Browsing by department "Nykykielten laitos 2010-2017"

Suomen menestyminen kansainvälisessä PISA-tutkimusohjelmassa (Programme for International Students Assessment) on herättänyt paljon huomiota saksalaisessa mediassa 2000-luvun alusta lähtien. OECD:n (Organisation for Economic Co-operation and Development) kolmen vuoden välein tutkimus 15-vuotiaiden koululaisten oppimistuloksista lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä aiheutti vuosituhannen alussa Saksassa ns. PISA-shokin, sillä maan koululaisten tulokset olivat selkeästi alle OECD-keskitason. 2010-luvulta alkaen Suomi ei ole enää ollut PISA-tulosten kirkkaimmassa kärjessä, ja myös tätä on käsitelty saksalaisessa mediassa laajasti. Diskurssianalyyttisen tutkielman aineisto koostuu kuuden saksalaisen sanomalehden (Frankfurter Allgemeine Zeitung, der Freitag, die Süddeutsche Zeitung, der Tagesspiegel, die Welt, die Zeit) 17 artikkelista, jotka käsittelevät Suomen PISA-menestystä sekä -tulosten laskua PISA-tutkimuskierrosten aikana 2000-2018. Tutkimuksessa tarkastellaan saksalaisten sanomalehtien arviointia Suomen menestyksen syistä ja toisaalta myöhempään menestyksen laskuun johtaneista syistä. Tutkimuksessa paneudutaan myös siihen, mihin suomalaisen koulutusjärjestelmän ominaispiirteisiin saksalaiset sanomalehdet keskittyvät PISA-diskurssia käsitellessään. Tutkielman teoreettisessa osuudessa esitellään aluksi PISA-tutkimus yleisesti ja tutustutaan Suomen sekä Saksan koulujärjestelmiin. Tämän jälkeen keskitytään tutkimusmenetelmänä käytettyyn multimodaaliseen diskurssianalyysiin ja sen keskeisimpiin käsitteisiin. Aineistoa tutkittaessa etsitään etenkin avainsanoja, metaforia, argumentaatiorakenteita sekä toimijoita. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Suomea arvioidaan erittäin myönteisessä valossa PISA-tutkimussyklin alussa vuosituhannen vaihteessa, jolloin Suomen koulutusjärjestelmästä tehdään lähes ylitsevuotavia havaintoja. Suomen PISA-tulosten laskettua aineistosta käy ilmi kriittisempi suhtautuminen Suomen koulujärjestelmään sekä sen haasteisiin paneutuminen aiempaa tarkemmin.

Pro gradussa tutkitaan naiskuvaa Alexandre Dumas’n romaanissa Le Comte de Monte-Cristo (suom. Monte-Criston kreivi). Suurelle yleisölle suunnattu seikkailuromaani ilmestyi 1844–46 sarjakertomuksena ranskalaisen Journal des débats -aikakauslehden lisäosana, ranskaksi ’roman-feuilleton’. Seikkailukirjallisuudessa nopeatempoista kerrontaa dramaattisissa lokaatioissa värittää henkilöhahmojen vastakkainasettelu: lähes kuolematon sankari ja kiero vastustaja, naisen roolina on joko apua tarvitseva, viaton neito tai kaunis, mutta katala femme fatale. Monte-Criston kreivin henkilögalleriassa näkyy aikakaudelle tyypillinen eksotismin alamuoto orientalismi. Monte-Criston kreivin naiskuvaa on tutkittu vain vähän. Tässä tutkielmassa pohditaan: Miten tässä suurelle yleisölle suunnatussa sarjakertomusromaanissa esitetään naiseutta? Keitä ovat analysoitavat naishahmot, ja mitkä ovat heidän roolinsa romaanissa? Mitä teemoja Dumas tuo esille näiden naisten tarinoiden kautta? Onko mahdollista löytää teemoja, jotka yhdistävät tai erottavat analysoituja henkilöhahmoja? Tekstissä esiintyviä seikkoja ja siitä nousevia teemoja lähestytään kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta, ja tutkielman rajatun koon vuoksi tutkimuksen ulkopuolelle jää sukupuolentutkimus. Metodina käytetään Philippe Hamonin viisiosaista järjestelmää analysoitaessa henkilöhahmojen olemusta, esiintyvyyttä ja toimijuutta sekä ennakkokäsityksiä ja kertojan suoria kommentteja hahmoista. Tätä luokittelua täydennetään Gérard Genetten transtekstuaalisilla näkökulmilla ja A.J. Greimas’n aktanttimallilla. Tutkimusaineiston muodostaa 11 juonelle tai teemoille keskeisen naishahmon esiintyminen Monte-Criston kreivissä kertojan ja henkilöiden kuvailuissa ja keskusteluissa. Tutkielman yksilöanalyysiosassa vastataan kahteen ensimmäiseen tutkimuskysymykseen naiseuden ja naisten roolien määrittelystä. Tuloksissa näkyy hahmojen monipuolisuus: Naisten yhteiskuntaluokat, luonteet ja elämäntarinat eroavat toisistaan, ja roolit ja toimijuus vaihtelevat tarinan edetessä. Keskinäiset suhteet perustuvat sukulaisuuteen, ystävyyteen