Browsing by department "Suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos 2010-2017"

Tutkielma keskittyy tarkastelemaan Kelan virkakieltä Instagramissa. Sosiaalisen median käyttö on yleistynyt varinkin nuorten keskuudessa viime vuosikymmenen ajan (Tilastokeskus 2017) ja yritysten ja mainostajien lisäksi myös viranomaiset (mm. Verohallinto, Kela, Skatteverket) ovat löytäneet tiensä sosiaaliseen mediaan. Aikaisempi tutkimus virkakielestä internetissä ja sosiaalisessa mediassa on keskittynyt ruotsalaisten viranomaisten verkkosivujen tutkimukseen (Hanell 2012) ja viranomaisen ja kansalaisen väliseen viestintään Facebookissa (Sörlin & Söderlundh 2014; Nord & Sörlin 2016). Kela on liittynyt Instagramiin vuonna 2016, mutta laajempaa tutkimusta Kelan tai muiden viranomaisten kielenkäytöstä Instagramissa ei ole tehty. Tästä syystä tutkielma keskittyy aluksi kartoittamaan eksploratiivsella menetelmällä, millä kielillä Kela viestii Instagramissa ja minkälaisia julkaisut ovat visuaalisesti ja temaattisesti. Tutkielman toinen osa tarkastelee virkakieltä systeemis-funktionaalisen kieliteorian (Holmberg & Karlsson 2006; Holmberg, Karlsson & Nord 2011) kautta keskittyen interpersoonaiseen merkitykseen ja erityisesti puhefunktioihin. Tutkimus tarkastelee, minkälaista Kelan virkakieli on Instagramissa, minkälaisia puhefunktioita Kela käyttää julkaisuissa ja minkälainen suhde Kelan ja kansalaisen välille muodostuu puhefunktioiden avulla. Analyysissä keskitytään ruotsin kielen neljään olennaiseen puhefunktioon, jotka ovat väite, käsky, kysymys ja tarjous. Funktionaalisen teorian lisäksi Kelan ja kansalaisen suhdetta analysoidaan, miten ja miksi osallistujia tehdään näkyviksi tai näkymättömiksi. Materiaali koostuu 78 julkaisusta, jotka ovat julkaistu Kelan julkisella @kela_fpa Instagram-tilillä aikavälillä 16.4.2019-18.2.2020. Julkaisut on kerätty manuaalisesti Excel-taulukkoon, johon kirjattiin julkaisun päivämäärä, julkaisukuvatyyppi, julkaisutekstin kieli ja sanamäärä sekä emojien ja hashtagien määrä. Materiaali on analysoitu kvantitatiivisesti ja kvalitatiivisesti. Eksploratiivinen analyysi osoittaa, että Kela viestii pääosin suomeksi ja ruotsiksi. Ruotsinkielisten tekstien määrä on n. 70 % kaikista julkaisuteksteistä. Kielilaki (423/2003, 6 §) velvoittaa Kelan kaksikielisenä julkisoikeudellisena laitoksena viestimään molemmilla kansalliskielillä. Vain parissa julkaisutekstissä on käytetty saamen ja englannin kieliä. Kelan julkaisukuvista suurin osa on valokuvia, mutta kuvitettujen ja tekstiä sisältävien julkaisukuvien osuus on merkittävä. Vähiten Kela julkaisee videoita. Julkaisu-tekstien teemat vaihtelevat paljon, mutta yleisimmät teemat liittyvät lapsiperheisiin ja opiskelijoihin. Muita teemoja ovat mm. työttömyys ja työehdot, asuminen sekä asiointipalvelut ja muut palvelukanavat. Tutkielman toisen osan keskeisimmät tulokset viittaavat siihen, että Kelan ja kansalaisen suhde on hierarkkinen ja asymmetrinen. Kela viestii lukijalle eniten puhefunktion käskyn kautta sekä kongruentisti että inkongruentisti. Käsky toteutuu kongruentisti verbin ollessa imperatiivissa, kun taas inkongruentti toteutus muodostuu esimerkiksi väitelauseen kautta. Käskyn toteutuminen väitelauseen muodossa inkongruentisti koetaan yleisesti ruotsin kielessä tapana ilmaista kohteliaisuutta. Se, että käsky