Browsing by department "Uskontotieteen laitos"

Tutkielmassa tarkastellaan ikonimaalareiden antamia merkityksiä ikonin katseelle ja heidän kokemuksiaan nähdyksi tulemisesta. Empiirinen aineisto on kerätty tammi- toukokuussa 2014 kahdelta eri ikonimaalauskurssilta. Aineisto koostuu 15 ikonimaalauksen harrastajan vastauksesta, yhdestä asiantuntijahaastattelusta sekä osallistuvan havainnoinnin yhteydessä laaditusta kenttäpäiväkirjasta. Puolet vastauksista on teemakirjoituksia ja puolet teemahaastatteluja. Tutkittavista 14/ 16 ei ole ortodokseja. Aineiston analyysissä on hyödynnetty teemakirjoituksen runkoa. Tutkittavien antamia vastauksia peilataan uskontotieteilijä David Morganin näkemyksiin katseesta ja uskonnollisen kuvataiteen tehtävistä sekä psykoanalyytikko Erik Eriksonin kehityspsykologisen teorian käsitykseen vastavuoroisen katseen merkityksestä yksilönkehitykselle. Myös ortodoksinen ikoniteologia kulkee mukana analyysissa. Analyysi jakautuu kolmeen osaan. Tutkimuksen ensimmäisessä analyysiluvussa käsitellään ikonin ja ikonimaalauksen merkitystä tutkittaville. Aineiston perusteella merkitykset jaetaan uskonnolliseen, henkilökohtaiseen ja sosiaaliseen merkitykseen. Ikonin uskonnollinen merkitys rakentuu tutkittavien kuvauksissa suurelta osin ortodoksisen teologian varaan. Suhde ortodoksisuuteen on ajoittain kuitenkin ristiriitainen; tutkittavat ovat hyvin perehtyneitä ortodoksiseen teologiaan, mutta kokevat joissakin tilanteissa tarpeelliseksi ortodoksisesta perinteestä erottautumisen. Oman itsen ilmaiseminen värien ja aiheen valinnan kautta on tärkeää, samoin kuin jatkuva kehittyminen paremmaksi maalariksi. Ikonimaalauksen sosiaalinen merkitys ilmenee tutkittavien kertomuksissa läheisille maalatuista ja lahjoitetuista ikoneista. Toisen luvun teemana on ikoni ja katse. Ensin pohditaan ikonia katseen kohteena, minkä jälkeen siirrytään tarkastelemaan ikonin katsetta ja kokemusta nähdyksi tulemisesta. Kaikki tutkittavat kuvaavat ikonin katselua hyvin postiiviseksi kokemukseksi; ikonin katsominen merkitsee rauhaa, levollisuutta, hartautta ja iloa. Myös ikonin katse määritellään tärkeäksi. Tutkittavien mukaan tärkeintä ikonin katseesa on lempeys, hyväksyntä ja lohduttavuus. Ikonin katse on tutkittavien mukaan vuorovaikutteinen mahdollistaen yhteyden luomisen ja kommunikoinnin ikonissa kuvatun pyhän kanssa. Tutkittavistani 10/16 liittää ikoniin kokemuksen nähdyksi tulemisesta. Tätä kokemusta kuvataan erittäin merkitykselliseksi. Suosikki- ikoneikseen tutkittavat nimeävät erityisesti Jumalanäidin ja Kristuksen ikonit. Molemmissa ikoneissa tulee olla lempeä ja hyväksyvä katse. Kolmannen luvun keskiössä on ajatus ikonimaalauksen voimauttavasta vaikutuksesta. Tutkittavien kertomuksissa korostuvat ikonimaalauksen yhteydessä koetut positiiviset kokemukset ja mielikuvat. Ikonimaalauksen voimauttavuutta tarkastellaan Eriksonin teorian pohjalta sekä Miina Savolaisen Voimauttavan valokuvan menetelmän keskeisiä ajatuksia hyödyntäen. Tutkielmassa käytetyn teoreettisen viitekehyksen pohjalta esitetään, että ikonimaalaus on voimauttavaa, koska ikonin katseessa kehollistuu kristinuskon keskeinen sanoma anteeksiannosta ja hyväksynnästä, jonka lisäksi se palvelee yksilönkehitykseen pohjautuvaa tarvetta nähdyksi tulemisesta ja rakastavan katseen kohteena olemisesta.

