Browsing by department "Yleisen valtio-opin laitos"
Now showing items 21-22 of 22
-
(2006)Eurooppalaisiin korkeakouluihin voimakkaasti vaikuttavan Bolognan prosessin tavoitteista laadunvarmistus voidaan nähdä kaikkein poliittisimpana. Se vaikuttaa vallanjakoon yliopistojen sisällä, kansallisesti ja Euroopassa. Tutkimuksessa kysytään: miten laadusta tuli eurooppalaisissa yliopistoissa tarkkailtava jokapäiväinen asia Bolognan prosessin aikana? Lisäksi kysytään miten laadunvarmistusajattelu on levinnyt Euroopassa ja Suomessa sekä miten se on muuttanut valta-asetelmia keskeisten korkeakoulupoliittisten toimijoiden kesken. Empiirinen aineisto koostuu pääosin kuuden organisaation strategia- ja suunnitteluasiakirjoista vuosilta 1988 2005. Euroopan tasolta tarkastellaan laadunvarmistajien kattojärjestöä ENQAa, yliopistojen kattojärjestö EUA:ta sekä Euroopan opetusministerikokouksia. Suomen toimijoina tarkastellaan opetusministeriötä, Korkeakoulujen arviointineuvostoa ja Helsingin yliopistoa. Viitekehyksenä käytetään Michel Foucault n valtakäsitystä yhdistettynä innovaatioiden leviämistä kuvaavaan diffuusioteoriaan. Tällöin valta nähdään erityisesti ajattelumallien leviämisenä ja monimutkaisena strategisena pelinä totuuden, oikean ja vallan määräämällä pelikentällä. Vallan toimimisen kannalta tärkeää on käsitteiden muodostaminen, totuuden objektivointi ja toimijoiden subjektivointi. Diffuusiosta eritellään heikko diffuusio, joka tarkoittaa innovaation samanaikaista kehittymistä ilman todistettavaa yhteyttä sekä vahva diffuusio, joka viittaa selvään vuorovaikutukseen kahden yhteisön välillä. Aikaisemmassa tutkimuksessa on osoitettu, kuinka kansainvälisen laadunvarmistuksen malli on saapunut Eurooppaan Yhdysvalloista asiantuntijakonferenssien sekä kansainvälisten järjestöjen kuten OECD:n levittämänä ensin pioneerimaihin 1980-luvulla ja laajemmin 1990-luvulla. Empiirisessä analyysissa huomataan, että kansainvälinen laadunvarmistuksen malli on levinnyt sekä Euroopassa että Suomessa yhtäaikaisesti diffuusion perusdynamiikan mukaisesti. Liikkeellelähtö saavutettiin molemmilla tasoilla samaan aikaan ennen Bolognan prosessin käynnistymistä. Euroopan ja Suomen tason kehityksen välillä on havaittavissa heikko diffuusio. Tärkeitä diffuusion lähteitä ovat olleet kansainvälisen laadunvarmistuksen mallin aikaiset omaksujamaat osin kansainvälisten organisaatioiden ja Suomessa erityisesti Korkeakoulujen arviointineuvoston kanavoimana. Laadunvarmistuksen diffuusion merkittävimmät valta-asetelman muutokset liittyivät kytkökseen yliopistojen autonomiaan. Käsitys autonomiasta muuttui kattavammaksi, mutta samalla käsitys autonomian valvomisesta kasvoi. Uusi valvonnan tilanne institutionalisoi laadunvarmistuselimet, jotka huolehtivat yliopistojen subjektivoinnista. Keskeistä innovaation leviämisessä on ollut, että kaikki osapuolet ovat vähintään käsitteellisesti hyötyneet uudistuksesta. Muutosten lähtökohtina ovat olleet kansalliset intressit, joihin laadunvarmistus on vastannut; ei niinkään passiivisesti vastaanotetut globaalit virtaukset. Suomessa tämä näkyi vanhan tulos- ja tehokkuusajattelun jatkumisena laadunvarmistuksessa. Laadunvarmistuksen innovaatio on antanut mahdollisuuden järjestää valtion valtaa kansallisesti ilman osapuolien suurempaa vastustusta. Laadun tarkkailu, eli laadunvarmistus, oli yleistä Euroopassa jo hyvissä ajoin ennen Bolognan prosessia. Bolognan prosessi auttoi muodostamaan yleiseurooppalaiselle laadunvarmistukselle tehokkaan inkluusioon ja ekskluusioon sekä yhteisiin kyseenalaistamattomiin tavoitteisiin tukeutuvan ohjausmenetelmän, joka kykeni harmonisoimaan ajatusta ja ottamaan mukaan uusia osapuolia.
