Browsing by department "Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos"

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Kansallisen Kokoomuksen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen työllisyyspoliittista diskurssia vuosina 2007–2015 kehysanalyysia soveltaen. Tavoitteena on selvittää, millaisissa kehyksissä työllisyyspolitiikasta puhutaan, millaisia eroja ja yhteneväisyyksiä puolueiden kannanotoissa ja kehyksissä on havaittavissa, ja miten puolueiden positiot ovat muuttuneet ajassa. Lisäksi tarkastellaan sitä, miten eurooppalainen kehys näyttäytyy puolueiden työllisyyspoliittisessa diskurssissa. Kehysanalyysi on yhteiskuntatieteissä käytetty tutkimusmetodi, jolla analysoidaan miten toimijat, ihmiset tai organisaatiot, ymmärtävät tilanteita ja toimintaa. Poliittisten puolueiden näkökulmasta kehykset toimivat muiden poliittisten ryhmien ja äänestäjien suostuttelun välineinä, joilla pyritään edistämään omien tavoitteiden läpimenemistä. Kehykset rajaavat sitä, miten työllisyyspolitiikasta ja työttömyydestä ongelmana puhutaan. Se, mitkä tekijät nähdään ongelman syyksi, rajaa myös niitä keinoja, joilla ongelmaa voidaan lähteä ratkomaan. Tutkimusaineisto koostuu erilaisista puolueiden kantoja heijastelevista dokumenteista, kuten vaaliohjelmista, erityisohjelmista, keskusteluasiakirjoista ja eduskuntaryhmän raporteista, vuosilta 2007–2015. Tutkielmassa havaitaan, että kokoomuksen että sosialidemokraattisen puolueen työllisyys- ja sosiaalipolitiikan perustuvan keskeisiltä osin aktivointipolitiikkaan. Aktivoinnin muodot poikkeavat jonkin verran toisistaan. SDP:n työllisyyspolitiikkaa harjoitetaan positiivisen aktivoinnin -kehyksessä, joka tähtää työttömän työllistymisedellytysten parantamiseen esimerkiksi koulutuksen kautta. Kokoomus taas harjoittaa työllisyyspolitiikkaa angloamerikkalaisessa työ ensin -kehyksessä, jolle on omaleimaista nopea työllistäminen ja vahva työn vastaanottovelvoite. Johtopäätöksenä todetaan, että viimeisten reilun 20 vuoden ajanjaksolla ei ole nähtävissä merkittäviä siirtymiä puolueiden ideologisissa lähtökohdissa. Tämän tutkielman perusteella voidaan todeta myös, että työllisyyspolitiikkaa ei harjoiteta eurooppalaisessa kehyksessä.

There has been a steady increase in alcohol consumption in Finland since the 1969 law reform, which allowed convenience stores to sell mild alcoholic beverages such as beer. Since then, the yearly consumption has increased from 3.6 liters in 1968 to 10.8 liters of pure alcohol per capita in 2016. Increasing levels of alcohol use tend to produce high economic and population health costs. Understanding why changes in alcohol consumption behavior occur enables development of more efficient prevention and intervention programs. Alcohol consumption is not distributed equally across the population. Liberalization of Finnish alcohol policy and culture from the 1960s onwards made alcohol more available than ever before, and especially the post-war cohorts started to use significantly more alcohol than the generations before them. Evidently, there are between-individual differences in alcohol use in addition to group level differences. According to decades of research, approximately 50% of the variation between individuals in alcohol consumption can be explained by genetic sources. In other words, the heritability of alcohol use is 50%, while non-genetic factors explain the other half. However, heritability is not a static estimate, but can be modified by social forces. While it has been established that the younger generations consume significantly more alcohol than generations preceding them, only a few studies to date have examined whether the importance of genetic influences on alcohol consumption is dependent on birth cohort or generation. The current study examined, if social control during a specific time in history (e.g. how strict is alcohol policy and the cultural climate while a generation is growing up) can affect the heritability of alcohol use in later life. Mean level differences in alcohol consumption quantity and abstinence trajectories of birth cohorts were also estimated. The older Finnish twin cohort data consists of all Finnish same-sex twin pairs born before 1958 with both co-twins alive in 1975 (n = 24 481). The data were collected in four waves in 1975, 1981, 1990, and 2011. Age of the participants at study baseline in 1975 ranged from 18 to 95. Participants were grouped into seven 10-year cohorts based on their birth year. Mean trajectories of alcohol consumption quantity and abstinence over the life course were estimated for men and women separately with hierarchical growth curve models. Cohort effects and age-by-cohort interactions were also investigated. The heritability of alcohol consumption and abstinence was estimated using structural equation modelling. Birth cohort effects on heritability of alcohol use were examined by comparing heritability estimates of different cohorts at similar ages. Mean levels of alcohol consumption quantity were the highest in the youngest birth cohorts. Women drank less than men in all cohorts. The decline in the quantity of monthly alcohol use due to aging was relatively small, and appeared to be more prominent in the older birth cohorts. The odds of abstaining became lower in every successive birth cohort. Moreover, women were more likely to be abstinent than men. The aging effect of increasing abstinence was notable only in the oldest birth cohorts. Birth cohort differences in the heritability of alcohol consumption quantity were found: heritability was 25% (CI 12–38%) in the older generation (born 1901–1920) and 48% (CI 39–50%) in the younger generation (born 1941–1957) of men at the age of 54–74. For women, heritability was 60% in the older and younger generation. In alcohol abstinence, a single model was run for men and women. The shared environmental component explained a large proportion of the variation in the older generation (43%), whereas unique environment (54%) and additive genetic influences (40%) were more important among the younger generation. The findings from the present study suggest that social control during a specific time in history may have a long-term impact on alcohol consumption behavior (i.e. how and why alcohol is used) of an entire generation growing up during that period.

