Browsing by department "Nykykielten laitos"

Although the genres of blogs and marketing have been studied, the sub-genres of single-topic blogs and email marketing have not received as much attention by scholars. An account of the ways that these sub-genres use language to meet their goals or purposes is needed to see whether they follow similar patterns of the larger genres that contain them. Since research on the blogging and marketing genres has already been done, a comparative analysis is possible. This thesis analyzes the linguistic properties of blog and marketing texts which share a topic (labor and employment law) and discourse community (lawyers), but which have different goals (exposition vs. promotion). Drawing on previous genre and corpus linguistics research, I wish to answer two related questions. First, I want to know how the two sub-genres differ in terms of their linguistic properties. Second, I want to see whether a comparison of the texts from the two sub-genres is really possible or whether it would be just like comparing apples to oranges. A combination of corpus linguistic and genre analysis methods are used to compare the lexico-grammatical properties of the texts from the two sub-genres. An analysis is then made of the rhetorical moves in certain texts which share the same micro-topic (DISCRIMINATION). Throughout the analysis, the extra-textual properties of the two sub-genres are taken into account to see how they might affect the language of the texts. The results show that texts from single-topic blogs and email marketing do not always divide easily based on either their genres or expectations from previous research.

This study combines metadiscourse research and sociolinguistic methods to establish which social variables influence the choice of metadiscourse resources containing first-person pronouns in US opinion news texts. The study has three main goals. The first goal is to establish which first-person pronouns are used by the authors of opinion articles, and which social variables influence or at least correlate with their choice of first-person pronouns the most, as well as to study the contexts in which these pronouns are used. The second goal is to establish which metadiscourse resources and to what extent are used by the authors of different social groups. The third goal is to establish if there is any correlation between various social factors and the use of particular metadiscourse resources. The corpus for the study was collected from articles posted on the sites of eleven US news publishers and consists of op-ed texts on politics and social issues along with the information about the authors of these texts including gender, age, ethnic background, education, and occupation. To fulfill these goals the study uses corpus linguistics methods for calculating and comparing the occurrence frequencies of first-person pronouns by social variables and Ken Hyland's interpersonal model of metadiscourse. The results show that social variables do indeed significantly correlate with the choice of first-person pronouns and the metadiscourse resources containing these pronouns. The pronouns that are mostly used are the subject pronouns I and we, the mostly used metadiscourse resources being Self-mentions and Engagement markers. The most prominent social variables that correlate with the use of pronouns are gender and, to a lesser degree, occupation. The female authors of the articles in the corpus use more first-person pronouns than male authors and show a preference for first-person singular pronouns and plural inclusive pronouns while male authors use more first-person plural pronouns. The most noticeable difference in pronoun usage between genders can be observed between male and female journalists; however, journalists of one gender do not differ from each other in either pronoun or metadiscourse use with other factors being equal.