on yleisin puhefunktio, kertoo Kelan ja lukijan hierakisesta ja asymmetrisestä suhteesta. Myös puhefunktioita väitettä käytetään usein, joka on aikaisemman tutkimuksen valossa yleistä virkakielessä (Lassus 2010, Lind Palicki 2010), sillä usein institutionaalisten tekstien tarkoitus on informoida. Kysymys ja tarjous ovat vähiten esiintyvät puhefunktiot. Huomion arvoista on se, että Kela viestii kysymysten avulla, jotka on muotoiltu siten, että kysymyksen lukija voisi itse mahdollisesti esittää kysymyksen Kelalle. Nämä keinotekoiset kysymykset voi tulkita Kelan toimesta yritykseksi luoda läheisempää suhdetta lukijan kanssa. Kelan ja lukijan asymmetrinen suhde vahvistuu, kun tarkastellaan, miten tekstin vastaanottajaa, kansalaista, ja tekstin lähettäjää, Kelaa, puhutellaan. Lukijaa puhutellaan yksikön toisella persoonalla useasti, mutta Kelaa ei puhutella lainkaan monikon ensimmäisessä persoonassa, joka olisi luonteva vastapari sinuttelulle symmetrisessä suhteessa. Kelaan viitataan institutionaalisella nimellään FPA vain viidesti, kun taas lukijaan viitataan useasti substantiiveilla pappan ja föräldern. Lukijan puhuttelu nostaa hänet myös näkyväksi osallistujaksi ja se, että lukijalla on näkyvämpi rooli kuin viranomaisella on yhteneväinen tulos aikaisemman tutkimuksen kanssa (Lassus 2010; Tolvanen 2016; Alén 2017). Lukija ja Kela tehdään näkymättömiksi osallistujiksi eri tavoin. Lukija jää usein näkymättömäksi imperatiivin ansioista, kun Kela jää näkymättömäksi s-passiivin ansiosta. Huomioitavaa on myös se, että Kela ei ole osallistujana yli 60 % lauseissa, joka on puolet enemmän kuin verrattuna lukijaan, joka ei ole osallistujana n. 30 % lauseista.

Syftet med denna avhandling är att undersöka hur språket i nyhetsartiklar i några finlandssvenska medier förmedlar attityder om den sjunkande nativiteten i Finland, den så kallade barnbristen. De attitydförmedlande element som i synnerhet ligger i fokus är de ord och uttryck som kallas värdeord och som bär på en positiv eller negativ laddning. Undersökningen baserar sig på sammanlagt 21 nyhetsartiklar som publicerats i Hufvudstadsbladet eller på webbplatsen Svenska Yle åren 2017–2020. Samtliga artiklar behandlar den sjunkande nativiteten i Finland under de senaste åren ur olika synvinklar, från politiska och ekonomiska konsekvenser till frivillig eller ofrivillig barnlöshet. Metoden bygger på en genomgång av språket för att identifiera attitydförmedlande element, såsom värderingar, styrka och precision, varefter fynden har kategoriserats och analyserats för att se vilka attityder de förmedlar och vilken effekt de skapar. Resultaten av undersökningen visar att antalet attitydförmedlande element i artiklarna är stort och de gäller så väl den situation som den sjunkande nativiteten orsakar i Finland som de personer vars liv berörs av beslutet att bilda familj eller att inte göra det. Som en bakgrund till samtliga artiklar finns en presupposition om att de sjunkande nativitetssiffrorna är skadliga för Finland. Själva fenomenet beskrivs även med negativt laddade ord som signalerar kriser, katastrofer och problem. Det förekommer också paralleller mellan dagsläget och historiskt svåra tider, till exempel nödåren 1867–1868. Syftet med det attitydbärande språkbruket och dessa paralleller är att skapa en känsla av gemenskap och kampanda.