Tässä Pro Gradu -tutkielmassa tarkastellaan hygienian historiaa Suomessa. Infektioiden aiheuttama hengenvaara on radikaalisti vähentynyt, mutta immuunivälitteisistä sairauksista on tullut ihmisten uusi, koko ajan lisääntyvä haitta. Työssä tarkastellaan asiantuntijoiden ilmentämää ihmisen ja mikrobin suhdetta Duodecim-lehdessä. Huomio kiinnitetään tiedon merkitykselle, suhteen rakentumiselle, muutoksille ja seurauksille. Tavoitteena on luoda kokonaiskuvaa siitä, miten ajatukset terveellisen elämän saavuttamisesta mikrobikontekstissa ovat muuttuneet asiantuntijoiden puheessa. Tutkimusstrategiana on tarkastella oppia terveellisestä elämästä kahdella aikakaudella 1890- ja 2010-luvuilla. Tutkimuskysymyksinä on minkälaiseksi asiantuntijat näkevät mikrobien aiheuttaman ongelman, miten ongelmaa selitetään ja miten ongelman nähdään ratkeavan. Ratkaisut kuvaavat asiantuntijoiden tavoitteita ihmisen ja mikrobin suhteelle. Aineistona on Duodecim-lehti. Otantana ovat artikkelit, joissa esiintyy sana mikrobiomi. Tämä rajaa analyysin vuosiin 2009-2017 ja 52 artikkeliin. Tutkimusmenetelmänä on laadullisen tutkimuksen piiriin kuuluva sisällönanalyysi. Yhdistän sekä aineistolähtöistä että teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Teoreettisissa lähtökohdissa aihetta lähestytään asiantuntijuuden, sosiaalisen konstruktionismin ja antroposeenin kautta. Tutkimuskontekstina ovat lääketieteen piirissä esitetyt hygienia- ja biodiversiteettihypoteesit, jotka olettavat immuunivälitteisten sairauksien, kuten astman ja tyypin 1 diabeteksen lisääntymisen liittyvän kaupungistuneeseen länsimaiseen elinympäristöön ja elintapoihin sekä luonnon monimuotoisuuden kaventumiseen. Tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että asiantuntijat nostivat ongelmaksi puheessaan 1890-luvulla tauteja ja kuolemaa aiheuttavat mikrobit. 2010-luvulla ongelmaksi nousivat ihmisen mikrobiston muutokset ja epätasapaino, jotka häiritsevät immuniteettia ja aiheuttavat immuunivälitteisiä sairauksia. Suurin muutos on tapahtunut asiantuntijoiden käsityksessä, että mikrobit eivät ole vain vaarallisia terveydelle vaan jopa hyödyllisiä. Asiantuntijat selittivät ongelmaa 1890-luvulla likaisessa ympäristössä olevalla tartunnan vaaralla. Nykyistä ongelmaa selitetään ympäristön mikrobiniukkuudella. Molemmissa ongelmien keskuksena nähtiin kaupungit. 1890-luvulla saastaiset kaupungit ja 2010- luvulla liian puhtaat kaupungit. Ratkaisuksi nähtiin 1890-luvulla yleinen puhtauden strategia ja 2010-luvulla mikrobiston muokkaus. Mikrobiston muokkauksen käytäntöinä on altistaa ihmistä mikrobeille. Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että asiantuntijoiden tavoitteet ihmisen ja mikrobiston suhteelle ovat muuttuneet. Terveellinen elämä nähtiin 1890-luvulla saavutettavan välttämällä kontakteja mikrobien kanssa ja 2010-luvulla vuorovaikuttamalla mikrobien kanssa. Mikrobiston epätasapainon tulevissa ratkaisuyrityksissä on tärkeää kiinnittää huomio mikrobien haitallisuuden ja hyödyllisyyden ristiriitaan. Ristiriitaa ymmärtää paremmin, kun se sijoitetaan historialliseen kontekstiin eli miten ihmisen ja mikrobin suhde on rakentunut ja vaikuttanut ihmisiin viimeisen sadan vuoden aikana.