Tutkielma käsittelee uskonnollista kokemusta ja spiritualiteettia uuskarismaattiseen liikkeeseen kuuluvassa Suur-Helsingin seurakunnassa (Suhe). Tutkimuksessa tehdään narratiivinen analyysi Suhe-seurakuntalaisten kerronnasta nousseista narratiiveista. Tutkimuskysymyksiä ovat: (1) millaisia merkittäväksi koettuja uskonnollisia kokemuksia Suhen jäsenillä on ollut, ja (2) millä tavoin uskova kertoo uskonnollisista kokemuksistaan ja konstruoi henkilökohtaista uskoa osaksi omaa elämännarratiiviaan. Tämän lisäksi paikallistetaan Suhe-seurakunnan sijoittumista kristillisyyden kenttään tutkimalla sen opetusta, historiaa ja uskonnollisuutta, ja luodaan katsaus helluntailais-karismattiseen spiritualiteettiin ja tunnustuskuntiin sitoutumattomaan uuskarismaattiseen kristillisyyteen Suomessa. Taustateoriana on narratiivisen identiteetin teoria, jonka mukaan ihminen on kertomuksellinen olento, tarinankertoja, jolle itsen ja toiseuden hahmottaminen elämäntarinoiden kautta on luonnollinen tapa olla ja elää. Kun ihminen retrospektiivisesti tarkastelee elettyä ja koettua elämäänsä, hän ei tee sitä toistavan kertojan tapaan, vaan elämäntapahtumiaan merkityksellistäen, niihin tulkitsevaa tietoa ja kartutettua viisauttaan soveltaen. Aineisto kerättiin haastattelemalla viittä Suhe-seurakunnan jäsentä. Haastattelumenetelmänä käytettiin kerronnallista teemahaastattelua. Aineistoa tukemaan kerättiin täydentävää ja taustoittavaa tietoa osallistuvan havainnoinnin avulla. Aineiston analyysi toteutettiin aineistolähtöisesti, ja aineiston teemat on identifioitu kvalitatiivisen sisällönanalyysin periaatteita soveltaen. Aineistosta nousseita suurempia uskonnollisen kokemuksen klustereita ovat (1) konversio, (2) kokemus transformaatiosta sekä (3) johdatuskokemukset. Kuhunkin uskonnollisen kokemuksen klusteriin kuuluu alalajeja, kuten (1) uskoontulon ja henkilökohtaisen uskonratkaisun kokemukset, (2) parantumiskokemukset ja armolahjat sekä (3) todistaminen ja henkilökohtainen Jumalan kohtaaminen. Narratiivisen näkökulman lisäksi aineiston analyysin apuna on käytetty lisäksi muita soveltuvia uskontotieteellisiä teorioita. Johtopäätöksinä esitetään, että henkilökohtainen usko toimii osana uskovan elämäntarinaa ja identiteettiä kahdella tavalla: (1) usko itse on narratiivi, sillä kokemuksia merkityksellistettiin narratiiveissa arvioimalla niitä uskonsisällön ja henkilökohtaisen uskonelämän kautta. Koettu elämä on siis jäsentynyt yksilön tietoisuudessa narratiiviksi, jolle on annettu uskonnollinen sisältö. Lisäksi (2) usko on merkityksellistäjä, toimien kokoavana teemana, jonka kautta uskova merkityksellistää koko elämän ennen ja jälkeen henkilökohtaisen uskonratkaisun.

Pohjois-Amerikan Suurilla tasangoilla elävät lakota-intiaanit olivat 1880-luvun loppuun mennessä ajettu ahtaalle Yhdysvaltain toimesta. Lakotat oli asutettu reservaatteihin, joissa intiaaneista yritettiin tehdä kristillisiä maanviljelijöitä. Lakotojen elämäntavalle kriittiset biisonit oli ajettu lähes sukupuuton partaalle ja reservaattien kokoa haluttiin pienentää. Merkittävänä iskuna oli vuonna 1883 tehty säädös, jonka mukaan lakotat eivät saaneet enää harjoittaa perinteisiä uskonnollisia seremonioitaan. Samalla kiellettiin perinteisten shamaanien toiminta. Lisäksi nälänhätä yltyi 1880-luvun loppua lähestyttäessä. Kaiken kärsimyksen keskellä lakotat saivat joko loppuvuodesta 1888 tai alkuvuodesta 1889 kirjeen läheisiltä arapaho- ja shoshone-intiaaneilta, että lännessä Nevadassa asui Jumalan poika nimeltä Wovoka. Tämä mies julisti, että intiaaneille koittaisivat paremmat ajat, sillä pian saapuisi uusi maailma, joka hautaisi valkoiset alleen. Intiaanit nauttisivat paratiisinomaisesta maasta, jossa intiaanit voisivat harjoittaa vanhoja elämäntapojaan, ja kuolleet heräisivät henkiin. Tämän toteutumista varten intiaanien tulisi tanssia Wovokan kehittämää henkitanssiseremoniaa. Samalla heidän pitäisi käyttäytyä rauhanomaisesti toisiaan ja valkoisia kohtaan. Wovokan