella voidaan lisäksi sanoa, että japanilainen työelämä on murroksessa. Selkeimmin tämä näkyy siinä, että nuoret tutkimukseen osallistujat purkavat puheessaan hierarkiaa. Murros ilmenee myös yritysten toimintatapojen muutoksena.