Helsingin kaupunkikehityksestä käytävä keskustelu kärjistyi 1970-luvun alussa. Epäsuotuisaksi koettu kehitys synnytti kiivasta keskustelua ja useita muutoksia vastustavia asukasliikkeitä. Tämä tutkielma tarkastelee Helsingin kehitykseen kohdistunutta kritiikkiä ja sen ilmenemistä yleisellä tasolla sekä yhdessä yksittäisessä tapauksessa: Josafatin kallioista käydyssä kiistassa. Tutkielma pyrkii selvittämään minkälaista kritiikki oli ja edustiko se laajempaa kaupunkisuunnitteluparadigman siirtymää. Tutkielma tarkastelee esiintynyttä kritiikkiä modernistisen kaupunkisuunnittelun ja sitä kritisoineen uusurbanistisen liikehdinnän tarjoaman teoreettisen viitekehyksen kautta. Lisäksi tutkielma pohtii asukkaiden asemaa kaupunkisuunnittelua ohjaavassa päätöksentekojärjestelmässä. Tutkielman aikarajaus kattaa vuodet 1970–1973, mutta se peilaa näiden vuosien tapahtumia myös niitä edeltävään kehitykseen. Tutkielman aineiston koostuu Helsingin kehitykseen kriittisesti suhtautuneesta pamflettikirjallisuudesta, Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa ilmestyneistä artikkeleista ja mielipidekirjoituksista, sekä Josafatin kallioiden lähialueiden asukkaiden kaupunginhallinnolle lähettämistä kirjelmistä. Tutkimusmenetelmänä toimii teoriaohjaava sisällönanalyysi, jonka avulla eritellään kaupungin kehityksessä ongelmalliseksi koettuja piirteitä. Näitä piirteitä peilataan kaupunkisuunnittelun perusteista käytyyn teoreettiseen keskusteluun. Tutkielman keskeisin havainto on, että Helsingin kehitystä kritisoivat tahot kokivat asuinympäristönsä muuttuvan epämiellyttäväksi ja epädemokraattiseksi. Huolta herättivät kasvavan liikenteen tuomat ongelmat, kaupungin hajanainen kehitys, vanhojen alueiden ja rakennusten hävittäminen uusien tieltä, sekä epädemokraattiseksi koettu suunnitteluprosessi. Kritiikki heijastelee modernistisen kaupunkisuunnitteluperinteen teoreettista kritiikkiä, sillä se peräänkuulutti inhimillisemmän näkökulman tuomista suunnittelun lähtökohdaksi. Josafatin kallioista käyty kiista oli käydyn keskustelun käytännön ilmentymä. Asukkaat vastustivat perinteikkään ajanviettopaikkansa korvaamista uudisrakennuksella ja kokivat, että heitä ei kuunneltu tarpeeksi asuinalueensa muuttamista koskevissa päätöksissä. Josafatin kallioista käyty kiista liittyi myös asukkaiden rooliin asuinympäristöä koskevassa päätöksenteossa. Josafatin kallioiden lähistön asukkaat kokivat, että kaupunkia suunniteltiin heitä varten, ei heidän kanssaan. Yleisesti oli valloillaan kokemus, että asukkaiden näkemykset ovat alisteisia esimerkiksi liike-elämän asettamille vaatimuksille. Helsingissä 1970-luvun alussa syntynyt kriittinen kaupunkikeskustelu nosti uusia ääniä ja näkökulmia mukaan keskusteluun. Syntynyt kritiikki seurasi osittain 1960-luvulla nuorison parissa herännyttä laajempaa tehostuvan yhteiskunnan kritiikkiä.