Tutkielmassa tarkastelen Riikka Pelon teoksia, Taivaankantajaa (2006) ja Jokapäiväistä elämäämme (2013), häpeän, häpäisemisten ja häpeämättömyyden näkökulmista. Kohdeteoksissa päähenkilöiden ylle yritetään langettaa häpeää: häpeää siitä, että on avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi tai jo aikuistunut vanhempiensa lapsi, jonka vanhemmat ovat toimineet ympäröivän yhteisön silmissä väärin. Molemmissa teoksissa keskeisiä elementtejä häpeän kannalta ovat päähenkilöitä ympäröivä, häpeää tuottava yhteisö tai yhteiskunta sekä äiti–tytär-suhde ja siihen kietoutuva häpeä. Myös häpeämättömyyden tematiikka nousee esille, sillä päähenkilöt välttelevät häpeän omaksumista omilla keinoillaan. Erittelen näitä keinoja Taivaankantajan päähenkilön osalta pääluvussa kolme. Pääluku neljä on suppeampi ja keskittyy Jokapäiväisen elämme analysointiin. Myös neljännessä luvussa käsittelen sitä, miten päähenkilö vastustaa mielessään häpeän langettamista. Teoreettinen viitekehys rakentuu tunteidentutkimuksen lähdeteoksista. Lähdeteokset käsittelevät häpeää eri näkökulmista. Keskeisimpiä teoksia tutkielmani kannalta ovat Siru Kainulaisen ja Viola Parente-Čapkován toimittama Häpeä vähän! Kriittisiä tutkimuksia häpeästä (2011) ja Sara Ahmedin (suom.) Tunteiden kulttuuripolitiikkaa (2018). Lestadiolaisuuteen liittyvät häpeän rakenteet ovat osa Taivaankantajaa. Tuota ulottuvuutta tarkastellessani lähdeteokseni olen käyttänyt muun muassa Paavo Kettusen teoksia Kätketty ja vaiettu. Suomalainen hengellinen häpeä (2011) ja Häpeästä hyväksyntään (2014) . Tutkimuksessani päädyn siihen, että häpeän ilmapiiri seuraa sukupolvelta toiselle. Molempien teosten päähenkilöt pysyvät toiveikkaina, vaikka molempien suhteisiin kietoutuu häpäisyjä: Toinen joutuu kokemaan rakastettunsa tekemää väkivaltaa. Toinen taas kohtaa lestadiolaisyhteisön tuottamia häipäisyjä, vaikka on vasta lapsi. Kumpikaan ei kuitenkaan suostu alistumaan häpäisyjen myötä – nöyrtymään ja sisäistämään langetettua häpeää.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kehittää ja testata eheytettyä eli oppiainerajat ylittävää oppimateriaalia ruotsin kielen oppitunneille sekä testata sen toimivuutta oppimisessa. Vuoden 2014 opetussuunnitelman mukaan tulee oppilaita kasvattaa globaalin maailman ja digitalisaation tuomiin tulevaisuuden haasteisiin muodostamalla opetuksessa aikaisempaa laajempia kokonaisuuksia yli oppiainerajojen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on saada lisää käytännön tietoa siitä, kuinka OPS 2014 mukaisesti eheytetty oppimateriaali toimii yläasteen ruotsin kielen opetuksessa, kuinka oppilaat sen kokevat ja kuinka sitä tulee kehittää. Tärkeä näkökulma tutkimuksessa on se, että eheytetty opetus ei saisi tuottaa opettajille suurta määrää lisätyötä. Opetusmetodi tutkimuksessa pohjautuu konstruktivismiin ja CLIL-metodiin. Tämän opetuskokeilun eheytetyssä oppimateriaalissa on integroitu historian, biologian, matematiikan ja maantiedon oppisisältöjä ruotsin kielen opettamiseen. Pääpaino opetuksessa oli matematiikan ja ruotsin kielen oppisisältöjen yhdistämisessä. Mahdollisimman autenttisen oppimateriaalin kehittämisessä käytin ammattilaisten kirjoittamia opetustekstejä ja oppikirjojen kaltaisia tehtäviä kustakin aineesta. Tutkimus toteutettiin toimintatutkimuksena noin puolen vuoden ajanjaksolla ja siihen osallistui 3 omaa seitsemännen luokan opetusryhmääni. Aineistona käsiteltiin oppitunneilla käytettyjä oppimateriaaleja, kokeiden tuloksia, oppilaiden täyttämiä kyselylomakkeita ja opettajan päiväkirjaa. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin ja taulukoiden avulla. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia ovat oppilaiden aktivoitumisen sekä pitkäjänteisen ongelmanratkaisun lisääntyminen oppitunneilla. Valtaosa oppilaista suhtautui positiivisesti ja innostuneesti eheytettyyn opetukseen, ja he pitivät eheytettyä oppimateriaalia kiinnostavampana kuin tavallista oppimateriaalia. Oppilaiden suurimpina huolina havaittiin integroidun oppimateriaalin vaikutus arvosanaan. He toivat esiin huolensa siitä, kuinka toisen integroidun aineen puutteelliset tiedot voivat vaikuttaa negatiivisesti ruotsin kielen oppimiseen ja arvosanaan. Samansuuntaisia huolia vajavaisista taidoista toisessa integroiduista aineista on aikaisemmissa tutkimuksissa havaittu opettajien keskuudessa. Tutkimuksessa käytetty oppimateriaali toimi pääpiirteiltään hyvin tässä opetustarkoituksessa ja oppilaiden motivoinnissa, mutta monet oppilaat kaipasivat lisää tehtäviä eri teemoihin. Nämä tulokset antavat tärkeää tietoa eheytetyn oppimateriaalin kehittämiselle ja sen arvioinnin suunnittelun tärkeydestä. Jatkossa kielten oppimateriaalien eheyttämistä voisi tutkia toisten oppiaineiden näkökulmasta. Tutkia voisi, miten muiden aineiden oppimateriaaleihin voisi integroida eri kielten oppimääriä OPS2014 mukaisin tavoittein. Tutkimisen arvoista olisi myös kielten oppimateriaalien eheyttäminen siihen suuntaan, että oppilaat voisivat löytää niistä itselleen mielenkiintoisia ja motivoivia teemoja.

I den här avhandlingen analyserar jag språkanvändningens betydelse för huvudpersonen Malin Forsts jagutveckling i Karin Boyes roman Kris (1934). Jag undersöker hur jaguppfattningens koppling till språkuppfattningen gestaltas genom berättandet. Syftet är att utforska hur huvudpersonens jag byggs upp språkligt genom att utreda hur detta jag uttrycks genom romanen och hur Malins förhållande till språk, gråt och tystnad utvecklas under romanens gång. För detta ändamål gör jag en tematisk analys med utgångspunkt i temana själviskhet, jagperspektiv, förhållande till språk, ord och begrepp, gråt och ylande samt tystnad och stumhet. Jag närläser relevanta ställen i romanen och återkopplar till tidigare forskning och teoretiska tankegångar. För att etablera kopplingen mellan jaguppfattning och berättarperspektiv analyserar jag ställen där berättandet i romanen tillfälligt övergår från tredjepersonsperspektiv till jagform. Jag anlägger ett litteraturhistoriskt perspektiv och knyter Kris till en vidare modernistisk romantradition, där språkproblematik och experiment med berättandet är vanligt förekommande. Jag knyter detta till Richard Murphys tankar om expressionistiskt melodrama som ett sätt att uttrycka sådant som inte har en plats i det dominerande språket via andra medel, såsom gråt och tystnad. Malins självuppfattning utvecklas genom romanen så att hon går från att i början önska utplåna sitt jag och ge upp sin egenvilja till att i slutet acceptera sig själv som hon är. Hennes jagutveckling illustreras via växlingen i berättarposition mellan tredjepersonsberättare och jagberättare. Jagformen används vanligen endast när Malins inre gör sig starkt påmint. De ställen där Malin refereras till som ”jag” inte bara visar på den förändring hon går igenom, utan de utgör även själva förändringen. Hon går från att se på sig själv ur ett perspektiv som visserligen är hennes eget, men som har pålagts henne utifrån, till att se sig själv ur ett perspektiv som hon själv har letat sig fram till. Hon blir på så sätt berättaren i sitt eget liv på det metaforiska såväl som på det språkliga planet. Det finns en direkt koppling mellan Malins jaguppfattning och hennes språkuppfattning. När Malin inte längre känner sig hemma i den verklighet hon är van vid upplever hon att