Browsing by department "Suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos"

Tutkielma käsittelee ärsyttäviä sanoja ja sanontoja kieli-ideologioiden näkökulmasta. Aihe on rajattu kahden kieli-ideologian, standardi-ideologian ja purismin, tarkasteluun. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten standardi-ideologia ja purismi näkyvät ärsyttävistä sanoista ja sanonnoista puhuttaessa ja millaisia sosiaalisia merkityksiä standardi-ideologisiin ja puristisiin kommentteihin liittyy? Tutkielman lähtökohtana on konstruktiivinen kielikäsitys ja ymmärrys variaatiosta sosiaalisena toimintana. Tutkielman teoria ankkuroituu kieli-ideologiseen tutkimukseen. Kieli-ideologian lisäksi keskeisiä käsitteitä ovat kielen indeksisyys ja semioottiset prosessit. Tutkielman aineisto on osa vuonna 2013 kerättyä asennekyselyä. Kyselyyn vastattiin verkossa ja se tavoitti 1517 vastaajaa. Kyselyssä vastaajilta kysyttiin: ärsyttävätkö sanat tai sanonnat heitä, millaiset sanat ja sanonnat heitä ärsyttävät ja miksi? Tutkielmassa keskitytään analysoimaan kysymyksen perusteluosuutta, joka koostuu 374 kommentista. Aineiston lukutapa perustuu kriittisen diskurssianalyysin metodiin. Tutkielman lähtöoletuksena on, että sanoihin ja sanontoihin ärsyyntymisen taustalla on kieli-ideologinen konflikti. Ärsyttävä sana tai sanonta on jollain tavalla vastaajan jakaman kieli-ideologian vastainen. Analyysin perusteella voidaan todeta, että standardi-ideologiassa tällaiset sanat ja sanonnat ovat vastaajien mielestä kieliopin, suomen kielen tai kielitajun vastaisia. Ne voivat olla myös merkitykseltään vääriä tai ne ovat uusia, kieleen tulleita, sanoja. Standardi-ideologinen käsitys kielestä on ehdoton ja vahvan normatiivinen. Standardi-ideologian vastaisiin sanoihin ja sanontoihin liitetään puhujan yksinkertaisuutta, moraalittomuutta tai sosiaalista pyrkyryyttä ilmentäviä indeksisiä merkityksiä. Tutkielmassa purismi ymmärretään laajasti epämiellyttävinä koettujen kielimuotojen vastustamisena. Epämiellyttäviä kielimuotoja voivat olla kielen ulkoiset kielet eli vieraat kielet ja kielen sisäiset kielimuodot. Analyysin mukaan ulkoisen purismin mukaiset kommentit vastustavat englannista lainattuja sanoja. Ärsyttäviksi koetaan niin muodoltaan (sitaatti- ja erikoislainat) kuin merkitykseltään (käännöslainat) vierasperäiset sanat ja sanonnat. Vierasperäiset sanat indeksoivat laiskuutta ja pätemistä. Kielen sisäisistä kielimuodoista vastustetaan politiikan ja talouden kieltä, nuorison kieltä, hellimispuhetta sekä slangia ja murteita. Kielen sisäinen purismi rakentuu monenlaisen ideologisuuden varaan. Ideologisuutta selittävät muun muassa semioottiset prosessit, joiden avulla sosiaalinen merkitys on jäsentynyt. Tutkielmassa purismin laaja määritelmä osoittautuu liian väljäksi käsitteeksi analyysin tekemiselle. Tutkielmasta käy ilmi, että kieli-ideologiat rakentavat ja ylläpitävät monenlaisia sosiaalisia merkityksiä. Standardi-ideologia ja purismi ovat usein niin luonnollistuneita, että niiden sisältämät käsitykset näyttävät itsestään selvyyksiltä. Molemmat ideologiat usein myös limittäytyvät ja ovat läsnä yhtäaikaisesti. Semioottisten prosessien tutkimisen kannalta aineisto osoittautuu paikoitellen hieman ohueksi, ja moni standardi-ideologiaan ja purismiin liittyvä sosiaalinen merkityssuhde jää odottamaan syventäviä jatkotutkimuksia.