This thesis descirebes violence by non-state actors as a struggle for recognition. It uses terrorist organization al-Qaida as en example. The goal is to scrutinize if moral questions arise as an important motive for the non-state actors to use violence. The concept of recognition was created by Hegel. The idea is that individuals desire recognition from each other. The one who is recognazied is a selfconcios subject, but those from whom the recognition is denied, are seen as objects. Reciprocity is an absolute condition for the recognition, because only self-concious subject can give meaningful recognition. Being recognized is more important than life. Reciprocal recognition enables collective consiousnes, through which individuals form conception about themselves as part of it. Later the concept of recognition was linked to the relations of societies and cultures. The idea is that recognition can be given or denied as a result of an ethnic or cultural background of an individual. Frantz Fanon problematized reciprocal recognition by suggesting that in a western society only white members of the society with western cultural background can achieve recognition. From this perspective, those who are subordinated by the western culture needs make themselves as subjects by breaking ranks against the western culture. In this struggle subordinates show their desire to be recognized as separate and different from the westerners. The desire stems from that they have observed that western culture is a racist one and subordinates them as a group. Reciprocal recognition becomes problematized in this context where it becomes impossible to recognize members from another group based on the qualities and values of that group. This thesis suggests that al-Qaida acts in this kind of context where centeral feature are relations between groups of humans. Those relations cannot be easily limited geographically or to interstate relations. Material for the research are letters by Osama bin Laden from 1994 to 1998. I analyze the letters from the perspective of the recognition. Through the concept I create a structure for the discourse so that the discourse could be portrayd as a struggle for recognition. The focus is in that how the own group is distinguished as a subject and the other as an object, and also how in this context violence becomes acceptable and even necessary. The discourse displayed in Bin Laden´s letters is portrayed as a struggle for the recognition. The method to analyze the letters is critical discourse analysis through which I try to portray the discourse in relation to the framework. At the discourse portrayed, muslims are one honorable and great nation, which is unjustly oppressed. Enemy for this subject are foremost the western nations, but the object is created especially through the hostility towards muslim leaders. However the muslim leaders are seen as minions and vassals of the west and they represent greedy and corrupted values and hostility towards muslims, which are attributes of the western societies. Western nations and muslim leaders together with the jews form a conspiracy to annihilate islam and to loot muslims and their lands. The violence is unavoidable in this context, because the conpirators that represent falsehood won´t retreat from their intentions. The muslims need to defend the truth and themselves against the attacking falsehood for the sake of the truth and for the sake of themselves. The discourse portrayed in the letters have parellels to earlier research about that how the struggle for the recognition builds up when the non-reconized becomes to demand recognition. The discourse actually don´t tell why the object is so hostile towards muslims and its hostility comes as given quality of the object. In this sense the discourse emphasizes the special role of the subject as a rationale for the demand of the recognition but it also emphasize the evilness of the object as a rationale why the subject is unrecognized. In this manner the discourse has especially parelles to the Fanon´s outlook about the difficultness of the reciprocal recognition between the groups and his outlook about the necessity of the violence between them. Moral arguments seem to have pivotal role in that how al-Qaida forms its motives to violence and how it generates support for its existence. Opression is foremost seen from the moral perspectives and economic and political oppression are results of moral corruption and wickidness of the object.