henkitanssi sekoitti piirteitä kristinuskosta, mormonismista, pohjoisten paiute-intiaanien uskomuksista sekä häntä edeltäneen Wodziwob-nimisen profeetan henkitanssista. Lisäksi siinä oli piirteitä Dreamer-liikkeestä, ja vähäisissä määrin myös Shaker-liikkeestä. Lakotat lähettivät lähetystön Nevadaan tapaamaan Wovokaa. Palatessaan Nevadasta lakotat alkoivat harjoittaa Wovokan henkitanssia. Revitalisaatioliikkeiden tapaan se sopeutui lakotojen omaan kulttuuriin ja sai vaikutteita siitä. Nämä vaikutteet näkyivät henkitanssiseremoniassa, joka elvytti muun muassa vanhan hikimajaseremonian, vanhat lauluperinteet, pyhän piipun käyttämisen sekä henkien näkemisen perinteen. Samalla lakotojen henkitanssi sisälsi paljon kristinuskosta lähtöisin olevia piirteitä. Lakotat pitivät Wovokaa Jumalan poikana, joka oli tullut intiaanien pariin ja aikoi rangaista valkoisia näiden tekemistä rikkeistä. Lakotat omaksuivat myös kristinuskosta käsityksen lopun ajoista: pahantekijöitä rangaistaisiin, ja hurskaita ihmisiä edustavat intiaanit pääsisivät nauttimaan uudesta maailmasta, jossa ei olisi kärsimystä, ja jossa he voisivat nähdä kuolleita sukulaisiaan. Lakotat omaksuivat kristillistä lähimmäisen rakkautta painottavaa etiikkaa, joka tuli ulottaa sekä muihin intiaaneihin että valkoisiin. Henkitanssin kristilliset piirteet vaikuttivat seremonioiden sijasta ajatustasolla: kristinuskon vaikutus näkyi myyttien, oppien sekä etiikan tasolla. Lakotat eivät kokeneet kristillisiä vaikutteita vieraina, vaan he omaksuivat ne kiinteäksi osaksi omaa, joustavaa maailmankatsomustaan. Kristillisten piirteiden omaksuminen oli helppoa, sillä lakotoilla oli jo ennakkoon joitain uskonnollisia perinteitä, jotka muistuttivat uusia vaikutteita, kuten ajatusta Messiaasta. Suurena syynä kristillisten piirteiden omaksumiseen oli niiden luoma toivo, jota lakotat kaipasivat lohduttomassa tilanteessa reservaateissa.

George R.R. Martinin kirjasarja Tulen ja jään laulu on yksi viime vuosien suosituimmista fantasiakirjasarjoista. Kirjoissa erottuvana piirteenä on eri uskontojen monimuotoisuus. Martin on muodostanut eri kansojen uskonnot meidän maailmamme pohjalta ja kirjasarjojen uskonnot herättävät tuttuja tunteita, mutta myös samalla ihmetystä. Fantasiakirjallisuuden tutkimuksessa rituaalien tutkimus on jäänyt vähemmälle huomiolle, ja tutkimus keskittyy enemmän myytteihin. Martinin kirjasarjan uskontojen rituaaleja kuvataan kuitenkin tarkkaan ja ne ovat monipuolisia. Tutkimani R’hllorin uskonto on muodostettu Martinin mukaan zarathustralaisuuden ja kataarien uskontojen tunnettujen piirteiden mukaan, ja kuvitteellinen uskonto ilmenee tulen ja valon uskontona, jonka teologiaa hallitsee dualistisuus. Rituaaleista erottuvimpia ovat ennusmerkkien etsiminen liekeistä, polttouhrit, varjorituaali, parantaminen ja häät. Rituaalien monimuotoisuuden vuoksi, en ole valinnut yhtä teoriaa työhöni, vaan analysoin uskonnon rituaaleja Catherine Bellin esittelemän rituaaligenre -ajattelun ja Ronald Grimesin rituaalisen herkkyyden ilmenemismuotojen kautta. Kontekstisidonnainen teoria antaa välineitä tutkia sitä, miten rituaalit esitetään kirjasarjassa. R’hllorin uskonto manifestoituu vahvasti tulen kautta ja tuli on hallitseva elementti kaikissa rituaaleissa. Liekkien katsomisessa ajatellaan R’hllorin antavan lahjana nähdä totuuden liekeissä. Rituaaleista polttouhrit on näkyvimpiä esimerkkejä tavoista, joilla uskonto esitetään. Rituaaleilla on poliittinen ja seremoniallinen sävy, mitä alleviivataan uskonnon myyttisillä ja aineellisilla ulottuvuuksilla. Uskonnon pelastajahahmona pidetyn, kuninkaaksi julistautuneen, Stannis Baratheoni valtaa korostetaan rituaaleissa. Tulella on muissa rituaaleissa myös tärkeä merkitys ja hääseremoniassa sillä osoitetaan sekä liminaalivaiheen päättävää yhdistymistä sekä poliittista valtaa heraldiikassa. Rituaalit esitetään pääosin poliittisina ja seremoniallisina vallan osoituksina, joissa tulella on merkittävä symbolinen arvo.