Tutkimuksessa käsitellään Internetin keskustelupalstalla käytettävää kielellistä intensifikaatiota, jonka avulla viestin lähettäjä pyrkii vahvistamaan tai korostamaan osia sanomastaan. Työssä myös valotetaan keskustelupalstan kieltä yleisesti ja sen saamia puhekielisyyden piirteitä. Tutkittava kielimuoto nähdään osana tietokonevälitteistä viestintää. Tutkimuksessa halutaan todentaa olettamus, jonka mukaan keskustelupalstan osallistujat käyttävät runsaasti intensifikaatiota paikatakseen puhutun kielen nonverbaalisen viestinnän keinojen puuttumista. Tutkimusmateriaalina on espanjankielisen pörssisijoittamiseen keskittyvän InverForo.com-sivuston 300 viestiä. Keskustelu käytiin 10.5.2010, jolloin Madridin pörssin IBEX 35-indeksi koki toistaiseksi suurimman päivänsisäisen nousunsa. Epätavallisen kurssinousun otaksutaan aiheuttavan normaalia huomattavasti vilkkaamman ajatustenvaihdon, joka voidaan osittain rinnastaa aitoon puhekieliseen keskusteluun. Keskusteluun osallistuu 16 nimimerkin suojissa olevaa henkilöä jotka käyttävät itsestään ryhmänä nimeä Los Piratoreros . Tutkimuksen keskeinen tavoite on paikantaa keskustelusta viestijöiden käyttämät intensifikaation keinot, jotka luokitellaan Marta Albeldan vuonna 2005 väitöskirjassaan La intensificación en el español coloquial esittelemän luokitusmallin mukaisesti. Luokittelussa keinot jaetaan morfemaattisiin, leksikaalisiin, syntaktisiin, semanttisiin ja foneettisiin jotka osittain jakautuvat edelleen yksityiskohtaisempiin luokkiin. Teoreettisen viitekehyksen, intensifikaation ja keskustelupalstan kielen puhekielisyyden piirteiden, lisäksi työssä avataan jossain määrin myös pörssiin liittyviä yleisiä seikkoja ja termistöä helpottamaan luentaa. Tutkimuksessa käy selkeästi ilmi, että Los Piratoreros käyttävät runsaasti intensifikaation keinoja verkkokeskustelussaan. 58 prosentissa kaikista viesteistä, jotka voivat koostua yhdestä tai useammasta lauseen, havaitaan vähintään yksi sanomaa vahvistava piirre. Korpuksen 300:sta viestistä löytyy yhteensä 329 eri intensifikaation keinoa. Suosituin tapa on vahvistaminen foneettisin menetelmin, joita kaikista löydetyistä tapauksista edustaa 34 prosenttia. 22 prosenttia menetelmistä ovat semanttisia, 21 prosenttia leksikaalisia, 12 prosenttia syntaktisia ja 11 prosenttia morfemaattisia. Pelkästään lukujen perusteella näyttää vahvasti, että tutkimamme keskustelupalstan osallistujat todellakin paikkaavat puuttuvia nonverbaalisia keinoja käyttämällä ajoittain jopa ylenpalttisesti eri menetelmiä vahvistaakseen sanomaansa. Emme kuitenkaan voi varmuudella tietää toimivatko he näin tietoisesti vai tiedostamattomasti. Osittain vaikuttaa siltä, että he kirjoittavat ikään kuin puhuisivat, ja näin ollen todellakin lähestyvät puhuttua kielimuotoa. Osittain taas joissakin viesteissä on havaittavissa suunnitelmallisuutta, jota taas ei voida pitää spontaanina puheena . Los Piratoreros näyttävät kehittäneen oman jargoninsa, jota ulkopuolisen on ajoittain varsin hankala ymmärtää mm. sen sisältämien omalaatuisten sanontojen vuoksi. Tällä omalla kielellään he ovat onnistuneet luomaan johonkin ammattiryhmään verrattavissa olevan suljetun piirin. Monien sanontojen vaikeaselkoisuus tuo esille tutkimuksemme edellyttämän pragmaattisen puolen; ne on nähtävä osana tiettyä kontekstia. Tutkimuksessa esitetäänkin tarve tutkia intensifikaatiota mahdollisimman erilaisissa virtuaalisissa ympäristöissä.

Tutkielmassa perehdytään Art Spiegelmanin sarjakuvateoksiin Maus I: A Survivor's Tale (1986) ja Maus II: And Here My Troubles Began (1991) muistitutkimuksen näkökulmasta. Tutkielma tarkastelee teosten kykyä vaikuttaa amerikkalaisten lukijoiden mielikuvaan Holokaustista. Tutkielman on tarkoitus osoittaa, että Maus I ja II ovat kulttuurimuistin objekteja (objects of cultural memory) joilla on kyky muokata ja rakentaa yhteiskunnan kollektiivista muistia Holokaustista. Tutkielman kolme analyysilukua tutkivat kukin yhtä Astrid Erllin kolmesta kriteeristä, jotka määrittävät fiktiivisen teoksen kyvyn vaikuttaa yhteiskunnan kollektiiviseen muistiin. Ensimmäinen analyysikappale tarkastelee kulttuurillista kontekstia, jossa Maus I ja II ovat saaneet alkunsa. Toinen analyysikappale perehtyy sarjakuvien sisäisiin piirteisiin, joihin sisältyvät muun muassa rakenne, temporaalisuus, hahmot ja genre. Kyseinen kappale pyrkii myös osoittamaan, että Maus I ja II lähestyvät Spiegelmanin isän tarinaa rekonstruktiivisestä näkökulmasta. Elina Liikasen (2015) ehdottaman rekonstruktiivisen lähestymistavan mukaan teoksen kertojana toimiva päähenkilö rekonstruoi menneisyyden tapahtumia nykyhetkestä käsin. Näiden teosten rakenne on rinnastettavissa klassiseen salapoliisitarinan kaavaan, ja niiden todistusaineistoa ovat yleensä valokuvat, historialliset dokumentit sekä silminnäkijäkuvaukset. Viimeinen analyysikappale pyrkii osoittamaan, että Maus I ja II ovat osa laajempaa Holokaustikuvausten jatkumoa. Niiden monet piirteet ovat saaneet vaikutteita aikaisemmista kuvauksista ja siten vahvistavat jo tiettyjä vallallaan olevia käsityksiä Holokaustista amerikkalaisessa kulttuurimuistissa. Tutkielman lopuksi perehdytään kulttuurimuistamisen ongelmiin sekä kulutusyhteiskunnan vaikutukseen menneisyyden representaatioihin.