Tutkielma käsittelee Turun kaupungin asuntopolitiikkaa aluerakentamisen näkökulmasta vuosina 1963–1967. Aluerakentamisella viitataan lähiöiden alueittain toteutettuun teolliseen rakentamiseen, jossa rakennusyhtiö myös usein erillisen sopimuksen turvin vastasi kunnallistekniikan, eli teiden ja viemäreiden, rakentamisesta alueelle. 1960-luvulla rakennemuutoksen ja palveluyhteiskuntaan siirtymisen seurauksena ja edellytyksenä oli voimakas kaupungistuminen. Asuntopula ratkaistiin rakentamalla olemassaolevan kaupunkirakenteen ulkopuolelle teollisesti tuotettuja lähiöitä, joita toteutettiin yleensä aluerakentamiskohteina. Tutkielman pääasiallisena viitekehyksenä toimii valtakunnallinen asuntopolitiikka ja -rakentaminen. Tarkastelen kuinka kiinteästi Turun asuntotuotantoratkaisut liittyivät valtakunnalliseen kehitykseen ja mitkä ratkaisut olivat Turun asuntopolitiikalle piirteenomaisia. Turussa alueittain rakentamiseen siirryttiin vaiheittain: aluerakentamiskokeiluja oli toteutettu 1950-luvulta lähtien, mutta lähtölaukaus varsinaiseen aluerakentamiseen tehtiin vuonna 1963, kun kaupunki teki suuria aluevarauksia paikallisille rakennusyrityksille. Vielä suuremmat aluevaraukset tehtiin neljä vuotta myöhemmin ”hätäohjelman” myötä. Näiden aluevarausten seurauksena on rakennettu muun muassa Runosmäen lähiö. Tutkielmassa rakennetaan kronologinen ja temaattinen kuvaus Turun aluerakentamiseen liittyvästä asuntopolitiikasta vuosina 1963–1967. Pääasiallinen lähdeaineisto on kaupunginvaltuuston ja -hallituksen kokousten pöytäkirjat, joita täydentävät aikakauden paikalliset sanomalehdet. Valtakunnallisen asuntopolitiikan taustoitukseen on käytetty tutkimuskirjallisuutta. Pääasiallisena metodina on lähdekritiikki. Tutkielma osoittaa, että Turun asuntopolitiikka aluerakentamisen suhteen oli vahvasti ylipaikallisten ehtojen sanelemaa, mutta siinä oli huomattavia paikallisia piirteitä. 1960-luvulla asuntopolitiikkaan vaikutti Turun yleiskaavatyön pitkittyminen ja valtakunnallinen asuntopolitiikka, joka ohjasi kohti aluerakentamista. Keskeneräisenä yleiskaava ei estänyt kaavojen tapauskohtaista toteuttamista. Asuntotuotantolaki 1966/1968 puolestaan pakotti Turussakin asuntotuotanto-ohjelman laatimiseen, mikä johti hätäohjelmaan. Paikalliselle asuntopolitiikalle oli luonteenomaista ei-politiikka; kunnallinen päätöksentekojärjestelmä ei ollut aktiivinen toimija asunto-ongelman ratkaisussa vaan rakennusteollisuus. Edellytyksiä asunto-ongelman ratkaisuun luotiin maapolitiikan keinoin. Tutkielma peilaa siten aiempaa tutkimusta piirtämällä kuvan maaltamuuton paineisiin valmistautumattomasta Suomesta, jossa rakennusyrityksillä ja niiden toimintaa rahottaneilla pankeilla oli historiallinen tilaisuus kehittää omaa liiketoimintaansa. Turku ei ollut tästä poikkeus, kuten tutkielma osoittaa. Toisaalta asuntoteollisuuden toimintatapojen hyväksyntä asuntopolitiikan keinoiksi kertoo myös siirtymävaiheesta kunnissa pitkäjänteisempään, kokonaisvaltaiseen suunnitteluun, jonka 1960-luvulle ominaisena piirteenä oli usko rationaalisuuteen ja laskelmiin ongelmien ratkaisussa.

This thesis provides a unique perspective on transatlantic relations in the post-Cold War era: the role of the parties. Democratic and Republican party platforms from the 1992 American presidential elections until the 2016 elections are analyzed to reveal differences in their policies towards Europe. The 14 party platforms were chosen as the material because they are the most important documents the political parties produce. Moreover, there is only limited amount of previous research on party platforms since the focus has been on the actions of the administration or on the candidate speeches and debates instead. The analysis is carried out on two levels: comparison over time to reveal intra-party ideological change, and comparison between the parties to reveal inter-party polarization over policies towards Europe. The method of the thesis is mainly data-driven qualitative content analysis. The theoretical background is based on research about party polarization and partisan ideological differences over foreign policy. The analysis shows that the policies towards Europe vary within the party platforms over time. Intra-party ideological policy shifts appear more clearly in the Republican party platforms, whereas the Democratic party platforms showcase a more balanced ideological foundation. The incumbent/challenger role of the party as well as events in international politics have also influenced policy shifts over time. Additionally, the analysis reveals that Democratic and Republican party platforms are somewhat polarized in their policies towards Europe. As predicted, the parties concentrate on slightly different policies, regions, and institutions when referring to Europe. Most importantly, because of their ideological differences, the two parties have differing or even opposing moral evaluations about and treatment recommendations for the policies and the actors. To conclude, this thesis provides new information about the partisan perspective on transatlantic relations. Some say the party platforms are neglected documents that receive little public attention. Their policies will rarely be realized as such in the real world because of the balance of power in the American political system and unexpected events in international politics. Nonetheless, this thesis proves that intra-party ideological contestation and inter-party polarization exist in transatlantic relations.