Pro gradu -tutkielmassani aiheena on ruotsalainen ja suomenruotsalainen kulttuuri oppikirjasarjassa. Ensinnäkin tutkin, millaista kulttuuritietoa oppikirjasarjat esittelevät. Toiseksi tutkin sitä, kuinka oppikirjasarjat painottavat suomenruotsalaista ja ruotsalaista kulttuuria sekä sitä millaisia asioita kulttuureista esitellään. Kolmanneksi tutkin millaisia eroja oppikirjasarjojen välillä esiintyy. Valitsin tutkittaviksi oppikirjoiksi vuosikurssien 6-9 B-ruotsin oppikirjasarjat På gång ja Megafon. Tutkimuksessani tutkin erillisiä kulttuuriaukeamia. Menetelmäni on laadullinen sisällönanalyysi, joka on aineistolähtöinen. Käytin myös luokittelua tutkimuksessani. Oppikirjojen analysoinnin perusteella loin kuusi kategoriaa, joihin tulokseni ja analyysini perustuvat. Kategoriani ovat henkilöt, teokset ja tuotteet, tavat ja aktiviteetit, maantieteelliset paikat, kielelliset erot sekä muut. Kaikissa kategorioissa esiintyy huomattavasti enemmän ruotsalaista kulttuuria kuin suomenruotsalaista kulttuuria. Molemmissa oppikirjasarjoissa esitellään paljon erilaisia henkilöitä, kuten kirjailijoita, artisteja, urheilijoita sekä mediapersoonia. Vaikka molemmat kirjasarjat esittelevät laajasti erilaisia suomenruotsalaisia ja ruotsalaisia henkilöitä, painottavat molemmat kirjasarjat ruotsalaisia henkilöitä. Kategoria teokset ja tuotteet sisältää enimmäkseen teoksia ja tuotteita henkilöiltä, jotka esitellään samalla kulttuuriaukeamalla. Kategoria sisältää enimmäkseen lauluja, elokuvia ja kirjoja, mutta myös esimerkiksi vaatemerkkejä ja ruotsalaisia keksintöjä. Kirjasarjojen välillä esiintyy pieniä eroja valittujen teosten ja tuotteiden välillä. Kategoriassa tavat ja aktiviteetit esitellään laajasti erilaisia tapoja ja aktiviteetteja, kuten juhlapäiviä, juhlia, perinneruokia, nähtävyyksiä ja matkamuistoja. Tässä kategoriassa ilmenee eniten eroja kirjasarjojen välillä, mutta se voi johtua myös siitä, että kategoria on niin laaja ja sisältää hyvin erilaista kulttuuritietoa. Suomenruotsalaisia tapoja ja aktiviteetteja esitellään molemmissa kirjasarjoissa hyvin vähän ja molemmat kirjasarjat keskittyvät ruotsalaisien tapojen ja aktiviteettien esittelyyn. Molemmat kirjasarjat esittelevät monipuolisesti ruotsalaisia maantieteellisiä paikkoja, kuten kaupunkeja, saaria, järviä, jokia ja maakuntia. Suomenruotsalaisia maantieteellisiä paikkoja esitellään hyvin suppeasti molemmissa kirjasarjoissa. Tässä kategoriassa suurin ero oppikirjojen välillä on, että oppikirjasarja På gång esittelee suomenruotsalaisia maantieteellisiä paikkoja, jotka sijaitsevat Ahvenanmaalla, kun taas Megafon esittelee täysin ruotsinkielisiä kuntia ja kaupunkeja Suomessa. Ainoastaan oppikirjasarja Megafon esittelee kulttuuriaukeamilla kielellisiä eroja suomenruotsin ja ruotsinruotsin välillä. Megafon esittelee yksittäisiä sana eroja ruotsinruotsin ja suomenruotsin välillä sekä tyypillisiä suomenruotsalaisia sanoja ja sanontoja. Kategoria muut sisältää enimmäkseen kulttuuritietoa koskien mediaa. Oppikirjasarjojen välillä ei ole suuria eroja ja suurimmat erot esiintyvät kategoriassa tavat ja aktiviteetit. Oppikirjasarja På gång ei esittele kielellisiä eroja suomenruotsin ja ruotsinrotsin välillä tutkimillani kulttuuriaukeamilla, kun taas oppikirjasarja Megafon esittelee eroja melko paljon. Suurin ero kirjasarjojen välillä on se, että På gång kirjasarjassa kulttuuriaukeamat ovat ruotsiksi, mutta Megafonissa suomeksi. Molemmat kirjasarjat esittelevät kulttuuritietoa tuotenäkökulmasta.