Pro gradu -tutkielmani tehtävänä on selvittää näkökulmia melankoliaterapiaan Martti Lutherin lohdutuskirjeissä. Lähteinä on ollut neljä lohdutuskirjettä sekä yksi kirje, joka muistuttaa sisällöltään lohdutuskirjettä. Metodina on ollut kirjeiden tyylillis-retorinen analyysi. Aihe on kiinnostava, koska Lutherin kirjeiden ja retoriikan tutkimus on ollut vähäistä verrattuna häntä koskevaan laajaan kansainväliseen tutkimukseen. Työn lähtökohtana on ollut, että yksi kirjallisuuden tärkeimmistä tehtävistä 1500-luvulla oli erilaisten melankolisten sairauksien parantaminen. Kirjallisuuden avulla voitiin torjua hengenvaarallisia melankolisia affekteja kuten epätoivoa, pelkoa, surua ja apatiaa. Lutherin lohdutuskirjeet soveltuvat hyvin melankoliaterapian tutkimiseen, koska ne on kirjoitettu lohtua tarvitseville ihmisille. Työn tutkimuskysymykset ovat: Mitä melankolian hoitokeinoja Luther mainitsee? Missä määrin Lutherin melankoliaterapia on sopusoinnussa 1500-luvulla vallinneiden hoitokäsitysten kanssa? Miten Luther hyödyntää retoriikan ja huumorin keinoja melankoliaterapiassaan? Työn teoriaosassa selvitetään 1500-luvun ihmiskäsitystä sekä teologisesta että lääketieteellisestä näkökulmasta ja esitellään ajalle tyypillisiä humoraaliopin mukaisia melankolian hoitokeinoja. Selvitetään myös retoriikan ja melankoliaterapian suhdetta toisiinsa. Analyysiosassa pääpaino on Lutherin käyttämissä retorisissa keinoissa, mutta siinä hyödynnetään myös teoriaosan havaintoja. Tutkielmassa kirjallisuustieteellinen ja teologinen näkökulma tukevat toisiaan. Kirjallisuustieteellisestä näkökulmasta lohdutuskirjeet on tutkittavissa retoriikan tarjoamien käsitteiden avulla, koska ne on kirjoitettu aikana, jolloin retoriikka oli tärkeä yliopistollinen oppiaine. Tutkielma huomioi myös aiheen teologisen näkökulman, koska ajan kieli on uskonnollisesti värittynyttä ja koska Lutherin melankoliaterapiaan kuuluu vahva hengellinen ulottuvuus. Ihmisen kyky lohduttaa rinnastuu Lutherilla Jumalan kykyyn lohduttaa ihmistä Raamatun sanan kautta. Lutherille Jumala on reetori, jonka työväline on Raamatun pyhä sana. Puhutulla ja kirjoitetulla sanalla on Lutherin melankoliaterapiassa erityisen keskeinen merkitys. Tutkielmani osoittaa, että sekä Lutherin käyttämät retoriset keinot että hänen melankoliaterapiansa ovat suuressa määrin sopusoinnussa 1500-luvun retoriikan ja lääketieteen oppien kanssa. Luther käyttää melankoliaterapiassaan laajasti apuna erilaisia retorisia keinoja kuten toistoa, variaatiota, metaforaa ja esimerkkikertomuksia. Lutherin mainitsemat hoitokeinot kuten esimerkiksi metsästys, ratsastus, syöminen ja juominen, pelien pelaaminen, leikinlasku ja ystävien