Barack Obaman ensimmäisellä presidenttikaudella kongressissa hyväksyttiin sairausvakuutusreformi, johon sisältyi melkein universaali terveydenhoito maan kansalaisille sekä paljon muita asioita, kuten muutoksia senioriväestölle tärkeään Medicare-ohjelmaan ja vähävaraisten ihmisten sairaanhoitokuluja maksavan Medicaid-ohjelman laajennus. Universaalin sairausvakuutuksen tavoitetta oli ajettu liberaalien demokraattien piirissä jo pitkään ja vuoden 2010 maaliskuussa se siis toteutui. Pro gradu -tutkielmassa tehdään analyysi reformilakien hyväksymiseen johtaneista tärkeimmistä maaliskuun kongressidebateista. Puheet on haettu arvovaltaisesta Congressional record -tietokannasta ja useimmat niistä on myös katsottu videotallenteina. Puheenvuoroja on mielekästä analysoida käyttäen hyväksi tietoja niiden pitohetkellä vallinneesta poliittisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta sekä puhetilanteessa vaikuttaneista käytännön seikoista, kuten kongressin säännöistä. Tutkimuskirjallisuuteen kuuluu teoksia Yhdysvaltojen politiikasta, maan sairausvakuutusjärjestelmästä sekä kongressin toimintatavoista. On tarkoitus saada selville, miksi kongressiedustajien kielenkäyttö oli sellaista kuin oli. Tällainen metodologia on lähellä sitä ajatustapaa, joka aukenee Quentin Skinnerin kirjoituksista. Toinen metodinen linja on perinteisempi retoriikan analyysi eli puheissa käytettyjen retoristen keinojen pohtiminen. Keskustelussa oli kaksi laajempaa aihepiiriä, talous ja jonkinlainen kansallinen jatkuvuus. Republikaanit onnistuivat esittämään lakipaketin vaikutuksen hyvin negatiiviseksi osavaltioiden ja liittovaltion taloudelle sekä pelottelemaan yleisöä lain myötä kansalaisille lankeavilla maksuvelvoitteilla. Republikaanit syyttivät samoin lakiprosessia epädemokraattiseksi. Lisäksi itse lakia kritisoitiin maan luonteen vastaiseksi sekä kansallisia perinteitä ja jatkuvuuksia rikkovaksi. Demokraatit yrittivät kiistää kaikki nämä väitteet ja todistella reformin olevan maan traditioiden mukainen ja lisäksi talousvaikutuksiltaan positiivinen. Molempien puolten puheissa oli yleensä nähtävissä oman puolueen linjan mukainen retoriikka, jossa toistui samoja standardimuotoisia ilmauksia. Ideologialtaan republikaanien puheet olivat kauttaaltaan konservatiivisia ja demokraattien puheissa oli paljon liberaalia ainesta. Republikaanisen puolueen kansanomainen tyyli näkyi puheissa joskus tietynlaisena populismina, demokraattien puheissa taas painotettiin usein keskiluokan asian ajamista. Keskiluokan korostamista on mahdollista selittää siten, että puolue oli profiloitunut niin paljon erityisryhmien asian ajajana, että se oli vieraannuttanut monia keskiluokkaisia kannattajia. Lisäksi vaikutusvaltainen teekutsuliike toi puheisiin oman lisänsä konservatisoimalla republikaanien retoriikkaa. Se sai myös molempien puolueiden edustajia sisällyttämään puheisiinsa viittauksia kansakunnan perustaviin dokumentteihin. Käytettyjen retoristen keinojen osalta tärkeässä asemassa olivat viattoman puolustus, metaforiset ilmaukset, auktoriteetteihin vetoaminen ja puhujakategoriat. Demokraatit kertoivat huonossa asemassa olevista ihmisistä ja esittivät, että laki tulisi auttamaan heitä. Metaforiset ilmaukset olivat tärkeitä, jotta tuli mahdolliseksi havainnollistaa abstrakteja asioita vertauksilla, kuten valtion velan kasvamisen vaarallisuutta republikaanien puolella. Auktoriteetteihin vetoaminen ja puhujakategoriat näkyivät siten, että puhujat vetosivat itsensä tai jonkun muun toimijan kantaan reformista antaen ymmärtää, että kyseisellä toimijalla olisi asiantuntemusta talousasioista tai terveydenhoidosta. Demokraatit olivat terveysdebatissa reaktiivisessa asemassa, eli pakotettuja vastaamaan republikaanien argumentteihin, koska he olivat viemässä läpi laajaa liberaalin sävyistä muutosta, jota vastaan oli voimakasta konservatiivista liikehdintää. Demokraattien tilanne oli hankala myös siksi, koska he joutuivat lepyttelemään Medicarensa puolesta pelkääviä seniorikansalaisia, jotka muodostivat voimakkaan äänestysblokin syksyllä 2010 tulossa olleissa vaaleissa. Terveysreformi ja kongressidebatti olivat poliittiselta merkitykseltään suuria ja nykyäänkin republikaaninen puolue on vahvasti sitoutunut kumoamaan lakipaketin. On siis mahdollista ajatella, että reformi ja siitä käyty debatti ovat historiallisesti lähellä. Niiden analyysi tarjoaakin avaimia nykypäivän yhdysvaltalaisen politiikan ymmärtämiseen.