Tutkielmani on ns. käännösgradu, jossa tutkin ensisijaisesti tuottamaani käännöstä, mutta myös käännösprosessiani kokonaisuutena. Materiaalini on (1) Fredrik Lindströmin ja Henrik Schyffertin Ljust & Fräscht-boken: Jakten på det perfekta boendet ([2011] 2013, 97 s.) esipuhe ja luvut 1–4, 2) käännökseni (19 s.) ja (3) käännösprotokolla (27 s.), johon olen kerännyt huumoria ja ironiaa sisältävät kohdat, pohdintaa mahdollisista käännösvaihtoehdoista, käyttämäni käännösstrategiat ja Arthur Asa Bergerin (1993) mukaan soveltamani huumoritekniikat. Tutkielman tavoitteena on selvittää toisaalta kirjoittajien käyttämää huumoria ja ironiaa sekä jakaa ne Bergerin mallin mukaisesti eri tekniikoihin. Toisaalta tarkastelen, kuinka nämä tekniikat näkyvät suomennoksessani. Protokollaan kirjaamani esimerkit ja niiden sisältämät huumoritekniikat eivät edusta ainoastaan käännösongelmia tai käännösvaikeuksia, vaan tarkastelen käännöstäni kokonaisuutena. Teoreettinen viitekehys muodostuu Christiane Nordin ([1988] 2005) tekstianalyysimallista sekä sivuaa osittain myös Nordin ([1988] 2005) käännösongelmien ja käännösvaikeuksien eroja. Käyttämäni käännösstrategioiden jaottelu perustuu Chestermanin (1997) ja Tallberg-Nygårdin (2017) luokitteluihin. Analyysi koostuu kolmesta vaiheesta. Ensimmäiseksi analysoin lähtö- ja kohdetekstin Nordin mukaisesti ja toiseksi esittelen materiaalistani löytämiäni huumoritekniikoita. Kolmannessa vaiheessa analysoin käännösstrategioitani ja kommentoin mahdollisia eroja lähtö- ja kohdekielen huumoritekniikoissa. Menetelmäni on deskriptiivinen ja kvalitatiivinen, osin myös kvantitatiivinen. Tutkimus osoittaa, että tutkimusmateriaalin huumorin jaottelu eri tekniikoihin saattaa olla vaikeaa, koska rajat eri tekniikoiden välillä ovat usein häilyviä. Epäselvissä tapauksissa jaottelu ensisijaisiin ja täydentäviin huumoritekniikoihin perustuu omaan tulkintaani. Tavallisin käyttämäni käännösstrategia on sananmukainen käännös, eli huumori on siirtynyt lähes sellaisenaan suomennokseen. Seuraavaksi yleisin käännösstrategiani on syntaktinen muutos. Kyseiseen kategoriaan kuuluvat muutokset ovat monessa kohtaa merkittäviä. Alkukieliseen tekstiin saattaa esimerkiksi kuulua polveilevia ja mutkikkaita lauserakenteita, jotka vaativat selkiyttämistä. Syntaktinen muutos on soveltamistani strategioita ainoa, jossa alku- ja kohdetekstissä käytettävä pääasiallinen huumoritekniikka eivät vastaa toisiaan. Vastaamattomuus johtunee siitä, että retorinen polveilevuus edustaa yhtä Bergerin huumoritekniikoista. Muita käyttämiäni strategioita ovat yleistäminen, informaationmuutos ja yhdistelmästrategiat. Yleistäminen-strategiaan lukeutuu sellaisia alkukielisiä ilmaisuja, joille ei ole selkeää vastinetta kohdekielessä. Strategiaan informaationmuutos olen laskenut mukaan sellaiset kohdat, joissa olen ajatellut kohdetekstin lukijaa tehdessäni lisäyksen tai poiston. Alkuperäinen ilmaisu on säilytetty osana informaationmuutosta, koska se tuo paikallisväriä käännökseen. Yhdistelmästrategioihin olen laskenut sellaiset ratkaisut, joissa hyödynnän yllämainituista strategioista kahta eri strategiaa samassa käännösesimerkissä.

Syftet med avhandlingen är att analysera vad som språkligt sker i mötet mellan dialekttalare och icke-dialekttalare, samt jämföra det med ett samtal med bara dialekttalare. Mitt material består av två 30 minuter långa samtal. I det första samtalet deltar tre informanter från Österbotten och en informant från Helsingfors, och i det andra samtalet deltar endast de tre samma informanterna från Österbotten. De känner varandra bra och har umgåtts mycket tidigare. Mitt mål är att inspelningssituationen ska vara så naturlig och äkta som möjligt. De talar om allt mellan himmel och jord, och överlag är båda samtalen väldigt avslappnade. Min metod är baserad på CA-metoden och är dessutom induktiv, vilket betyder att jag först efter att spelat in materialet väljer inriktning. Med utgångspunkt i materialet väljer jag att fokusera på tre olika forskningsfrågor. Den första lyder: På vilket sätt markeras (eller markeras inte) dialekten i samtalet med en icke-dialekttalande person närvarande? Markeras kodväxlingen alls i det andra samtalet? På vilket sätt i så fall? Jag vill ställa dessa frågor eftersom de visar om de dialekttalande informanterna på något sätt vill varna den icke-dialekttalande personen om att de kommer att tala dialekt. Resultatet visar att kodväxlingen inte markeras alls, med tvekan, skratt, pauser eller förekommer i samband med upprepning i det första samtalet, och på samma sätt i det andra samtalet med tillägget att dialekten ibland också markeras med snabbare tal. Överlag markeras kodväxlingen väldigt lite i båda samtalen, eftersom som det är den överlägset vanligaste kategorin i båda samtalen. Den andra forskningsfrågan som jag ställer är: I vilka situationer talar deltagarna dialekt? Genom att undersöka i vilka situationer deltagarna talar dialekt kan man se vad det är som får deltagarna att tala mera dialekt, också fast den icke-dialekttalande personen är närvarande. För att besvara denna fråga delar jag in samtalen i olika långa topiker. Resultaten visar att de topiker med flest dialektförekomster är negativt inriktade. Det kan handla om att någon klagar över något eller på något annat sätt uttrycker negativa åsikter. Det tyder alltså på att tendens till att dialekt och negativitet hänger ihop. När man låter det negativa skina igenom, kommer också det genuina, i det här fallet dialekten, fram. Ett annat resultat som denna avhandling visar är att det ofta förekommer mera dialekt då någon är mitt uppe i att berätta en (gärna rolig) historia. Man kommer upp i varv och glömmer att man inte ”ska” tala dialekt. Den tredje och sista forskningsfrågan lyder: I vilketdera samtal förekommer det mera dialekt? Svaret på frågan är enkel: i det andra samtalet, då den icke-dialekttalande informanten inte är närvarande. Det visar att hans närvaro faktiskt verkar ha en skillnad i hur mycket de andra talar dialekt.