kanssa seurustelu ovat sopusoinnussa ajan hoitokäsitysten kanssa. Kirjeissä esiintyy myös lääketieteellisestä ja uskonnollisesta näkökulmasta katsottuna kyseenalaisia hoitokeinoja kuten tyhjänpäiväisten juttujen kertominen ja paholaisen kiroileminen. Nämä neuvot ylittävät ajan melankoliaterapiaan kuuluvan kohtuullisuuden säännön, ja ne on ymmärrettävä niiden teologisesta merkityksestä käsin. Lutherille kohtuullisuuden säännön rikkominen on toisinaan sallittua, kun on kysymys vaikeasta paholaisen aiheuttamasta melankoliasta. Kristillinen usko näyttää Lutherille tarjoavan vapauden käyttää tiettyjä hoitokeinoja, joita vielä keskiajalla ei olisi hyväksytty. Toisinaan Luther näkee kirjeen vastaanottajaa kohdanneen vaikeuden Jumalan eikä paholaisen aikaansaannoksena. Tällaisissa tapauksissa melankolia nähdään Jumalan työnä ihmisessä, joka mahdollistaa hengellisen kääntymisen Jumalan, kaiken lohdutuksen Isän puoleen.

Tämän laadullisen tutkimuksen tarkoituksena on selvittää oppilaiden epäröinnin vaikutusta opettajien yläkoulun englannin suullisen kokeen arviointiin. Tutkimuksen teoriaosuudessa kartoitetaan kommunikatiivisen kompetenssin osatekijöitä sekä kielen testausta ja arviointia. Lisäksi käydään läpi suullisen kielitaidon arviointia Suomessa eurooppalaisen viitekehyksen (2001) ja peruskoulun opetussuunnitelman perusteiden (2014) kautta sekä käydään läpi suullisen kielikokeen tehtävätyyppejä. Epäröinnin luokittelutavoista tämän tutkimuksen tarkoituksiin valikoitui Hieken (1981) laatima luokitus. Tutkimusaineisto kerättiin käyttäen ääneenajattelumenetelmää. Seitsemälle englanninopettajalle näytettiin videonauhoitus (HY-Talk projektin aineistosta) kahdesta englannin suullista koetta suorittavasta yläkoulun oppilaasta. Opettajia pyydettiin samanaikaisesti ajattelemaan ääneen, kun he suorittivat kokeen arviointia ja myös antamaan oppilaille kouluarvosana videonauhoituksen päätyttyä. Oppilaiden erilaiset epäröinnit laskettiin videonauhoituksen litteraatista ja näin saatua kvantitatiivista aineistoa verrattiin kvalitatiiviseen aineistoon. Litteroidusta ääneenajattelusta analysoitiin ne opettajien kommentit, jotka osoittivat heidän huomioineen oppilaiden erilaiset epäröinnit. Tuloksista käy ilmi, että opettajien suullisen kokeen arviointiin eniten vaikuttavat epäröinnit olivat täytetty tauko sekä hiljainen tauko. Täytetyt tauot koettiin yleisesti ottaen hyväksyttävämmiksi kuin hiljaiset tauot paitsi liiallisesti käytettyinä, jolloin ne vaikuttivat opettajien arviointiin negatiivisesti. Samoin negatiivisesti vaikuttivat liiallisen pitkät hiljaiset tauot. Muita epäröinnin lajeja opettajat eivät tuntuneet juurikaan erikseen huomioivan.