de gamla invanda orden också sviker henne. Här finns ett tydligt samband till modernismens främlingskap i språket. Problemet för romanens Malin handlar om hur hon ska använda språket när hon inte längre upplever att det är kompatibelt med hennes egen upplevelse av världen. Gråten fungerar som ett alternativt språk för Malin när det konventionella språket inte förmår härbärgera hennes tankar och känslor. Sålunda blir den känslomässiga excessen ett sätt för henne att uttrycka det som egentligen inte går att tala om i den värld hon lever i. Härmed blir romanens överspända form och Malins överspända reaktioner betydelsebärande element som hänför sig till den språktematik jag analyserar. Tystnad hänger i romanen ihop med det motivkomplex som utgörs av sambandet mellan knivar, svärd, metall och makt. Där Malin i början av romanen är fångad i en tystnad orsakad av att så många andra röster är starkare än hennes egen, har hon i slutet vunnit en ny sorts tystnad, som bygger på att hon lyssnar på det som är hennes eget. Tystnad utgör ett sätt för Malin att göra motstånd mot det dominerande språket och det språkliga underläge hon befinner sig i. Genom att skapa ett eget förhållande till språket tar Malin makten över sitt liv och blir ett subjekt. Hennes utveckling från att se språket som entydigt och utifrån fastslaget till att förstå sin egen roll som medskapare speglas i romanens språk. Kris är skriven så att läsaren måste ge upp sina invanda föreställningar om hur språket fungerar och lära sig hur språket fungerar uttryckligen i den här romanen.

Tutkielmassa tarkastellaan tietosuoja-aiheisissa teksteissä ilmenevää intertekstuaalisuutta eli tekstien välisiä suhteita. Tutkielman tavoitteena on ensinnäkin osoittaa, että tietosuojaan liittyvien, eri tekstilajeja edustavien tekstien välillä on intertekstuaalisia suhteita ja että ne näin ollen muodostavat intertekstuaalisen ketjun. Toisekseen tavoitteena on selvittää, onko erilaisten tekstien välillä eroja siinä, miten intertekstuaalisuutta ilmaistaan niissä. Kolmanneksi tavoitteena on myös selvittää, onko suomenkielisten lähtötekstien ja ruotsinkielisten käännösten välillä intertekstuaalisuuteen liittyviä eroja. Intertekstuaalisuus on käsite, josta on keskusteltu paljon eri tieteenaloilla sen jälkeen, kun Julia Kristeva loi termin 1960-luvulla. Yksinkertaisimmillaan intertekstuaalisuus käsitetään kahden tai useamman tekstin väliseksi suhteeksi, tekstin toiseen tekstiin jättämiksi jäljiksi. Laajemmin intertekstuaalisuus voidaan ymmärtää kaiken kommunikaation ehtona: ilman sitä emme ymmärtäisi tekstejä. Käännöstieteessä intertekstuaalisuus on yhtäältä nähty tekstin ominaisuutena, joka vaikeuttaa kääntämistä. Monet tutkijat ovatkin ehdottaneet useita strategioita, joita kääntäjä voi käyttää intertekstuaalisia viittauksia kääntäessään. Toisaalta kääntäminen itsessään on määritelty intertekstuaaliseksi toiminnaksi, jonka tuloksena syntyy intertekstuaalisia suhteita. Tutkielman aineisto muodostuu EU:n yleisestä tietosuoja-asetuksesta, Suomen tietosuojalaista, kymmenestä viranomaistekstistä sekä kymmenen eri organisaation ja yrityksen 13 tietosuojalausunnosta. Kaikki tekstit ovat mukana aineistossa sekä suomeksi (lähtötekstit) että ruotsiksi (käännökset). Tutkielman metodi on sekä kvalitatiivinen että kvantitatiivinen. Tutkimusmateriaalista löytyneet intertekstuaalisuuden esiintymät kvantifioidaan ja luokitellaan aiemman tutkimuksen pohjalta määriteltyihin kategorioihin. Tämän jälkeen erilaisia intertekstuaalisuuden esiintymiä tarkastellaan lähemmin ja eri tekstiryhmien tekstejä verrataan toisiinsa ja käännöksiä lähtöteksteihinsä. Tutkielman tulokset osoittavat