Tutkimuksen kohteena on suomalaiseen kansanuskoon kuuluvan vuotuisjuhla kekrin ja sen yhteydessä harjoitettavan vainajakultin välinen suhde. Aihetta käsittelevä aineisto koostuu ensisijaisesti sekä maantieteellis-historiallisen tutkimusparadigman aikaisesta tutkimuskirjallisuudesta että Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston aihetta käsittelevistä kokoelmista. Tutkimus on samanaikaisesti sekä tutkimushistoriallinen että uskontohistoriallinen; mielenkiinto kohdistuu sekä oppihistoriasta juontuviin tulkintakehyksiin että Suomen ja Karjalan historiasta johtuviin mahdollisiin kulttuurin muotoutumista koskeviin skenaarioihin. Tutkimuksessa pyritään myös päivittämään 1800-1900-luvuille sijoittuneen tutkimuskirjallisuuden näkemykset aiheesta peilaamalla kekrin ja vainajakultin suhdetta erityisesti Veikko Anttosen pyhäteoriaan sekä Arnold van Gennepin klassiseen siirtymäriittiin. Kekri on suomalaisen kansanuskon kentässä harjoitettu vanha agraarivuoden päätökseen liittynyt, usein sadonkorjuujuhlaksi mielletty uskomusmotiivien ja rituaalinen kokonaisuus, jonka keskeisenä sisältönä on ollut suvun vainajien lepyttely ja kunnioitus erilaisin uhrauksin ja käyttäytymissäännöin. Juhlan ontologisena viitekehyksenä on maatalouskulttuurissa hahmottunut omistusoikeus sekä vainajakultin mielekkyys osana yhteisöllistä jatkuvuutta ja yhteisön olemassaolon perustelua. Maailmankatsomusta on myös peilattava suhteessa kulttuuriin, jossa kuoleminen oli hyvin tavanomaista ja ruuan ympärivuotinen saanti epävarmaa. Tätä kulttuurista viitekehystä hahmotellaan tutkimuksessa erityisesti maagisen ajattelun kautta, joka osaltaan piirtää kuvaa agraarisen yhteisön uskonnollisista merkityksenannoista. Vainajakultti hahmottuu juhlan yhteydessä myös suhteessa hedelmällisyyskulttiin, jonka harjoitus kekrin yhteydessä on koettu tutkimuskirjallisuudessa askarruttavaksi. Sekä pyhän että siirtymäriitin tulkintakehykset tekevät kuitenkin suhteen ymmärrettäväksi: kekriin vanhana vuodenvaihteena liittyy keskeisesti ajatus regeneraatiosta. Sekä luonnon että elinkeinon kuolemisen hetkellä yhteisön on aktiivisesti luotava keskeiset normistonsa ja periaatteensa uudelleen. Tutkimuskirjallisuuden keskeisiä ongelmia on niiden ideologinen sitoutuneisuus 1900-luvun alun kansakunnan rakentamispyrkimyksiin sekä Herbert Spencerin manistiseen teoriaan uskonnon alkuperästä. Uskomusmotiivien alkuperää pyritään myös etsimään kulttuurilainan ja perinteen migraatio -hypoteesin piiristä positivistisin ja diffusionistisin oletuksin. Tutkimukselliset intressit perinteen alkuperästä ja kulkeutuvuudesta voidaan nähdä hyvin spekulatiivisina, ja myös tässä valossa pyhän ja siirtymäriitin käsitteiden peilaaminen kekriperinteeseen perustelee paikkansa, sillä ne paljastavat ilmiökentästä jotain hyvin konkreettista. Kun huomio kiinnitetään lisäksi keksin luonteeseen haltia- tai kummitushahmona, hahmotuu kekristä keskeinen uskomusjärjestelmä erityisesti kodin ja sen omistusoikeuden suhteen. Samoissa merkityksenannoissa hahmottuu suvun vainajien rooli sekä talouden sisäpiirin merkityksellistinä että potentiaalisina hajottajina. Vainajien aiheuttaman kaaoksen uhkaa pyritään tällöin aktiivisesti hallitsemaan mm. klassisen siirtymäriitin mukaisesti yhteisöllisten arvojärjestelmien purkamisen ja uudelleenluomisen kautta.