Tämä laadullinen tutkimus käsittelee turvapaikanhakijoista luotuja representaatioita kahden brittiläisen sanomalehden uutisissa. Tutkin diskursiivisia strategioita, joita sanomalehdet käyttävät turvapaikanhakijoiden kuvaamisessa, ja tulosten avulla vertailen sanomalehtiä toisiinsa. Tutkimuksen tavoite on selvittää, minkälaista kuvaa turvapaikanhakijoista rakennetaan brittilehdistössä lokakuussa 2015, Euroopan ”pakolaiskriisin” aikana. Aineistoni koostuu kahden eri sanomalehden, The Guardianin ja The Daily Mailin, turvapaikanhakijoita koskevista uutisista. Aineisto sisältää yhteensä kahdeksan lehtiartikkelia, jotka on julkaistu valikoitujen sanomalehtien internet-sivuilla lokakuussa 2015. Artikkelien aiheet koskevat turvapaikanhakijoiden saapumista Eurooppaan ja turvapaikanhakijoista käytävää poliittista keskustelua Isossa-Britanniassa. Tutkimus on kriittinen diskurssianalyysi, jonka teoreettinen ja metodologinen perusta nojaa Wodakin (2001), van Leeuwenin (2008) ja van Dijkin (1991) kehittämiin tekstin kriittisiin lähestymistapoihin. Tutkimukseni metodi on mukautettu versio KhosraviNikin (2010) analyyttisesta metodista, jonka avulla on aiemmin tutkittu sanomalehtien luomaa kuvaa pakolaisista, turvapaikanhakijoista ja maahanmuuttajista. Analyysissani keskityn siihen, millä tavoin turvapaikanhakijoihin viitataan sekä siihen, minkälaisiin toimintoihin heidät liitetään. Lisäksi analysoin sitä, kenen näkökulma nostetaan esiin sanomalehtien artikkeleissa. Tutkimus osoittaa, että turvapaikanhakijoita koskevissa uutisissa käytetään laajalti yhtenäistäviä strategioita: turvapaikanhakijoihin viitataan suurina homogeenisinä ryhminä, ja heihin yhdistetään usein tietoja heidän määrästään. The Daily Mail käyttää kollektisoivia strategioita useammin ja painokkaammin kuin The Guardian, ja luo lisäksi epäinhimillistä ja negatiivista kuvaa turvapaikanhakijoista. The Guardian käyttää strategioita, jotka kuvaavat turvapaikanhakijat ensisijaisesti uhreina, mutta pyrkii viittaamaan heihin monimuotoisemmin kuin The Daily Mail. Sanomalehtien tapa käyttää diskursiivisia strategioita heijastaa kunkin lehden poliittista näkökulmaa sekä lehtien journalistisen tyylin ominaispiirteitä. Yleisesti turvapaikanhakijat kuvataan passiivisina toimijoina, mutta liitettynä rikolliseen toimintaan heidän toimintansa kuvataan aktiivisena. Turvapaikanhakijoiden oma näkökulma nousee harvoin esiin, ja artikkeleihin valitut lähteet edustavat suurelta osin muiden tahojen näkökulmia. Sanomalehtien rakentamat representaatiot vaikuttavat lukijoiden käsityksiin turvapaikanhakijoista. Nämä käsitykset voivat vaikuttaa joko suotuisan tai torjuvan asenneilmapiirin syntyyn yhteiskunnassa sekä siihen, millaisia poliittisia ratkaisuja turvapaikanhakuun liittyen tehdään.