ensinnäkin, että kaikki tutkitut tekstit ovat intertekstuaalisia ja että ne viittaavat sekä itseensä, toisiinsa että materiaalin ulkopuolisiin teksteihin. Tämän perusteella voidaan siis todeta, että tutkitut tekstit todella muodostavat intertekstuaalisen ketjun mutta että ne sisältyvät myös laajempaan intertekstuaalisten viittausten verkostoon. Toisekseen tulokset osoittavat, että eri tekstiryhmien tekstien välillä on eroja sen suhteen, miten intertekstuaalisuus ilmenee niissä. Tietosuojalaissa esimerkiksi lainataan vähemmän asetustekstiä kuin muissa materiaalin teksteissä. Kolmanneksi tutkielma osoittaa myös, että intertekstuaaliset viittaukset käännetään lähes aina (yli 90 %:ssa materiaalin intertekstuaalisista viittauksista) suoraan eli samaa viittaustyyppiä käyttäen. Kaikkia viittauksia ei kuitenkaan käännetä suoraan, vaan esimerkiksi suoria sitaatteja on käännetty epäsuorilla sitaateilla. Lisäksi intertekstuaalisia viittauksia on käännöksissä myös jätetty kokonaan pois ja toisaalta käännöksiin on myös lisätty sellaisia viittauksia, joita lähtöteksteissä ei ole.

Tutkimus käsittelee presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuheiden virkerakenteita, verbejä ja modaalisuutta vuosilta 2016–2020. Tarkemmin tutkimuksessa analysoidaan erityisesti verbien passiivisuutta, nollapersoonaisuutta ja velvoittavaa modaalisuutta. Aineisto käsittää viisi uudenvuodenpuhetta, joissa on yhteensä 490 virkettä. Aineisto on saatavilla presidentin kanslian verkkosivuilta. Tutkimusmenetelmä on kvantitatiivinen ja morfosyntaktinen, ja tutkimus kuuluu semantiikan, morfologian ja syntaksin alaan. Keinoina on hyödynnetty myös modaalisuuden analyysiä sekä retorista analyysiä. Tutkimusongelmia on kolme: Miten Niinistön käyttämät virkerakenteet ovat muuttuneet vuosien aikana? Millaisia verbejä Niinistö käyttää lauseidensa predikaatteina? Millaisia modaalisia lausetyyppejä Niinistö käyttää? Tutkimuksen tuloksena näkee Niinistön puheiden kehittymisen: virkerakenteet ovat yksinkertaistuneet niin, että neli- ja viisilauseisia virkkeitä ei enää ole lainkaan tutkimusaineiston kahdessa tuoreimmassa puheessa. Lisäksi lauseiden määrä per virke on vähentynyt yli 30 %. Verbeissä passiivin ja nollapersoonan käyttö on vähentynyt jonkin verran. Myös monikon ensimmäinen persoona on määrällisesti ohittanut yksikön ensimmäisen persoonan. Niinistö käyttää modaalisuutta hallitusti. Hän rakentaa tyypillisesti velvoittavat rakenteensa joko nollapersoonaisiksi tai monikon ensimmäisen persoonan muotoon, jolloin velvoittavuus on pehmeää ja epätarkkaa tai me-muodon myötä kaikki mukaan ottavaa. Niinistön käyttämät kysymyslauseet ovat pitkälti retorisia, pohdiskelevia ja kohdistamattomia.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee kosmetiikkamainoksissa käytettyä kieltä. Tutkimus on rajattu Gloria- ja Trendi-lehdissä vuosina 2006 ja 2007 julkaistuihin kosmetiikkamainoksiin, jotka liittyvät naisen ikääntymiseen. Tavoitteenani on ollut selvittää, millaisia metaforisia elementtejä mainoksissa on käytetty lukijan huomiota herättämässä ja mitä nämä elementit kertovat yhteiskunnassa vallitsevista konseptuaalisista systeemeistä koskien feminiinistä kauneusihannetta ja naisen ikääntymistä. Aineistona tutkimuksessa on käytetty tuotteiden maahantuojien tai valmistajien tuottamia mainoksia, jotka keskittyvät tuotteen ominaisuuksiin hinnan sijaan. Näistä mainoksista olen poiminut niiden huomionherättäjälauseita eli otsikoita sekä niiden yhteydessä esiintyviä tiivistelmiä ja useimmiten tuotenimen yhteydessä esiintyviä iskulauseita. Aineisto koostuu yhteensä 33 mainoksesta, joista syvempään analyysiin on valikoitunut 11. Tutkimuksessa on