Korjausjäsennys on yksi keskustelunanalyyttisen tutkimuksen pääteemoista. Korjausaloite on keino osoittaa esimerkiksi kuulemis- tai ymmärtämisongelmaa keskustelussa, ja avoin korjausaloite on yksi korjausaloitetyypeistä. Se osoittaa koko edeltävän vuoron ongelmalliseksi ja jättää ongelman paikallistamisen ongelmavuoron tuottajalle. Puhutun suomen kielen yleisin avoin korjausaloite on "mitä?", joka viittaa useimmiten kuulemisongelmaan mutta joskus myös ymmärrysongelmaan. Tutkielma käsittelee avoimia korjausaloitteita kirjoitetussa, reaaliaikaisessa IRC-keskustelussa, jossa kuulemisongelmia ei voi syntyä. Pääpaino on korjausjaksojen tarkastelussa, mutta IRC-keskustelun ominaispiirteet ja tärkeimmät eroavaisuudet puhuttuun keskusteluun tulevat niin ikään käsitellyiksi. Keskustelunanalyyttinen tutkimus perustuu siihen, että keskustelijat rakentavat vuorovaikutusta yhdessä. Vuoroja tarkastellaan aina kontekstissa, ja tulkintoja tehdään sen perusteella, miten keskustelijat itse niitä käsittelevät. Työssä käsitelläänkin vain sellaisia avoimia korjausaloitteita, joita seuraa korjaus tai uusi korjausaloite. Koska keskustelu on kirjoitettua, viestin lähetysajat ovat olennainen osa vuorottelun tarkastelemista. Avoimia korjausaloitteita käytetään IRC:ssä harvoin, minkä vuoksi aineisto on huomattavan suuri (noin 18 300 sivua tekstiä). Tarkasteltavia korjausjaksoja on kuitenkin yhteensä vain 168 – ne ovat peräisin kolmesta eri keskusteluryhmästä ja pieniltä osin IRCQuotes-sivustolta. Esimerkit ovat pääosin ystävysten välisestä monenkeskisestä keskustelusta, ja kaikki keskustelijat ovat noin 20–30-vuotiaita. Tutkielmasta käy ilmi, että avoimia korjausaloitteita käytetään IRC:ssä monipuolisesti ja monilta osin samoin kuin puhutussakin keskustelussa. IRC:n avoimia korjausaloitteita ovat entuudestaan tunnetut "mitä(h)", "tä(h)", "hä(h)" ja "anteeks(i)" sekä uudet, kirjoitettuun keskusteluun syntyneet "?", hymiö, akronyymi "wtf" ja yksilölliset, interjektiomaiset korjausaloitteet. Yleisimmin käytetty on "?". Sen sijaan puhutussa keskustelussa runsaslukuisin "mitä(h)" tulkitaan IRC:ssä harvemmin korjausaloitteeksi vaihtelevan ja interjektiomaisen kirjoitusasunsa vuoksi. Puhutussa keskustelussa tylynä pidetty "hä(h)" on IRC:ssä hyvin yleinen ja neutraali avoin korjausaloite. "tä(h)":llä on yleensä pelkistetty, neutraali kirjoitusasu, mikä kertoo sen vakiintuneesta asemasta korjausaloitteena. Prosodisia keinoja ei voi käyttää kirjoitetussa keskustelussa; erilaisista kirjoitusasuista löytyy säännönmukaisuuksia, joista voi tehdä päätelmiä eri korjausaloitteiden määristä. Affektiltaan neutraalit korjausaloitteet ovat IRC:ssä yleisempiä kuin herkästi interjektioiksi tulkittavat, huutomerkein ja hymiöin korostetut korjausaloitteet – vilkkaassa, nopeatempoisessa keskustelussa selkeästi korjausaloitteen näköiset vuorot käsitellään herkemmin korjausaloitteiksi kuin enemmän tulkintaa vaativat, interjektiomaisemmat vuorot. Kaikki korjausaloitteet paitsi "anteeks(i)" ovat keskustelussa kuitenkin samoissa tehtävissä: IRC:ssä avoimella korjausaloitteella voidaan osoittaa sekventiaalista tai topikaalista ongelmaa ja säädellä osallistumiskehikkoa. Useiden päällekkäisten keskusteluiden limittyminen hankaloittaa kontekstin hahmottamista ja motivoi avoimia korjausaloitteita. Korjaus voi olla ongelmavuoron toisto myös