This master’s thesis treats native speakers’ attitudes to non-native speakers’ spoken vernacular and standard varieties. It examines which theoretical factors researchers have to pay special regard to when studying attitudes to non-native variation. Based on these factors, the thesis evaluates which methods of the language attitude paradigm suit the study of attitudes to non-native speakers’ varieties best. As theoretical background serves the Communication Accommodation Theory in its adapted form for intercultural communication. The thesis draws upon previous findings on relevant factors for the study of native varieties, upon previous findings on relevant factors for the study of non-native language and upon previous findings on the nature of non-native varieties. In order to gain further insights, a case study is conducted. The case study examines native Finnish speakers’ preference of non-native Finnish vernacular and standard varieties. As methods, it employs both a matched- and verbal-guise listening test and a direct question approach. Furthermore, it gathers the respondents’ justifications for their speaker choices in the listening test. The justifications allow an insight into the respondents’ attitudes to the varieties. A non-random sample of 101 native Finnish speaking students from the University of Helsinki is tested. The speaker choices in the listening test are analysed by statistical means (chi-square test). The answers to the direct question and the justifications for the speaker choices are classified into groups of similar answers. The results gained by the listening test and the results gained by the direct question are compared. The findings suggest that the students do not prefer either non-native variety per se. Their variety preference depends on the communication situation. The students do not prefer the same varieties in the case of native and of non-native speakers. While both non-native varieties may sound nice, enthusiastic, self-confident and clear, only vernacular speakers are seen as particularly natural, authentic, relaxed and close to native Finnish speakers. Only standard speakers are associated with professionality in a broad sense, but leave in some cases the impression of sounding foreigner-like or not natural. Differently than in earlier studies on non-native vernaculars, the non-native Finnish vernacular is thus seen as mainly positive. The results of the two different methods do not match. Either or both of them can thus not be fully reliable. This thesis shows that native speakers’ attitudes to non-native varieties are not necessarily the same as to native varieties. Attitudes to non-native varieties have to be studied in their own right, thus. A multitude of factors influences the formation of attitudes to non-native varieties. Non-native and native varieties differ from each other in their form, in the way they are learnt, used and perceived as well as in what they express. Non-native language not as objectively produced by the non-native speakers, but as subjectively perceived by the native interlocutors influences attitudes. Furthermore, attitudes to non-native varieties are likely even more prone to the social desirability bias than attitudes to native varieties. Methods that elicit the respondents’ attitudes directly should thus be avoided. The findings of the Finnish case study indicate that also matched-guise tests may suffer from the social desirability bias because of variety recognition. Furthermore, voice recognition is an increasing problem in the digital age. Most methods of the language attitude paradigm do not study natural language data in real-life communication situations. This thesis reveals the need for more innovative research designs. It suggests therefore several methods that researchers of attitudes to non-native variation may employ in future.