ja vihanpitoon. Teema-analyysiosassa syvennytään esiin nousseisiin teemoihin ja vastataan viimeisiin tutkimuskysymyksiin naishahmoja yhdistävistä ja erottavista teemoista. Viisi pääteemaa ovat romanttinen rakkaus ja seksuaalisuus sekä rakkaus itseä, perhettä, jumalaa ja yhteisöä kohtaan. Alateemoja tarkastellaan eri henkilöiden kannalta teemojen vastakkainasettelun kautta käyttäen tukena laadittua taulukkoa teemojen esiintyvyydestä eri hahmoilla. Teoksen punaista lankaa, onnistunutta ja epäonnistunutta naiseutta Dumas käsittelee ja korostaa hahmojen ja teemojen rinnastamisen ja vastakkainasettelun kautta. Dumas yhdistää teoksessaan viihteen ja moralismin ja tuo käsityksiä hyväksyttävästä naiseudesta. Naisen kohtalon määrää usein hänen uskollisuutensa määrä tai seksuaalisen koskemattomuuden menettäminen tai säilyttäminen. Päähenkilön entinen orjatar onnistuu näissä, mutta elämässään selviytyy myös tunnekylmä, komeankaunis miesten vaatteisiin viehtynyt homoseksuaali. Hemmotteleva kasvatusäiti taas joutuu ottolapsensa julmasti murhaamaksi.

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Humanistinen tiedekunta Tekijä – Författare – Author Mervi Saarelainen Työn nimi – Arbetets titel – Title Charmed Life, Fire and Hemlock, Neverwhere, Coraline: Role Models for Girls by Diana Wynne Jones and Neil Gaiman Oppiaine – Läroämne – Subject Englantilainen filologia Työn laji – Arbetets art – Level Pro Gradu Aika – Datum – Month and year Marraskuu 2020 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 71 Tiivistelmä – Referat – Abstract Yhdistän tässä Pro Gradu -työssäni kirjallisuudentutkimuksen menetelmiä ja feminististä teoriaa. Primäärilähteinäni ovat neljä fantasiagenreen kuuluvaa kirjaa: Diana Wynne Jonesin Charmed Life (1977) ja Fire and Hemlock (1985) ja Neil Gaimanin Neverwhere (1996) ja Coraline (2002). Tutkin millaisia roolimalleja näissä kirjoissa esitetään tytöille. Esitän työssäni, että tasa-arvon edistämiseksi myös kulttuuristen esikuvien, kuten esimerkiksi lastenkirjallisuuden roolimallien tulisi olla monipuolisia ja vapautuneita ahtaista sukupuolinormeista. Teoreettisena lähtökohtanani on feministisen teorian esittämä kaksinapaisen vastakkainasettelun kyseenalaistaminen. Sen sijaan, että miehet perinteisesti nähdään edustavan älyä ja voimaa ja naisten tunteita ja heikkoutta, bipolaaristen dikotomioiden kyseenalaistaminen ehdottaa jyrkkien vastakohtien sijaan jatkumoa avuksi analysointiin. Feministisen kirjallisuudentutkimuksen taustaa vasten tarkastelen myös angloamerikkalaisen lastenkirjallisuuden historiaa ja analysoin tyttöjen ja naisten henkilöhahmoja valitsemissani teoksissa. Sovellan henkilöhahmoihin erilaisia teorioita tyttöjen ja naisten sankaruudesta, joka saattaa erota huomattavasti poikien ja miesten sankaruudesta. Pyrinkin nostamaan esille arkipäivän sankaruuden, joka saattaa olla naisille tyypillisempää kuin miehille. Jotta henkilöhahmojen keskinäinen vertailu olisi helppoa, tutkin samoja ominaisuuksia jokaisen henkilöhahmon kohdalla, ja kerään löydökseni kahdeksaan taulukkoon, joissa luonnehdin tutkimieni henkilöhahmojen keskeisiä piirteitä. Primäärilähteitteni tyttö- ja naishahmot saattavat poiketa paljon perinteisestä lastenkirjallisuuden mallista, joka on usein kasvatuksellinen. Lisäksi monet tutkimistani henkilöhahmoista kyseenalaistavat toiminnallaan käsityksiä esimerkiksi lapsuuden viattomuudesta. Tutkimani henkilöhahmot ovat piirteiltään usein monipuolisia kokonaisuuksia, joissa saattaa olla perinteisesti niin hyvinä kuin pahoinakin pidettyjä luonteenpiirteitä. Tutkimieni henkilöhahmojen arvottaminen yksinkertaisesti hyväksi tai pahaksi on usein haasteellista. Eräs tärkeimmistä löydöistäni on ulkonäön merkittävyys. Ainoastaan yksi henkilöhamoista, Coraline, esitellään lukijoille ennemminkin ajattelijana ja tekijänä, sillä hänen ulkoista olemustaan ei ole juurikaan kommentoitu. Ehdotankin, että Coraline on roolimallina erittäin inspiroiva, ja että hän saattaa olla tutkimistani hahmoista kaikkein modernein. Primäärilähteissäni on myös useita esimerkkejä naisten sankarillisuudesta. Nämä sankariteot saattavat olla perinteisiä urotekoja, kuten esimerkiksi maailman pelastaminen, tai arkipäiväisempää urheutta, kuten hädänalaisen lähimmäisen auttaminen. Pohdinnassani ehdotan jatkotutkimuksen aiheeksi etenkin Wynne Jonesin Fire and Hemlock -kirjaa, jonka eräät aiheet saattavat olla tällä hetkellä kyseenalaisia. Teoksen päähenkilö ystävystyy pikkutyttönä aikuisen miehen kanssa, ja tytön varttuessa heidän ystävyyttään voi kutsua jopa sukupolvien väliseksi flirtiksi, käyttäytymiseksi, joka on saattanut muuttaa merkitystään viime aikoina. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Kirjallisuudentutkimus, sukupuolentutkimus, fantasia, Diana Wynne Jones, Neil Gaiman, tyttöjen roolimallit, sankaruus Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Keskustakampuksen kirjasto Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information Noidan veli, Tuli ja myrkkykatko, Neverwhere – maanalainen Lontoo, Coraline: Diana Wynne Jonesin ja Neil Gaimanin roolimalleja tytöille

Käsittelen tutkielmassani Edith Whartonin teosta The Custom of the Country vuodelta 1913. Wayne C. Boothin (1961) teoriaa mukaillen pohdin oletetun kirjailijan eli ’implied authorin’ henkilöllisyyttä ja mahdollisen omaelämänkerrallisuuden vaikutusta tekstin tulkintaan. Lähden näkemyksestä, että oletettu kirjailija on Wharton, ja arvioin tätä näkökulmaa analyysin eri vaiheissa. Varsinainen tutkimuskysymykseni koskee sitä, millainen viesti teoksesta välittyy 1900-luvun alun muuttuvasta maailmasta. Esitän Whartonin käyttäneen retorisia keinoja ja erilaisia kerronnan muotoja tuodakseen teoksessaan esiin kiihtyvän kulutusmyönteisyyden, jopa ahneuden, kasvun. Tutkin sitä, miten kasvavan keskiluokan uusrikkaat ja heidän kantamansa arvot kirjan mukaan horjuttavat sekä newyorkilaisen että ranskalaisen yläluokan asemaa länsimaisessa yhteiskunnassa. Henkilöhahmot tarjoavat karikatyyrimäisiä esimerkkejä jokaisesta mainitusta ryhmästä. Kulutusmyönteisyys, joka hallitsee päähenkilö Undine Spraggin elämää, toimii tutkielman pääasiallisena temaattisena aspektina. Keskeisiksi käsitteiksi nousevat imitaatio ja yksityisyys. Lähestyn aihepiiriä erityisesti Jean Baudrillardin (1998) teorioiden kautta. Analyysissäni käsittelen romaanissa esiintyviä rakennuksia ja asuinpaikkoja. Ryhmiä, joihin kuuluvat newyorkilainen yläluokka, ranskalainen aristokraattisuku ja amerikkalaiset uusrikkaat, lähestyn tarkastelemalla heitä yhdistäviä ja erottavia kulttuurisia tekijöitä sekä taustatarinoita. Teoksessa kuvaillut hotellit ja asuintalot kertovat muutoksista yhteiskunnassa, ihmisten mieltymyksissä ja kulutuskäyttäytymisessä. Käsittelen kerronnan fokalisaatiota, eli tutkin, mistä eri perspektiiveistä katsellen tarinaa kerrotaan. Lähteinäni käytän Gérard Genetten (1980) sekä Mieke Balin (2009) teorioita. Toinen kirjallisuusteoriaan viittaava näkemykseni liittyy teoksen satiirillisuuteen. Lähestymistapa tarjoaa mahdollisuuden tutkia, kohdistaako Wharton satiiriaan erityisesti uusrikkaiden ryhmään. Tähän soveltuu Dustin H. Griffinin (1994) erittely satiirin erilaisista kohteista ja käyttötarkoituksista. Näyttää siltä, että Wharton ei kohdista satiiriaan niinkään yhtä ryhmää kohden, vaan kaikki kolme yhteiskunnallista ryhmää ovat kriittisen kommentoinnin kohteena. Kuvauksellinen ja retorinen kieli, jota hotellien ja asuinpaikkojen kuvauksissa käytetään, paljastaa ryhmien välisiä näkemyseroja. Tekstianalyysi osoittaa, miten Wharton käsittelee kulutusmyönteisyyttä ja liiallisen kulutuksen aiheuttamaa ahneutta. Tekstistä käy ilmi, kuinka jatkuva muiden omistamien asioiden ihannointi ja kyltymätön uutuuksien hankinta saa ihmisen kadottamaan kykynsä arvostaa laatua. Tällainen toiminta johtaa turhaan kuluttamiseen ja arvojen rapautumiseen. Modernisaation tuoma muutos, eli elämän kaupungistuminen, liittyy keskeisesti henkilökohtaisen tilan mallien muuttumiseen. Ihmisiä asuu tiheästi kaupunkialueella, mikä vaikuttaa tilakäsitykseen. Whartonin teksti heijastelee ristiriitaisia tunteet muuttuvaa aikaa kohtaan. Näin ollen teos on tulkittavissa myös eräänlaiseksi Whartonin itsetutkiskeluksi. Vaikka kirjan satiiri kohdistuu yksittäisiin henkilöihin, välittyy viesti, että kyseessä on laajempi ilmiö, johon yksittäiset ihmiset eivät enää voi vaikuttaa. Tämä tuo kerrontaan myös surumielisen aspektin sen näennäisen humoristisuuden ja esteettisyyttä korostavien seikkojen lisäksi.