-
(2001)Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää kokoomuksen ja SDP:n eduskuntaryhmien Euroopan unionin jäsenyyden aikaisissa ulko- ja turvallisuuspoliittisissa ryhmäpuheenvuoroissa käytettyjen retoristen perustelujen logiikkaa perelmanilaisen uuden retoriikan käsitteiden avulla. Näitä täydennetään kirjallisuustieteilijä Kenneth Burken kehittämän identifikaation käsitteellä, jonka avulla tarkastellaan ryhmäpuheenvuoroissa ilmeneviä puhujarakenteita. Näin mahdollistuu Perelmanin teoriarakennelman täydentäminen puhujan ja yleisöjen välisten suhteiden tarkastelemiseksi. Perelmanin kritiikkiä osakseen saaneen universaaliyleisön käsitteen epämääräisyyttä korjataan "kuvitteellisen yleisön" käsitteella. Retorisen analyysin lisäksi tarkastellaan barthesilaisen myyttianalyysin kautta ryhmäpuheenvuoroissa ilmeneviä turvallisuuskäsityksiä. Retoriikka-analyysin ja myyttianalyysin löydöksistä etsitään mahdollista vastaavuutta 1800-luvulta peräisin olevan vanhasuomalaisen ajattelun kansallisten yhtenäistämisajatusten ja niille 1900-luvulla jatkoa merkinneiden Paasikiven ja Kekkosen kansalliseen eheyttämiseen liittyvien ajatusten ja ulkopoliittisten näkemysten kanssa. Tutkimus merkitsee samalla yritystä testata, tuotetaanko perinteisenä konsensuaalisen puhunnan alueena toiminutta ulko- ja turvallisuuspoliittista puhetta uusilla konsensuaalisuuden ehdoilla EU-jäsenyyden aikana vai saako se aikaan mielipide-eroja. Tutkimuskohteina ovat olleet kokoomuksen 14 ja SDP:n 12 ulko- ja turvallisuuspolittista ryhmäpuheenvuoroa vuosilta 1995-2000. Kontekstina on tuotu esiin EU:n poliittisen ulottuvuuden kehittymisen historia, vanhasuomalaisen ajattelun perusteet 1800-luvulta 1900-luvulle ja eduskuntaryhmien ryhmäsihteereiden näkemykset ryhmäpuheenvuorojen laatimisen prosessista. Näistä tutkimuksen vertailuasetelman kannalta keskeisin on luonnollisesti vanhasuomalaisen ajattelun perusteiden esittely. Teoreettisen taustan työlle muodostaa kielen poliittisuuden pohtiminen, politiikan kielen erityispiirteiden esittely sekä Perelmanin uuden retoriikan keskeisten käsitteiden ja Barthesin myyttitutkimuksen valottaminen. Tutkimuksessa on havaittu retoristen esisopimusten ja perusteluiden toimivan toisiaan vahvistavasti sekä kokoomuksella että SDP:llä. Keskeisenä esisopimuksena esitetty uusi turvallisuustodellisuus epävarman ontologian hallitsemana olemuksena varmuullistetaan perustelutason turvallisuuspoliittisen kokonaisuuden ajatuksen avulla. Suomi velvollistetaan osallistumaan tämän kokonaisuuden osana toimimiseen rauhanturvaosaamisensa nojalla. Perustelut ovat molempien puolueiden osalta yllättävän yhdenmukaisia ja vanhasuomalainen ajattelu heijastuu uuteen muotoon puettuna sekä kokoomuksen että SDP:n puhunnassa. Vanhasuomalainen "kansan kokonaisuuden tahtoon" vetoaminen on muuntunut tärkeydeksi toimia "idealisoidun kansojen kokonaisuuden" jäsenenä, jossa kansallisuuden arvo muodostuu onnistuneesta kokonaisuuden osana toimimisesta. Myyttitasolla heijastuvat selkeimmin erot kokoomuksen ja SDP:n turvallisuuskäsityksissä EU-jäsenyyden aikaisessa todellisuudessa. Kokoomus korostaa "ekonomisoidun turvallisuuden" vaurauden tyynnyttävää vaikutusta. SDP puolestaan painottaa "moraalistetun turvallisuuden" merkitystä. Kokoomuksen EU-jäsenyyden aikainen turvallisuuskäsitys on luonteeltaan dedusoitu, ylärakenteiden ja erityisesti taloudellisen hyvinvoinnin leviämisen merkitystä korostava, kun SDP puolestaan nojaa redusoidun turvallisuuden käsitteeseen. Redusoitu turvallisuuskäsitys rakentaa turvallisuudesta moraalisen suureen, joka on ruohonjuuritason toimijoiden omaksuttava. Myyttitason puheessa on piileviä jäänteitä kansalaissodan jälkeisestä, monarkistisen oikeiston "lujan hallitusvallan" korostuksesta (kokoomus) sekä "kansanvaltaisesta valtioelämästä" (SDP). Keskeisinä lähteinä tutkimuksessa ovat toimineet mm. Perelmanin ja Olbrechts-Tytecan The New Rhetoric, Perelmanin Retoriikan valtakunta ja Barthesin Mytologioita.
Now showing items 21-22 of 22