Tässä pro gradu tutkielmassa tutkin ensinnäkin sitä, minkälaisia kognitiivisia tietoja ja taitoja evankelisluterilaisen uskonnon maailmanuskontojen ylioppilaskoekysymykset mittaavat. Tarkastelussa ovat tehtävät vuosilta 1996 2013. Tutkimukseni metodina toimii deduktiivinen eli teorialähtöinen sisällönanalyysi. Teoreettisena viitekehyksenä käytän työssäni uudistettua Bloomin taksonomiaa eli taksonomitaulua (Anderson et al., 2001). Sen avulla luokittelen maailmanuskontojen tehtävät kognitiivisen prosessin (tiedollinen prosessi) sekä tiedon (tiedettävä aines) dimensioihin. Pyrin tutkimuksessani myös selvittämään mahdollisia muutoksia kahteen eri opetussuunnitelmaan perustuvien koetehtävien välillä. Lisäksi tutkimustehtävänäni on selvittää, vastaako maailmanuskontojen koekysymysten kognitiivinen vaatimustaso lukion opetussuunnitelman perusteissa vuosina 1994 ja 2003 määriteltyjä oppimistavoitteita. Näin tulisi olla huomioiden ylioppilaskokeen tehtävä lukion päättökokeena. Tätä asiaa tutkin vertaamalla tehtävien kognitiivisen vaatimustason analyysista saamiani tuloksia opetussuunnitelmien asettamiin tavoitteisiin niin uskonnon kuin maailmanuskontojen opiskelun osalta. Analyysini on siis kaksivaiheinen. Lopuksi hahmottelen vielä analyysini pohjalta toimivia ja opetussuunnitelman tavoitteita tukevia tehtävätyyppejä, joten tutkimuksellani on myös osaltaan käytännöllinen tavoite. Analyysini tulosten perusteella voidaan todeta, että maailmanuskontojen koetehtävät mittasivat kaiken kaikkiaan varsin monipuolisesti erilaisia osaamistavoitteita ja vastasivat melko hyvin opetussuunnitelmissa määriteltyjä pyrkimyksiä. Aineistossa korostuivat eritoten kognitiivisen prosessin osalta ymmärtämisen ja analysoinnin taidot sekä tiedon dimension kohdalla käsitetiedon hallinta. Kuitenkin voidaan todeta, että korkeimmillaan ymmärtämiseen tähtääviä tehtäviä oli suhteessa muihin kategorioihin varsin suuri määrä. Tämä oli tosin tasoittunut positiiviseen suuntaan verrattaessa kahta eri opetussuunnitelmaa keskenään. Nykyisen vuoden 2003 opetussuunnitelman ajalla maailmanuskontojen koekysymyksissä olikin mitattu vaihtelevammin eritasoista tietoa ja osaamista kuin aiemman vuoden 1994 opetussuunnitelman aikaisissa tehtävissä, ja tehtävien vaikeustaso oli yleisesti noussut. Vaikka tutkimukseni tulos oli varsin myönteinen, niin johtopäätöksenä voidaan silti mainita, että tulevaisuudessa maailmanuskontojen koekysymyksissä tulisi mielestäni aikaisempaa enemmän painottaa menetelmätietoon ja sen soveltamiseen ja käyttämiseen liittyviä tietoja ja taitoja. Keskiössä ei tällöin olisi vain tiedollisen substanssin hallinta vaan laajemmin tiedon prosessoinnin taidot. Tähän liittyen olisi hyvä, että tehtävät sisältävät paljon erilaisia tulkittavia aineistoja kuten kuvia, karttoja, artikkeleita ja taulukoita sekä ylioppilaskokeiden sähköistyksen myötä erityyppisiä digitoituja ja visuaalisia materiaaleja. Tällöin myös tiedon tuottamisen, soveltamisen ja hankinnan taidot voivat mahdollistua aivan uudella tavalla. Lisäksi kyky tiedon kriittiseen arviointiin ja lähdekritiikkiin nousee todennäköisesti nykyistä enemmän esille. Tätä kautta tehtävät voivat vielä kattavammin ja monipuolisemmin mitata niitä tavoitteita, jotka nousevat opetussuunnitelmasta. Ylioppilaskoetehtävien jatkuva kehittäminen on tärkeää ja koetehtävien tulee osaltaan tukea merkityksellistä oppimista.