IRC:ssä, vaikka kuulemisongelmia ei olekaan – sekventiaalinen ongelma saatetaan ratkaista kopioimalla katkelma aiemmasta keskustelusta. Avoimella korjausaloitteen näköisellä vuorolla voidaan IRC:ssä lisäksi kehottaa toista jatkamaan ja vastata puhutteluun tai merkitä seuraava, moniviestisen vuoron jälkimmäinen viesti affektiseksi tai ongelmalliseksi. Työssä todetaan, että puhutussa keskustelussa harvinainen ja formaali korjausaloite "anteeks(i)" on harvassa myös IRC:ssä ja että sillä on muista korjausaloitteista poikkeavia tehtäviä. Spontaanissa keskustelussa "anteeks(i)" osoittaa ongelmavuoron olevan epäkorrekti, vaikea hyväksyä tai mahdoton. Englannin kielestä tehdyistä havainnoista poiketen pahoitteleva korjausaloite ei osoita korjausaloitteen tekijän ottavan vastuuta ongelmasta. Lisäksi tutkielmassa sivutaan IRC:ssä kerrottuja kertomuksia, jotka sisältävät referoitua dialogia. Avoin korjausaloite "anteeks(i)" on IRC-kertomuksissa kerronnallinen keino, jolla osoitetaan referoidussa dialogissa kertomuksen huippukohta

Tutkielmani käsittelee toisen aloittamia korjausjaksoja kymmenessä tanskalais-ruotsalaisessa keskustelussa, joiden kaikki osallistujat ovat pohjoismaalaisia ja puhuvat tanskaa tai ruotsia toisena kielenään. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, minkälaisiin keskustelussa syntyviin ongelmakohtiin informanttini interaktiivisesti reagoivat, miten korjausjaksot aloitetaan ja miten ongelmat ratkaistaan. Toinen tavoite on selvittää, onko toimiva kommunikaatio skandinaavisilla naapurikielillä (englannin asemesta) ylipäätään mahdollinen vaihtoehto suomalaisille, islantilaisille, färsaarelaisille ja grönlantilaisille. Ruotsi ja tanska ovat läheisiä sukukieliä ja keskenään ymmärrettäviä. Naapurikielinen keskustelu ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta, sillä kielissä on eroja foneettisella, prosodisella ja foneemitasolla sekä sanastossa. Useat tutkijat, mm. Delsing ja Åkesson (2005) ovat todenneet suurimpien ongelmien yhteispohjoismaisessa vuorovaikutuksessa olevan juuri ruotsin ja tanskan välillä. Suomalaiset oppivat koulussa ruotsia, islantilaiset, grönlantilaiset ja färsaarelaiset harvoin poikkeuksin tanskaa. Teoriaosuudessa esittelen yhteispohjoismaisen kommunikoinnin tutkimusta sekä yleisellä tasolla että tanskalais-ruotsalaisen kommunikoinnin näkökulmasta. Lisäksi nostan esiin toisen kielen oppimisen tutkimuksen erilaisia suuntauksia, vuorovaikutuksen käyttämistä oppimistilanteissa sekä kommunikointistrategioita ja keskustelutilanteen erilaisten roolien ylläpitämistä. Korjauksella tarkoitetaan keskustelunanalyysissä erilaisia tapoja käsitellä puhumiseen, kuulemiseen ja ymmärtämiseen liittyviä ongelmia. Vuorovaikutustilanteessa osallistujien yhteisenä tavoitteena on intersubjektiivisuus eli keskinäinen ymmärrys, ja keskustelussa syntyviä ongelmia ratkotaan korjausjäsennyksen keinoin. Korjausjakso koostuu ongelmavuorosta, korjausaloitteesta ja korjauksesta, jonka tekee joko ongelmavuoron puhuja (itsekorjaus) tai joku muu (toisen korjaus). Käsittelen tässä tutkielmassa ainoastaan toisen aloittamia korjausjaksoja eli jaksoja, joissa korjausaloitteen tekijä on joku muu kuin ongelmavuoron puhuja. Tutkielmani aineistona on kymmenen 20 minuuttia kestävää, Skype-pikaviestintäohjelman kautta äänitettyä epämuodollista keskustelua, jossa