Pro gradu on suoraa jatkoa kandidaatintutkielmalle, jonka tutkimustulosten mukaan metropolialueella on yhteensä noin 63 000 aseiden hallussapitoon oikeutettua henkilöä sekä noin 170 000 ampuma-asetta. Lukuihin perustuen voitiin todeta, että ampumaratojen määrä ja saavutettavuus eivät ole missään suhteessa riittävät ampuma-aseen hallussapitoon oikeutettujen henkilöiden ja aseiden lukumäärään nähden tällä alueella. Pro gradu -tutkimus pyrkii tuottamaan uutta lisätietoa metropolialueen ampumaratakeskusten saavutettavuudesta, niiden kilpailullisista vaikutusalueista ja suhteellisista sijainneista, jotta ampumaratakeskuksia koskevia sijainti-, investointi- ja kehittämispäätöksiä voidaan tehdä riittävin tiedollisin perustein. Potentiaalisen käyttäjäkunnan sijainti- ja saavutettavuustiedot tuottavat osaltaan perusteita ampumaratakeskusten kysynnän arvioinnille. Tutkimus tarkastelee saavutettavuuden teoriataustaa sekä palvelukohteen maantieteellistä saavutettavuutta useasta eri näkökulmasta ja kehittää tarkoitukseen soveltuvia uusia teknisiä arviointimenetelmiä. Tutkimuksen empiirisessä osassa tarkastellaan metropolialueen ampumaratakeskusten eri maksimimatka-aikoihin perustuvia saavutettavuusvyöhykkeitä sekä väestön ja potentiaalisen käyttäjäkunnan vastaavia saavutettavuuskertymiä ja vertaillaan näitä toisiinsa. Tämän lisäksi vertaillaan tutkimusta varten kehitettyjä, kunkin ampumaratakeskuksen ulkoisiin käytettävyysrajoitteisiin perustuvaa kilpailullista saavutettavuutta ja suhteellista sijaintia toisiinsa nähden. Ampumaratakeskusten käytettävyyskerroin eli yhtäaikainen käyttäjäkapasiteetti, vuotuiset käyttöajat ja ampumaratavalikoiman monipuolisuus otetaan mallissa huomioon asiakkaiden palvelukohteen valinnan päätösperusteena matkakustannusten lisäksi. Käytettävyyskertoimen tavoitteena on kuvata ampumaratakeskuksen käyttäjilleen tuottamaa hyötyä. Tutkimuksessa hyödynnetään valtakunnallisen aseluparekisterin tietoja aseluvanhaltijoiden sekä ampuma-aseiden määristä, laadusta ja sijainnista kunnittain metropolialueella. Karttaesitysten toteutuksessa on käytetty Maanmittauslaitoksen Kuntajako-aineistoa, sekä Tilastokeskuksen Ruututietokanta 2012 -väestöaineistoa. Lisäksi on muodostettu erillinen saavutettavuusaineisto laskemalla todelliset matka-ajat ja maantie-etäisyydet jokaisesta karttaruudusta jokaiseen ampumaratakeskukseen. Tutkimustulosten julkista, ajasta ja paikasta riippumatonta raportointia ja jakamista varten on tutkimukselle rakennettu internet-julkaisualusta osoitteessa www.saunalahti.fi/villemai/. Tarkastellut viisi ampumaratakeskusta muodostavat tutkimuksen metropolialueen kokonaisuuden. Ampumaratakeskusten verkosto muodostuu keskusten ja niiden potentiaalisen käyttäjäkunnan sijainneista sekä näiden välisistä matkakustannuksista ja eri keskusten tarjoamasta käytettävyydestä. Tätä kokonaisuutta on nyt ensimmäistä kertaa mahdollista tarkastella matemaattisten saavutettavuusmallien avulla laskettujen tulosten pohjalta. Tutkimuksella on pystytty tuottamaan eri näkökulmista tärkeää uutta ja ennen julkaisematonta tietoa metropolialueen ampumarataverkostosta. Uusimpaan saavutettavuusteoriaan perustuen tutkimus käsittelee kaikkia neljää saavutettavuuden eri komponenttia. Maankäytön komponentti huomioidaan sekä potentiaalisten asiakkaiden että ampumaratakeskusten määrän, laadun ja sijainnin suhteen. Näiden lisäksi huomioidaan kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen kapasiteettirajoitusten vallitessa. Liikenteellisen komponentin matkakustannukset otetaan huomioon maantie-etäisyyksien ja ajoaikojen muodossa. Ajallinen komponentti sisältää ampumaratakeskusten aukioloaikojen aiheuttamat rajoitteet saavutettavuudelle. Yksilöllistä komponenttia tarkastellaan virka-ajan asettamina ajankäytön rajoitteina. Tutkimustulokset osoittavat kiistatta Helsingin Kivikon urheilupuistoon suunnitellun suursisähallin vahvimmaksi ampumaratakeskukseksi nyt vertailtujen olemassa olevien ja suunniteltujen keskusten joukossa metropolialueella. Tähän