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on löytää relevantteja konteksteja puolalaisen kirjailijan Andrzej Stasiukin (1960–) kirjoittaman matkakirjan Matkalla Babadagiin (2006; alkuteos Jadąc do Babadag 2004) tulkintaan sekä esittää tulkinta teoksesta näiden kontekstien valossa. Tutkimuksen ensisijainen tutkimusmateriaali koostuu Matkalla Babadagiin –teoksen puolankielisestä alkuteoksesta sekä siinä olevista rajoja ja rajanylityksiä kuvaavista episodeista. Toissijaisena tutkimusmateriaalina on käytetty konteksteja kuvaavia kirjallisia lähteitä kirjallisuuden- ja kulttuurientutkimuksen alalta sekä poliittisen ja kulttuurisen maantieteen parissa tehdyn rajatutkimuksen alalta. Tutkimuksen teoreettisena ja metodologisena viitekehyksenä on hermeneuttinen lähestymistapa. Tarkemmin teoksen tulkinnassa on käytetty kirjallisuuden- ja kulttuurintutkija Mikko Lehtosen kehittämää kontekstien hermeneutiikkaa, jossa tekstille annettujen merkitysten ja tulkintojen nähdään olevan sidoksissa moninaisiin konteksteihin. Tutkijan tehtävänä on identifioida ja kuvata tulkinnan kannalta relevantit kontekstit. Kontekstien hermeneutiikalla tavoitellaan siten paitsi tekstin myös sen tulkinnassa keskeisten kontekstien ymmärtämistä. Tutkimuksen tulokset jakautuvat kahteen kategoriaan. Ensimmäisen kategorian tulokset ovat Matkalla Babadagiin –teoksen luennassa esille nousseet kontekstit. Näitä ovat raja (geo)poliittisena käsitteenä, 1980-luvulla syntynyt Keski-Euroopan idea ja Andrzej Stasiukin kirjallisessa tuotannossa hahmottuva keskieurooppakuva sekä vuoden 1989 jälkeinen transformaation aikakausi yhteiskunnallisena ja kulttuurisena kontekstina. Ensimmäisen kategorian tuloksina voidaan pitää myös tarkennettuja tutkimuskysymyksiä: mikä on rajojen merkitys Andrzej Stasiukin keskieurooppakuvan muodostumisessa ja miten transformaation aikakausi selittää keskieurooppakuvan muodostumista ja kertojan kokemuksia rajojen ylittämisestä. Toisen kategorian tulokset ovat tutkimuksen päätulokset. Tärkeimpänä tuloksena voidaan pitää ymmärrystä siitä, että rajojen ylittämisellä eli matkustamisella on keskeinen merkitys Andrzej Stasiukin keskieurooppakuvan rakentumisessa. Rajojen avautuminen vuoden 1989 jälkeen toi vapauden matkustaa ja mahdollisuuden alkaa luoda subjektiivista omaa Eurooppaa (puol. moja Europa), mutta samalla se aloitti vääjäämättömän kehityksen kohti rajojen ja niiden tuoman matkustamisen konkretian vähittäistä katoamista. Vaikka Stasiukin omassa Euroopassa on kyse subjektiivisesta keskieurooppakuvasta, jää hän Matkalla Babadagiin –teoksen kertojan kautta tulkittuna ulkopuoliseksi tässä itse rakentamassaan Euroopassa. Rajoihin liittyy myös kokemus niiden absurdiudesta. Kertojan kokemus rajoista ei muodosta yhtenäistä kertomusta, joka auttaisi jäsentämään sitä tilaa, jossa hän matkustaa. Jokainen raja on erilainen ja kokemus rajan kohtaamisesta on subjektiivinen. Tutkimuksen keskeinen johtopäätös on, että kertojan kohtaamista rajoista muodostuu verkko, jolla on ajallinen ja tilallinen ulottuvuus. Matkustaessaan kertoja ylittää nykyisiä valtionrajoja, mutta hän kohtaa myös maisemaan ja kulttuuriseen muistiin tallentuneita reliikkirajoja. Reliikkirajojen kohtaaminen havainnollistaa sitä, miten muistaminen ja mielikuvitus ovat Stasiukin keskieurooppakuvan rakentamisen strategioita konkreettisen matkustamisen ohella. Tutkimuksen toinen oleellinen johtopäätös on, että ilman matkustamisen ja rajojen ylittämisen konkretiaa Stasiukin luoma keskieurooppakuva pohjautuisi pelkästään alati neuvoteltavissa olevaan muistamiseen ja diskursiiviseen tulkintaan. Matkustamisen konkretian tarve selittää myös vuoden 1989 ja transformaation ajan merkitystä Stasiukin keskieurooppakuvan muodostumisessa. Rajojen avautuminen loi konkreettisen mahdollisuuden ylittää rajoja, kerätä passiin leimoja ja vierailla paikoissa, jotka lähitulevaisuudessa saattaisivat muuttua tunnistamattomiksi. Rajojen avautuminen mahdollisti myös vaihtoehtoisen tilan tulkinnan ja “Eurooppaan paluun” –reitin esittämisen, jollaiseksi Stasiukin keskieurooppakuva voidaan myös tulkita kuten tämän tutkimuksen johtopäätöksissä esitetään.