ilmoittautumisjärjestyksessä pareiksi muodostetut informantit käyvät läpi annettua tehtävää käyttäen ruotsia ja tanskaa. Aineisto kerättiin joulukuun 2013 ja helmikuun 2015 välillä. Aineiston litterointi on suoritettu käyttämällä tavallista oikeinkirjoitusta ja siinä on korostettu sisältöä muodon sijaan. Pidemmät tauot on kuitenkin huomioitu. Esittelen tuloksiani sekä kvantitatiivisesti (taulukoissa) että kvalitatiivisesti siten, että nostan esille esimerkkitapauksia korjauksista. Analyysini osoittaa, että itsekorjaus on huomattavasti toisen korjausta yleisempi. Yleisimmin ongelmia aiheuttavat yhden lauseen muodostamat kokonaisuudet sekä vieraskieliset (useimmiten naapurikieliset) sanat. Tavallisimmat korjausaloitteet ovat pidempi tauko ja varmistuksen pyytäminen epäselvän sanan tai ilmauksen merkityksestä, kysymyssanat ja lyhyet kysymykset. Ruotsia puhuvat ovat aineiston perusteella hieman aktiivisempia korjausaloitteiden tekijöitä (58 % aloitteista). Englantia käytettiin usein yhteisenä kielellisenä resurssina ongelmien ratkaisussa. Valtaosa (78 %) ongelmista tulee ratkaistua, eikä ainuttakaan keskustelua jouduttu keskeyttämään. Informanttini korjasivat kärsivällisesti ongelmia, mikä mielestäni osoittaa, että naapurikielillä tapahtuva toimiva kommunikointi toisen kielen puhujien kesken on mahdollista, vaikka se vaatiikin vaivannäköä.

Tutkielmassani tarkastelen, kuinka Ahvenanmaan, Turunmaan ja Uusimaan ruotsinkielisissä murteissa käytetään negaatiota inga verrattuna ruotsin kielen tavallisimpiin negaatioihin int, inte ja it. Tarkastelen tutkielmassani, kuinka informanttien asuinalue, ikä ja sukupuoli näkyvät negaatioiden käytössä. Teoriaosiossa käsittelen sosiolingvistiikkaa ja murteentutkimusta tutkimusalana ja kuinka erilaiset kielenulkoiset tekijät vaikuttavat kieleen. Lisäksi käsittelen Ahvenanmaan, Turunmaan ja Uusimaan murteita sekä negaation inte etymologiaa ja kieliopillista funktiota. Tutkimukseni perustuu puhuttuun ja litteroituun materiaaliin, joka on kerätty puhekorpus Talkoon SLS:n toimesta projektissa Spara det finlandssvenska talet vuosina 2005-2008 sekä vanhemmasta julkaisusta Från Pyttis till Nedervetil. Tutkimuksessa käyttämäni metodi on variaabelianalyysi. Analyysini on määrällinen ja esittelen tuloksia diagrammein ja taulukoin. Tutkimuksessani on 155 informanttia puhekorpus Talkosta. Analyysini osoittaa, että negaatio inga on yleisin Länsi-Turunmaalla ja Itä-Ahvenanmaalla, mutta Uusimaalla negaation esiintyminen on vähäistä ja inga esiintyy lähinnä Itä-Uusimaalla. Informanttien ikä vaikuttaa vaihtelevasti negaatioiden käyttöön. Länsi-Ahvenanmaalla negaatio inga on hieman yleisempi nuorten informanttien keskuudessa, kun taas Itä-Ahvenanmaalla ja Itä-Turunmaalla negaatio inga on yhtä yleinen nuorten ja vanhempien informanttien keskuudessa. Länsi-Turunmaalla inga on yleisempi vanhempien informanttien keskuudessa, kuin myös Itä-Uusimaalla. Analyysini osoittaa, että negaatio inga esiintyy yhtä paljon sekä naisten että miesten keskuudessa Ahvenanmaalla, mutta enemmän miesten keskuudessa koko Turunmaalla sekä Itä-Uusimaalla. Analyysini osoittaa, että eri informanttiryhmiä tarkasteltaessa variaatio negaatioidenkäytössä on suurta. Tästä poiketen itäuusimaalaisten nuorten naisten negaationkäytössä ei näy ollenkaan variaatiota, sillä he käyttävät ainoastaan negaatiota int.