on monia syitä, joista tärkeimmät ovat keskuksen paras sijainti suhteessa sen potentiaalisiin käyttäjiin ja tieverkkoon sekä paras tehokkuus eli hyötykerroin laajaan ympärivuotiseen aukiolomahdollisuuteen perustuen. Ampumarataverkostoon kohdistuvat laajennukset sekä olemassa olevien kohteiden edelleen kehittäminen on metropolialueella välttämätöntä. Uusinvestoinnit ja olemassa olevien keskusten kehitystoimet on syytä asettaa tärkeysjärjestykseen hankkeiden tuottaman tehokkuuden ja vastaavasti lisääntyvien käyttöhyötyjen perusteella. Väistämättä rajallinen rahoitus on syytä kohdistaa edellä mainituin perustein, koko metropolialueen tasapainoinen maantieteellinen saavutettavuus huomioiden.

The thesis aims at analyzing concept of citizenship in political philosophy. The concept of citizenship is a complex one: it does not have a definitive explication, but it nevertheless is a very important category in contemporary world. Citizenship is a powerful ideal, and often the way a person is treated depends on whether he or she has the status of a citizen. Citizenship includes protection of a person’s rights both at home and abroad. It entails legal, political and social dimension: the legal status as a full member of society, the recognition of that status by fellow citizens and acting as a member of society. The thesis discusses these three dimensions. Its objective is to show how all of them, despite being insufficient in some aspects, reach something important about the concept. The main sources of the thesis are Civic Republicanism by Iseult Honohan (Routledge 2002), Republicanism by Philip Pettit (Clarendon Press 1997), and Taking Rights Seriously by Ronald Dworkin (1997). In addition, the historical part of the thesis relies mainly on the works of Aristotle, Immanuel Kant, Adam Smith, Quentin Skinner, James Pocock and James Tully. The writings of Will Kymlicka, John Rawls, Chantal Mouffe, and Shane Phelan are referred to in the presentation and critique of the liberal tradition of thought. Hannah Arendt and Seyla Benhabib’s analysis of Arendt’s philosophy both address the problematic relations between human rights and nation-states as the main guarantors of rights. The chapter on group rights relies on Peter Jones’ account of corporate and collective rights, after which I continue to Seumas Miller’s essay on the (liberal) account of group rights and their relation to the concept of citizenship. Republicanism and Political Theory (2002) edited by Cécile Laborde and John Maynor is also references. David Miller and Maurizio Viroli represent the more 'rooted' version of republicanism. The thesis argues that the full concept of citizenship should be seen as containing legal, political and social dimensions. The concept can be viewed from all of these three angles. The first means that citizenship is connected with certain rights, like the right to vote or stand for election, the right to property and so on. In most societies, the law guarantees these rights to every citizen. Then there is also the social dimension, which can be said to be as important as the legal one: the recognition of equality and identities of others. Finally, there is the political dimension, meaning the importance of citizens’ participation in the society, which is discussed in connection with the contemporary account of republicanism. All these issues are discussed from the point of view of groups demanding for group-specific rights and equal recognition. The challenge with these three aspects of citizenship is, however, that they are difficult to discuss under one heading. Different theories or discourses of citizenship each approach the subject from different starting points, which make reconciling them sometimes hard. The fundamental questions theories try to answer may differ radically depending on the theory. Nevertheless, in order to get the whole image of what the citizenship discourses are about all the aspects deserve to be taken into account.