In this study the religious representations in the Facebook following of India’s current Prime Minister, Narendra Modi, are explored and analysed. The study is a theoretically informed netnographic study and its background is in the previous studies of charisma and the concept of natural religion or natural cognitions related to religion. On the essentialist–social constructionism scale the study situates itself in the essentialist end, treating the research material as an expression of the reality behind it, not just as socially constructed. As far as is known, this study is the first study using online material to analyse religious representations in the following of a secular leader figure. The research material, or data, for this study comes from Narendra Modi’s official Facebook fan page http://www.facebook.com/narendramodi.official and the comments on it. A total of of 6,617 comments were manually collected from the fan page on four separate dates: 6 November 2012, 20 November 2012, 20 July 2014 and 6 August 2014. After the collection of the comments, a software tool in python language was written to index the comments. The nature of social media, and the Internet in general, makes it mandatory to treat the research material as a mere snapshot of Modi’s rapidly changing Facebook fan page and not as a continuously existing mass of data. The different years for the material gathering represent two different political and social positions of Modi. In 2012 he was the Chief Minister of the state of Gujarat and a popular Prime Minister candidate. In 2014 his party, the Bharatiya Janata Party (BJP), won the general election, which consequently made Modi the Prime Minister of India. The analysis of the comments and the religious representations in them thus also includes a comparative aspect, taking note of his changed social position. The analysis of the research material shows that while some of the commenters are passionate haters of Modi, the majority of his Facebook followers are big supporters of him and are charismatically oriented in their following. On his fan page, Modi is treated as a god, as a messenger of god and compared to religious figures such as Buddha and Swami Vivekananda. A savior belief in Modi is also strongly present in the comments. Some comments also show deep emotional commitment to Modi. As a new finding the study also shows that online charismatic following includes belief in reaching the leader personally through the comments despite there being hundreds of thousands of messages: some of the comments contain very personal requests and messages to Modi. As a conclusion, this study clearly supports earlier findings on charismatically oriented following drawing from natural cognitions related to religion, and shows that even in the following of a non-religious leader religious representations are clearly present. The study also reveals that social media provides a fruitful platform for the study of non-reflective beliefs. The main references for this study are: Kimmo Ketola’s The Founder of the Hare Krishnas as Seen by Devotees. A Cognitive Study of Religious Charisma (2008), Ann Ruth Willner’s The Spellbinders: Charismatic Political Leadership (1984), Justin Barrett’s Cognitive Science, Religion, and Theology: From Human Minds to Divine Minds (2011), Lee A. Kirkpatrick’s Attachment, evolution and the psychology of religion (2005), Kingshuk Nag’s The NaMo story: A Political Life (2014), Edward Luce’s In Spite of the Gods: The Strange Rise of Modern India (2011) and Robert V. Kozinets’s Netnography: Doing Ethnographic Research Online (2010).

Tutkielmassani tarkastelen kristinuskon vaikutusta saamelaisten perinteiseen uskontoon ja sen ilmenemistä saamelaisten noitarumpujen pinnoilla. Aivan aluksi selvitän, millaisena uskonto olisi mielekkäintä hahmotella kohdanneiden kulttuurien osalta: teen selvityksen vertailemalla uskontohistoriallisia tyyppimalleja kansanomaisen uskonnollisuuden ja universaalien uskontojen välillä. Avaan kansanomaisen uskonnollisuuden tyypin alkuperäiskansatutkimuksen avustuksella. Tämän jälkeen pyrin muodostamaan uskontoekologian perusteorioita soveltamalla saamelaisten esikristillisestä uskonnosta yleiskuvaa. Johdan uskontoekologian kautta hypoteesit, joita peilaan tekemääni kirjallisuuskatsaukseen. Rajaamani yleiskuva kiinnittyy käytännön- ja luonnonläheisyyden, interpersoonallisuuden ja monikeskisyyden käsitteiden ympärille. Hahmoteltuani yleiskuvaa varsin selittävällä otteella siirryn muutostarkastelussa kohti perinteistä uskontohistoriaa ja menneisyyden ymmärtämisen tavoittelua. Nostan pääosaan luulajansaamelaisia tutkineen Håkan Rydvingin, jonka mikrohistoriallisia löydöksiä ja pohdintoja saamelaisten uskonnon 1600-1700 –lukujen välivaiheesta peilaan muodostamaani yleiskuvaan. Muutoksen pääteemat näyttäisivät liittyvän perinteisen uskonnon makrotason murrokseen, kalenterin kaksinapaistumiseen, kaksoisidentiteetin syntymiseen, sosiaaliseen pirstoutumiseen, kuolleiden ja noaidin demonisointiin, sekä uskonnon feminisoitumiseen. Muutostarkastelun