hyödynnetty kognitiivista metaforateoriaa ja sitä täydentämässä käsitteellisen yhdistymisen viitekehystä. Analyysissa paneudutaan metaforisten ilmausten taustalta löytyviin käsitteellisiin metaforiin. Metaforia tarkastelemalla on pyritty selvittämään, millaisia ajatusmaailmoja ja ideologioita metaforisten ilmausten taustalta löytyy. Koska mainonnassa myytit ja metaforat liittyvät usein läheisesti yhteen, tutkimuksessa on havainnoitu myös sitä, millaisten myyttien varaan kosmetiikkatuotteiden markkinointi ja niistä käytettävät metaforiset ilmaisut rakentuvat. Tutkimuksesta käy ilmi, että mainoksissa metaforia käytettiin tuotemielikuvan luomiseen, merkitysten tiivistämiseen, dramatisointiin, havainnollistamiseen sekä mainostettujen tuotteiden lataamiseen myyttisillä merkityksillä. Mainostettavista tuotteista ei puhuttu siis vain tuotteiden ominaisuuksien ja käytön kautta, vaan ne saavat vastaanottajan kulttuurista viitekehystä vasten peilatessa metaforien kautta merkityksiä, joilla luodaan sosiaalisia kategorioita ja jotka rakentuvat nuoruuden ihannoinnin varaan. Tutkimuksen tuloksena on, että kosmetiikkamainosten kielelliset valinnat ja niiden sisältämät käsitteelliset metaforat ja metaforiset ilmaisut asettuvat osaksi yhteiskunnassamme vallitsevaa vanhuutta torjuvaa ideologiaa. Kielellisten metaforien analysointi osoittaa sen, että naisen kehon ja erityisesti ihon vanhenemiseen ei suhtauduta luonnollisena prosessina, vaan muutoksena, jota täytyy vastustaa.

Tutkielmassa tarkastellaan itseen viittaavia ilmauksia keskustelussa, erityisesti minä-pronominin vaihtelua murrevarianttiensa kanssa sekä jonkin verran myös itseen viittaamista kolmannessa persoonassa. Tutkimuskysymykset keskittyvät itseen viittaamisen eri keinojen syihin ja funktioihin. Aineistona on Alko-aineiston litteroitu osuus sekä lasten roolileikkikeskustelu. Teoriataustana toimii sosiolingvistinen ja keskustelunanalyyttinen tutkimus ja käytössä on keskustelunanalyysin metodi. Työssä osoitetaan, että minä-pronominin vaihtelu murrevarianttiensa kanssa ei ole satunnaista. Näkökulman siirtäminen näyttämölle tapahtuu minä-variantin avulla. Minä-variantti myös merkitsee referoinnin alun. Itsen yksilöinti eli poimiminen eroon muista tehdään minä-variantilla, samoin itsen kontrastoiva korostus ja fokusoiva kontrastointi. Erilaisia sävyjä, kuten asiantuntevuutta, koomisuutta tai virallisuutta saadaan aikaan kirjakielisellä tyylillä, johon kuuluu minä. Goffmanin esittämismuotin mukaisesti tarkasteltuna asennonvaihdos ja itseen viittaamisen keinon vaihto osuvat usein yksiin. Tästä poikkeuksena ovat Alko-aineistossa kesken referoinnin tapahtuva paluu minä-variantista ensimmäisen persoonan murrevarianttiin tai lasten keskustelussa palaaminen näyttämölle vievästä minä-variantista puhekieliseen muotoon. Työssä osoitetaan lisäksi, että lapset viittaavat usein roolileikissä itseensä demonstratiivipronominilla tämä/tää tai roolihahmoaan kuvaavalla substantiivilla, esimerkiksi koira. Näin toimitaan silloin, kun ollaan näyttämöllä eli lapset puhuvat roolihahmonsa suulla. Aikuiset viittaavat harvoin itseensä substantiivilla kolmannessa persoonassa: aineistosta löytyy yksi tapaus, jossa viitataan itseen sanalla meikäläinen.Kyseisessä tilanteessa puhuja viittaa identiteettiinsä, perusluonteeseensa. Tutkielma avaa lasten keskinäisen keskustelun tutkimuksen osalta aihepiiriä, jota toistaiseksi ei ole paljon tutkittu. Tässäkään työssä se ei ole pääroolissa, joten tutkittavaa jää. Lisäksi samaa aihealuetta eli itseen viittaamista keskustelussa olisi hyvä tutkia tuoreemmasta aineistosta: tässä tutkielmassahan aineistot on nauhoitettu 1950-luvulla ja 1980-luvulla.