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Humanistinen tiedekunta Tekijä – Författare – Author Ulla Nordgren Työn nimi – Arbetets titel – Title Der Umfang des aktiven Wortschatzes finnischer Deutschlernender im mündlichen HY-TALK-Sprachtest. Eine qualitative Analyse. Oppiaine – Läroämne – Subject Germaaninen filologia Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu -tutkielma Aika – Datum – Month and year Marraskuu 2020 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 76 s. Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkimukseni on osa Helsingin Yliopiston Hy-Talk-projektia, jossa on käytetty Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoista sovellettua opetussuunnitelman perusteita varten kehitettyä 10-portaista arvostelutaulukkoa kuvaamaan opiskelijoiden suullisen kielitaidon tasoa. Kuvaan laadullisessa tutkimuksessani lukion 1.-luokan A-saksan lukijoiden sanastoa suullisessa Hy-Talk-testissä antaen esimerkkejä, miltä kieli eri taitotasoilla voisi näyttää, sekä peilaan tuloksia opiskelijoiden puhetuotoksista saamiin arviointeihin. Teoriaosassa määrittelen työni kannalta keskeisiä käsitteitä kuten puhuttu kieli ja suullinen kommunikaatio, sana, sanaluokat, sanasto, suullinen kielitaito ja sen arviointi sekä leksikaaliset virheet. Hy-Talk-projektin tarkoituksena on käytännössä tutkia suullisen kielitaidon arviointia ja kehittää suullisen kielitaidon oppimista ja opettamista eri kouluasteilla. Projekti on kehittänyt suullisen kielitaidon testin, jossa arvioidaan tehtävän suorittamista, sujuvuutta, ääntämistä, kieliopillista oikeellisuutta ja sanaston laajuutta sekä sen hallintaa. Aineistonani on 12 oppilaan suulliset tuotokset testin neljässä eri tehtävässä. Oppilaat ovat sanaston laajuuden suhteen taitotasoilla A2.2, A2.1 ja A1.3, ja he työskentelivät testissä pareittain. Tutkimuksen aineisto koostuu videonauhoituksista, litteroinneista ja 6-7 saksan opettajan arvioinneista. Selvitän kuinka laaja oppilaiden aktiivinen saksan kielen sanavarasto on käyttäen apuna sanojen type–token -suhdetta. Lisäksi tutkin vieraskielisten sanojen ja oppilaiden itse keksimien sanojen määrää sekä sanojen määrää autosemanttisissa sanaluokissa (substantiivit, verbit, adjektiivit ja adverbit) sekä sanojen kuuluvuutta saksan perussanastoon. Lopuksi annan esimerkkejä autosemanttisten sanojen leksikaalisista virheistä ja niiden syistä, sekä vertaan tutkimuksen tuloksia arvioitsijoiden antamiin arviointeihin. Tutkimukseni tuloksena on, että sanaston laajuuden suhteen A1.3 tasolla olevien oppilaiden kielessä oli selkeitä eroja verrattuna A2.2 ja A2.1 tasolla olevien oppilaiden kieleen. A1.3 tasolla oppilaiden sanavarasto oli huomattavasti pienempi ja oppilaat käyttivät puheessaan enemmän vieraskielisiä sanoja sekä tekivät enemmän leksikaalisia virheitä autosemanttisten sanaluokkien sanoissa verrattuna oppilaisiin tasoilla A2.2 ja A2.1. A1.3 tasolla tehtiin enemmän interferenssivirheitä sekä kommunikaatiostrategioihin liittyviä virheitä kuin A2.2 ja A2.1 tasoilla. A2.2 tasolla oppilaiden virheet johtuivat enemmän saksan kielen sisäisistä syistä. A2.1 tasolla virheet jakaantuivat melko tasaisesti interferenssivirheisiin, kommunikaatiostrategioihin liittyviin virheisiin ja muista syistä johtuviin virheisiin. A1.3 tasolla keksittiin enemmän omia sanoja ja käytettiin vähemmän harvinaisia sanoja kuin tasoilla A2.2 ja A2.1. Tasolla A1.3 käytettiin vähemmän sanoja muista kuin autosemanttisten sanojen sanaluokista ja käytettiin esim. vähemmän modaaliverbejä, eriäviä yhdysverbejä ja