Syftet med denna avhandling är att undersöka hur emojier påverkar textförståelsen av ett chattmeddelande i den grad att informanten anser att meddelandet är ironiskt. I analysen jämförs skillnader mellan i hur hög grad informanterna ansett att avsändaren genom sin användning av en eller flera emojier försöker förmedla ett motsatt budskap än vad texten i sin rena form säger. Informanterna gör analysen utgående från de ledande frågorna som ställs i enkäten. Materialet utgörs av en enkätundersökning bestående av tolv öppna frågor. Frågorna ställdes utgående från skärmdumpar av chattmeddelanden bestående av text och en eller flera emojier. I undersökningen deltog 415 personer. Informanternas svar har behandlats genom en kvalitativ innehållsanalys. Svaren har kategoriserats utgående från ifall informanten ansett att meddelandet är ironiskt eller inte. De svar som inte ansett att meddelandet var ironiskt menat har även lyfts fram i grova drag för att visa på gemensamma nämnare bland tolkningarna. Analysen bygger på informanternas svar och citat lyfts fram för att konkretisera hur informanterna tolkat emojierna och på vilka sätt ironin syns i meddelandena. Genom syftet och forskningsfrågorna undersöks vilka skillnader det finns bland emojier som förmedlar ironi och vilka faktorer som gör att informanterna inom den begränsade kontexten kan avläsa ironi i meddelandet. Resultaten visar att både de mest fungerande fallen av ironi och av allmän användning av emojier skedde då texten och emojierna stod i samspel med varandra. Informanterna var som mest överens om syftet med emojin då emojin klart förstärkte en viss aspekt av texten. Även emojier som tidigare figurerat som emotikoner var lättare att tolka än de som inte är lika etablerade. Det blev klart att de tolkningar som uppkom genom behovet att gå utanför den begränsade kontexten var av stor betydelse. Eftersom den bredare kontexten bestående av exempelvis personers förhållande till varandra, diskussionen som helhet och varför meddelandet skickats inte framgick i enkäten, ledde det till att informanterna lade till sina egna kontextuella spekulationer. Genom att lägga till kontextuella faktorer som inte kunde avläsas i själva meddelandet, kunde informanterna ur ett annat perspektiv diskutera orsakerna till varför emojierna användes. Det kunde också fastställas att man som användare av emojier behöver vara säker på att mottagaren avläser meddelandet på samma sätt. Genom att använda en emoji som strider mot vad texten i sin rena form säger, eller genom att använda en emoji som inte klart förmedlar en viss känsla, kan man sträva efter att förmedla ironi. Detta fungerar trots allt endast om avsändaren och mottagaren har samma uppfattning om vilket budskap en emoji förmedlar. Denna avhandling visar på att emojier behöver forskas vidare i, särskilt inom en ram där kontexten påverkar tolkningen samt där det förekommer mindre etablerade emojier.

Syftet med avhandlingen är att undersöka hur Märta Tikkanens diktverk Århundradets kärlekssaga recenserades i nordisk press 1978 – 1981. Min metodik inspireras framför allt av den tradition i litteraturhistorien som Gunilla Domellöf i sin bok Mätt med främmande mått – Idéanalys av kvinnliga författares samtidsmottagande och romaner 1930-1935 (2001) och Anna Williams i Stjärnor utan stjärnbilder: kvinnor och kanon i litteraturhistoriska översiktsverk under 1900-talet (1997) visar; att kvinnliga författare recenseras på olika villkor jämfört med sina manliga kolleger, och att de rent mätbart får betydligt mindre utrymme än de manliga författarna i kanonskrivningen. Centralt har varit att undersöka ifall Domellöfs och Williams resultat går att tillämpa på Århundradets kärlekssaga år 1978, ifall det könspolitiska spänningsfältet mellan den auktoritära kritikern och en kvinnlig författare fortfarande är aktuell, och på vilka sätt det i så fall tar sig uttryck. Förekom maktutövande över den kvinnliga författaren – Märta Tikkanen – fortfarande i slutet av 1970-talet? Avhandlingen är en receptionsstudie, och mitt forskningsmaterial består av recensioner som Århundradets kärlekssaga fått i nordisk (finlandssvensk, finsk, svensk, norsk, dansk och isländsk) press mellan åren 1978 och 1981, sammanlagt 79 recensioner. Genom att dela in min analys i olika teman har jag systematiskt gått igenom hur Århundradets kärlekssaga recenserades och lyft fram de ämnen som är återkommande. Jag har först delat in analysen i tre kategorier – innehåll, genre & form och kritikerns uppgift – och sedan även fördjupat mig i diskussionerna som förs i recensionerna genom att se på vilka teman dessa kategorier rymmer. Ur mitt material och med min tematiska disposition framgick tydligt att tre olika läsningar går att urskilja; Århundradets kärlekssaga lästes och recenserades som ett litterärt verk, ett politiskt manifest och som kändisskvaller, det vill säga utomlitterärt, som icke-litteratur. Undersökningen visar också att Domellöfs analysmetod om kvinnliga författares mottagande på 1930-talet som metodik är fungerande – precis som hon utgår från den första feministiska vågen på 1890-talet för att skapa paralleller i behandlingen av den kvinnliga författaren i kulturdebatter för sin egen undersökning – visar min analys att receptionsundersökningen vid feminismens tredje våg under 1970-talet också kan jämföras med undersökningar skrivna om den andra vågen. Det blev tydligt genom en närläsning som visade att Århundradets kärlekssaga recenserades utöver sig själv, att recensionerna rymde mera än litteraturkritik, vilket understryker Domellöfs och Williams slutledningar om en beklaglig litteraturtradition, där kvinnan skrivs in i marginalen och värderas med olika premisser jämfört med hennes manliga kollegor.