Juha Mannerkorven romaanit Jälkikuva (1965), Matkalippuja kaikkiin juniin (1967), ja Sudenkorento (1970) muodostavat epävirallisen trilogian. Romaanit ilmestyivät alun perin täysin toisistaan riippumattomina, mutta toistensa ristivalossa tarkasteltuna niistä paljastuu temaattisia ja kerronnallisia yhteyksiä. Kussakin puolisonsa menettänyt mies käsittelee puolisonsa menetystä ja siihen liittyviä muistoja ja kokemuksia. Teoksilla on myös muita yhtäläisyyksiä, kuten intensiivinen subjektiivisuus, pikkutarkka tajunnan kuvaus ja kokeelliset kerrontatekniikat. Tutkin pro gradu -työssäni näiden romaanien yhteyksiä kahteen 1900-luvun suureen sateenvarjokäsitteeseen, modernismiin ja postmodernismiin. Teosten pakkomielteet ja kokeelliset kerrontatekniikat syvenevät ja muuttuvat kimuranteimmiksi mitä syvemmälle romaanisarjassa edetään. 1900-vaihteen kieppeillä ilmestynyt modernismi mullisti kirjallisuuden kenttää monipuolisesti ja vapautti kirjallisuutta kuvaamaan uusia asioita, kuten yksilön mielensisäistä tajunnanvirtaa. Brian McHalen jaottelussa modernismin ytimessä onkin kysymys siitä, mitä subjektiivinen tietoisuus voi maailmasta aisteillaan hahmottaa. Vuosisadan puoliväliin tultaessa alettiin puhua postmodernismista, jonka keinovalikoimaan kuului modernismin ja muiden sitä edeltäneiden suuntausten keinojen variointi ja parodiointi. McHalen jaottelussa postmodernismi purkaa näitä keinoja niin yli-innokkaalla leikkisyydellä, että se samalla saattaa kyseenalaiseksi koko maailman kuvaamisen mahdollisuuden, tai pikemminkin koko ns. todellisen maailman olemassaolon. Suomalaisen kirjallisuuden kentällä nämä -ismit ovat toimineet ja liikkuneet eri tavoin kuin muualla maailmassa. Pitkään oli vallalla malli, jossa modernismi saapui joitain poikkeuksia lukuun ottamatta Suomeen 40-luvun lopussa, ja postmodernistinen kirjallisuus vasta 80-luvulla. Tätä käsitystä haastaa myös tämä pro gradu, jossa havaitsin varhaisia postmodernismin liikahduksia jo näissä 60-luvun lopulla ilmestyneissä teoksissa. Tutkielmassani havaitsin, että Mannerkorven ensimmäinen romaani, Jälkikuva, on melko perinteistä modernismia, vaikka sen tiiviiseen kestoon onkin lastattu aika monipuolinen kirjo erilaisia tyylejä ja kerrontatekniikoita. Toisessa romaanissa, teoksessa Matkalippuja kaikkiin juniin, on kerronta vaikeaselkoisempaa ja tilanteet häilyvämpiä. Lopulta lukija jää epätietoisuuteen siitä, mitä tapahtui vai tapahtuiko mitään. Kolmas romaani Sudenkorento yhdistelee ja muuntaa edellisten romaanien keinoja ja tilanteita ja sävyjä, ja liitelee yhä kauemmas kirjallisuuden keinojen lipevillä pinnoilla, tuonpuoleiseen saakka.