refleksiiviverbejä kuin tasoilla A2.2 ja A2.1. Oppilasarvioinneissa oli hajontaa, mikä voisi kertoa siitä, että 10-portainen arvostelutaulukko on liian laaja tai tulkinnanvarainen, tai että suullisen kielitaidon arviointi ylipäänsä on haasteellista. Taitotasoilla A2.2 ja A2.1 olevien oppilaiden kielessä ei ollut mainittavia sanastollisia eroja. Suullisen kielitaidon merkitys tulee koko ajan lisääntymään ja haasteita sen opettamisessa ja oppimisessa tuovat varhennettu kielenopetus ja tuleva yo-kirjoitusten suullisen kielitaidon koe. Suullisen kielitaidon tutkimusta ja uusia käytänteitä tarvitaan jatkossakin, jotta suullisen kielitaidon arvioiminen saataisiin toimivaksi ja luotettavaksi. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Hy-Talk, Eurooppalainen viitekehys, type–token -suhde, sanaston laajuus, suullinen kielitaito ja sen arviointi, leksikaaliset virheet Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Keskustakampuksen kirjasto Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information

Rapid learning or fast mapping reflects the human brain’s ability to form new memory traces to novel words during exposure without the need for a long overnight consolidation period before the word can be used in conversation. This ability to acquire new words almost instantaneously may very well reflect how well-tuned the human language systems are to the phonemes of the native language. However, the neural basis of rapid learning has been largely unknown until recent neuroimaging studies. In this study on adult learners (n = 15), I recorded brain’s event-related potentials elicited by three different types of auditory bi-syllabic stimuli (native words, native pseudowords and pseudowords with unfamiliar phonemes, all acoustically closely matched) in a passive EEG-recording session before and after subjects participated in two types of training conditions. In the attend condition, subjects listened to a flow of stimuli while pressing a button when a target stimulus appeared. In the articulation condition subjects repeated out loud the heard stimuli. An auditory memory recognition test was administered after training to allow the comparison of neural learning effects to observable change in behaviour. Larger evoked responses were expected to correlate with better performance in the recognition task. All analyses were time-locked to the onset of the second syllable (critical disambiguation point/recognition point). A two-peak waveform was observed to all stimuli after both conditions, with the earlier peak appearing circa 40 ms and the later peak circa 140 ms after second syllable onset. Unlike in similar previous studies where responses increased as a result of learning, all responses decreased in magnitude. No statistically significant differences between the conditions were observed. This may have been due to either the small sample size, test subject fatigue or suppression effects due to repetition, masking any possible learning effects. For the late peak, native pseudowords evoked significantly stronger responses than native words or non-native pseudowords. Performance in the memory recognition task was good (above chance for all stimuli in both conditions), and as such learning cannot be excluded even though statistically significant differences in the evoked responses were not found. Further research and re-exploration of the data acquired here utilising source modelling might enable to assess in more detail the effect of attentive listening vs. articulation in rapid learning.