Tämä Pro gradu -tutkielma käsittelee monivalintamuotoisten aukkotehtävien automaattista generointia suomen kielen sanataivutuksen harjoittelua varten. Aukkotehtävät ovat suosittu formaatti kielen opiskelussa ja kielitaidon arvioinnissa. Koska ne ovat muodoltaan melko hyvin kontrolloituja, niiden laatimisen automatisointi on ollut useiden akateemisten ja kaupallisten projektien tavoitteena viimeisten parin vuosikymmenen ajan. Tehtävä on osoittautunut haasteelliseksi. Jos aukkotehtävä generoidaan yksinkertaisesti poistamalla lauseesta sana, ja antamalla sen täyttäminen opiskelijalle tehtäväksi, käy helposti niin, ettei tehtävä ole mielekäs: usein näin tuotettuun aukkoon sopii monta vaihtoehtoista sanaa tai rakennetta. Yksi suurimmista haasteista aukkotehtävien generoinnissa on siis niin sanottu “aukkojen luotettavuus”: sen varmistaminen, että aukkoon sopiva ja epäsopiva vastaus pystytään erottamaan toisistaan. Yksi tapa varmistaa tämä on rajoittaa mahdollisten vastausten joukkoa antamalla vastausvaihtoehtoja, joiden tiedetään olevan vääriä. Tällöin automaattisen generoinnin haasteeksi nousee vääräksi tiedettyjen vaihtoehtojen löytäminen. Väärät vaihtoehdot eivät kuitenkaan saa olla sitä liian ilmeisellä tavalla: oikean vaihtoehdon valitsemisen täytyy muodostaa mielekäs haaste opiskelijalle. Tutkielmani pääasiallinen tavoite on tutkia luotettavien ja potentiaalisesti haastavien monivalintamuotoisten aukkotehtävien generoimista suomen kielen sanataivutuksen opiskelua varten. Kokeellisessa osiossa testaamaani metodia on aiemmin sovellettu menestyksekkäästi verrattavaan tarkoitukseen englannin kielen prepositioiden kontekstissa. Metodissa etsitään suuresta tekstikorpuksesta sellaisia prepositioita, jotka esiintyvät usein yhden aukon kontekstisanan kollokaationa, mutteivat koskaan kahden kontekstisanan kollokaationa samaan aikaan. Tavoitteeni on osoittaa, että metodia voi soveltaa myös suomen kielen taivutustehtävien generoimiseen. Testaan myös erityyppisten korpusten käyttöä tehtävän suorittamisessa, nimittäin yhtäältä peräkkäisyyteen perustuvia n-grammeja ja toisaalta syntaktiseen dependenssirakenteeseen perustuvia n-grammeja. Kokeellisen työn lisäksi erittelen työssäni kattavasti erilaisia tapoja muodostaa taivutusaukkotehtäviä, ja esittelen keksimäni aukkotehtävämallin. Keskeisin löydökseni on, että kyseisellä metodilla pystyy lisäämään aukkotehtävien luotettavuutta merkittävästi: sellaisissa testitapauksissa, joissa käytetty data on muutaman yksinkertaisen kriteerin mukaisesti arvioituna riittävää, jopa 80 % alun perin epäluotettavista aukoista muuttuu luotettaviksi. Lopussa pohdin tehtävien haasteellisuuden evaluointia sekä riittämättömän datan kysymyksiä. Mitä jälkimmäiseen tulee, argumentoin, että vaikka esille tulleiden datan riittävyyteen liittyvien haasteiden ratkaiseminen parantaisi tuloksia nykyisestään, voi metodia pitää tarkoitukseen sopivana jo sellaisenaan.

Vuonna 1951 Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö (ICAO) ehdotti englannin kieltä ilmailualan kieleksi. Vaikka se oli vain suositus, otettiin se vastaan myötämielisesti. Yhteisen kielen päätarkoituksena oli parantaa lentäjien ja lennonjohtajien kommunikointia ja sitä kautta lentoturvallisuutta. 2000-luvulla 57 prosenttia kohtalokkaista lento-onnettomuuksista johtui lentäjän inhimillisestä virheestä. Suuri osa näistä lento-onnettomuuksista on seuraus lentäjän ja lennonjohdon harhaanjohtavasta ja epäonnistuneesta kommunikoinnista. Puutteellinen englannin kielen taito, kuten virheellinen ääntämys tai heikko kuullunymmärtäminen voivat pahimmillaan aiheuttaa vaarallisia tilanteita ja lento-onnettomuuksia. Tutkielman aiheena on ilmailuenglanti ja sen keskeinen merkitys lentoturvallisuudessa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää suomalaisten lentäjien ja lennonjohtajien mielipiteitä englannin kielen opetuksen lisäämisestä osana koulutusta tai ammatin harjoittamista. Tutkimuksessa analysoidaan suomalaisten lentäjien ja lennonjohtajien koulutusjärjestelmää ja sen kehitysmahdollisuuksia englannin kielen opetuksen lisäämisessä. Tutkimusmenetelminä käytettiin kvalitatiivista ja kvantitatiivista tutkimusmenetelmää. Kvalitatiivisena tutkimusaineistona oli kahden ilmailualan tehtävissä toimivan lentäjän haastattelut ja havainnointi ohjaamossa Finnairin lennolla Helsingistä Dubaihin vuonna 2012. Kvantitatiivisen tutkimusaineiston tarjosi 72:n kyselykaavakkeeseen vastanneen lentäjän ja 41:n lennonjohtajan kriittinen arviointi ja analysointi. Lentäjien kysely suoritettiin vuonna 2013 ja lennonjohtajien kysely vuonna 2016. Tutkimus osoittaa, että valtaosa lentäjistä ja lennonjohtajista on sitä mieltä, että englannin kielen opetus tulisi olla jossain määrin osana heidän koulutustaan. Kyselytutkimusten vastausten, ohjaamossa havainnoinnin ja lentäjien haastattelun perusteella voidaan päätellä, että kielellisiä ongelmia ja väärinymmärryksiä tapahtuu päivittäin lentoliikenteessä. Suuri syy näihin väärinymmärryksiin on puutteellinen kommunikointi englannin kielellä. Näiden väärinymmärrysten välttämiseksi on kehitetty ilmailualan fraseologia, mutta se ei kuitenkaan poista ongelmaa kokonaan ja kommunikoinnista johtuvia vaaratilanteita esiintyy edelleen.