Tutkielmani aiheena ovat suomenruotsalaiset asiointikeskustelut R-kioskilla. Suomen suurin kioskiketju R-kioski ei ole erityisen profiloitunut ruotsinkielisen palvelun tarjoajana. Tässä tutkielmassa tavoitteenani on kuitenkin selvittää, miten asiointikeskustelut kioskilla rakentuvat, kun asiointikieli on ruotsi. Nauhoitin asiointikeskusteluja viidellä kioskilla eripuolella Uuttamaata. Asetin nauhurin asiointitiskille ja tein merkintöjä paperille asiakkaiden arvioidusta iästä, heidän ostoksistaan ja muista ei-kielellisistä aspekteista. Materiaalini koostuu kaiken kaikkiaan 83 ruotsinkielisestä keskustelusta. Eniten ruotsia nauhoitusaikana puhuttiin Länsi-Uudellamaalla (66,7 %). Tein kuitenkin havainnon, ettei nauhoitettujen ruotsinkielisten keskustelujen prosentuaalinen osuus kioskin kaikista keskusteluista ole verrannollinen alueen ruotsinkielisten asukkaiden prosentuaalisen määrän kanssa. Olen itse työskennellyt R-kioskin myyjänä viiden vuoden ajan. Videokuvaus ei ollut sallittua, joten materiaalistani puuttuu ei-kielelliset aspektit kuten nyökkäykset, hymyileminen ja katsekontakti. Keskityn analyysissäni asiakaskeskustelun tervehdys-, tavara- ja hyvästelyvaiheeseen. Pragmaattisella tasolla olen kiinnostunut kuinka puheaktit tervehtiä, esittää pyyntö ja hyvästellä realisoidaan puheen keinoin. Rakenteellisesti tarkastelen kuinka vierusparit toteutuvat keskusteluissa. Lopuksi vertaan tuloksiani Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tekemän vastaavan kioskitutkimuksen tuloksiin suomenkielisestä materiaalista. Tervehdysvaihe koostuu sekvenssistä, jossa joko vain myyjä tai myyjä sekä asiakas tervehtivät toisiaan. Yleisin tervehdyssana on hej, jota käsittelen yhdessä suomenkielisen vastineen hei kanssa, koska havaintoni mukaan asiointikieltä ei päätetä vielä tervehdysvaiheessa vaan tavaravaiheessa. Yhteisestä puheyhteisöstä (speech community) vierailemillani kaksikielisillä alueilla kertoo muun muassa, että keskustelukumppanit tervehtivät toisiaan pääosin suomeksi. Hejsan on ainoa ruotsinkielinen tervehdyssana hej:n ohessa, joka on hyvin käytännöllinen, sillä se sopii molempia kieliryhmiä tervehdittäessä. Hej-sanan käytössä esiintyy vastavuoroisuutta. Tavaravaihe koostuu sekvenssistä, jossa asiakas pyytää joko kielellisesti tai ei-kielellisesti tavaraa tai palvelua myyjältä. Myyjä kuittaa pyynnön usein kielellisesti. Asiakkaan tavaravuoro on joko pakollinen (tavara on tiskin toisella puolella) tai vapaaehtoinen (tavara on myyntitilassa). Kun kielellinen pyyntö on pakollinen, asiakas ilmaisee pyyntönsä yleisemmin lauseella. Kun kielellinen pyyntö on vapaaehtoinen, asiakas ei yleensä sano mitään vaan asettaa ostoksensa tiskille. Hyvästelyvaiheessa olen keskittynyt siihen, miten keskustelukumppanit lopettavat keskustelun. Suurin osa keskusteluista loppuu asiakkaan osalta kiitokseen vaihtorahasta tai kuitista ja myyjän osalta edellisen kiitos-sekvenssin ulkopuoliseen kiitokseen, jota kutsun hyvästelykiitokseksi. Perinteiset hyvästelyfraasit lopettavat pidemmät keskustelut. Hyvästelyfraaseista hejdå on useimmiten vastavuoroinen. Ruotsi asiointikielenä on uhanalainen Suomessa. Kaksikielisyys on yleistä, ja jos asiakkaalla ei ole halua tai myyjällä ei ole kykyä käydä keskustelua ruotsiksi, valitsee asiakas asiointikieleksi suomen. Väitän, että ruotsin kielen aseman vahvistamiseksi Suomessa, ruotsinkielisten tulisi hanakammin vaatia ruotsinkielistä palvelua. Suomenkielisen myyjän tulisi osaltaan osata tervehtiä, kiittää, sanoa numerot ja hyvästellä ruotsiksi. Hyvällä asiakaspalvelulla kilpailevan R-kioskin kannattaisi satsata myös ruotsinkieliseen palveluun.