Videopelien lokalisoinnin tutkimus ottaa vieläkin ensimmäisiä askeliaan käännöstutkimuksen alalla verrattuna käännöskirjallisuuden tutkimukseen. Videopelien tutkimus käännöstieteellisestä näkökulmasta tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkia pelejä interaktiivisena tarinankerrontavälineenä. Pelien interaktiivisuus ja tarinankerrontamekaniikat ovat kehittyneet 1970-luvulta asti huimaa vauhtia ja yhdeksi uusimmaksi pelien alalajiksi ovat nousseet elokuvalliset pelit, jotka tunnetaan niiden elokuvallisista animointi- ja tarinankerrontatavoistaan. Tässä tutkimuksessa kartoitettiin elokuvallisen pelin Detroit: Become Human interaktiivisten tekstityksien käännösstrategioita hyödyntäen Peter Newmarkin kahdeksaa käännösstrategiaa. Tutkimuskysymys oli kolmiosainen: minkälaisia käännösstrategioita on käytetty elokuvallisen pelin dialogikehotteissa ja repliikeissä, onko kyseisten kehotteiden ja repliikkien käännösstrategioiden suhteissa havaittavissa merkittäviä kaavoja, ja miten hyvin kirjallisuuteen painottuvaa käännösteoriaa voi soveltaa pelikäännökseen. Detroit: Become Human -pelin dialogijärjestelmä perustuu dialogipuihin: pelaajalle annetaan keskusteluissa neljän vaihtoehdon kehotelista, joista hän saa valita haluamansa. Lyhennetty, usein yhden sana pituinen dialogikehote edustaa pidempää repliikkiä. Lyhennetyn kehotteen pitää edustaa seuraavaa repliikkiä tarpeeksi tarkasti, jotta pelaaja voi keskusteluissa tehdä haluamiaan eettisiä ja moraalisia valintoja. Peter Newmarkin kahdeksan käännösstrategiaa, joiden avulla kehotteiden ja repliikkien käännöksiä analysoitiin, ovat suora, kirjaimellinen, uskollinen, semanttinen, adaptaatio, vapaa, idiomaattinen ja kommunikatiivinen. Detroit: Become Human on Detroitin kaupunkiin vuonna 2038 sijoittuva tarina androideista, jotka palveltuaan ihmiskuntaa alkavat kapinoida ihmisiä vastaan. Pelattavat hahmot ovat etsiväandroidi Connor, joka tutkii androidien kapinaa; kotihoitaja-androidi Kara, joka pelastaa lapsen tämän väkivaltaiselta isältä; ja henkilökohtainen avustaja-androidi Markus, josta tulee androidivallankumouksen johtaja. Peli pelattiin englanninkielisellä ääniraidalla ja suomenkielisillä tekstityksillä. Pelistä valittiin yhdeksän dialogipainotteisinta kohtausta analysoitavaksi, kolme kohtausta per pelattava hahmo. Valittujen kohtauksien dialogipuiden repliikit ja niitä edustavat kehotteet taulukoitiin ja analysoitiin Newmarkin kahdeksan strategian avulla. Korpukseen kertyi 220 dialogikehotetta ja repliikkiä. Korpuksen 220 dialogikehotteesta 94 prosentissa käytettiin suoraa käännösstrategiaa. Yli 80 prosenttia kehotteista ovat vain yhden sanan pituisia, minkä uskottiin helpottaneen niiden kääntämistä kontekstista huolimatta. Vain 12 kehotetta 220:stä käännettiin jollain toisella metodilla: nämä olivat myös ainoat kehotteet, joissa lähdetekstin sanaluokka tai verbin sijamuoto muuttui. Tästä voimme päätellä, että vain suora käännösmetodi säilytti lähdekielen kieliopin täydellisesti. Muita kehotteissa hyödynnettyjä strategioita olivat uskollinen 4 %, kirjaimellinen 1 % ja semanttinen 1 %. Repliikkien käännöksistä 66 prosentissa käytettiin uskollista käännösstrategiaa. Suoraa käännösstrategiaa käytettiin repliikkien käännöksessä 18 %:ssa tapauksista, kirjaimellista 14 %:ssa tapauksista. Adaptaatiota, idiomaattista, vapaata ja semanttista käännösstrategiaa hyödynnettiin yksittäisissä tapauksissa (<1 %). Repliikissä ja sitä edustavassa dialogikehotteessa hyödynnettiin samaa käännösstrategiaa 46 tapauksessa. Suoran ja kirjaimellisen käännösstrategian esiintyvyyden selittänee suomen kielen agglutinatiivisuus, jonka ansiosta sanajärjestys ei ole niin tiukka kuten lähdekielessä englannissa. Eniten esiintyvä käännösstrategiapari oli suora kehote uskollisella repliikillä: 138 tapausta 220:stä. Suorassa ja uskollisessa käännösmetodissa ei havaittu kuitenkaan mitään luontaisia piirteitä, jonka takia ne esiintyivät yhdessä niin usein. Erityisesti Markuksen kohtauksissa ja toistuvien dialogikehotteiden tapauksissa havaittiin johdonmukaisuusongelmia käännöksessä. Peter Newmarkin käännösmetodien hyödyntäminen tutkimuksessa osoittautui ongelmalliseksi. Kun jo olemassa olevaa käännöstä analysoitiin takautuvasti erilaisten käännösmetodien kautta, ei voinut syntyä tarkkaa kuvaa käännösmetodeista, koska ei ollut tiedossa, mitä kääntäjällä itsellään oli mielessään käännöstä tehdessään. Erityisesti kehotteiden ja repliikkien käännösstrategioiden havaitut suhteet ovat haavoittuvaisia tämän tiedon valossa, koska kyseessä voi hyvinkin olla vain kehotteiden ja repliikkien kieliopin yksinkertaisuudesta johtuva sattuma, eikä tarkoituksellinen käännösstrategioiden valinta. Johdonmukaisuusongelmat, vaikka ajoittain merkittävät, eivät ole helposti havaittavissa pelin aikana dialogimekaniikan takia; pelaaja saa usein valita dialogipuusta vain yhden vaihtoehdon per puu, joten repliikkien väliset johdonmukaisuusongelmat jäävät helposti huomaamatta.