jälkeen siirryn noitarumpuihin. Kerron alustukseksi perusasioita sekä rummuista että niiden tutkimisen historiasta. Avaan myös alan tulkintaproblematiikkaa. Esittelen kulttuuristen artefaktien tutkimistapoja ja teorioita. Päädyn metodeissani teoriasidonnaiseen, ja osittain teorialähtöiseen, sisällönanalyysiin, jonka esittelen sekä yleisesti että spesifisti oman tutkimukseni kontekstissa. Samalla perustelen aineistovalintani: kaksi saamelaista noitarumpua (Ernst Mankerin dokumentaation yksilöt 71 ja 30), jotka ovat ainoita, joista on säilynyt alkuperäisten omistajien kertomukset. Käyn molemmat rummut yksityiskohtaisesti läpi. Avaan rumpujen sisäisen todistusaineiston eli artefaktien valokuvat ja pintakalvojen symboliikan, alkuperäisten omistajien kertomukset ja aikaisemman tutkimustulkinnan. Sovellan rumpuihin systematisoimiani sisällönanalyysin välineitä. Analyyseissäni yhdistyvät taustaluvuissa koostamani teoriat saamelaisten uskonnosta ja kristinuskon vaikutuksesta sekä aineistolähtöiset havaintoni. Muotoilen sisällönanalyysini systematiikan erikseen molempien rumpujen kohdalla käytettävissä olevan tulkintamateriaalin perusteella. Rummun 71 kohdalla, josta ei käytännössä ole olemassa rinnakkaismateriaalia, luon tulkintarajauksen helpottamiseksi uuden teoreettisen nelikentän, jonka osia pyrin asettelemaan rummun kuvioihin itse analyysissä. Rummussa 30 pääsen sitä vastoin käyttämään runsasta aurinkokeskisten rumpujen rinnakkaismateriaalia, josta otan kymmenen rummun satunnaisotoksen. Toteutan satunnaisotoksen kohdalla kvantitatiivis-kvalitatiivisen katsauksen niin kutsuttuun Åselen traditioon tarkastelemalla pintakalvojen symbolien kaavoittuneisuutta. Koostan molemmista rummuista löytyneet muutosteemat vastauksiksi tutkimukseni pääkysymykseen. Näitä ovat Radien-Jumala –synkretismi; kirkkorakennuksen siirtyminen taivassfääriin; perinteisen kuolleiden maailman, Jabmeaimon jakautuminen kahtia; samanismin traditiota peittelevä fasadisuus; tautidemoni Rotan siirtyminen alisen hallitsijaksi; perinteisten uhripaikkojen piilottelu tai korvautuminen kristillisillä vastineilla ja uskonnon feminisoituminen. Mainitsen molempien rumpujen kohdalla myös muita yksittäisiä tutkimustuloksia. Tuloksista merkittävin on kirkkorakennusta koskettava muutostematiikka. Tulkintani mukaan kirkkorakennus on saamelainen välivaiheinen pyhyys. Teoretisoinnissani taivaallinen kirkko on syntynyt yhteisöllisten uhripaikkojen korvaamisesta ja niiden piirteiden omaksumisesta, sekä liitoksesta Radien-taivaanjumalan ja kristillisen Jumalan synkretismin Poika-persoonaan.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten uskonto on näkynyt Espoon Entresse -kauppakeskuksessa sijaitsevassa Entressen kirjastossa kyseisen kirjaston kirjastoammattilaisten ja asiakkaiden haastattelujen perusteella. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, miten haastateltavat ovat suhtautuneet uskonnon näkyvyyteen ja erityisesti rukousnurkan olemassaoloon yleisessä kirjastossa sekä millaisia reunaehtoja he ovat valmiit asettamaan uskonnon näkyvyydelle yleisessä kirjastossa osana 2010-luvun julkista tilaa. Kumpikin haastatteluryhmä koostuu viidestä haastateltavasta. Tutkimusmenetelmä on laadullinen, aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostaa Kim Knottin spatiaaliseen teoriaan sisältyvä tilan ulottuvuuksien luokitus. Tilan ulottuvuudet ovat fyysinen, sosiaalinen ja henkinen. Tarkastelen fyysisen ulottuvuuden osalta, missä kirjaston fyysisissä paikoissa ja miten uskonto on haastatteluaineiston pohjalta näkynyt Entressen kirjastossa. Sosiaalisen ulottuvuuden osalta tarkastelun kohteena on se, ketkä ovat osallistuneet uskonnon esiintuomiseen Entressen kirjastossa. Henkisen ulottuvuuden osalta tarkastelen puolestaan sitä, miten haastattelemani kirjastoammattilaiset ja asiakkaat ovat kokeneet uskonnon näkyvyyden Entressen kirjastossa ja millaisia tunteita uskonnon näkyminen on saanut heissä aikaan. Tutkielma rakentuu vuonna 2010 Entressen kirjastoon muslimeita varten pystytetyn rukousnurkan ja siitä nousseen kohun ympärille. Rukousnurkka oli Entressen kirjastossa kahden ja puolen viikon ajan elo-syyskuun vaihteessa, silloin meneillään olleen Ramadan-kuukauden loppuun asti. Tarkastelun aikaväli on rukousnurkkakohun jälkeinen aika haastatteluaineiston keräämiseen saakka. Tein haastattelut touko-kesäkuun välisenä aikana vuonna 2016. Tutkielman lopuksi pohditaan, onko rukousnurkkakohulla ollut vaikutusta uskonnon näkyvyyteen Entressen kirjastossa kohun jälkeisenä aikana. Tutkimustuloksissa esitän, että Entressen kauppakeskuksen alueella asuvat muslimimaahanmuuttajat ovat vaikuttaneet keskeisesti uskonnon näkyvyyteen Entressen kirjastossa. Uskonto on näkynyt Entressen kirjastossa muslimien rukoilun, peittävän pukeutumisen ja puheessa esiin tulevien uskonnollisten ilmausten muodossa. Rukoilua on näkynyt esimerkiksi kirjaston wc-tilassa ja käytävässä. Aineistoni perusteella asiakkaiden ja työntekijöiden kirjastossa rukoiluun on suhtauduttu pääasiassa kunnioittavasti ja ymmärtäväisesti. Lisäksi uskonto on näkynyt kirjaston uskontoaiheisissa tapahtumissa, kuten Koraani-näyttelyn, Maailmanuskonnot -luentosarjan ja Somalimessujen muodossa. Uskontojen esittelyt ja keskustelutilaisuudet katsottiin haastateltavien vastausten perusteella informatiivisen luonteensa vuoksi sopivaksi muodoksi uskonnon näkymiselle kirjastossa. Kristinuskon näkyminen kirjastossa esimerkiksi adventtiaikaan joululaulutilaisuuksien ja Lucia-kulkueen muodossa liitettiin haastateltavien vastauksissa suomalaiseen kulttuuriin kuuluvaksi asiaksi ja sitä pidettiin sen nojalla hyväksyttävänä. Kirjastossa uskonnon näkyvyyden rajan haastateltavat katsoivat kulkevan siinä, että kirjasto ei saa aloitteellisesti tarjota tilojaan uskonnonharjoitusta varten, koska niin tehdessään kirjasto ei enää näyttäydy puolueettomana eri maailmankatsomusten suhteen. Rukousnurkkakohulla ei ollut nähtävissä kielteistä vaikutusta uskonnon muuhun näkyvyyteen Entressen kirjastossa, sillä esimerkiksi kaikki uskontoaiheiset tapahtumat järjestettiin kohun jälkeen. Rukousnurkka oli suunniteltu väliaikaiseksi, sillä sen tarkoitus oli olla eräänlainen hyväksyntäviestin osoitus kauppakeskuksen maahanmuuttajataustaisille muslimiasiakkaille, joiden rukoilu oli kielletty kirjaston alakerrassa sijaitsevan kuntokeskuksen pukuhuoneissa siitä tulleisiin valituksiin vedoten. Kirjastossa ollutta rukousnurkkaa ei lopulta edes käytetty, mutta siitä huolimatta sen olemassaoloa kirjaston puolueettomaksi koetussa tilassa vastustettiin Internetin keskustelupalstoilla median uutisoitua asiasta. Lisäksi kirjaston ylläpitämästä rukousnurkasta tehtiin kaksi kantelua oikeusasiamiehelle. Kirjastoammattilaisten mukaan rukousnurkkakohu opetti heille sen, että joidenkin mielestä kirjasto oli tarpeettomasti puuttunut ihmisten yksityiselämään kuuluvaan asiaan, eli uskonnonharjoitukseen, tarjoamalla sitä varten erillisen alueen kirjaston julkisesta tilasta.

The material I analyze for my master's thesis is a teaching manual used by the Mormons (the Church of Jesus Christ of Latter-day Saints), called "Duties and Blessings of the Priesthood". This work includes numerous lesson plans, each one with a separate topic. The manual is intended especially for teaches, but can also be used for individual study. The main target of my research is to find out how men and their bodies are constructed in the manual. Prescriptive texts together with narrative stories and illustrations create a multifaceted picture of Mormon notions of masculinity and corporeality. I approach my research material from a constructivist perspective. I build my interpretative reading upon Critical Discourse Analysis. I am especially interested in how the manual interprets and understands connections between gender, embodiment and religion. I understand gender in Judith Butler's terms, as a performance of styled and repeated gestures. Some of the discussions I raise in my work draw upon the disciplines of Critical Men's Studies and Sociology of Religion. In Mormonism, gender is thought to be an elementary part of human ontology. It is an eternal trait inherited from God the Father (and God the Mother). The place of men in Mormon cosmology is determined by their double role as patriarchs, fathers and priests. The main objective of mortal life is to gain salvation together with one's family. The personal goal of a Mormon man is to one day become a god. Patriarchs are responsible for the spiritual and material well-being of their family. The head of a household should be gentle and loving, but still an unconditional authority. In the manual, a Mormon man is depicted as a successor of mythical and exemplary men of sacred history. The perfect and sinless body of Jesus Christ serves as an ideal for the male body. Mormon masculinity is also defined by priesthood - the holy power of God - which is given to practically all male Mormons. Through the priesthood, a Mormon man serves as the governor of God on Earth. The Mormon priest has the authority to bind the immanent and the transcendent worlds together with gestures, poses and motions performed with his body. In Mormonism, the body also symbolizes a temple or a space where the sacred meets the profane. Because the priesthood borne by a man is holy, he has to treat his body accordingly. The body is valuable in itself, without it one cannot be saved. Men are forbidden of polluting their bodies by using stimulants or by having sexual relations out of wedlock. A priesthood holder must uphold healthy habits, dress neatly, and conduct himself in a temperate manner. He must also be outgoing and attentive. The manual suggests that a man's goodness or wickedness can be perceived from his external appearance. The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints is a hierarchical and man-led organisation. The ideals of gender and corporeality are set by a homogenous priesthood leadership that consists mainly of white heterosexual American men. The larger Mormon community can control individual men by sanctioning. Growing as a Mormon man happens under the guidance of one's reference group.