Tutkielma käsittelee saksalaista siirtomaakirjallisuutta ja postkoloniaalisen kritiikin pääsuuntia. Pääkirjallisuutena tutkielmassa toimivat Frieda von Bülowin Tropenkoller: Episode aus dem Kolonialleben sekä Alex Capus’n Eine Frage der Zeit. Tutkielma tutkii Saksan siirtomaahistorian jälkeisen ajan kirjallisuuden ja kulttuurin menetelmiä käsitellä siirtomaakirjallisuuden tematiikkaa ja vastata tärkeisiin käsitteisiin, kuten nationalismiin, identiteetin rakentumiseen sekä vieraannuttamiseen. Työ tutustuu sekä Saksan historiaan että interkulturellin kirjallisuuden peruskäsitteisiin. Teoriaosio avaa Dirk Göttschen, Michael Hofmannin ja Andrea Leskovecin teorioita siirtomaakirjallisuuden tavoitteista ja teemoista sekä postkoloniaalisen katsantotavan vaikutuksesta muutokseen modernissa siirtomaadiskurssissa. Teorialähtökohtien myötä luodaan malli menetelmistä, joita nykykirjallisuudessa käytetään siirtomaafantasian rikkomiseksi. Tähän sisältyy kerronnallisia keinoja, kuten ironia, pastissi, groteski ja liioittelu. Lisäksi työssä keskitytään vierauden käsitteen ilmenemiseen sekä siirtomaakirjallisuudessa osana rasistista retoriikkaa että Saksan valtion kasvuprosessia eurooppalaisena suurvaltana, ja menetelmiin, joilla tätä käsitellään postkolonialistisessa diskurssissa. Vastaukseksi tähän tutkielma nostaa esiin toisen maailmansodan jälkeisen siirtomaaretoriikan, neokolonialistisen ajatusmallin ja nykyaikaisen postkolonialistisen diskurssin siitä, mikä on siirtomaita käsittelevän tutkimuksen ja taiteen tärkein tehtävä. Työ vertailee keskenään kahta kirjaa ja rakentaa viitekehyksen, jonka avulla postkoloniaalisen kirjallisuuden menetelmät Capus’n Eine Frage der Zeit ovat tunnistettavissa, sekä luokittelee kirjan osaksi 2000-luvun siirtomaakriittistä kirjastoa. Samalla tutkielma ottaa kantaa siihen, mikä on modernin saksankielisen postkolonialistisen romaanin merkitys ja asema siirtomaahistorian käsittelyssä ja sen korjaamisessa.

I min Pro Gradu -avhandling undersöker jag fel i placering av negationer i satser i svensk- och finskspråkiga abiturienters uppsatser i studentexamensprovet för tyska i Finland. Syftet med undersökningen är att få reda på huruvida felen i placeringen av negationer kan ses som interferenser, det vill säga fel som uppkommer då strukturer från modersmålet överförs till det främmande språket. Studentuppsatser skrivna under 2010-talet och 1990-talet analyseras. Svensk- och finskspråkiga abiturienters fel analyseras och jämförs inom de båda tidsperioderna och tidsperioderna jämförs med varandra. Typen av fel samt mängden fel i placeringen av negationer jämförs och felen analyseras kvalitativt för karteringen av interferenser. Analysen görs med hjälp av avhandlingens teoridel som utgörs av en kontrastiv analys mellan språken tyska och svenska samt tyska och finska. Negationens placering i satsen jämförs mellan språken. I teoridelen framförs även de olika faserna i en felanalys. Denna avhandling koncentrerar sig dock på interferensfel som betingas av modersmålet. Andra möjliga orsaker till fel nämns endast. Materialet utgörs av studentuppsatser i tyska från 2010-talet och 1990-talet. Uppsatser av 30 svenskspråkiga och 30 finskspråkiga abiturienter från båda tidsperioderna analyseras. Resultatet av analysen visar att interferenser beroende på modersmålet är svåra att fastställa. Speciellt hos finskspråkiga abiturienter kunde knappt några interferenser observeras då språken tyska och finska är mycket olika i fråga om negationens placering i satsen. För fastställandet av interferenser borde modersmålet och det främmande språket vara problemfritt jämförbara. Hos de svenskspråkiga abiturienterna kunde interferenser däremot observeras något enklare då språken tyska och svenska liknar varandra i många hänseenden. Likväl är interferenser svåra att fastställa även hos de svenskspråkiga abiturienterna då det inte är bekant huruvida de använder sitt modersmål vid producerandet av text. I genomsnitt presterade de finskspråkiga abiturienterna något bättre än de svenskspråkiga i den riktiga placeringen av negationen i satsen. Då tidsperioderna jämförs med varandra presterade abiturienterna från 1990-talet i genomsnitt bättre än abiturienterna från 2010-talet. Detta kan bero på en möjligtvis bättre presentation av likheter och olikheter mellan modersmålet och det främmande språket i undervisningen tidigare. En kontrastiv främmandespråksinlärning är viktig för minimerandet av interferenser.